Virnun poliittinen blogi

Mitä internetissä oikein tapahtuu?

2012-01-27T13:54:00.000+02:00

Internet ja niin sanottu blogosfääri ovat kuohuneet viime aikoina. Viime vuoden lokakuussa Yhdysvaltain edustajahuoneessa esitettiin lakialoite, joka laajentaisi viranomaisten ja tekijänoikeuksien haltijoiden valtaa taistella nettipiratismia vastaan. SOPA, eli Stop Online Piracy Act siirtäisi vastuun tekijänoikeuksien rikkomuksista nettisivujen käyttäjiltä itse nettisivujen ylläpitäjille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos käyttäjä julkaisee esimerkiksi Facebookissa materiaalia, joka rikkoo tekijänoikeuslakeja, tai linkin sivustolle jossa on julkaistu laitonta materiaalia, on Facebook vastuussa tämän sisällön tai linkin poistamisesta sivustoltaan. Ottaen huomioon Facebookin käyttäjämäärän (hulppeat 800 miljoonaa), on kyseessä liki mahdoton tehtävä.

SOPA siirtäisi siis vastuun itse palveluntarjoajille, mikä pakottaisi sivustot kuten Google, Facebook ja Twitter, valvomaan käyttäjiensä toimintaa. Mielestäni on täysin absurdia, että yksityiset palveluntarjoajat joutuisivat toimimaan amerikkalaisten mediatalojen vahtikoirina. Lisäksi niin sanottujen dotcom -yritysten toiminta vaikeutuisi. Internetin käyttöön pohjautuvien yritysten määrän kasvu perustuu siihen, että tällaisen yrityksen perustaminen vaatii erittäin vähän alkupääomaa. SOPA johtaisi kuitenkin sen, että uusi yritys saattaa joutua ensin käymään oikeudessa ennen kuin saa aloittaa toimintansa, mikä on kallista ja aikaa vievää. Olet siis syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Kovin moni innovaatio jäisi ideatasolle tämän takia. SOPA vähentäisi lukuisilla tavoilla sananvapautta internetissä sekä vaikeuttaisi sisällön tuottamista ja jakamista. Jotkut sanovat että laki käytännössä rikkoisi internetin.

Tilanne on kuitenkin edistynyt tammikuun aikana. Wikipedian, Facebookin ja monen muun palveluntarjoajan protestit sekä internetin käyttäjien aktiivinen toiminta ovat saaneet lukuisat Yhdysvaltain kongressin edustajat muuttamaan mieltään SOPAn suhteen. Vaikuttaisi siis siltä, että laki on saatu torjuttua ainakin toistaiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että voimme vielä huokaista helpotuksesta, sillä hyvin erikoisia asioita tapahtuu kulissien takana. Lukuisat maat ovat julkisuudelta salassa valmistelleet jo useiden vuosien ajan lakia, jonka taustalla on piratismin vastainen taistelu. ACTA, eli Anti-Counterfeiting Trade Agreement, on ollut Euroopan komission sopimusneuvotteluissa jo vuodesta 2010 ja eilen torstaina Suomen suurlähettiläs allekirjoitti kyseisen sopimuksen Tokiossa 21 muun EU:n jäsenvaltion kanssa. Sopimusta on kritisoitu laajasti, sillä sopimusneuvottelua käydään kansalaisten selän takana, eivätkä neuvottelijat ole EU:n kansalaisten demokraattisesti valitsemia edustajia. Sopimus kuitenkin vaatii vielä europarlamentin hyväksymisen. Erikoista on se, että EU:n parlamentti joutui vuonna 2010 uhkaamaan komissiota oikeustoimilla, jollei se julkista sopimusneuvottelun asiakirjoja. Miksi komissio haluaa salata sopimusneuvottelut parlamentilta?

Meidän, kansalaisten ja internetin käyttäjien, tulee olla varuillamme ja tiedostaa näiden lakialoitteiden olemassaolo. Vaikka lakien virallisena tavoitteena on taistella piratismia vastaan, voivat ne huonosti muotoiltuina johtaa sananvapauden ja luovuuden vähenemiseen. Internet on korvaamaton innovaatio, jonka kaikkia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia ei välttämättä olla vielä edes päästy näkemään. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa päästää ketään pilamaan näin kallisarvoista luovuuden lähdettä ja jakamisen kanavaa.

Suosittelen tutustumaan näihin lakeihin omin päin jos ette ole kuulleet niistä aiemmin. Tässä linkit wikipedia-artikkeleihin, sekä video joka selittää SOPA:aan liittyvän kritiikin.

SOPA wikipediassa

ACTA wikipediassa

Uutinen ACTA:n allekirjoittamisesta

SOPA youtubessa

Hei me kampanjoidaan!

2012-01-27T10:13:00.001+02:00

Rämpiessä eteenpäin lumessa keskustorin vaalimökkien ohi pimeänä tammikuisena iltana, sinnittelee siellä yksi mökki viimeisenä auki ja edustaltaan kuuluu kova naurun remakka.

Kampanjointi on kivaa! Mitenkä sitä muuten lähtee palelluttamaan sormensa ja varpaansa ja ottamaan vastaan ihmisten suoranaista välinpitämättömyyttä tai vaihtoehtoisesti provosoivia kommentteja.
Mutta -kun ensimmäinen ohikulkija ottaa lehden vastaan, on voittaja-tunne. Vihreillä on aina ollut hyvä fiilis ja tekemisen meininki. Niitä ihmeitä tapahtuu kun me niitä tehdään! Tahto. on juuri se tunne, joka tekemisestä välittyy ja luo yhteenkuuluvuuden tunteen. Puoluekumppanit ja aktiivit ovatkin parasta antia kampanjoinnissa. Nyt kun naamatkin ovat jo tulleet tutuiksi, ei enää jännitäkään niin paljon olla porukassa. (Vaikka höpötän yhä kuin papupata hermostuneena.). Jokainen nyt vaan on joskus ollut ensikertalainen.
Uskon että kansalaiset ovat siellä rivin ensimmäisessä mökissä kohdanneen iloisia naamoja ja punaisia poskia. Glögi on virrannut niin että Sokkarin varastot ovat pian tyhjillään.
Ja mikäs sitä on vaalityötä tehdessä, kun on niin loistava tuo ehdokas kuin Pekka. Mökillä onkin tullut kaikenikäisistä -nuoresta vanhaan- kertomaan ja kehumaan ehdokastamme. Ja tottahan että Haavistolla on kaikki presindentiltä vaadittavat ja toivottavat elementit kohdillaan. Hienoa että suomalaisetkin ovat sen noteeranneet-ehkä emme olekaan niin jäykkää ja vanhoillista sekä perinteisiin tuijottavaa kansaa kuin on luultu.

Eräs keski-ikää lähentelevä nainen tuli kertomaan kuinka on vihdoin Pekan kampanjan ja esiintymisen myötä alkanut vihdoin hyväksyä oman veljensä biseksuaalisuuden.Sydäntäsärkevän rehellisesti hän uskoutui ettei koskaan tätä ennen ole voinut tuota veljensä "epänormaaliutta" myöntää saati hyväksyä.

Toinen mieleenjäänyt kaveri tuli pohdiskelemaan Pekan kantaa ydinvoimaan, joka aiheena on minulle varsin punainen vaate. Onneksi Tuomo oli pelastamassa tilanteen suhtautuen fyysikkona objektiivisesti aiheeseen ja kertoen rationaalisesti että puolueen yleinen linja on ydinvoimaa vastaan mutta löytyy myös puoltavia jäseniä. Tieto hämmensi miestä joten otin vastuun kertoa että voit liittyä vihreisiin vaikka ajat yksityisautolla tai käytät nahkakenkiä -tai kannatat ydinvoimaa. Meillä jokaisella on oma akilleenkantapäämme, eikä kukaan ole täydellinen (miten se sitten määritelläänkään). Ei tarvitsekaan. Se on suvaitsevaisuutta.Se on tasa-arvoa.
(Monesti kuitenkin tieto lisää tuskaa ja ydinvoiman kannatus perustuukin tiedonpuutteeseen tai -kyseenalaistamiseen. -Mutta tämä blogi ei käsittele ydinvoimaa joten asia sikseen..)

Osa konkareista on harjaantuneita flaikkujen jakajia, ja yllätyksekseni ihmiset ottavat niitä vastaan jopa tuulessa ja tuiskussa vaikka voisi kuvitella että kadullakulkijat ovat tumppautuneet toppavaatteisiin pipo syvällä silmillä kun taivaalta sataa pikku-ukkoja. "...vaikka vaan tuulenasuojaksi!" huutelen poikakaksikon perään kun nämä vastenhakoisesti ottavat "Vihreän Tampereen" vastaan huvittuneina. Alkaa naurattaa. Höpötän jakaessani umpimähkää ja sekoan sanoissani, mutta se ei haittaa, tiedän ettei ohikulkijat kuuntele puoliakaan. " Saako olla vihreää lueattavaa tampereesta- saako olla tamperelaista luettavaa vihreästä- ...Luettavaa tampereesta vihreänä! otatko matkaluettavaa vihreästä tamperelaisesta-eikun kotitampereesta--...." Voin joko hautautua itseeni häveten säälittävää ulosantiani silmät päästäni mutta valitsen itsekseni naureskelun ja keskittymällä jälleen jakamiseen. Hypin pysyäkseni lämpimänä. Tekee mieli tanssia. Lumisade virkistää ja kotona voi pitää vaikka after-skitä jälkikäteen. Jos jossain niin tässä oppii nauramaan itselleen ja tekemään itsestään pellen riisumalla maskinsa hetkeksi. Tiedän että fiksun-viileät vihreät pitävät tuota hulluna mutta ehkä edes kansalaiset kokevat lähestymisen helpommaksi. Ja mitä hulluuteen tulee, puolustuksekseni voin sanoa omistavani ihan viralliset lääkärin kirjoittamat paperit siihen.Ja siihen voin aina vedota.

Yleensä paras flow kampanjoinnissa on vaaliviikonloppu eli lauantai. Sen kunniaksi päätin väsymyksestä huolimatta leipoa uupuneille äänestäjille ja uupuneemmille kampanjoijille piristystä tammipakkasiin. Hyödynsin myös ulkoilumahdollisuuden käyttää Milo-kissaani valjaissa. Olin sille lupaillut jo ennen joulua että pääsee haistelemaan kaupunkia kun muuttomme on ohi. Nyt siitä oli jo kuukausi ja kissa katseli kaihoisasti kadulle tehostaen säälipisteitään pitäen tassua ikkunaa vasten.
Saimme siis myös vaalikissan, joka herättää ihmisten sympatiat puoleen sun toiseen. Toiset säälivät kylmyyttä, mutta oma tapaukseni on jo rodultaankin niin paksuturkkinen/-nahkainen ettei kylmyys ainakaan tunnin ulkoilun verran sitä rasita. Kesäkuuma onkin toinen juttu.
Toiset, kissaihmiset, taas tulevat kertomaan omista rakkauspakkauksistaan ja kissakokemuksistaan tai kehumaan Milon kieltämättä nallekarhumaisen komeaa ulkomuotoa. Milo on varsinainen mammanpoika ja sylivauva, eikä myöskään ole koskaan tehnyt ihmiselle mitään arvaamatonta. Se nauttii ihmisen läheisyydestä, jopa enemmän kuin lajitoverinsa, kotona odottelevan nuorikon, tättähäärä-tyttösemme.
Se oli varsin paitsi kiitollinen, ennen kaikkea hämmentävä torireissu. Puoluetovereiden suhtautuminen on tietenkin itselleni tärkeää sen myötä tunnenko itseni hyväksytyksi joukkoon. Mutta uskoisin että pääpiirteittäin spontaaniuteni mahtuu kampanjoinnin raameihin.

Olipa perjantaina mökillä vaalikoirakin stailattuna Haavisto-kassiin. Jakajia olikin kiitettävä määrä joten erkanin kauemmas risteykseen jakamaan varsin huonolla menestyksellä. Com sii,Com saa- sainpa myöhemmin palauttetta (joten paikkavalinta ei osoittautunutkaan niin huonoksi), ehkä jopa parhaan ikinä: "...no mä tossa katoinkin että mitä noin fiksunnäköinen nuori nainen tekee jakamassa Soinin lehteä!"(vaalikoiramme omistajan sanoin.)

-Nyt olemme päässeet nauttimaan kampanjoinnin työn tuloksista ja kampanjointi jatkuu vielä kovemmalla nosteella, jos mahdollista. Haastan jokaisen kokeilemaan vaalikampanjointia kun tilaisuus tulee vastaan. Ja nythän se tulee!

Kirjoittaja: Eve Tervahartiala

Kylätalosta ratkaisu vanhus-Suomeen?

2012-01-14T16:23:00.004+02:00

Hoitosuhteen muutos Suomessa sai minut ajattelemaan vanhusten hoitoa. Hoitosuhde tarkoittaa sitä, kuinka monta vanhusta ja lasta sataa työikäistä kohden on. Tällä hetkellä sataa työikäistä kohden on 50 vanhusta ja lasta, vuonna 2030 heitä on 75. Muutos on suuri. Ratkaisuksi ei voi vain ajatella vanhainkoteja, vaan on mietittävä koko yhteiskuntaa ja jokaisen suomalaisen arkea ennakkoluulottomasti. Miten asiat hoidettaisiin parhaiten niin, että meillä kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla, ja toisaalta, että käyttäisimme työpanoksemme ja verorahat järkevästi?

Hoitosuhteen suuri muutos tarkoittaa sitä, että yhä useampi meistä on jatkossa ammatiltaan vanhustenhoitaja, vaikka kunnat tai valtio kuinka koittaisivat säästää vanhustenhuollosta. Mielestäni muutos on niin suuri, että ihan jokaisen pitää miettiä, millainen osa meillä on jatkossa vanhustenhoidossa.

Mieleeni piirtyy pienen pähkäilyn jälkeen kuva keskeisellä paikalla ja mahdollisimman hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella sijaitsevista kylä- tai kaupunginosataloista, joissa lähiseudun asukkaat voisivat kohdata. Taloon tai kortteliin keskittyisi eri-ikäisten palveluja. Yläkerroissa asuisi vanhuksia ja muita hoivapalveluita kaipaavia, välikerroksissa sijaitsisi nuorisokahvila, kunto- ja jumppasali, terveydenhoitajan ja sosiaalineuvojan vastaanotto, alakerrassa olisi lastentarha, lehtilukusali, ruokala ja kaiken kruunaava yhteinen ”olohuone”, jossa kaikenikäiset voisivat viihtyä ja kohdata toisiaan.

Erilaisten palveluiden käytön ohessa työikäiset ja nuoret voisivat esimerkiksi lukaista lehteä vanhuksille, osallistua yhteislaulusessioon tai vaikka rullata yhden vanhuksen haukkaamaan raitista ilmaa. Terveydenhoidon ammattilaiset voisivat keskittyä ammattilaisuutta vaativiin tehtäviin. Vanhustenhoitajien ei tulisi olla yksin vastuussa siitä, että vanhusten elämä olisi mielekästä. Vanhuksenhoitajan työaikaa kannattaisi käyttää niihin tehtäviin, joihin tarvitaan koulutusta. Lehdenlukua, kävelylle viemistä ynnä muuta voisivat muilla aloilla työskentelvät ja nuoret tehdä pienissä erissä omalla vapaa-ajallaan. Kun kylätalo kokoaisi eri-ikäisten harrastuksia, viihdykettä ja palveluita, olisi pieni palvelus vanhuksille helpompi tehdä samalla. Eri-ikäisten kohtaaminen lisäisi toisten ymmärrystä ja jopa elämän mielekkyyden tuntua.

Kylätalo työllistäisi omia pysyviä työntekijöitä, mutta osa ammattilaisista voisi kiertää ja sijaistaa useissa kylätaloissa. Esimerkiksi ruoka, logistiikka ja huolinta voitaisiin organisoida kaupungin laajuisesti. Osa kylätaloon liittyvästä päätöksenteosta voitaisiin tehdä kylätalossa asuvien ja lähiasukkaiden kesken tai ainakin vahvasti heidän kanssaan keskustellen. Kylätalo voisi palkata lähialueen nuoria kesätöihin ja eri tavoilla muilta työmarkkinoilta ulkona olevia.

Kuulostaako realistiselta? Tavoittaisiko kylätalo erilaiset ihmiset ja mitä muuta se vaatisi? Miten se toimisi aivan keskustoiden tuntumassa, entä harvemmin asutuilla alueilla? Mitä kylätalossa olisi, jos sinä saisit päättää?

Hädänalaisten kansalaisten roskalainamarkkinat - oppilaskunnat apuun?

2011-12-17T11:23:00.006+02:00

Törmäsin (aina yhtä erinomaisen) Akateemisen talousblogin kautta oheiseen Fixura-palveluun, jossa yksityiset ihmiset voivat myöntää toisilleen lainoja, joita palvelu välittää. Käytännössä homma toimii niin, että rahantarpeessa oleva kansalainen laittaa sivustolle lainatarpeensa. Tämän jälkeen palvelu (jokseenkin hämärästi muuten) luokittaa lainantarvitsijan, ja tämän jälkeen laina tulee tarjolle palveluun, josta lainajat voivat ostaa velasta osuuksia.

Palvelu tarjoaa muuten myös valmista lainojen paketointia, jossa voi ostaa vain osuuksia lainoista rajattujen hakuehtojen mukaan. Yksityiselle sijoittajalle homma vaikuttaa vähän samalta kuin Yhdysvaltain subprime-luotot. Koska tuo Fixura ei ole mikään pankki, vaan vain yksityinen yritys, melkein kiinnostaisi tietää mitä tuollaiselle paketoinnille tapahtuu jos firma kaatuu alta. Lähteekö silloin vaikka kymmenestä lainasta pienen osuuden ostava lainanantaja perimään kaikkia lainoja erikseen? Tämä ei käytännössä maksaisi vaivaa, vaan luulenpa että perintäfirmat saisivat ostettua roskalainoja jonkinlaisella tukkualennuksella.

Lainanhakijoiden tarinat ovat muuten usein vähintäänkin epäuskottavia, tai ainakin sellaisia, jotka minut henkilökohtaisesti karkoittavat pois. Pari esimerkkiä:

Jartsa 21 v: " Yrittäjyyteen menisi rahat ajttelin perustaa Firman ja tartten siihen rahaa", ja tähän Jartsa tarvitsisi 8000 euroa 32 prosentin korolla 5 vuoden maksuajalla, jolloin lainan kuluiksi tulisi yli 8100 euroa. Toivottavasti Jartsalla on aika kultainen bisnesidea
Noorja 21 v: "Muutin kaksi kuukautta sitten tähän asuntoon, missä asun, ja tämä on remontoitu viimeksi joskus 70-luvulla, niin haluan pistää keittiön ja vessan kuntoon ja muutkin seinät kaipaavat maalia." Ummm... jos Noorja asuu vuokralla, kannattaisi remontti hoitaa vuokranantajan kautta - jos taas omistusasunnossa, melkein kysyisin miksei remonttilainaa tullut yhdistettyä asuntolainaan. Fixuran kautta maksettavaa 3500 euron lainalle yhteensä 5300 euroa.

Ja niin edelleen, vaikka muutamia tavallaan lähes uskottavia tarinoita on lainakannassa on mukana. Kokonaisuudessaan bisnes kuitenkaan ei näytä tarjoavan mitään ratkaisua markkinoiden nykyiseen tarjoamaan, vaan pikemminkin kysymyksiä siitä, että miksi markkinoilla ole parempia ratkaisuja.

Eräs ihan ilmeinen puute koko hommassa on se, että lainojen luokitus perustuu aika pitkälle henkilöiden hajanaisiin taustatietoihin (sukupuoleen ja ikään, joka muuten ulkomaisissa mikrolainoissa suosii nuoria naisia), ja heidän tarinoihinsa. Tämä ajaa väistämättä korot aika kohtuuttomille tasoille, kun yhteiskunnassa on aika luonnollista että toisenlaisista taustoista tulevia ihmisiä kohtaan tunnetaan epäluuloa.

Voisiko asian hoitaa paremmin?

Yhtä asiaa ihmettelen tässä toiminnassa: miksi markkinat eivät ole luoneet eriytyneempiä rahanlainaustapoja, tai jos ovatkin, miksi niitä ei käytetä. Esimerkiksi Tamyllä on oma vippikassa, josta saa luottoa 10 prosentin vuosikorolla enintään neljäksi kuukaudeksi. Maksimimääräisestä 170 euron lainasta korkoa tulee maksetaan siis 5,60 euroa, jolla kulut hädin tuskin peittyvät, käsittelymaksuja kun ei ole.

Tämä johtuu siitä, että Tamyllä on varmasti varaa toimintaan: lainat ovat jopa opintotukeen verrattuna pieniä, lainaan vaaditaan takaajat ja ennen kaikkea: homogeeninen yliopisto-opiskelijaryhmä tunnetaan, ja korko voidaan asettaa matalaksi. Lähinnä ihmettelenkin sitä, että kuulemani mukaan vippikassaa käytetään vähän. Pikavipit houkuttelevat kuulemma enemmän -- ei yliopisto-opiskelijoista uskoisi.

Vähäistä suosiota kavahtamatta mietin kuitenkin, että eikö oppilaskuntien ja muiden kannattaisi lähteä noudattamaan Tamyn esimerkkiä? Fixurankin asiakkaista aika suuri osa on nuoria ihmisiä, joista suuri osa opiskelijoita. Korko esimerkiksi ammattikoulujen tai lukioiden vippikassoissa olisi varmasti kovempi kuin Tamylla, mutta toisaalta sosiaalipoliittinen hyötykin olisi suurempi. Toiselle porukalle vaihtoehto olisi luoda samanlainen järjestelmä vaikka ammattiliittojen yhteyteen, joiden järjestelmät rahaliikenteeseen voisivat taipua vielä paremminkin. Intuitiivisesti vain näkisin, että asiakaskunnan käyttäytymisen edes kohtuullinen tunteminen toisi tuohon lisäarvoa, jota yksityisten firmojen on vaikea välittää, ilman kiskurikorkoa.

Toinen, ehkä vielä parempi, tapa olisi se jos pankit loisivat opintolainan oheen kevyemmän lainamahdollisuuden, vaikka sitten takaajien kera. Pankkitoiminnan rakenteesta ja hallinnointikuluista kertoo varmaan vain jotain sekin, että he eivät ole jaksaneet vain tälle markkinasegmentille tulla.

Virnulle uusi hallitus!

2011-12-13T17:18:00.007+02:00

Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry valitsi syyskokouksessaan 9.12. järjestölle uuden puheenjohtajan ja hallituksen.

Puheenjohtajaksi valittiin Olga Haapa-aho, 24-vuotias sosiaalipolitiikan opiskelija Kalevasta. Haapa-aho on toiminut vuonna 2011 Tampereen vihreiden nuorten hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän on ollut useissa muissa luottamustoimissa erityisesti opiskelijapolitiikan saralla.

"Ensi vuonna kunnallisvaalit ovat tärkeä osa Virnun toimintaa ja tulemme osallistumaan aktiivisesti kunnallispoliittiseen keskusteluun ja tukemaan nuoria vihreitä ehdokkaita", vastavalittu puheenjohtaja linjaa."On tärkeää, että Virnu järjestää monipuolisesti sekä mielenkiintoisia poliittisia tilaisuuksia että rentoa matalan kynnyksen vapaa-ajan toimintaa."

Hallituksen muiksi jäseneksi vuodelle 2012 valittiin Anni Heinälä, Iida Kalmanlehto, Ville Lahtinen, Jonne Leivo, Jukka-Pekka Ovaska, Eve Tervahaltiala, Katri Tuomi ja Maiju Turunen.

Tampereen vihreiden nuorten puheenjohtajana vuonna 2011 toiminut Hanna Hakko valittiin valtakunnallisen Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajaksi.

Lisätietoja:

Olga Haapa-aho, 050 3030437

Hanna Hakko, 050 3040180

Suomi ja saamelaiset: junamatka pohjoisen uusiin ulottuvuuksiin

2011-12-06T21:10:00.000+02:00

Vietin taannoin marraskuisen viikonlopun Rovaniemellä Suomen YK-liiton ja Kansalaisten maailmannäyttämö -hankkeen järjestämässä seminaarissa "Making Marginalized Voices Heard in the UN Processes". Pohjoisen yöjunaan kannusti kapuamaan kiinnostavan yksi seminaarin tärkeimmistä teemoista eli saamelaiskysymys: kuten niin monet, itsekin olen vasta ympäri maailmaa matkustelun jälkeen tajunnut, kuinka kiinnostava alkuperäiskansa Suomen pohjoisosissa asustaa.

Opinkin viikonloppuna todella paljon saamelaistan asemasta alkuperäiskansana sekä heidän kieliänsä ja maitansa koskevista ongelmista. Saamelaispolitiikassa on tapahtunut jo paljon parannuksia verrattuna entiseen, mutta tajusin Rovaniemellä aikana, että asiat eivät kuitenkaan ole lainkaan niin hyvin kuin olen kuvitellut. Monissa keskusteluissa korostui kuinka Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä tuntuu olevan melko suuri kuilu, ja niin minä kuin muutamat muut saman oivaltaneet seminaarin osanottajat käytimme puheenvuoroja siitä, että ehkä yksi syy tähän saamelaisten ja Lapin osittaiseen unohtamiseen olisi tiedon puute. Välimatka pohjoisesta Helsinkiin on niin pitkä, että tieto katoaa matkalle, ja että etelässä ei vain tiedä mitä pohjoisessa todella tapahtuu ja mitä saamelaiset tarvitsevat kulttuurinsa ja elämäntapansa ylläpitämäksi. Tämä tiedon puute ei ole tietenkään ainoa syy saamelaisten asioiden unohtamiselle, mutta kun ehdotimme viattomasti esimerkiksi Saami -viikkoja kouluihin ja muuta vastaavaa, meille puhumassa ollut nuori saamelaisaktivisti-nainen sanoi kuulleensa nuo lauseet vuosien varrella moneen kertaan, ilman että mitään koskaan on tapahtunut.

Olin melko järkyttynyt näin nuoren ihmisen kokemasta toivottomuudesta. Onko todella niin, että saamelaiskysymyksestä ei edelleenkään haluta puhua, tai siihen ei todella haluta muutosta? Mietin myös, kuinka paljon tähän haluttomuuteen saada aikaan todellista muutosta vaikuttavat Lapissa mylläävät muut, valtiolle merkittävämmät voimat, esimerkiksi turismi ja kaivosyhtiöt? Kuulin seminaarissa viiltäviä kuvauksia saamelaisten suhteesta omaan perinteiseen maahansa, omaan tilaansa, ja sitä kautta omaan kulttuuriinsa. Seminaarissa käytettiin niinkin vahvoja käsitteitä kuin kulttuurinen kansanmurha - voiko todella pitää paikkansa, että Suomen kaltaisessa valtiossa on vähemmistö, joka edelleen kokee, että heitä alistetaan tavoitteena assimiloida heidät suomalaisiksi?

Pohjoismaista vain Norja on ratifioinut ILO:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan sopimuksen. Tällä hetkellä valmistelussa on Pohjoismainen saamelaissopimus, jonka voi vain toivoa tuovan jotain parannusta tilanteeseen. Onko tämänkin saamelaisille hyvin merkittävän asian suhteen kyse siitä, ettei sen mahdollisesta merkittävyydestä ole tietoa täällä etelässä – vai eikö sitä haluta korostaa liikaa, ettei kuva Suomesta hyväntekijänä kansainvälisissä rauhanneuvotteluissa ynnä muissa hämärtyisi? Seminaarissa leikiteltiin ajatuksella jonkinlaisesta pohjoisen autonomisesta saamelaisalueesta Ahvenanmaan tyyliin, ja vaikka käytännössä tämä ratkaisu lienee mm. saamelaisalueiden hajanaisuuden vuoksi vähintäänkin hankala, on ajatus jonkinlaisesta pohjoisen itsehallintoalueesta jo pelkästään demokratiasyistä kiehtova.

Junamatka pohjoiseen avasi minulle aivan uusia ulottuvuuksia omasta kotimaastani. Vasta nyt tajusin, kuinka verrannollisia pohjoisen alkuperäiskansat niihin kaikkiin paljon puhuttuihin eteläisiin todella ovat. Lisäksi tajusin, että Suomella on kuitenkin vielä paljon parannettavaa saamelaisia koskevassa politiikassaan. Tähän tarvitaan niin muutosta kansallisen tason politiikassa kuin myös kansainvälisellä tasolla ILO:n sopimuksen ja pohjoismaisen yhteistyön kautta.

Syyskokouskutsu

2011-12-02T12:43:00.001+02:00

KUTSU

Tampereen vihreät nuoret Virnu ry:n syyskokous 9.12.2011 klo 18

Virnun sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 9.12.2010 klo 18 alkaen Vihreiden toimistolla Kehräsaaressa (Kehräsaari B-talo, 1 krs., sama sisäänkäynti Niagaran kanssa, esteetön tavallisella rullatuolilla). Kokouksen jatkot pidetään nykyisen puheenjohtajan Hannan luona klo 20 alkaen osoitteessa Ilmarinkatu 23 D 44, tervetuloa!

Kokouksen esityslista:

Kokouksen avaus
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
Hyväksytään kokouksen esityslista
Päätetään yhdistyksen toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta seuraavalle kalenterivuodelle
Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä seuraavalle kalenterivuodelle (sääntöjen mukaan 4-8)
Valitaan hallituksen puheenjohtaja
Valitaan hallituksen muut jäsenet
Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat
Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Kokouksen päättäminen

Toimintasuunnitelman pohjaesitykseen voi tutustua etukäteen netissä. Sivulle voi jättää myös kommentteja:

https://docs.google.com/document/d/15ja8GOeJbnXUpYh5dtjYYoUZueyO96xOVOyW4IhP2bA/edit

Jos olet halukas hakeutumaan puheenjohtajaksi tai hallituksen jäseneksi, lähetä hakemuksesi Virnun sähköpostilistalle tre-vino@vihreat.fi. Listalle liityt Virnun nettisivujen kautta http://www.virnu.net/liity/.

Kysy lisää hanna.hakko@vihreat.fi tai 050 3040 180.

Terveisin

Tampereen vihreät nuoret Virnu ry:n hallitus 2011

Hanna Hakko, pj

Anne Soinsaari, vpj

Anni Heinälä, rahastonhoitaja

Olga Haapa-aho

Iida Kalmanlehto

Joel Linnainmäki

Ida Reini

Salla Sinkkonen

Lapsia opiskeluaikana?

2011-11-28T19:34:00.005+02:00

Mitä hyvää lasten hankinnassa opiskeluaikana voidaan nähdä, jollei oteta kantaa siihen, onko lasten teko ylipäätään hyvä asia? Yksilön kannalta olisi hyvä, että hän voisi halutessaan hankkia lapsia silloin kun huvittaa, eikä sitä tarvitsisi viivyttää esimerkiksi opiskelujen vuoksi. Valtion kannalta voisi olla hyvä, että lasten hankinta aloitettaisiin opiskeluaikana, jolloin lapset olisivat jo isompia työelämään siirryttäessä ja heidät voisi laittaa huoletta päivähoitoon ja vanhemmat voisivat keskittyä paremmin työntekoon. Terveyden kannalta optimaalinen ensisynnyttäjän ikä osuu jatkuvasti paremmin kouluttautuvilla suomalaisilla yhä useammin opiskeluikään.

Lapsia halajavat jättävät kuitenkin lasten hankinnan usein johonkin opiskelujen jälkeiseen aikaan, jotta toimeentulo olisi turvattu ja mahdollisesti myös siksi, että silloin voidaan muuttaa takaisin lähemmäs isovanhempia. Lasten hankintaa opiskeluaikana helpottaisivat siis vakaampi toimeentulo ja joustavat lastenhoitomahdollisuudet.

Opintotuen huoltajakorotus toisi tukea perheille ja mahdollistaisi paremman keskittymisen opiskeluun ja lastenhoitoon, kun ei tarvitsisi välttämättä käydä töissä. Osa-aikainen opiskelu ja osa-aikainen lastenhoito olisi myös tukien kannalta mahdollistettava paremmin ja molempien vanhempien tulisi voida saada osittaisia tukia yhtä aikaa. Nyt alle 3-vuotiaan kotihoidontukea ei voi saada, jos lapsella on päivähoitopaikka, joka taas usein olisi oltava, että osa-aikainen opiskelu olisi mahdollista. Molemmat vanhemmat eivät myöskään voi saada osittaista vanhempainrahaa (jolla hoidetaan alle 9 kk-ikäistä lasta) yhtäaikaa. Alle 3-vuotiaan osittaista hoitorahaa ei voi saada, jollei ole töissä. Tuissa on muitakin koukeroita ja tulee vahvasti sellainen tunne, ettei niitä ole tehty ajatellen opiskelijoita.

Pidemmällä tähtäimellä riittävä perustulo auttaisi siis tässäkin asiassa. Perustulo tekisi järjestelmästä yksinkertaisemman. Se mahdollistaisi paremmin vanhempien omat ratkaisut ja tarvittaessa nopeatkin muutokset lastenhoitojärjestelyissä sekä molempien vanhempien tasapainoisemman osallistumisen. Perustulo tasapainottaisi myös valmistumisen ja työelämään siirtymisen välistä epävarmaa aikaa, joka saattaa olla yksi syy lastenhankinnan lykkäämisessä.

Opiskelujen ja lastenhankinnan yhdistämisessä tärkeää olisivat myös joustavat päivähoitoajat sekä joustavat opiskelumahdollisuudet. Isovanhemmat saattavat asua kaukana, joten lapsi pitäisi voida viedä päiväkotiin myös iltaisin ja viikonloppuisin. Riippuvuutta isonvanhemmissa pitäisi tietysti yleisemminkin vähentää kaikkien lapsiperheiden osalta, koska kaikille ei sellaisia ole tai he asuvat kaukana. Päiväkodin sijainti pitäisi myös saada valita joko läheltä kotia tai läheltä oppilaitosta, ja asia onkin ilmeisesti ihan hyvällä tolalla monissa kaupungeissa. Isoimpien oppilaitosten yhteyteen voisi liittää päiväkoteja, jotka olisivat hyödyllisiä myös henkilökunnalle ja heidän lapsilleen. Myös perheasuntoja pitäisi olla hyvin tarjolla ja onneksi näin onkin useilla paikkakunnilla.

Mutta mitä mieltä olet itse, haluaisitko itse hankkia lapsia samalla kun opiskelet, jos ylipäänsä haluat lapsia? Tuleeko mieleesi muita seikkoja, jotka saattaisivat vaikeuttaa projektia?

Hae Virnun hallitukseen!

2011-11-25T16:33:00.002+02:00

Hyvät virnulaiset,

syyskokous lähestyy – se pidetään 9.12. klo 18 (paikka varmistuu lähipäivinä). Kokouksen jälkeen pidetään samassa paikassa nyyttärit/jatkot/pikkujoulut, ja illalla jatketaan Tampereen yöhön.

Syyskokouksessa päätetään ensi vuoden toimintasuunnitelmasta ja budjetista. Pohjat näille valmistelee hallitus, ja saatte ne sähköpostitse luettavaksenne virallisen kutsun mukana viimeistään viikkoa ennen kokousta.

Toinen syyskokouksen tärkeä tehtävä on henkilövalintojen tekeminen. Valittavaksi tulevat puheenjohtaja, hallituslaiset ja heidän määränsä (sääntöjen mukaan korkeintaan 8). Osa nykyisistä hallituslaisista hakee jatkoon, mutta tilaakin vapautuu varmasti. Jos jokin näistä pesteistä kiinnostaa, lukaise seuraava selostus hallituksen tehtävistä ja hakemisohjeista.

Virnun hallitukseen on perinteisesti otettu enemmän kuin mielellään sekä tuoreita että vanhempiakin jäseniä, joten ei kannata yhtään huolehtia oman järjestöhistorian lyhyydestä tai pituudesta. Työskentelytavat ja -tavoitteet päätetään (toimintasuunnitelman puitteissa) vuoden alussa yhdessä, joten kaikki pääsevät varmasti kärryille siitä, mitä hallituksessa olo on. Mitään kovin vaikeaa se ei missään tapauksessa ole, kaikki on varmasti opittavissa! Jotain tällaista siihen kuitenkin yleensä kuuluu:

* osallistuminen hallituksen kokouksiin kerran kahdessa, kolmessa viikossa
* kokouksessa kulloinkin sovitun muutaman tehtävän hoitaminen
* tapahtumien ja kannanottojen ideointi yhdessä muiden kanssa
* tapahtumien järjestäminen ja niihin osallistuminen
* parin blogipostauksen kirjoittaminen vuodessa Virnun blogiin

Tehtävät vaihtelevat tietysti pestin mukaan. Vakiintuneita tehtäviä ovat puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana toimiminen, tiedottaminen ja rahastonhoito. Sihteeröinnin ja jäsenasiat hoitaa pääasiassa järjestösihteerimme. Ns. vapaat hallituslaiset ovat toisinaan ottaneet vastuuta poliittisesta sisällöstä, tietyistä tapahtumakonsepteista tai muista hommista oman kiinnostuksensa mukaan. Hallituslaisilla onkin melko vapaat kädet tehdä hallitusvuodestaan yhdessä sellaisen kuin he itse haluavat.

Hallituksessa pääsee harjaantumaan järjestötoiminnassa, vaikuttamaan sekä kansalliseen että paikalliseen politiikkaan ja tutustumaan fiksuihin ja kivoihin ihmisiin. Halutessaan Virnusta pääsee ponnistamaan korkeallekin – esimerkkinä mainittakoon Virnun perustajiin kuuluva Olli-Poika Parviainen, joka nyt on Tampereen nuorin apulaispormestari. :)

Jos siis olet kiinnostunut Virnun hallitukseen hakemisesta, ilmoita siitä rohkeasti tällä listalla (laita maili osoitteeseen tre-vino@vihreat.fi) kertomalla lyhyesti itsestäsi ja mahdollisista tehtävistä, joista olet eniten kiinnostunut. Sinut otetaan tuolloin kokouksessa huomioon, vaikket pääsisi paikan päälle. Myös kokouksessa on mahdollista vielä ilmoittautua ehdolle.

Jos aiheesta ilmenee jotain kysyttävää, kysy ihmeessä minulta. Lupaan kuitenkin kaikille, että Virnun hallituksessa mukana oleminen on erittäin antoisaa ja opettavaista!

Kolmen hallitusvuoden jälkeen,

Hanna Hakko
Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry. (pj)
www.hannahakko.fi
hanna.hakko@vihreat.fi
050 3040 180

Euroopan rajat, vapaan liikkuvuuden rajat ja romanien rajattu asema - FYEGin seminaarissa Romaniassa

2011-11-15T19:50:00.005+02:00

Matkustin viime kuussa Bukarestiin, Romaniaan, Federation Of Young European Greens – nimisen VINOn eurooppalaisen kattojärjestön järjestämään EU-kansalaisuutta ja romaneja käsittelevään 4-päiväiseen seminaariin. Olin mielessäni sijoittanut Romanian jonnekin epämääräiseen Itä-Eurooppaan ja yllätyinkin siitä, kuinka etelässä se tosiasiassa sijaitsee. Myös Bukarestin hieno historiallinen arkkitehtuuri ja espanjan ja italian sukuinen kieli olivat jotakin, mitä en aikaisemmin ollut tullut ajatelleeksi.

Seminaarissa käsiteltiin pääasiassa romani-vähemmistön asemaa Romaniassa, lisäksi Euroopan eri puolilta kotoisin olevat osallistujat toivat tietoa romanien tilanteesta eri maissa. Meillä kävi puhumassa romaniasioita aktiivisesti ajava nuori romanialainen romaninainen ja yksi asiantuntijavieraamme oli romaneita käsittelevän kirjan toimittanut suomalainen Kati Pietarinen. Opin paljon Euroopan eri romanivähemmistöjen moninaisuudesta ja siitä, kuinka erikoinen ryhmä Suomen romanit näyttävine pukuineen romanien keskuudessa ovat. Kun kerroin itäeurooppalaisten romanien tuoneen Suomen kaupunkien kaduille kerjäämisen ensimmäistä kertaa sitten sotavuosien, kuuntelijoiden hämmentyneet ilmeet saivat minun tiedostamaan entistä terävämmin, kuinka absurdi Suomen romanikerjäläisilmiö ihan oikeasti on. Suomen kaltaisia hyvinvointivaltioita, joissa kaduilla ei näy ketään kerjäämässä, ei ole Euroopassa kovin montaa.

Keskityimme seminaarissa paljolti koulutuskysymyksiin: katsoimme dokumentin romanilasten koulunkäyntiongelmista ja vierailimme koululla, joka järjestää opetusta nimenomaan romanilapsille. Kouluun meneminen on romanilapsille ongelma, mm. koska ei-romanilasten vanhemmat eivät halua romanilapsia samaan kouluun omiensa kanssa tai romanilapsien koulumatkat kotoa kouluun ovat liian pitkiä ja hankalia – romanit kun usein asuvat omilla huonosti varustetuilla asuinalueillaan täysin erillään ei-romaneista. Lisäksi romanilapsiin saattaa kohdistua koulussa nöyryyttävää ja negatiivista huomiota, mikä ei erityisesti kannusta koulunkäynnin jatkamiseen. Virallinen romanien syrjinnän kieltävä syrjintälaki on ollut voimassa Romaniassa vuodesta 2007, mutta sen toteutumista ei käytännössä valvota.

Useissa seminaarin keskusteluissa korostui se, kuinka todellinen muutos tilanteeseen tulisi saada lähtemään nimenomaan romaniyhteisöjen sisältä. Tiedon levittäminen karseasta tilanteesta on tietenkin myös erittäin oleellista, ja tämä tarve on tullut ilmi esimerkiksi Suomessa käytävästä romaneja koskevasta keskustelusta. Lisäksi kaikenlainen syrjintä tulisi tietenkin kitkeä – romanien asemaa ei selity kulttuurisilla tai biologisilla tekijöillä, kuten tulkitsin Romaniassa usein ajateltavan. Mietin kuitenkin hiukan sitä, kuinka paljon romanien asemaan vaikuttaa se, että he itse asettuvat ikään kuin erilleen muista ja korostavat omaa identiteettiään romaneina, ja mistä tämä johtuu? Oman kulttuurin harjoittamisen mahdollistaminen ei tietenkään missään nimessä saa tarkoittaa sitä, että romanien ihmisoikeuksia tai oikeuksia kansalaisina poljettaisiin yhtä pahasti kuin esimerkiksi Romaniassa, mutta romaniyhteisöstä itsestään on löydyttävä kipinä siihen, että tilannetta oikeasti aletaan parantaa. Voin kuvitella, että romanialainen yhteiskunta kaikkine syviin juurtuneine ennakkoluuloineen ei välttämättä inspiroi romaneita integroitumaan.

Hyvä esimerkki asenteista romaneja kohtaan sain keskustelustani nuoren romanialaisen pariskunnan kanssa. He olivat Bukarestissa asuvia yliopisto-opiskelijoita, jotka lähtivät hyvin ystävällisesti saattamaan minua lentokenttäbussin pysäkille ja huolehtivaisesti odottivat bussia kanssani melko pitkään kammottavasta tuulesta huolimatta. He eivät itse osallistuneet romaniseminaariin vaan erääseen toiseen vihertäville nuorille suunnattuun seminaariin, mutta keskustelu bussipysäkillä kääntyi kuitenkin nopeasti romanikysymykseen. Erittäin ystävällisen ja fiksun oloisen pojan ilme muuttui yhtäkkiä hyvin vakavaksi, kulmat rypistyivät ja hän sanoi tiukalla äänellä, että hänen mielestään on romanien suhteen suurin ongelma on se, että heitä luullaan romanialaisiksi, ja sitä he eivät hänen mukaansa ole. Poika toisti tämän muutamaankin kertaan ja vieressä seissyt tyttö nyökytteli ja sanoi jo muutamilta muiltakin tahoilta kuulemani ajatuksen eli ihmiset pelkäävät romaneita, jotka kuulemma esimerkiksi varastelevat ja myyvät lapsiaan.

