perjantai 25. huhtikuuta 2008

Virnun uuden hallituksen ensimmäinen kannanotto

Virnun nykyinen hallitus sai ensimmäisen kannanoton aikaiseksi vihdoin. Näitä on tarkoitus tehdä paljon lisää.

Virnu: Katutila ihmisille - ei autoille!


Nyt aihe oli Tampereen liikenneratkaisut ja niiden huonous ja kömpelyys. Minun pieneen päähäni ei vieläkään mahdu, miksi Tampereella on päätetty, että autoilu on tulevaisuus. Tampereen kaupunki ei tunnu suunnittelevan mitään asiaa niin pitkälle ja perusteellisesti kuin parkkipaikkojen riittävyyttä.

Tässäpä siis muutama ajatus siitä, miten turhasta autoilusta päästäisiin eroon, jos sitä oikeasti haluttaisiin (ja minä haluaisin).


Maailman tasolla pitäisi saada aikaan maailmanlaajuinen vero öljylle. Öljyn polttaminen aiheuttaa kasvihuonepäästöjä ja ei ole mitenkään toivottavaa. Addiktiomme öljyyn ei lopu ennen kuin sen käyttäminen on taloudellisesti erittäin raskasta. Monet ihmiset puhuvat peak oilista tai suomalaisittain öljyhuipusta. Tämä tarkoittaa, että öljyvarantojen huvettua alkaa tuotanto hiipua, mutta kysyntä ei kuitenkaan tipu. Tämä johtaa holtittomaan hinnanousuun. Raakaöljyn hinta on likimain viisinkertaistunut vuodesta 2002 alkaen, mikä toki on pannut monet öljyhuippuihmisen pohtimaan, josko huippu olisi jo ylitetty.

Itse en kuitenkaan luota siihen, että hinta nousee niin paljoa itsestään, että kulutus alkaa merkittävästi pudota. Nykyisen öljynhinnan voi suhteuttaa tarkastelemalla raakaöljyn litrahintaa joka on 60 sentin tietämillä. Tuohon hintaan on paha saada mitään muuta nestettä vettä lukuun ottamatta. Itse näen suurimpana uhkana esimerkiksi hiilen nesteyttämisen, mikä tarkoittaa hiilen muuntamista polttonesteeksi. Hiiltähän on maailmassa paljon pidemmäksi aikaa jäljellä kuin öljyä ja kaiken hiilen polttaminen taatusti tuhoaisi ilmaston lopullisesti.

Suomen valtion tasolla taas olisi syytä saada autoilun kustannukset selkeästi autoilijan maksettaviksi kuitenkin mieluiten niin, ettei köyhyysongelma pahene. Minusta looginen tapa tähän olisi autoverotuksen painotuksen muuttaminen bensiinin ja dieselin verotukseksi. Nykyinen autovero esimerkiksi innostaa lähinnä ajamaan, koska "tulipahan se vero maksettua joten paras ajaa, ettei mene hukkaan". Auto aiheuttaa suurimman osan päästöistään nimenomaan käytettäessä, joten on luontevaa verottaa nimenomaan käyttöä. Polttonesteiden verotus aiheuttaa myös sen, että vähemmän polttoainetta kuluttavat autot muuttuvat kannattavimmiksi ostoksiksi. Jos polttoainevero aiheuttaisi köyhyyden pahentumista, olisi minusta täysin mahdollista jakaa osa polttoaineverosta tasaisesti kaikille suomalaisille takaisin - myös niille, jotka eivät aja autoa ollenkaan. Tämä tarkoittaisi, että joka kuukausi saisi vähän rahaa takaisin valtiolta. Rahan voisi sitten käyttää polttoaineveroihin tai mennä vaikka katsomaan teatteria. Osa polttoaineverotuksesta saadusta rahasta pitäisi tietysti ohjata julkisen liikenteen ja erityisesti raideliikenteen kehittämiseen.

