Perjantai 9.12.2011.
Virnun virallinen syyskokous Kehräsaaressa totuttuun tapaan.
Toimintasuunnitelman hyväksyminen, taloussuunnitelman läpikäynti. Loputon
keskustelu järjestösihteerin sopimuksen jatkamisesta kaupungin tuen puitteissa.
Kokous venyy, venyy ja lopulta päästään asiaan; Virnun on
määrä koota uusi hallitus ja uusia ehdokkaita pestiin on yllättäen tungokseksi
asti. Ensi kertaa ehkä koskaan Virnun historiassa?
Taisipa oma hakemukseni lähteä vasta samaisena päivänä, muutamaa
tuntia ennen kuten tapojeni mukaista on. Epäröin yhä ja siinä vaiheessa kun J-P
piti puheenvuoron jäävätäkseen itsensä. Oli pakko avata oma suuni. Salla pani
pisteen epäröinnille määräten äänestyksen. Kukaan ei saanut jääväytyä nyt!
Näin tehtiin. Ääntenlaskijat saivat miesmuistiin varsin vastuullisen
tehtävän; laskettavaa!
Ei ollut helppoa pitkän päivän jälkeen, kun poppoo tupattiin
toimiston ulkopuolelle laskun suorittamisen ajaksi ja kello kävi puoli
kymmentä.
Järjestösihteeri olisi käytettävissä vielä toukokuuhun asti,
mikä helpotti työnjakoa ja punaisen langan pitämistä käsissä. Hallitus oli
uusia tulokkaita täynnä, innokkaita ottamaan kahdet vaalit vastaan tulevana
kautenaan.
Päivän saldona oli Joulutorilla kylmettyminen myyjän
roolissa, sieltä bodyBalanceen hakemaan mielenrauhaa ja lämpöä vereen. Jotain
evästä ennen kokousta…
Oli kaistapäinen tunne kävellä läpi kaupungin kymmeneltä perjantai-iltana,
äärettömän väsyneenä mutta odotusta täynnä. Toki odotus kuuluu joulukuun
jännitykseen. Hallitusvuosi!
Politiikka oli tuonut omaan elämääni jotain, jonka vuoksin
olin Joku. Se oli hankala sisäistää, koska en tosiaan tiennyt politiikan
normeista mitään, en myöskään järjestötyöstä, johtamisesta, organisoinnista,
tietojenkäsittelystä, tietotekniikasta. Ainut mitä oli annettavanani, oli
korkea moraali, ymmärrys oikean ja väärän erosta.
Oli viimein konkreettista tehtävää maailman pahuuksia
vastaan, ihmisten kieroutuneita asenteita. Työskentelin siviilissä niiden
ihmisten kanssa, joille elämä oli kääntänyt selkänsä. En mainitse pessimismiä,
mutta elämä kovettaa asenteet. Se on pidemmän päälle hyvin turhauttavaa
päivästä toiseen.
Siksikin vihreys on piristystä arkeen. Ihmisillä on tahto
tehdä asioille jotain sen sijaan että jäisivät voivottelemaan kohtaloaan.
Rypemään risukasassa kuin sanotaan.
”Jaa luuletsä et sä pärjäät siellä. Eikö sulla ole nyt ihan
tarpeeksi muutakin.” (Ei kysymys vaan toteamus!). Ihana, 30-luvun asentein
varustettu isoäitini tokaisi ykskantaan kertoessani hallituspaikasta. Kuivasti
naurahtaen.
Niin luulenko? En luullut mitään, mutta sen tiedän että tämä
vuosi on opettanut enemmän –huomaamattani- ainakin itsevarmuutta ja
vahvuutta aavistuksen heikkoon luonteeseeni.
Olen muun muassa ensi kertaa uskaltanut sairastumiseni
jälkeen, 2008, lähteä reissuun muualle kuin sukulaisteni luokse. Lappeenrannan
puoluekokous oli muistorikas kokemus kaikkineen. Vaikka olin siellä väsynyt ja
nääntynyt monin tavoin, uusi kaupunki ja hyvä porukka kantoivat yli upean viikonvaihteen.
Huomasin löytäneeni mielipiteitä ihan omasta itsestäni. Ja perustelut niille.
Vuoden aikana olen tavannut hienoja Vihreitä; eturiviläisiä,
pitkän linjan poliitikkoja ja konkareita. - Saanut tavata ainutlaatuisen
presidentti-ehdokkaamme ja olla tyytyväinen kampanjointiimme ja yhteishenkeen.
Sehän tunnetusti nousi hurmoksen lailla presidentinvaaleissa.
Muutamat paleltumat ja ahdasmieliset asenteet eivät
etenemistä jarruttaneet.
Otin mutun mukaan vastaan mitä eteen tuli ja pääsin sen
avulla vaalilautakuntaan, jossa toimin pöytäkirjanpitäjänä. Sain olla ylpeä
saadessamme kiitosta että pöytäkirja oli virheetön sekä ennen kaikkea Olkahisen
koulun hyvästä tiimistä. Sieltä löysin itseni myös syksyllä kuntavaalien
aikaan. Hyvin eri tunnelmissa tosin, mutta kokemukset mukanani.