Vaikka tämä kommentti oli yksittäistapaus, se kuvastaa romanien kansalaisuuteen liittyviä ongelmia paitsi kulttuurisella, myös konkreettisella tasolla. Romaneilta saattaa puuttua Romaniassa viralliset henkilöllisyystodistukset ja osoitteet, mikä ei tee osallistumista romanialaisen yhteiskunnan toimintaan yhtään helpommaksi, koko Euroopasta puhumattakaan. Seminaarissa puhuttiin paljon EU:n asemasta ja vallasta romanikysymyksen hoitamisessa ja siitä, kuinka EU:ta haluttiin laajentaa Itä-Eurooppaan pitämättä huolta ihmisoikeuksien kaltaisen kriteerin toteutumisesta – vaikka tavallaan voi myös ajatella, että EU on jo edistänyt romanien asemaa ottamalla Romanian EU-jäsenmaaksi ja tuomalla siten sen vähemmistöongelmat kansainvälisen yleisön tietoisuuteen. Romanien ongelmallinen asema Itä-Euroopassa on pitkän historiallis-kulttuurin kehityksen seurausta eikä siihen ole helppoa ratkaisua, mutta EU:n tulisi painostaa Romaniaa romaniasian hoitamisesta, tunnetusti kun ongelmat hoidetaan parhaiten aina kaikkein lähimpänä niiden syntypistettä.

Romani-asiassa on loppujen lopuksi kyse siitä, millaista EU:ta halutaan rakentaa ja tulisiko jonkinlaisten kriteerien koskea kaikkia EU-maita. Romanikysymys kuvastaa niin EU:n ongelmia kuin sen mahdollisuuksia: mahdollisuutta edistää ja hallita nykyisiä nopeiden, globaalien yhteyksien maailman luomia ilmiöitä, ja toisaalta sitä, kuinka nämä yhteydet voivat käytännössä tuottaa ongelmia, joiden yhteinen ratkaisu voi olla todella vaikeaa. Juuri Bukarestin seminaarin kaltaisia tapahtumia tarvitaan, jos EU-kansalaisuuden oikeasti halutaan tarkoittavan jonkinlaista yhteistä identiteettiä: tieto ja kohtaaminen elävässä elämässä ei ole sama kuin hallinnolliset ja virtuaaliset yhteydet. Nyt kun minulla on edes jonkinlainen kosketuspinta Romanian todellisuuteen, ymmärrän itsekin romani-ilmiön taustatekijöitä nyt huomattavasti paremmin. Lisäksi tunnen ehkä itseni seminaarin teeman mukaan taas vähän enemmän EU-kansalaiseksi – ja nyt siihen sisältyy vähän enemmän tuo tuntematon Itä-Eurooppa.

FYEG:n seminaarissa laatima poliittisen kannanotto löytyy täältä.

Yhteispoliittinen vetoomus avoimen ja keskustelevan korkeakouluyhteisön puolesta

2011-10-18T19:36:00.004+03:00

Mediaseuranta tulee nyt hieman myöhässä, mutta Areenassa voi vielä kymmenen päivän ajan nähdä, kuinka Virnu marssii sisään Tampereen yliopistoon yhdessä muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa. (Katso kohta 8:08.) Aviisin nettisivuilla puolestaan voi lukea järjestöjen yhteisen mielipidekirjoituksen.

Alla Politiikan sisäänmarssi -tempauksen virallinen, valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen kirjoittama ja paikallisjärjestöjen allekirjoittama vetoomus, jonka yhdessä toimitimme Tampereen yliopistolle ja TAMKille.

27.9.2011 Vetoomus avoimen ja keskustelevan korkeakouluyhteisön puolesta

Vetoamme avoimen ja keskustelevan korkeakouluyhteisön puolesta, jotta poliittisilla järjestöillä olisi muiden opiskelijajärjestöjen kanssa yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet näkyä ja toimia korkeakouluissa. Poliittisilla järjestöillä tulisi olla yhtäläinen oikeus varata korkeakoulujen tiloja, järjestää tilaisuuksia ja tapahtumia sekä tiedottaa toiminnastaan niin ilmoitustauluilla kuin sähköpostilistoilla. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja kaikilla opiskelijoilla tulee olla oikeus saada tietoa poliittisissa järjestöissä toimimisesta ja sitä kautta erilaisista vaikuttamismahdollisuuksista. Politiikkaa ei tule pelätä tai sulkea ulkopuolelle vaan sen kuuluu näkyä niin korkeakouluissa kuin muuallakin yhteiskunnassamme.

Haluamme muistuttaa korkeakoulun johtoa, että lain mukaan korkeakoulujen tehtävä on kasvattaa aktiivisia ja kriittisiä kansalaisia. Tämän vuoksi toivomme, että korkeakoulu suhtautuisi myötämieleisesti poliittisiin järjestöihin ja takaisi niille yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet toimia korkeakoulussa.

1. YHDENVERTAISUUS

Poliittisia ja sitoutumattomia järjestöjä on kohdeltava yhdenvertaisesti ylioppilas- ja opiskelijakunnan toiminnassa. Järjestöillä tulee esimerkiksi olla yhtäläinen mahdollisuus varata tiloja ja tiedottaa toiminnastaan yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Opiskelijoita ei tarvitse suojella politiikalta, sillä he kykenevät ajattelemaan itse.

2. AVOIMUUS

Poliittisilla ja sitoutumattomilla järjestöillä tulee olla oikeus järjestää tilaisuuksia omasta aloitteestaan, ilman ylioppilas- ja opiskelijakunnan virallista kutsua. Kansalaisjärjestön, poliittisen tai sitoutumattoman ryhmän tulee saada esitellä toimintaansa korkeakouluissa, vaikka kaikki erilaisia näkemyksiä edustavat järjestöt eivät olisikaan mukana samalla kertaa. Pääasia, että kampuksilla toimiminen on avointa ja kaikilla on siihen halutessaan mahdollisuus.

3. VAIKUTTAVUUS

- Ylioppilas- ja opiskelijakuntien tehtävänä on kannustaa opiskelijoita aktiiviseen kansalaisuuteen ja keskustelemaan asioista eri näkökulmista. Opiskelijat äänestävät muita kansanryhmiä heikommin, mikä selittyy osaltaan sillä, etteivät he tunne päätöksentekoprosesseja. Avoin toimintakulttuuri lisää mielenkiintoa päätöksentekoa kohtaan ja kannustaa ihmisiä vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Avoin ilmapiiri takaa ylioppilas- ja opiskelijakunnille paremmat vaikutuskanavat edistää kunnallisia ja valtakunnallisia tavoitteitaan.

Jukka Koivula - Tampereen opiskelevat keskustalaiset (pj.)
Vilhartti Hanhilahti - Pirkanmaan Keskustanuoret (pj.)
Pekka Suhonen - Tampereen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys TASY (pj.)
Tatu Ahponen - Tampereen vasemmistonuoret (pj.)
Milla Jurva - Tampereen yliopiston vihreä vasemmisto Viva ry. (pj.)
Hanna Hakko - Tampereen vihreät nuoret - Virnu (pj.)
Salla Sinkkonen - Vihreä lista (pj.)
Riina-Eveliina Eskelinen - Pirkanmaan Kokoomusnuoret (pj)
Eetu Nupponen - Tampereen yliopiston Kokoomusopiskelijat (vt. pj.)
Panu Horsmalahti - Pirkanmaan piraatit (pj.)

Uutta verta, uutta toivoa

2011-10-06T11:17:00.004+03:00

Eilen pidettiin tämän vuoden toinen uusien ilta. Kevään uusien iltaan monet olivat tulleet jututtamaan nuoria ehdokkaita, ja tunnelma oli toiveikas. Gallupeissa povattiin, että Pirkanmaa saisi Oraksen seuraksi toisen vihreän kansanedustajan.

Vaaleissa kävi miten kävi, ja tappion purkaminen ja analyysi vei pakostikin monen mielen matalammaksi. Toisaalta häviötä seurannut huikea kasvu puolueen, myös Tampereen vihreiden nuorten jäsenmäärässä alkoi lämmittää sydäntä - vaaleissa ajamamme asiat olivat edelleen monille ihmisille tärkeitä ja taistelemisen arvoisia.

Uudet jäsenet ovat aluksi kuitenkin vain nimiä papereilla ja lukuja jäsenmääräsarakkeissa. Kun eiliseen uusien iltaan paikalle tulleiden määrää ei voinut laskea vain kahden käden sormilla, syntyi paljon voimakkaampi tunne siitä, että kaikki työmme ei ole mennyt hukkaan. Ja ennen kaikkea usko siihen, että vihreys on elävä, kasvava poliittinen aate, jonka turvana ja rakentajina meillä on nyt paljon uusia ja fiksuja ihmisiä, jotka tuovat mukaan omat arvonsa ja painotuksensa. Jos suunnassamme on korjattavaa, uudet auttavat kääntämään sitä, ja jos vauhti on päässyt hiipumaan, he työntävät meitä eteenpäin.

Myös ministerivieraamme, puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö lähetti jälkikäteen kiitoksensa hauskasta tilaisuudesta ja kehotti jatkamaan hyvää työtä. Toivottavasti kaikille muillekin jäi hänen vierailustaan sellainen kuva, että Vihreissä voidaan käydä avointa keskustelua, ja että kaikkien ajatuksia kuunnellaan asemasta riippumatta.

Tervetuloa siis vielä kaikille uusille joukkoihin! Toivottavasti tulette jatkossakin rohkeasti mukaan kaikkeen toimintaamme, tai ehdotatte uusia ideoita, jos hallitus ei itsestään keksi, millainen toiminta, keskustelu tai vaikuttaminen juuri nyt olisi eniten paikallaan.

Sanottakoon vielä, että myös tämä blogi on tarkoitettu teidän käyttöönne: jos haluatte kirjoittaa ja saattaa ajatuksenne muiden paikallisten vihreiden nuorten tietoon, lähettäkää allekirjoittaneelle (hanna.hakko[at]vihreat.fi) viestiä, niin asia järjestyy. Muukin hallitus ja järjestösihteerimme ovat pesteissään teitä varten, joten älkää epäröikö ottaa yhteyttä asiasta kuin asiasta.

Aatemarkkinoiden satoa

2011-09-27T00:55:00.002+03:00

Tampereen yliopistolla järjestettiin keskiviikkona 21.9 jälleen perinteeksi muodostuneet Aatemarkkinat, joissa Virnukin oli pitämässä omaa pöytää. Flyereiden ja omenoiden jaon sekä jutustelun yhteydessä järjestimme arvonnan, johon Aatemarkkinoilla vierailleet osallistuivat kirjoittamalla vihreän ajatuksen. Ajatukset järjestettiin lapuissaan ensin pyykkipoikien avulla sievään riviin narulle kaikkien markkinoille osallistuneiden ihasteltaviksi, jonka jälkeen niistä tapahtuman päätyttyä arvottiin voittaja. Hän sai ikiomakseen Punnitse ja säästä -kaupan lahjakortin!

Kirjoitetut vihreät ajatukset sisälsivät tulevan Autottoman päivän (22.9) hengessä useita kehotuksia kaksipyöräisen suuntaan: useissa lapuissa haluttiin niin lisää pyöräteitä kuin autotonta keskustaakin. Myös kierrätys oli Aatemarkkinoilla suosittu teema, ja sitä helpottamaan toivottiin esimerkiksi "jokaisen pirtin pihaan myös lasin- ja metallinkeruuastiaa" kuin biojäteastiaakin joka kotiin. Kierrätykseen liittyen vihreäksi todettiin myös kirpputoreilla käynti. Uuden ostoa taitaa vältellä Uppo-Nallekin, sillä häntäkin oli osattu vihreäksi ajatukseksi siteerata: "Ihmiset tahtovat kaikenlaista, vieraita tavaroita vieraista maista. Onneen ei tarvitse tavaraa hankkia -siihen ei tarvitse edes pankkia".

Aatemarkkinoilla tuli esiin myös pari uutta radikaalia innovaatiota: oli esimerkiksi ehdotettu, että muovipussien myynti voitaisiin kieltää kaupoissa kokonaan. Hauskin lapun sisältö taas oli tiivistetty sanaan "kateus", joka toki sekin yhdistetään jonkinlaiseen mielen vihreyteen.

Aina niin ihana ruoka oli myös muistettu mainita monessa lapussa: niissä ehdotettiin niin luomuun, reiluun, vegeilyyn kuin lähiruokaankin siirtymistä niin yksilön, oppilaitosten kuin kaupunginkin osalta. Näin syksyllä pari Aatemarkkinoilla vierailijaa oli muistanut ehdottaa myös metsään menemistä ja sienien ja marjojen hakemista sieltä.

Ruuan ekologisuuden ja eettisyyden lisäämisen lisäksi lappuihin oli kirjoitettu muitakin arkeen kuuluvia vihreitä tekoja: oli muistutettu valojen sammuttamisesta sekä portaiden käyttämisen suosimisesta hissin sijasta. Lapuissa oli painotettu myös oman mielipiteen ilmaisemisen tärkeyttä: ydinvoimallekin "pitää uskaltaa sanoa ei".

Aatemarkkinoista jäi virnulaisille mainio mieli.

Kiitokset niin arvontaan osallistuneille kuin Punnitse ja Säästä -liikkeelle lahjakortista!

Opiskelija, vaalit pidetään syksyllä, lähde ehdolle! Osa 2.

2011-09-20T20:07:00.004+03:00

Kirjoitin aiemmin tässä kuussa opiskelija- ja ylioppilaskuntien vaaleista ja ehdolle lähtemisestä. Palaan nyt asiaan tarkemmin Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan eli Tamyn ja Tamyn Vihreän listan näkökulmasta. Moni asioista pätee muihinkin ylioppilaskuntiin ja opiskelijakuntiin. Jos opiskelet korkeakoulussa, ja varsinkin jos opiskelet Tampereen yliopistolla, lue tämä!

Tamyn Vihreä lista on tavattavissa Tampereen yliopiston päätalon aulassa keskiviikkona 21.9. klo 10-16. Sen jälkeen samassa tilassa alkaa Tamyn hallituksen kyselytunti ja sen jälkeen edustajiston kokous, voit siis helpoti tulla katsomaan, mistä on kyse! Vihreän listan edustajistovaalistartti pidetään ke 28.9. klo 17 alkaen, kaikki ehdokkuudesta vähänkin kiinnostuneet ovat tervetulleita! Starttiin saamme vieraaksi Rosa Meriläisen, joka on itsekin toiminut edustajistossa ja Tamyn hallituksessa.

Mitä edustajistovaaliehdokkuus tarkoittaa?

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit pidetään marraskuun alussa. Ehdokasasettelu sulkeutuu 30.9. Ehdokkaaksi voi lähteä jokainen ylioppilaskunnan jäsen ja kukin on ehdolla omalla tavallaan. Jokaisen, joka kannattaa vihreitä arvoja ja haluaa edistää niitä myös yliopistolla, ei kannata jättää vaaleja väliin! :)

Mikä edustajisto?

Edustajisto on vähän niin kuin Tamyn eduskunta. Edustajistossa on 40 jäsentä ja varajäseniä tuplasti. Edustajisto kokoontuu lukuvuoden aikana suunnilleen kerran kuussa, välillä harvemmin, välillä tiuhemmin. Jos varsinainen jäsen ei pääse paikalle, tulee varajäsen hänen sijastaan kokoukseen. Edustajisto valitsee Tamylle hallituksen ja päättää muun muassa toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta.

Lue lisää Tamyn päätöksenteosta: http://www.tamy.fi/n%C3%A4in-tamy-toimii

Mikä Vihreä lista?

Tamyn Vihreä lista on edustajistoryhmä, johon kuuluu tällä hetkellä viisi varsinaista jäsentä ja kymmenen varajäsentä. Tamyn hallituksessa on myös yksi Vihreän listan jäsen, näin on ollut jo usean vuoden ajan, mutta se riippuu aina siitä, onko listan jäsenillä kiinnostusta hallitustyöskentelyyn.

Listan nettisivut löydät täältä: http://www.uta.fi/jarjestot/vihrealista

Täältä löydät edellisten vaalien vaaliohjelman ym: http://www.uta.fi/jarjestot/vihrealista/vaalit09.html

Vihreä lista löytyy Facebookista nimellä Tamyn Vihreä lista. Meillä on myös ryhmän sisäinen fb-ryhmä, johon olet tervetullut.

Vihreä lista on poliittisesti sitoutumaton, mutta se ajaa avoimesti vihreitä arvoja ja tekee ajoittain yhteistyötä Tampereen vihreiden nuorten ja muiden kaupunkien vihreiden opiskelijaryhmittymien kanssa. Vihreä lista ei ole yhdistys, eli järjestökiemurat eivät työllistä Vihreän listan tyyppejä. Koska porukkamme on suuri, kenenkään ei tarvitse olla asiantuntija kaikessa. Muutenkin tapaamme aina ennen edustajiston eli edarin kokouksia ja keskustelemme sähköpostilla päätettävistä asioista, kukaan ei siis ole yksin ja muodostamme kannat keskustellen. Jokainen saa äänestää, miten haluaa, jollei ole samaa mieltä ryhmän kanssa, eikä ole harvinaista, että näin käy ja se on ok. :)

Miksi Vihreä lista haluaa juuri sinut ehdolle?

Vihreä lista haluaa tarjota edustajistovaaleissa äänestäville opiskelijoille mahdollisimman kattavan ja edustavan listan ympäristöstä ja yhdenvertaisuudesta välittäviä ehdokkaita. Haluamme tarjota mahdollisuuden lähteä ehdolle ja päästä päättämään Tamyn asioista, loistavassa porukassa tietysti. :)

Jotta edustajistosta tulisi mahdollisimman edustava ja se osaisi ottaa päätöksenteossa huomioon erilaisten opiskelijoiden tarpeet, tarvitsemme eri-ikäisiä opiskelijoita eri pääaineista, naisia, miehiä ja kaikkia siltä väliltä, erilaisista asioista kiinnostuneita ja tietäviä ihmisiä, erilaisissa elämäntilanteissa olevia. Haluamme ehdolle tuoreita naamoja, jotka eivät vielä ole jumiutuneita kangistuneisiin kaavoihin. Edustajiston toimintaa oppii tekemällä ja seuraamalla, samoin vaalikampanjointia. Haluamme ehdolle myös niitä vielä hieman epäröiviä, jotka haluavat tukea Vihreää listaa ja sen ajamia tärkeitä asioita lähtemällä ”nimeksi listalle”. Olet loistava tyyppi ja voit naamalla ja nimelläsi edistää yliopiston vihertymistä! :)

Mitä ehdokkuus vaatii?

Vaaleja voi tehdä sen verran kuin itse haluaa ja ehtii. Jos olet kovin kiireinen, mutta haluat olla mukana hyvässä jutussa, voit lähteä nimeksi listalle, mutta jos haluat panostaa, se on helppoa ja saat ryhmältä siihen taustatukea ja -tietoa.

Jos lähdet nimeksi listalle, sinun täytyy minimissään allekirjoittaa ehdokasilmoitus (löytyy Tamyn nettisivuilta http://www.tamy.fi/vaaliasiakirjat) ja toimittaa se Vihreälle listalle viimeistään 30.9., mielellään kuitenkin ennen sitä. Tule johonkin tapahtumaan tai tapaa meitä yliopistolla, kun päivystämme pari päivää ennen dead linea ehdokasilmoituksia keräillen. Ehdokkaiden tulee myös osallistua ehdokasvalokuvaukseen. Olisi myös hauskaa, jos ehdokkaat ehtisivät vastata SYL:n vaalikoneeseen. :) Järjestämme porukalla tapaamisen ja vaikka facebook-session, jossa pohdimme vaalikoneen vaikeimpia kysymyksiä. On myös hienoa, että kerrot kaikille opiskelijakavereille, että olet ehdolla – harva opiskelija, varsinkaan juuri aloittanut, edes tietää, että vaalit ovat tulossa ja liian harva äänestää, koska ei tunne ehdokkaita.

Kaikki tätä enemmän tehtävä on plussaa ja tietysti toivottavaa, että mahdollisimman moni osallistuisi enemmän. Teemme yhteisen vaaliohjelman, eli olisi hyvä, että osallistuisit siitä päättämiseen, että voit helposti allekirjoittaa sen vaatimukset. Kampanjoimme lokakuussa yliopistolla ja toivomme, että ehdokkaat osallistuvat suurella joukolla. Jaamme myös esitteitä ja levitämme julisteita yliopistolle ja pyrimme kukin kampanjoimaan netissä. Jos kaverisi lähtee myös ehdolle, voitte vaikka tehdä yhteisen flyerin tai facebook-sivun. :) Voit miettiä, mitä tärkeitä asioita haluaisit tuoda esiin omassa kampanjoinnissasi (ks. esim. vaaliohjelma).

Ei sitten muuta kuin mukaan!

Edustajiston toimintaan osallistuminen on mahtava tilaisuus tutustua edustuksellisen demokratian ja päätöksenteon rakenteisiin käytännössä. Se antaa oppia kokouskäytännöistä ja vaikuttamisesta. Erinomaista kokemusta siis!

Tule mukaan Vihreän listan tapaamisiin ja kysy jo mukana olevilta, niin kuulet lisää!

Terkuin, Salla, Vihreän listan ryhmänjohtaja, salla.sinkkonen@vihreat.fi

Valtuustoaloite viherkattojen käyttöönoton edistämiseksi Tampereella

2011-09-12T21:39:00.001+03:00

(Tämä Virnun valmistelema valtuustoaloite jätettiin tänään Tampereen vihreän valtuustoryhmän toimesta kaupungin ja valtuuston käsiteltäväksi.)

Valtuustoaloite viherkattojen käyttöönoton edistämiseksi Tampereella

Tampereen kaupunki on päättänyt tähdätä ilmastopolitiikan edelläkävijäksi. Kaupungin tavoitteena on yli 20 %:n päästövähennys vuoteen 2020 mennessä (EU:n pormestareiden ilmastosopimus) ja yli 40 %:n päästöjen vähennys asukasta kohden laskettuna vuoteen 2030 mennessä (Tampereen seudun ilmastostrategia). Monia päästövähennystoimia ja muita ympäristötekoja toteutetaan ECO2-hankkeen alaisuudessa. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa on kuitenkin jätetty käyttämättä yksi kaupunkisuunnittelun keino: viherkatot.

Viherkatto on elävällä kasvillisuudella peitetty katto. Viherkatto ei ole ylettömän vaatelias alustansa suhteen; 33% kaltevuus (1:3; loiva harja- tai pulpettikatto) sallii vielä viherkaton perustamisen ilman erityisiä tukimekanismeja. Viherkattotyyppejä on erilaisia ja ne voidaan toteuttaa erilaisten rakennusten tarpeiden mukaan, ohuesta sammalkerroksesta tavallista puutarhaa vastaavaan kattopuutarhaan asti. Erityisesti ohuet viherkatot ovat keveitä ja edullisia perustaa eivätkä ole työläitä ylläpitää. Viherkaton voi perustaa sekä uudisrakentamisen yhteydessä että jo olemassaolevalle katolle.

Viherkattojen tuottamat ympäristöhyödyt ovat moninaiset. Viherkatto säästää energiaa vähentämällä lämmitystarvetta talvella ja viilennystarvetta kesällä. Oikein valittu kasvivalikoima tarjoaa ravintoa ja kulkureittejä hyönteisille ja linnuille ja siten rikastaa kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Viherkatto imee itseensä sadevesiä ja helpottaa hulevesiongelmaa.
Asukkaille viherkatto voi tarjota virkistysmahdollisuuksia, sillä kattoja voidaan käyttää myös puutarhoina. Viherkatto myös eristää melua, parantaa ilmanlaatua sitomalla katupölyä ja pienhiukkasia ja parantaa siten lähiasukkaiden viihtyvyyttä ja terveyttä. Lisäksi se lievittää kaupungin lämpösaarekeilmiötä ja helpottaa siten etenkin kesähelteistä kärsivien ihmisten oloa ja terveyttä.

Taloudellisia hyötyjä syntyy erityisesti energiansäästöstä. Esimerkiksi Michiganin yliopiston suorittama noin 2000 neliömetrin viherkaton kustannus-hyötyanalyysi osoitti, että viherkatto voi tuottaa elinkaarensa aikana n. 200 000 dollarin säästöt (joista noin 2/3 energiansäästöstä). Myös katon ylläpito voi tulla tavallista kattoa edullisemmaksi. Joissakin viherkattoja käyttävissä maissa on todettu viherkaton lisäävän katon käyttöikää 2-3 kertaiseksi, kun kasvillisuus suojaa kattorakenteita UV-säteilyltä ja lämpötilanvaihteluilta.

Maailmalla viherkatot ovat jatkuvasti kasvattaneet suosiotaan. Siinä missä Saksassa noin 10% maan katoista on muutettu viherkatoiksi, Suomessa viherkattoja on huomattavasti vähemmän; esimerkiksi pääkaupunkiseudun kartoituksessa on löydetty vain noin 60 viherkattoa. Viherkatoista on saatu positiivisia kokemuksia Suomen kaltaisissa oloissa, kuten Ruotsissa ja Kanadassa. Esimerkiksi lumen luominen katolta onnistuu normaalisti, kunhan lunta jätetään riittävä kerros kasvien eristeeksi. Monissa Euroopan maissa viherkattojen perustamiseen ohjataankin joko kaavoituksella tai taloudellisilla kannustimilla, esimerkiksi myöntämällä viherkaton perustaville kiinteistöille verohelpotuksia tai muita avustuksia.

Kehittämällä toimivia ohjauskeinoja viherkattojen rakentamiseen Tampereen kaupungilla on erinomainen mahdollisuus olla valtakunnallinen edelläkävijä ja näyttää esimerkkiä uudenlaisesta kaupunkisuunnittelusta, jossa luontoa ja kaupunkia ei nähdä toisiaan poissulkevina vaan toisiaan vahvistavina asioina.

Tampereen vihreä valtuustoryhmä katsoo, että viherkattojen perustamista kannattaa edistää. Esitämme, että Tampereen kaupunki selvittää mahdollisuuksia viherkattojen käyttöönoton edistämiseksi Tampereella.

"Ist Dir Kalt oder hast Du was gegen Juden??"

2011-09-09T20:19:00.003+03:00

Olin eilen Conne Island -nimisessä kulttuurikeskuksessa. Oli kyseessä juhlallisuudet paikan 20-vuotisen taipaleen kunniaksi. Conne Island onkin yksi kiehtovimmista paikoista Leipzigissa. Se on toiminut kohtauspaikkana musiikille ja skeittaamiselle, kahville ja teelle, nuorille ja vanhoille. Tietenkin vapaaehtoisvoimin. Monet poliittiset aiheet ovat värittäneet ”Saaren” vaiheita ja vastaavasti monet asiat ovat politisoituneet tai saavuttaneet kiehumispisteensä juuri siellä.

Saavuin paikalle pukeutuneena normaalisti, ensimmäisen syysviimaisen illan vaatimalla tavalla. Takki päällä, huivi kaulassa, sormikkaat kädessä. Olin kuitenkin tietämättäni valinnut väärän huivin . Kierreltyäni ensin paikkaa noin viitisen minuuttia, ikäiseni henkilö lähestyi minua:”Täällä Conne Islandilla on periaate, että palestiinahuivia ei käytetä. Voisitko riisua sen? Laita vaikka hihaan tai laukkuun tai jonnekin, mutta pois näkyviltä.” Vastasin jo riisuessani huivia, että olin ensikertaa paikalla, pahoittelin pukeutumistani ja kiitin huomautuksesta. Minua oli varmasti katsottu oudosti. Olin hämmentynyt ja ahdistunut, kun en tarkemmin vielä tiennyt, mistä oli kyse. Onneksi kuitenkin ymmärsin, mitä hän sanoi ja hän oli minulle varsin ystävällinen.

Illan ohjelmaan kuului myös ”Conne Island: 20 YRS. Noch lange nicht Geschichte.”-kirjan julkaisutilaisuus. Istuin, kuuntelin ja luin ”Saaren” historiaa. Das Pali-tuchverbot eli ”Palestiina-huivikielto” paljastui äkkiä erääksi ”Saaren” kuumimmista debateista vuosituhannen alkupuolelta. Solidaarisuutta ja vapautta huokuva keskus rajoittaa yksilön pukeutumista? Anteeksi kuinka?

Kotiin palattuani vietin viimeyönä pari tuntia googlaten ja selvitellen, mitä kaikkea Palestiina-huiviin oikein liittyykään ja mitä siihen liittyy nimenomaan Saksassa. Olen nyt valmis jakamaan ne tiedon jyväset, joita en ollut vielä eilen löytänyt.

Wikipedia tarjosi suht hyvän infopaketin aiheesta yleisellä tasolla. Huivista tuli jo 1900-luvun alkupuolella palestiinalaisille kansallismielisyytensä symboli. Myöhemmin huiviin liittyvät poliittiset merkitykset ovat vain kasvaneet ja rönsyilleet, samoin kuin Palestiina-Israel konflikti. Perinteinen musta-valkoinen huivi yhdistettiin Fatah-ryhmittymään ja puna-valkoinen huivi palestiinalaisiin marxisteihin, sittemmin Hamas-ryhmittymään (marxistien käytännössä kadottua poliittiselta kentältä). Militaristisessa käytössä huivia on nähty myös mm. USA:n ja Iso-Britannian sotilasjoukoissa.

Suomi ei ollut tokikaan ainut maa, johon huivi saapui muoti-ilmiönä 2000-luvun puolivälissä. Jotkut käyttivät sitä käytännöllisyyden ja värikkyyden takia tai vain massan mukana. Toiset käyttivät huivia näyttääkseen sympatiaansa Palestiinalle, Israelin julmuuksia vastaan. Sittemmin alkoi kuitenkin syntyä jonkin verran keskustelua huivin ristiriitaisista symbolisista viesteistä. Suurimmalta osalta, myös allekirjoittaneelta tämä meni kuitenkin ohi. Tiesin, että huivi voidaan liittää ”johonkin Israeliin ja Palestiinaan liittyvään”, mutta kun kukaan ei tuntunut puhuvan asiasta sen enempää saati huomauttanut huivistani mitään, annoin asian olla.

Saksassa ko. keskustelua ei ilmeisesti voinut ohittaa kukaan nuori, joka vähänkään seurasi mediaa ja sosiaalista elämää. Keskustelu jäi täälläkin kuitenkin monille hyvin vaikeaselkoiseksi. Punavihreässä toiminnassa aihetta ruodittiin kuitenkin syvemmältä. Joo-o, Palestiinaa on kiva sympata, länsimaisen ja etenkin USA:n kätyreiden vastustamista ajatellen. Mutta eiii-i, ei ole ok sympata käytännössä antisemitististä (juutalaisvastaista) rintamaa.(Huom. Palestiinassa, kuten muuallakin maailmassa on yksilöitä, joilla jokaisella on kuitenkin oma mielipiteensä. Pahoittelen yleistämistä siis.) Saksasta ja juutalaisvastaisuudesta ei sitten tarvitse enempää mainitakaan.Tähän kun lisätään vielä se, että Saksassa myös uusnatsit ovat omineet mustavalkoisen huivin käyttöä itselleen kasvomaskina, on soppa valmis.

Palestiina-huivia kantamalla leimautuu täällä siis hyvin herkästi, varsinkin tietyissä paikoissa, uusnatsiksi sen sijaan, että olisi cool, hip tai rauhaa rakastava. Tuntui karmivalta tajuta, mitä ihmiset olivat ajatelleet huivistani, jossa on valkoinen pohja ja kirjailuja kaikissa sateenkaaren väreissä (ei siis edes perinteinen musta-valkoinen tai puna-valkoinen). En yleensä välitä pukeutumisessani muiden mielipiteistä ja nautin vapaudestani, mutta tällä kertaa taidan vain hankkia uuden, merkityksemättömämmän huivin.

Lähteet:

http://libertetoujours.atspace.com/texte/08-palituch.htm

http://de.wikipedia.org/wiki/Kufiya

http://www.hagalil.com/archiv/2004/09/kafiya.htm

http://2ndphilolog.wordpress.com/2007/01/06/querfront-von-rechts-nach-links/

http://www.blogger.com/comment.g?blogID=17017803&postID=113925720919237073

Opiskelija, vaalit pidetään syksyllä, lähde ehdolle!

2011-09-03T12:09:00.007+03:00

Syksy saa ja samalla korkeakoulujen edustajistovaalit. Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien ja yliopistojen ylioppilaskuntien ylimmät päättävät elimet eli valtuustot ja edustajistot päätyvät taas vaihtoon ja opiskelijat valitsevat uudet edustajat äänestämällä. Jokainen opiskelija- ja ylioppilaskunnan jäsen on äänioikeutettu. Jokaisen jäsenen on myös mahdollista lähteä ehdolle vaaleihin. Valmiita listoja on runsaasti ja oman listan perustaminen on yllättävän helppoa.

Koska olemme tamperelaisten vihreiden nuorten blogissa, kerron vihreiden listojen tilanteesta Tampereella ja kuinka voit lähteä ehdolle vihreällä listalla ja tarvittaessa perustaa sellaisen. Eri puolilla Suomea toimivat vihreät opiskelijatoimijat löydät täältä ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden opiskelijapoliittiseen ohjelmaan voit tutustua täällä.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan eli Tamyn edustajistossa toimii vuonna 1999 perustettu Vihreä lista. Lista on poliittisesti sitoutumaton, eli se ei kuulu Vihreään liittoon. Se tekee kuitenkin yhteistyötä Tampereen vihreiden nuorten kanssa. Ryhmällä on viisi edaattoria ja kymmenen varaedaattoria sekä tänä vuonna yksi hallituspaikka. Listan vaalivalmistelut ovat käynnissä. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen eli Vihreän listan ryhmyriin salla.sinkkonen(a)vihreat.fi ja käy tykkäämässä facebook-sivusta. Voit myös tulla moikkaamaan listalaisia vaikka Aatemarkkinoille 23.9. Edustajistovaalit pidetään 1.-2.11. ja ehdokkaat ilmoitetaan viimeistään 30.9.

Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa toimii vuonna 2007 perustettu Tampereen vihreät teekkarit, jolla on tällä kaudella edustajistossa yksi paikka ja neljä varajäsentä. Jos haluat vihertää titityytä, ota yhteyttä edaattori Riku Merikoskeen, riku.merikoski(a)vihreat.fi. TTYY:llä vaalit pidetään 1.-2.11. ja ehdokkaat ilmoitetaan viimeistään 10.10.

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnassa valtuustovaalit pidetään joka vuosi. Tamkon vaaleissa nähtiin sitoutumaton vihreä lista kaksi vuotta sitten, jolloin ehdolla oli kolme opiskelijaa, joista kaksi pääsi valtuustoon. Oman listan perustaminen Tamkon vaaleihin on todella helppoa: kootkaa kasaan kiinnostuneiden joukko (yksi tai enemmän :)), päättäkää listan nimi (ehdokaslistan tunnus/vaalilause) ja täyttäkää ja palauttakaa kukin oma ehdokasilmoitus (ehdokaslista), joka löytyy Tamkon sivuilta. Jos haluat tehdä enemmän, esimerkiksi hankkia lisää ehdokkaita, listata vaalitavoitteet, tehdä facebook-ryhmän tai vaikka vaalimainoksen, se on pelkkää plussaa ja voit kysyä siihen neuvoja Virnusta. Ota yhteyttä Virnun puheenjohtajaan, hanna.hakko@vihreat.fi. Pyrimme etsimään vaaleista kiinnostuneita vihertäviä tamkolaisia ja saattamaan heitä yhteen. Myös Tamkossa vaalit pidetään marraskuun alussa ja ehdokkaaksi voi asettua syys-lokakuun taitteessa.

Ehdokkaaksi ryhtyvän ei tarvitse haaveilla pitkästä poliittisesta urasta, joka päätyy ministeri-Audin takapenkille. Opiskelijapoliitikot haluavat parempaa opiskelijaelämää ja vihreät opiskelijapoliitikot opinahjoistaan tasa-arvoisia ja ympäristöystävällisiä, ei sen kummempaa ja kuitenkin niin oleellista. Lähde ehdolle!

Taantumaa ei saa maksattaa ympäristöllä

2011-08-27T10:39:00.000+03:00

Jutta Urpilaisen budjettiesitys paljastaa SDP:n todelliset kasvot ympäristönsuojelun suhteen. Kauniista puheista huolimatta tiukan paikan tullen luonto saa taipua ihmisen tarpeiden maksumieheksi.

Esityksessä ympäristöministeriön määrärahoja leikattaisiin jopa 60 miljoonaa euroa, mikä on kolminkertaisesti ministeriön omaan esitykseen nähden. Tämä summa on ympäristömme kestävyyden kannalta ehdottoman tärkeä, mutta valtion kestävyysvajeen kannalta mitätön.

On totta, että leikkauksista hyvin pieni osa kohdistuu suoraan ympäristön- ja luonnonsuojeluun. Esimerkiksi Itämeren suojelusta leikataan ”vain” kolme miljoonaa ja luonnonsuojelualueiden hankintamäärärahoista neljä miljoonaa. Koska kuitenkin suomalaisten ekologisesta jalanjäljestä hyvin huomattava osa muodostuu asumisesta, on suurin, 56 miljoonan leikkauskohde yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen, käsittämätön.

Jo ministeriön oma esitys olisi leikannut kohtuuttoman paljon investoinneista, joilla suomalaisten ympäristölle aiheuttamaa kuormitusta kohtuullistetaan. Oikeasti merkittävät säästöt on joka tapauksessa tehtävä muualla. Silti demarit lähettäisivät laskun ihmisten aiheuttamasta taantumasta syyttömälle suomalaiselle luonnolle.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehden yleisönosastossa 27.8.2011

Uhrien ja poliisien vastuusta

2011-08-08T15:06:00.004+03:00

Lauantaina arviolta 1500 marssijaa (joista kolmasosa miehiä) osallistui Tampereen SlutWalkiin. Iso joukko piti tarpeellisena vastustaa seksuaalirikoksiin liittyvää uhrien syyllistämistä ja tukea ihmisten vapautta itseilmaisuun pukeutumisen kautta. Myös joukko virnulaisia ja muita vihreitä oli mukana.

Tänään Aamulehti julkaisi printtilehdessä joukon nettisivuilleen tulleita kirjoituksia, jossa kuitenkin jälleen palattiin ajatukseen siitä, että pukeutumisella voisi vaikuttaa raiskausriskiin (siinä sivussa "naisenlogiikalle" naureskellen). Että tyhmäähän se olisi jättää kotikin lukitsematta.

Niinpä niin. Haluaisin joskus nähdä jonkun sanovan, että naisten ei yleisenä sääntönä pitäisi päästää miehiä kotiinsa tai mennä miesten koteihin. Myös parisuhteita olisi syytä välttää, ihan oman turvallisuuden nimissä (joskin silloinkin joku naisetta jäävä mies saattaa joidenkin mukaan muodostua riskitekijäksi).

Uhrin syyllistäminen on helppo tuomita vastenmielisenä moraalisena suhteellisuudentajuttomuutena. Näyttää siltä, että pukeutumisspekulaatiot menevät kuitenkin vikaan myös faktuaalisesti: raiskauksia väkivaltarikosyksikössä tutkiva rikoskomisario Ritva Elomaa kertoo MTV3:n uutisissa, että pukeutuminen ei näytä vaikuttavan uhriksi joutumiseen. Myös Kainuun Sanomat uutisoi löydöksestä tänä kesänä.

Lutkamarssin käynnistänyt torontolaispoliisi teki virheen vihjatessaan, että raiskauksen uhrit olivat osasyyllisiä rikoksen eräänlaisina houkuttelijoina pukeutuessaan kuin "lutkat". Ihmiset odottavat poliisilta parempaa. Poliisin luotetaan suojelevan ja pitävän uhrin puolta. Työssään poliisille kertyy myös käytännön kokemusta siitä, miten erilaisia rikoksia voidaan ennaltaehkäistä. Toisin kuin toisinaan on vihjattu, en usko kenenkään varsinaisesti haluavan, että he eivät saisi jakaa sitä tietoa, kunhan viesti todella on rikosten kiihkotonta ehkäisemistä eikä uhrien syyllistämistä ja leimaamista. Elomaan haastattelu Helsingin Sanomissa on hyvä esimerkki tästä hienotunteisuudesta. Lisää tällaista, kiitos.

Lopuksi vielä erilainen esimerkki siitä, kuinka julkinen taho voi osallistua naisten ulkonäön tuottamiseen. Tällä kertaa kyseessä on Kainuussa sijaitseva Kuhmon kunta, jonka tytöille suunnattu nuorisotyö näyttää olevan yhtä kuin meikkauskoulu. Eläkäämme toivossa, että Suomen poliisi kohtelee heitä tulevaisuudessakin asiallisesti, vaikka he tämän kunnan ohjauksen seurauksena näyttäisivät jonkun mielestä liian hyvältä.

Sarasvuo yhteisen hyvän asialla

2011-07-15T10:14:00.011+03:00

Jari Sarasvuo oli Suomi-Areenalla leimannut downshiftingiä itsekkyydeksi, jossa menestyjät jäävät perusteetta tekemään vähemmän töitä kuin heidän olisi tarkoituksenmukaista. Tässä on osin perääkin: esimerkiksi korkeasti ja kalliilla koulutetut lääkärit olisi tarkoituksenmukaista pitää töissä vähintään 40 tuntia viikossa, jotta heidän panoksensa yhteiskunnalle saataisiin lunastettua. Sarasvuo käyttää samaa logiikkaa kaikkiin: ainoastaan työllä yhteiskunta pysyy kasassa, ja kaikkien tulee "antaa kaikkensa yhteisen hyvän eteen".

Esimerkkinä Sarasvuon ajattelusta tämä on oikeastaan aika mielenkiintoinen, ja liittyy osaltaan myös viime aikoina laajemminkin käytyyn kestävyysvajekeskusteluunkin. Kuinka paljon ihmisiä voidaan pakottaa töihin vapaassa yhteiskunnassa, jos heidän toisena vaihtoehtonaan on viettää vapaa-aikaa? Perinteisessä kansantaloustieteellisessä ajattelussa työn ja vapaa-ajan välisen suhteen valinta on oikeastaan ainoa, jonka työntekijä voi tehdä oman työpanoksenssa suhteen (ks. kuva). Ajatus siitä, että yhteiskunnalla pitäisi olla jonkinlainen sananvalta siihen, mille tasolle tuolla kuvaajalla yksilön pitäisi itsensä asettaa, on markkinamiehen suusta lähinnä kummallinen. Rationaalinen taloudellinen ajattelija osaa tehdä sen kyllä itsekin ilman moraalisia velvoituksia.

Oikeastaan ainoat keinot, jolla yhteiskunnan on tällaiseen käytökseen sopivaa puuttua, ovat taloudellisia. Nykyjärjestelmää voisi tähän suuntaan viedä, ja joiltakin osin se olisi jopa perusteltua. Nykyäänhän esimerkiksi osa-aikaeläkettä käytetään ikääntyneemmän työvoiman tuettuun downshiftaamiseen, jossa ihmiset saavat sekä aikaa itselleen että rahaa käteen selvästi enemmän, kuin varhaiskeski-ikäiset työntekijät pelkkää työaikaa vähentämällä. Tutussa kuviossamme tilanne näyttää seuraavalta:

Vastaavasti tilanne, jota Sarasvuo nuorille ja lapsille haikailee, asettaisi heidät hankalaan tilanteeseeen. Kesien ja lomien vapaa-aika menisi käytännössä hukkaan, samalla kun kompensaatioksi tuleva raha ei olisi sen hintaista, mitä he markkinoilla muuten kauppaisivat. Ylipäätään hinta tuntuu olevan joka tapauksessa halpa, jos muistelee vaikka vanhoja "tienaa tonni"-kampanjoita, joissa kuukauden töistä sai tuhat markkaa. Kuviossa tilanne näyttää tältä:

Samalta tilanne näyttää muuten oikeastaan työmarkkinatuella olevallekin silloin, kun satunnaiset työt vievät tukia pois. Työttömän ainoa resurssi, vapaa-aika, joudutaan kauppaamaan alihintaan.

