Kokoomus näyttää hukanneen uskonsa markkinatalouden toimintaan asuntomarkkinoilla. Sari Sarkomaa ja Kimmo Sasi puolustivat asuntolainojen korkojen vähennysoikeutta Aamulehdessä (AL 1.3.) sillä, että näin saadaan asuntojen hinnat pidettyä keskituloisten näkökulmasta kohtuullisina.
Nykyisillä asuntomarkkinoilla, joissa asuntopulasta johtuen kysyntä ylittää monin paikoin selvästi tarjonnan, nousevat hinnat juuri niin korkealle kuin ostajilla on varaa maksaa. Asuntolainojen korkovähennys on valtava tulonsiirto veronmaksajilta asuntoja myyville, kun pankit voivat myöntää korkovähennyksen verran suurempia lainoja, joilla ostajat kilpailevat hinnat taivaisiin. Verovähennys suosii asuntosijoittajia, mutta siirtyy suoraan hintoihin tavallisille asunnonostajille.
Kohtuuhintaisen asumisen turvaamiseksi on sen sijaan etsittävä keinoja asuntopulan helpottamiseen. Suomalaiset asuvat muuhun Eurooppaan verrattuna hyvin harvoin vuokralla ja vuokra-asuntojen tarjonta on alhainen. Työvoiman liikkuvuudenkin kannalta olisi syytä lisätä voimakkaasti vuokra-asuntojen määrää isoissa kaupungeissa. Tilanteessa, jossa omistusasumista suositaan verotuksellisesti, mutta vuokra-asumista ei, eivät kannustimet tähän kuitenkaan ole järin suuret.
Kokoomus tuntuu asuntolainojen korkovähennyksiä puolustaessaan sortuvan yksipuoliseen ajatteluun kokonaisuuden kustannuksella. Veroja on joka tapauksessa kerättävä valtion toiminnan rahoittamiseksi. Korkovähennyksen asteittainen poistaminen vähentäisi paineita muiden verojen korottamiseen ja pienentäisi valtiontalouden kestävyysvajetta ilman vaikutuksia muiden kuin sijoittajien toimeentuloon. Yhtenä vaihtoehtona olisi esimerkiksi pieni- ja keskituloisten ansioverotuksen keventäminen korkovähennyksen poiston tuomilla varoilla.
Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 21.3.2011
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Onnellisuus politiikan perimmäiseksi tavoitteeksi
Virnun tämän kuun lukupiirin aiheena oli onnellisuus. Keskustelimme Vihreän sivistysliiton julkaiseman Onnellisuustalous-kirjan innoittamina siitä, mikä tekee ihmiset onnellisiksi ja miten ihmisten onnellisuutta voidaan lisätä politiikan keinoilla. Keskustelumme vei meidät kysymyksiin, jotka muistuttivat haastavuudessaan pohdintaa elämän tarkoituksesta. Mitä onnellisuus on? Mikä estää ihmistä olemasta onnellinen? Entä millainen yhteiskunta edistää ihmisten onnellisuutta parhaiten?
Vihreät pyrkivät nostamaan onnellisuuden politiikan keskeiseksi tavoitteeksi pelkän talouden kasvun sijaan. Ajatus kuulostaa huokuttelevalta. Kukapa nyt vastustaisi onnellisuutta? Käytännön toteutus on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Onnellisuustalous-kirjassa kaavaillaan hyvinvointimittaria, joka korvaisi BKT:n käytön politiikan onnistumisen ensisijaisena mittarina. Tällaisia mittareita on jo olemassa ja Bhutan on toiminut edelläkävijänä mittaamalla politiikkansa onnistumista nimenomaan hyvinvointimittarin avulla.
Mittareita on useita erilaisia. Niissä on erilaisia painotuksia eikä mikään niistä ole täydellinen mittaamaan hyvinvoinnin kehitystä. Olennaiseksi kysymykseksi nousee, mitä niillä oikeastaan pyritään mittaamaan. Miksi BKT:ta ei voida käyttää nimenomaan talouden mittarina ja muita tilastoja ja tutkimustuloksia asiasta riippuen kertomaan yhteiskunnan eri osa-alueiden kehitystä? On haastavaa saada kaikki asiat tungettua yhteen mittariin ja erityisesti aineettomien tekijöiden, kuten onnellisuuden tai ympäristön kuormituksen muuttaminen rahamuotoisiksi, laskettavissa oleviksi muuttujiksi herätti hämmennystä. Kysymykseksi nousikin, miksi yhteiskuntaa ei voida arvioida useiden tilastojen perusteella ilman, että niistä täytyy luoda yksi mittari.
Olennaisinta hyvinvointimittarissa on se, että sillä saadaan kokonaiskuva siitä, miten yhteiskunta on kehittynyt. Useiden tilastojen käytön vaarana on se, että keskustelussa viitataan pääasiallisesti BKT:seen ja muut tekijät hukkuvat talouskasvua korostavan puheen alle. Mittareissa otetaan huomioon mm. tuloerojen merkitys sekä Vihreille erityisen tärkeä ympäristön kuormittuminen. Tasa-arvoisen yhteiskunnan, joka käyttää luonnonvaroja kestävästi, nähdään siis lisäävän merkittävästi ihmisten onnellisuutta. Vaikka mittarissa on ongelmansa, pidän hyvänä lähtökohtana sitä, että BKT:n rinnalla politiikan onnistumista arvioitaisiin entistä enemmän kokonaisvaltaisemmalla mittarilla.
Vaikka onnellisuus ja hyvinvointi ovatkin abstrakteja käsitteitä, löysimme tiettyjä asioita, jotka ovat vahvasti liitoksissa onnellisuuteen. Tasa-arvo nähtiin olennaisena onnellisen yhteiskunnan arvona. Tällä tarkoitetaan oikeudenmukaista tulonjakojärjestelmää, joka loisi mahdollisimman pienet tuloerot. Perustulon avulla voitaisiin edetä tässä asiassa oikeudenmukaisempaan suuntaan. Lisäksi sukupuolten ja seksuaalisuuksien välinen tasa-arvo ja maahanmuuttajien onnistunut kotoutuminen vähentävät eriarvoisuutta yhteiskunnassa ja lisäävät näin onnellisuutta. Myös kestävä kehitys, luonnonvarojen kestävä käyttö sekä globaali solidaarisuus tuottavat pitkällä aikavälillä kestävyyttä ja tasa-arvoa maailmanlaajuisesti.
Tasa-arvon ja ympäristövastuun lisäksi onnellisuutta voidaan lisätä pyrkimällä nostamaan tiettyjen aineettomien asioiden arvoa. Yhteisöllisyydellä ja koulutuksella voidaan lisätä ihmisten elämän mielekkyyttä. Myös stressin ja paineiden kokemukset aiheuttavat hyvinvoinnin esteitä ja rauhallisemman elämäntyylin arvoa tulisi nostaa. Onnellisuuteen vaikuttavat siis monet elämäntyyliin ja kulttuurisiin arvostuksiin liittyvät seikat, joista osaan on vaikeampaa vaikuttaa vain politiikan keinoin.
Minkälainen politiikka sitten lisäisi ihmisten onnellisuutta parhaiten? Konkreettisimpia keinoja olisivat tuloeroja tasaava sekä ympäristöä säästävä politiikka. Lisäksi toimivat palvelut ovat onnellisen yhteiskunnan edellytyksiä. Palveluiden kohdalla erityisesti mielenterveyspalveluiden sekä lapsia ja nuoria koskevien palveluiden onnistuminen vaikuttavat yhteiskunnan onnellisuuden kehitykseen. Politiikan onnistumista olisi tärkeää arvioida mahdollisimman monipuolisesti erilaisia tekijöitä huomioonottaen. Hyvinvointimittari tai ei, BKT:n ei pitäisi ohjata politiikkaa hyvinvointinäkökulmien ohi.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Ensimmäinen vuosineljännes takana!
Olemme jo maaliskuun loppupuolella. Aika tuntuu häviävän vaalitouhun tiimellyksessä, mutta kiireiden lomassa tänä vuonna on silti ehditty järjestää kaikenlaista tapahtumaa. Tässä pieni kuvitettu kertomus Virnun tämän vuoden tekemisistä tähän asti.
Ensimmäinen varsinainen tapahtumamme oli Siperian Wayne'sissä pidetty keskustelutuokio verotuksesta. Reippaimmat olivat lukeneet taustaksi Hetemäen työryhmän veroraportin, jonka pohjalta keskustelua käytiin. Päädyimme pohtimaan vapaaehtoisten palvelustenvaihtoon perustuvien järjestelmien suhdetta verotukseen, mistä Jaakko sittemmin täällä bloggasikin.
Seuraavaksi ohjelmassa oli vierailu Vapriikin luonnontieteelliseen museoon. Opimme tunnistamaan uusia lajeja, nuuhkimme kesän tuoksuja ja mietimme luonnon monimuotoisuuden tärkeyttä.
Vuoden ensimmäisessä Avoimessa kokouksessa ideoitiin seuraavia tapahtumia ja päätettiin kirjoittaa perustulosta mielipidekirjoitus, joka julkaistiinkin Aamulehdessä ja blogissamme.
Helmikuussa järjestimme keskustelutilaisuuden degrowhtista. Yliopiston Väinö Linna -saliin kokoontui noin 7o aiheesta kiinnostunutta kuuntelemaan alustajiamme Marko Ulvista, Jaakko Stenhälliä ja Jukka Peltokoski. Tilaisuuden juonsi Hanna Hakko. Myös yleisö osallistui keskusteluun aktiivisesti. Lopullista totuutta aiheeseen ei löytynyt, mutta keskustelu varmasti herätti ajatuksia.
Seuraavana viikonloppuna osa virnulaisista osallistui kattojärjestömme Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden (ViNO) aktiivipäivään ja kampanjanavaukseen Turussa. Kotikaupunkiin jääneet kokkailivat vegekokkikerhossa Leenin opastuksella vegaanisia roskaruokaherkkuja.