Vihreissä nuorissa olen tosissaan ollut hallituslainen ja
saanut unohtaa rauhassa siviili-persoonani niin moninaisine ongelmineen. Minua
ei ole arvioitu historiani tai osaamattomuuteni, kouluttamattomuuteni
perusteella, päinvastoin; saanut kiitosta siitä mitä olen tehnyt. Nyt.
En toivonut ystäviä tai ihmissuhteita vaan enemmänkin
vaikuttamista. Tahtomattani välimme aktiivien välillä, siis aikuis-Vihreiden,
että nuorten kesken lämpeni joksikin; yhteishengeksi. Niinpä en pane pahakseni,
että voin kutsua monia heistä ystävikseni statuksestaan huolimatta.
Edelleen fanitan suuresti O-P:aa, joka on ollut loistokas tuki aina sitä tarvitessani. Ja
koska tämä kirjoitelma on joulutoivotusten merkeissä kirjoitettu, vilpitön
kiitos menee OP:lle ja vaimolleen Marille.
Loppujen lopuksi suuret asiat ovat niin pienistä hipuista kiinni. Niin hyvässä
kuin pahassa. Jälkimmäistä olen, myönnettäköön, ajautunut maistamaan mm. kunnallisvaalien
myötä.
Ihmissuhde-ongelmat pilaavat realiteetit eikä mikään määrä
politiikkaa väsytä niin paljon.
Olin kokenut ensitapaamisilla Iidan vaikeasti lähestyttävänä, nyt tunne on muuttunut täysin
päinvastaiseksi, luotan Iidan arviointikykyyn ja koen hänet varsin lämpimänä ja
välittävänä ihmisenä. Siksi olin enemmän kuin harmissani hänen lähtiessään hallituksesta
lopullisesti kesän alussa. Kun kiintyy ihmisiin, on omat mielipahat haaste
jättää toisarvoisiksi. Se on kuitenkin hyväksyttävä. Kiitos Iida! Muistan
erityisen mieluisana lukupiiri-iltamme Telakalla romanien oloista. *"Roma and Traveller Inclusion
in Europe - Green Questions and
Answers"
Puheenjohtajaksi valittiin Olga; jo eduskuntavaalien myötä
kivenkovaksi osoittautunut sosiaalipoliitikkomme . Olgan kautta innostuin erityisesti perustulo-teemasta. Se on
aiheena mielettömän inspiroiva. Toivon sen nostamista framille seuraavana
hallitusvuotenamme, siksi onkin otollista että saimme Olgan jatkamaan
puheenjohtajuuttaan. Olga on kovan luokan tekijä, ja vastuunkantaja kaikkineen.
Samoin kuin Iida, on Olgakin vaikeasti lähestyttävä, mutta poliitikon on naisena
pakkokin olla. Onneksi jään mursi yhteinen palo tanssiin ja Gogo. Olga,
vilpittömät onnittelut varavaltuutetun paikastasi ja isosti onnea rupeamaan!
Maijusta huokui
tekemisen halu ja intohimo kaikkea kohtaan, kun tapasimme pikkujouluissa
Purttarilla 2011 joulun alla. Maijun kanssa oli heti helppo päästä juttuun
(vaikkakin olin tuolloin varsin ajatuksiini uppoutunut) ja mielipiteissään
tyttö on tiukka! Maiju osaa kyseenalaistamisen taidon ja mikä parasta;
perustelut löytyy aina. Sen taidon haluan oppia sinulta Maiju. Inhimillisenkin
puolen näin Minerva-neidin muodossa viettäessämme valtuustoetkoilua glögien
kera seuraten kaupungin valtuuston kokousta läppäriltä Maijun iki-ihanassa asunnossa Juhannuskylässä. Vanhat
puutalot ja kissat, yhteisiä intressejä löytyi Maijunkin kanssa ja uskaltauduin
Maijuun tutustumisen myötä muuttamaan naapurikseenkin. Se onkin ollut vuoden
parhautta. (Ja raskautta!) - K!!tos Maiju.
Katri, sossutäti
vaikkei ihan heti uskoisi! Tähän sanavalmiiseen tyttöön olisin mielelläni
tutustunut vielä toisenkin hallituskauden ajan. Uskon kuitenkin että Katrista
tulee mitä mainioin Vihreä sosiaalitäti, joka osaa kyseenalaistaa yhteiskunnan
totutut kaavat ja normit ottaen huomioon vähemmistön näkökulman. Se ei
todellakaan ole helppoa. Ei, vaikka itsekin menen noihin raameihin varsin
mutkitta. Katri, toivon että pysyt meidän aktiivina ja jatkat pressanvaalien
tuomaa kampanja-intoa! Muista että kylmänsieto on sekin taito…
( J-P: olen pahoillani ettet päässyt sihteeröimään,
sen manttelin olisin sinulle luovuttanut ensi vuodelle, jos vain olisit
jatkanut porukassa! Olet ollut testosteronin tuoja hallitukseen ja kuten
sanoin; olisin mieluusti jakanut ensi kauden kanssasi mutta toivon että pysyt
mukana yhäkin!)