Työn ja sosiaaliturvan parempi yhteensovittaminen on liian monimutkainen asia tässä selvitettäväksi. Ode tekee sen kaiken lisäksi paljon paremmin aina kun asiaa sivuaa. Itse tyydyn vain ihmettelemään sitä, kuinka aina tavan takaa markkinataloutemme suurimmat apostolit, etunenässä yrittäjät, vetoavat johonkin näennäiseen moraaliin, yhteiskuntajärjestykseen ja yhteenkuuluvuuteen asioissa jotka eivät niihin liity. Jos kauppiaalle on hyve hinnoitella tavaransa juuri oikein, miksi nuorella / työttömällä / menestyvällä downshiftaajalla ei ole samaa oikeutta?

Taloustieteestä riippumatta kysymyksenasettelun pitäisi lähteä lähinnä siitä, mikä kuuluu yksilön päätäntävaltaan yhteiskunnassa ja miten järjestelmää pitää yksilöiden päätöksiin mukauttaa. Jos vakuutuksiin perustuva eläkejärjestelmä ei kestä sitä, että ihmiset downshiftaavat, onko järjestelmä ihan oikein suunniteltu? Jos vaikkapa lomaa pitävät lääkärit pitävät työvoiman tarjontaa alhaalla, voi vetoomusten sijasta miettiä onko työehdot tai uusien lääkärien määrän säätelymekanismit ihan kunnossa?

Sosiaaliset ongelmat eivät menestyvien ihmisten valinnanmahdollisuuksien lisääntyessä tietenkään helpotu, ja tämä on ihan oikea ongelma joka asettaa esimerkiksi verotukseen paineita (joka käteen jäävien tulojen pienetessä lisännee työhalujakin). Mutta ihmisten saaminen toimimaan vastoin omaa etuaan tai haluaan on kuitenkin niin vaikeaa, että ennen kannattaisi koittaa kaikkea muuta.

Nuorisoa kaupunginvaltuustoon

2011-06-28T18:03:00.002+03:00

Kaupunginvaltuuston viimeisessä kokouksessa ennen kesätaukoa päätettiin myöntää läsnäolo- ja puheoikeus kahdelle Tampereen nuorisofoorumin edustajalle kaupunginvaltuuston kokouksiin. Kyseessä oli nuorisofoorumin oma aloite kaupungille. Ennestään nuorisofoorumilaisilla on jo läsnäolo- ja puheoikeus osassa kaupungin lauta- ja johtokuntia, ja mm. tähän vedoten kaupunginhallitus yrittikin aluksi jättää foorumilaiset seuraamaan valtuuston työskentelyä lehtereiltä, missä kuka tahansa saa istua. Lopullinen päätös myöntää myös puheoikeus oli mielestäni hyvä ja perusteltu, vaikka siihen liittyy muutamia ongelmakohtiakin.

Nuorisofoorumilaiset muodostavat siinä mielessä erilaisen ”erityisryhmän” esimerkiksi maahanmuuttajiin tai vammaisiin verrattuna, että heillä ei ole äänioikeutta. Tältä kannalta siis on perusteltua, että nimenomaan heille tarjotaan tällainen erityinen kanava vaikuttaa kaupungin päätöksentekoon. Lisäksi tietenkin tämän voisi ajatella myös tuovan politiikkaa ja päätöksentekoa lähemmäksi nuoria – se kun on tunnetusti keskivertonuorelle vierasta ja kaukaista. Tosin nuorisofoorumin edustajat ovat jo muutenkin yhteiskunnallisesti aktiivisia ja vaikuttamisesta kiinnostuneita, mutta ehkäpä heidän välityksellään tietoa välittyy paremmin muullekin nuorisolle.

Valtuuston keskustelussa tästä päätöspykälästä oltiin hieman huolestuneita siitä, onko valtuuston kokouksiin osallistuminen foorumilaisille mielekästä. Suuri osa asioista kun ei kosketa heitä lainkaan, kokoukset voivat kestää hyvinkin myöhään, ja sisältävät paljon poliittista jargonia. Joissain puheenvuoroissa oltiin ainakin leikillään huolestuneita jopa siitä, tuleeko valtuustossa istuminen pikemminkin vieraannuttavan nuoria kunnallispolitiikasta, kun he näkevät käytännössä kuinka pitkäveteistä ja hidasta se joskus on. Toisessa puheenvuorossa taas huolenaihe oli, tulevatko nämä nuoret valtuustoon vain edistämään omaa orastavaa poliittista uraansa. Lisäksi keskustelussa kyseenalaistettiin, josko tämä onko tämä oikea ja todellinen ratkaisu siihen, että nuoret eivät paljoakaan kunnallisesta päätöksenteosta tiedä eikä se heitä hirveästi kiinnostakaan.

Oli miten oli, tällainen järjestely päätettiin tehdä koeluontoisesti tämän valtuustokauden loppuun asti (joulukuuhun 2012). Aivan ensimmäinen tällainen päätös tämä ei ole, koska Vantaalla ja Ylöjärvellä sikäläisillä nuorisofoorumeilla on vastaava oikeus. Miettimistä riittänee ainakin sen suhteen, mihin foorumilaisten istumapaikat valtuustosalissa sijoitetaan, ja minkälaisia järjestelyjä heidän puheenvuoronpyyntöjensä suhteen tehdään. Täytyy vain toivoa, että nuoret rohkeasti käyttävät puheoikeuttaan valtuustossa ja tuovat esiin nuorten näkökulmaa eivätkä pelästy valtuustokokousten näennäistä muodollisuutta - tai nukahda poliitikkojen pitkien ja piimäisten puheenvuorojen aikana.

Bolsa familia ja perusturva kehitysmaissa

2011-06-14T16:32:00.002+03:00

Olen seuraillut aika kiinnostuneena Brasilian* entisen presidentin Lula da Silvan luomaa Bolsa familia -ohjelmaa. Se on monella tavalla mielenkiintoinen: köyhyyttä poistava, Maailmanpankin kehuma, katolisen kirkon vastustama ja aika lähellä optimia siitä, miten perusturvamallinen sosiaaliturva kannattaa kehitysmaahan luoda. Brasiliassahan köyhyys väheni Lulan kaudella aika paljon.

Konsepti on seuraava: köyhät perheet saavat 12 dollaria kuussa per lapsi siitä, että lapsi on rokotettu ja käy koulussa. Tätä tukea voi saada maksimissaan kolmelle lapselle. Äärimmäisessä köyhyydessä eläville perheille annetaan vielä lisäksi noin 40 euroa kuussa ilman mitään velvotteita. Tämä vastaa oikeastaan suomalaista perusturvaa.

Pidän tällaista ajattelutapaa älyttömän mielekkäänä verrattuna moneen muuhun kehitysmaissa käytössä olevaan malliin. Ohjelman pitäisi periaatteessa pikku hiljaa poistaa merkityksensä, kun äärimmäisessä köyhyydessä olevat perheet saavat lapsensa kouluun ja paremmin tuottaviin töihin. Näin koko yhteiskunnan koulutustaso nousee, talous kasvaa ja alimmille tuloluokille tehtävä tulonsiirto menettävät suhteellista merkitystään. Korkeamman tuottavuuden työpaikat ovat sitten todennäköisemmin verotuksen piirissä, mikä osaltaan vakauttaa veropohjaa.

Seuraava luonteva askel Brasilian kaltaisessa maassa olisi sitten perustulo yhdistettynä hyvin yksinkertaiseen verojärjestelmään: kun lisäetuudet keskitettäisiin väestön koulutukseen ja veropohja saataisiin laajennettua kaikkeen taloudelliseen vaihdantaan (ei itsestäänselvyys kehitysmaissa) olisi arvonlisäveroon ja haittaverojen yhdistelmä yksinkertaisena (vain muutamilta tasoiltaan progressiivisena) veromallina aika kätevä. Ongelmanaksihan jää kehitysmaihin erottamattomasti kuuluvan eliitin paikallaanpysyminen, mutta keskityn tässä nyt köyhyyden vähenemiseen enkä kateuteen.

Samalla tuo vapauttaisi köyhyydestä nousevat luokkia mukavasti . Ympäristöveroilla ohjausta voisi vielä vahvistaa järkevään suuntaan ilman sen kummempaa elinkeinorakenteen toivelistaa, joka kehittyvissä maissa luo aina riskinsä. Esimerkiksi Kiinassa alueiden kilpailu kasvussa luo aikamoista ylikuumentumista investointiasteissa, joka on jo pari vuotta ollut ihan maailman yleisenä huolena. Intiassa korruptio on ollut estämässä rivakkaa kasvua, mutta siellä investointiasteet suhteessa kasvuun ovat toisaalta ehkä tästä syystä terveemmällä pohjalla.

Monissa muissa kehittyvissä (tai suorastaan kehitys-) maissa ratkaisu köyhyyteen on ollut nurinkurinen: väestöön investoimisen sijaan on keskitytty lievittämään ongelmia tukiaisilla ruokaan ja polttoaineisiin. Tällaisen tien päähän tulee kahdessa tilanteessa vastaan: alikehittyneen maan keskeiset vientituotteet kohtaavat maailmanmarkkinoilla romahduksen ja siten tukiaisiin ei ole varaa. Kun väestöön ei ole panostettu, on näitä myös vaikea korvata. Toinen mahdollinen vaihtoehto on sitten vain se, että perustarvikkeiden hinnat lähtevät globaaliin nousuun, jolloin niiden inflaatio iskee esimerkiksi palveluiltaan alikehittyneisiin talouksiin ylikorostuneesti. Näin oikeastaan kävikin arabimaissa tänä keväänä. Markkinoita ei pääse karkuun.

*) Brasilian talous on tällä hetkellä kasvamassa aika vauhdikkaasti. Jopa niin vauhdikkaasti, että Maailmanpankki ei enää kauheasti suosittele lisäämään tulonsiirtoja inflaation takia. Voisi tietenkin miettiä, missä määrin Brasilian inflaatio johtuu vaikkapa ruoan hinnan noususta (Brasilia kasvattaa kaikkea paljon) ja missä määrin 2,5 % budjetista vievästä ohjelmasta.

Vihreitä ajatuksia Mahdollisuuksien torilta

2011-06-03T12:38:00.007+03:00

Virnu osallistui eilen perinteiseen tapaan Mahdollisuuksien torille. Tällä kertaa pöydällämme sai arpajaisiin osallistumisen yhteydessä jättää meille vihreitä ajatuksia. Tässä koottuna ajatuspajan satoa:

Lapsille lähiluontoa =)
Vapaa Citypuutarha keskustaan.
Pelastajaa ihqut puistot! <3
Halaa puuta kuin Rakkaintasi.
Kukkia kaikille!
Lisää monivuotisia kasvitarhapaikkoja Tampereelle!
Lisää puita!

Energian säästöä niin paikallisella kuin kansallisella tasolla.
Lisää tuulivoimaa.
Lämmitä kotisi puulla, aurinkoenergialla ja tuulivoimalla =)
Ydinvoima kiellettävä!
Ilmastolaki nyt!
Onko ilmastonmuutos jo tosiasia?
Ydinvoimavapaa maailma NYT!!!

Tampere pyöräily-ystävälliseksi paikaksi.
Miksi Tampereen polkupyöräreitistöä ei ole hoidettu kuntoon?!
Pyöräily helpoksi!
Pyöräile mieluummin!
Käyttäkää pyöriä & paremmat pyörätiet!
Ratikka nyt.
Tampereelle kunnon pyörätiet!!
Tampereelle autoton keskusta!
Enemmän kävelykatuja Tampereelle (ja muuallekin :))
Paremmat pyörätiet keskusta-alueelle.
Pyörille tilaa!!
Tulisiko kaikki autoilu kieltää lailla?
Parannusta pyöräilyoloihin!
Autot pois TRE:n keskustasta!
Jos ostat auton, olet täysin mauton!
Käytä jalkojasi älä autoa.
Tampereelle kunnon pyörätieverkosto.

Vaadimme sukupuolineutraalia avioliittolakia!
Huomioikaa kanssaihmisenne!
Vihreät, globaalit ihmisoikeudet kunniaan ja voimakkaasti esiin Vihreillekin! Kiitos!
Kehitysyhteistyömäärärahat 0,7%:iin!!
Tasa-arvoinen avioliittolaki!!!

Talouslaskun hyväksyminen vapauttaa politiikan.

Mieletön maailma myllää mielen =(
Älä ota muovipusseja kaupoista.
Tupakantumpeista ja kaljapullonkorkeista pantit!
Sammuta valot kun et tarvitse niitä.
Anna lahjaksi tavaran sijaan palveluksia! :)
Älä ota muovipusseja omatunnollesi, kiitos. Varmasti joku ylempi voima tuomitsee sinua taivaan porteilla hiilijalanjälkeesi perustuen.
Lopettakaa maailman tukahduttaminen!
Roskakoreja saisi olla enemmän tai sitten ihmisten pitäisi osata tarkemmin sihdata roskia niihin =)

Syö lähiruokaa, luomuruokaa <3
Lähiruokaa kaikkiin kauppoihin!
Kuivaa nokkosia, käytä voikukkaa ja nauti metsästä.
Lisää tietoutta kasvisruuasta julkisen hallinnon päätöksentekoon.

Elämä kasvaa betonin läpi.
Levitä rakkautta, kunnioita luontoa, elä ja anna muiden elää!
Halailu on ympäristöystävällistä hupia!
Elämäniloa voi saada yhdessäolosta ja liikkumisesta ilman kulutusta.
Suojellaan ympäristöämme, itseämme, toisiamme.
Lempee!

Joo!

Hallitusneuvotteluista

2011-06-02T14:59:00.002+03:00

It is rather for us to be here dedicated to the great task remaining before us—that from these honored dead we take increased devotion to that cause for which they gave the last full measure of devotion—that we here highly resolve that these dead shall not have died in vain—that this nation, under God, shall have a new birth of freedom—and that government of the people, by the people, for the people, shall not perish from the earth.

Lincolnin Gettysburgin puhe vei noin 267 sanaa. Puheen pääasiallinen tarkoitus oli saada vakuutettua pohjoisvaltiolaiset sotapolitiikan taakse ja samalla Lincolnin uudelleenvalinnasta. Yhdysvaltain poliittisessa keskustelussa puheeseen on vedottu kautta aikojen kuitenkin laajemmin, liittyen lähinnä hallituksen rooliin ja vastuuseen.

Suomen hallitusneuvottelut jäivät sitten vähintään neljän päivän katkolle eilen, mikä helpottaa taas omien päivienikin suunnittelua ainakin väliaikaisesti. En lähde itse spekuloimaan sillä mikä pohja nyt tulisi kyseeseen. Tämä ennen kaikkea siksi, että mullistuksissa ennustaminen on mahdotonta (kuten Benjamin Disraeli aikanaan totesi) ja osin siksi että prosessia ei oikeasti hallitse juuri kukaan.

Tässä karenssiaikana kuitenkin toivoisi, että demarit, vassarit ja kokoomus vielä kerran miettisivät, että mitä tässä voidaan menettää. Kaikilla puolueilla on tietenkin kynnyskysymyksensä, jotka saattavat kariuttaa asiat vielä myöhemmin, mutta niiiden ulkopuolellakin on politiikkaa ja hyviä juttuja joissa voitaisiin saavuttaa ihan yhteiskunnan perustaa parantavia asioita: ensimmäisenä tulee mieleen kunnat, maatalous ja maanpuolustus, joita on mahdollista muuttaa vain silloin kuin keskusta tai nykyään myöskään persut eivät ole sähläämässä. Merkittäviä ratkaisuja lieneekin helpompi saavuttaa asioista, jotka eivät ole neuvottelijoiden intohimojen ytimessä: järjelle jää tilansa potentiaalisesti elämänmittaisten haaveiden sivussa.

Lisäksi tarvitsemme ihan oikeasti hallituksen, joka pystyy tekemään toisaalta ihan yhteiskunnan kokonaisedun huomioonottavia rakenteellisia uudistuksia ja samalla vielä pikaisia päätöksiä liittyen vaikka EU:hun. Vähän sellaista henkeä, jota Lincoln rummutti, mutta joka on Suomessa pienintä yhteistä nimittäjää hakevissa eturyhmähallituksissa unohtunut. En yleisesti ottaen kauheasti innostu "kansasta" käsitteenä, mutta jotenkin fiilistelen kansan etuna nyt hallitusta jossa puolueet saisivat sen verran omia lempijuttujaan läpi että mustaapekkaa ei tarvitsisi jaella kellekään (vrt. viime hallitus). Samalla vähemmän intohimoja aiheuttavat laajemmat linjat saataisiin ajettua läpi.

Se vain jää nähtäväksi, onko sellaista edes saavutettavissa. Neuvotteluja tähän asti käynyt hallituspohja olisi mielestäni tähän mahdollinen (olettaen että eräät ankeuttajat jätettäisiin paitsioon), keskustan kanssa uudistukset eivät toimisi ja kaikissa persukombinaatioissa muutoksia tulisi, mutta ikävä kyllä väärään suuntaan. Samalla kaikki tämä edellyttäisi jonkinlaista konsensusyhteiskunnan heivaamista, jonka kuolinkouristukset varmaan osaltaan ovat kipeilyä aiheuttamassa kaikkialla, missä vanhat eturyhmätyypit ovat säätämässä.

PS. Valtapoliittisesti tiedostan, että vihreitä on edelleen ehkä vähän hölmöä haikailla hallitukseen: ehdottomat vaatimukset ja poliittisen akselin uudelleenmäärittely on helpompaa oppositiossa. Lisäksi euro on lahoamassa, ja EU:hun positiivisesti suhtautuvan puolueen on helpompi huudella asiaan liittyviä toimintaohjeita oppositiosta. Mutta kuten Rahm Emmanuelkin sanoi: "A serious crisis is a shameful thing to waste". Tilanne vain pitäisi hyödyntää Rahmia tai esimiestään Obamaa paremmin.

Onnea TYK!

2011-06-02T10:22:00.002+03:00

Politiikassa eletään nyt hyvin jännittäviä aikoja. Olihan näiden hallitusneuvotteluiden vaikeus tiedossa jo etukäteen, mutta ehkä malttamattomuus alkaa jo painaa. Samaan aikaan on myönnettävä, että vaikka politiikan entusiasteille tilanne on kutkuttava, niin yleisesti ottaen maailma ei ole lopettanut pyörimistä vaikka neuvotteluissa nyt soudetaan ja huovataan. Siksi ajattelin ottaa hetken miettiäkseni nyt jotain ihan muuta. Nimittäin kaupunkimme voittoisaa, lahjakasta nuorisoa.

Nelosen koulumusikaalikilpailu Stage päättyi eilen Tampereen ilmaisutaidon lukion TYK:in hienoon voittoon. Innostuinpa itsekin ensimmäistä kertaa osallistumaan äänestyksiin. Kotikaupunkia oli helppo tukea, kun TYKin kasvatit näyttivät kerta toisensa jälkeen osaamistaan.

Paikallisen nuorison taitavuus ei jää vain teatterin tasolle. Aamulehden liitteissä on juuri esitelty myös paikallisia bändejä. Ties mitä kaikkea tapahtuukaan medianäkyvyyden ulkopuolella. Sydäntä lämmittää, kun ajattelee kaikkia niitä nuoria, jotka käyttävät vapaa-aikaansa jonkin aivan oman luomiseen, omin ehdoin ja omin tavoittein. Erityisen hyvältä idealta alkaa tuntua Tampereelle suunnitteilla oleva kulttuuritalo, jossa harrastajille on tarkoitus antaa tilaa tehdä käytännössä sitä, mitä he haluavat tehdä. Se on mahtavaa, koska totta puhuen olisi hassua nyt ajatella, että teatterit ja bändit ovat sitten se juttu, johon meidän pitäisi saavutetun menestyksen jälkeenkin panostaa. Ollaan nöyriä. On tosi vaikeaa tietää, mikä se tulevaisuuden Juttu on. Annetaan siis mieluummin nuorille tilaa keksiä ja tehdä se itse, ei työnnetä heitä valmiiden taiteiden muotteihin ja tiloihin.

Politiikassa toimiessa alkaa helposti ajatella, että puitteet jonkin asian tekemiselle ovat äärettömän tärkeitä. Siksi jaksamme vuosista ja vuosikymmenistä toiseen ahertaa saadaksemme niihin puitteisiin korjauksia. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että joskus suuremmat sysäykset jollekin uudelle ja hyvälle voivat tulla jostain ihan muualta. Siksipä olenkin niin ylpeä siitä esimerkistä, jota TYKin nuoret ovat kevään mittaan televisiossa kaikille esitelleet. Että kovalla työllä ja rohkeudella - tilaisuuden tullen - nuoret voivat saada paljon hienoa aikaan. Hienokin harrastetila voi jäädä tyhjilleen, jos ihmiset eivät ole saaneet mistään inspiraatiota sen käyttämiseen. TYKki on aivan varmasti nyt hoitanut monille sen inspiraatiopuolen.

Eli paljon onnea TYKille! Jatkakaa te omaa hyvää työtämme, niin mekin jaksamme paremmin jatkaa niiden tilaisuuksien järjestämistä teille ja kaikille muille nuorille.

Uusi tasa-arvoinen vaalilaki ei kelpaa?

2011-05-27T12:41:00.005+03:00

Viime päivinä on spekuloitu, mitä vaalilaille käy Säätytalon hallitusneuvotteluissa (ks. esim. Hesarin jutut tästä ja tästä). Uusi vaalilaki hyväksyttiin eduskunnassa viime vaalikaudella, mutta koska se on osa perustuslakia, se täytyy hyväksyä kahtena peräkkäisenä vaalikautena.

Keskusta ja kokoomus ajoi vaalilakia viime kaudella, mutta nyt varsinkin kokoomuksen uumoillaan lipsuvan kannastaan. Sdp on vastustanut lakia koko ajan ja vedonnut siihen, että uusi vaalitapa on liian monimutkainen. Todellisuudessa vanhat suuret puolueet eivät lämpene laille, koska pelkäävät menettävänsä uudessa vaalitavassa joitakin kansanedustajapaikkoja.

Nyt näyttää siltä, että myös media on nielaissut sdp:n viljelemän monimutkaisuus-argumentin. Mutta kuinka moni äänestäjä nykyäänkään tietää, miten äänet lasketaan? Tietävätkö ihmiset, että ääniä lasketaan d’Hondtin menetelmällä ja mitä se tarkoittaa?

Nykyinen menetelmä takaa sen, että jos ehdokas ei pääse läpi, ääni ei mene täysin hukkaan, vaan se menee saman puolueen laariin kyseisessä vaalipiirissä. Vaalipiirit ovat kuitenkin erikokoisia ja pienimmissä vaalipiireissä esimerkiksi Itä-Suomessa voi mennä tuhansia ääniä hukkaan sen takia, että jo yhden edustajan läpi saaminen vaatii paljon enemmän ääniä kuin suurissa vaalipiireissä kuten Uudellamaalla. Vuoden 2007 vaaleissa 25% äänistä meni tästä syystä hukkaan. Uudessa vaalitavassa taattaisiin yhtä lailla, että ääni menee saman puolueen hyödyksi, vaikkei ehdokas pääsisi läpi, mutta huomioon otettaisiin lisäksi puolueen vaalitulos koko maassa. Näin kaikkien suomalaisten äänet olisivat tasa-arvoisessa asemassa vaalipiiristä huolimatta.

Minulle äänestäjänä on paljon tärkeämpää se, että äänelläni on yhtälainen painoarvo, kuin se, osaanko aivan tarkalleen laskukaavaa. Nykyisen ja uuden laskukaavan voi nopeasti tarkistaa vaikka internetistä. Minusta olisi hienoa, että esimerkiksi 15 % kannatuksen saanut puolue saisi 15 % edustajapaikoista. Perustuslain mukaan suomalaisilla on yhtäläinen äänioikeus, mutta nykyisessä vaalitavassa se ei toteudu. Toivotan siis hallitusneuvotteluihin Säätytalolle hyviä, demokratiaa edistäviä päätöksiä!

Esitys uudesta vaalilaista löytyy täältä: http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100007
Luen myös Samuli Lintulan bloggaus vaalilain uudistuksesta (vuodelta 2009): http://www.samulilintula.net/?p=448

Tuen Ville Niinistöä

2011-05-10T19:06:00.002+03:00

Toivon tämän olevan alku virnulaisten näkemyksille siitä, kenet pitäisi valita puolueen puheenjohtajaksi.

Itse aion antaa ääneni Ville Niinistölle tulevassa puolueen puheenjohtajavaalissa. Laadukkaita ehdokkaitahan on monta, mutta koen että Ville on se henkilö jonka haluan luotsaamaan puoluetta eteenpäin kohti uusia koitoksia.

Miksi?

Itse olen tutustunut Villeen erityisesti puolueen tuoretta (v. 2010) elinkeinopoliittista ohjelmaa työstettäessä. Työskentely oli lopussa melko kiireistä, ja vähän hirvitti, että mitähän tästä tulee: paljon tekstiä oli kuitenkin tuotettu, josta osa oli aika priimaa ja osa ei niinkään. Avoimeen ohjelmaprosessiin sitoutuneet tyypit (joihin itsekin kuulun) varmaan olisivat kauhistelleet lopulta sitä, kun viime metreillä ohjelmaan iskeytyi vielä viitisen sivua tiukkaa poliittista agendaa. Itse ohjelmastahan tuli lopulta mainio, ja siitä on veistettävissä terävää työllistymisen ja talouden oppositiopolitiikkaa pitkälle ensi kauteen.

Puheenjohtajuudessa yleensä tulee mielestäni olemaan kyse yhä enemmän siitä, miten tällä jäsenmäärän kasvuvauhdilla kansanliikkeeksi nouseva, moniäänisempi vihreä puolue pystyy nostamaan uudet ideat parhaiten esiin. Siitä riippuu mielestäni paitsi puolueen, myös uuden Suomen menestys. Kaipaammekin kasvoiksemme tyyppejä, jotka ovat älyllisesti uteliaita, valmiita ottamaan koppeja uusista aihealueista (Jyrki Kasvin pudottua esim. tietoyhteiskuntapolitiikassa tätä tarvitaan) ja eivät tässä samalla sulje jotain osaa porukasta pois tavalla tai toisella. Monilla löytyy kaksi näistä kolmesta, mutta Villessä näen kaikki nämä kolme.

Pidän myös ihan vilpittömästi Villen ajamasta sosiaaliliberalismin käsitteestä, ja siitä kuinka se sopisi vihreiden suuntaan. Näen itse sen kuitenkin ainoastaan sosiaali- ja talouspoliittisena sovellutuksena siitä, miten asiat tulee järjestää kun ekosysteemin asettamat reunaehdot on otettu täysimääräisesti huomioon. Siinä tilanteessa jos missä tarvitaan lujaa vakaumusta pitää kiinni samaan aikaan yksilönvapauksista ja edistää vielä sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Historiallinen esimerkki löytyy toisesta yhteydestä Niinistön suosikista: Ståhlberg laittoi tämän prosessin ensimmäisessä tasavallassa liikkeelle, jääkärikapinoita uhmaten. Globaalissa taloudessa on jääkäreitäkin voimakkaampia eturyhmiä ajamassa etujaan. Villellä on jutut mietittyinä kohdalleen sen suhteen, miten yhteiskunta voivat pitää kaikki sellaisetkin kyydissä, jotka eivät etujaan pysty ajamaan.

Miksi ei?

Samalla on luontevaa miettiä, että mitkä syyt eivät päätökseen vaikuta ja mitä en Niinistön eduksi laske. Niitä on parikin, mutta ensimmäisenä pitää sanoa, että tämä ei ainakaan ole mikään epäluottamuslause Anni Sinnemäkeä kohtaan. Jos vaalitappio pitää henkilöidä, henkilöityy se aivan samalla tavalla meihin nuoriin politrukkeihin kuin puolueen puheenjohtajaankin, joka yhteistä linjaa ja viestiä vaalikentillä ja -tenteissä toi esiin.

Toiseksi: mieshän on turkulainen. Se vain pitää niellä.

Miten mielipiteensä voi ratkaista?

Jäsenäänestys mahdollistaa aiempaa avoimemman tavan puheenjohtajan valintaan. Salavihkaisen junttauksen sijaan suosittelenkin kaikille tovereille avointa lähestymistapaa kannanmuodostukseen ja siinä samalla reippaita keskusteluja. Myös paneelit kannattaa hyödyntäää: erinomainen tilaisuus selvittää valintaa pidetään Tampereellakin 17.5. klo 18 Wayne's Coffee Siperiassa.

Ekologisen jalanjäljen pienentämiseen tarvitaan strategia

2011-04-19T08:57:00.003+03:00

Suomalaisten elintapa ylittää luonnon kantokyvyn noin viisinkertaisesti. Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin viisi maapalloa. Jo nykyisellä kulutuksen tasolla maapallon väestö kuluttaa noin 1,5 maapallollisen verran.

Seuraavan hallituksen on luotava Suomelle strategia suomalaisten ekologisen jalanjäljen saattamiseksi yhden maapallon kokoiseksi vuoteen 2050 mennessä. Tämä strategia on otettava talouspolitiikkaa ohjaavaksi lähtökohdaksi. Kaikki taloudelliset päätökset pitää punnita ensin siten, että tiedetään lisäävätkö vai vähentävätkö ne ympäristökuormitustamme. Vain kuormitusta vähentävät päätökset tulee hyväksyä.

Vaalien alla yksi keskeisimmistä teemoista on ollut kansantalouden kestävyysvajeen paikkaaminen. Jos se hoidetaan ensisijaisesti talouskasvulla, asettaa se samalla suuria haasteita ekologisen jalanjäljen pienentämiselle. Jotta ekologinen jalanjälkemme palautettaisiin kestäväksi ehdottamallani aikataululla, kolmen
prosentin talouskasvun vallitessa tarvittaisiin käytännössä kuuden prosentin parannuksia ekotehokkuuteen kaikessa Suomen tuotannossa vuoteen 2050 asti joka vuosi. Tähän uskoo tuskin edes hartainkaan teknologiauskovainen.

Ympäristön säästämiseen ohjaavan veropolitiikan ja uusien teknologisten innovaatioiden tukemisen lisäksi tarvitaan siis myös keskustelua kansantaloutemme koosta. Kuinka pitkään meillä on varaa elää yli luonnon kantokyvyn? Kuinka pitkään meillä on oikeus elää kulutustottumuksilla, joiden yleistyminen maailmanlaajuisiksi ei ole ikinä mahdollista?

Kansantalouden kestävyysvajeen paikkaaminen on tärkeää. Vielä tärkeämpää on poistaa vaje luonnon kantokyvyn ja ihmisten aiheuttaman kuormituksen väliltä.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 19.4.2011. Inspiraationa kirjoitukseen oli Timo Järvensivun kirjoitus Degrowth.fi-sivustolla

Taitettu eläkeindeksi on korjattava!

2011-04-06T23:24:00.002+03:00

Näidenkin vaalien yhteydessä on ollut paljon puhetta taitetusta indeksistä. Alunperinhän työeläkelain astuessa voimaan vuonna 1962 työeläkkeet sidottiin pelkästään palkkaindeksiin. Siten varmistettiin, että eläkeläisten tulotaso pysyi samalla tasolla palkansaajien kanssa. Vuonna 1977 eläkeindeksiä muutettiin ns. puoliväli-indeksiksi, jolloin indeksi määräytyi puoliksi palkkaindeksin ja puoliksi kuluttajahintaindeksin mukaan. Taitettu indeksi tuli voimaan vuonna 1996, jolloin kuluttajahintaindeksin osuudeksi tuli 80% ja palkkaindeksin 20%. Tämä on johtanut sihen, että työeläkkeet ovat jääneet selkeästi palkkakehityksestä jälkeen.

Kysymys kuuluukin: So what?

Miksi ihmeessä työeläkkeiden ylipäänsä pitäisi seurata palkkakehitystä? Työeläkehän on osuus palkasta, joka poikkeuksellisesti maksetaan vasta eläköitymisen jälkeen. En näe mitään perustetta sille, että tämän pitäisi nousta palkkojen mukana. Eihän eläkkeellä olevilla ole osaa eikä arpaa nykyisten työntekijöiden kohonneeseen tuottavuutteen, joka osaltaan mahdollistaa palkkojen nousemisen. Työeläkkeen saajat eivät voi olla mikään yhteiskunnan etuoikeutettu ryhmä, joka ansaitsee erityistukea. Vertailun vuoksi kansaneläke, työttömyysturvan peruspäiväraha ja lapsilisät on kaikki sidottu pelkkään elinkustannusindeksiin. Opintotukea taas ei ole vielä sidottu minkäänlaiseen indeksiin!

Tämä epäkohta on korjattava. Työeläkkeiden taitetusta indeksistä pitääkin pikimmiten siirtyä pelkkään kuluttajahintaindeksiin. Mahdollisuudet tämän epäkohdan korjaamiseen tosin heikkenevät vuosi vuodelta. Jo nyt suomalaista noin 18% on yli 65-vuotiaita ja heidän osuutensa tulee vain kasvamaan tulevina vuosina. Väestöennusteiden mukaan vuoteen 2030 mennessä yli joka neljäs suomalainen on yli 65-vuotias. Eläkeläisten painoarvo politiikassa siis vain nousee, ja veikkaan, että he tulevat valvomaan omia etujaan. Pelkäänkin pahoin, että me nuoret tulemme vielä kärsimään vanhusten ahneudesta.

Tampereen vihreiden nuorten vaalirahoitus

2011-04-04T22:28:00.003+03:00

Ehdokkaat ovat saaneet tähän päivään asti aikaa tehdä ennakkoilmoituksen omista eduskuntavaalien budjeteistaan. Ilmoituksia voi tarkastella täällä. Virnu tekee saman tässä blogipostauksessa.

Tampereen vihreät nuoret on osallistunut vaaleihin rahallisesti 300€:n summalla. Tuon rahan olemme käyttäneet ylioppilaskunnan lehteen, Aviisiin ostettuun mainokseen, johon otettiin mukaan Pirkanmaan vaalipiirin viisi nuorinta ehdokasta, Paavo-Einari Kaipila, Hanna Hakko, Riku Merikoski, Emilia Olkanen ja Olli-Poika Parvianen. Tuki kutakin nuorta ehdokasta kohden on täten 60€.

Varat ehdokkaiden tukemiseen tulevat yhdistyksen jäsenmaksuista, joita myös kaikki ehdokkaat ovat maksaneet.

Vihreänä valkoisena mustassa Afrikassa

2011-04-03T10:27:00.002+03:00

Lähdin puoli vuotta sitten talvehtimaan tansanialaiseen Mwanzan kaupunkiin Victoria-järven rannalle. Olen täällä Tampereen yliopiston ensimmäisenä edustajana sen paikallisessa yhteistyöyliopistossa (St. Augustine University of Tanzania, SAUT, www.saut.ac.tz). Viime lukukauden luin antropologina sosiologian kursseja, nyt opiskelen kieltä ja kerään graduaineistoa vielä huhtikuun loppuun asti.

Kaikesta Afrikan vehreydestä huolimatta vihreyden olen joutunut täällä unohtamaan melko lailla kokonaan. Tämä johtuu ehkä ensinnä siitä, että täällä musta ja valkoinen määrittävät ihonväreinä elämääni niin räikeästi. Täällä ei voi hetkeksikään unohtaa omaa väriään, sitä huudellaan perään jatkuvasti. Valkoinen ei ole vain eri värinen vaan myös äärettömän rikas ja voi järjestää kelle tahansa tuosta vain rahaa, työpaikan tai matkan pois Afrikasta. Koen kaiken tämän avun pyytämiseksi naamioidun kerjäämisen ahdistavana. On kieroutunutta, että valkoisia tunnutaan edelleen katsottavan ylöspäin ja heidän edustamaansa kulttuuria, kieltä tai yhteiskuntaa ihannoitavan, kun samaan aikaan heitä kohdellaan rasistisina stereotypioina – jotka toki usein johtuvat vain koulutuksen ja tiedon puutteesta eivätkä ole tarkoitettu niin pahaksi kuin miltä tuntuvat. Kaiken kaikkiaan täällä on saanut huomata, että myös muillakin kuin valkoisilla on oikeus rasismiin.

Tämä kaikki pyytäminen heijastaa mielestäni myös sitä, mikä kehitysavussa on niin usein mennyt pieleen. Jos huonoa omatuntoa potien annetaan rahaa, tavaraa ja resursseja ”kärsiville köyhille”, niin paljon kuin se kaikki oikeasti onkin tarpeen, sillä saadaan myös aikaan riippuvuussuhde. Kun valkoiset ovat aina olleet ne, jotka tuovat rahaa, miten mitään muuta heiltä osataan odottaakaan? Tai pahimmassa tapauksessa, miten opitaan kehittämään omavaraisia keinoja tuottaa sitä rahaa ja hyvinvointia ilman valkoisia? Laadukas koulutus ja capacity building, niin kliseisiä sanahirviöitä kuin ovatkin, ovat paljon parempaa kehitysapua kuin raha tai tavara. Tämän näkee yksinkertaisimmillaan siinä, että suurin osa huutelijoista ja rahanpyytäjistä on huonosti koulutettuja vartijoita tai moottoripyörätaksikuskeja.

Täällä on joutunut vihreyden unohtamaan myös politiikassa. Puolueissa kun on täällä maan mannerosassa (vs. Sansibarin itsehallintoalue) valinnan varaa lähinnä sen suhteen, onko äänestettäviä puolueita yksi vai kaksi - äänestääkö sosialistisilta ajoilta peräisin olevaa puoluetta CCM:ää, jolla edelleen lähes yksipuolueasema, vaiko vihaista oppositiopuoluetta Chademaa (Zanzibarilla CUF. Vaikka yksipuoluejärjestelmä loppui virallisesti n. 20 vuotta sitten, käytännössä vasta viime lokakuun yleisvaaleissa oppositiopuolue Chadema sai ensimmäistä kertaa vähän enemmän ääniä. Erityisesti Mwanzan alue oli vahvaa oppositioaluetta: Mwanzan kunnallisvaaleissa Chadema nosti kannatuksensa nollasta 50 prosenttiin ja opiskelukaverini Chademan ehdokkaana ollut serkku pudotti CCM:n vanhan hallituksen ministerin pois eduskunnasta. Poliittinen kartta on siis muuttumassa kovasti, lisäksi täällä ei ole politiikassa oikein totuttu yhteistyöhön tai kompromisseihin - niin Chademan protestimielenosoitukset kuin niiden tukahduttaminenkin.ovat olleet väkivaltaisia. (Lisää esim. http://thecitizen.co.tz/component/content/article/37-tanzania-top-news-story/5244-ccm-loses-over-20-seats.html, http://allafrica.com/stories/201103020039.html, http://www.bbc.co.uk/news/world-africa-11668588, http://allafrica.com/stories/201101070761.html).

Suomen monipuoluekarttaa selittäessä on siis joutunut melkoisen hämmästelyn kohteeksi, ja Vihreiden perusidean selittäminen on saanut aikaan kummastuneita katseita. Vihreys kun on jäänyt unholaan myös siksi, että täällä ei ympäristöasioihin paljokaan kiinnitetä huomiota - ympäristöasioista huolehtimiseen ei tässä yhdessä maailman köyhimmiksi luokitelluista maista katsota olevan ”varaa”. Kuten joku minulle kommentoi: kun ihmisoikeuksienkin kanssa on vielä tekemistä, ei niihin eläinten oikeuksia oikein ehdi ajattelemaan. Itse tietenkin näen, että ”vihreys” tai ympäristön huomioon ottaminen eivät täällä olisi mistään pois, vaan pikemminkin loisivat uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi jätteet hävitetään täällä lähinnä jokiin heittämällä tai polttamalla (oi sitä muovisavun tuoksua!), vaikka jätefirmoilla olisi täällä isot markkinat ja ne voisivat luoda paljon kaivattuja työpaikkoja. Kompostointi taas voisi taas lisätä viljelymaiden hedelmällisyyttä, maanviljely kun on edelleen Tansanian pääasiallinen elinkeino, tai aurinkoenergian käyttö vähentää jokapäiväisiä turhauttavia sähkökatkoja. Tansaniassa on myös paljon hyödyntämättömiä mineraaleja ynnä muita luonnonvaroja, joita voitaisiin hyödyntää huomattavasti kestävämmällä tavalla. Tällä hetkellä kun muun muassa Afrikkaan kovaa vauhtia rynninyt Kiina häikäilemättömästi käyttää hyväkseen kaikkea mahdollista, ja ulkomaisia investointeja kaikin tavoin maahan houkutteleva hallitus mieluummin käskee kansalaisia olemaan syömättä joen kaloja kuin tiukentaa ympäristönormeja jokea saastuttavalle kiinalaistehtaalle.

Ympäristöystävällinen ja reilu elämä ei toisin sanoen ole Tansaniassa kovin helppoa –kuten ei elämä toisaalta täällä muutenkaan. Onneksi kaikki ei ole kuitenkaan aivan niin mustavalkoista: ihmiset ovat hirvittävän ystävällisiä ja vieraanvaraisia, elämä ihan oikeasti vähän rennompaa, ja arki tapahtumarikasta, spontaania ja äärimmäisen mielenkiintoista. Joka päivä voi tapahtua melkein mitä tahansa - täällä maailma ja globalisaatio heittävät häränpyllyä, mikä ehkä onkin juuri se, mikä tällaiseen höykytykseen saa lähtemään.

Englanninkielinen blogini osoitteessa http://safirisalama.wordpress.com/.

Ketä voit syyttää, kun politiikka kusee? Katso linkit!

2011-04-01T11:15:00.005+03:00

Kuuntelin aamulla radioita, ja siellä mollattiin taas politiikoita. Harjoitin aamupalalla ajatusleikkiä ja käänsin väitteet ylösalaisin.

politiikot pitävät vaaleja välttämättömänä pahana, joka katkaisee neljän vuoden välein eduskuntatyön
= kansa pitää vaaleja välttämättömänä pahana, joka keskeyttää ärsyttävästi rauhallisen ihmiselon neljän vuoden välein: lempisarjan tilalla on puuduttava vaalitentti ja kadulla kampanjaväki hyppii silmille

poliitikot ovat kiinnostuneita kansasta vain kuukautta ennen vaaleja
= kansa on kiinnostunut poliitikoista vain vaalien alla, kun on pakko päättää, ketä äänestää, jos silloinkaan

poliitikot painuvat vaalien jälkeen takaisin kabinetteihinsa
= kansa huokaisee helpotuksesta, kun poliitikot painuvat vaalien jälkeen pois häiritsemästä

En syyttäisi politiikan tilasta vain poliitikkoja, enkä toisaalta kansaakaan. Enkä varsinkaan puhuisi henkisestä taantumasta, jota joissain puheenvuoroissa on viljelty, minusta se on suorastaan loukkaavaa. Sosiologian opiskelijana haluan kääntää katseen rakenteisiin ja kulttuuriin, jotka ovat historiallisesti rakentuneita ja joita on useita lomittain. Jos politiikkaan osallistuminen tarkoittaa joko ehdokkaaksi asettumista tai äänestämistä, ei ole mikään ihme, jos ihmiset toimivat sen mukaisesti. Kuinka moni meistä jaksaa jatkuvasti "toimia laatikon ulkopuolella"? Vaalien välillä osallistuminen monimutkaisten huonosti tiedotettujen lausunto- ja valituskierrosten avulla on vaikeaa, eikä ole ihme, jos ihmiset eivät jaksa nähdä vaivaa. Julkinen keskustelu on vaikeaa, koska päätöksenteon taustalla olevat tiedot ovat surkeasti saatavilla.