Avoimessa kokouksessa käytiin taas ajankohtaista poliittista keskustelua mm. energiaverotuksesta ja asumisesta, sekä käsiteltiin tarkemmin Vihreiden tietoyhteiskuntapoliittista ohjelmaa, joka sittemmin hyväksyttiin puoluevaltuuskunnassa. Kahvia ja kunnallispolitiikkaa -tapahtumassa taas tapamisimme ympäristöpolitiikan tutkija, Suomen luonnonsuojeluliiton Tampereen ryhmän puheenjohtajaa Jere Niemistä, joka kertoi meille Tampereen ympäristön tilasta. Kuulimme mm. Teiskon sopivuudesta kansallispuistoksi sekä uusista keinoista parantaa uhanalaisen täpläverkkoperhosen ja liito-oravan oloja. Kunnanvaltuutetun näkökulmasta asiaa oli kommentoimassa ehdokas Emilia Olkanen.
Tässä kuussa olemme osallistuneet lumiukkotempaukseen, jossa vaadittiin ilmastolakia seuraavaan hallitusohjelmaan. Lisäksi olemme järjestäneet lukupiirin Vihreän sivistysliiton julkaisemasta Onnellisuustalous-raportista. Piirissä pohdimme talouskasvun ympäristövaikutuksia, sekä yhteisöllisyyden, tasa-arvon ja kulttuuristen odotusten ja normien vaikutusta onnellisuudelle. Keskustelumme tulokset välitettiin eteenpäin ViNOn onnellisuustyöryhmälle, joka suunnittelee syksyksi onnellisuutta käsittelevää poliittista kampanjaa.
Sokerina pohjalla oli uusien ilta, jossa uudet ja vanhat virnulaiset pääsivät tutustumaan toisiinsa ja nuorimpiin ehdokkaisiimme Hanna Hakkoon, Riku Merikoskeen, Emilia Olkaseen ja Olli-Poika Parviaiseen (Paavo-Einari Kaipila ei valitettavasti päässyt paikalle). Vaalit puhuttivat illan aikana paljon, mutta pääsimme myös rentoutumaan saunomisen merkeissä.
Näiden tapahtumien väleissä hallitus on luonnollisesti kokoustanut useaan otteeseen, jotta yhdistyksen juoksevat asiat on saatu hoidettua. Esimerkiksi jäsenhankintaan aiotaan tänä vuonna erityisesti panostaa. Tulevan kuukauden aikana monen virnulaisen aika menee kuitenkin vaalikampanjointiin joko itse ehdokkaana tai sitten tukiryhmässä ehdokasta auttaen. Ryhmissä kaivataan apuja edelleen, joten ota ihmeessä ehdokkaisiimme yhteyttä!
Tulevia tapahtumia kannattaa tarkkailla etusivun kalenterissa, mutta tässä nyt kolme seuraavaa. Tervetuloa mukaan!
Muistattehan, että hallitusta saa aina lähestyä, jos teillä on ideoita tapahtumien aiheiksi. Mailia sopii laittaa suoraan puheenjohtajalle (hanna.hakko[at]@vihreat.fi) tai Virnun omaan osoitteeseen (virnu.ry[at]gmail.com).
Ensimmäinen varsinainen tapahtumamme oli Siperian Wayne'sissä pidetty keskustelutuokio verotuksesta. Reippaimmat olivat lukeneet taustaksi Hetemäen työryhmän veroraportin, jonka pohjalta keskustelua käytiin. Päädyimme pohtimaan vapaaehtoisten palvelustenvaihtoon perustuvien järjestelmien suhdetta verotukseen, mistä Jaakko sittemmin täällä bloggasikin.
Seuraavaksi ohjelmassa oli vierailu Vapriikin luonnontieteelliseen museoon. Opimme tunnistamaan uusia lajeja, nuuhkimme kesän tuoksuja ja mietimme luonnon monimuotoisuuden tärkeyttä.
Vuoden ensimmäisessä Avoimessa kokouksessa ideoitiin seuraavia tapahtumia ja päätettiin kirjoittaa perustulosta mielipidekirjoitus, joka julkaistiinkin Aamulehdessä ja blogissamme.
Helmikuussa järjestimme keskustelutilaisuuden degrowhtista. Yliopiston Väinö Linna -saliin kokoontui noin 7o aiheesta kiinnostunutta kuuntelemaan alustajiamme Marko Ulvista, Jaakko Stenhälliä ja Jukka Peltokoski. Tilaisuuden juonsi Hanna Hakko. Myös yleisö osallistui keskusteluun aktiivisesti. Lopullista totuutta aiheeseen ei löytynyt, mutta keskustelu varmasti herätti ajatuksia.
Seuraavana viikonloppuna osa virnulaisista osallistui kattojärjestömme Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden (ViNO) aktiivipäivään ja kampanjanavaukseen Turussa. Kotikaupunkiin jääneet kokkailivat vegekokkikerhossa Leenin opastuksella vegaanisia roskaruokaherkkuja.
Avoimessa kokouksessa käytiin taas ajankohtaista poliittista keskustelua mm. energiaverotuksesta ja asumisesta, sekä käsiteltiin tarkemmin Vihreiden tietoyhteiskuntapoliittista ohjelmaa, joka sittemmin hyväksyttiin puoluevaltuuskunnassa. Kahvia ja kunnallispolitiikkaa -tapahtumassa taas tapamisimme ympäristöpolitiikan tutkija, Suomen luonnonsuojeluliiton Tampereen ryhmän puheenjohtajaa Jere Niemistä, joka kertoi meille Tampereen ympäristön tilasta. Kuulimme mm. Teiskon sopivuudesta kansallispuistoksi sekä uusista keinoista parantaa uhanalaisen täpläverkkoperhosen ja liito-oravan oloja. Kunnanvaltuutetun näkökulmasta asiaa oli kommentoimassa ehdokas Emilia Olkanen.
