maanantai 27. lokakuuta 2008

Kunnallisvaaleista tuli uskomaton voitto

Kunnallisvaalit olivat ja menivät. Tulos oli vihreille aivan uskomaton.

  • Tampereella ylitettiin kaikki tavoitteet. Yltiöoptimistisesti tavoite aika monen mielissä oli kaksi lisäpaikkaa. Lisäpaikkoja tuli kolme.
  • Pirkanmaalla paikkoja tuli lisää 20. Pirkanmaa siis vihertyi todella. Erityisesti Tampereen ympäryskunnat paransivat asemiaan erittäin komeasti.
  • Tampereen vihreiden nuorten ehdokkaista läpi menivät Olli-Poika Parviainen ja Emilia Olkanen. Varalle pääsivät Sanna Huikuri, Amu Urhonen, Iida Kalmanlehto ja Toni Paju. Tämän kuusikon harteilla jää nyt Tampereen vihreiden nuorten vaaliohjelman teemojen toteuttaminen.
  • Valtakunnallisesti vihreät ohittivat vasemmistoliiton kannatuksessa. Olemme nyt 4. suurin puolue kunnissa.
  • Itseäni häiritsee perussuomalaisten menestys. On vaikea ymmärtää, kuinka ihmiset voivat haksahtaa näin tyhjään politiikkaan. Puolueella on kaksi oikeaa teemaa: maahanmuuton vastustaminen ja kaiken vääryyden sysääminen EU:n vastuulle. Kumpakaan näistä teemoista ei ole mahdollista viedä eteenpäin kuntatasolla. Asiasta voi vakuuttua lukaisemalla perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelman, jonka voinee tiivistää: "Sairaalat, koulut ja kaikki muut palveluihin käytetyt rahat ylös ja veroja ei saa nostaa".
  • Äänestysintoa ei häirinnyt edes aivan kamala sää. Äänestysprosentti nousi vaikka ulkona satoi ja oli muutenkin todella ankea keli. Mielestäni on selvää, että tämän jälkeen on turha vaatia äänestämisen helpottamista esimerkiksi muuten arveluttavalla nettiäänestyksellä. Ihmiset äänestävät, kun he kokevat voivansa vaikuttaa (tietysti esimerkiksi perussuomalaisia äänestäneet ovat väärässä luulonsa kanssa).
  • Omasta puolestani kiitos kaikille kampanjoineille vihreille nuorille. Me voitimme kerrankin oikein kunnolla ja siihen tarvittiin jokaisen meidän työpanosta! Jatketaan toistemme kiittelyä vielä ainakin muutama päivä! Kiiteltävää on nimittäin valtavasti!