En ihmettele, jos kaikki eivät tiedä, ketkä istuvat tai eivät istu hallituksessa. Miettikääpä, mistä tuo tieto on helposti saatavilla, mistä olette sen itse kuulleet. Kun googlaan "hallitus", tulee ensimmäisenä tuloksena kyllä hienosti valtioneuvoston sivu "nykyinen hallitus", mutta kun klikkaan sitä, en vieläkään heti löydä tietoa siitä, mistä puolueista hallitus koostuu. Ministerit on kyllä lueteltu, mutta puoluekannat näen vasta, kun klikkaan erikseen jokaista ministeriä. Käyn siis kaikki ministerit läpi ja tsekkaan, mitkä puoleet ovat mukana ja mitkä puuttuvat? Kuinka moni etsijä olisi jo luopunut yrityksestä?

Hallituksen kokoonpanon löytäminen on vain jäävuoren huippu. Se ei ole ehkä vaikeinta, mutta mitä monimutkaisempaa tietoa pitäisi löytää, sitä vaikeampaa se on. Osaa tiedosta ei ole edes yritetty asettaa helposti saataville, ja osassa yrityksistä on epäonnistuttu.

Kuvaavaa on, että ehkä helpoiten tiedon hallituksen kokoonpanosta löydät wikipediasta hakemalla esim. "Suomen hallitus". Wikipedia on netissä avoimesta muokattava tietosanakirja.

Uskallan väittää, että avoimuus onkin yksi tärkeimmistä avaimista politiikan ongelmiin. Kun tieto on helposti saatavilla, sitä on helpompi seurata ja siitä on helpompi käydä keskustelua. Mutta kovin kauaa emme jaksa keskustella vain keskustelun ilosta. Keskustelulla pitää olla jokin tarkoitus, ja se voisi olla esimerkiksi suora ja sitovat kansanäänestys tai oman kaupunginosan valtuusto, jossa päätettäisiin oman lähiympäristön asioista.

Esimerkiksi Sveitsissä kansanäänestykset ovat arkipäivää ja siksi myös politiikasta puhuminen on normaalia ja luontevaa. Sveitsin mallissa on toki puolensa, enkä tarkoita, että kaikki suoran demokratian muodot ovat helposti toteutettavia, mutta tärkeintä olisi, että ryhtyisimme pohtimaan, mitä me haluamme demokratialta. Suoran demokratian uudistuksia odotellessa päätöksen teon taustalla oleva tieto on avattava kaikkien helposti käytettäväksi, jotta ne, jotka nykyisessä järjestelmässä jaksavat tehdä niistä ymmärrettäviä koosteita keskustelun tueksi, voisivat sen mahdollisimman helposti tehdä.

Oma motivoituneiden joukko on herännyt myös Vihreiden sisällä. Vihreät on pitkään ollut etunenässä ajamassa avoimuutta päätöksentekoon (ks esim. Demokratiaohjelm a vuodelta 2004). Nyt nuorista aktiiveista alkunsa saanut projekti haluaa tuunata puolueen sisäisen päätöksenteon avoimuuden huippuunsa. Seuraa tänään alkavan prokkiksen kehitystä täällä: http://uusipuolue.wordpress.com/.

Korkovähennys käy keskituloisen kukkarolle

2011-03-22T18:38:00.003+02:00

Kokoomus näyttää hukanneen uskonsa markkinatalouden toimintaan asuntomarkkinoilla. Sari Sarkomaa ja Kimmo Sasi puolustivat asuntolainojen korkojen vähennysoikeutta Aamulehdessä (AL 1.3.) sillä, että näin saadaan asuntojen hinnat pidettyä keskituloisten näkökulmasta kohtuullisina.

Nykyisillä asuntomarkkinoilla, joissa asuntopulasta johtuen kysyntä ylittää monin paikoin selvästi tarjonnan, nousevat hinnat juuri niin korkealle kuin ostajilla on varaa maksaa. Asuntolainojen korkovähennys on valtava tulonsiirto veronmaksajilta asuntoja myyville, kun pankit voivat myöntää korkovähennyksen verran suurempia lainoja, joilla ostajat kilpailevat hinnat taivaisiin. Verovähennys suosii asuntosijoittajia, mutta siirtyy suoraan hintoihin tavallisille asunnonostajille.

Kohtuuhintaisen asumisen turvaamiseksi on sen sijaan etsittävä keinoja asuntopulan helpottamiseen. Suomalaiset asuvat muuhun Eurooppaan verrattuna hyvin harvoin vuokralla ja vuokra-asuntojen tarjonta on alhainen. Työvoiman liikkuvuudenkin kannalta olisi syytä lisätä voimakkaasti vuokra-asuntojen määrää isoissa kaupungeissa. Tilanteessa, jossa omistusasumista suositaan verotuksellisesti, mutta vuokra-asumista ei, eivät kannustimet tähän kuitenkaan ole järin suuret.

Kokoomus tuntuu asuntolainojen korkovähennyksiä puolustaessaan sortuvan yksipuoliseen ajatteluun kokonaisuuden kustannuksella. Veroja on joka tapauksessa kerättävä valtion toiminnan rahoittamiseksi. Korkovähennyksen asteittainen poistaminen vähentäisi paineita muiden verojen korottamiseen ja pienentäisi valtiontalouden kestävyysvajetta ilman vaikutuksia muiden kuin sijoittajien toimeentuloon. Yhtenä vaihtoehtona olisi esimerkiksi pieni- ja keskituloisten ansioverotuksen keventäminen korkovähennyksen poiston tuomilla varoilla.

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 21.3.2011

Onnellisuus politiikan perimmäiseksi tavoitteeksi

2011-03-22T11:37:00.003+02:00

Virnun tämän kuun lukupiirin aiheena oli onnellisuus. Keskustelimme Vihreän sivistysliiton julkaiseman Onnellisuustalous-kirjan innoittamina siitä, mikä tekee ihmiset onnellisiksi ja miten ihmisten onnellisuutta voidaan lisätä politiikan keinoilla. Keskustelumme vei meidät kysymyksiin, jotka muistuttivat haastavuudessaan pohdintaa elämän tarkoituksesta. Mitä onnellisuus on? Mikä estää ihmistä olemasta onnellinen? Entä millainen yhteiskunta edistää ihmisten onnellisuutta parhaiten?

Vihreät pyrkivät nostamaan onnellisuuden politiikan keskeiseksi tavoitteeksi pelkän talouden kasvun sijaan. Ajatus kuulostaa huokuttelevalta. Kukapa nyt vastustaisi onnellisuutta? Käytännön toteutus on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Onnellisuustalous-kirjassa kaavaillaan hyvinvointimittaria, joka korvaisi BKT:n käytön politiikan onnistumisen ensisijaisena mittarina. Tällaisia mittareita on jo olemassa ja Bhutan on toiminut edelläkävijänä mittaamalla politiikkansa onnistumista nimenomaan hyvinvointimittarin avulla.

Mittareita on useita erilaisia. Niissä on erilaisia painotuksia eikä mikään niistä ole täydellinen mittaamaan hyvinvoinnin kehitystä. Olennaiseksi kysymykseksi nousee, mitä niillä oikeastaan pyritään mittaamaan. Miksi BKT:ta ei voida käyttää nimenomaan talouden mittarina ja muita tilastoja ja tutkimustuloksia asiasta riippuen kertomaan yhteiskunnan eri osa-alueiden kehitystä? On haastavaa saada kaikki asiat tungettua yhteen mittariin ja erityisesti aineettomien tekijöiden, kuten onnellisuuden tai ympäristön kuormituksen muuttaminen rahamuotoisiksi, laskettavissa oleviksi muuttujiksi herätti hämmennystä. Kysymykseksi nousikin, miksi yhteiskuntaa ei voida arvioida useiden tilastojen perusteella ilman, että niistä täytyy luoda yksi mittari.

Olennaisinta hyvinvointimittarissa on se, että sillä saadaan kokonaiskuva siitä, miten yhteiskunta on kehittynyt. Useiden tilastojen käytön vaarana on se, että keskustelussa viitataan pääasiallisesti BKT:seen ja muut tekijät hukkuvat talouskasvua korostavan puheen alle. Mittareissa otetaan huomioon mm. tuloerojen merkitys sekä Vihreille erityisen tärkeä ympäristön kuormittuminen. Tasa-arvoisen yhteiskunnan, joka käyttää luonnonvaroja kestävästi, nähdään siis lisäävän merkittävästi ihmisten onnellisuutta. Vaikka mittarissa on ongelmansa, pidän hyvänä lähtökohtana sitä, että BKT:n rinnalla politiikan onnistumista arvioitaisiin entistä enemmän kokonaisvaltaisemmalla mittarilla.

Vaikka onnellisuus ja hyvinvointi ovatkin abstrakteja käsitteitä, löysimme tiettyjä asioita, jotka ovat vahvasti liitoksissa onnellisuuteen. Tasa-arvo nähtiin olennaisena onnellisen yhteiskunnan arvona. Tällä tarkoitetaan oikeudenmukaista tulonjakojärjestelmää, joka loisi mahdollisimman pienet tuloerot. Perustulon avulla voitaisiin edetä tässä asiassa oikeudenmukaisempaan suuntaan. Lisäksi sukupuolten ja seksuaalisuuksien välinen tasa-arvo ja maahanmuuttajien onnistunut kotoutuminen vähentävät eriarvoisuutta yhteiskunnassa ja lisäävät näin onnellisuutta. Myös kestävä kehitys, luonnonvarojen kestävä käyttö sekä globaali solidaarisuus tuottavat pitkällä aikavälillä kestävyyttä ja tasa-arvoa maailmanlaajuisesti.

Tasa-arvon ja ympäristövastuun lisäksi onnellisuutta voidaan lisätä pyrkimällä nostamaan tiettyjen aineettomien asioiden arvoa. Yhteisöllisyydellä ja koulutuksella voidaan lisätä ihmisten elämän mielekkyyttä. Myös stressin ja paineiden kokemukset aiheuttavat hyvinvoinnin esteitä ja rauhallisemman elämäntyylin arvoa tulisi nostaa. Onnellisuuteen vaikuttavat siis monet elämäntyyliin ja kulttuurisiin arvostuksiin liittyvät seikat, joista osaan on vaikeampaa vaikuttaa vain politiikan keinoin.

Minkälainen politiikka sitten lisäisi ihmisten onnellisuutta parhaiten? Konkreettisimpia keinoja olisivat tuloeroja tasaava sekä ympäristöä säästävä politiikka. Lisäksi toimivat palvelut ovat onnellisen yhteiskunnan edellytyksiä. Palveluiden kohdalla erityisesti mielenterveyspalveluiden sekä lapsia ja nuoria koskevien palveluiden onnistuminen vaikuttavat yhteiskunnan onnellisuuden kehitykseen. Politiikan onnistumista olisi tärkeää arvioida mahdollisimman monipuolisesti erilaisia tekijöitä huomioonottaen. Hyvinvointimittari tai ei, BKT:n ei pitäisi ohjata politiikkaa hyvinvointinäkökulmien ohi.

Ensimmäinen vuosineljännes takana!

2011-03-20T09:41:00.008+02:00

Olemme jo maaliskuun loppupuolella. Aika tuntuu häviävän vaalitouhun tiimellyksessä, mutta kiireiden lomassa tänä vuonna on silti ehditty järjestää kaikenlaista tapahtumaa. Tässä pieni kuvitettu kertomus Virnun tämän vuoden tekemisistä tähän asti.

Ensimmäinen varsinainen tapahtumamme oli Siperian Wayne'sissä pidetty keskustelutuokio verotuksesta. Reippaimmat olivat lukeneet taustaksi Hetemäen työryhmän veroraportin, jonka pohjalta keskustelua käytiin. Päädyimme pohtimaan vapaaehtoisten palvelustenvaihtoon perustuvien järjestelmien suhdetta verotukseen, mistä Jaakko sittemmin täällä bloggasikin.

Seuraavaksi ohjelmassa oli vierailu Vapriikin luonnontieteelliseen museoon. Opimme tunnistamaan uusia lajeja, nuuhkimme kesän tuoksuja ja mietimme luonnon monimuotoisuuden tärkeyttä.

Vuoden ensimmäisessä Avoimessa kokouksessa ideoitiin seuraavia tapahtumia ja päätettiin kirjoittaa perustulosta mielipidekirjoitus, joka julkaistiinkin Aamulehdessä ja blogissamme.

Helmikuussa järjestimme keskustelutilaisuuden degrowhtista. Yliopiston Väinö Linna -saliin kokoontui noin 7o aiheesta kiinnostunutta kuuntelemaan alustajiamme Marko Ulvista, Jaakko Stenhälliä ja Jukka Peltokoski. Tilaisuuden juonsi Hanna Hakko. Myös yleisö osallistui keskusteluun aktiivisesti. Lopullista totuutta aiheeseen ei löytynyt, mutta keskustelu varmasti herätti ajatuksia.

Seuraavana viikonloppuna osa virnulaisista osallistui kattojärjestömme Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden (ViNO) aktiivipäivään ja kampanjanavaukseen Turussa. Kotikaupunkiin jääneet kokkailivat vegekokkikerhossa Leenin opastuksella vegaanisia roskaruokaherkkuja.

Avoimessa kokouksessa käytiin taas ajankohtaista poliittista keskustelua mm. energiaverotuksesta ja asumisesta, sekä käsiteltiin tarkemmin Vihreiden tietoyhteiskuntapoliittista ohjelmaa, joka sittemmin hyväksyttiin puoluevaltuuskunnassa. Kahvia ja kunnallispolitiikkaa -tapahtumassa taas tapamisimme ympäristöpolitiikan tutkija, Suomen luonnonsuojeluliiton Tampereen ryhmän puheenjohtajaa Jere Niemistä, joka kertoi meille Tampereen ympäristön tilasta. Kuulimme mm. Teiskon sopivuudesta kansallispuistoksi sekä uusista keinoista parantaa uhanalaisen täpläverkkoperhosen ja liito-oravan oloja. Kunnanvaltuutetun näkökulmasta asiaa oli kommentoimassa ehdokas Emilia Olkanen.

Tässä kuussa olemme osallistuneet lumiukkotempaukseen, jossa vaadittiin ilmastolakia seuraavaan hallitusohjelmaan. Lisäksi olemme järjestäneet lukupiirin Vihreän sivistysliiton julkaisemasta Onnellisuustalous-raportista. Piirissä pohdimme talouskasvun ympäristövaikutuksia, sekä yhteisöllisyyden, tasa-arvon ja kulttuuristen odotusten ja normien vaikutusta onnellisuudelle. Keskustelumme tulokset välitettiin eteenpäin ViNOn onnellisuustyöryhmälle, joka suunnittelee syksyksi onnellisuutta käsittelevää poliittista kampanjaa.

Sokerina pohjalla oli uusien ilta, jossa uudet ja vanhat virnulaiset pääsivät tutustumaan toisiinsa ja nuorimpiin ehdokkaisiimme Hanna Hakkoon, Riku Merikoskeen, Emilia Olkaseen ja Olli-Poika Parviaiseen (Paavo-Einari Kaipila ei valitettavasti päässyt paikalle). Vaalit puhuttivat illan aikana paljon, mutta pääsimme myös rentoutumaan saunomisen merkeissä.

Näiden tapahtumien väleissä hallitus on luonnollisesti kokoustanut useaan otteeseen, jotta yhdistyksen juoksevat asiat on saatu hoidettua. Esimerkiksi jäsenhankintaan aiotaan tänä vuonna erityisesti panostaa. Tulevan kuukauden aikana monen virnulaisen aika menee kuitenkin vaalikampanjointiin joko itse ehdokkaana tai sitten tukiryhmässä ehdokasta auttaen. Ryhmissä kaivataan apuja edelleen, joten ota ihmeessä ehdokkaisiimme yhteyttä!

Tulevia tapahtumia kannattaa tarkkailla etusivun kalenterissa, mutta tässä nyt kolme seuraavaa. Tervetuloa mukaan!

Muistattehan, että hallitusta saa aina lähestyä, jos teillä on ideoita tapahtumien aiheiksi. Mailia sopii laittaa suoraan puheenjohtajalle (hanna.hakko[at]@vihreat.fi) tai Virnun omaan osoitteeseen (virnu.ry[at]gmail.com).

Vanhempi valtionhoitaja hakemassa töitä

2011-03-20T08:29:00.003+02:00

SDP on vanha valtionhoitajapuolue, joka esittää mainoskampanjassaan uutta työsopimusta itselleen. Pomona varmaankin on ajateltu toimivan Suomen kansan.

Pointit vaikuttavat hyviltä ja selkeiltä, ja onpa SDP:n esittämät työtehtävätkin ihan selvästi kytköksissä noihin. Myös pätkätöitä tekevät otetaan nyt haltuun ihan olemassaolevana todellisuutena, eikä ohimenevänä turmiollisena ilmiönä siinä hyvinvointiyhteiskunnassa jonka SDP ajatteli luoneensa.

Jokin saa kuitenkin minut ajattelemaan, että puolue ei ehkä ole paras määrittelemään nykyajan työtä, eikä ainakaan siitä, mitä työsopimuksiin kirjataan. Työsopimuksiin ei nimittäin laiteta asioita, jotka jo ovat olemassa, joiden tulisi tapahtua rutiinilla tai tapahtuvat ilmankin työntekijän panosta. SDP:n työn tavoitteet ovat nimittäin juuri sellaisia, joita ovela pomo ei koskaan kirjaisi:

- Satatuhatta uutta työpaikkaa
-- Tämä varmaan tarkoittaa, että satatuhatta työpaikkaa lisää. EVA:n raportin mukaanhan kuitenkin Suomessa syntyy ja tuhoutuu joka päivä 400 työpaikkaa. SDP:n tavoite on tehty ilman SDP:tä siis kahdeksassa kuukaudessa, ja loppu vaalikausi jäisi hengailuun.
- Suomalaisesta työelämästä maailman paras
-- Ihan ok, mutta miten poliittinen puolue työllään tämän tekee? Perustamalla komitean? Saattamalla yhteen työnantajat, ammattiliitot ja hallituksen ja tekemällä työelämätupon? Jälkimmäinen lause kuulostaa melkein pelottavasti siltä, mitä varmaan yritettäisiin saada aikaan
- Oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen Suomi
-- Tämä kuulostaakin epämääräisyydessään hieman enemmän nykyajan työsopimukselta. Toisaalta tämä on sellaista kehityksen jatkamista, joka tavallaan kuuluu rutiiniin, mutta onhan se työnantajan kannalta ihan turvallista mainita. Ettei vaikka poisteta varallisuusveroa uudelleen.
- Valtiontalouden tasapainotus ja velkaantumisen pysäyttäminen
-- Tässä on todellinen tehtävä, mutta sääli vain että kukaan ei sitä sitten muista kun se on vaalikauden jälkeen tehty, paitsi ehkä veroja maksaessaan.

SDP:n työsopimus ei ehkä tulekaan ajatella minään nuoren kaverin näytönpaikan kuvailuna. Ehkä demarit kokevatkin olevansa kun se vanhempi kollega kehityskeskustelussa, joka yhdessä itseä nuoremman pomon kanssa kirjaa ylös mitä tehtäviä hän vielä ottaa hoitaakseen. Pomo antaa mandaattia "Hei, katsos, onhan sullaki vielä jotain annettavaa".

Ennen kaikkea ihmetyttääkin se, että miksi demarit eivät halua käynnistää hommaa uudelleen ja ottaa hommaan sellaista intomielisen keski-ikäisen asennetta, joka rikkoo rajojaan uudessa tehtävässä? Kertoen samalla, mistä tulevat 100 000 uutta työpaikkaa rakennemuutoksen päälle, mitä tehdään ilmastolle, miten Suomi liikkuu 2015, miten vanhuksille taataan ihmisarvoiset palvelut. Pelkkä vanhuspalvelulain säätäminenhän hoitaa vanhuksia saman verran kuin pelkkä ilmastolaki estää ilmaston lämpenemistä.

Itsetietoinen yhteiskuntamme

2011-03-14T11:30:00.001+02:00

Tietoyhteiskunta määritellään yhteiskunnaksi, jossa informaation tuotanto, käsittely, käyttö, jakelu ja levitys on merkittävää talouden, politiikan ja kulttuurin kannalta. Termi mielletään usein suhteellisen tuoreeksi ilmiöksi, jonka avainkäsitteitä ovat esimerkiksi elektroniikka, digitaalisuus ja Internet. Sekä tietoa että yhteiskuntia on kuitenkin ollut olemassa ihmiskunnan alkuajoista lähtien, ja sanan määritelmä voikin kattaa yhtäältä esi-isiemme tulentekotaitojen välittämisen sukupolvelta toiselle, sekä toisaalta nykyisen satelliittien kyllästämän taivaankantemme.

Tämä on ratkaisevaa sikäli, ettemme tietoyhteiskunnasta keskustellessa sorru pitämään aihetta vain ohimenevänä trendinä, vaan kykenemme liittämään sen yhteen kollektiivisen historiamme kanssa. Lisäksi se saattaa auttaa meitä hahmottamaan tulevia kehityssuuntia, koska emme tarkastele sitä tilapäisenä aiheena erillään muusta yhteiskunnasta. Ihmiskunta on aina ollut tietoyhteiskunta, olemme sitä nyt ja tulemme olemaan jatkossakin.

Nykyistä kuvaamme tietoyhteiskunnasta värittävät tietenkin muut yhteiskunnallisesti merkittävät ilmiöt. Esimerkkinä markkinatalous: kun useita arvojamme mitataan rahalla, on luonnollista nähdä myös tieto taloudellisena valttina ja sijoittaa siihen tulevien voittojen toivossa. Valuutasta poiketen informaatiota on kuitenkin huomattavasti helpompi kopioida, eivätkä siihen muutenkaan päde samat lainalaisuudet kuin aineelliseen omaisuuteen.

On silti muistettava, että maailmassamme vallitsee monia digitaalisia kuiluja ikäryhmien, sukupuolten, ammattialojen, kansallisuuksien sekä monien muiden vielä määrittelemättömien ryhmien välillä. Tieto on kulttuurista pääomaa, ja digitaaliset kuilut voidaankin nähdä eräänlaisena tietoyhteiskunnan vastineena taloudelliselle epätasa-arvolle. Tuloerot myös osaltaan kietoutuvat yhteen kuilun kanssa, koska teknologia mahdollistaa tiedon leviämisen parhaiten maissa, joilla on varaa Internet-yhteyksiin ja päätelaitteisiin. Ilmiö tulee näyttelemään lähivuosina merkittävää roolia niin työssä kuin vapaa-ajallakin, ja tietoyhteiskunnan sosiopoliittiset vaikutukset sekä ympäristövaikutukset tulee ilman muuta ottaa huomioon sen kehitystä ohjailtaessa.

Ihmisten asenteet digitaalista teknologiaa kohtaan ovat edelleen skeptiset, koska monet ovat kuluttajina joutuneet kohtaamaan tallennusformaattien ainaisen vaihtumisen. Muistatko vielä VHS-soittimet? Siis ne, mitä tavattiin kutsua videonauhureiksi vielä ennen kuin DVD-soittimet tulivat. Myös DVD:t ovat siirtymässä vähitellen samaan karvalakkimallistoon Blu-rayn ja digitaalisen jakelun yleistyessä. Voiko DVD:itä katsoa vielä 10 vuoden kuluttua? Aika näyttää. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että vaikka fyysiset tallennusvälineet muuttuvat, ykköset ja nollat pysyvät samoina. DVD-kokoelma on mahdollista kopioida (laillisesti) omalle ulkoiselle kiintolevylle ja varmuuskopioida vielä nettiin omalle palvelimelle toisella mantereella, jolloin tulipalokaan ei pyyhi dataa maailmankartalta.

Varmuuskopiointiprosessien helpottuessa kirjastojen polttamisesta katoaa mielekkyys, jos siinä nyt mitään mieltä koskaan olikaan. Internet mahdollistaa ihmiskunnalle kollektiivisen muistin tarjoamalla eräänlaisen rajapinnan keinoaivoille: ihmiset ovat tietoa käsitteleviä neuroneita ja tietoliikenneyhteydet synapseja, jotka kuljettavat informaatiota ihmisille. Me olemme tekoäly. Ja itse asiassa olemme aina olleet ja tulemme olemaan jatkossakin.

Juho Hartikainen
Kirjoittaja opiskelee digitaalista mediaa eikä väitä tietävänsä, mistä puhuu, mutta tulipahan sanottua.

Tämä blogikirjoitus on taidetta.

2011-03-03T23:12:00.005+02:00

Perussuomalaisten vaaliohjelma julistaa taiteen olevan kaikissa muodoissaan yksi kulttuurin peruselementeistä. (Luovaa, myös wikipedia-artikkeli aiheesta taide alkaa samaisella lauseella.)

Tähän hyvät uutiset loppuvatkin.

Persut julistavat kulttuurin kuoleman alkaneen kultakauden jälkeen ja nyt kulttuurituet tulisi ohjata suomalaisen identiteetin vahvistamiseen.

Kaikki kunnia Sibeliukselle ja Gallen-Kallelalle, mutta kansamme identiteettiä ei vahvista sen yksipuolistaminen.

Tämäkin vuosikymmen tulee joskus olemaan historiaa ja toivoisin niin yksittäisen taiteilijan, taiteenkuluttajan kuin suomalaisuudenkin kannalta nykytaiteen olevan elossa vielä vuosisatojen päästä.

Jotta Persut pääsisivät tavoitteeseensa lakkauttaa tuet "tekotaiteellisilta postmoderneilta kokeiluilta", olisi pystyttävä määrittelemään mikä on taidetta ja mikä ei.

Minä itse en siihen pysty, enkä halua muidenkaan sitä yrittävän.

Millaista sitten on suomalaista identiteettiä vahvistava taide? Ovatko maailmankuulut taiteilijat Pablo Picasso ja Salvador Dalí onnistuneet vahvistamaan espanjalaisen taiteen arvostusta? Kummankaan teoksista en löydä kansallisromantiikkaa enkä perinteisyyttä, mutta luettelisin heidät ehdottomasti taiteen merkkihenkilöihin ja täten myös kotimaatansa edustamaan.

Niin Picasso kuin Aleksis Kivikin ovat monien muiden taiteilijoiden tapaan saaneet arvostusta vasta kuolemansa jälkeen. Otetaan tänään opiksemme ja kiitetään ja tuetaan suomalaisia taitelijoita kaikilta kulttuurinaloilta heidän vielä eläessään. Joku heistä voi postmoderneine kokeiluineen päästä vielä pitkälle.

10 askelta radikaalisti avoimeen yhteiskuntaan

2011-03-01T22:58:00.001+02:00

Avatakseni keskustelua Vihreiden Radikaalisti avoin yhteiskunta -ohjelmasta päätin koota hiukan pitkän ohjelman sisältä kymmenen askelta radikaalisti avoimeen Suomeen. Näiden takana on helppo seistä ja nämä ovat jokseenkin suoraa copy&pastea ohjelmasta. Ohjelmasta on julkaistu oikolukematon versio.

Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa ihmiset vaikuttavat aktiivisesti paikallisella, kansallisella ja EU-tasolla. Julkinen päätöksenteko on läpinäkyvää ja avointa. Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa demokratia on jatkuva prosessi; Kansalaiset ja kansalaisjärjestöt voivat reaaliaikaisesti seurata, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ongelmina eivät ole niinkään tietovuodot tai muu tiedon liian vapaa kulku, vaan se, ettei tieto kulje eri toimijoiden välillä.

1. Eduskunnan valiokuntien kokoukset ja kuulemiset sekä kuntien valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien sekä kuntayhtymien kokoukset tulee esittää netissä niiltä osin kuin se ei vaaranna turvallisuutta tai kansalaisten yksityisyyttä.

2. Julkisen sektorin ostaessa palveluita ja tuotteita yrityksiltä, niiltä on vaadittava mahdollisimman avointa tuotantoketjua ja sitoutumista tuotannosta ja logistiikasta kerättyjen tietojen julkaisuun. Valtio-omisteisista yhtiöistä on tehtävä avoimuuden mallitoimijoita.

3. Kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistamiseksi viranomaisten ei aina kannata perustaa omia keskustelufoorumeita, vaan he voivat mennä sinne missä kansalaiskeskustelua muutenkin käydään. Viranhaltijoiden osallistumista verkkokeskusteluihin virka-asemansa ja työtehtävänsä esiin tuoden tulee kannustaa ja niihin on varattava aikaa ja resursseja.

4. Julkisen datan tulee olla avoimesti saatavilla ja jatkokäytettävissä. Maksuperustelaki tarkistetaan julkisen sektorin tietojen luovuttamista koskevilta osiltaan siten, että lähtökohtana on tietojen ja niiden luovuttamisen maksuttomuus. Lakiin kirjataan lisäksi ne perustellut poikkeukset, joissa tiedon luovuttamisesta voidaan tai tulee periä maksua.

5. Julkisuuslain toteutumista valvomaan on määrättävä viranomainen tai mahdollisesti laajennettava tietosuojavaltuutetun roolia. Viranomainen myös auttaisi aineistojen julkaisemiseen liittyvässä lisensoinnissa ja juridisissa kysymyksissä.

6. Tekijänoikeuksien suoja-aikaa on lyhennettävä nykyisestä, mikä mahdollistaa niin tietojen yhdistelemistä kuin uuden kulttuurin luomista. Suoja-aikoja on kohtuullistettava ja yhdenmukaistettava. Suoja-aika on sidottava teoksen syntyhetkeen eikä tekijöiden kuolemaan. Tekijänoikeusjärjestelmän selkeys on varmistettava, jotta tavallinen kansalainen tietää, mikä tietoyhteiskunnan arjessa on sallittua ja mikä ei.

7. Hankinnat järjestelmien kokonaistoimituksista yksittäisiin ohjelmistopäivityksiin on kilpailutettava ja rakennettava siten, että ylläpitoa ja kehitystöitä voidaan hankkia useilta tahoilta, pieniä toimittajia syrjimättä. Tämä edellyttää avoimia rajapintoja, jotka eivät sido yhteen toimittajaan.

8. Avoimen lähdekoodin käyttö julkishallinnon järjestelmissä edistää kilpailua ja lisää toimintavarmuutta, koska tilaaja voi vapaasti luovuttaa vanhojen järjestelmiensä lähdekoodit uudelle toimittajalle.

9. Tilastollisia tutkimuksia varten julkisten palveluiden asiakastiedoista, esimerkiksi potilastiedoista on kuitenkin voitava tuottaa vahvasti anonymisoituja tietoja. Näin esimerkiksi potilastietojärjestelmissä olevia tietoja voitaisiin hyödyntää epidemiologisessa tutkimuksessa nykyistä paremmin.

10. Internetin keskustelufoorumeista on syntynyt merkittävä vertaistuen muoto. Yksittäisen avuntarpeessa olevan henkilön voi kuitenkin olla vaikeaa erottaa, mikä tieto on oikeaa, mikä virheellistä tai jopa vahingollista. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tulisikin entistä enemmän hyödyntää näitä mahdollisuuksia sekä myös osallistua aktiivisesti verkkokeskusteluihin.

munasoluista ja siemennesteestä

2011-02-17T18:02:00.005+02:00

Olen piakkoin luovuttamassa munasolujani jollekin niitä tarvitsevalle pohjoismaiselle perheelle. Syyt ovat niin auttamisen halu kuin kokemuksen jano - onhan se nyt varsin jännää jatkua geneettisellä tasolla, vaikkei omia lapsia olekaan ajatellut hankkia.

Munasolujeni luovuttamishankkeen johdosta minulle on tehty erinäisiä kokeita. Hauskin niistä oli ehkä sukupuolen testaamiskoe - sain vast´ikään kotiin kirjeen, jossa lyhyesti kerrottiin lääkärien todenneen minun olevan nainen. Mahtavaa että saa tietää olleensa jo 20 vuotta täysin oikeassa asian suhteen! Muutenkin olen kokeiden mukaan sopiva yksilö luovuttamista varten. Naiset yleensä ovatkin, kun taas miehistä ainoastaan 20% luovuttajaksi pyrkineistä otetaan prosessiin mukaan sukusolukokeiden jälkeen. 80%:n sperma ei ole kovin hyvässä kunnossa.

Syynä tähän ovat mm. saasteet, jotka kulkeutuvat ihmiskehoon asti tekemään tuhojaan, runsas lääkkeiden, alkoholin ja rasvaisen ruuan käyttö sekä tupakan polttaminen. Myös länsimaissa edelleen valitettavan cool juttu stressi on omiaan heikentämään siittiöiden laatua.

On tragihassua että aikamme ongelmat uhkaavat ihmiskuntaa myös lisääntymis-asioiden merkeissä - huonosta siemennesteestä on hankala tehtailla ketään. Toisaalta on kätevää, että jos suositaan luomua, vähennetään päästöjä, lisätään terapeuttien ja yhteisöllisyyden määrää lääkkeiden käytön minimoimiseksi ja jaetaan työtä, ovat ihmiset paremmassa kuosissa lisääntymistäkin varten. Vihreillä ratkaisuilla varmistamme siis sen, että vaavoja riittää tulevaisuudessakin!

Minussa on tosin sen verran "linkolalaistakin vihreyttä", että olisin valmis tehtailemaan koko maailmaa koskevat rajoitukset siitä, kuinka monta lasta parit saavat hankkia. Mutta pitäähän niitä lapsia nyt kuitenkin jonkin verran tulla, niin että Tampereella on tulevaisuudessakin ilo tuottaa Pikku Kakkosta! Ideaaliahan olisi jos eri maat ja kulttuurit saataisiin siltä osin yhteiseen rintamaan, että niin heterot, homot kuin polyamoristitkin ympäri maailman saisivat hommata korkeintaan yhden tai kaksi lasta per perheyksikkö.

Uskon nimittäin sen yhden tai kahden lapsen olevan jokaisen kypsän ja tasapainoisen lapsirakkaan ihmisen oikeus. Siksi luovutan munasolujani, varsinkin adoption harmillisesti edelleen ollessa monelle liian kallis prosessi. Yksittäisten henkilöiden sukusolujen luovutuksen sekä adoptioiden lisäksi tarvitsemme kuitenkin konkreettisia toimia ihmiskunnan säilyttämiseksi, ja niitä ovat erityisesti vihertävät poliittiset toimet.

Vihreät - vauvojenkin puolue.

Perustulosta ratkaisu yrittäjien ongelmiin

2011-02-13T10:14:00.001+02:00

Kirjoitus julkaistiin Aamulehdessä 13.2.2011.

Perustulosta ratkaisu yrittäjien ongelmiin

Harri Jaskari vaatii kirjoituksissaan “Kohtuulliset verot takaavat parhaan tuoton” (AL 27.1.) sekä “ Verotus- ja tuloerokeskustelussa analysoinnin tasolle” (AL 4.2) tuloverotuksen alentamista. Erityisesti hän huolehtii keskituloisten verotuksesta. Jaskari näkee tuloverotuksen alentamisen olennaisena työhön panostavana toimenpiteenä ja perustelee kantaansa muun muassa sillä, että työnteon tulisi olla kannattavaa joka tilanteessa. Yleiseen perustuloon siirtyminen helpottaisi kuitenkin työn vastaanottamista enemmän kuin tuloverotuksen keventäminen.

Sosiaaliturvajärjestelmämme ei vastaa nykyisen työelämän tarpeita. Osa- ja lyhytaikaiset työsuhteet lisääntyvät jatkuvasti, mutta sosiaaliturvan varassa elävien ei välttämättä ole järkevää ottaa vastaan esimerkiksi keikkatöitä. Kannattavuusongelma syntyy ennen kaikkea siitä, että vastikkeellisen sosiaalietuuden menetys saattaa olla yhtä suuri kuin työstä saatu palkka. Tällöin työn tekeminen ei paranna ihmisen tuloja. Pienituloisten ja sosiaaliturvan varassa elävien kohdalla vaikeudet vastaanottaa työtä johtuvat siis pääosin etuuden samanaikaisesta menetyksestä, ei tuloverosta. Pienten ansiotulojen verotus on niin pientä, ettei sillä ole merkittävää vaikutusta siihen, onko työn vastaanottaminen kannattavaa.

Jaskari näkee työn kannustavuuden toteutuvan, jos jokaisesta tienatusta eurosta jää käteen vähintään 50 senttiä. Vihreiden perustulomallissa tämä tavoite toteutuu erittäin hyvin. Siinä jokaisesta tienatusta eurosta jää vähintään puolet työntekijälle, koska palkkatulot eivät vähennä perustulon määrää, vaan se maksetaan kaikille samansuuruisena. Vihreiden mallissa perustulo olisi 500€ kuussa jokaiselle täysi-ikäiselle muista tuloista riippumatta. Niinpä perustulo sekä antaisi turvaa toimeentulon riskeiltä että tekisi samalla kaikesta työnteosta kannattavaa, mikä olisi eduksi myös julkiselle taloudelle. Perustulon lisäksi säilyy mahdollisuus tarveharkintaiseen toimeentulotukeen ja asumistukeen.

Perustulo parantaisi myös yrittäjien asemaa ja pienentäisi riskejä. Koska yrittäjien tulot saattavat olla hyvinkin epätasaisia ja epäsäännöllisiä, taattu perustoimeentulo toisi turvallisuutta yrittäjien arkeen ja siten kannustaisi yrittäjyyteen ja vähentäisi siihen liittyviä pelkoja. Lisäksi perustulosta hyötyisivät myös muut sellaiset työntekijät, joiden toimeentulo on epäsäännöllistä. Heitä ovat esimerkiksi taiteilijat, tutkijat ja freelancerit, joiden toimeentulo on luonteeltaan hyvin erilaista kuin perinteinen palkkatyö. Tällä hetkellä eri toimeentulon muotojen yhdistäminen on kohtuuttoman vaikeaa tällaisten työntekijöiden kohdalla.

Sosiaaliturvan ja työnteon yhdistämiseen liittyvän byrokratian väheneminen auttaisi myös tekemään työn vastaanottamisesta houkuttelevampaa. Turhan paperisodan poistaminen myös vapauttaisi yrittäjille ja freelancereille enemmän aikaa varsinaisen työn tekemiseen. Sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistaminen ja järkevöittäminen olisivat parhaita keinoja työn vastaanottamisen helpottamiseksi ja yrittäjyyden tukemiseksi. Pidämme siis yleistä perustuloa parhaana tapana tukea sekä yrittäjiä että pienituloisia ja epätyypillisissä työsuhteissa olevia. Pelkkä verojen laskeminen ei ratkaisen molempien ryhmien ongelmia läheskään yhtä tehokkaasti.

Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry.
Hanna Hakko - puheenjohtaja
Olga Haapa-aho - hallituksen jäsen

Iloiset osalliset

2011-02-10T22:47:00.002+02:00

Olen vaalitohinoiden välissä ehtinyt lukea hieman ympäristöpolitiikan tutkimuskirjallisuutta. Nyt luvussa on Macnaghtenin ja Urryn Contested Natures, josta haluaisin jakaa joitakin knoppeja.

Tilastollisissa tutkimuksissa näyttää siltä, että ympäristöhuolen määrä ei itsestään selvästi seuraile maan taloudellista asemaa. Kehitysmaissa voidaan pitää ympäristön tilaa tärkeämpänä kysymyksenä kuin teollisuusmaissa. Kuitenkin vihreä kuluttajuus ja muut yksilön ympäristöteot liittyvät selvästi elintasoon ja vahvistavat siten maslowilaisen tarvehierarkia-ajattelun: ympäristöön voidaan panostaa silloin, kun muut perustarpeet ovat hoidossa. Tietysti voidaan kysyä, aletaanko ympäristöön satsata vasta sitten, kun on saavutettu sellainen materiaalinen elintaso, joka on alun alkaenkin ollut ympäristön kannalta osa ongelmaa, ei ratkaisua.

Toiseksi eri maiden kansalaisia vertaillessa on huomattu, että mitä voimaantuneemmat kansalaiset, sitä valveutuneemmat ympäristöasenteen. Mikäli ihmiset eivät luota valtioon ja erilaisiin julkisiin instituutioihin, mukaan lukien julkiset tutkimuslaitokset, ja jos he eivät koe voivansa mitenkään vaikuttaa julkisen vallan toimiin, he eivät ole erityisen toiveikkaita senkään suhteen, että he voisivat tehdä jotain ympäristön hyvän tilan eteen. Näyttää siis siltä, että kansalaisten osallistamiseen ja osallisuuteen kannattaa panostaa. Sitoutuneisuus yhteisiin asioihin näkyy myös aktiivisempana ympäristötoimijuutena. Tähän liittyy myös kolmas tutumpi tulos: ihmisiä huolettaa ympäristötoiminnassa se mahdollisuus, että he ovat tekoineen yksin. Suomalaiset ovat kohtuullisen suopeita ympäristötoiminnan tukemiseen laeilla, jotta he tietäisivät, että muutkin joutuvat vaikkapa lajittelemaan.

Tampereella tällaista yhteisyyttä ja sitoutumista on mielestäni viime aikoina luonut mahdollisuus osallistua ratikan linjojen suunnitteluun. Prosessin etenemistä on jännittävää seurata, ja osallistumismahdollisuudet herättävät toiveita siitä, että ratikka tulisi toteutumaan ainakin jossain määrin käyttäjien ehdoilla. Se tekisi ympäristön suojelemisen liikenteessä monille taas hieman helpommaksi ja mukavammaksi. Se olisi myös jotain konkreettista, josta voi sanoa, että "minä olen vaikuttanut tuohon". Vihreissä saavutuksesta saisi tietysti olla aivan erityisen tyytyväinen, onhan asiaa viety meidän toimestamme tarmokkaasti eteenpäin.

Valtuusto tekee seuraavan kerran päätöksiä ratikan kohtalosta syksyllä. Toivotaan, että se päättää pitää kiinni tästä projektista. Kaupan päälle kaupunki voi saada entistä sitoutuneempia kuntalaisia, jotka tekevät nykyistä mieluisammin osansa yhteisen ympäristömme eteen.

Onko aika rahaa? Ei.

2011-01-20T18:01:00.006+02:00

Hakemalla sanaa "aikapankki" löytää netistä useampia osumia ihan Suomestakin. MTV3 ilmoittaa aikapankkeja olevan ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa. Parhaimman käsityksen saa Stadin aikapankista, jolla on kohtuulliset sivutkin.

Ajatus kuulostaa hyvältä. Rahan sijaan vaihdetaan tunnin työpanosta, jota kutsutaan toviksi. Kaikkien työpanos on myös saman hintainen: tunti lastenhoitoa on yhtä arvokasta kuin tunti siivoamista. Aikapankin puolesta puhuu myös se, että siihen voi osallistua myös sellaiset henkilöt, joiden työpanos ei byrokratian tai korkeiden rajakustannusten takia päädy työmarkkinoille. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi osa työttömistä, jotkut eläkeläiset tai vaikkapa tulorajat kohdanneet opiskelijat.

Mikä asiassa sitten mättää? Itseäni asiassa kaihertaa oikeastaan kaksi asiaa: taloustieteeseen perustuvat tekniset ja moraaliin liittyvät periaatteelliset ongelmat.