Tässä kuussa olemme osallistuneet lumiukkotempaukseen, jossa vaadittiin ilmastolakia seuraavaan hallitusohjelmaan. Lisäksi olemme järjestäneet lukupiirin Vihreän sivistysliiton julkaisemasta Onnellisuustalous-raportista. Piirissä pohdimme talouskasvun ympäristövaikutuksia, sekä yhteisöllisyyden, tasa-arvon ja kulttuuristen odotusten ja normien vaikutusta onnellisuudelle. Keskustelumme tulokset välitettiin eteenpäin ViNOn onnellisuustyöryhmälle, joka suunnittelee syksyksi onnellisuutta käsittelevää poliittista kampanjaa.
Sokerina pohjalla oli uusien ilta, jossa uudet ja vanhat virnulaiset pääsivät tutustumaan toisiinsa ja nuorimpiin ehdokkaisiimme Hanna Hakkoon, Riku Merikoskeen, Emilia Olkaseen ja Olli-Poika Parviaiseen (Paavo-Einari Kaipila ei valitettavasti päässyt paikalle). Vaalit puhuttivat illan aikana paljon, mutta pääsimme myös rentoutumaan saunomisen merkeissä.
Näiden tapahtumien väleissä hallitus on luonnollisesti kokoustanut useaan otteeseen, jotta yhdistyksen juoksevat asiat on saatu hoidettua. Esimerkiksi jäsenhankintaan aiotaan tänä vuonna erityisesti panostaa. Tulevan kuukauden aikana monen virnulaisen aika menee kuitenkin vaalikampanjointiin joko itse ehdokkaana tai sitten tukiryhmässä ehdokasta auttaen. Ryhmissä kaivataan apuja edelleen, joten ota ihmeessä ehdokkaisiimme yhteyttä!
Tulevia tapahtumia kannattaa tarkkailla etusivun kalenterissa, mutta tässä nyt kolme seuraavaa. Tervetuloa mukaan!
Muistattehan, että hallitusta saa aina lähestyä, jos teillä on ideoita tapahtumien aiheiksi. Mailia sopii laittaa suoraan puheenjohtajalle (hanna.hakko[at]@vihreat.fi) tai Virnun omaan osoitteeseen (virnu.ry[at]gmail.com).
Vanhempi valtionhoitaja hakemassa töitä
SDP on vanha valtionhoitajapuolue, joka esittää mainoskampanjassaan uutta työsopimusta itselleen. Pomona varmaankin on ajateltu toimivan Suomen kansan.
Pointit vaikuttavat hyviltä ja selkeiltä, ja onpa SDP:n esittämät työtehtävätkin ihan selvästi kytköksissä noihin. Myös pätkätöitä tekevät otetaan nyt haltuun ihan olemassaolevana todellisuutena, eikä ohimenevänä turmiollisena ilmiönä siinä hyvinvointiyhteiskunnassa jonka SDP ajatteli luoneensa.
Jokin saa kuitenkin minut ajattelemaan, että puolue ei ehkä ole paras määrittelemään nykyajan työtä, eikä ainakaan siitä, mitä työsopimuksiin kirjataan. Työsopimuksiin ei nimittäin laiteta asioita, jotka jo ovat olemassa, joiden tulisi tapahtua rutiinilla tai tapahtuvat ilmankin työntekijän panosta. SDP:n työn tavoitteet ovat nimittäin juuri sellaisia, joita ovela pomo ei koskaan kirjaisi:
- Satatuhatta uutta työpaikkaa
-- Tämä varmaan tarkoittaa, että satatuhatta työpaikkaa lisää. EVA:n raportin mukaanhan kuitenkin Suomessa syntyy ja tuhoutuu joka päivä 400 työpaikkaa. SDP:n tavoite on tehty ilman SDP:tä siis kahdeksassa kuukaudessa, ja loppu vaalikausi jäisi hengailuun.
- Suomalaisesta työelämästä maailman paras
-- Ihan ok, mutta miten poliittinen puolue työllään tämän tekee? Perustamalla komitean? Saattamalla yhteen työnantajat, ammattiliitot ja hallituksen ja tekemällä työelämätupon? Jälkimmäinen lause kuulostaa melkein pelottavasti siltä, mitä varmaan yritettäisiin saada aikaan
- Oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen Suomi
-- Tämä kuulostaakin epämääräisyydessään hieman enemmän nykyajan työsopimukselta. Toisaalta tämä on sellaista kehityksen jatkamista, joka tavallaan kuuluu rutiiniin, mutta onhan se työnantajan kannalta ihan turvallista mainita. Ettei vaikka poisteta varallisuusveroa uudelleen.
