munasoluista ja siemennesteestä

Olen piakkoin luovuttamassa munasolujani jollekin niitä tarvitsevalle pohjoismaiselle perheelle. Syyt ovat niin auttamisen halu kuin kokemuksen jano - onhan se nyt varsin jännää jatkua geneettisellä tasolla, vaikkei omia lapsia olekaan ajatellut hankkia.

Munasolujeni luovuttamishankkeen johdosta minulle on tehty erinäisiä kokeita. Hauskin niistä oli ehkä sukupuolen testaamiskoe - sain vast´ikään kotiin kirjeen, jossa lyhyesti kerrottiin lääkärien todenneen minun olevan nainen. Mahtavaa että saa tietää olleensa jo 20 vuotta täysin oikeassa asian suhteen! Muutenkin olen kokeiden mukaan sopiva yksilö luovuttamista varten. Naiset yleensä ovatkin, kun taas miehistä ainoastaan 20% luovuttajaksi pyrkineistä otetaan prosessiin mukaan sukusolukokeiden jälkeen. 80%:n sperma ei ole kovin hyvässä kunnossa.

Syynä tähän ovat mm. saasteet, jotka kulkeutuvat ihmiskehoon asti tekemään tuhojaan, runsas lääkkeiden, alkoholin ja rasvaisen ruuan käyttö sekä tupakan polttaminen. Myös länsimaissa edelleen valitettavan cool juttu stressi on omiaan heikentämään siittiöiden laatua.

On tragihassua että aikamme ongelmat uhkaavat ihmiskuntaa myös lisääntymis-asioiden merkeissä - huonosta siemennesteestä on hankala tehtailla ketään. Toisaalta on kätevää, että jos suositaan luomua, vähennetään päästöjä, lisätään terapeuttien ja yhteisöllisyyden määrää lääkkeiden käytön minimoimiseksi ja jaetaan työtä, ovat ihmiset paremmassa kuosissa lisääntymistäkin varten. Vihreillä ratkaisuilla varmistamme siis sen, että vaavoja riittää tulevaisuudessakin!

Minussa on tosin sen verran "linkolalaistakin vihreyttä", että olisin valmis tehtailemaan koko maailmaa koskevat rajoitukset siitä, kuinka monta lasta parit saavat hankkia. Mutta pitäähän niitä lapsia nyt kuitenkin jonkin verran tulla, niin että Tampereella on tulevaisuudessakin ilo tuottaa Pikku Kakkosta! Ideaaliahan olisi jos eri maat ja kulttuurit saataisiin siltä osin yhteiseen rintamaan, että niin heterot, homot kuin polyamoristitkin ympäri maailman saisivat hommata korkeintaan yhden tai kaksi lasta per perheyksikkö.

Uskon nimittäin sen yhden tai kahden lapsen olevan jokaisen kypsän ja tasapainoisen lapsirakkaan ihmisen oikeus. Siksi luovutan munasolujani, varsinkin adoption harmillisesti edelleen ollessa monelle liian kallis prosessi. Yksittäisten henkilöiden sukusolujen luovutuksen sekä adoptioiden lisäksi tarvitsemme kuitenkin konkreettisia toimia ihmiskunnan säilyttämiseksi, ja niitä ovat erityisesti vihertävät poliittiset toimet.

Vihreät - vauvojenkin puolue.

Perustulosta ratkaisu yrittäjien ongelmiin

Kirjoitus julkaistiin Aamulehdessä 13.2.2011.

Perustulosta ratkaisu yrittäjien ongelmiin

Harri Jaskari vaatii kirjoituksissaan “Kohtuulliset verot takaavat parhaan tuoton” (AL 27.1.) sekä “ Verotus- ja tuloerokeskustelussa analysoinnin tasolle” (AL 4.2) tuloverotuksen alentamista. Erityisesti hän huolehtii keskituloisten verotuksesta. Jaskari näkee tuloverotuksen alentamisen olennaisena työhön panostavana toimenpiteenä ja perustelee kantaansa muun muassa sillä, että työnteon tulisi olla kannattavaa joka tilanteessa. Yleiseen perustuloon siirtyminen helpottaisi kuitenkin työn vastaanottamista enemmän kuin tuloverotuksen keventäminen.

Sosiaaliturvajärjestelmämme ei vastaa nykyisen työelämän tarpeita. Osa- ja lyhytaikaiset työsuhteet lisääntyvät jatkuvasti, mutta sosiaaliturvan varassa elävien ei välttämättä ole järkevää ottaa vastaan esimerkiksi keikkatöitä. Kannattavuusongelma syntyy ennen kaikkea siitä, että vastikkeellisen sosiaalietuuden menetys saattaa olla yhtä suuri kuin työstä saatu palkka. Tällöin työn tekeminen ei paranna ihmisen tuloja. Pienituloisten ja sosiaaliturvan varassa elävien kohdalla vaikeudet vastaanottaa työtä johtuvat siis pääosin etuuden samanaikaisesta menetyksestä, ei tuloverosta. Pienten ansiotulojen verotus on niin pientä, ettei sillä ole merkittävää vaikutusta siihen, onko työn vastaanottaminen kannattavaa.