Teknisestä tehottomuudesta on kirjoittanut aikanaan Joan ja Richard Sweeney artikkelissa "Monetary Theory and the Great Capitol Hill Baby-Sitting Co-op Crisis" johon Paul Krugman viittaa Slaten kirjoituksessaan. Aikapankin tyylisissä ratkaisuissahan ainakin alkuun tovien määrä on vakio, ja lisääntyy ainoastaan uusien jäsenten tuodessa uusia toveja markkinoiden käytettäväksi. Kuten Slaten artikkelista ilmenee, ainakin seteliperusteisessa aikapankissa tulevia palvelukssia säästävät yksiköt alkavat hamstarata aikakuponkeja, jolloin niiden määrä kierrossa pienenee. Nykyisissä aikapankeissa tämä tarkoittaa vastaavasti tilannetta, jossa laskelmoivien ihmisten tilit pullistelevat toveja ja paljon palveluita käyttäneiden tilit alkavat olla velkaisia. Tämä voi johtaa periaatteessa kahteen tilanteeseen:

1) Paljon toveja velkaa olevat yksiköt lähtevät kävelemään koska eivät halua tehdä pelkästään työtä päästäkseen tasapainoon. Toveja hamstranneet pariskunnat eivät voi olettaa saavansa kaikilla toveilla työpanosta vastineeksi, jolloin liikkeellä olevan rahan määrä on liian suuri työn tarjontaan nähden. (Vastaava tilanne muuten kaatoi Neuvostoliiton jos Mauno Koiviston muistelmia on uskominen)

2) Ennen joukkopakoa ryhdytään toimenpiteisiin, jotta toveja hamstranneet ihmiset uskaltaisivat taas kuluttaa aikaa. Pelkonahan tässä on se, että paljon velkaa olevat ihmiset jäävät hengailemaan, mutta eivät halua tarjota työtään (koska palkkiota ei ole näköpiirissä), jolloin tovirikkaat toverit pitävät toveistaan yhä hanakammin kiinni. Hieman Sweeneytä & Sweeneytä laajentaen vaihtoehtoina on seuraavasti:

1) Rankaiseminen - pakotetaan toviylijäämäisiä käyttämään tovejaan suoraan yhteisön säännöillä. Jokainen voi miettiä miten innokas olisi kuluttamaan palveluita vain sääntöjen pakosta.
2) Ajallisuusverotus - vähän vastaava tilanne, jonka esitti lounaskeskustelussa Touko. Kovasti aikavarallisia pariskunnilta voidaan ottaa ylijäämää (vaikkapa osuus yli 5 tovin ylittämästä tovimäärästä) ja jakaa se perusaikana (vrt. perustulo) kaikille yheisön jäsenille. Tämä johtaisi siis sisäiseen tulonjakoon, jossa myös voitaisiin kysyä miksi lähtökohtaisesti solidaarisuuteen perustuvassa järjestelmässä tällaisia tarvittaisiin, ellei kyseessä ole nyt ihan selkeä valuvika.
3) Keskuspankkitoiminta - Krugmanin suositus, jossa toveja tehdään maailmaan, jotta vältytään kysynnän lamaantumiseen perustuvalta lamalta, samallahan myös hamstraajien säästöt menettävät arvoaan ja vähentävät motivaatiota tällaiseen toimintaan.. En ymmärrä miksi tähän ei viitata missään aikapankkien usein kysytyissä kysymyksissä. Tuntuu kuin noiden perustajat eivät olisi lukeneet kansantaloustiedettä yhtään sen enempää kuin tällainen maalaisdiplomi-insinööri.

Stadin aikapankkiin liittyy näiden lisäksi vielä ainakin esittelyn perusteella eräs ongelma. Esittelykuvassa viitataan siihen, kuinka "Leo vie Annan, Pedron ja Irjan sieniretkelle". Oletan, että Leo saa tässä yhteydessä kolme tovia, siinä missä Anna, Pedro ja Irja menettävät yhden. Leon tuottavuus on siis kolminkertainen verrattuna Haravoija-Annaan tai Kaitsija-Irjaan. Ei ole epäilystäkään, että jos aikapankit saavat suuremmat käyttäjämäärät, tuottavuudeltaan erilaiset yksilöt löytävät keinonsa hyödyntää parempaa tuottavuuttaan. Tämä puolestaan edellyttää ehkä sekä ylläkuvattuja keskuspankki- ja verotustoimintoja, jotta toiminta myös muille kuin tuottavuudeltaan ylivertaisille Sieniretki-Leoille on mielekästä.

Periaatteellisella tasolla asiassa mietityttää ennen kaikkea se, että noinkaan yksinkertainen asia ei näytä toimivan ilman säätelyä, ainakaan kaveripiiriä laajemmasa mitassa. Samalla säätely näyttää tavallisen yhteiskunnan tapaan ajavan siihen, että tuottavat yksilöt rahoittavat vajaatuottoisten mukanaoloa järjestelmässä. Tämä on yleisesti hyväksytty periaate yhteiskunnassa, mutta ei oikein sovellu aikapankin ajatukseen "jossa kaikkien aika ja työpanos on yhtä arvokasta". Tätä tilannetta aikapankki ei poista.

Samalla voisi kysyä, miksi tällaiset jutut pitäisi ylipäätään järjestää talousjärjestelmästä erillään? Kaveripiirissä voidaan muuttaa talouksia ilman järjestelmää ja kirjanpitoakin.

Aikapankin tyyppinen solidaarisuuden institutionalisointi voi jopa syrjäyttää vajatuottoisten työpanosta, kun koulutetut ja työssäkäyvät ihmiset alkavat preferenssiensä mukaan hanttihommailemaan toistensa nurkissa. Jos halutaan puuhastella yhteistoiminnallisesti, tehokkaampaa olisi palkata vaikkapa vajaatyökykyinen kaveripiirin kotitöihin. Syrjäytyminen estyisi tehokkaammin, maksettaisiin verot ja kaiken kaikkiaan tuottavuus olisi paremmin kohdallaan.

Yhden asian aikapankki todistaa kirkkaasti: jopa aikapankkien virittelijät uskovat syvällä sisimmässään markkinatalouden toimivan tehokkaasti, ja jopa niin hyvin että se halutaan solidaarisuuden nimessä toisintaa ilman niitä mekanismeja, jotka on aikojen saatossa kehitetty suojelemaan talousjärjestelmää itseltään.

Saksilaista vihreyttä

2011-01-08T01:09:00.003+02:00

Hallo und viele Grüsse aus Leipzig!

Tässä talvilomaani viettelen Saksassa. En ole suunnannut Alpeille laskettelemaan tai alennusmyynteihin shoppailemaan, vaan ihan yksikseni kaupunkilomailemaan. Uusi vuosi vierähti Berliinissä ja nyt hengaan Leipzigissa. Ensi viikolla vielä Bremen ennen kotiinpaluuta. Hienoa on ollut, mukaviin ihmisiin olen tutustunut, kielitaito kehittynyt etc. Tarkoitukseni oli kuitenkin nyt kirjoittaa lyhyt raportti toissapäivältä, kun kävin Grüne Jugend Leipzigin Orgassa = paikallisten vihreiden nuorten aktiivien tapaamisessa.

Olin ilmoittanut itsestäni etukäteen ja olin lämpimästi tervetullut. Kokoontuminen alkoi kuuden jälkeen paikallisten Vihreiden toimistolla kaupungin etelälaidalla. Paikalla oli viisi aktiiviä + minä. Keskustelua vuoden 2011 alkupuolikkaan tapahtumista, uusien jäsenten rekrytoinnista yms.

Faktoja Grüne Jugend Leipzigista:
- Piiritasolla (Bundesebene) kuuluvat Grüne Jugend Sachsen:iin, jonka alaisena toimii kolme paikallisryhmää (Basisgruppe); Leipzig, Dresden, Chemnitz
- Jäseniä noin 50, aktiiveja 5-10
- "Stammtisch" eli eräänlainen avoin kokous joka kuun kolmantena torstaina, yleensä jossain kuppilassa.
- "Orga" eli aktiivien/hallituslaisten kokous joka kuun ensimmäisenä keskiviikkona.

Tampereella ja Leipzigilla kaupunkeina on hämmentävän paljon yhtenäisyyksiä, vaikka asukasluvultaan Tampere onkin puolet pienempi ja sijaitsee eri maassa. Samalla tavoin törmäsin myös yllättävän moniin yhtäläisyyksiin Virnun ja "Lirnun" välillä. Puheenaiheiksi nousi/on noussut ydinvoima ja ydinjätteen loppusijoitus, pyörätiet, ratikka, perustulo, luonnonsuojelu yms. Ikuisuuskysymys uusien jäsenten rekrytoinnista oli kuuma peruna ja yhteys paikallisessa kaupunginvaltuustossa toimivaan "ex-lirnulaiseen" mainittiin muutamaan kertaan. Uusia tempauksia suunniteltiin ja menneitä muisteltiin, mikä ei sinänsä enää yllättänytkään. Sen sijaan yhteistyö muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa oli ottanut tulta alleen edeltävinä vuosina Tamperetta paremmin alueellisen projektirahoituksen myötä (täksi vuodeksi ko. rahoitusta ei ollut herunut).

Täkäläisten aktiivien ja rahallisten resurssien vähäisyyden vuoksi emme suunnitelleet kummoisempaa yhteistyötä Virnun ja Grüne Jugend Leipzigin kanssa. Terveisiä lähetettiin kuitenkin monin verroin ja sovimme, että tapaamme jälleen, mikäli Erasmus-paikka aukenee minulle täältä ensi lukuvuodeksi!

Ristiriitaisuuksia

2010-12-26T22:02:00.003+02:00

Kun tulee käymään kotona Kainuussa, kuten nyt joululomalla, tekee heti mieli alkaa bilettää.

Tänään krapula-aamunani päätin katsoa toistamiseen elokuvan Sinkkuelämää 2. Tutustuttuani kyseiseen leffaan ihan elokuvateatterissa asti erään tyttöjen illan merkeissä oli minulle jäänyt pakonomainen tarve tsekata se uudemman kerran joskus tulevaisuudessa - ei siksi, että kyseessä olisi ollut poikkeuksellisen hyvä kuva vaan siksi, että se herätti minussa voimakkaita tunteita, jotka taas antavat fiiliksen elämisestä. Puhkuin raivoa elokuvan alleviivatessa kuluttamisen riemua. Nauroin katketakseni, kun sinkkisbeijbet lauloivat yhdessä kornisti naisena elon ihanuudesta. Olin ihmetyksestä pyöreänä yhden leffan pääsanoman vuoksi, joka tahtoi kertoa että vaikka kulttuureissa on suuria eroja, on onneksi olemassa muoti, jota sitoo massia omaavat naiset maailman eri kolkista kulttuuritaustoihin katsomatta toisiinsa. Prada yhdistää rikkaat siskot yhteiseen rintamaan. Ihastuttavaa. Nyt halusin kokea nuo suuret tunteet uudelleen ja löytää jotain uutta parjattavaa tuosta palasesta Hollywoodin aivotonta viihdettä, jota vihaan, koska olen vihainen nuori nainen.

Ja kritisoitavaa riitti toisellekin katselukerralle. Tuotteita mainostetaan näkyvästi merkkien vilahdellessa ruudussa häpeilemättömästi. Ladyjen arvomaailmassa ulkonäkö tuntuu olevan suhteettoman tärkeä asia. Lisäksi sinkkiksistä on kerrassaan mahtavaa matkustaa ilmastoystävällisesti jokainen omalla taxillaan lentokentältä hotellille.

Niin sain aamulla jälleen tunteilla darrassani tätä maailman ikävyyttä – Miksei kukaan boikotoi Sinkkuelämää 2 kaltaista roskaa, vaan sen sijaan tyttöjen ja naisten annetaan oppia kimalteen, uutuuden ja merkkien arvostamista vaikkapa kierrätyksen cooliuden sijasta?

Onneksi ympärilläni mörköilevistä kyseenalaisista kulttuurituotteista huolimatta olen kasvanut itse vihreäksi, maanläheiseksi ja tiedostavaksi ihmiseksi. Mutta aina kun menen käymään kavereideni luona Helsingissä, alkaa tehdä ihan hirveästi mieli bilettää. On niin ihanaa karistaa Tampereen velvollisuudet ja yliopisto taakseen ja suunnata etelämmäksi rentoutumaan. Helsingin viikonloppuihin kuuluu ehdottomasti ulkona syöminen, eikä makaronia siellä ole olemassakaan. Niinä viikonloppuina tykkään ahtautua trendikkääseen mekkoon ja käyttää korkkareita sekä mielettömän paljon aikaa laittautumiseen niin että näyttäisin aivan uskomattoman hotilta ja in-tyypiltä. Kun pääkaupungin kaveriporukkamme palaa fancystä baarista, teemme sen taxilla ja poikkeamme matkalla mäkkärissä. Matkalla viihdytämme kuskia laulamalla iPodini säestyksellä.

Kaksoiselämäni on minusta toisaalta kutkuttavaa, toisaalta sisälmyksiäni riipivää. On järkyttävää huomata kerta toisensa jälkeen olevansa itse osa systeemiä ja vieläpä nauttivansa siitä. Löydän usein itseni tekemästä asioita, joita en periaatteessa kannata tai arvosta, mutta jotka palvelevat hedonistista minää. Syntien anteeksisaaminen jesseltä ei riitä jos mielii olla mukana pelastamassa maailmaa – silloin täytyy konkreettisesti kantaa kortensa kekoon ja kolikkonsa Punaisen ristin lippaaseen kaikkien yhteiseksi hyväksi. Mutta vihreälle mikään henkilökohtainen uhraus ei ole kylliksi. Rosa Meriläisen sanoin tosivihreä tappaa itsensä kompostiin, mikä sekin tosin tuottaa lopulta päästöjä ilmakehään.

Päätän jatkossa yrittää ymmärtää myös niitä, joiden mielestä Sinkkuelämää 2 oli hyvä leffa. Ehkä jokainen meistä ansaitsee satunnaiset aivottomat hetkensä?

Vegaanin joulukiukku ja muuta..

2010-12-23T15:23:00.004+02:00

On jouluviikko. Se tuli huomaamatta, tilaamatta, yllätyksenä ja kaikkea sellaista..

Hirvitys kauhistus saan lukea uutisia, kuinka monta suklaa levyä tai kuinka monta kiloa rosollia voi joulupöydässä syödä 2000 kalorin päivä kulutukseen. (On muuten kuulemma kaksi levyä tai viisi kiloa.) Ja saan lukea, kuinka nekin 2000 kaloria voi jumpata etukäteen jo veks. Ajattelin kyllä syödä juurikin niin paljon suklaata kuin tuntuu hyvältä, sanoipa hesari mitä vain. (Tarkennetaan: Reilun Kaupan –suklaata, ei sitä verisuklaata, josta myös joulun alla huhutaan.)

Vegaaniliiton sähköpostilistalla on kolmen viikon ajan huhuiltu hyviä kinkku-reseptejä –sellaisia tofuisia—Joulun lehtihaastatteluita varten. Työpaikan jouluaterialla vegaani söi rosollia ja perunoita. Tarjoilija katsoi hämmästyneenä kysyttäessä laatikoista: ”tulee niin harvoin vastaan”. Ei se mitään, rosolli on hyvää..olisin kyllä halunnut sen kermavaahto-etikka-kastikkeella. Kaura”kermavaahtoon” ja vaaleanpunaiseksi värjättynä. En kaipaa pöytään tofu-möhkälettä kinkunkorvikkeeksi. Eikä vegaanin joulukinkun vaihtoehto ole joulukiukkukaan. Joulukiukku tulee jostain ihan muusta. Joulukiukku kuuluu kaikille!

Joulukiukku on suomalainen perinne. Se alkaa hyvissä ajoin, kun ensimmäiset jouluvalot ilmestyvät kauppojen ikkunaan nostamaan stressin-odotustasoa. Töissä kaikki sekoavat joulun lähestyessä kuin Joulu ja sitä vääjäämättä seuraava vuoden loppu olisi päätepiste jollekin suuremmallekin. Ei, kyllä valitettavasti vielä vuoden vaihduttuakin pitää tulla takaisin töihin. (Tosin sitä en uskalla huikata vastapäätä istuvalle tavallista rankemmin kiroilevalle työkaverilleni.)

Kauneimmat joululaulut, joulunavaus, asunnottomien jouluateria, koulun joulunäytelmä ja tiernapojat..ja alkaa keskustelu, joulun uskonnollisuudesta. Ateistin joulukiukku? Ei ateisti määrätietoisesti inhoa ja vihaa kaikkea uskontoon liittyvää. Pitäkööt laulunsa ja juhlansa. Niistä voi poimia rusinat päältä –ja ehkä valikoiden vähän vastustaa loppuja. Ja miksi asunnottomien jouluateria mainitaan tässä listassa? Useimmissa kaupungeissa seurakunta järjestää tämänkaltaista toimintaa ja juhlaan kuuluu ruuan ja lämpimän majapaikan lisäksi hartaus ja veisuu. En usko että moni asunnoton vastustaa kristillisyyttä yhtä voimakkaasti kuin koulun joulunäytelmää kirkkoon kuulumattomien oppilaiden vanhemmat. Ateisti asunnottomat eivät jostain syystä ole kovin järjestäytynyt liike.

Joulukiukkua ei paranna myöskään suljetut lentokentät, myöhästelevät junat tai luikkaat pikatiet. Pitkänmatkan junat olivat tiistaina myöhässä puolituntia. Vain puolituntia. Tiukkaan pakattuja junavaunuja täynnä tavallista äkäisempiä joulunviettoon suuntaavia juhlijoita. Kerään omaa kiukkuani, joka on vielä antanut odotella itseään. Joulukiukkuni kliimaksi on 25.12. kun aion uhmata kaikkia karmanlakeja ja ahtautua tuollaiseen Vr:n matkustuskapseliin. Matkan pituuden etukäteisarvio: 45 min. Lippu ostettu hyvissä ajoin –lahjat ei. Kokoan itseäni. Töiden jälkeen pisteisku kauppoihin. Suunnitelma laadittu valmiiksi etukäteen. Epätoivo. Pipariksi se kuitenkin menee..niinkuin Joulu aina.

Joulukiukkua on kuitenkin (ainakin) kahta lajia: sitä joka harmittelee ja stressaa lahjoja, koristeita ja sen sellaista ja sitten sitä toisenlaista kiukkua -- sellaista, joka ajaa lapset ja vaimon hankeen Jouluaattona.

Tätä naputellessani oli valmistunut tutkimus, jonka mukaan tuo viimeksi mainittu kiukku, on pystytty määrittelemään suomalaisten geenistön erikoisominaisuudeksi. Suomalaisten geenistöstä on löydetty alkoholin kanssa huonosti yhteen sopiva geeni, joka aiheuttaa impulsiivisuutta ja aggressiivuutta. Ja niistä aineksista syntyy eräs suomalaisen joulupöydän erikoisuus: joulukiukku.

Aiemmin mainittu asunnottomien joulu jatkuu avoimin ovin Tampereen Mustassa Lampaassa aattopäivästä Tapaninpäivän iltaan. Ja myös SPR:n Nuorten turvatalo päivystää Joulun aikaan 24/7.

Rauhallista kauden juhlaa.

-anne

(ehkä ensi kerralla blogiin jotakin poliittisempaa, joulu on kuitenkin täynnä tähtiä ja punaista väriä..ja vihreää!!)

Tampereen vihreille nuorille uusi hallitus!

2010-12-14T18:25:00.002+02:00

Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry valitsi syyskokouksessan 9.12.2010 yhdistykselle uuden puheenjohtajan ja muut hallituksen jäsenet. Puheenjohtajaksi valittiin 22-vuotias ympäristöpolitiikan opiskelija Hanna Hakko. Hakko on toiminut kuluneen vuoden yhdistyksen varapuheenjohtajana ja työskennellyt Suomen ympäristökeskuksessa.

"Ensi kevään eduskuntavaalit tulevat pitämään meidät kiireisinä", sanoo Hakko, joka on itsekin ehdolla vaaleissa. "Virnu tulee tekemään paljon töitä, jotta nuoretkin pääsevät osallistumaan päätöksentekoon." Omiksi tavoitteekseen Hakko listaa tieteen mukaisen ja kunnianhimoisen ilmastolain, eläinten olojen parantamisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan, jossa esimerkiksi vanhemmuuden kustannukset on jaettu eikä avioliittolaki erottele ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen mukaan.

Tampereen vihreät nuoret haluavat, että vuonna 2011 politiikan tavoitteeksi nostetaan entistä selvemmin myös ihmisten onnellisuus. Hyvinvoivan Suomen edellytyksiä muotoillaan muun muassa kestävän talouden ja toimivan sosiaalipolitiikan näkökulmista. Virnu haluaa, että Tampereesta kehittyy onnellisuuden mallikunta, joka on turvallinen ja houkutteleva asuinpaikka kaikenlaisille ihmisille, ja jossa seurataan tarkalla korvalla asukkaiden tyytyväisyyttä.

Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Olga Haapa-aho, Anni Heinilä, Leena Herrala, Paavo-Einari Kaipila, Joel Linnainmäki, Ida Reini, Salla Sinkkonen ja Anne Soinsaari.

Autojen keskustasta ihmisten keskusta

2010-12-08T15:04:00.002+02:00

(mielipidekirjoitus, julkaistu Tamperelaisessa 20.11.2010)

Tampereen keskustaa ollaan pikkuhiljaa elävöittämässä muuttamalla katuja kävelypainotteisiksi tai kävelykaduiksi. Yhdyskuntalautakunta päätti kokouksessaan 29. kesäkuuta lisätä Näsinlinnankadun, Hallituskadun ja Kuninkaankadun alueen kävely- ja pyöräilypainotteisuutta. Samaan suuntaan edetään, kun kaupunki lisää Kyttälän kävelypainotteisuutta. Hämeenkadun eteläpuoli onkin kauan kaivannut tällaisia piristysruiskeita. Suunta on loistava niin ympäristöystävällisyyden kuin kaupungin viihtyisyydenkin näkökulmasta.

Päättäjien tulisi kuitenkin reippaasti muuttaa katuja suoraan kävelykaduiksi pelkän kävelypainotteisuuden lisäämisen sijaan. Näin katuja rauhoitettaisiin ja samalla lisättäisiin keskustan elinvoimaisuutta. Usein esitetty huoli keskustan elinkeinoelämän näivettymisestä ei pidä paikkaansa. Kävelykatujen on päinvastoin havaittu lisäävän liikkeiden myyntiä. Viihtyisät kävelykadut houkuttelevat ihmiset liikkeelle.

Kehittäminen tuleekin nyt suunnata keskustan ytimeen, Hämeenkatuun. P-Hämpin valmistumisen tulee näkyä kaupunkikuvassa: parkkipaikkoja pitää vähentää maan pinnalta roimasti ja näin vapauttaa kaupungin keskustaa ihmisille. Hämeenkadusta tulee tehdä kevyt- ja joukkoliikennekatu, johon varataan tila myös tulevalle ratikalle.

Ennen kaikkea Hämeenkadusta tulee tehdä kaupunkilaisten ajanviettopaikka ja ylpeyden aihe, jota ihailtaisiin ja josta otettaisiin mallia kaupunkisuunnitteluun ympäri maata. Ensiaskeleet ovat jo hyvät. Autojen keskustasta on tehtävä ihmisten keskusta.

Salla Sinkkonen, puheenjohtaja
Hanna Hakko, varapuheenjohtaja
Tampereen vihreät nuoret Virnu ry.

Vihreät nuoret ja opiskelijat vaatii: Tilaa talvipyöräilylle!

2010-12-06T18:13:00.000+02:00

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO) kokoontuu 4.-5.12. Tampereelle syksyn liittokokoukseen. Kokouksen yhteydessä lauantaina 4.12. vihreät nuoret järjestävät kulkueen talvipyöräilyn puolesta.

Pyöräilijät ovat ainoa ryhmä, joiden liikkumista rajoitetaan Tampereella vuodenaikojan mukaan. Muun muassa Hämeenkadulla ja Itsenäisyydenkadulla on voimassa talvipyöräilykielto. ViNO vaatii, että käytännöstä luovutaan pikimmiten niin Tampereella kuin muissakin kaupungeissa.

-Pyöräily on osa liikennettä siinä missä yksityisautoilu, joukkoliikenne ja kevytliikennekin. Miksi juuri pyöräilijöiden pitää luopua omasta liikennevälineestään talvisin? Kunnan tulisi pitää huolta siitä, että myös talvisin kadut ovat siinä kunnossa, että niillä pyöräileminen on turvallista, vaatii ViNOn puheenjohtaja Heikki Sairanen.

-Cancunin ilmastokokouksen alla on erityisen hyvä hetki miettiä, miten yhteiskunnastamme tehdään ilmastoystävällinen. Ihmisten mahdollisuuksia valita ekologisempia liikkumistapoja, tässä tapauksessa pyöräilyä, ei pitäisi rajoittaa, painottaa ViNOn toinen puheenjohtaja Paloma Hannonen.

Vihreät nuoret ja opiskelijat aloittavat kulkueensa Hämeenpuistosta noin klo 13:45. Kulkue päättyy Hämeenkatua pitkin Keskustorille, jossa järjestetään tiedotustilaisuus klo. 14:15. Kulkueen osallistujat nostavat polkupyöränsä harteilleen talvipyöräilykiellon vuoksi.

Vihreiden nuorten ylistys

2010-12-06T17:21:00.003+02:00

Tampereella järjestetty ViNOn liittokokous oli ja meni. Lauantaina tempaistiin talvipyöräilyn täyden sallimisen puolesta ja biletettiin limudiskossa lapsuuden parhaiden biisien tahtiin, ja sunnuntaina valittiin uudet puheenjohtajat Paloma Hannonen ja Inka Venetvaara. Kärkiehdokkaiden joukkoon pääsi Tampereen oma Olli-Poika Parviainen. Viikonlopun järjestelyitä kehuttiin vuolaasti ja monessa välissä, eli hyvä Virnu! Ollemme tehneet hyvää työtä, joten saamme olla ylpeitä itsestämme.

Mutta se hehkutuksesta. Haluaisin jakaa yhden kokemuksen tamperelaisesta politiikanteosta.

Minä ja Leeni kävimme toissa viikolla seuraamassa valtuuston kokousta. Odotimme mielenkiinnolla mm. joukkoliikennesuunnitelman käsittelyä, mutta kyseinen kokonaisuus jätettiin pöydälle. Sen sijaan saimme odottamatonta huvia peruskoulutuksen vientituotteistamista koskevan valtuustoaloitteen käsittelystä.

Väittely taisi alkaa siitä, kun joku täräytti peruskoulun olevan kotoisin DDR:stä. Tämä kommentti selvästi iski kookomuslaisten ja demareiden nostalgiahermoihin, koska peruskoulun syntyhistoriasta, puolesta- ja vastaanpuhujista heiteltiin piikkejä suuntaan jos toiseen. Eipä sillä, kyllä vasemmisto ja keskustakin sotkivat lusikkansa tähän soppaan. Myös tuntijakouudistuksesta sanottiin sanottavansa. Vanhojen puolueiden kinastelu siitä, kuka oli tehnyt mitäkin vuosikymmenien poliittisen historian aikana, vei hyvän hetken valtuuston työajasta.

Eniten minua hämmensi erään vasemmistolaisen esittämä surullinen kuva peruskoulusta. Kuulemma kouluissa kannustetaan huolehtimaan vain itsestään ja ottamaan hyöty muista, koska palkinnot tulevat vain harvoille. Lisäksi kouluissa ei muka kannusteta oppilaita oppimaan yhdessä. Esitettiin myös epäily, että aiemmin kuria ja kuuliaisuutta tuleville työläisille opettava koululaitos saattaisi kuitenkin olla muutoksessa.

Kauhukuvaa kuunnellessani mieleen hiipi ajatus, että valtuuston väki taisi olla (joitakin opettajia lukuunottamatta) jokusen vuosikymmenen liian vanhaa kertomaan, mitä kouluissa oikeasti tapahtuu. En oikein usko, että olen Lappeenrannassa peruskoulun suorittaessani ollut jotenkin harvinaisissa kouluissa, kun niissä tehtiin ryhmätöitä ja esitelmiä, valittiin aiheita ja työtapoja itse ja autettiin luokkakavereita hankalissa tehtävissä vastavuoroisesti silloin, kun kukakin apua tarvitsi. Valtuusto kaipaisi selvästi vähän nuorempia valtuutettuja edustamaan tuoreempaa kokemusta siitä, mitä koulutus nykyään on ja mikä siinä on vialla.

Toinen minua hämmentänyt asia oli monien valtuutettujen energia vääntää asiasta, josta ei oltu edes tekemässä päätöksiä. Sitä kuvittelisi, että heidän ajalleen olisi parempaakin käyttöä kuin mihinkään johtamaton kollegoiden nokittelu. Esimerkiksi tuntijakouudistus ei tietenkään edes kuulunut valtuuston toimivaltaan. En tosin tiedä, kuuluuko moinen toiminta sitten valtuuston yleisiin käytäntöihin. Virnussa ja ViNOssa on vain päässyt oppimaan mielestäni paremmille, skarpeille toimintatavoille. ViNOn liittarikin loppui tuntia ennen aikataulua, kun aikaa ei käytetty turhaan vääntämiseen, vaan asioista keskusteltiin napakasti silloin kun kuului, kunnioitettiin työryhmien esityötä ja puheenjohtajat pitivät menon asiallisena.

Eli siis: hyvä vinolaiset ja hyvä virnulaiset, näytetään muillekin hyvää esimerkkiä jatkossakin. Ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Maksullisen koulutuksen puolustuspuheenvuoro

2010-11-19T17:51:00.002+02:00

Ylen Silminnäkijä-ohjelman Kerjäläisyliopisto-jakso nosti taas vastustuksen aallon lukukausimaksuja vastaan, kun EK:n projektipäällikkö Marcus Nybergh jäätyi yrittäessään perustella lukukausimaksuja. Kysymys maksullisesta koulutuksesta ei kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoinen, että paha elinkeinoelämä haluaisi vain potkia opiskelijoita valmistumaan nopeammin ja viedä vähätkin rahat pois.

En ole oikein koskaan nähnyt tai kuullut kunnollista julkista keskustelua maksullisesta koulutuksesta, vaan kiistan molemmat osapuolet ovat aina keskittyneet puhumaan toistensa ohi, eikä mitään dialogia ole päässyt syntymään. Maksuttomaan koulutukseen liittyy kuitenkin monia kysymyksiä, jotka ovat pohtimisen arvoisia. Tässä niistä muutama.

Koulutus periytyy
Suomessa, niin kuin muissakin läntisissä maissa, voi tilastollisesti nähdä, että akateemisten vanhempien lapset menevät aikanaan korkeakouluun, kun taas duunarien lapset menevät ammattikouluun. Ja kun korkeakoulutuksen kustantaminen maksaa paljon enemmän kuin ammatillinen koulutus, siitä seuraa, että duunarit maksavat suurelta osin akateemisten hyväosaisten koulunkäynnin.

Toisen tutkinnon kyseenalainen hyöty
Rajahyöty toisesta korkeakoulututkinnosta on sen verran alhainen, että yhteiskunnan kannalta ei ole juurikaan järkeä kannustaa tällaiseen toimintaan. Tietysti on niitä, jotka eivät ensimmäisellä kerralla osu oikeaan, mutta ratkaisu tähän pitäisi olla selkeästi suurempi panostus opintojenohjaukseen.

Sivistys ei edellytä yliopistotutkintoa
Monet maksuttomuuden puolustajat vetoavat sivistykseen arvona, että kaikilla pitää olla universaali oikeus sivistää itseään valtion ja Kelan piikkiin niin kauan kuin huvittaa. Sivistys ei kuitenkaan nykymaailmassa löydy enää yliopistoista. Meillä on erinomainen kirjastolaitos, joka takaa kaikille hyvät mahdollisuudet sivistää itseään. Lisäksi meillä on hyvin tuetut kansalais- ja työväenopistot, sekä laadukas Yleisradio. Nämä ratkaisut ja maksuton perus- ja toisen asteen koulutus riittävät kyllä takaamaan riittävän sivistyksen.

Ja viimeisenä käytännön kannalta tärkein pointti:

Lukukausimaksut ovat huono tapa hoitaa koulutuksen maksullisuus!
Paljon paremman tavan tähän tarjoaa esimerkiksi ns. Graduate Tax -malli, jossa koulutuksen hinta peritään valmistumisen jälkeen ylimääräisellä tuloverolla. Köyhyys ja lukukausimaksut eivät siis estä akateemista koulutusta. Tällä hoidetaan samalla se, että kovapalkkaiseksi juristiksi valmistuva maksaa koulutuksestaan enemmän kuin kirjastonhoitajaksi valmistuva. Kätevää, eikö?

Menettämällä luottotietonsa opiskelija saa paremman toimeentulon

2010-11-11T20:24:00.002+02:00

Opiskelijoiden toimeentulon kehitys laahaa kaukana yleisestä tulokehityksestä, pieniä parannuksia tulee silloin tällöin, mutta ne eivät ole riittäviä. Mitä opiskelijaliikkeen tulisi tehdä, että sana menisi perille?

Pohdimme opiskelijan toimeentuloa Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan eli Tamyn edustajistossa, kun keskustelimme, millaista mallia perustulosta Tamy voisi ajaa. Heitin keskustelun tiimellyksessä idean, että voisimme pistää pystyyn kampanjan, jossa kehottaisimme uusia opiskelijoita menettämään luottotietonsa, jotta he voisivat suoraan hakea toimeentulotukea ilman kaiken opintolainan nostoa ja toimeentulo olisi siis myös kesällä turvattu.

Luottotietonsa voi menettää lyhyimmillään kolmeksi vuodeksi. Uudet opiskelijat voisivat siis menettää luottotiedot opiskelujen ajaksi ja saada toimeentulotukea, jonka perusosa on opintotuen opintorahaa suurempi. Opintolainalla opintotuesta saa kyllä melkein yhtä suuren, mutta kaikki opiskelijat eivät uskalla ottaa opintolainaa, muun muassa siksi, että opintojen jälkeisestä toimeentulosta ei ole varmuutta.

Tällainen kampanja voisi tottelemattomuudessaan herättää päättäjien huomion (taas kerran) opintotuen surkeasta tasosta, ehkä tällä kertaa tarpeeksi voimakkaasti? En tiedä, haluanko nyt oikeasti kehottaa opiskelijoita tähän, koska en tiedä, onko kehottaminen luottotietojen tarkoitukselliseen menettämiseen laitonta, ja varsinkin, onko luottotietojen tarkoituksellinen menettäminen rikollista. Mutta jos vaikka Suomen ylioppilaskuntien liitolla olisi uskallusta, saa kampanjaidean vapaasti varastaa!

Vaadin että ateistinakin saan äänestää!

2010-11-10T18:34:00.007+02:00

Niin kauan kuin kirkko ja valtio ovat Suomessa yhdessä, ja yritykset maksavat kirkonkymmenyksiä, vaadin että ateistinakin saan äänestää!

..tai vähintään että kaikki, joilla äänioikeus on, taapertavat 14.11. isänpäivänä äänestämään.

Kirkosta eroaminen ei automaattisesti tee ihmisestä uskonnotonta tai ateistia, mutta osa kirkosta eronneista saattaa vielä näissä vaaleissa käyttää äänioikeutta: Vaalilainsäädännön asiantuntijan Lauri Tarastin mukaan Ylen "homoillan" jäsenpaossa kirkosta eronneet voivat äänestää tulevissa vaaleissa. Vaaliluetteloa on käytännössä mahdotonta päivittää suuren eronneiden määrän vuoksi, jolloin kaikki 15.8. jälkeen eronneet ovat vielä äänioikeutettuja.

Kirkko on uudistuksellisesti kokeilemassa myös 16 vuoteen alennettua äänestysikärajaa. Vaalisivustolta löytää nuoret ehdokkaat helpostii parilla klikkauksella. Tampereella alle 30-vuotiaita ehdokkaita on muuten 33 henkeä. Ja --Oi joi-- seurakuntavaalejahan voi tykätä feisbookissakin! Sivusto on groovaavasti nimettykin ”eka kerta”.

Tutustuin viikonloppuna seurakuntavaalien vaalikoneeseen. Eihän minulla toki ole ollut äänioikeutta näissä vaaleissa koskaan (tai korkeintaan ne pari kuukautta, jotka ehtivät vierähtää ennen kuin 18-vuotiaana sai nettilomakkeen täytetyksi eroakirkosta.fi -palvelussa. Monet siis ovat selvästi minua nopeampi naputtelemaan eroanomuksensa sopivan uutisen noustessa tapetille.) Tuttavani kuitenkin kuuluvat kirkkoon ja mielenkiinnolla lauantaiaamuna seurasin vastauksia netti-oraakkelin kysymyksiin seurakuntavaalit.fi -sivustolla.

Mistä toimintamuodosta lähdetään tulojen vähentyessä säästämään? Miten kirkon ilmasto-ohjelman tulisi näkyä seurakunnassa? Entä samaasukupuolta olevien parien asema kirkossa?

--Näkisikö jostain tilaston, kuinka näihin kysymyksiin on vastattu? Vai odotanko vain vaalitulosta?

Maanantaina alkaneelta kirkolliskokoukselta odotettiin kantaa samaasukupuolta olevien parien vihkimiseen. Keskiviikko aamun uutisissa homoparien rukousohjetta valmistelleen valiokunnan kerrotaan keskustelleen parien siunaamisesta. Ehdotusta kirkolliskokoukselle ei kuitenkaan tuoda. Sen sijaan perustevaliokunta esittää, että kirkolliskokous antaisi piispainkokouksen laadittavaksi pastoraalisen toimintaohjeen siunaamisesta. Viiden allekirjoittaneen jättämässä eriävässä mielipiteessä todetaan toimintatavan mitätöivän Raamatun ohjeellisuuden ja mahdollistavan totuuksien kännön päälaelleen.

Miksi rippikoulun kesken jättänyt ateisti kirjoittaa seurakuntavaaleista? Miksi minulle kaikista ihmisistä tulee olo, että haluaisin jo suojella kirkkoa kristityiltä --vai oliko se sittenkin kristillisiltä? Voisiko kristillisen puolueen rinnalle nousta ateistinen tai uskonnoton puolue, jonka tarkoituksena ei olisi tulkita Raamatun tekstiä yksipuolisesti ja käyttää uskontoa poliittisena lyömäaseena vaan taata uskonnon ja uskonnottomuuden vapaus ja yhdenvertainen kohtelu kaikille –kuten meitä on opetettu?

Ei instituutio ole yhtä kuin usko, mutta instituutio on se, joka kerää verot, palkkaa työntekijät, järjestää hengellisiä- ja sosiaalisia palveluita. Ja mihin seurakuntavaaleissa ääniä haalineet edustajat sitten oikein pääsevät vaikuttamaan? Asiasta tietämättönä lähden tutustumaan seurakuntavaalit.fi -sivustoon. Virhe, sivusto mainostaa vain feisbookkia ja heittää silmille youtube-videoita. Wikipedia ei petä tälläkään kertaa: viidellä virkkeellä sivu tiivistää minulle kirkkovaltuuston päättävän seurakunnan taloudesta, viranhaltijoista ja kappalaisen valinnasta sekä antaa äänioikeuden hiippakuntavaltuuston, kirkolliskokouksen ja piispan vaaleissa. Taas lisää vaaleja, jotka eivät sano minulle mitään..kirkollispolitiikka on auttamatta liian monimutkaista minulle.

Hyviä seurakuntavaaliteesejä Vihreillä kuitenkin on: ympäristövastuuta, paikallista ja globaalia vastuuta, tasa-arvoa ja avointa demokratiaa.

Ja niihin voi tutustua: http://www.vihreat.fi/seurakuntavaaliteesit

-anne

joka ei nyt tiedä yhtään mistä puhuu.

(jos joku voisi piirtää yksinkertaisen kaavion, missä vaaleissa seurakunnissa, kuka päättää ja mistä, niin kiitos.)

Ruotsia, saamea vai suomea - vai kaikkia niitä?

2010-11-07T19:45:00.003+02:00

Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä lähes minkä tahansa kielen oppiminen on rikastavaa ja avartavaa –ehkä myös, koska kielten oppiminen on itselleni aina ollut helppoa. Silti vellova keskustelu ruotsin asemasta on saanut minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että sen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa tulisi harkita uudelleen, erityisesti kaikille pakollisena kouluaineena.

Ruotsi on sinänsä perusrakenteeltaan melko yksinkertainen kieli esimerkiksi suomen kielen sijajärjestelmään tai venäjän verbien aspekteihin verrattuna. Lisäksi ruotsia näkee ja kuulee jatkuvasti suomalaisessa yhteiskunnassa, koska kaiken maitopurkista junan kuulutuksiin tulee olla kahdella virallisella kielellä. Ruotsin oppimisen ei siis sinänsä kuuluisi olla niin vaikeaa kun se tällä hetkellä monille on, elleivät asenteet torjuisi sitä niin voimakkaasti.

Tämä negatiiviseen asenteeseen ruotsia kohtaan vaikuttavat niin historialliset kuin ajankohtaisemmatkin syyt. Historiallisesti katsoen ruotsi on tavallaan hieman samassa asemassa kuin siirtomaakielet monissa Afrikan maissa: se on entisen valloittajan kieli, jota eliitti aikoinaan käytti, ja joka dominoi suomalaista yhteiskuntaa niin politiikassa kuin koulutuksessakin. Tilanne ei tietenkään ole täysin verrannollinen, mutta uskon, että ruotsi-vihan takana on osittain edelleen ajatus bättre folkista ja suomen kielen alistamisesta pitkäksi aikaa maaseudun yksinkertaisen kansan kieleksi. Tätä nykyä valtasuhteet kielten välillä ovat käytännössä muuttuneet ja suomi dominoi ruotsia, mutta ruotsin asema edelleen heijastaa vanhoja valtasuhteita.

Tätä nykyä suurimmassa osassa maata ruotsin kieltä ei näe tai kuule juuri muualla kuin selvästi kaksikielisillä alueilla. Ruotsia ei tarvitse suuressa osassa Suomea käyttää käytännössä ikinä eikä sitä kuule kadulla paljoakaan. Ruotsissakaan vieraillessa suomenruotsista ei ole aina apua, koska siellä puhuttavat ruotsin murteet eroavat suomenruotsista huomattavasti. Ruotsin kieli toki välittää omaa suomenruotsalaista kulttuuria, joka eroaa niin suomalaisesta kuin ruotsalaisestakin kulttuurista. Väittäisin kuitenkin, että suomessa puhuttavan suomenruotsin välittämä kulttuuri ei eroa niin ratkaisevasti suomalaisesta kulttuurista, että sen oppiminen todella olisi koko Suomessa tärkeätä. Kieliä, jotka todella lisäisivät ymmärrystä vieraita kulttuureja ja erilaista ajattelutapaa kohtaan, ovat esimerkiksi venäjä, espanja tai arabia, joiden puhujia on myös maailmanlaajuisesti huomattavasti enemmän kuin ruotsin. Niiden opetuksen olisi ilo nähdä lisääntyvän, koska niistä on myös eniten hyötyä globalisoituvassa maailmassa, jossa toisten kielten ja kulttuurien ymmärtäminen on entistä tärkeämpää. Ruotsin opettaminen pakkopullana syö siis resursseja jotain todella uutta ja erilaista välittävien kielten opettamiselta, eikä torjuvien asenteiden vuoksi välttämättä edes lisää ymmärrystä suomenruotsalaisten historiallisesta asemasta Suomessa .

Oman äidinkielen puhuminen on erittäin tärkeä asia – yleensä vain äidinkielellään pystyy löytämään juuri oikeat sanat ilmaisemaan esimerkiksi tunteitaan. Omasta äidinkielestä puhuminen herättää paljon vahvoja tunteita enkä missään tapauksessa halua vähentää suomenruotsalaisten mahdollisuuksia puhua äidinkieltään. Pikemminkin haluan kiinnittää huomiota siihen, kuinka tämän kuitenkin suhteellisen pienen vähemmistökielen asemaa maassamme pitäisi harkita uudelleen. Onko todella järkevää, että peruskoulussa käytetään resursseja sellaisen kielen opettamiseen, josta (rohkenen väittää) suurelle osalle oppilaista siitä ei jää paljoakaan mieleen? Onko ruotsinkielisten saatava palvelua ruotsiksi myös Lappeenrannassa, missä kadulla kuulee enemmän venäjää kuin ruotsia? Tai voisiko kaksikielisyyden rajoittaa vain niille alueille, missä ruotsinkielisten määrä ylittää jonkin tietyn prosenttiluvun? Tällaista prosenttiajatteluahan jo harrastetaan kadunnimikylttien suhteen, ja se mahdollistaisi oman äidinkielen puhumisen arjen ympäristössä, mikä kuitenkin kaikkein tärkeintä. Olisi lisäksi mielenkiintoista tietää, kuinka usein suomenruotsalainen todellisuudessa saa palvelua ruotsiksi missä päin tahansa Suomea – käytännössä kun esimerkiksi ns. virkamiesruotsin suorittaminen ei tarkoita, että kieltä todellisuudessa osaisi.