Kuntien ja kaupunkien tasolla pitäisi kehittää määrätietoisesti muita vaihtoehtoja autoilulle: julkista liikennettä ja pyörä- ja kävelyteitä. Julkisilla kulkeminen tulee jo nyt halvemmaksi kuin oman auton omistaminen. Tämä voi tuntua yllättävältä, mutta tosiasiassa autoilusta syntyy paljon kustannuksia, jotka on helppo unohtaa: autoa täytyy korjata, ostaa polttoainetta, maksaa autoveroa ja toisaalta autoon on sidottuna paljon rahaa, mistä aiheutuu esimerkiksi lainaan liittyviä kustannuksia. Tästä seikasta johtuen minusta on oleellisinta, että esimerkiksi Tampereella bussivuoroja ja -linjoja lisätään eikä niinkään lasketa lippujen hintaa. Ilmainen tai lähes ilmainen joukkoliikenne johtaa käytännössä siihen, että kävelijät ja pyöräilijät ajavat lyhyet välit busseilla. Tämä ei ole toivottavaa. Jos minä saisin päättää, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät saisivat paremmin valtiontukia ja voisivat sitten miettiä, mihin käyttävät rahansa. Ei myöskään pidä pysähtyä bussiliikenteeseen vaan kaupunkiliikenteen suurin osuus pitää siirtää raiteille.

Kaupunkien olisi myös alettava miettiä, olisiko mahdollista tehdä autoilusta ikävämpää. Tämä ei minusta ole ollenkaan epäreilua, jos joukkoliikenne on hyvin järjestetty. Esimerkiksi moni tamperelainen voisi aivan hyvin ajaa bussilla töihin, mutta silti valitsee oman autonsa. Tämä on minusta itsekästä ja väärin. Ihmiset ovat usein pikaisesti tyydytettävien halujen ja intohimojen uhreja, näitä suitsimaan tarvitaan politiikkaa. Tampereella pitäisi esimerkiksi alkaa miettiä, miten pysäköinnistä saataisiin kalliimpaa keskustassa. Olen itse ainakin ollut kuulemassa montaa keskustelua, jossa pohditaan, mennäänkö Hervannasta keskustaan omalla autolla vai bussilla. Usein ratkaiseva seikka on pysäköinnin hinta keskustassa. Ehdottamasti väärä suunta on kaavoittaa tolkuttomasti lisää parkkipaikkoja keskustaan. Myös ruuhkamaksuja voisi harkita. Ruuhkamaksut ovat itseasissa myös autoilijoiden etu, koska tällöin tiellä on tilaa niille, jotka todella tarvitsee päästää paikasta toiseen nopeasti.

Polkupyörään ei myöskään pitäisi suhtautua mitättömänä kulkuvälineenä. Monessa maassa ja monessa kaupungissa pyörät ovat hyvin merkittävä kulkuväline. Suomessa on toki pyöräilyyn vähän huonommin sopiva ilmasto kuin monessa muussa Euroopan valtiossa. Minusta tämä vain tarkoittaa, että pyöräilystä on tehtävä vieläkin houkuttelevampi vaihtoehto. Aika hyvä esimerkki asian täydestä laiminlyönnistä on se, että Hämeenkadulle mahtuu kyllä melkoinen määrä parkkipaikkoja, mutta ei yhtä ohutta pyöräkaistaa.

Heikki Sairanen, Virnun varapuheenjohtaja, joka tykkää ei tykkää autoista

Blogi avattu

Virnu avaa blogin nimellä "Virnun poliittinen blogi". Ajatus on jakaa ideoita, käydä sisäistä keskustelua, nurista ikävistä asioista, kehua hyviä juttuja. Mielikuvituksellinen nimi kuvannee sisältöä toivottavasti hyvin.

Blogia kirjoittavat pääasiassa Virnun hallituksen jäsenet. Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia.