sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Kontra-aktiivisen politiikan mahdollisuudet

Olen osallistunut viime aikoina aika paljon erilaisten poliittisten työryhmien työskentelyyn. Työ on ollut hauskaa ehkä erityisesti siksi, että puolueen aktiivien parissa suositaan aina aika edistyksellisiä ajatuksia. On hauskaa pyrkiä hyvällä porukalla nappaaamaan ajan virrasta edistyksellisiä teemoja tai ajatusvirtauksia, ja sitten laittaa niitä vihreän politiikanteon osasiksi. Joku prosentti näistä kun vielä sitten realisoituu oikein suomalaiseen yhteiskuntaankin.

Pääsääntönähän vihreiden oloisella puolueella nyt joka tapauksessa on se, että joitakin asioita edistetään. Tällöinhän aktiivisesti luodaan jotain uutta käytäntöä tai nostetaan esille asia, jonka realisoitumiseen yhteiskunta ei ehkä ole aiemmin ollut kypsä, ja kokeillaan että josko nyt. Esimerkkejä tästä ovat monet yhdenvertaisuuteen, eläintensuojeluun ja vaikkapa ilmastopolitiikkaan liittyvät toimenpiteet. Tarkemmin ajatellen oikeastaan kaikki vihreän liikkeen ideologiaan vivahtavat ulottuvuudet ovat kaapiutuneet 60-luvulta lähtien kehittyneistä tieteellisistä tai eettisistä lähtökohdista, jotka sitten ovat lähteneet valtaamaan alaa jonkinlaisina kulttuurillisina innovaatioina.

Tätä taustaa vasten pyörittelenkin aina välillä ajatusleikkiä siitä, että miltä tuntuisi olla kontra-aktiivisen politiikan bisneksessä. Eli jos puolueena otettaisiinkin kantaa asioihin aina negaation kautta, tunnistaen yhteiskunnan keskeisiä murroskohtia ja niitä ponnekkaasti vastustaen. Alkuvuonna tällaisen puolueen asialistalle olisi siis mahtunut kasvisruokapäivän vastustaminen, työeläkejärjestelmän (ja etenkin työurien) säilyttäminen ennallaan, turkistarhauksen puolustaminen, homoseksuaalien rekisteröityjen parisuhteiden siunauksen estäminen (kirkollisella puolella) ja vaikkapa lääninhallitusten puolustaminen. Kiireistä, mutta varmasti hermoja nostattavaa.

Tuollaista puoluetta suomalaisella politiikan kentällä itse asiassa ei edes ole, vaika niin luulisi. Kristillisdemokraatit ovat tietyllä tavalla hyvin lähellä, mutta etenkin sosiaalipolitiikan ohjelmallisella puoluella tietynlaista viritystä raikkauteen ja edistyksellisyyteen näyttää esiintyvän. Suosittelisin jotakin puoluetta asiaa kuitenkin kokeilemaan melko ennakkoluulottomasti: tietynlaiseen vakaaseen kannatukseen yhteiskunnassa voisi asiasta riippumatta luottaa, lama-aikana hieman suurempaankin. Lisäksi Loka Laitinen voisi lopulta löytää poliittisen kotinsa.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Aloita itsestäsi

Olen hieman huolissani useiden ihmisten kohdalla hämärtyneestä kyvystä käyttää erilaisia vaikutustapoja ja -kanavia, jotka heille kuuluvat. On loistavaa, että ihmiset ajattelevat ja omaavat vahvojakin mielipiteitä, mutta samalla on sääli, kuinka vähän niitä osataan kanavoida. Ilmaisussakin olisi ajoittain toivomisen varaa.
Konkreettisena esimerkkinä - ah, aina niin ihanat - sanomalehtien narisevat, piilovittuilevat, aggression täyttämät tekstiviesti-mielipidepalstat. Tässä päivänä muutamana olen ympyröinyt Aamulehden maukkaimpia. Lainauksien perään esitän kommenttini mielipiteen paremmasta kanavoinnista. (Huom. lainauksien originaali kirjoitusasu.)

"Kauppiaat väittävät, että ruuan hinta laskee. Voiko Valio kertoa minkä takia Gefilus-juomien hinta nousi juuri noin 30 senttiä." - Ihmetellen (su 14.2.2010)
¤ 'Kauppiaat' on liian laaja käsite todettavaksi yhden henkilöasiakkaan näkökulmasta.
Jos tuotteen hinnan on kuitenkin todettu nousevan useammassa kaupassa, eikä vain muutamassa, on syytä olettaa, että hinnan nousu ei johdu kauppiaasta, vaan Valiosta, kuten nimimerkki onkin päätellyt. Siispä rohkeasti yhteyttä Valioon, jolla suurena yrityksenä on suht selkeät kanavat asiakaspalautteelle ja kysymyksille.