J-P on arvojensa mukaisesti avoin ja helposti lähestyttävä,
yllättäen tanssikyky ja olenkin yllättynyt kuinka moni meistä politiikan
inspiroimista nuorista hakee vastapainoa tanssin olemuksesta.
Politiikassa sinun on oltava vakavasti otettava kovan luokan
taitaja, osattava esittää faktat vakuuttavasti ja tiedettävä ”kaikesta kaikki”.
Tanssiin et voi itseäsi pistää likoon kuin tekemällä itsestäsi naurettavan;
heittäytymällä. Se on täydellinen vastapaino politiikalle.
Ja Ville. Mies,
joka avaa suunsa vain kun hänellä on asiaa. (Jos silloinkaan?)
Tutustuin Villeen vasta Lappeenrannan reissulla. Tai siis en
tutustunut.
Mutta huomasin että Ville on se puuttuva palanen jos tuntuu
että porukka ei ole kasassa.
Ville tietää paljon, ja oivalsin että politiikan sisällöissä
meillä on ehkä eniten yhteisiä, vuoden aikana itselleni heränneitä, intressejä.
Sen suhteen voin tuntea kateuden pistoksen että Ville opiskelee täysillä
asioita, joissa itse olen vasta lastenkengissä. Yhtäkaikki, Villekin luopui
hallituspaikastaan, joten odotan hänestä tiukkaa kansainvälisen teknologiamme
pelastajaa ja kantajaa kehitysyhteistyön merkeissä!
Jonnen taival jäi
hyllylle harmillisen nopeasti, tosin harmillisen vain meidän kannaltamme.
Poikkeuksellisen avoimesti oma itsensä (en tässä viittaa
mihinkään seksuaaliseen identiteettiin nyt) sellaisena kuin on. Jonnen kanssa
tulee juttuun heti ensitapaamisella ja mielestäni hän herättää heti
luottamusta, joka tänä päivänä on hieman harvinainenkin piirre.
Jonne on toiminnan mies; harrastusten ja intressiensä
perusteella, ei juuri pysy aloillaan. Ei varmaan siis tarvinne kehottaa
tarttumaan tilaisuuteen mutta onnea ei maailmalla mukana ole liikaa..
Sokerina pohjalla vasen kätemme; Anni. Annilla on taito saada ihmiset tuntemaan itsensä
tervetulleiksi. Annin iloisen tervehdyksen kuulee ensimmäisenä, sen muistan omien
kokemusteni kautta ensikerroilta. Kaiken lempeyden vastapainona löytyy horjumaton
jämäkkyys ja järjestelykyky. Asiat saavat vauhtia Annin käsissä. Maijun tapaan
Anni kyseenalaistaa monesti myös tehokkaasti -pelotta- tarjoten samalla
vaihtoehdon, joka haastaa muut miettimään syvemmin käsiteltävää kysymystä.
Anni, jos joku, on paitsi pitänyt ääntä tapahtumista,
osallistunut itse ehkä aktiivisimmin meistä sekä toiminut ansiokkaasti linkkinä
ViNOon.
Lisäksi olet Anni petollisen tehokas taivuttelemaan ja rohkaisemaan!
(…ja niinpä löysin itseni Tavin hallituksesta….)
Plussana kiitoksena vuodesta Vellulle, joka muuten saa pisteet Talvivaaran miekkari-matkan
järjestämisestä joka oli hiuskarvan varassa jäädä vaille Virnun mies- ja
naisvahvuutta.
Henkilökohtainen kiitos Vihreälle uranuurtajalle, Jaakko Stenhällille. Jaakko briiffasi
minut kunnallisvaali-työryhmän ytimeen, siitä huolimatta että olin pelonsekaisin
tuntein lähtenyt kokeilemaan niinikään kepillä jäätä, vaikken uskonut missään
vaiheessa sen kantavan. Kantoi se.
Sanottakoon vielä että vuoden mieleen jäävin ja odottamaton
kiitos tuli juurikin Jaakon suusta Markuksentorin kunnallisvaali-illanvietossa.
Lämmin kädenpuristus myös uusille vanhoille tuttavuuksille; Veikolle, Aksulle ja Tonille,
ketkä todensivat Rosan uhkauksen
”vaalit ovat ihmisen parasta aikaa” ja toivat kampanjointiin ihan uusia
ulottuvuuksia.
Nämä olivat henkilöhistoriani ensimmäiset kunnallisvaalit,
joiden myötä olen karkeasti havainnut kuinka todellisuutta on että
poliitikkokin todella on vain ihminen. Ja palkkansa ansainnut. Kaiken sen
itsensä likoon laiton jälkeen.
Kiitos.