perjantai 16. tammikuuta 2009

Virnu sai uuden hallituksen

Virnun vuosikokous pidettiin 15. tammikuuta Tampereen Pantin auditoriossa. Kokouksessa käsiteltiin tavanomaiset vuosikokoukseen kuuluvat asiat tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman hyväksymisineen. Näiden lisäksi päätettäviin asioihin kuului hallituksen valinta vuodelle 2009, ja hallituksen kokoonpano tänä vuonna onkin seuraava:

Jaakko Stenhäll (pj.)
Touko Apajalahti
Hanna Hakko
Veli-Matti Partanen
Heikki Sairanen
Allan Seuri
Salla Sinkkonen

Uuden hallituksen puolesta minulla onkin ilo kutsua kaikki Virnun uudet ja vanhat jäsenet mukaan aktiiviseen toimintaan. Parhaiten mukaan pääsee tulemalla rohkeasti mukaan erilaisiin tapahtumiin tutustumaan toimintaan ja toimijoihin. Muun muassa parin viikon välein järjestettävät Virnun hallituksen kokoukset ovat avoimia kiinnostuneille, muiden tapahtumien tavoin. Tapahtumista ilmoitetaan Virnun sivuilla ja sähköpostilistoilla.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Asuntopolitiikalla pelastetaan keskiluokka vaan ei köyhiä

Seuraava Jaakko Stenhällin ja minun kirjoitus julkaistiin Aamulehdessä 12.01.09

Suomen nykyinen asuntopolitiikka suosii omistusmisasumista ja sorsii vuokralla-asujia. Käytännössä tämä tarkoittaa rikkaiden rikastuttamista köyhien kustannuksella. Tilanne onkin kestämätön. Laman uhatessa tarvitaan reilumpaa asuntopolitiikkaa, sillä nykylinjalla pelastetaan korkeintaan keskiluokka vaan ei köyhiä.

Niin asuntoministeri Vapaavuoren (4.1.) kuin Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkmanin (7.1.) toiveet valtion tulemisesta asuntovelanottajien takaajaksi ovat vain jatkumoa aiemmalle kehitykselle, jossa keskiluokan pelastaminen riittää osoitukseksi yhteiskunnallisesta vastuusta. Samaan aikaan vuokramarkkinoilla vuokrat nousevat hallitsemattomasti vuokra asuntotuotannon pysyvän vajauksen ja rakennusyhtiöiden suhdannehuipulla osoittaman ahneuden seurauksena. Vuokralla asuvista ei pidetä siis huolta nousukaudella eikä lamassa.

Jo tällä hetkellä omistusasumista tuetaan avokätisesti muun muassa verohelpotuksin vuokra asumiseen verrattuna. Keskituloinen ensiasunnonostaja saa parhaimmillaan jopa 1400 euron verohelpotukset korkokuluistaan ja lainat maksettuaan omistaja saa asuntonsa. Vuokra-asujille verohelpotuksia ei ole suotu. Erityisen kohtuuttomaksi tilanteen tekee se, että vuokralla asuvat usein opiskelijat, pätkätyöläiset sekä työttömät, joiden tulotaso ei juuri muutu vuodesta toiseen. Viime aikoina ehdotetut valtion takaukset ja avustukset kasvattavat tätä epäsuhtaa edelleen. Tällöin kansanosa jolla ei ole toivoakaan omistusasunnon hankinnasta jää yhteiskunnassa yhä uudelleen paitsioon. Kaiken huipuksi nyt osoitetut toimet voivat olla kestämättömiä. Esimerkit Atlantin takaa asuntoluottojen tuputtamisesta epävarman maksukyvyn asiakkaille eivät ole rohkaisevia.

Nykyisenä lamapelkojen ja elvytyksen leimaamana aikana tulisikin miettiä helpotuksia myös vuokranmaksajien asemaan. Tällä hetkellä ainoaksi lohduksi on jäämässä seuraavaan suhdannevaiheeseen valmistuvat, valtion tuella rakennetut vuokra-asuntohankkeet. Mikäli omistusasuntojen hankintaa ryhdytään valtion tuella takaamaan, tulee löytää parannuksia myös vuokralla asuvien asemaan. Sopiva keino voisivat olla esimerkiksi väliaikaiset tulonsiirrot kaikkein matalimmille tuloryhmille. Samalla on huolehdittava, että valtion omistusasunnon takaamiset jäävät väliaikaisiksi. Kurjistetuille kansanosille kohdennetut tulonsiirrot ovat lisäksi tehokas keino elvyttää, sillä tällä suurella ihmisjoukolla ei ole yksinkertaisesti varaa säästää.


Heikki Sairanen
Jaakko Stenhäll

perjantai 9. tammikuuta 2009

Virnun jäsenkyselyt vuonna 2008

Päädyimme Virnussa tekemään peräti kaksi jäsenkyselyä vuonna 2008. Ensimmäisen teimme heti, kun saimme ajatuksen tällaisen kyselyn hyödyllisyydestä. Toisen tuloksia taas tarvittiin vuoden 2009 toiminnan suunnitteluun.

Tein kummastakin kyselystä jonkinlaisen purun. Pahoittelen kummankin tiedoston pientä sekavuutta.

Helmikuun jäsenkysely 2008
Marraskuun jäsenkysely 2008


Mielestäni tämänkaltainen järjestön kehittäminen on hyödyllistä toimintaa. Joskus hallituksessa istuessa, unohtuu se, miksi hommia tehdään. Esimerkiksi keväällä huomasimme, että järjestö ei todellakaan ollut tarpeeksi aktiivinen poliittisesti, vaikka sen pitäisi ainakin minusta olla ydintehtävämme. Kyselyitä vertailemalla näyttäisi siltä, että tässä edistyttiin... Ainakin jäsenistön mielestä.