Ilmastokatastrofi, tiettyjen luonnonvarojen ehtyminen ja luonnon monimuotoisuuden vähentyminen ovat saaneet minut pohtimaan elämäntapamme kestävyyttä. Voiko materiaalinen hyvinvointimme alati kasvaa, jos se jo nyt on kestämätöntä?
Toisessa yhteydessä olen pohtinut tuotannon ja työpaikkojen tehokkuusvaatimuksia. Jotkin ihmiset näyttävät voivan töissään huonosti - tehostuspaineet saattavat rasittaa. Tehostus voi olla hyväkin asia, kun esimerkiksi karsitaan turha byrokratiaa tai otetaan käyttöön nopeampia tietokoneita. Mutta joissain tapauksissa tehostaminen saattaa myös tarkoittaa, että vähemmän ihmisjoukon on selviydyttävä suuremmasta määrästä töitä, tai että työsuhteista tulee epävarmempia, koska on tehokkaampaa, kun voidaan vaihtaa porukkaa parempaan tarpeen vaatiessa. Kaikkia nämä tehostustoimet eivät suoraan koske, mutta jo yleinen puhekin voi saada ihmisen omaksumaan ajatuksen, että on oltava tehokas. Ja tämä taas on omiaan luomaan paineita ja stressiä ihan itsessään. Ja sitten on vielä tämä kokonaistyöajan pidentäminen pidentämällä työuria molemmista päistä.
Mutta kaikki tämä tehostaminen ja työtuntien lisääminenhän on tarkoitettu hyväksi. Halutaan kasvattaa suomalaisten hyvinvointia. Halutaan saada työläisellekin taulutelevisio, kakkosauto ja kesämökki. Halutaan verovaroilla parempia julkisia palveluita ja verovarathan kasvavat, kun kansantuote kasvaa.
Kuitenkin tehostaminen ja työurien pidentäminen ahdistaa, ainakin, jos ei saa itse päättää tai jos tehokkuus otetaan työntekijän selkänahasta tai päästä ja vapaa-ajalta. Eivätkö hyvinvoinnin lisäämistoimet lisääkään hyvinvointia? Jotkut sanovat, että vastapainona on sitten hyvinvointivaltion tukitoimet, jotka tarjoavat apua hädässä oleville, stressaantuneille, uupuneille, työkyvyttömille. Mutta tuntuu silti, että niin sanotusti "systeemissä on vikaa", enemmän kuin siinä ehkä tarvitsisi olla. Osaa laastareista ei tarvittaisi, jos haavoja saataisiin parantumaan.
Olen pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että hyvinvoinnin kasvu on liiaksi materiaalista kasvua. Taulutelevisio ei välttämättä auta tarpeeksi, kun ahdistaa. Miksi olemme jämähtäneet tavaravuorten lisäämiseen? Miksei henkilökohtaista hyvinvointia voitaisi enemmän kasvattaa immateriaalisesti? Maapallokin tykkäisi siitä enemmän. Meidän tulisi saada enemmän aikaa, vapaa-aikaa, se on yksi osa hyvinvointia, joka on unohdettu materian kustannuksella. Ja tähän olen vastaukseksi saanut työviikon lyhentämisen. Työviikon voisi lyhentää vaikkapa 35 tuntiin, myöhemmin ehkä lisää.
40 tunnin työviikko on normi, joka ohjaa ihmisten käyttäytymistä, ei mikään taivaalta tippunut optimi. Sitä voisi mielestäni aivan hyvin lyhentää.
Työviikkoa lyhennettäessä tuntipalkka pysyisi samana, eli kokonaispalkka vähenisi. Toisaalta kokonaispalkkaa ei välttämättä tarvitsisi vähentää ihan samassa suhteessa kuin tunteja, koska ihmisistä tulisi todennäköisesti hieman tehokkaampia per tunti mitattuna. Joka tapauksessa, ihmisten palkka laskisi, mutta vapaa-aika lisääntyisi. Uskallan väittää, että "todellinen" hyvinvointi ja onnellisuus lisääntyisi, sellainen jonka mittaamisessa käytetään uusia hyvinvointi-indeksejä, eikä bruttokansantuotetta. Kun meillä olisi vähemmän rahaa, kuluttaisimme vähemmän, joten elämäntapammekin olisi kestävämpää.
Verotuloja työn verotuksesta kertyisi tällöin toki vähemmän, mutta veropohjan kerääminen onkin jo toinen keskustelu, johon liittyy esimerkiksi
ekologinen verouudistus, eli verotuksen painotuksen siirtäminen työn verotuksesta saasteiden ja päästöjen verottamiseen. Verotuksella tulisi myös tasoittaa tuloeroja, ettei vähempituloisilla olisi niin suurta matkaa keskimääräiseen hyvinvointiin eikä keskiverrolla matkaa sikarikkaisiin eikä siksi kaipuuta saavuttaa erityisen paljon korkeampaa materiaalin omistuksen tasoa. Tyytyväisyys omaan tulotasoon kun on suhteellista.
Teknologia on kehittynyt ja silti ihmiset tekevät entistä enemmän töitä. Lapsiperheelliset tekevät paljon ylitöitä. Jotain mätää siinä minusta on. En ole välttämättä miettinyt asiaa loppun asti, mutta haluan esittää idean työviikon lyhentämisestä ja aion ajaa sitä niin kauan, kunnes kohtaaa perusteluja, jotka osoittavat, ettei sillä saavutettaisi niitä asioita, joita tavoittelen tai jos ne saavutettaisiin helpommin toisella tapaa. Pallo on siis sinulla lukija, kerro minulle, jos olen väärässä.
Mieti samalla, mitä sinä tekisit viidellä lisätunnilla vapaa-aikaa viikossa.