- Valtiontalouden tasapainotus ja velkaantumisen pysäyttäminen
-- Tässä on todellinen tehtävä, mutta sääli vain että kukaan ei sitä sitten muista kun se on vaalikauden jälkeen tehty, paitsi ehkä veroja maksaessaan.
SDP:n työsopimus ei ehkä tulekaan ajatella minään nuoren kaverin näytönpaikan kuvailuna. Ehkä demarit kokevatkin olevansa kun se vanhempi kollega kehityskeskustelussa, joka yhdessä itseä nuoremman pomon kanssa kirjaa ylös mitä tehtäviä hän vielä ottaa hoitaakseen. Pomo antaa mandaattia "Hei, katsos, onhan sullaki vielä jotain annettavaa".
Ennen kaikkea ihmetyttääkin se, että miksi demarit eivät halua käynnistää hommaa uudelleen ja ottaa hommaan sellaista intomielisen keski-ikäisen asennetta, joka rikkoo rajojaan uudessa tehtävässä? Kertoen samalla, mistä tulevat 100 000 uutta työpaikkaa rakennemuutoksen päälle, mitä tehdään ilmastolle, miten Suomi liikkuu 2015, miten vanhuksille taataan ihmisarvoiset palvelut. Pelkkä vanhuspalvelulain säätäminenhän hoitaa vanhuksia saman verran kuin pelkkä ilmastolaki estää ilmaston lämpenemistä.
Pointit vaikuttavat hyviltä ja selkeiltä, ja onpa SDP:n esittämät työtehtävätkin ihan selvästi kytköksissä noihin. Myös pätkätöitä tekevät otetaan nyt haltuun ihan olemassaolevana todellisuutena, eikä ohimenevänä turmiollisena ilmiönä siinä hyvinvointiyhteiskunnassa jonka SDP ajatteli luoneensa.
Jokin saa kuitenkin minut ajattelemaan, että puolue ei ehkä ole paras määrittelemään nykyajan työtä, eikä ainakaan siitä, mitä työsopimuksiin kirjataan. Työsopimuksiin ei nimittäin laiteta asioita, jotka jo ovat olemassa, joiden tulisi tapahtua rutiinilla tai tapahtuvat ilmankin työntekijän panosta. SDP:n työn tavoitteet ovat nimittäin juuri sellaisia, joita ovela pomo ei koskaan kirjaisi:
- Satatuhatta uutta työpaikkaa
-- Tämä varmaan tarkoittaa, että satatuhatta työpaikkaa lisää. EVA:n raportin mukaanhan kuitenkin Suomessa syntyy ja tuhoutuu joka päivä 400 työpaikkaa. SDP:n tavoite on tehty ilman SDP:tä siis kahdeksassa kuukaudessa, ja loppu vaalikausi jäisi hengailuun.
- Suomalaisesta työelämästä maailman paras
-- Ihan ok, mutta miten poliittinen puolue työllään tämän tekee? Perustamalla komitean? Saattamalla yhteen työnantajat, ammattiliitot ja hallituksen ja tekemällä työelämätupon? Jälkimmäinen lause kuulostaa melkein pelottavasti siltä, mitä varmaan yritettäisiin saada aikaan
- Oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen Suomi
-- Tämä kuulostaakin epämääräisyydessään hieman enemmän nykyajan työsopimukselta. Toisaalta tämä on sellaista kehityksen jatkamista, joka tavallaan kuuluu rutiiniin, mutta onhan se työnantajan kannalta ihan turvallista mainita. Ettei vaikka poisteta varallisuusveroa uudelleen.
- Valtiontalouden tasapainotus ja velkaantumisen pysäyttäminen
-- Tässä on todellinen tehtävä, mutta sääli vain että kukaan ei sitä sitten muista kun se on vaalikauden jälkeen tehty, paitsi ehkä veroja maksaessaan.
SDP:n työsopimus ei ehkä tulekaan ajatella minään nuoren kaverin näytönpaikan kuvailuna. Ehkä demarit kokevatkin olevansa kun se vanhempi kollega kehityskeskustelussa, joka yhdessä itseä nuoremman pomon kanssa kirjaa ylös mitä tehtäviä hän vielä ottaa hoitaakseen. Pomo antaa mandaattia "Hei, katsos, onhan sullaki vielä jotain annettavaa".
Ennen kaikkea ihmetyttääkin se, että miksi demarit eivät halua käynnistää hommaa uudelleen ja ottaa hommaan sellaista intomielisen keski-ikäisen asennetta, joka rikkoo rajojaan uudessa tehtävässä? Kertoen samalla, mistä tulevat 100 000 uutta työpaikkaa rakennemuutoksen päälle, mitä tehdään ilmastolle, miten Suomi liikkuu 2015, miten vanhuksille taataan ihmisarvoiset palvelut. Pelkkä vanhuspalvelulain säätäminenhän hoitaa vanhuksia saman verran kuin pelkkä ilmastolaki estää ilmaston lämpenemistä.