"Voisiko Tenniskeskuksen ja Elixian ovia leventää, jotta kuntoilijat voisivat ajaa pukukoppiin asti. Nyt he joutuvat jättämään autonsa ovien eteen, sekä hätäteille." - Väsyttääkö (ti 16.2.2010)

¤ Nimimerkki on kirjoittanut piilovittuilevaan, varmasti kohteitaan närkästyttävään sävyyn. Eriasia, onko kirjoitustapa positiivisesti vai negatiivisesti toimiva. Olisi kuitenkin tehokkaampaa, mikäli ottaisi yhteyttä suoraan Elixian ja Tenniskeskuksen henkilökuntaan ja pyytäisi heitä kiinnittämään asiaan huomiota/tekemään asialle jotain. 'Jotain' voisi olla esim. parkkipaikkojen selkeämpi rajaus.

"Yleinen työttömyyskassa huijaa ihmisiä ihan kypällä, viime vuoden jäsenmaksu oli 67 euroa ja nyt joku finanssivalvonta on määrännyt, että tämän vuoden maksu on 99 euroa. Joka vuosi se nouse, kysymys kuuluu millä perustein?" - Kohta entinen jäsen (ke 17.2.2010)
¤ Tähän pulmaan voi hakea vastausta YTK:sta.

"Osta sinäkin Peltosen Nanogrip-sukset. Sukset eivät luista eivätkä lipsu! Rivakasti hinkaten kuntosi kohoaa jo lyhyelläkin matkalla, ellei verisuoni katkea aivoissa raivosta." - 25 km takana (ke 17.2.2010)
¤ Myös Peltosella on oma 'palautelaatikkonsa'. Jos netin ihmeellinen maailma on liian vaikea tämän laatikon löytämiseen, on mahdollista tehdä valitus myös kauppiaan kautta. Pidän henkilökohtaisesti myös epäreiluna Peltosen antimainostamista, ennen kuin on saanut ongelmaan selvitystä itse yritykseltä. Kauppiaalta tai Peltoselta voi kysyä myös suksien voitelu- ja hoito-ohjeita. Sitä kutsutaan asiakaspalveluksi.

"Kuka lainaisi moottorikelkkaa? Kävisin vetämässä uudet hiihtoladut Kauppiin Niihaman reitille, kun tampereen kaupungin liikuntatoimi ei siihen pysty." - Kuntohiihtäjä (to 18.2.2010)
¤ Tampereen kaupungin liikuntatoimeen voi myös ottaa yhteyttä suoraan, ilman Aamulehden tekstiviestipalstaa, josta viestiäsi ei välttämättä lue kovinkaan moni.

Pienemmissä kaupunkilehdissä näkee jopa huomauttelua naapurille liian myöhäisestä pyykin pesusta tai koirankakan keräämättä jättämisestä. Suora kommunikaatio kahden ihmisen välillä osoittautuu joskus ihmeellisen vaikeaksi.
Toki tekstiviestipalstoilta voi löytää jotain muutakin, kuten mm. kiitoksia avuliaille, nimettömiksi jääneille ihmisille, joista on ollut apua esimerkiksi yllättävässä sairaskohtauksessa tai kulkupelin renkaan vaihdossa valtatien reunassa.

Varsinaiset mielipidekirjoituksina julkaistut tekstit ovat sinällään jo hieman uskottavampia, joskus todella vaikuttaviakin kirjoituksia. Niissä ilmenee jo reilusti selkeämmin poliittisen vaikutuskeinon piirteitä, kuten mm. omalla nimellä esiintyminen. Politiikka noin yleensäkin tähtää käsittääkseni yhteisistä asioista neuvottelemiseen, sopimiseen ja päättämiseen yhdessä, ei yksin tai nimimerkillä. Tämän toivoisin monen politiikan etäiseksi tuntevan tajuavan. Seuraava askel on sisäistää se, että asiat eivät järjesty itsestään, vaan niiden eteen on toimittava.
"Miksei noi päättäjät tee mitään??"
On myös uskaliasta odottaa, että joku muu toimii sinun puolestasi. Jokaista tarvitaan, jotta voitaisiin toimia yhdessä.

maanantai 15. helmikuuta 2010

pariutumista

(kuvat suuremmiksi klikkaamalla)

piispankokous hyväksyi pitkän väännön jälkeen papin rukouksen homoliittojen yhteydessä. siunaus olisi liikaa. aamulehden tekstiviestipalstalla sunnuntaina joku huomautti, että eläväthän ne heterotkin yhdessä ilman sormuksia. niin no..