Jaskari näkee työn kannustavuuden toteutuvan, jos jokaisesta tienatusta eurosta jää käteen vähintään 50 senttiä. Vihreiden perustulomallissa tämä tavoite toteutuu erittäin hyvin. Siinä jokaisesta tienatusta eurosta jää vähintään puolet työntekijälle, koska palkkatulot eivät vähennä perustulon määrää, vaan se maksetaan kaikille samansuuruisena. Vihreiden mallissa perustulo olisi 500€ kuussa jokaiselle täysi-ikäiselle muista tuloista riippumatta. Niinpä perustulo sekä antaisi turvaa toimeentulon riskeiltä että tekisi samalla kaikesta työnteosta kannattavaa, mikä olisi eduksi myös julkiselle taloudelle. Perustulon lisäksi säilyy mahdollisuus tarveharkintaiseen toimeentulotukeen ja asumistukeen.

Perustulo parantaisi myös yrittäjien asemaa ja pienentäisi riskejä. Koska yrittäjien tulot saattavat olla hyvinkin epätasaisia ja epäsäännöllisiä, taattu perustoimeentulo toisi turvallisuutta yrittäjien arkeen ja siten kannustaisi yrittäjyyteen ja vähentäisi siihen liittyviä pelkoja. Lisäksi perustulosta hyötyisivät myös muut sellaiset työntekijät, joiden toimeentulo on epäsäännöllistä. Heitä ovat esimerkiksi taiteilijat, tutkijat ja freelancerit, joiden toimeentulo on luonteeltaan hyvin erilaista kuin perinteinen palkkatyö. Tällä hetkellä eri toimeentulon muotojen yhdistäminen on kohtuuttoman vaikeaa tällaisten työntekijöiden kohdalla.

Sosiaaliturvan ja työnteon yhdistämiseen liittyvän byrokratian väheneminen auttaisi myös tekemään työn vastaanottamisesta houkuttelevampaa. Turhan paperisodan poistaminen myös vapauttaisi yrittäjille ja freelancereille enemmän aikaa varsinaisen työn tekemiseen. Sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistaminen ja järkevöittäminen olisivat parhaita keinoja työn vastaanottamisen helpottamiseksi ja yrittäjyyden tukemiseksi. Pidämme siis yleistä perustuloa parhaana tapana tukea sekä yrittäjiä että pienituloisia ja epätyypillisissä työsuhteissa olevia. Pelkkä verojen laskeminen ei ratkaisen molempien ryhmien ongelmia läheskään yhtä tehokkaasti.

Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry.
Hanna Hakko - puheenjohtaja
Olga Haapa-aho - hallituksen jäsen

Iloiset osalliset

Olen vaalitohinoiden välissä ehtinyt lukea hieman ympäristöpolitiikan tutkimuskirjallisuutta. Nyt luvussa on Macnaghtenin ja Urryn Contested Natures, josta haluaisin jakaa joitakin knoppeja.

Tilastollisissa tutkimuksissa näyttää siltä, että ympäristöhuolen määrä ei itsestään selvästi seuraile maan taloudellista asemaa. Kehitysmaissa voidaan pitää ympäristön tilaa tärkeämpänä kysymyksenä kuin teollisuusmaissa. Kuitenkin vihreä kuluttajuus ja muut yksilön ympäristöteot liittyvät selvästi elintasoon ja vahvistavat siten maslowilaisen tarvehierarkia-ajattelun: ympäristöön voidaan panostaa silloin, kun muut perustarpeet ovat hoidossa. Tietysti voidaan kysyä, aletaanko ympäristöön satsata vasta sitten, kun on saavutettu sellainen materiaalinen elintaso, joka on alun alkaenkin ollut ympäristön kannalta osa ongelmaa, ei ratkaisua.

Toiseksi eri maiden kansalaisia vertaillessa on huomattu, että mitä voimaantuneemmat kansalaiset, sitä valveutuneemmat ympäristöasenteen. Mikäli ihmiset eivät luota valtioon ja erilaisiin julkisiin instituutioihin, mukaan lukien julkiset tutkimuslaitokset, ja jos he eivät koe voivansa mitenkään vaikuttaa julkisen vallan toimiin, he eivät ole erityisen toiveikkaita senkään suhteen, että he voisivat tehdä jotain ympäristön hyvän tilan eteen. Näyttää siis siltä, että kansalaisten osallistamiseen ja osallisuuteen kannattaa panostaa. Sitoutuneisuus yhteisiin asioihin näkyy myös aktiivisempana ympäristötoimijuutena. Tähän liittyy myös kolmas tutumpi tulos: ihmisiä huolettaa ympäristötoiminnassa se mahdollisuus, että he ovat tekoineen yksin. Suomalaiset ovat kohtuullisen suopeita ympäristötoiminnan tukemiseen laeilla, jotta he tietäisivät, että muutkin joutuvat vaikkapa lajittelemaan.

Tampereella tällaista yhteisyyttä ja sitoutumista on mielestäni viime aikoina luonut mahdollisuus osallistua ratikan linjojen suunnitteluun. Prosessin etenemistä on jännittävää seurata, ja osallistumismahdollisuudet herättävät toiveita siitä, että ratikka tulisi toteutumaan ainakin jossain määrin käyttäjien ehdoilla. Se tekisi ympäristön suojelemisen liikenteessä monille taas hieman helpommaksi ja mukavammaksi. Se olisi myös jotain konkreettista, josta voi sanoa, että "minä olen vaikuttanut tuohon". Vihreissä saavutuksesta saisi tietysti olla aivan erityisen tyytyväinen, onhan asiaa viety meidän toimestamme tarmokkaasti eteenpäin.

Valtuusto tekee seuraavan kerran päätöksiä ratikan kohtalosta syksyllä. Toivotaan, että se päättää pitää kiinni tästä projektista. Kaupan päälle kaupunki voi saada entistä sitoutuneempia kuntalaisia, jotka tekevät nykyistä mieluisammin osansa yhteisen ympäristömme eteen.