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Itsetietoinen yhteiskuntamme
Tietoyhteiskunta määritellään yhteiskunnaksi, jossa informaation tuotanto, käsittely, käyttö, jakelu ja levitys on merkittävää talouden, politiikan ja kulttuurin kannalta. Termi mielletään usein suhteellisen tuoreeksi ilmiöksi, jonka avainkäsitteitä ovat esimerkiksi elektroniikka, digitaalisuus ja Internet. Sekä tietoa että yhteiskuntia on kuitenkin ollut olemassa ihmiskunnan alkuajoista lähtien, ja sanan määritelmä voikin kattaa yhtäältä esi-isiemme tulentekotaitojen välittämisen sukupolvelta toiselle, sekä toisaalta nykyisen satelliittien kyllästämän taivaankantemme.
Tämä on ratkaisevaa sikäli, ettemme tietoyhteiskunnasta keskustellessa sorru pitämään aihetta vain ohimenevänä trendinä, vaan kykenemme liittämään sen yhteen kollektiivisen historiamme kanssa. Lisäksi se saattaa auttaa meitä hahmottamaan tulevia kehityssuuntia, koska emme tarkastele sitä tilapäisenä aiheena erillään muusta yhteiskunnasta. Ihmiskunta on aina ollut tietoyhteiskunta, olemme sitä nyt ja tulemme olemaan jatkossakin.
Nykyistä kuvaamme tietoyhteiskunnasta värittävät tietenkin muut yhteiskunnallisesti merkittävät ilmiöt. Esimerkkinä markkinatalous: kun useita arvojamme mitataan rahalla, on luonnollista nähdä myös tieto taloudellisena valttina ja sijoittaa siihen tulevien voittojen toivossa. Valuutasta poiketen informaatiota on kuitenkin huomattavasti helpompi kopioida, eivätkä siihen muutenkaan päde samat lainalaisuudet kuin aineelliseen omaisuuteen.
On silti muistettava, että maailmassamme vallitsee monia digitaalisia kuiluja ikäryhmien, sukupuolten, ammattialojen, kansallisuuksien sekä monien muiden vielä määrittelemättömien ryhmien välillä. Tieto on kulttuurista pääomaa, ja digitaaliset kuilut voidaankin nähdä eräänlaisena tietoyhteiskunnan vastineena taloudelliselle epätasa-arvolle. Tuloerot myös osaltaan kietoutuvat yhteen kuilun kanssa, koska teknologia mahdollistaa tiedon leviämisen parhaiten maissa, joilla on varaa Internet-yhteyksiin ja päätelaitteisiin. Ilmiö tulee näyttelemään lähivuosina merkittävää roolia niin työssä kuin vapaa-ajallakin, ja tietoyhteiskunnan sosiopoliittiset vaikutukset sekä ympäristövaikutukset tulee ilman muuta ottaa huomioon sen kehitystä ohjailtaessa.
Ihmisten asenteet digitaalista teknologiaa kohtaan ovat edelleen skeptiset, koska monet ovat kuluttajina joutuneet kohtaamaan tallennusformaattien ainaisen vaihtumisen. Muistatko vielä VHS-soittimet? Siis ne, mitä tavattiin kutsua videonauhureiksi vielä ennen kuin DVD-soittimet tulivat. Myös DVD:t ovat siirtymässä vähitellen samaan karvalakkimallistoon Blu-rayn ja digitaalisen jakelun yleistyessä. Voiko DVD:itä katsoa vielä 10 vuoden kuluttua? Aika näyttää. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että vaikka fyysiset tallennusvälineet muuttuvat, ykköset ja nollat pysyvät samoina. DVD-kokoelma on mahdollista kopioida (laillisesti) omalle ulkoiselle kiintolevylle ja varmuuskopioida vielä nettiin omalle palvelimelle toisella mantereella, jolloin tulipalokaan ei pyyhi dataa maailmankartalta.
Varmuuskopiointiprosessien helpottuessa kirjastojen polttamisesta katoaa mielekkyys, jos siinä nyt mitään mieltä koskaan olikaan. Internet mahdollistaa ihmiskunnalle kollektiivisen muistin tarjoamalla eräänlaisen rajapinnan keinoaivoille: ihmiset ovat tietoa käsitteleviä neuroneita ja tietoliikenneyhteydet synapseja, jotka kuljettavat informaatiota ihmisille. Me olemme tekoäly. Ja itse asiassa olemme aina olleet ja tulemme olemaan jatkossakin.
Juho Hartikainen
Kirjoittaja opiskelee digitaalista mediaa eikä väitä tietävänsä, mistä puhuu, mutta tulipahan sanottua.
Kirjoittaja opiskelee digitaalista mediaa eikä väitä tietävänsä, mistä puhuu, mutta tulipahan sanottua.
torstai 3. maaliskuuta 2011
Tämä blogikirjoitus on taidetta.
Perussuomalaisten vaaliohjelma julistaa taiteen olevan kaikissa muodoissaan yksi kulttuurin peruselementeistä. (Luovaa, myös wikipedia-artikkeli aiheesta taide alkaa samaisella lauseella.)
Tähän hyvät uutiset loppuvatkin.
Persut julistavat kulttuurin kuoleman alkaneen kultakauden jälkeen ja nyt kulttuurituet tulisi ohjata suomalaisen identiteetin vahvistamiseen.
Kaikki kunnia Sibeliukselle ja Gallen-Kallelalle, mutta kansamme identiteettiä ei vahvista sen yksipuolistaminen.