Tampereen Vihreät heitteli kokouksessaan villejä uusia ajatuksia vihreään toimintaan..vihreä deittailukin mainittiin. ei ehkä niin tosissaan. mutta deittailuilmoituksia saa kai sitten viljellä virnunkin poliittisessa blogissa?


Se punainen rattikelkka

Ympäristökasvatus, kestävä kehitys ja koulu

Pari viikkoa sitten eräs hyvin nuori nainen sanoi Aamulehden haastattelussa, että ystävä on joku, jonka kanssa voi vaikka laskea mäkeä punaisella rattikelkalla. Ystävänpäivän ja laskiaisen sattuessa samaan päivään tänä vuonna --en sijoita punaiseen rattikelkkaan, mutta-- löydän ystävän, joka lähtee sellaisella tylsällä ja ehkä jo vähän vanhanaikaisella punaisella liukurilla laskemaan mäkeä kanssani. Aamulehden artikkelissa esiteltiin Vihreä lippu -ohjelmaan kuulunutta lasten vierailua vanhainkotiin. Vihreä lippu -ohjelmassa koulut ja päiväkodit opettelevat kestävän kehityksen eri taitoja valittujen kokonaisuuksien ja painotusalueiden mukaan. Ystävyys sen sijaan on aineetonta ”hyödykettä”, jota voi kuluttaa ekologisesti ja hyvällä mielin.

Ystävyys on osa sosiaalista kestävää kehitystä. En tiedä, kuinka ystävyyttä opitaan tai opetetaan, joten keskityn kestävään kehitykseen oppilaitoksissa yleisemmällä tasolla.


Ympäristökasvatuksen tavoitteiksi kirjataan YK:n ympäristökonferenssissa vuonna 1977: Kasvattaminen tietoisuuteen ja huoleen taloudellisten, sosiaalisten, poliittisesten ja ekologisten tekijöiden vaikutussuhteesta toisiinsa kaupunki- ja maalaisympäristössä. Mahdollistaa jokaiselle tietojen, arvojen, asenteiden, sitoutumisen ja taitojen saaminen, joita tarvitaan ympäristön suojeluun ja parantamiseen. Luoda yksilöille, ryhmille ja koko yhteiskunnalle uusia ympäristöön liittyviä toimintamalleja. (Sytnik et al. 1985; Wolff 2004.) Ympäristökasvatuksessa pyritään usein oppilaan henkilökohtaisen ympäristösuhteen välittömään vahvistamiseen. Omakohtaiset kokemukset nousevat aiemmin korostuneet tiedonhankinnan ylitse. (Cantell, 2004) Ympäristökasvatuksen osallistumistavoitteen mukaan tulee yhteisöille ja yksilöille antaa mahdollisuus työskennellä aktiivisesti ja vastuullisesti ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.

Vuoden 1994 valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa painotetaan luonnon monimuotoisuudesta huolehtimista ja kestävän kehityksen edistämistä. Nykyajan ilmiöiden havainnointi ja analysointi nähdään tärkeinä taitoina oppijalla. Havainnointi lähtee paikalliselta ruohonjuuritasolta suurempiin, globaaleihin, kokonaisuuksiin. Ympäristökasvatus-käsite putoaa tässä vaiheessa pois opetussuunnitelman kielenkäytöstä. Kestävä kehitys kuitenkin tuodaan kaikkia peruskouluja ja lukioita koskevaksi aihekokonaisuudeksi.(Peruskoulun...1994; Cantell 2004.)


Aihekokonaisuudet osana opetussuunnitelmaa

Vaikka kestävä kehitys tulee esille useissa aihekokonaisuuksista, se muodostaa myös oman kokonaisuutensa. Peruskoulussa tämä aihekokonaisuus on nimetty: vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta. Aihekokonaisuuden tavoitteiksi on mainittu:
”oppilas oppii
-ymmärtämään ympäristönsuojelun välttämättömyyden ja ihmisen hyvinvoinnin edellytykset ja niiden välisen yhteyden
-havaitsemaan ympäristössä ja ihmisen hyvinvoinnissa tapahtuvia muutoksia, selvittämään syitä ja seurauksia sekä toimimaan elinympäristön hyväksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi
-arvioimaan oman kulutuksensa ja arkikäytäntöjensä vaikutuksia ja omaksumaan kestävän kehityksen edellyttämiä toimintatapoja
-edistämään hyvinvointia omassa yhteisössä sekä ymmärtämään hyvinvoinnin uhkia ja mahdollisuuksia globaalilla tasolla
-ymmärtämään, että yksilö rakentaa valinnoillaan sekä omaa tulevaisuuttaan että yhteistä tulevaisuuttamme, ja toimimaan rakentavasti kestävän tulevaisuuden puolesta” (Peruskoulun...1994.)