Ruotsinsuomalaisten ja suomenruotsalaisten määrien välillä ei ole kovin suurta eroa. Kuitenkin suomen kielen asema Ruotsissa on sama kuin saamen Suomessa (virallinen vähemmistökieli). Tämä kertoo osuvasti siitä, kuinka ruotsin kielen asemassa on kyse historiallisesta menneisyydestä eikä niinkään ajankohtaisesta ilmiöstä. Ruotsi on epäilemättä yksi parhaiten suojeltuja vähemmistökieliä maailmassa, vaikka se on täysin elinvoimainen kieli eikä vaarassa kuolla puhujien vähentyessä, eikä siis sinänsä tarvitse erityistä suojelua. Yksi mahdollisuus uudistaa Suomen vähemmistökieliä koskevaa politiikkaa olisikin se, että koulussa olisi valittava saamen ja ruotsin väliltä. Uskon, että tämä parantaisi pidemmällä tähtäimellä kummankin kielen asemaa, ja poistaisi ruotsista etuliitteen pakko-.

Back to basics: luokka

2010-11-03T15:40:00.002+02:00

Olen ajautunut tänä syksynä vallankumouksellisten ajatusten pariin. Syynä on rakas yliopistomme.

Aiemmin syksystä sain joltakulta tuntemattomalta yliopistolaiselta käteeni anarkistisen manifestin, jota olen nyt pikku hiljaa lueskellut ja pureskellut. Toiseksi olen juuri aloittanut kurssin luokkatutkimuksesta. Antagonismit ja vallankumoukset ovat oikein vilisseet silmissä ja korvissa.

Joidenkin luokkatutkijoiden mukaan koulutus uusintaa luokkia. En voi väittää vieläkään täysin ymmärtäneeni, mitä luokilla kulloinkin tarkoitetaan (ja sillähän tarkoitetaan kaikenlaista), mutta henkilökohtaisesti olen pitänyt yhteiskunnalta saamaani koulutusta hyvänä ja voimauttavana: omaan ajatteluun ja tiedonhakuun on aina kannustettu, ja etenkin yliopistolla ollaan eri aloilla ajettu ties minkä suuntaisia reformeja ja revoluutioita. Millaisiksi luokiksi meitä siis uusinnetaan? Onko olemassa jotakin näyttöä siitä, että opettajien panostus eri oppilaisiin riippuisi jotenkin oppilaiden taustoista?

Mitä sitten pitäisi ajatella koulujen nykyään harrastamasta yrittäjyyskasvatuksesta? Se kai sekoittaa ainakin yksinkertaisinta luokkadualismia. Henkilökohtaisesti en ole aiemmin ollut kauhean innostunut yrityskasvatuksen tuomisesta peruskouluun mm. siksi, että se tuntuu vievän tilaa tärkeältä yleissivistävyydeltä ja tuovan tilalle talouselämän intressejä. Mutta toisaalta; eikö juuri yrittäjänä ihmisellä ole mahdollisuus muotoilla omaa työntekoaan ja olla siinä mielessä itsenäinen oman työnsä ja pääomiensa haltija?

Entä miten me vihreät asetumme luokkiin? Tulojen ja ammattien kautta varmasti moniinkin. Maun ja kulutustottumusten kauttakin suuntia on useita. Luomuruoka on toisinaan kalliuden perusteella leimattu elitistiseksi. Toisaalta kulutustason pitäminen matalana, mihin moni meistä toivottavasti pyrkii, saattaa asettaa meidät erilaiseen luokkaan kuin tuloja tarkastellen voisi tehdä; keskimäärinhän tulojen kasvu nimittäin näkyy kulutuksen ja ympäristörasitteen kasvamisena.

Henkilökohtaisesti luokkakeskustelun ymmärtämisessä on minulle ehkä samanlaisia vaikeuksia kuin degrowth-keskustelun ymmärtämisessä. Samaan tapaan kuin degrowthin sijaan keskittyisin mieluummin tiettyjen taloudellisten toimien ja kuluttamistottumusten ympäristövaikutuksiin, keskittyisin myös luokkien sijaan mieluummin tarkemmin määriteltyihin taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin ja mahdollisesti niitä aiheuttaviin rakenteisiin ja koulutuksen ja työelämän käytäntöihin. Mieluummin myös kehittelisin ratkaisuja ongelmiin kuin ideoisin vallankumousta, mieluummin yhteistyössä ja demokraattisesti kuin antagonistisesti.

Toiveita valtalehdestä

2010-10-27T15:05:00.008+03:00

Jotta politiikassa tai yhteiskunnallisessa elämässä olisi edes jonkinlainen legitimiteetti, tarvitsee se väyläkseen kansalaisten mieliin ainakin toistaiseksi kunnollisen sanomalehden. Sellaisen, joka tuo julki päätökset, väännöt, loikkaukset, loukkaukset, kannat ja pari kertaa vudoessa valtuustojuorutkin. Hesarin paperiversion A-osaa lukemalla saa melko hyvän käsityksen siitä, mitä tarkoitan.

Sitä tuskallisempaa onkin ollut seurata Aamulehden uusia aallonpohjia ehkä erityisesti kunnallispolitiikassa, mutta uutisoinnissa muutenkin. Etenkin nettilehteä ei tunnuta toimituspäälliköitävän lainkaan, ja siitä seurauksena on tälläkin viikolla ollut kokoelma seuraavia otsikoita:

- Tervoa ei syytetä: Raamattua saa viskellä, mutta islamia ei saa pilkata
- Kuinkahan kauas se näkyy - Ikaalisiin nousee 70-metrinen tuulimylly
- Miksi Pälkäne pitää syrjäkylät pimeänä?
- Kenen syy on eroaalto kirkosta? No, pappien ja median
-- Lue myös: Mitä piispa ja Setan aktiivi sanoivat kirkon tulevaisuudesta - katso video
- Jossain näinkin: työttömät haetaan kotoa koulutukseen

Kyllä näillä saa varmaan klikkausmäärän nousuun ja Seiskan kalpenemaan, mutta ehkäpä jotain myös menetetään? Vähimmillään tunne siitä, että netissä olisi myös paikallisia kiintopisteitä, joissa toimitetulla sisällöllä tehtäisiin analyysiä maailman ilmiöistä keskellä informaatiotulvaa. Luotaisiin järjestystä, nähtäisiin merkityksiä.

Miten voin vaikuttaa? Arvioita Aamulehdestä ja Valosta kysytään sentään tämän tästä, laatua voi aina vaatia, satunnainen lukijakin.

Leeni opintiellä

2010-10-27T11:18:00.004+03:00

Suoritin lukio-opintoni 3,5 vuodessa. Niistä 3 ensimmäistä lukuvuotta opiskelin synnyinkaupungissani Kajaanissa. Sitten teki mieli vaihtaa kaupunkia ja päädyin Tampereelle kevätlukukauden 2009 viimeisenä päivänä, kun suurin osa kajaanilaisista kavereistani sai valkolakkinsa. Lukio-opintoni olivat kurssien osalta jo pulkassa, enää englannin ja äidinkielen kirjoitukset uupuivat.

Aloitin elokuussa 2009 työt siivousalan palveluvastaavana (eli kansankielellä siivoojana), mutta olin kirjoilla Tampereen yhteiskoulun lukiossa (TYK), jossa kävin syksyn neljänä kirjoituspäivänä ns. hoitamassa homman kotiin. Joulukuussa 2009 sain valkolakkini Kajaanin lukion liikuntasalissa, käsissäni lukion päättötodistus TYK:stä. Jatkoin töitä Tampereella, jonne olin jo hyvin kotiutunut. Viime keväänä hain yliopistoon, sillä se oli tuntunut tieltäni jo pitkään. Tampereen yliopiston Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta; Ympäristöpolitiikan ja aluetieteen koulutusohjelma. Luin ja opiskelin ahkerasti. Päätin varmuuden vuoksi hakea opiskelemaan myös Humanistiseen tiedekuntaan Saksan kieltä ja kulttuuria, mutta siihen kokeeseen en valmistautunut niinkään. Heinäkuussa tulokset olivat yllättävät: Jäin puolen pisteen päähän, ensimmäiselle varasijalle, Ympäristöpolitiikan ja aluetieteen koulutusohjelmassa, mutta sain paikan lukemaan Saksan kieltä ja kulttuuria. Kukaan ei perunut 'ypatpassa', joten olen nyt aloittanut opintoni 'saksassa'. (Käyn edelleen töissä, mutta paljon pienemmällä tuntimäärällä.)

Millaista yliopisto-opiskelu on sitten ollut?
Uutta, outoa, mukavaa, innostavaa, mutta rankkaakin, sillä mahdutin lukujärjestykseeni sekä 'saksan' että 'upatpan' perusopinnot. Nautin saksan opiskelusta, sillä kielitaitoni on kehittynyt valtavasti ja rakastan tuota maata ja kulttuuria melkein kuin kotimaatani. Silti edelleen myös aluetiede ja ympäristöpolitiikka kiinnostavat suunnattomasti ja suunnittelen pääaineen vaihtoa tulevaisuudessa.

Joka tapauksessa: On ollut todella jees saada aivoille jotain älyllisempää tekemistä, kuin päivittäinen mopin heiluttelu sekä tutustua uusiin ihmisiin oikein 'roppakaupalla'. Varsinkin, kun nämä uudet ihmiset ovat kiinnostuneet ainakin joistain samoista aiheista. Heidän kanssaan voi väitellä aluekehityksestä tai puhua niitä näitä saksaksi. Myös ruokatunnilla juoruilu on ihan tervetullutta semiyksinäisten kahvitaukojen jälkeen.

Olen kokenut oppimisympäristöni innostavana, joustavana ja ymmärtävänä ehkä ensimmäistä kertaa koskaan. Yhteisöllisyyttäkin on tarjolla mm. ainejärjestöjen kautta, jos siihen vain haluaa tarttua. Samalla yksilöllisyyttäkin arvostetaan enemmän kuin ennen. Ryhmätyöt tuntuvat ensiksi pakkopullalta, mutta kun niitä ryhtyy tekemään, niistä saattaa muodostua hedelmällisiä tai vähintäänkin naurettavia. Ääntämiskurssilla kielistudiossa voin nauraa itselleni, kun kieli menee solmuun. Kotona juuri ennen kirjoitustehtävän deadlinea voin kirota perfektionismiani pistäessäni parastani. Tehtävän palautuksessa ei välttämättä seiso kiitos viimehetken hionnoista, vaan kehotus hioa vielä enemmän. Hetken se ottaa päähän, mutta seuraavassa tehtävässä tekee mieli taas näyttää opettajalle närhen nännit omilla taidoillani. Minä tahdon oppia, minä tahdon olla hyvä! Tässä on suureksi avuksi se, että minulle kerrotaan tarkkaan, missä teen virheitä. Ei enää kaunistella ja kirjoiteta aineen loppuun "gut", virheistä huolimatta. Jokaisen rivin lopussa on merkintä virheen laadusta ja saan korjata sen ihan itse. Aluksi tuntui ehkä loukkaavalta, mutta ei enää.
Teen tänä lukuvuonna parhaani, hyödynnän sen puhdin, mikä oli vuoden levossa. Ensi vuonna haen vaihtelua ulkomailta, sillä suunnittelen Erasmus-vaihtoa Saksaan, Leipzigiin.

Entä opiskelijapolitiikka?
School-uudistus myllertää yliopistossa - edustajisto - ylioppilaskunta - opintotuki - YTHS.....
Ei, en vielä ole erityisen innostunut, mutta koitan pysyä ajantasalla siitä, missä mennään. Onneksi on monia muita, jotka tietävät ja vaikuttavat enemmän. Minun ei aina ole pakko.

Älä pelkää kulkea omaa tietäsi, opit jokaisesta päivästä elämässäsi jotain, vaikket sitä huomaisikaan.

Ilmaisia vinkkejä ilmastoneuvotteluihin Meksikon Cancuniin

2010-10-20T09:20:00.002+03:00

(kuvaa suuremaksi klikkaamalla)

Viikko toimiston jätekatoksessa

2010-10-19T09:39:00.002+03:00

Viime viikonloppuna 17.10. vietettiin jokavuotista asunnottomien yötä. Mainittakoon kuriositeettinä että Turun kaupunki ”palkittiin” tapahtuman yhteydessä Hiertävä kivi -palkinnolla. Turku on osoittanut haluttomuutta ehkäistä pitkäaikaisasunnottomuutta ja pyrkii taloudelliseen voittoon myymällä vuokra-asuntoja, joihin on sijoitettu asukkaita muun muassa sosiaalisin perustein.

Juuri ennen todellisen syksyn saapumista ja kylmiä öitä asuin viikon kadulla. Viikko on naurettavan lyhyt aika. Ja on typerää, pinnallista -ehkä jopa mautonta- leikkiä asunnotonta, mutta tosiasia on, että ei kylmää voi tuntea palelematta eikä nälkää olematta ilman ruokaa. Minulla on ainakin omasta mielestäni sangen ihana koti ja jääkaapissakin usein muutakin kuin valo. Pikku hetkeksi kuitenkin rakensin lokoisan kolon itselleni Tampereen Vihreiden toimiston jätekatokseen. Ihanan suojainen pikku paikka. Suosittelen, jos joskus väsy yllättää pitkäksi venähtäneen hallituksen kokouksen jälkeen ja toimiston sohvakin on jo varattu. Tosin perjantai-illan iloiset riekkujat kaupungilla saattavat valvottaa ja valot syttyvät liikkeentunnistimella aina kun käännät kylkeä.

En pysty sanoutumaan irti työstäni kuukaudeksi, irrottautumaan syksyn kokousruljanssista tai olemaan poissa luennoilta, ystävänikin tulee Sloveniasta käymään vain ja ainoastaan juuri tuolla viikolla. En siis pysty olemaan asunnoton siinä sosiaalisesti eristävässä merkityksessä, joka asunnottomuudesta usein seuraa. Kyllä nukkumapaikan aina löytää toimiston jätekatoksesta tai jonkun rappukäytävästä ja ruuan hankkii helposti lukitsemattomista roskiksista. Mutta sosiaalista eristäytymistä on vaikea kokeilla kaupungissa, jossa eittämättä törmää tuttuihin naamoihin joka kerta ulos ovesta suunnatessaan. Ja minä olen asunut täällä vasta vuoden.

Suojan löytäminen ja ravinnon hankinta ovat vain ilmiön pintaraapaisua. Pysyvän osoitteen uupuminen tekee jo ainoastaan kirjastokortin saamisen vaikeaksi. Monet päivittäisten asioiden hoitamiseen liittyvät tehtävät hankaloituvat ihmisen leimaantuessa. Fyysiset esteet pystytään usein ohittamaan mutta sosiaalinen syrjäytyminen tai syrjäyttäminen ruokkii itseään.

Tänä aamuna Ylen puheella keskusteltiin kuinka pienellä ihminen voi elää hyvää ja tayttä elämää. Materiaalisesta näkökulmasta alle 45-vuotiaan miehen oli laskettu tarvitsevan yhteensä noin 260 palvelua tai esinettä elääkseen niukasti mutta hyvin. Näiden 260 asian kuukausitaksaksi oli laskettu inon 560 euroa, pois sulkien asumisesta koituvat kustannukset. 560 euroa on kuitenkin enemmän kuin toimeentulotuen minimi summa...ja mitä opiskelija saa kuukaudessa käteen opintotukea. Ehkä siis noihin 260 tarpeelliseen esineeseen mahtuu aika paljon ilmaa? Tutkija oli laskenut hyvän elämän periaatteiden toteutumiseksi esimerkiksi kerran viikossa syötävän ulkona. Uutisten uusimmat tilastot kertovat myös yhä useampien määrittelevän viihtyisän kodin tarvekaluihin kuuluvan tietokoneen ja toimivan internetin. Tarpeellisuus, viihtyvyys ja hyvä elämä ovat hyvin suhteellisia käsitteitä.

Haluaisin vielä kehittää tästä aasinsillan siihen, kuinka politiikka on elitististä akateemikkojen hommaa ja sulkee ulkopuolelleen suuren joukon ihmisiä..mutta se on minulta yhtä teennäinen aihe kuin kadulla asuminen oman kodin haltijalta.

-anne
joka lähtee kotiin ja tekee kakluuniin tulen

Kiinnostavan ja tärkeän ristiriidat

2010-10-11T15:28:00.005+03:00

Aina välillä tulee tunne, että poliittinen keskustelu on Suomessa todella ahtaalla. Joskus se näkyy lähinnä heittelevänä murahteluna tai sitten vain varman päälle tehtynä uutisointina asioista, joiden merkitys on ehkä kuitenkin kovempi symbolisella kuin konkreettisella tasolla.

Kuvaavaa tästä oli uutisointi puoluevaltuuskunnasta Nokialla, jossa päätettiin niin kielipoliittisesta linjapaperista kuin elinkeinopoliittisesta ohjelmastakin. Kielipoliittisen paperin keskustelun ja äänestyksen ajan televisiokamerat olivat paikalla, ja toimittajat tekivät suorastaan yksityiskohtaista uutisointia äänestyksistä lähtien, kun taas elinkeinopolitiikka ohitettiin aika kepein sivulausein. Se on jotenkin surullista, eikä vain siksi että olin itse elinkeinopoliittisessa työryhmässä mukana.

Kieliasiat menevät ihmisten identiteetteihin, ja ovat jo itseisarvoisesti tärkeitä, mutta uskaltaisin silti väittää elinkeinopolitiikkaa aihelueena merkittävämmäksi niin tulevissa vaaleissa kuin ihmisten arkielämässä muutenkin. Elinkeinopoliittiset linjaukset myös mahdollistavat sen, että meillä ylipäätään on varaa kiistellä siitä, mitä palveluita tulee kuinkakin monella kielellä tarjota.

Palvelutalouden nousu, tietoyhteiskunta (piraattiasioita lukuunottamatta), innovaatiopolitiikka ja aluepolitiikka (ehkä maataloutta lukuunottamatta) eivät vain kovin helposti aukea pelkillä mutuilureflekseillä, ja jo se tekee uutisesta vähän vieraannuttavan. Tämä on nykyisessä informaatiotulvassa ihan ymmärrettävääkin.

Jonkun kuitenkin toivoisi lukevan ihan ohjelmiakin ja niiden sisältöjäkin. Melkeinpä huvittavaa oli lukea perjantaina Niemeläisen kolumni Vihreästä langasta. Puolueelta vaadittiin "vastauksia ... elinkeinopolitiikan, työllisyyden ja talouden polttaviin kysymyksiin. Onko tavoitteena täystyöllisyys, vai muutetaanko sosiaaliturva kansalaispalkaksi?" Näihin, ja moniin muihin löytyy melkeinpä suoraan kirjoitetut vastaukset uudesta elinkeinopoliittisesta ohjelmasta. Sääli, että oli mennyt Niemeläiseltä ohi, on nimittäin tuhti 25 sivun paketti.

PS. Ja juuri kun tämän pääsin kirjoittamaan, niin eikös jonkinlainen toivonpilkahduskin tullut puskista.

Varusmiespalvelus - kallis, kankea ja ankea lääke

2010-10-01T12:39:00.002+03:00

Tällä viikolla julkisuudessa on keskusteltu varusmiespalveluksen lyhentämisestä. Osa singotuista argumenteista ovat argumentteja, jotka ovat toistuneet varusmiespalveluksesta ja asevelvollisuudesta käydyssä keskustelussa useasti, mutta toistonkin uhalla käyn niitä taas läpi, ja kerron, miksi ne ovat väärässä.

"Nykyinen pullamössösukupolvi tarvitsee lisää liikuntaa, siksi palvelusaikaa ei saa lyhentää."
Jos on kyse liikunnanpuutteesta, on varusmiespalvelus siihen kallis, kankea ja ankea keino. Liikuntaa pitäisi sitä paitsi harrastaa muulloinkin kuin parikymppisenä. Ja miten nuorten naisten liikunta sitten järjestettäisiin? Järkevämpää olisi lisätä koulujen liikuntatunteja, hyviä, halpoja ja erilaisille ihmisille sopivia harrastusmahdollisuuksia sekä sujuvoittaa liikennejärjestelyjä niin, että ihmiset kulkisivat töihin omilla lihaksillaan.

"Pojista ei tule miehiä ilman armeijaa, eli lyhyempi armeija-aika tekee heistä vähemmän miehiä."
On taas monia muita halvempia ja inhimillisempiä, vähemmän muuta elämää haittaavia keinoja, jos ollaan todella huolissaan nuorten aikuistumisesta. Ja taas unohdetaan nuoret naiset. Miksei ehdoteta nuorten aikuistumisleirejä, riparin ja protun jatkokursseja? Olisiko myös niin, että ihmiset kasvavat pikku hiljaa muiden instituutioiden avulla aikuiseksi, ilman ahdistavaa koulimislaitosta? Ja voisiko maailma olla parempi paikka, jos puolta aikuisväestöä ei olisi opetettu kritiikittä tottelemaan käskyjä ja valmistautumaan tappamiseen?

"On epäkunnioittavaa sotiemme veteraaneja kohtaan lyhentää palvelusaikaa."
Minusta on epäkunnioittavaa laittaa sanoja suuhun epäyhtenäiselle ihmisjoukolle, joista osa ei edes ole enää täällä kertomassa, mitä mieltä he oikeasti ovat. Veteraaneja voidaan kunnioittaa monilla tavoin, joista yksi parhaimpia on mielestäni historiaan tutustuminen ja siitä oppiminen.

"Uskottava puolustus menetetään."
Mikä uskottava puolustus? Jos jokin taho päättäisi nyt hyökätä Suomeen, olisi aika ottaa esiin valkoinen lippu, kartta ja vaelluskengät ja ottaa suunnaksi Ruotsin raja.

"Miksei valtio halua turvata kansalaisiaan?"
Edelliseen viitaten tällaisia kysymyksiä sopisi esittää esimerkiksi poliisien määrärahoista tai öljytuhotorjunnan suunnitelmista puhuttaessa.

Tässä oli huonoimpien argumenttien kärkikaartia, osa liittyy varusmiespalvelukseen yleensä, toiset enemmän yleiseen asevelvollisuuteen. Muitakin toki löytyy, kun vaan jaksaa listata.

Henkilökohtaisesti olen tässä keskustelussa pohtinut muun muassa sitä, auttaisiko palvelusajan lyhentäminen opiskelujen sujuvuutta vai katkaisisiko se yhtä lailla opinnot kuin kuuden kuukauden palvelus? Pitäisikö siis kuitenkin siirtyä jonkinlaiseen vapaaehtoisuuteen perustuvaan malliin, jossa sekä naiset ja miehet ovat samalla viivalla? Lyhennys on toki siinä mielessä hyvä, että nuorille miehille on jatkossa tiedossa vähemmän turhaa ankeutta ja ehkä neljä kuukautta on joillekin helpompi sijoittaa aikatauluihin kuin kuusi kuukautta.

Selvintä asiassa on, että siviilipalvelus pitäisi yhtä lailla lyhentää neljään kuukauteen ja palveluksesta kokonaan kieltäytyviä ei pitäisi enää häpeällisesti rangaista vankeudella.

Kuinka tukea kasvisruuan tuotantoa ja kulutusta?

2010-09-29T12:16:00.002+03:00

Allekirjoittaneella on parhaillaan käsissään vetovastuu Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden ympäristöpoliittisen linjapaperin kirjoitustyöstä. Yhtenä aiheena on ruuantuotannon ympäristöhaittojen vähentäminen. Käytännössä tavoitteena on liharuuan korvaaminen kasvisruualla, vaikka myös lähi- ja luomuruokaa halutaan edistää. Myös kasviselintarvikkeissa pitää tehdä valintaa, esim. riisi on ekologisesti kannattavaa korvata ohralla.

ViNO ei lähtökohtaisesti suhtaudu kielteisesti sääntelyyn tai kasvisruokapäivien tyylisiin politiikkavälineisiin, mutta tällä kertaa minua kiinnostaisi pohtia, millaisia markkinavälineitä kasvisruuan edistämiseksi voitaisiin kehitellä. Eli miten kasvisruuasta voitaisiin tehdä taloudellisesti houkuttelevampaa. Tässä joitakin ideoita:

eläintuotannon tukien vähentäminen(/poistaminen pidemmällä tähtäimellä)
ateriatukien (esim. opiskelijaruokailun KELA-korvaus) porrastaminen siten, että kasvisruuan tuki olisi suurempi
arvonlisäveron muuttaminen niin, että kasvisperäisten elintarvikkeiden vero olisi eläinperäisten elintarvikkeiden veroa pienempi

Mitä muita mekanismeja voisi olla? Ovatko em. kolme ideaa käyttökelpoisia? Periaatteessa tukien ja verojen porrastamisessa tavoitteena se, että ne vastaisivat kunkin tuotantontavan ekologisuutta samaan tapaan, kuin energiantuotannossa tulisi verottaa energianlähteitä niiden päästöjen mukaan. Mutta pitäisikö tässä suunnata ohjauskeinot tuottajiin vai kuluttajiin, vaiko molempiin?

Sivuhuomiona; jos tavoitellaan vain eettistä laadunparannusta eläintuotannon sisällä, eläintuotannon tukien siirtäminen entistä enemmän luomutuotannolle on myös varmastikin hyvä idea.

Taustaksi: maatalous kouluu tällä hetkellä EU:n päästökaupan ulkopuolisiin sektoreihin. Kokonaisuudessaan maatalous tuottaa Suomen päästöistä 8% (Tilastokeskus). Yksilötasolla hiilijalanjäljen suurimmat osat muodostuvat asumisesta, liikenteestä ja ruuasta.

Nuoret kunnallispoliitikot vs. vakiintuneet virkamiehet - kuka vaikuttaa eniten?

2010-09-07T11:04:00.002+03:00

Tamperelaisena nuorena luottamushenkilönä vietin viime lauantain Kuntaliiton järjestämässä nuorten kuntavaikuttajien foorumissa, jonka johdosta yliopiston tiloihin kokoontui joukko kunnallispoliittisissa asemissa olevia, itsensä nuoriksi mieltäviä ihmisiä eri puolilta Suomea. Saimme niin paketin tarpeellista lakitietoutta, absurdeja esimerkkejä kuntatalouden toiminnasta kuin tehdä vaikean valinnan kiinnostavien työpajojen välillä. Tunnelma oli hyvä ja rauhallinen ja keskustelu mielenkiintoista.

Ehdottomasti mielenkiintoisin osio päivästä oli heti ensimmäinen, jossa erikoistutkija Pia Bäcklund puhui valtuutetun roolista hallinnon, kuntalaisten ja politiikan vuoropuhelussa. Painopiste oli tiedon välittymisessä kuntalaisilta päätöksentekijöille ja toisinpäin, mikä on aina yhtä ongelmallista. Esimerkiksi Tampereen kaupungilla on oma kuntademokratiayksikkö, jonka tehtävänä on muun muassa kuntalaisen tuominen lähemmäksi päätöksentekoa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi valmistelufoorumi Valmaa, jonka kautta kuntalaiset voivat netissä kertoa mielipiteensä kaupungin käsittelyssä olevista asioista. Valma ei ole täysin ongelmaton, mutta kuitenkin askel hallinnon ja kuntalaisten lähentämiseksi.

En ollut kuitenkaan tullut koskaan ajatelleeksi, että tämän tapaiset, virkamiesten kehittelemät kanavat kuntalaisten kuulemiseksi ovat tavallaan ristiriidassa vaaleilla valittujen valtuutettujen roolin kanssa. Jos tieto menee suoraan kuntalaiselta virkamiehille, tarvitseeko luottamushenkilön enää edustaa kuntalaista ainakaan samassa mittakaavassa kuin yleensä ajatellaan? Itse kun koen nimenomaan tämän linkin kuntalaiseen yhtenä tärkeimpinä valtuutetun tehtävistä. Ehkä on parasta nähdä valtuutettu tulkkina viranhaltijoiden ja kuntalaisten välillä, kuten yksi meille esitellyistä teoreettisista malleista esitti. Kuntalaispalautetta kun ei voi tulla koskaan liikaa, tulee se sitten virkamiesten tai valtuutettujen kautta - kaikki kuitenkin palvelee samaa tarkoitusta.

Tästä muodostuukin sopiva aasinsilta toiseen käsittelemäämme aiheeseen, virkamiesten valtaan päätösvalmistelussa ja asioiden esittelijänä. Esimerkiksi edellä mainittuun Valma-foorumiin tulleista vapaamuotoisista vastauksista virkamies koostaa yhteenvedon asiaa käsittelevälle elimelle. Tässä yhteenvedossa voivat tahallaan tai tahattomasti näkyä virkamiehen arvovalinnat, vaikka luottamushenkilöiden onkin mahdollista myös itse lukea kaikki vastaukset. Kuntalaisen mielipiteet eivät siis välttämättä päädy sellaisenaan asiaa käsitteleville ihmisille, vaan käyvät läpi tietyn seulan – luottamushenkilön työtaakan tietäen on vaikea vaatia sitäkään, että kaikki lukisivat kaikki mielipiteet.

Viranhaltija ei siis päätä asioista, mutta voi vaikuttaa niiden käsittelyn toteutumistapaan huomattavasti. Tämä johtaa kysymykseen siitä, kannattaako luottamushenkilön vahvistaa tällaista päätöksenteon yhteyttä viranhaltijoihin olemalla yhteydessä heihin jonkin tärkeäksi kokemansa valmistelun aikana, jotta tämä esimerkiksi ottaa huomioon myös luottamushenkilön tärkeänä kokemat asiat? Vai pitäisikö nimenomaan yrittää rikkoa tätä päätöksenteon yhteyttä virkamiehiin? Tähän, kuten niin moneen muuhunkin asiaan politiikassa, lienee jonkinlainen välimuoto se paras vastaus.

Muutoin Kuntaliiton päivä tarjosi verkostoitumismahdollisuuksia puolue- ja maantieteelliset rajat ylittäen. Tällaiselle voisi olla enemmänkin kysyntää – oli hyvin mielenkiintoista kuulla esimerkkejä ja näkemyksiä erilaisilta toimijoilta erilaisessa asemassa olevista kunnista. Esimerkiksi Uusikaupunki jäi mieleeni erityisen ilmastoystävälliseksi kehittyneenä kaupunkina. Virnu kyhää tällä viikolla taas mielipiteitä Valma-foorumin kyselyihin ja toivoo, että ne pääsevät mahdollisimman muuttumattomina virkamiesten muurin läpi suoraan päätöksenteon kuumaan ytimeen.

Talouskasvu ei ole ympäristöfiksuuden ehto

2010-07-23T22:41:00.003+03:00

Eduskunta hyväksyi kesäkautensa päätteeksi Kokoomuksen lähes yksimielisenä ajamat ydinvoimaluvat TVO:lle ja Fennovoimalle. Samaan aikaan Kokoomus on julkisuudessa muuttunut poliittisesta järjestöstä vihreäksi valistusjärjestöksi, joka muistuttaa kansalaisia pakastimen sulattamisesta ja kannen sulkemisesta vettä keitettäessä. Viesti on selvä: kansalaiset säästäkööt, kun teollisuus tuhlaa halpaa sähköä miten lystää.

Totuus on, ettei kansalaisten yksittäisillä säästötoimilla vielä pitkälle päästä - varsinkaan, jos sähkö on niin halpaa, ettei säästö edes tunnu säästäjän kukkarossa. Itse talousjärjestelmä on uudistettava siten, että jos talouskasvua syntyy, se syntyy lisäämättä luonnon kuormitusta. Tämä vaatii poliittista tahtoa ja päätöksiä. Näitä ei kansanvalistusseura talkoissaan ehdota. Vielä 20 vuotta sitten se vaati ympäristöpoliittisessa ohjelmassaan energiankulutuksen vähentämistä viidenneksellä vuoteen 2010 mennessä. Nyt etusijalle asetetaan talouskasvun varmistaminen “ympäristöfiksuja” tuotteita ostaen ja samalla energiankulutusta kasvattaen, vaikka ensisijaisen tavoitteen tulisi olla luonnon tuhoutumisen estäminen.

Ympäristön pelastamiseen tarvitaan kaikkia. Myös teollisuuden on oltava valmis laskemaan energiankulutustaan asteella siinä missä tavallisen suomalaisen huoneistonsa lämpötilaa, jos todetaan, että ympäristömme kestävyys sitä vaatii. Ydinvoimapäätös antaa voimakkaan signaalin materiaalisen kasvun puolesta juuri sen vuosisadan alussa, joka ei materiaalista kasvua enää kestä.

Olen nähnyt humalaisen aikuisen ja selvän nuoren

2010-07-16T15:13:00.003+03:00

Melkein meni ohi jo hieman vanha Aamulehden juttu siitä, miten Viikinsaaressa on soveliasta päivänsä viettää. Asiasta päättää nimittäin saarelle menevän laivayhtiö, evätessään pääsyn muilta kuin mielekkäiltä matkustajilta. Valintaprosessi liittyy yleisesti ottaen ihmisten kantamuksiin: "Piknik-korivaihtoehdot sallitaan. Jos joku perhe lähtee saareen ja heillä on viinipullo mukana, me emme sano mitään. Jos nuorisoryhmä lähtee niin, että jokaisella on kori per mies, se ei ole hyväksyttävää, koska siitä tulee harmia."

Tietenkin lausunnossa haetaan hyvin kuvaavia esimerkkejä, mutta varmasti valintatilanteita tulee noiden tapausten väliltäkin. Entä jos perheellä onkin mukanaan laatikkoviini (3 litraa, vastaa noin koria olutta) tai jos nuorisolla onkin mukanaan six-packit (vastaa noin pullollista viiniä)? Kuka jää tällöin laiturille?

Kuvaavinta on kuitenkin asenne, nuorista on harmia ja aikuiset eivät piknikillä humallu. Ja jos humaltuvatkin, niin onhan se nyt ainakin poikkeus ja vähintään nyt vastapainoa rankasta työstä. Nuoret sen sijaan vain hömpöttelevät kaljoissaan kesät läpeensä, ja useimmiten heidät kaupungilla näkeekin vähintään yhtä riskiraja-annosta kantaen. Ikärasismia vältelläkseni en kaiva tähän tilastoja siitä, mitkä ikäryhmät käyttävät katkaisuhoitoja eniten kesäisten piknik-putkiensa loputtua, töiden taas alkaessa.

Noin yleensä olen itsekin julkijuopottelua vastaan, mutta sille en näe erotusta, kuka milläkin juomalla pientä piknik- tai päiväkaljoitteluhetkeään viettää.

New York 1970 - Helsinki 2010

2010-07-07T17:59:00.002+03:00

28. kesäkuuta vuonna 1970 järjestettiin New Yorkissa Yhdysvaltojen historian ensimmäinen gay pride-kulkue vuotta aiemmin tapahtuneiden Stonewallin / Christopher Streetin mellakoiden muistoksi. Näistä mellakoista on puhuttu ja kirjoitettu paljon, mutta nyt aiheesta on vihdoin tehty myös laadukas dokumentti; Stonewall Uprising. Katsoin sen valkokankaalta Helsingin Pride Kinossa viime torstaina. Koko yleisö liikuttui ja taputti, enkä usko, että kenelläkään oli sen jälkeen enää tunne: "Nooh, Pride on taas täällä, kuten joka vuosi." Elokuvan jälkeinen fiilis seurustelukumppanini sanoin: "Nyt todellakin on Pride ja aika olla ylpeitä itsestämme, näkyvästi!"

En siis enää epäillyt, uskallanko olla oma itseni lauantain Pride-kulkueessa. En mies, en nainen. Jotain siltä väliltä tai niiden ulkopuolelta. Lähinnä ihminen. Kun ihmisellä on kuuma, on tapana vähentää vaatteita. Sen perusteella, mitä haarojen välistä löytyy, määrittyy lain mukaan se, saako ihminen olla julkisella paikalla ilman paitaa vai ei.

Suomen rikoslain 17 luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
"21 § (24.7.1998/563)
Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen.
Joka tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheuttaa pahennusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. "

Mutta entäpä minä ja monet muut, jotka identifioivat oman sukupuolensa/sukupuolettomuutensa jonkin muun kuin haarojensa perusteella? Mielestäni heillä pitäisi olla oikeus kulkea ilman paitaa, jos siltä tuntuu. Joku kokisi sen pervona, mutta tulisiko paljaasta, pyöreästä kudoksesta oikeasti niin mahdottoman siveetön, jos kangaspala ei peittäisi sitä? Jos luovutaan iskostuneista oletuksista, voi näky jopa ällöttää. Kummin vain, onko haitta oikeasti sakkojen tai vankeuden arvoinen? Samaan aikaan kaupunkien keskustoissa virtsataan minne sattuu ja media tarjoaa kaikille yliannostuksen paljasta pintaa. Miten määritellään se, että siveellisyysraja menee juuri nänneissä? Peniksen omaavilla ihmisilläkin on omansa.

Kulkueessa riitti meininkiä ja sateenkaarikansaa ystävineen oli kaduilla tuhansia, kulkueessa ennätykselliset 5000! Kulkueen jälkein puistojuhlakin Hakasalmen puistossa oli viihdyttävä ja tapasin monia ystäviä ympäri Suomea. Helsinki Pride -viikon lauantai tuntui jälleen kerran joululta. Olla omien joukossa, mutta avoimena maailmalle. Vasta puistosta lähtiessäni sain tietää kulkueessa tapahtuneesta savu- ja kyynelkaasuiskusta, kun kyselin kaverini fiiliksiä päivästä. Hän oli joutunut keskelle savua ja kärsi edelleen huimauksesta ja käheästä äänestä. Onneksi ei pahemmin. Pelkoni poliisin nuhteluiden kohdistumisesta minuun oli ollut todella turhaa. (Myöhemmin tajusin myös, että ylläkin näkyvä kuva minusta kumppanini kanssa on otettu juuri hetkeä ennen iskua, juuri Kluuvin nurkilla. Ei siis ihme, kun kulkueen loppupäätä kohden meininki tuntui kuihtuvan ainakin hetkellisesti... Ei vain tullut mieleen katsoa taaksepäin?)

Vaikka en ole koskaan pitänyt Suomea lintukotona, yllätti tapahtunut minut täysin. Niin kauan, kun Pride-kulkueet aiheuttavat ihmisissä näin vahvoja negatiivisia reaktioita, on tarve järjestää kulkueita ja muilla tavoin ajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia!

Aiheesta lisää: Vihreät tuomitsevat väkivallan Helsinki Pride -kulkuetta vastaan

Ydinvoimapäätös oli pettymys

2010-07-02T08:54:00.004+03:00

Eduskunnan enemmistö (= Kokoomus, Keskusta, RKP, puolet SDP:stä ja hajanaisia edustajia kaikista paitsi Vihreistä) antoi eilen tukensa kahdelle uudelle ydinvoimalalle. Tilanne oli näyttänyt huonolta jo pitkään, mutta kyllä se silti tuntuu nyt pahalta.

Näin ympäristöpolitiikan opiskelijana kiitosta voi antaa lähinnä siitä, että tässä prosessissa riittää reilusti tutkittavaa. Aika paljon kun meni pieleen:

virheelliset sähköntarve-ennusteet ja jopa niistä tehdyt virheelliset johtopäätökset ydinvoiman tarpeesta
keskeisen valmistelijan ilmeinen jääviys
mietinnön antaneen valiokunnan puheenjohtajan jääviys
ennätyksellisen kiireellinen valmistelu seurausten kauaskantoisuuteen nähden
väitteet taloudellisten panostusten yksityisyydestä, vaikka mahdollisen onnettomuuden vastuu on painavasti valtion harteilla
ydinvastuulain kansainvälisen hyväksyttämisen keskeneräisyys
asiantuntijatietojen sivuuttaminen
ja ties mitä muuta.

Lauri Myllyvirta teki Greenpeacen blogissa hyviä huomioita siitä, miten ydinvoiman kannattajat suhteutuvat sitovien päästövähennysten kannattajiin. Enimmäkseen ne, jotka äänestivät kyllä ydinvoiman puolesta, eivät siis kannata suunnitelmallista, ennakoitavaa ja riittävän kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Osa vastustuksesta liittynee toki epäluuloon laki-instrumenttia kohtaan, joskin epäluuloa on pyritty hälventämään selvittämällä, että ilmastolaki ei sulje pois taloudellisia ohjauskeinoja, joilla vähennyksiä käytännössä voitaisiin suunnata.

Ydinvoiman puoltajat pyrkivät siis pitkälti määrittelemään omat motiivinsa ympäristön, tässä tapauksessa ilmastonsuojelun kautta. Kokoomus on tietysti tehnyt tätä brändäystä koko puolueensa osalta viiden miljoonan vihreän sävyn merkeissä muutenkin tänä vuonna. En tiedä, missä määrin tämä oikeasti uppoaa vihreiden ja muiden ympäristötoimijoiden ulkopuolella, mutta härskiä toimintaahan se on. Sinänsä on kyllä kiinnostavaa huomata, että puolueiden viestintä noudattelee tässä jotakuinkin samansuuntaista linjaa yritysten ympäristöviestinnän kanssa. Siinä missä aiemmin ympäristö sivuutettiin tai todettiin, että muut arvot ovat tärkeämpiä, niin nykyään painotetaan lähinnä oman toiminnan erinomaisuutta ja ekologisuutta niin vilpittömään tyyliin, että hirvittää.

Toinen asia, mistä tässä voisi tietysti yrittää löytää hyvää on se, että populismista ei sinänsä voi olla kyse, kun päätöksessä mentiin niin räikeästi kansalaisten enemmistön toiveita vastaan. Onko tämä nyt sitä poliittista johtajuutta, mitä on peräänkuulutettu?

Elän toivossa, että EU ottaa pian tähän tilanteeseen kantaa. Tai että markkinatilanne ajaa nyt luvan saaneiden reaktoreiden ohi. Moneen suomalaiseen poliitikkoon ei paljon tunnu voivan toivoa laittaa.

Nähtäväksi jää, joutuuko Virnukin tulevaisuudessa tekemään töitä sen eteen, että Tampereen energiahuoltoa ei yritettäisi paikkailla ydinvoimalla. Ihan kuin turpeenkäytön lopettamisessa ei olisi tarpeeksi energiapoliittista työnsarkaa.

Lama se on vielä Irlannissakin - ja kova

2010-06-20T20:16:00.003+03:00

Tulin juuri matkalta Irlannista, ja talouskriisin jälkimaininkien rajuus jotenkin kovasti yllätti. Oheisen kirkon (joka muuten mainitaan James Joycen Odysseuksessakin) toimistotiloiksi vuokraamisen ohella tuli kuultua myös kiinnostavia tilastoja:

* Maan asunnoista kolmasosa on tällä hetkellä tyhjinä
** Suuri osa näistä sijaitsee 600 hylätyllä asuinalueella, joiden tulee määritelmällisesti sisältää yli 10 taloa
** Kurja kohtalo tosin on heilläkin, jotka yhden tai kahden perheen ostovoimin pitävät jotain tällaista asuinaluetta hengissä: sähköä tai juoksevaa vettä kun ei yleensä kannata tällaisiin puolivalmiisiin yhteisöihin asentaa.
* Maan työttömyysaste on korkein saaren tilastoinnin alusta lukien (14,5 %)...
** ...ja enemmistö kansalaisista odottaa tilanteen vielä pahentuvan

Mistä tämä sitten johtuu? Matkamme aikana julkaistussa raportissa sanottiin, että kiinteistöbuumia yritettiin pitää väkisin yllä vielä aikojen tullessa ratkaisevasti huonommiksi, valtion verotulot kun olivat lähinnä riippuvaisia yritysten verojenmaksukyvystä. Tämä aiheutti sitten paineita pitää rakennusyritykset edes jotenkin vauhdissa, kun tulo- ja arvonlisäverotus oli painettu kohtuuttoman alhaiselle tasolle. Nyt näihin veroihin joka tapauksessa kohdistuu korotuspaineita, ihmisten ollessa pulassa asuntolainoineen mitä erilaisimmissa olosuhteissa. No country of millionaires anymore!, kuten kaapelitelevisiomainoskin sanoi.