Tämäkin vuosikymmen tulee joskus olemaan historiaa ja toivoisin niin yksittäisen taiteilijan, taiteenkuluttajan kuin suomalaisuudenkin kannalta nykytaiteen olevan elossa vielä vuosisatojen päästä.
Jotta Persut pääsisivät tavoitteeseensa lakkauttaa tuet "tekotaiteellisilta postmoderneilta kokeiluilta", olisi pystyttävä määrittelemään mikä on taidetta ja mikä ei.
Minä itse en siihen pysty, enkä halua muidenkaan sitä yrittävän.
Millaista sitten on suomalaista identiteettiä vahvistava taide? Ovatko maailmankuulut taiteilijat Pablo Picasso ja Salvador Dalí onnistuneet vahvistamaan espanjalaisen taiteen arvostusta? Kummankaan teoksista en löydä kansallisromantiikkaa enkä perinteisyyttä, mutta luettelisin heidät ehdottomasti taiteen merkkihenkilöihin ja täten myös kotimaatansa edustamaan.
Niin Picasso kuin Aleksis Kivikin ovat monien muiden taiteilijoiden tapaan saaneet arvostusta vasta kuolemansa jälkeen. Otetaan tänään opiksemme ja kiitetään ja tuetaan suomalaisia taitelijoita kaikilta kulttuurinaloilta heidän vielä eläessään. Joku heistä voi postmoderneine kokeiluineen päästä vielä pitkälle.
tiistai 1. maaliskuuta 2011
10 askelta radikaalisti avoimeen yhteiskuntaan
Avatakseni keskustelua Vihreiden Radikaalisti avoin yhteiskunta -ohjelmasta päätin koota hiukan pitkän ohjelman sisältä kymmenen askelta radikaalisti avoimeen Suomeen. Näiden takana on helppo seistä ja nämä ovat jokseenkin suoraa copy&pastea ohjelmasta. Ohjelmasta on julkaistu oikolukematon versio.
Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa ihmiset vaikuttavat aktiivisesti paikallisella, kansallisella ja EU-tasolla. Julkinen päätöksenteko on läpinäkyvää ja avointa. Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa demokratia on jatkuva prosessi; Kansalaiset ja kansalaisjärjestöt voivat reaaliaikaisesti seurata, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ongelmina eivät ole niinkään tietovuodot tai muu tiedon liian vapaa kulku, vaan se, ettei tieto kulje eri toimijoiden välillä.
1. Eduskunnan valiokuntien kokoukset ja kuulemiset sekä kuntien valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien sekä kuntayhtymien kokoukset tulee esittää netissä niiltä osin kuin se ei vaaranna turvallisuutta tai kansalaisten yksityisyyttä.
2. Julkisen sektorin ostaessa palveluita ja tuotteita yrityksiltä, niiltä on vaadittava mahdollisimman avointa tuotantoketjua ja sitoutumista tuotannosta ja logistiikasta kerättyjen tietojen julkaisuun. Valtio-omisteisista yhtiöistä on tehtävä avoimuuden mallitoimijoita.
3. Kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistamiseksi viranomaisten ei aina kannata perustaa omia keskustelufoorumeita, vaan he voivat mennä sinne missä kansalaiskeskustelua muutenkin käydään. Viranhaltijoiden osallistumista verkkokeskusteluihin virka-asemansa ja työtehtävänsä esiin tuoden tulee kannustaa ja niihin on varattava aikaa ja resursseja.
4. Julkisen datan tulee olla avoimesti saatavilla ja jatkokäytettävissä. Maksuperustelaki tarkistetaan julkisen sektorin tietojen luovuttamista koskevilta osiltaan siten, että lähtökohtana on tietojen ja niiden luovuttamisen maksuttomuus. Lakiin kirjataan lisäksi ne perustellut poikkeukset, joissa tiedon luovuttamisesta voidaan tai tulee periä maksua.
5. Julkisuuslain toteutumista valvomaan on määrättävä viranomainen tai mahdollisesti laajennettava tietosuojavaltuutetun roolia. Viranomainen myös auttaisi aineistojen julkaisemiseen liittyvässä lisensoinnissa ja juridisissa kysymyksissä.
6. Tekijänoikeuksien suoja-aikaa on lyhennettävä nykyisestä, mikä mahdollistaa niin tietojen yhdistelemistä kuin uuden kulttuurin luomista. Suoja-aikoja on kohtuullistettava ja yhdenmukaistettava. Suoja-aika on sidottava teoksen syntyhetkeen eikä tekijöiden kuolemaan. Tekijänoikeusjärjestelmän selkeys on varmistettava, jotta tavallinen kansalainen tietää, mikä tietoyhteiskunnan arjessa on sallittua ja mikä ei.
7. Hankinnat järjestelmien kokonaistoimituksista yksittäisiin ohjelmistopäivityksiin on kilpailutettava ja rakennettava siten, että ylläpitoa ja kehitystöitä voidaan hankkia useilta tahoilta, pieniä toimittajia syrjimättä. Tämä edellyttää avoimia rajapintoja, jotka eivät sido yhteen toimittajaan.