Kasvatuksen tavoitteena on ympäristötietoinen vastuuntuntoinen ihminen, joka tuntee myös vaikutusmahdollisuutensa. Vaikuttamismahdollisuuksien kehittämisen tulee lähteä oppilaan omasta ympäristöstä. Koulun eri toimijoiden tulisi toimia avoimessa yhteistyössä keskenään, jotta oppilaille tarjoutuu mahdollisuus oppia ymmärtämään yhteisön päätöksentekoon liittyvät strategiat. Kouluyhteisön odotetaan toimivan avoimemmassa yhteistyössä ympäristönsä kanssa. Vahventamalla oppilaiden kulttuuri-identiteettiä pyritään vahvistamaan myös oman elintilan tuntemista ja vastuun ottamista siitä. Alueidentiteetin syntyminen kasvattaa tahtoa suojella ja edistää alueen säilymistä niin luonnon kuin kulttuurisenakin ympäristönä. Yhteiskunnan pelisääntöjen tunteminen antaa eväitä omaan vaikuttamiseen työpaikoilla, harrastusten parissa ja järjestöissä niin turvallisuuden ja viihtyvyyden kuin ympäristöongelmienkin eteen. Riippuen tavoitteistaan koulu voi tehdä yhteistyötä esimerkiksi eri viranomaisten, median tai yritysten ja järjestöjen kanssa. (Huotsanen & Åhlberg 2005.)


Mites meillä?

Tampereen kaupungin ympäristöpoliittisessa ohjelmassa vuonna 1994 on kirjoitettu seuraavaa: ”Ympäristökasvatus otetaan osaksi kaikkea kasvatusta. Ympäristönsuojelun onnistuminen edellyttää, että jokainen päättäjä, virkamies ja kuntalainen pitää asiaa tärkeänä ja pyrkii omassa elämässään noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita. Tämän vuoksi opetuksessa ja koulutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota ympäristöasioihin.”
Näitä tavoitteita arvioi vuoden 2000 ympäristöpolitiikan ja ympäristöhallintajärjestelmän auditointi. Selvityksen mukaan ”Peruskouluissa ja lukioissa koulukohtaiset ympäristöohjelmat on viety osaksi opetussuunnitelmaa. Käytännön toteutuminen vaihtelee kouluittain: osa kouluista painottaa kestävän kehitysken teemoja opetuksessa ja kasvatuksessa paljon, osassa toiminta on viety läpäisyperiaatteella osaksi kaikkien aineiden opetusta jne -- ”. Edelleen Opetushallituksen valtakunnallisessa selvityksessä vuodelta 2009 todetaan kolmas osan koulujen rehtoreista arvioineen kestävän kehityksen aihekokonaisuuksien toteutuvan koulun arjessa hyvin vähän jos laisinkaan. (Kartovaara, 2009)
Tampereen ympäristöstrategian (2003) vuosille 2003-2012 tavoitteissa ensimmäisenä johtamisnäkökulmana kaupungin kehittämiseen mainitaan ympäristötietoisuuden lisääminen. Keinoina tavoitteeseen pääsemiseksi mainitaan muun muassa tiedotuksen ja Internet-palveluiden kehittäminen sekä ympäristökasvatuksen ottaminen jatkossa osaksi kaikkea opetusta ja kasvatusta. Tässä yhteydessä ympäristökasvatukseen myös liitetään elinikäisen oppimisen periaatteen soveltaminen. (Yhteistyöllä ympäristön ykköseksi, Tampereen kaupungin ympäristöstrategia vuosiksi 2003-2012, 2003.)
Kuudella Tampereen koululla/päiväkodilla on Vihreä lippu -sertifikaatti ja yhteensä kahdeksan osallistuu toimintaan (www.vihrealippu.fi). Tampereen kestävän kehityksen raportissa 2008 ympäristökasvatukseen osallistumisen kohdalla mainitaan myös vuonna 2002 toimintansa aloittanut luontokoulu Korento. Luontokoulun opetus kohdistuu päiväkoti ja peruskoulu ryhmille. Ympäristöagenttikoulutusta järjestetään myös lukiolaisille. Ekokumppanit Oy:n ylläpitämä ympäristötietokeskus Moreeni järjestää näyttelyitä ja Ekokumppanit Klubi ry ympäristöaiheisia tilaisuuksia. Lisäksi kaupunki tarjoaa kuntalaisille opastettuja luontoretkiä. (Tampereen kaupungin kestävän kehityksen raportti 2008, 2009.)