Mitä tästä voi sitten oppia?

a) No ainakin sen, että verotus on paletti, jossa vähän samalla tavalla kuin yksityisissä sijoituksissa kannattaa pitää turvasatamia. Ihmisillä on taipumus saada palkkaa (noin keskimäärin) ja ostaa yleisten arvonlisäverokantojen tuotteita kovemmassakin taantumassa.

b) Ja toki sitten sen, kansainvälinen verokilpailu voi muodostaa maalle ihan samantapaisia haavoittuvuuksia kuin Suomen tapauksessa kotimaisen tuotantokoneiston keskittyminen muutamalle vientialalle. Tätä pitää tutkia vähän enemmän, mutta noin mutuna jään vain odottelemaan yhteisöverokantojen harmonisointia ihan EU-tasolla. Noin economic governmentin alkusoittona.

miekkari fiiliksissä

2010-05-10T14:55:00.005+03:00

täysin fiktiivinen tietenkin...
(kuvaa suuremmaksi klikkaamalla)

Puistojen säilyttävä yhteisinä kaikkina aikoina

2010-04-30T08:18:00.002+03:00

Kuten toveri Allan kirjoitti, Helsingissä on saatu kina aikaiseksi siitä, kuka määrää yleisen puiston käytöstä. Asiassa on vivahteita yleiseen "mutta minähän maksan"-ajatteluun, jolla oikuttelevat keski-ikäistyvät kantakaupunkilaiset haluavat tällä kertaa lavastaa itselleen todellisuudesta vieraantuneen pussikaljoitteluesityksen.

Kaupungin omistamien puistojen onkin säilyttävä vapaina kaikkina aikoina, jolloin esimerkiksi suosittuina ajankohtina tai kesän parhaimpinä päivinä oikeus virkistykseen ei riipu maksukyvystä. Pystyn niin helposti kuvittelemaan vaikkapa kotoisan Sorsapuiston rinteet vallattuina Tammerfestin aikoihin, jolloin kaupungista muutenkin monet kulmat muuttuvat maksullisiksi. Veikkaanpa, että vuokramahdollisuuden myötä myös muut kuin perinteiset hyvät puistopäivät vallattaisiin maksulliseksi. Esimerkiksi "cityjuhannusta" viettävät seurueet voisivat pian tehdä reaalisen laskelman mökkivarauksen ja julkisen tilan vuokraamisen välillä, jolloin köyhempien kansanosien kesänviettomahdollisuudet rajautuisivat entisestään.

Siitä olen toki samaa mieltä, että bajamajoja on saatava lisää, ja niiden rahoitukseen kaupunki voisi keksiä joustavampia tapoja. Näiden lisäksi myös pysyvämmät yleiset wc-ratkaisut olisivat suotavia, kovasta hinnastaan huolimatta. Ensiapuna itse lähtisin lähestymään asiaa ennemmin vaikka mainosrahoitteisuuden kautta, kuin maksullisuuden ulottamiseen niillekin alueille, jotka vielä ovat maksukyvystä riippumattomia. Ymmärtäisin myös sen, että osa bajamajoista toimisi ns. Dublinin citypyöräperiaatteella, jossa käyttäjän tulisi vilauttaa luottokorttiaan henkilötietojen saamiseksi, tällöin ainakin kynnys vandalismiin pienenisi. Nämä vain esimerkkeinä ratkaisuista, jotka eivät suoraan sortaisi köyhiä kansalaisia.

PS. Kysymys on poliittisesti herkullinen, sillä se keskittyy julkisen tilan ja omaisuuden hallintaan.

Helsingin bajamajamonopoli

2010-04-29T16:09:00.005+03:00

Helsingin kaupunki ei hyväksy yksityisiä bajamajoja:

"Jokainenhan voi viettää vappua jossakin muualla, jos ei kestä tätä hommaa."

Selvästikin tässä on jonkinlaista kysyntää, johon Helsingin kaupunki ei ainakaan tänä vuonna pysty tai halua vastata. Nähdäkseni tässä yleisesti jurppivat seuraavat asiat: bajamajoja on liian vähän ja ne ovat joidenkin makuun liian sotkuisia - ei sillä, kyllähän kaikki varmaan haluaisivat asioida siistimmin, mutta kysymys on siitä, että jotkut olisivat valmiita maksamaan siisteydestä. Vastaisuudessa olisi hauska nähdä, että kaupunki, jos se kerran haluaa säilyttää bajamajamonopolinsa (ja viheraluemonopolinsa) tarjoaisi parempaa palvelua esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

- Enemmän bajamajoja.
- Vuokrattavia bajamajoja. Lukittava bajamaja ja avain/kortti/koodi vuokraajalle.
- Siisteydeltään erilaisia bajamajoja. Tarjottaisiin edelleen ilmaista asiointia, mutta niille, jotka arvostavat siisteyttä, tarjottaisiin maksullisia koppeja, joiden siisteydestä pidettäisiin huolta esim. siivoamalla niitä tai rajoittamalla asiointia ihan määrällisesti tai päihtymyksen (proxynä sotkemisalttiudelle) mukaan.
- Kokonaisia viheralueita voisi rajata maksullisiksi. Kaupunki saisi näin kerättyä rahaa siistimistä varten. Eihän tämä mitenkään tekisi järjestelmästä mitenkään täydellisesti saastuttaja maksaa-periaatteen mukaista, mutta olisi askel siihen suuntaan. Ja tähän liittyen
- Vuokrattavia viheralueita. Puistoja lienee vaikea pilkkoa kovin pieneen palasiin, mutta kaupunki voisi huutokaupata (jotkut) puistot yksityisille yrittäjille/seurueille ja sopimukseen voisi kuulua tai olla kuulumatta alueen siivoaminen seuraavana päivänä.

P.S. Ovatkohan bajamajat muuten yleensä miesten/naisten bajamajoja? En nyt pitkän talven jäljiltä muista millään.

Ihmisiä tulee ja menee

2010-04-28T00:12:00.002+03:00

Kirjoitus on julkaistu myös kirjoittajan omassa blogissa

Perussuomalaisten yksinkertaistuksiin perustuva, sanoisinko jopa populistinen maahanmuuttopolitiikka on saanut viime aikoina kovasti kannatusta. Taloudellisesti vaikeina aikoina ihmisten syyttävät sormet osoittavat yleensä maahanmuuttajiin, ja siksi onkin odotettavissa Perussuomalaisten kuuluvan seuraavien eduskuntavaalien voittajiin. Tämä on tiedostettu myös Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n riveissä. Niinpä myös niiden joukosta on alkanut kuulua täysin Perussuomalaisilta kopioituja yksinkertaistuksia. Voisinkin näin Timo Soinia lainatakseni todeta, että: "Kyllä on kyytiin tulijoita kun kelkka liikkuu". Viimeksi lusikkansa soppaan upotti demareiden Eero Heinäluoma, joka väläytti lauantain Huvudstadsbladetissa ettei maahanmuuton lisäämisen vastustaminen olisi rasismia vaan pelkästään järkevää. Suomi ei hänen mielestään tarvitse työperäistä maahanmuuttoa niin kauan kun maassa on työttömyyttä. Ennen vanhaan vasemmisto syyllisti työpaikkojen menetyksestä kapitalisteja. Nyt syypäinä ovat ahkerat ulkomaalaiset, joista osa saattaa viimeisimpien tilastojen valossa olla jopa paremmassa työllisyystilanteessa kuin kantaväestö.

Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat pian jäämässä eläkkeelle ja tarvitsemme nopeasti uutta työvoimaa ylläpitämään taloutemme huoltosuhdetta. Kantaväestö on vuosi vuodelta yhä koulutetumpaa ja käy entistä krantummaksi työnsä suhteen. Siksi tarvitsemme uusia tekijöitä monille arkipäiväämme ylläpitäville tärkeille aloille, esimerkiksi siivoajiksi, lehdenjakajiksi ja bussikuskeiksi. Kovin usein ei myöskään nouse tapetille se, että monet tulokkaat (etenkin aasialaiset) ovat varsin yritteliäitä. Tämä näkyy jokaisen kaupungin katukuvassa lukuisten ravintoloiden muodossa. Se että joku muuttaa tänne, perustaa yrityksen ja työllistää itsensä sekä mahdollisesti muita ei ole pois keltään suomalaiselta työttömältä – päinvastoin se kasvattaa Suomen bruttokansantuotetta. Historiankirjoja lukemalla oppii ettei maahanmuutto ole ilmiönä mitenkään uusi. Maahan- ja maastamuuttoa on tapahtunut aina. Kuinkas moni muistaa, että sellaiset Suomen ylpeydenaiheet, kuten Finlayson, Fazer ja Paulig eivät olisi koskaan syntyneet ilman maahanmuuttajia?

Turvapaikanhakijat taas leimataan tyypillisesti yhteiskunnan loisiksi, jotka tulevat ja elävät suomalaisten veronmaksajien varoilla. Kuitenkin meidän suomalaisten on hyvä myös katsoa asiassa peiliin ja pohtia omia toimiamme heidän tyollistämisekseen ja sopeuttamisekseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Pakolaisten työllistymistä ei auta heidän syrjimisensä työmarkkinoilla. He eivät monesti ole aivan perillä suomalaisista työehdoista, ja siksi heitä on myös helppo hyväksikäyttää epäreiluilla työsopimuksilla. Avainasemassa onkin kotoutuspolitiikka. Tulokkaiden kotouttaminen jää monesti puolitiehen, eivätkä monet siksi aina ymmärrä yhteiskuntamme pelisääntöjä. Tulokkaiden koulutus on tärkeää jotta he voivat ymmärtää kulttuuriamme ja sopeutua siihen sekä pärjätä työelämässä.

On kyllä totta että pakolaisten vastaanottaminen maksaa jonkin verran suomalaisille veronmaksajille. Minä olen kuitenkin valmis maksamaan hädänalaisten ihmisten auttamisesta. On mielestäni velvollisuutemme auttaa sellaisia, jotka ilman omaa syytään ovat syntyneet aivan erilaiseen maailmaan kuin me. Jos lisäksi onnistumme heidän kotouttamisessaan ja saamme heidät nopeasti työelämään, maksaa se itsensä ennen pitkää takaisin verotuloina.

Vapon lopetettava luonnontilaisten soiden hyväksikäyttö

2010-04-26T14:14:00.001+03:00

Suomalainen valtion enemmistöomistuksessa oleva energiayhtiö Vapo Oy on jatkamassa luonnontilaisten soiden hyödyntämistä energiakäyttöön. Pirkanmaalla tämän hetken polttavimpana kysymyksenä on arvokas Parkanon Rukoneva, jossa ojitus aiotaan aloittaa suolla esiintyvän ja Pirkanmaalla uhanalaisen riekon lisääntymisaikaan. Lisäksi lupahakemuksia on jätetty useiden muidenkin soiden valjastamiseksi energiakäyttöön. Kehityssuunta on kestämätön. Ojitusten seurauksena suuri osa Suomen soista on muuttunut hiilidioksidia sitovista ekosysteemeistä huomattaviksi hiilidioksidin lähteiksi.

Vapo vaatii, että kaksi prosenttia soista tulee valjastaa energiantuotantoon. Samanaikaisesti Vapon mainossivuilla luvataan joviaalisti suojella "kauniita soita lastemme hämmästeltäväksi vaikka kolminkertainen määrä". Käytännössä jo kahdenkin prosentin tavoite tarkoittaisi turpeenpolton aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen moninkertaistumista samalla kun Suomi on sitoutunut merkittäviin päästövähennyksiin.

Vapon hamuamien suoalueiden käyttö energiantuotantoon aiheuttaa jatkuvan uhan luontomme monimuotoisuudelle. Suomen luonnontilaiset suot muodostavat huomattavan osan Euroopan biologisesti arvokkaasta ja monimuotoisesta alkuperäisluonnosta. Runsaasti yli puolet alkuperäisestä suoalasta ei ole enää luonnontilaista. Jäljellä olevien luonnontilaisten soiden suojelun tulisi olla kansallinen kulttuuritehtävämme. Valtionyhtiö Vapon onkin lopetettava vielä luonnontilaisten soiden ottaminen energiantuotantoon.

Salla Sinkkonen, puheenjohtaja
Hanna Hakko, varapuheenjohtaja
Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry

(Mielipidekirjoitus on lähetetty Aamulehden mielipidepalstalle. Kiitokset Jaakolle pohjan kirjoittamisesta.)

Puhe ViNOn liittokokouksessa 18.4.2010

2010-04-18T09:18:00.002+03:00

Puhe liittokokouksessa 17.4.2010 Oulussa.

Kiitos puheenjohtaja.

Hyvä liittariväki!

Joskus on hyvä palata perusteisiin. Avoimuus, vihreys ja tasa-arvo on kolmikkona sellainen, jota olen aika pitkään heitellyt tiivistelmänä suomalaisen vihreyden ytimestä sikäli kuin sen itse näen. Voisin tosin luopua yhden miehen käsitekaappausyrityksestä tasa-arvon suhteen ja puhua suoraan avoimuudesta, vihreydestä ja yhdenvertaisuudesta.

Avoimuudessa olemme edenneet viime vuosina Suomessa valtavia askeleita. Maan tavasta on tullut käsite. On syytä kuitenkin muistaa, että kaikki puolueet eivät ole harrastaneet maan tapaa. On keskustan, kokoomuksen ja demarien tapa. Keskustalla ja kokoomuksella on automarkettirahaa ja demareilla enemmän tai vähemmän ay-liikkeeltä kähmyiltyä rahaa. Kohussa on kuitenkin se hyvä puoli, että olemme oikeasti saamassa aika hyvän vaalirahoituslainsäädännön. Aina jää korjattavaa: yksittäisen lahjoituksen katon pitäisi olla vielä alempi ja kampanjakattoakin olisi kannattanut kokeilla, mutta kaikkiaan asiat menevät paljon eteenpäin. Seuraavat haasteet avoimuudessa ovat mielestäni osittain paluuta vanhaan ja osittain hyppyjä internet-aikakauteen: meidän pitää vaatia valiokunnat avoimeksi ja meidän pitää vaatia eduskunnan videoidut puheenvuorot viipymättä YouTubeen. Ylen räpellykset eivät vielä riittä - politiikka pitää viedä sinne, missä kansalaiset ovat.

Vihreydessä: ympäristö- ja ilmastoasioissa ei voi kehua viime vuoden saldoa. Kansainvälisesti asiat ovat menneet metsään erittäin pahasti kummankin teeman ympärillä. Ilmastoneuvottelut eivät etene ja monimuotoisuuden suojelu tapahtuu aina jossain muualla joidenkin muiden toimesta eikä ainakaan tämän kaavan kohdalla asialla ole väliä. Suomen pitäisi muka kaapata iso pala uusiutuvien energiamuotojen tarjoamista markkinoista, mutta kotimarkkinat halutaan kuitenkin kutistaa mitättömiksi ydinvoimaloilla. Tässä teemassa riittää tehtävää: minusta meidän on heräteltävä keskustelua päästötulleista, sillä ilmasto ei voi odottaa hetkeäkään pidempään. Päästötullit helpottavat ilmastolainsäädännön läpimenoa eri maissa ja toisaalta luovat syyn sopimusten ulkopuolisille maille alkaa hillitä päästöjään. Ilmastotoimia perkele!

Yhdenvertaisuudessa on otettu ihan hyvä pieni askel sallimalla samaa sukupuolta oleville perheen sisäinen adoptio. On kuitenkin noloa ja säälittävää, että ihan samanlaisille vanhemmille kuin heterovanhemmat pitää "sallia" jotain ja toisaalta on vielä nolompaa, että joku Espanjan kaltainen valtio on meitä liberaalimpi tässä kysymyksessä. Tarvitsemme sukupuolineutraalin avioliittolainsäädännön. Ihmisten välinen rakkaus ei katso sukupuolta ja aikuisten ihmisten seksielämä ei muille kuulu.

Miten me sitten saamme asiat eteenpäin? Ollaan ihan pirun aktiivisia mediassa, kaapataan uusi media haltuun ja voitetaan ensi vuonna vaalit. Mielipidekirjoituksia luetaan vieläkin paljon. Paikallisjärjestöissä vanhojen tekijöiden opetettava uudet kirjoittamaan. Sosiaalisessa mediassa meidän pitää tsempata: muut puolueet pystyvät kuromaan kiiinni eron teknisesti vahvoihin vihreisiin, sillä mainostoimistot alkavat jo osata esimerkiksi Facebookin käytön. Kaikkien on syytä liittyä ViNOn faneiksi vaikka fani-sana kiusaisikin ja kaikkien täällä olevien on syytä kutsua koko kaveripiiri tähän faniryhmään myös. Kaikkien on myös syytä rummuttaa vihreiden hyviä toimia kavereilleen. Kaikkea ei pidä jakaa, mutta paljon enemmän kuin nyt.

Paljon on vielä tehtävää, mutta silti olemme jo nyt ennen näkemättömän hyvässä kuosissa järjestönä.

Kaiken alkavan vaalitohinan keskelle tärkeintä EI pidä unohtaa: politiikan sisältöjen pitää olla kunnossa ja niistä pitää muistaa puhua kaikkien mahdollisten ihmisten rohkeasti.

Kaupunkeja ei saa rakentaa yksityisautoilun ehdoilla

2010-04-15T12:06:00.003+03:00

Tampereen ja Turun vihreiden nuorten kannanotto (huhtikuu 2010)

Tampereen ja Turun vihreät nuorisojärjestöt vaativat, ettei kaupunkeja rakenneta yksityisautoilun ehdoilla. Järjestöt ovat huolissaan käynnissä olevien parkkiluolahankkeiden vaikutuksista kulttuurisesti arvokkaaseen rakennettuun ympäristöön. Tampereella Hämeenkadun alle rakennettavan P-Hämpin rakennustöissä yli satavuotias Tullikamari on vajonnut lähemmäs kymmenen senttiä, rakenteisiin on tullut murtumia ja ikkunoita on rikkoutunut. Turussa toriparkkihanke oltiin valmiita viemään läpi, vaikka ympäristövaikutusten arviointi oli tehty puutteellisesti.

- Harvaan asiaan suhtaudutaan niin yltiöoptimistisesti kuin parkkipaikkojen tarpeen lisääntymiseen keskustoissa, kummastelee Turun opiskelevien vihreiden puheenjohtaja Aleksi Laine. Pysäköinnin tulisi vastata arvokkaan kaupunkitilan käytön kustannuksia. Kadunvarsipysäköinnin vähentäminen toisi tilaa kävelijöille ja pyöräilijöille ja lisäisi keskustojen viihtyisyyttä. Mitä enemmän parkkipaikkoja rakennetaan, sitä enemmän yksityisautoilu lisääntyy. - Kehityksen tulisi olla päinvastainen. Autoilua on vähennettävä määrätietoisin poliittisin päätöksin, vaatii Tampereen vihreiden nuorten puheenjohtaja Salla Sinkkonen.

Ydinkeskustoja on kehitettävä eheinä kokonaisuuksina, eivätkä lyhyen
tähtäimen taloudelliset edut saa ohittaa kulttuuri- ja ympäristöarvoja.
Mikään hanke ei ole niin kiireellinen, että ympäristöseikat voitaisiin
laiminlyödä. Ilman omaa autoa liikkuminen ja siten parkkipaikkojen
vähentäminen keskustoissa edellyttää toimivaa ja tehokasta
joukkoliikennettä. Järjestöt toteavat yksimielisesti, että tämä vaatii
Tampereelta ja Turulta mittavia panostuksia raideliikenteeseen.

Monimuotoisuus tempaus 10.4.

2010-04-12T16:22:00.002+03:00

ViNO:n monimuotoisuus -kampanja
(http://www.vino.fi/monimuotoisuus)

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO) kampanjoi tänä vuonna luonnonsuojelun ja luonnon monimuotoisuuden puolesta. Suomi on lupautunut yhdessä muiden EU-maiden kanssa pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden vähenemisen vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteeseen ei olla päästy, joten ViNO vaatii päättäjiltä pikaisia toimia.Tampereen vihreät nuoret yhdessä Turun vihreiden nuorten ja opiskelijoiden kanssa haluaa nostaa aiheen esille myös paikallisessa päätöksenteossa.

"Monimuotoisuus ei tarkoita vain lahopuussa eläviä hyönteisiä, joiden olemassaolosta ainoastaan tutkijat ovat tietoisia ja kiinnostuneita. Päinvastoin. Monimuotoinen ja hyvinvoiva luonto on edellytys myös ihmisen sosiaaliselle ja taloudelliselle hyvinvoinnille", toteaa Tampereen vihreiden nuorten varapuheenjohtaja Hanna Hakko. Mikäli todella haluamme säilyttää upean luontomme myös tuleville sukupolville, on toimittava nyt ja tehokkaasti. Se tarkoittaa vastuullista kaavoituspolitiikkaa, aidosti kestäviä metsänhoitotapoja ja energiaratkaisuja, jotka eivät vahingoita tärkeitä elinympäristöjä.

Surusaatto sukupuuttoon kuolleille lajeille -tempaus/mielenilmaus

Tampereen ja Turun vihreät nuoret järjestivät yhdessä vaatimustensa tueksi lauantaina 10.4. klo 13-14 Keskustorilla Teatterikahvila Kiven nurkalla surusaaton, missä muistettiin jo sukupuuttoon kuolleita lajeja ja toivotettiin parempaa tulevaisuutta vielä elossa oleville. Hautajaisten tapaan tilaisuudessa pidettiin muistopuheita ja luettiin adresseja. Kerroimme myös, mitä monimuotoisuuden häviämisen estämiseksi on tehtävä. Aurinkoinen sää suosi ja ohikulkijoiden lisäksi Radio 957 ja Aamulehtikin (su 11.4.) olivat tempauksestamme kiinnostuneita. Hyvä me!

Oma pesä puhtaaksi

2010-04-05T14:26:00.001+03:00

(Seuraava mielipidekirjoitus julkaisiin 3. 4. Aamulehdessä etusivumaininnan ja kuvan kanssa.)

Ilmastopolitiikassa eletään kiinnostavia aikoja. Lukuisat kunnat ovat ottaneet itselleen kunnianhimoisia tavoitteita päästöjensä vähentämisestä, ja valtioneuvosto lupaa ilmasto- ja energiapoliittisessa selonteossaan vuodelle 2050 vähintään 80% pienempiä päästöjä vuoteen 1990 verrattuna. Kansainväliset ilmastoneuvottelut eivät joulukuussa vielä tuottaneet toivottua tulosta, mutta edistysaskeleitakin otettiin, ja monet maat lupasivat paljon.

Kuitenkin kaikilla näillä tasoilla käytävässä keskustelussa ja itse politiikassa ilmenee vakavaa vastuunsiirtoa, joka voi tehdä lupaukset tyhjiksi. Muiden toivotaan tekevän enemmän kuin mihin itse ollaan valmiita.

Kestosuosikki vastuunsiirtoargumentoinnissa on kansainvälisen ilmastopoliittisen keskustelun Kiina-ilmiö: "Ei meidän kannata, kun Kiinassa (ja/tai USA:ssa) ne isot ratkaisut vasta tehdään". Tämä siitä huolimatta, että keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on maailman kolmanneksi suurin - keskivertokiinalaisen päästöt suomalaisen tuprutuksista on vain noin kolmasosa. Puhumattakaan siitä, kummalla on enemmän elintasoa ja maksukykyä. Tai siitä, että Kiina tuottaa huomattavan suuren osan hyödykkeistään vientiin ja siten ottaa muiden kulutuksen päästöt omiin tilastoihinsa.

Takaisin Suomeen. Valtioneuvon pitkän tähtäimen päästövähennystavoitteet kuulostavat ensikuulemalta hienoilta, ja voisi ajatella, että niiden myötä tulemme kantamaan oman vastuumme. Herää kuitenkin kysymys: mitä valtuuksia nykyisillä päättäjillä on luvata toimia seuraavan kymmenen kansanedustaja- ja hallitusjoukon puolesta? Pelkkien sanojen avulla ei paljoakaan, jos rehellisiä ollaan.

Myös monet kunnat ovat kirjoittaneet omia ilmastostrategioitaan. Vallitseva trendi niissäkin on, että suurimpien päästövähennysten pitäisi toteutua vasta seuraavien päättäjien hallitessa.

Muiden puolesta on ilmeisen helppo puhua. Toisinkin voisi tehdä; esimerkiksi Suomen kunnista Vantaa on jo päättänyt ryhtyä todenteolla toimeen vähentämällä ilmastopäästöjään joka vuosi sovitun määrän, 5%. Valtion tasolla saman asian ajaisi ilmastolaki, jollainen on jo voimassa Britanniassa. Laki on saanut aikaan ministeriöiden välisen myönteisen päästövähennyskilvoittelun, ja elinkeinoelämä on tyytyväinen ennustettavaan toimintaympäristöön. Laki velvoittaa kaikkia tekemään osansa, ja se on aina tehokkaampi ohjauskeino kuin pelkkä jonkun aiemmin esittämä toive.

Ilmastotieteen mukaan globaalit päästöt on saatava laskuun vuonna 2015. Vaatimusta ei täytetä, jos kaikki jäävät odottamaan, että joku muu kantaa vastuun.

Hanna Hakko
hallintotieteiden yo.
Tampereen vihreät nuoret, varapuheenjohtaja

Tilaa monimuotoisuudelle!

2010-04-03T12:55:00.008+03:00

Ole siellä missä kaikki coolit kakarat on..

ViNOn monimuotoisuuskampanjan avajaiset

Perjantaina 9.4. kello 14-->
Lasipalatsin Kohtaamispaikka, Helsinki.

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNO) järjestämään keskustelutilaisuuteen aiheesta: "Mitä politiikalta vaaditaan, jotta luonnon monimuotoisuuden väheneminen pysähtyisi Suomessa?"

Tapahtuman avaa vihreiden puheenjohtaja, ministeri Anni Sinnemäki, jonka jälkeen paneelissa pohditaan Suomen luonnon ja luonnonsuojelun tilaa ja tavoitteita. Paneelissa keskustelijoina ovat Anni Sinnemäki, akatemiaprofessori Ilkka Hanski, Suomen luonnonsuojeluliiton metsävastaava Sini Eräjää sekä Metsähallituksen kansainvälisten asioiden koordinaattori Kari Lahti. Paneelin jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä keskustelijoille.

Juontajana toimii ViNOn toinen puheenjohtaja Paloma Hannonen.

Paneelin jälkeen järjestetään tempaus biodiversiteetin puolesta.

-ViNOn ympäristötyöryhmä 2010

Tampereen ratikka ja hervantaporvarin mielenlaatu

2010-03-30T21:06:00.005+03:00

Palasin juuri Tampereen sivistysyhdistyksen ja valtuuston XL-ryhmittymän järjestämästä ratikkaillasta. Ilta koostui kahdesta alustuksesta, joista erityisesti Antero Alkun puheenvuoro toi esiin konkreettisesti ne puolet raideliikenteestä, joita ei yksinkertaisesti voida saavuttaa muin keinoin. Alustuksien välissä ja jälkeen käytiin keskustelua, jonka aikana kuultiin puheenvuorot kaikkien merkittävien valtuustoryhmien edustajilta, poislukien Vasemmistoliiton (lieneekö syynä järjestävä XL-taho, vai ollaanko vasemmalla sitä mieltä, että joukkoliikenteen kehittäminen ei ole mahdollista puuttumatta kapitalistisen yhteiskunnan perusrakenteisiin). Myös Virnun tiedottaja Leeni piti mainion puheenvuoron, vaikka tilaisuuden puheenjohtaja Pauli Välimäki häntä kovin neidittelikin.

Tilaisuudessa esitetty kritiikki koostui lähinnä puheenvuoroista ”mutta niin kallista on, kun vanhustenhuoltokin” tai yksittäisistä sekoiluista ”vetybussit tekevät ratikat tarpeettomiksi”. Pekka Paavolan mukaan Suomessa on lunta ja siksi ratkaisemme asian laittamalla busseja autojen sekaan. Lasse Oksanen peräänkuulutti arkirealismia kustannusten suhteen. Itse peräänkuuluttaisin vastaavasti järkirealismia, joka pohjaa tehtyihin tutkimuksiin, kustannusarvioihin ja muualta Euroopasta saatuihin kokemuksiin - raitiotie on kustannustehokkain ratkaisu toimivan, luotettavan, skaalautuvan ja houkuttelevan joukkoliikenteen järjestämiseksi tälle vuosisadalle.

Mielenkiintoisin osa tilaisuutta oli kuitenkin paluumatka bussilla Hervantaan. Muutamaa penkkiä edempänä istui kaksi herrasmiestä, joista toinen oli käyttänyt tilaisuudessa puheenvuoron, jonka mukaan ratikka tulisi älyttömän kalliiksi, koska Hervannan valtaväylän keskelle kertyy paljon lunta, jonka vuoksi ratikka olisi rakennettava sillalle. Bussin ehdittyä Hämeensillalle alkoi vuodatus siitä, kuinka kokoomukseenkaan ei voi enää luottaa, kun esimerkiksi Riitta Koskinen on kääntynyt ratikan kannalle. Syynä tähän oli hänen analyysissaan se, että vihreät on saanut kokoomuksesta kuristusotteen XL-ryhmässä, sillä kokoomus haluaa pysyä erossa demareista, joiden kanssa kokoomuksella vallitsee korruptiovyyhtien luoma kauhun tasapaino.

Luontevasti keskustelu ajautui korruption ja markkinatuomioistuimen kautta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka on valitettavasti ajautunut ajamaan kaiken maailman vähemmistöjen, seksuaalisten ja naisten, asemaa, eikä enää puolusta lainkaan demokratiaa. Varsinainen yllätys ei ollutkaan enää seuraava teema siitä, kuinka laiskat afgaanit ja kurdit tulevat tänne, vaikka vanhukset Koukkuniemessä kärsivät. Ukrainasta tehtiin 30-luvulla kommunistinen maa. Hassi, Välimäki ja muut vihreät stalinistit ovat tästä hiljaa. Ugh, hervantaporvari on puhunut!

Virnulaisia eduskuntavaaliehdokkaiksi

2010-03-28T21:19:00.007+03:00

Pirkanmaan vihreät valitsivat kevätpäivillään 27.3 Mänttä-Vilppulassa 12 ensimmäistä eduskuntavaaliehdokastaan. Joukossa olivat Virnun varapuheenjohtaja Hanna Hakko ja sihteeri Paavo-Einari Kaipila. Myös Emilia Olkanen ja Riku Merkikoski ovat Virnulaisia, vaikka tulivatkin valituiksi muiden yhdistysten ehdottamina. Loput kuusi ehdokasta valitaan myöhemmin.

Ehdokkaiksi valittiin:

Tampereelta:

Oras Tynkkynen, kansanedustaja
Kirsikka Siik, arkkitehti
Emilia Olkanen, opiskelija
Irene Roivainen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Aziz Sheikhani, toimittaja
Olli-Poika Parviainen, valtuustoryhmän puheenjohtaja
Hanna Hakko, ympäristöpolitiikan opiskelija

Paavo-Einari Kaipila, lukiolainen

Ylöjärveltä:
Minna Sorsa, terveystieteiden maisteri

Sastamalasta:
Eveliina Asikainen, biologi

Pirkkalasta:
Riku Merikoski, tekniikan ylioppilas

Brysselistä:
Ulriikka Aarnio, Senior Policy Officer

Ydinvoima ei ole globaali ratkaisu

2010-03-22T17:12:00.005+02:00

World Nuclear Associationin (WNA) mukaan maailman ydinvoimakapasiteetti vähintään viisinkertaistuu, mutta voisi massiivisen kehitystyön avulla jopa 30-kertaistua tämän vuosisadan kuluessa. Lisäksi oletetaan, että ydinpolttoaineen saatavuus ei kasvua rajoittaisi. Samalla Suomessa käydään keskustelua siitä, tulisiko maahan rakentaa lisää ydinvoimaa vai ei, ja ydinvoimalle tarjotaan merkittävää roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Tällä hetkellä maapallon energiankulutuksesta noin kuusi prosenttia tuotetaan ydinvoimalla. WNA:n arviossa maapallon energiankulutus kolminkertaistuu vuoteen 2100 mennessä. Ydinvoimakapasiteetin viisinkertaistaminen tarkoittaisi siis ydinvoiman osuuden nousemista noin 10 prosenttiin ja 30-kertaistaminen noin 60 prosenttiin kokonaiskulutuksesta. Samaan aikaan ilmastonmuutoksen aiheuttamien vahinkojen pitäminen kurissa vaatisi vähintään hiilidioksidipäästöjen puolittamista vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä ja pienentämistä kolmasosaan vuoteen 2100 mennessä. Edes tilanteessa, jossa ydinvoiman määrä 30-kertaistettaisiin vuosisadan kuluessa, ei sillä vielä olisi ratkaisevaa merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta, sillä edelleen lähes 40 prosenttia energiantarpeesta tulisi kattaa jollain muulla hiilidioksidipäästöttömällä tuotantotavalla. Puhumattakaan jo paljon realistisemmasta arviosta, jossa ydinvoiman määrä esimerkiksi kymmenkertaistettaisiin vuosisadan loppuun mennessä.

On siis selvää, että ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii suuria panostuksia uusiutuviin energiamuotoihin riippumatta siitä, kuinka paljon ydinvoimaa rakennetaan. Suuret panostukset synnyttävät suuret markkinat, joista ei ole syytä jäädä sivuun. Jokainen ydinvoimaan sijoitettu euro on pois suomalaisen uusiutuvan energian teollisuuden kehitykseltä. Ydinvoimasta puhutaan usein välivaiheen ratkaisuna ja tällä hetkellä halvimpana ratkaisuna. Todellisuudessa se on junasta myöhästyjien ratkaisu – ja jo lähteneen junan tavoittaminen maksaa.

Oppiaineuudistus - kenen mielipide painaa?

2010-03-18T15:36:00.007+02:00

Kuuntelin tänään radiosta Ylen Päivä tunnissa -ohjelmaa, jossa käsiteltiin useita lapsiin ja nuoriin liittyviä aiheita. Yksi niistä oli koulujen oppiaineuudistus.

Jos mielipiteitä kysyttäisiin vain opettajilta ja kaikki toiveet toteutettaisiin, muuttuisi keskimääräinen 7-luokkalaisen koulupäivä 8 tunnin mittaiseksi, jolloin kouluviikko olisi 40 tuntia. Nykyistä yliopistolaista luvut alkavat nopeasti hirvittää. Miten lasten työviikko (ja päälle vielä läksyt!) voisi olla noin pitkä samaan aikaan, kun työmaailmassa esitetään työnjaon hengessä lyhyempiä työpäiviä.

Kokonaistuntimäärä tuskin tulee uudistuksessa aiheuttamaan suurinta päänvaivaa, sillä esitystä valmistelevan työryhmän puheenjohtaja kuittasi tuntimäärän kasvattamisen suoraltaan tieksi, jolle ei olla menossa. Tunteja tullaan jakamaan eri tavalla aineiden kesken. Eipä sekään helppoa ole. Moni eri aineiden opettajista haluaisi lisätä oman aineensa opetusta, joten yksimielisyyttä lienee sieltä päin turha odottaa.

Mitä mieltä koululaiset itse sitten ovat? Haastattelussa moni mainitsi, ehkä hieman yllättäen, että haluaisi mieluiten luopua joistakin taito- ja taideaineista, koska ne eivät ole kovin hyödyllisiä. Ruotsia ehdotettiin myös poistettavaksi.

Haastattelun otos ei tietystikään ollut kovin kattava, ja laajempi kysely saattaisi tuoda toisenlaisia tuloksia. Silti koin itse piston sydämessäni, kun sorruin odottamattoman tuloksen edessä nopeasti huonolla tavalla aikuismaiseen ajatteluun: "voi kuulkaa lapset, ettehän te tiedä mikä on pidemmällä tähtäimellä elämässä hyödyllistä!". Tähänkö sitä päätyy jo kahdenkymmenenkahden vuoden kunnioitettavassa iässä?

Työryhmän puheenjohtaja kertoi, että itse asiassa taito- ja taideaineiden ja valinnaisten aineiden painotusta aiotaan lisätä. Opettajilta kysyttäessä poistoja sen sijaan ehdotettiin tehtäväksi terveystiedosta ja uskonnosta. Uusia aineita ei näillä näkymin ole tulossa - voiko tämän tulkita niinkin, että uskonto pysyisi uskontona, eikä muuttuisi uskontotiedoksi, sitä en tiedä. Joka tapauksessa uskomusasioiden opettamista on helppo pitää aineena, jonka vähentäminen ei kauheasti hätkäytä. Mutta entä terveystieto? Ehdotus tuntuu kummalliselta, kun samaan aikaan yritysmaailmassa pyritään vastaamaan lasten ja nuorten lihomiseen poistamalla kouluista sokerijuoma-automaatteja (ks. samainen radio-ohjelma). Tampereella ainakin lasten hammashuolto on jo heikentynyt aikuisten hoidon tiellä, eikä terkkarille pääseminen ole ikinä ollut kouluissa helppoa. Näyttää pelottavalta visiolta, jos kohta aletaan karsia jo niinkin perustavanlaatuisesta asiasta kuin lasten pääsystä terveyttä ja kehollisuutta koskevaan tietoon.

Toinen, hankalampi kysymys on valinnaisuus. Sinänsä valinnanvapaus on tietysti tarpeen ja hyvästä, varmasti vähintään oppimismotivaation kannalta. Monesti oppilaiden jakautuminen valinnaisiin aineisiin alkaa nuoresta pitäen noudattaa perinteisiä sukupuolinormeja, ja niistä lipsuminen voi johtaa kiusatuksi tulemiseen. Koulun tehtävänä pitäisi kuitenkin olla se, että kaikkien sukupuolien edustajille tarjotaan mahdollisuus kokeilla ja oppia kaikenlaista. Erilaisissa kokeiluhankkeissa on tosin löydetty tehokkaita keinoja kannustaa oppilaita valitsemaan sukupuolensa kannalta ei-perinteisiä aineita, mutta näiden erikoisresurssien puuttuessa valinnaisuuksiin liittyvään sukupuolittuneiseen jakautumiseen on kiinnitettävä vakavaa huomiota ja mietittävä, miten siltä voidaan välttyä.

Yleisellä tasolla on helppo sanoaa, että aikuisten ja asiantuntijoiden on kannettava vastuuta lasten ja nuorten kasvatuksesta, ja koulussa saatava opetus on tässä olennainen osa. Toisaalta voi myös ajatella, että lapset ja nuoret ovat oman elämänsä asiantuntijoita, eikä heidän omaa näkemystään kannata vähätellä. Kiinnostavaa olisikin tietää, mitä nuoret pitäisivät hyödyllisenä opetuksena koulussa. Myös vastikään peruskoulusta päässeiden kokemusta kannattaa arvostaa, koska tietoa osaa monesti kaivata vasta silloin, kun sitä omassa elämässään huomaa tarvitsevansa. Yllättävän nopeasti se kokemus nimittäin haihtuu mielestä.

Maahanmuutto on ihmisoikeuskysymys

2010-03-15T16:04:00.003+02:00

Suomalainen maahanmuuttokeskustelu on vesittynyt eri osapuolien väliseksi kilpailuksi siitä, kumpi osuvammin haukkuu kumpaa. Erityisesti niin sanotut maahanmuuttokriitikot itkevät suureen ääneen keskustelun mahdottomuutta samalla kuitekaan tuomatta keskusteluun itse mitään huutelua konkreettisempaa.

Pohjimmiltaan maahanmuutossa on kyse ihmisoikeuksista. Tästä johtuen kriitikot ovat täysin väärien kysymysten äärellä kysyessään "Mitä hyötyä heistä on Suomelle?". Kun esimerkiksi luen Hollantilaisen islam-kriittisen kirjoittajan Ayaan Hirsi Alin kuvausta monissa islamilaisissa valtioissa elävien naisten todellisuudesta, tai luen uutisista Iranilaisten kamppailusta sananvapautensa puolesta, nousee päällimmäiseksi kysymykseksi se, mitä voimme tehdä, jotta mahdollisimman monen ihmisen todellisuus muuttuisi. Jos Suomi tai Eurooppa sulkisi rajansa maahanmuutolta, se ei ainakaan pelastaisi yhtään tyttöä sukuelinten silpomiselta,yhtään naista pakkoavioliitolta, yhtään homoseksuaalia kuolemantuomiolta eikä yhtään poikaa kovuuteen perustuvalta mieskuvalta. Kriitikot sanovat, että ongelmat on paras hoitaa siellä, missä ne ovat. Valitettavasti kuitenkin joitain ongelmia voidaan hoitaa ainoastaan siellä, missä niistä voidaan avoimesti keskustella. Läheskään kaikissa niistä maista, joista Suomeen paremman elämän toivossa tullaan näin ei valitettavasti ole.

Monikulttuurisuus ei saa tarkoittaa kaiken sallivaa arvorelativismia. "Maassa maan tavalla" on kuitenkin surkea heitto, mutta aivan liian tyypillinen nykyisille kriitikoille. Maahan mahtuu tapoja vaikka millä mitalla, mutta ihmisoikeudet ovat universaaleja. Mitään sellaista ei tule suvaita, joka rajoittaa Suomessa asuvien ihmisoikeuksia - oli kyse sitten tyttöjen pakkonaittamisesta, homojen vertaamisesta eläimiin tai totaalikieltäytyjien kohtelusta. Muuten kukin eläköön Suomessa tapojensa mukaan sen enempää miettimättä, onko kyseessä kenties nyt "suomalainen" vai "somalialainen" tapa.

Tiukan maahanmuuttopolitiikan sijaan tarvitaan tiukkaa ja toimivaa kotouttamispolitiikkaa. Kaikille on taattava pääsy riittävään kielikoulutukseen ja työllistymisen mahdollistavaan jatkokoulutukseen. Maahanmuuttokiintiöiden ja kotouttamisen resurssien on kohdattava. Mille tasolle kiintiöt halutaan asettaa, on poliittinen kysymys siitä, kuinka monelle halutaan ja pystytään takaamaan eväät parempaan elämään.

70 vai 20 vuotta? Ajatuksia tekijänoikeuksista

2010-03-15T10:56:00.004+02:00

Viime maanantaina Virnu kokoontui keskustelemaan tekijänoikeuksista. Toinen VINOn puheenjohtajista, Virnun entinen hallitusaktiivi Heikki Sairanen, esitteli meille VINOn viime syksynä hyväksymää tietoyhteiskuntalinjapaperia. Heikin alustuksen jälkeen keskustelimme muun muassa siitä, kuinka kauan tekijänoikeuksien tulisi olla voimassa teoksen tekijän kuoleman jälkeen. Tällä hetkellä teoksen tekijänoikeudet ovat voimassa 70 vuotta kuolemasta. Harvan teoksen arvo säilyy kuitenkaan niinkään kauaa ja VINOn linjaus voimassaoloajasta onkin radikaalisti erilainen. Tekijänoikeudet olisivat VINOn mallissa voimassa maksimissaan 20 vuotta ja ne olisi uusittava viiden vuoden välein.