8. Avoimen lähdekoodin käyttö julkishallinnon järjestelmissä edistää kilpailua ja lisää toimintavarmuutta, koska tilaaja voi vapaasti luovuttaa vanhojen järjestelmiensä lähdekoodit uudelle toimittajalle.
9. Tilastollisia tutkimuksia varten julkisten palveluiden asiakastiedoista, esimerkiksi potilastiedoista on kuitenkin voitava tuottaa vahvasti anonymisoituja tietoja. Näin esimerkiksi potilastietojärjestelmissä olevia tietoja voitaisiin hyödyntää epidemiologisessa tutkimuksessa nykyistä paremmin.
10. Internetin keskustelufoorumeista on syntynyt merkittävä vertaistuen muoto. Yksittäisen avuntarpeessa olevan henkilön voi kuitenkin olla vaikeaa erottaa, mikä tieto on oikeaa, mikä virheellistä tai jopa vahingollista. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tulisikin entistä enemmän hyödyntää näitä mahdollisuuksia sekä myös osallistua aktiivisesti verkkokeskusteluihin.
Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa ihmiset vaikuttavat aktiivisesti paikallisella, kansallisella ja EU-tasolla. Julkinen päätöksenteko on läpinäkyvää ja avointa. Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa demokratia on jatkuva prosessi; Kansalaiset ja kansalaisjärjestöt voivat reaaliaikaisesti seurata, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ongelmina eivät ole niinkään tietovuodot tai muu tiedon liian vapaa kulku, vaan se, ettei tieto kulje eri toimijoiden välillä.
1. Eduskunnan valiokuntien kokoukset ja kuulemiset sekä kuntien valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien sekä kuntayhtymien kokoukset tulee esittää netissä niiltä osin kuin se ei vaaranna turvallisuutta tai kansalaisten yksityisyyttä.
2. Julkisen sektorin ostaessa palveluita ja tuotteita yrityksiltä, niiltä on vaadittava mahdollisimman avointa tuotantoketjua ja sitoutumista tuotannosta ja logistiikasta kerättyjen tietojen julkaisuun. Valtio-omisteisista yhtiöistä on tehtävä avoimuuden mallitoimijoita.
3. Kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistamiseksi viranomaisten ei aina kannata perustaa omia keskustelufoorumeita, vaan he voivat mennä sinne missä kansalaiskeskustelua muutenkin käydään. Viranhaltijoiden osallistumista verkkokeskusteluihin virka-asemansa ja työtehtävänsä esiin tuoden tulee kannustaa ja niihin on varattava aikaa ja resursseja.
4. Julkisen datan tulee olla avoimesti saatavilla ja jatkokäytettävissä. Maksuperustelaki tarkistetaan julkisen sektorin tietojen luovuttamista koskevilta osiltaan siten, että lähtökohtana on tietojen ja niiden luovuttamisen maksuttomuus. Lakiin kirjataan lisäksi ne perustellut poikkeukset, joissa tiedon luovuttamisesta voidaan tai tulee periä maksua.
5. Julkisuuslain toteutumista valvomaan on määrättävä viranomainen tai mahdollisesti laajennettava tietosuojavaltuutetun roolia. Viranomainen myös auttaisi aineistojen julkaisemiseen liittyvässä lisensoinnissa ja juridisissa kysymyksissä.
6. Tekijänoikeuksien suoja-aikaa on lyhennettävä nykyisestä, mikä mahdollistaa niin tietojen yhdistelemistä kuin uuden kulttuurin luomista. Suoja-aikoja on kohtuullistettava ja yhdenmukaistettava. Suoja-aika on sidottava teoksen syntyhetkeen eikä tekijöiden kuolemaan. Tekijänoikeusjärjestelmän selkeys on varmistettava, jotta tavallinen kansalainen tietää, mikä tietoyhteiskunnan arjessa on sallittua ja mikä ei.
7. Hankinnat järjestelmien kokonaistoimituksista yksittäisiin ohjelmistopäivityksiin on kilpailutettava ja rakennettava siten, että ylläpitoa ja kehitystöitä voidaan hankkia useilta tahoilta, pieniä toimittajia syrjimättä. Tämä edellyttää avoimia rajapintoja, jotka eivät sido yhteen toimittajaan.
8. Avoimen lähdekoodin käyttö julkishallinnon järjestelmissä edistää kilpailua ja lisää toimintavarmuutta, koska tilaaja voi vapaasti luovuttaa vanhojen järjestelmiensä lähdekoodit uudelle toimittajalle.
9. Tilastollisia tutkimuksia varten julkisten palveluiden asiakastiedoista, esimerkiksi potilastiedoista on kuitenkin voitava tuottaa vahvasti anonymisoituja tietoja. Näin esimerkiksi potilastietojärjestelmissä olevia tietoja voitaisiin hyödyntää epidemiologisessa tutkimuksessa nykyistä paremmin.
10. Internetin keskustelufoorumeista on syntynyt merkittävä vertaistuen muoto. Yksittäisen avuntarpeessa olevan henkilön voi kuitenkin olla vaikeaa erottaa, mikä tieto on oikeaa, mikä virheellistä tai jopa vahingollista. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tulisikin entistä enemmän hyödyntää näitä mahdollisuuksia sekä myös osallistua aktiivisesti verkkokeskusteluihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)