Eri yhteyksissä ympäristökasvatuksen tavoitteiden painotukset ovat vaihdelleet. Suurin osa tavoitemääritelmistä kuitenkin pohjautuu Tbilisissä annettuun ohjeistukseen. Yhteistä näillä painotuksille on myös tavoite pyrkiä käytännön toiminnan muutokseen. Kaikki ympäristökasvatuksen nimellä kulkeva toiminta ei suinkaan täytä ympäristökasvatuksen tavoitteita. (Wolff 2004.) Ympäristökasvatuksen opettamisen tarkoitus on auttaa yhteisöä ja sen toimijoita yksilöinä hahmottamaan tunteitaan suhteessa ympäristöön. Tarkoitus on myös motivoida vastuulliseen ympäristön hyväksi toimimiseen. Taidollisissa tavoitteissa taas pyritään antamaan ryhmälle taitoja ratkaista ja tunnistaa ympäristöongelmia. Taidot antavat tällöin menetelmät toimia asenteiden mukaan ympäristön hyväksi. Wolff kritisoi ympäristökasvatusta liiasta tavoitteiden ja sisällön kehittämisestä menetelmien kehittelyn sijaan. Toimintamallien kehittely ympäristötietoisuuden ja ympäristöasioiden oppimiseksi on tärkeä ja liian vähäiseen huomioon jätetty osa ympäristökasvatusta. Suuri osa ympäristökasvatuksen nimellä kulkevasta opetuksessa on itse asiassa olevan luonto-opetusta tai esimerkiksi sosiaalisten taitojen harjoittelua, eikä näin täytä Tbilisin ympäristökasvatus konferenssin ohjeita. (Wolff 2004)

Koulujen omia opetussuunnitelmia on arvosteltu ympäristökasvatus-käsitteen löyhästä käytöstä. Paikoin opetussuunnitelmissa esimerkiksi kirjataan ympäristö- tai luonnontieteen oppimistavoitteet ympäristökasvatus otsikon alle. (Lahti, 2000) Suunnitelmissa saatetaan myös jättää määrittelemättä tarkkaan luokka-aste kohtaista aihealueiden käsittelyä ja prosessinomaisen pitkäjänteisen ympäristökasvatustyön sijaan aiheiden käsittely korvataan yksittäisillä projekteilla. Tällöin tiedon prosessointi ja kumuloitumisvaikutus jäävät. Taitojen opettelun ohella opetuksen tulisi muodostaa kokonaisvaltaisempi taidollis-tiedollinen prosessi, johon sisältyisi sekä kulttuurisia, sosiaalisia että luontoon ja ekologiaan liittyviä kohtia.

Valtakunnallisen opetussuunnitelman esittäessä vain löyhän määritelmän aihekokonaisuudesta jää kouluille vastuu oman opetussuunnitelmansa sisällöstä. Monitieteellisyys näkökantana kestävään kehitykseen, omien vaikuttamismahdollisuuksien ja päätöksentekoprosessien ymmärtäminen, henkilökohtaisen luontosuhteen kehittäminen ja koulun arjen toteuttaminen kestävää kehitystä tukien ovat osa kouluille esitetyistä haasteista. Opetustyössä vastaantulevat haasteet tulisi huomioida entistä enemmän opettajien koulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa. Suomen ympäristökasvatusseura on lausunnoissaan vaatinut myös kestävän kehityksen vastuuhenkilö nimeämistä jokaiseen opettajankoulutusyksiköön.


Punainen rattikelkka karkasi käsistäni ja blogi-kirjoitus paisui tekstihirviöksi. Tästä syystä en liitä enää lähteitä kirjoituksen yhteyteen kilometrin pituiseksi listaksi. Ilmaista ympäristökasvatustietoutta, -materiaalia ja esimerkiksi valmiita tehtäväkokonaisuuksia kouluille tarjoavat muun muassa: Suomen ympäristökasvatusseura, WWF ja Vihreä lippu -ohjelma.


-Anne Lehtelä
Kirjoittaja valmistelee pro gradu -työtä taiteen keinoin toteutetusta ympäristökasvatuksesta yläkoulussa ja lukiossa.