Tällainen tekijänoikeuden rajoittaminen mahdollistaisi esimerkiksi taitelijat vapaasti yhdistelemään vaikutteita vanhoista teoksista joksikin uudeksi, joka viittaa toisiin teoksiin. Tämä paitsi uudistaisi taitelijan vapautta, myös mahdollisesti kannustaisi kaikki luomaan kulttuuria nostamatta ketään tekijää tai mitään teosta ylemmälle tasolle kulttuurin tekijänä. Tämä voisi vähentää taiteen näkemistä vain jonain elitistisenä ja itsestään kaukaisena, vain tiettyjen ihmisten toimintana. Lisäksi ilmeisesti esimerkiksi Disney on vaikuttanut siihen, että tekijänoikeuksien voimassaoloaikaa on aina pidennetty, kun Mikki Hiiristä kavereineen on uhannut tulla yhteistä omaisuutta. Pitkässä tekijänoikeudessa voi siis usein olla kyse pikemminkin oman taloudellisen edun kuin jonkin erityislaatuisen suojelusta.

Toinen asia, mikä herätti keskustelua, oli oppikirjatilanne kouluissa. Tällä hetkellä oppikirjat niin peruskoulussa kuin lukiossa aiheuttavat merkittäviä kustannuksia, joita lähes jokavuotiset uudet painokset olemattomine muutoksineen vain lisäävät. Pohdimme, mikä olisi sopiva ratkaisu. Pitäisikö valtion tuottaa oppikirjoja koulujen käyttöön, jotta kustannuksia aiheuttavat kaupalliset intressit eivät aiheuttaisi turhia kustannuksia julkiselle sektorille? Ja voitaisiinko näiden valtion tuottamien oppikirjojen laatu varmistaa vaikka siten, että kirjasarjoja olisi muutama per oppiaine ja niitä suunnittelemassa kilpailevat asiantuntija ryhmät? Entä mikä olisi e-kirjojen vakiintumisen vaikutus koulukirjoihin? Ne poistaisivat painamiseen ja uusiin painoksiin liittyviä kustannuksia, ja itse näkisin peruskoulun olevan ehkä paras paikka e-kirjojen vakiinnuttamisen aloittamiseksi. Tällä hetkellä peruskoulua käyvät lienevät paljon tottuneempia ruudulta lukijoita ja tietotekniikan käyttäjiä kuin esimerkiksi minun ikäiseni 80-luvun puolivälissä syntyneet – me kun vielä muistamme jopa ajan ennen internetiä. Jos e-kirjat ovat osa arkea kaikille pakollisessa koulussa, tottuu lukemaan ruudulta nuoresta lähtien eikä vierasta sitä aikuisenakaan. Spekuloimme myös sitä, tuleeko e-kirjoihin siirtyminen saamaan aikaan samanlaisen nostalgia-aallon minkä lp-levyt ja käsittääkseni viimeisimpänä jopa kasetit ovat aiheuttaneet.

Pieni tekijänoikeuspoliittinen keskustelumme avasi aihetta minulle ainakin jonkin verran. Nyt on helpompi muodostaa omaa poliittista näkemystään esimerkiksi piraattipuolueen poliittisesta sanomasta. Kaiken kaikkiaan tekijänoikeuksissa kun ei ole vain kyse siitä, mitä musiikkia saa ladata ilmaiseksi, vaan laajemmista omistamispoliittisista kysymyksestä. Teosten intertekstuaalisuus ja vaikutteiden käyttö sekä teosten saatavuuteen ja käyttöön liittyvää problematiikka on kaiken kaikkiaan monimutkaistunut ja – puolistunut huomattavasti vain viimeisen 20 vuodenkin aikana. Tämä uusi kehitys tulisi ottaa huomioon myös lainsäädännössä.

Degrowth-keskustelu ja innovaatiot

2010-03-10T11:24:00.002+02:00

Välillä on suotavaa reflektoida omia ajatuksiaan, ja porautua sellaisiinkin asioihin jotka eivät välttämättä ole omaa sydäntä lähellä. Viime aikoina tällainen itselläni on ollut degrowth-keskustelu, ja siihen liittyvät julkaisut. Niiden anti kun on ollut, no, yleisen hippimäinen joka ainakin omalla kohdallani vähän latistaa uljaan uuden maailman luontiprosessin fiiliksiä.

Paljosta voi kuitenkin olla samaa mieltä. Luonnon tarjoaman materiaalisen kasvun rajallisuuden oivaltaminen ei ole mitään uutta vihreässä perinteessä ja politiikassa. Myöskin talouskasvun jakaminen mutkattomasti aineelliseen ja ei-aineelliseen kasvuun asettaa omat ongelmansa. Jos luonnon kantokykyä mitataan ilmastonmuutoksen ohella vaikkapa lajien lukumäärien pienenemisellä, sademetsien pinta-alalla tai vaikkapa kalakantojen taantumisella on aika selvää että länsimaat eivät ole kestävällä polulla. Kun tämä vielä yhdistetään tulonjaon epätasaisuuteen maailman mittakaavassa, joidenkin aivan keskeisten hyödykkeiden käyttöä tulee yksiselitteisesti vähentää.

Tämä todennäköisesti (mutta ei välttämättä) samalla sitten aiheuttaa myös BKT:n pienenemistä, johon tuottavuuden joka tapauksessa kasvaessa liittyy väistämättä tehtyjen työtuntien väheneminen yhteiskunnassa. Työtä voidaan toki jakaa uudelleen, kuten nykyisessä lamassa on aika laajalti tehty, mutta vaikutuksensa sillä on myös ihan ihmisten fyysiseen hyvinvointiin. Esimerkiksi perusterveydenhuollon ylläpitämine nykyisellä tasollaan pienemmällä taloudellisella panostuksella tuntuu ainakin itsestäni kovin vaikealta. Tai sitten luovutaan vielä enemmän jostain muusta.

Keskeinen ongelmani degrowth-tekstien (http://www.degrowth.net/) kanssa liittyy juuri tuohon luopumisen näkökulmaan, ja yleiseen elämäntavan fiilistelyyn siihen liittyen. Aika monissa papereissa ja etenkin aktistien teksteissä painotetaan näkökulmia, joissa kollektiivinen toiminta korvaa individualistisen kilpailun, ja joissa innovaatioiden tuonti markkinoille tapahtuu demokraattisen prosessin kautta. Näin osa innovaatioista (kas kummaa, yllättäin esimerkkeinä mainitaan GMO-tuotteet ja nanoteknologia) voitaisiin torjua, jos ne demokraattisen prosessin mukaan eivät olisi soveltuvia yhteiskuntaan.

Jos lähdetään olettamuksesta, että taloudelle pistetään tiukat rajat vaikkapa kustannusten muodossa (vrt. päästökauppa), niin suurimmat hyödyt saadaan tällöin esiin silloin, kun markkinat toimivat tehokkaimmin reunaehtojen puitteissa, eivät silloin kun niiden toimintaan kättennostoäänestykesllä puututaan. Ympäristöä ylikuormittavilla aloilla tämä tarkoittaisi käytännössä myös melko mieletöntä pudotuspeliä ja rakennemauutosta.

Samalla ne alat, joissa tuottavuutta ja innovaatioita syntyy entiseen tapaan materiaaliseten pääomapanosten hyödyntämisestä pitkälti vapautuneena, luovat edelleenkin tuottaville yksilöille kovan tulotason. Yleisen kustannustason noustessa, ja talouden koko piirakan pienentyessä, todennäköinen seuraus on myös tuloerojen kasvaminen. Keskustellessani virnulaisen aktiivi Allanin kanssa asiasta, hän sanoikin kuvaavasti kuinka "paitojen pesijöille jaettavaa olisi yhä vähemmän".

Väitänkin, että jos degrowth-yhteiskuntakeskustelun kuvaamat taloudelliset rajat tulevat vastaan, ja jos taloudellinen toimeliaisuus ihmisissä säilyy yhä entisellä tasollaan, eivät tulonjakokysymykset mihinkään katoa, vaan pikemminkin kärjistyvät. Tästä olisi myös mukava kuulla keskustelua, pelkän ihmisten käyttäytymisen massiivista muutosta olettavan pohdinnan ohella.

Hyviä uutisia kunnanvaltuustosta

2010-03-01T21:32:00.002+02:00

Virnu kävi viime viikolla seuraamassa kunnanvaltuuston kokousta. Seuraavassa muutama huomionarvoinen asia.

Valtion tarjoamasta pormestarinvaalikokeilusta käytiin pitkä keskustelu. Eri osapuolilla oli erilainen käsitys siitä, olisiko kokeilu ollut Tampereelle askel eteen vai taaksepäin. Vihreät oli enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, että valtion esittämä kokeilumalli oli liian epämääräinen, että siihen olisi voitu sitovasti ilmoittautua. Mallissa pormestari olisi ollut seremoniallisempi kuin nykyjärjestelmässä, ja rinnalla olisi ollut mukana eräänlainen virkapormestari. Meillä on haluttu, että pormestarilla olisi poliittista valtaa ja sitä myötä myös vastuuta parlamentarismin hengessä.

Kun kokeiluun ei lähdetty, päätettiin sen sijaan vaikuttaa eduskuntaryhmiin kuntalain muuttamiseksi siten, että suora pormestarinvaali tulisi mahdolliseksi. Huvittavana yksityiskohtana keskustelun aikana SKP:n Jari Heinonen muuten täsmensi omaa kantaansa: "voishan se pormestari siis ehkä olla nainenkin". Hyvä tietää!

Strategiaraportista käydyn keskustelun aikana SDP:n Loukaskorpi kiinnitti huomiota asiaan, johon Virnussakin voisi olla syytä ottaa kantaa. Ilmeisesti aikuisten hammashuollon turvaksi asetettu hoitotakuu on nyttemmin johtanut tilanteeseen, jossa lasten hammashuollosta on karsittu reilusti resursseja. Aikuisten hammashuollon tila on selvästi parantunut, mutta ennaltaehkäisevästä työstä luopuminen on harvoin todellisuudessa taloudellisestikaan järkevää. Lapsilla ei tietysti myöskään ole realistisia mahdollisuuksia itsenäisesti hankkiutua yksityiselle hampaitaan hoidattamaan, joten tilanne on melkoisen absurdi.

Kokouksessa päätettiin myös perustaa seudullinen joukkoliikenneviranomainen ohjaamaan liikennöin kehitystä. Tämän voi toivoa järkevöittävän koko lähiseudun liikennettä. Jäämme suurella mielenkiinnolla odottamaan parannuksia!

Erityisellä jännityksellä olimme odottaneet keskustelua viikottaisesta kasvisruokapäivästä kouluihin. Helsingissä aiheesta käyty keskustelu oli ollut poikkeukselisen värikästä, mutta meillä pahemmilta ylilyönneiltä säilyttiin. Joitakin epäilyksiä niin kasvisruuan kalliudesta, mausta ja ravitsemuksellisista ominaisuuksista esitetiin niin Kokoomuksen, SDP:n kuin SKP:nkin taholta, mutta valtuutettumme Oras Tynkkynen ja Emilia Olkanen pystyivät helposti osoittamaan huolet turhiksi.

Loppujen lopuksi kukaan ei vastustanut Joonas Lepistön tekemää aloitetta kasvisruokapäivän valmisteluiden aloittamisesta, joten aiheesta ei tarvinnut edes äänestää.

Seuraavaksi joku voisikin tehdä aloitteen siitä, että vastaava operaatio koskisi vaikkapa koko Tampereen Aterian tarjontaa. Koululaisten puolesta on helppo päättää asioita, kun heillä ei omaa edustustaan valtuustossa ole, eivätkä he pääse vielä äänestämäänkään.

Kontra-aktiivisen politiikan mahdollisuudet

2010-02-21T18:00:00.000+02:00

Olen osallistunut viime aikoina aika paljon erilaisten poliittisten työryhmien työskentelyyn. Työ on ollut hauskaa ehkä erityisesti siksi, että puolueen aktiivien parissa suositaan aina aika edistyksellisiä ajatuksia. On hauskaa pyrkiä hyvällä porukalla nappaaamaan ajan virrasta edistyksellisiä teemoja tai ajatusvirtauksia, ja sitten laittaa niitä vihreän politiikanteon osasiksi. Joku prosentti näistä kun vielä sitten realisoituu oikein suomalaiseen yhteiskuntaankin.

Pääsääntönähän vihreiden oloisella puolueella nyt joka tapauksessa on se, että joitakin asioita edistetään. Tällöinhän aktiivisesti luodaan jotain uutta käytäntöä tai nostetaan esille asia, jonka realisoitumiseen yhteiskunta ei ehkä ole aiemmin ollut kypsä, ja kokeillaan että josko nyt. Esimerkkejä tästä ovat monet yhdenvertaisuuteen, eläintensuojeluun ja vaikkapa ilmastopolitiikkaan liittyvät toimenpiteet. Tarkemmin ajatellen oikeastaan kaikki vihreän liikkeen ideologiaan vivahtavat ulottuvuudet ovat kaapiutuneet 60-luvulta lähtien kehittyneistä tieteellisistä tai eettisistä lähtökohdista, jotka sitten ovat lähteneet valtaamaan alaa jonkinlaisina kulttuurillisina innovaatioina.

Tätä taustaa vasten pyörittelenkin aina välillä ajatusleikkiä siitä, että miltä tuntuisi olla kontra-aktiivisen politiikan bisneksessä. Eli jos puolueena otettaisiinkin kantaa asioihin aina negaation kautta, tunnistaen yhteiskunnan keskeisiä murroskohtia ja niitä ponnekkaasti vastustaen. Alkuvuonna tällaisen puolueen asialistalle olisi siis mahtunut kasvisruokapäivän vastustaminen, työeläkejärjestelmän (ja etenkin työurien) säilyttäminen ennallaan, turkistarhauksen puolustaminen, homoseksuaalien rekisteröityjen parisuhteiden siunauksen estäminen (kirkollisella puolella) ja vaikkapa lääninhallitusten puolustaminen. Kiireistä, mutta varmasti hermoja nostattavaa.

Tuollaista puoluetta suomalaisella politiikan kentällä itse asiassa ei edes ole, vaika niin luulisi. Kristillisdemokraatit ovat tietyllä tavalla hyvin lähellä, mutta etenkin sosiaalipolitiikan ohjelmallisella puoluella tietynlaista viritystä raikkauteen ja edistyksellisyyteen näyttää esiintyvän. Suosittelisin jotakin puoluetta asiaa kuitenkin kokeilemaan melko ennakkoluulottomasti: tietynlaiseen vakaaseen kannatukseen yhteiskunnassa voisi asiasta riippumatta luottaa, lama-aikana hieman suurempaankin. Lisäksi Loka Laitinen voisi lopulta löytää poliittisen kotinsa.

Aloita itsestäsi

2010-02-19T19:41:00.005+02:00

Olen hieman huolissani useiden ihmisten kohdalla hämärtyneestä kyvystä käyttää erilaisia vaikutustapoja ja -kanavia, jotka heille kuuluvat. On loistavaa, että ihmiset ajattelevat ja omaavat vahvojakin mielipiteitä, mutta samalla on sääli, kuinka vähän niitä osataan kanavoida. Ilmaisussakin olisi ajoittain toivomisen varaa.
Konkreettisena esimerkkinä - ah, aina niin ihanat - sanomalehtien narisevat, piilovittuilevat, aggression täyttämät tekstiviesti-mielipidepalstat. Tässä päivänä muutamana olen ympyröinyt Aamulehden maukkaimpia. Lainauksien perään esitän kommenttini mielipiteen paremmasta kanavoinnista. (Huom. lainauksien originaali kirjoitusasu.)

"Kauppiaat väittävät, että ruuan hinta laskee. Voiko Valio kertoa minkä takia Gefilus-juomien hinta nousi juuri noin 30 senttiä." - Ihmetellen (su 14.2.2010)
¤ 'Kauppiaat' on liian laaja käsite todettavaksi yhden henkilöasiakkaan näkökulmasta.
Jos tuotteen hinnan on kuitenkin todettu nousevan useammassa kaupassa, eikä vain muutamassa, on syytä olettaa, että hinnan nousu ei johdu kauppiaasta, vaan Valiosta, kuten nimimerkki onkin päätellyt. Siispä rohkeasti yhteyttä Valioon, jolla suurena yrityksenä on suht selkeät kanavat asiakaspalautteelle ja kysymyksille.

"Voisiko Tenniskeskuksen ja Elixian ovia leventää, jotta kuntoilijat voisivat ajaa pukukoppiin asti. Nyt he joutuvat jättämään autonsa ovien eteen, sekä hätäteille." - Väsyttääkö (ti 16.2.2010)
¤ Nimimerkki on kirjoittanut piilovittuilevaan, varmasti kohteitaan närkästyttävään sävyyn. Eriasia, onko kirjoitustapa positiivisesti vai negatiivisesti toimiva. Olisi kuitenkin tehokkaampaa, mikäli ottaisi yhteyttä suoraan Elixian ja Tenniskeskuksen henkilökuntaan ja pyytäisi heitä kiinnittämään asiaan huomiota/tekemään asialle jotain. 'Jotain' voisi olla esim. parkkipaikkojen selkeämpi rajaus.

"Yleinen työttömyyskassa huijaa ihmisiä ihan kypällä, viime vuoden jäsenmaksu oli 67 euroa ja nyt joku finanssivalvonta on määrännyt, että tämän vuoden maksu on 99 euroa. Joka vuosi se nouse, kysymys kuuluu millä perustein?" - Kohta entinen jäsen (ke 17.2.2010)
¤ Tähän pulmaan voi hakea vastausta YTK:sta.

"Osta sinäkin Peltosen Nanogrip-sukset. Sukset eivät luista eivätkä lipsu! Rivakasti hinkaten kuntosi kohoaa jo lyhyelläkin matkalla, ellei verisuoni katkea aivoissa raivosta." - 25 km takana (ke 17.2.2010)
¤ Myös Peltosella on oma 'palautelaatikkonsa'. Jos netin ihmeellinen maailma on liian vaikea tämän laatikon löytämiseen, on mahdollista tehdä valitus myös kauppiaan kautta. Pidän henkilökohtaisesti myös epäreiluna Peltosen antimainostamista, ennen kuin on saanut ongelmaan selvitystä itse yritykseltä. Kauppiaalta tai Peltoselta voi kysyä myös suksien voitelu- ja hoito-ohjeita. Sitä kutsutaan asiakaspalveluksi.

"Kuka lainaisi moottorikelkkaa? Kävisin vetämässä uudet hiihtoladut Kauppiin Niihaman reitille, kun tampereen kaupungin liikuntatoimi ei siihen pysty." - Kuntohiihtäjä (to 18.2.2010)
¤ Tampereen kaupungin liikuntatoimeen voi myös ottaa yhteyttä suoraan, ilman Aamulehden tekstiviestipalstaa, josta viestiäsi ei välttämättä lue kovinkaan moni.

Pienemmissä kaupunkilehdissä näkee jopa huomauttelua naapurille liian myöhäisestä pyykin pesusta tai koirankakan keräämättä jättämisestä. Suora kommunikaatio kahden ihmisen välillä osoittautuu joskus ihmeellisen vaikeaksi.
Toki tekstiviestipalstoilta voi löytää jotain muutakin, kuten mm. kiitoksia avuliaille, nimettömiksi jääneille ihmisille, joista on ollut apua esimerkiksi yllättävässä sairaskohtauksessa tai kulkupelin renkaan vaihdossa valtatien reunassa.

Varsinaiset mielipidekirjoituksina julkaistut tekstit ovat sinällään jo hieman uskottavampia, joskus todella vaikuttaviakin kirjoituksia. Niissä ilmenee jo reilusti selkeämmin poliittisen vaikutuskeinon piirteitä, kuten mm. omalla nimellä esiintyminen. Politiikka noin yleensäkin tähtää käsittääkseni yhteisistä asioista neuvottelemiseen, sopimiseen ja päättämiseen yhdessä, ei yksin tai nimimerkillä. Tämän toivoisin monen politiikan etäiseksi tuntevan tajuavan. Seuraava askel on sisäistää se, että asiat eivät järjesty itsestään, vaan niiden eteen on toimittava.
"Miksei noi päättäjät tee mitään??"
On myös uskaliasta odottaa, että joku muu toimii sinun puolestasi. Jokaista tarvitaan, jotta voitaisiin toimia yhdessä.

pariutumista

2010-02-15T21:14:00.004+02:00

(kuvat suuremmiksi klikkaamalla)

piispankokous hyväksyi pitkän väännön jälkeen papin rukouksen homoliittojen yhteydessä. siunaus olisi liikaa. aamulehden tekstiviestipalstalla sunnuntaina joku huomautti, että eläväthän ne heterotkin yhdessä ilman sormuksia. niin no..

Tampereen Vihreät heitteli kokouksessaan villejä uusia ajatuksia vihreään toimintaan..vihreä deittailukin mainittiin. ei ehkä niin tosissaan. mutta deittailuilmoituksia saa kai sitten viljellä virnunkin poliittisessa blogissa?

Se punainen rattikelkka

2010-02-15T21:11:00.001+02:00

Ympäristökasvatus, kestävä kehitys ja koulu

Pari viikkoa sitten eräs hyvin nuori nainen sanoi Aamulehden haastattelussa, että ystävä on joku, jonka kanssa voi vaikka laskea mäkeä punaisella rattikelkalla. Ystävänpäivän ja laskiaisen sattuessa samaan päivään tänä vuonna --en sijoita punaiseen rattikelkkaan, mutta-- löydän ystävän, joka lähtee sellaisella tylsällä ja ehkä jo vähän vanhanaikaisella punaisella liukurilla laskemaan mäkeä kanssani. Aamulehden artikkelissa esiteltiin Vihreä lippu -ohjelmaan kuulunutta lasten vierailua vanhainkotiin. Vihreä lippu -ohjelmassa koulut ja päiväkodit opettelevat kestävän kehityksen eri taitoja valittujen kokonaisuuksien ja painotusalueiden mukaan. Ystävyys sen sijaan on aineetonta ”hyödykettä”, jota voi kuluttaa ekologisesti ja hyvällä mielin.

Ystävyys on osa sosiaalista kestävää kehitystä. En tiedä, kuinka ystävyyttä opitaan tai opetetaan, joten keskityn kestävään kehitykseen oppilaitoksissa yleisemmällä tasolla.

Ympäristökasvatuksen tavoitteiksi kirjataan YK:n ympäristökonferenssissa vuonna 1977: Kasvattaminen tietoisuuteen ja huoleen taloudellisten, sosiaalisten, poliittisesten ja ekologisten tekijöiden vaikutussuhteesta toisiinsa kaupunki- ja maalaisympäristössä. Mahdollistaa jokaiselle tietojen, arvojen, asenteiden, sitoutumisen ja taitojen saaminen, joita tarvitaan ympäristön suojeluun ja parantamiseen. Luoda yksilöille, ryhmille ja koko yhteiskunnalle uusia ympäristöön liittyviä toimintamalleja. (Sytnik et al. 1985; Wolff 2004.) Ympäristökasvatuksessa pyritään usein oppilaan henkilökohtaisen ympäristösuhteen välittömään vahvistamiseen. Omakohtaiset kokemukset nousevat aiemmin korostuneet tiedonhankinnan ylitse. (Cantell, 2004) Ympäristökasvatuksen osallistumistavoitteen mukaan tulee yhteisöille ja yksilöille antaa mahdollisuus työskennellä aktiivisesti ja vastuullisesti ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.

Vuoden 1994 valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa painotetaan luonnon monimuotoisuudesta huolehtimista ja kestävän kehityksen edistämistä. Nykyajan ilmiöiden havainnointi ja analysointi nähdään tärkeinä taitoina oppijalla. Havainnointi lähtee paikalliselta ruohonjuuritasolta suurempiin, globaaleihin, kokonaisuuksiin. Ympäristökasvatus-käsite putoaa tässä vaiheessa pois opetussuunnitelman kielenkäytöstä. Kestävä kehitys kuitenkin tuodaan kaikkia peruskouluja ja lukioita koskevaksi aihekokonaisuudeksi.(Peruskoulun...1994; Cantell 2004.)

Aihekokonaisuudet osana opetussuunnitelmaa

Vaikka kestävä kehitys tulee esille useissa aihekokonaisuuksista, se muodostaa myös oman kokonaisuutensa. Peruskoulussa tämä aihekokonaisuus on nimetty: vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta. Aihekokonaisuuden tavoitteiksi on mainittu:
”oppilas oppii
-ymmärtämään ympäristönsuojelun välttämättömyyden ja ihmisen hyvinvoinnin edellytykset ja niiden välisen yhteyden
-havaitsemaan ympäristössä ja ihmisen hyvinvoinnissa tapahtuvia muutoksia, selvittämään syitä ja seurauksia sekä toimimaan elinympäristön hyväksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi
-arvioimaan oman kulutuksensa ja arkikäytäntöjensä vaikutuksia ja omaksumaan kestävän kehityksen edellyttämiä toimintatapoja
-edistämään hyvinvointia omassa yhteisössä sekä ymmärtämään hyvinvoinnin uhkia ja mahdollisuuksia globaalilla tasolla
-ymmärtämään, että yksilö rakentaa valinnoillaan sekä omaa tulevaisuuttaan että yhteistä tulevaisuuttamme, ja toimimaan rakentavasti kestävän tulevaisuuden puolesta” (Peruskoulun...1994.)

Kasvatuksen tavoitteena on ympäristötietoinen vastuuntuntoinen ihminen, joka tuntee myös vaikutusmahdollisuutensa. Vaikuttamismahdollisuuksien kehittämisen tulee lähteä oppilaan omasta ympäristöstä. Koulun eri toimijoiden tulisi toimia avoimessa yhteistyössä keskenään, jotta oppilaille tarjoutuu mahdollisuus oppia ymmärtämään yhteisön päätöksentekoon liittyvät strategiat. Kouluyhteisön odotetaan toimivan avoimemmassa yhteistyössä ympäristönsä kanssa. Vahventamalla oppilaiden kulttuuri-identiteettiä pyritään vahvistamaan myös oman elintilan tuntemista ja vastuun ottamista siitä. Alueidentiteetin syntyminen kasvattaa tahtoa suojella ja edistää alueen säilymistä niin luonnon kuin kulttuurisenakin ympäristönä. Yhteiskunnan pelisääntöjen tunteminen antaa eväitä omaan vaikuttamiseen työpaikoilla, harrastusten parissa ja järjestöissä niin turvallisuuden ja viihtyvyyden kuin ympäristöongelmienkin eteen. Riippuen tavoitteistaan koulu voi tehdä yhteistyötä esimerkiksi eri viranomaisten, median tai yritysten ja järjestöjen kanssa. (Huotsanen & Åhlberg 2005.)

Mites meillä?

Tampereen kaupungin ympäristöpoliittisessa ohjelmassa vuonna 1994 on kirjoitettu seuraavaa: ”Ympäristökasvatus otetaan osaksi kaikkea kasvatusta. Ympäristönsuojelun onnistuminen edellyttää, että jokainen päättäjä, virkamies ja kuntalainen pitää asiaa tärkeänä ja pyrkii omassa elämässään noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita. Tämän vuoksi opetuksessa ja koulutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota ympäristöasioihin.”
Näitä tavoitteita arvioi vuoden 2000 ympäristöpolitiikan ja ympäristöhallintajärjestelmän auditointi. Selvityksen mukaan ”Peruskouluissa ja lukioissa koulukohtaiset ympäristöohjelmat on viety osaksi opetussuunnitelmaa. Käytännön toteutuminen vaihtelee kouluittain: osa kouluista painottaa kestävän kehitysken teemoja opetuksessa ja kasvatuksessa paljon, osassa toiminta on viety läpäisyperiaatteella osaksi kaikkien aineiden opetusta jne -- ”. Edelleen Opetushallituksen valtakunnallisessa selvityksessä vuodelta 2009 todetaan kolmas osan koulujen rehtoreista arvioineen kestävän kehityksen aihekokonaisuuksien toteutuvan koulun arjessa hyvin vähän jos laisinkaan. (Kartovaara, 2009)
Tampereen ympäristöstrategian (2003) vuosille 2003-2012 tavoitteissa ensimmäisenä johtamisnäkökulmana kaupungin kehittämiseen mainitaan ympäristötietoisuuden lisääminen. Keinoina tavoitteeseen pääsemiseksi mainitaan muun muassa tiedotuksen ja Internet-palveluiden kehittäminen sekä ympäristökasvatuksen ottaminen jatkossa osaksi kaikkea opetusta ja kasvatusta. Tässä yhteydessä ympäristökasvatukseen myös liitetään elinikäisen oppimisen periaatteen soveltaminen. (Yhteistyöllä ympäristön ykköseksi, Tampereen kaupungin ympäristöstrategia vuosiksi 2003-2012, 2003.)
Kuudella Tampereen koululla/päiväkodilla on Vihreä lippu -sertifikaatti ja yhteensä kahdeksan osallistuu toimintaan (www.vihrealippu.fi). Tampereen kestävän kehityksen raportissa 2008 ympäristökasvatukseen osallistumisen kohdalla mainitaan myös vuonna 2002 toimintansa aloittanut luontokoulu Korento. Luontokoulun opetus kohdistuu päiväkoti ja peruskoulu ryhmille. Ympäristöagenttikoulutusta järjestetään myös lukiolaisille. Ekokumppanit Oy:n ylläpitämä ympäristötietokeskus Moreeni järjestää näyttelyitä ja Ekokumppanit Klubi ry ympäristöaiheisia tilaisuuksia. Lisäksi kaupunki tarjoaa kuntalaisille opastettuja luontoretkiä. (Tampereen kaupungin kestävän kehityksen raportti 2008, 2009.)

Eri yhteyksissä ympäristökasvatuksen tavoitteiden painotukset ovat vaihdelleet. Suurin osa tavoitemääritelmistä kuitenkin pohjautuu Tbilisissä annettuun ohjeistukseen. Yhteistä näillä painotuksille on myös tavoite pyrkiä käytännön toiminnan muutokseen. Kaikki ympäristökasvatuksen nimellä kulkeva toiminta ei suinkaan täytä ympäristökasvatuksen tavoitteita. (Wolff 2004.) Ympäristökasvatuksen opettamisen tarkoitus on auttaa yhteisöä ja sen toimijoita yksilöinä hahmottamaan tunteitaan suhteessa ympäristöön. Tarkoitus on myös motivoida vastuulliseen ympäristön hyväksi toimimiseen. Taidollisissa tavoitteissa taas pyritään antamaan ryhmälle taitoja ratkaista ja tunnistaa ympäristöongelmia. Taidot antavat tällöin menetelmät toimia asenteiden mukaan ympäristön hyväksi. Wolff kritisoi ympäristökasvatusta liiasta tavoitteiden ja sisällön kehittämisestä menetelmien kehittelyn sijaan. Toimintamallien kehittely ympäristötietoisuuden ja ympäristöasioiden oppimiseksi on tärkeä ja liian vähäiseen huomioon jätetty osa ympäristökasvatusta. Suuri osa ympäristökasvatuksen nimellä kulkevasta opetuksessa on itse asiassa olevan luonto-opetusta tai esimerkiksi sosiaalisten taitojen harjoittelua, eikä näin täytä Tbilisin ympäristökasvatus konferenssin ohjeita. (Wolff 2004)

Koulujen omia opetussuunnitelmia on arvosteltu ympäristökasvatus-käsitteen löyhästä käytöstä. Paikoin opetussuunnitelmissa esimerkiksi kirjataan ympäristö- tai luonnontieteen oppimistavoitteet ympäristökasvatus otsikon alle. (Lahti, 2000) Suunnitelmissa saatetaan myös jättää määrittelemättä tarkkaan luokka-aste kohtaista aihealueiden käsittelyä ja prosessinomaisen pitkäjänteisen ympäristökasvatustyön sijaan aiheiden käsittely korvataan yksittäisillä projekteilla. Tällöin tiedon prosessointi ja kumuloitumisvaikutus jäävät. Taitojen opettelun ohella opetuksen tulisi muodostaa kokonaisvaltaisempi taidollis-tiedollinen prosessi, johon sisältyisi sekä kulttuurisia, sosiaalisia että luontoon ja ekologiaan liittyviä kohtia.

Valtakunnallisen opetussuunnitelman esittäessä vain löyhän määritelmän aihekokonaisuudesta jää kouluille vastuu oman opetussuunnitelmansa sisällöstä. Monitieteellisyys näkökantana kestävään kehitykseen, omien vaikuttamismahdollisuuksien ja päätöksentekoprosessien ymmärtäminen, henkilökohtaisen luontosuhteen kehittäminen ja koulun arjen toteuttaminen kestävää kehitystä tukien ovat osa kouluille esitetyistä haasteista. Opetustyössä vastaantulevat haasteet tulisi huomioida entistä enemmän opettajien koulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa. Suomen ympäristökasvatusseura on lausunnoissaan vaatinut myös kestävän kehityksen vastuuhenkilö nimeämistä jokaiseen opettajankoulutusyksiköön.

Punainen rattikelkka karkasi käsistäni ja blogi-kirjoitus paisui tekstihirviöksi. Tästä syystä en liitä enää lähteitä kirjoituksen yhteyteen kilometrin pituiseksi listaksi. Ilmaista ympäristökasvatustietoutta, -materiaalia ja esimerkiksi valmiita tehtäväkokonaisuuksia kouluille tarjoavat muun muassa: Suomen ympäristökasvatusseura, WWF ja Vihreä lippu -ohjelma.

-Anne Lehtelä
Kirjoittaja valmistelee pro gradu -työtä taiteen keinoin toteutetusta ympäristökasvatuksesta yläkoulussa ja lukiossa.

Toisille tie aukeaa, toisille ei

2010-01-21T17:19:00.011+02:00

Talvi kuorruttaa liikenneväylät lumella ja auraajilla riittää töitä. Jotkut väylät aurataan aiemmin kuin toiset, joitain ei ollenkaan. Väkisinkin tulee mieleen, että toiset väylät ovat toisia tärkeämpiä - ehkä myös niiden käyttäjät? Kuvia katsellessa voi miettiä, miltä tuntuisi liikkua pyörällä, huonoin jaloin tai erilaisilla apuvälineillä tähän aikaan vuodesta.

Tämä lumikasa saattaa olla kävelytiellä väliaikaisesti, mutta se ei lohduta silloin, kun läpi pitäisi päästä.

Tuon lumikasan alla on ramppi. Näyttää kuin lunta ei olisi yritetty aurata koko talvena ja sulamalla se siitä varmasti vasta keväällä lähteekin. Tuosta pääsisi ehkä kulkemaan, jos asentaisi pyörätuoliinsa telaketjut.

Lumessa on se hyvä puoli, että se saattaa loiventaa tai kokonaan peittää rotvallien reunat ja kynnykset, jolloin kaupungista tulee paikoin esteettömämpi kuin kesällä. Joissain tapauksissa käy toisin päin, kun lumi muodostuu korkeaksi kynnykseksi paikkoihin, joissa rotvallia ei normaalisti esteenä ole.

Kaupungin käytännöt pyöräteiden osalta ovat vähintäänkin mielenkiintoisia. Hämeenkadulla pyöräily on kielletty talvisin, koska kaupungilla ei muka ole varaa hoitaa auraamista. Kävelykatuna sen auraamisesta vastaavat kiinteistöjen omistajat. Kuvatessani katua se oli hyvin aurattu, kadunleveyttä ei ollut juurikaan kesään verrattuna menetetty ja se oli hyvin hiekoitettu.

Onneksi samaan aikaan esimerkiksi Tampellan esplanadilla pyöräily on omalla kaistallaan sallittu ympäri vuoden - siellä voi pyöräilijä vapaasti päästellä, kun lumetkin on niin hyvin aurattu!

Mutta niin, vuosisadan loppuun mennessä näistä lumista ja talvista päästään, joten ei tarvitse sitten enää valittaa ja Hämeenkadullakin voi kärhämittä pyöräillä ympäri vuoden. Sitä odotellessa ihmiset voivat hypätä autojensa rattiin, kääntää mukavasti auratuille teille ja hurauttaa nämä kirotut talvet vielä vähän nopeammin historiaan.

Vuosi aluillaan

2010-01-19T16:03:00.004+02:00

Virnun uusi hallitus vuodelle 2010 on hyvää vauhtia aloittelemassa toimintaansa. Hallituksen orientaatiot ja -vaihtoiltamat on suoritettu, ja kunhan kunnalle lähtevä tukihakemus saadaan vielä tehtyä, pääsemme viimein järjestämään myös näkyvämpääkin toimintaa.

Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa suoritimme vastuunjakoa. Allekirjoittanut kiittää luottamuksesta ja toimii tämän vuoden varapuheenjohtajana. Veli-Matti jatkaa taloudenhoitajana. Uusista hallituslaisista Paavo valittiin sihteeriksi, Leeni tiedottajaksi, Iida kulttuurivastaavaksi ja Anne lehtivastaavaksi. Salla valittiin puheenjohtajaksi vuosikokouksessa jo viime vuoden puolella. Toimintasuunnitelman mukaisesti toivotamme myös jäsenistön tervetulleeksi ottamaan itselleen niin halutessaan erilaisia vastuutehtäviä oman kiinnostuksen mukaan. Esimerkiksi erilaisia toistuvia tapahtumia varten voidaan nimetä vastaavia - mm. vegekokkikerhon vetämistä olisi tarjolla.

Tämä hallitus on ainakin koulutustaustaltaan hyvin erinäköinen kuin viime vuonna. Nähtäväksi jää, miten se näkyy tämän vuoden toiminnassa. Tietysti tavoitteenamme on järjestää aina parempaa ja entistä kiinnostavampaa ohjelmaa jäsenistöllemme. Nettisivujemme palautelomake on edelleen käytettävissänne 24/7, ja odotammekin mielenkiinnolla postia saavamme. Vuoden ensimmäiseen palautteeseen voin tosin jo tässä yhteydessä (kommentoijan yhteystietojen puuttuessa) vastata, että Virnun suunnitelmissa ei ole tieteellisen näytön puuttuessa ryhtyä ilmastoskeptiseksi järjestöksi. :)

Yksi asia, johon tänä vuonna aiomme panostaa, on oman ja tietysti koko jäsenistömme tietotaidon kasvattaminen mm. erilaisten keskustelutilaisuuksien ja luku- ja kirjoituspiirien avulla. Itse ainakin toivon, että näihin osallistutaan tänä vuonna ahkerasti, ja odotan innolla aktiivista ja rohkeaa poliittista keskustelua. Virnun jäsenistö on täynnä mielipiderikkaita ihmisiä, joten väiteltävääkin varmasti löytyy.

Vaikka ainakin kansainvälisessä ilmastopolitiikassa viime vuosi päättyi monille aktiiveille masentavissa merkeissä, minulle on kehittynyt luottavainen olo sen suhteen, että tänä vuonna jaksamme taas jatkaa eteenpäin uudella innolla, luultavasti myös hieman fiksumpina kuin viime vuonna. Paikallisella tasolla aiempi toiminta on tuottanut toki hedelmääkin. Jos ja kun tulevaisuudessa tulemme näkemään yksityisautottoman Hämeenkadun, vähennyksiä turpeen energiakäytössä ja kunnianhimoisen seudullisen ilmastostrategian, Virnu voi olla ylpeä omasta osuudestaan niiden edistämisessä. Jatketaan tänä vuonna hyvää työtä!

Kööpenhaminasta lyhyesti

2009-12-20T08:35:00.003+02:00

Kööpenhaminan kokouksesta on tänne turha kirjoittaa kovin paljoa*, mutta pienenä linkkivinkkinä Oras Tynkkysen Twitter-blogi, josta näin jälkeenkin päin näkee hyvin kokouksen draaman kaaren, samoin kuin näkökulmia syntyneeseen tekstiin.

Pettymykseen toi eilisissä komemnteissa omat sävynsä kaksi suomalaista asiantuntijaa, Ilmatieteen laitoksen Petteri Taalas ja Luonto-Liiton Leo Stranius. Taalas muistutti, että "Kiotonkin kirjoittaminen sopimukseksi vei jotain neljä vuotta" ja Stranius varoitti omassa kommentissaan "momentumin katoamisesta nyt kun kokous lässähti" (tjsp). Jotenkin karulta, mutta ehkäpä silti todennäköiseltä, tuntuu jos tällaisessa keskusteluilmastossa sitten tulevat vuodet edetään. Toivottavasti samalla sentään tehdään kovasti asioista, nyt on sen aika joka tapauksessa.

*) Tämä ei tietenkään koske Sallaa tai Hannaa, joiden laajoja matkareportaaseja odotan ainakin itse innolla. :)

Virnulle uusi hallitus

2009-12-04T14:20:00.004+02:00

Virnun vuosikokouksessa valittiin eilen uusi hallitus vuodelle 2010. Vahvistimme myös talousarvion ja toimintasuunnitelman, ja ne tulevat piakoin luettavaksenne.

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin tämän vuoden varapuheenjohtajana toiminut Salla Sinkkonen. Hallitukseen puolestaan valittiin Hanna Hakko, Leena Herrala, Paavo Kaipila, Iida Kalmanlehto, Anne Lehtelä ja Veli-Matti Partanen. Onnea vielä kaikille valituille!

Kommentti: Itse olen väistyvänä puheenjohtajana äärimmäisen tyytyväinen uuteen hallitukseen. Erityisesti uuden hallituksen nykyistä nuorempi ikärakenne auttaa Virnua varmasti saamaan uusia aktiivisia jäseniä kuvioihin mukaan uusista piireistä. Samalla hallituksessa jatkavat jo kouliutuneet vanhat virnulaiset tuovat mukaan jatkuvuutta ja arvokasta tietoa poliittisen toiminnan monenlaisista muodoista. Olenkin varma, että vuonna 2010 Virnussa on vähintään yhtä mukavaa ja innostavaa toimia kuin tähänkin asti. Henkilökohtaisella tasolla mukavuustaso noussee vielä siinäkin mielessä, että vastuu on keveämpää.

Vanhaa lokaa

2009-11-22T11:16:00.002+02:00

Aarno Laitinen lienee Matti Nykäsen ohella ainoita suomalaisia, jotka ovat onnistuneet luomaan junttiudella kulttimaineen. Tuoreimmassa kirjoituksessaan hän on jälleen päässyt olemuksensa ytimeen:

"Panen grogilasiin kolmen sormen paksuudelta lempijuomaani ja päälle runsaasti jäitä. Kun jäät ovat sulaneet, viskin pinta ei ole noussut, vaikka vihreä uskonto näin väittää. Toistan kokeen kymmenen kertaa ja aina sama lopputulos. Viskin pinta ei nouse ja alenee vain juomalla."

Suosittelen Aarnolle pientä maantieteen kertausta, ja tämän jälkeen kokeen suorittamista seuraavasti: Pane grogilasiin kolmen sormen paksuudelta lempijuomaasi, ja keskelle lasia kivi. Pinoa kiven päälle runsaasti jäitä. Anna sulaa, katso mitä viskin pinnan korkeudelle käy. Toista koe kymmenen kertaa ja havaitse lopputulos.

Yksinkertainen koe, jollaisia perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan opitaan tekemään peruskoulun luokilla 1-4.

Aarno elää jossain omassa todellisuudessaan myös kirjoittaessaan tiedemaailmasta yleisesti. En tiedä missä vaiheessa muun muassa fysiikan ja kemian kaltaisista tieteistä on tullut uskomustieteitä. Taitaakin olla niin, että vain vatsansa taakse hukkuvien, bemarilla ajavien, lihaa syövien likaisten miesten kestävää elämäntapaa pönkittävä tiede on Laitisen kaltaisten miesten tiedettä.

Loputonta rahoitustakin on ollut tarjolla lähinnä ilmastodenialisteille, fossiiliselta teollisuudelta.

Lopuksi. Aarno: ilmasto ei ole säätila.