Internet ja niin sanottu blogosfääri ovat kuohuneet viime aikoina. Viime vuoden lokakuussa Yhdysvaltain edustajahuoneessa esitettiin lakialoite, joka laajentaisi viranomaisten ja tekijänoikeuksien haltijoiden valtaa taistella nettipiratismia vastaan. SOPA, eli Stop Online Piracy Act siirtäisi vastuun tekijänoikeuksien rikkomuksista nettisivujen käyttäjiltä itse nettisivujen ylläpitäjille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos käyttäjä julkaisee esimerkiksi Facebookissa materiaalia, joka rikkoo tekijänoikeuslakeja, tai linkin sivustolle jossa on julkaistu laitonta materiaalia, on Facebook vastuussa tämän sisällön tai linkin poistamisesta sivustoltaan. Ottaen huomioon Facebookin käyttäjämäärän (hulppeat 800 miljoonaa), on kyseessä liki mahdoton tehtävä.
SOPA siirtäisi siis vastuun itse palveluntarjoajille, mikä pakottaisi sivustot kuten Google, Facebook ja Twitter, valvomaan käyttäjiensä toimintaa. Mielestäni on täysin absurdia, että yksityiset palveluntarjoajat joutuisivat toimimaan amerikkalaisten mediatalojen vahtikoirina. Lisäksi niin sanottujen dotcom -yritysten toiminta vaikeutuisi. Internetin käyttöön pohjautuvien yritysten määrän kasvu perustuu siihen, että tällaisen yrityksen perustaminen vaatii erittäin vähän alkupääomaa. SOPA johtaisi kuitenkin sen, että uusi yritys saattaa joutua ensin käymään oikeudessa ennen kuin saa aloittaa toimintansa, mikä on kallista ja aikaa vievää. Olet siis syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Kovin moni innovaatio jäisi ideatasolle tämän takia. SOPA vähentäisi lukuisilla tavoilla sananvapautta internetissä sekä vaikeuttaisi sisällön tuottamista ja jakamista. Jotkut sanovat että laki käytännössä rikkoisi internetin.
Tilanne on kuitenkin edistynyt tammikuun aikana. Wikipedian, Facebookin ja monen muun palveluntarjoajan protestit sekä internetin käyttäjien aktiivinen toiminta ovat saaneet lukuisat Yhdysvaltain kongressin edustajat muuttamaan mieltään SOPAn suhteen. Vaikuttaisi siis siltä, että laki on saatu torjuttua ainakin toistaiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että voimme vielä huokaista helpotuksesta, sillä hyvin erikoisia asioita tapahtuu kulissien takana. Lukuisat maat ovat julkisuudelta salassa valmistelleet jo useiden vuosien ajan lakia, jonka taustalla on piratismin vastainen taistelu. ACTA, eli Anti-Counterfeiting Trade Agreement, on ollut Euroopan komission sopimusneuvotteluissa jo vuodesta 2010 ja eilen torstaina Suomen suurlähettiläs allekirjoitti kyseisen sopimuksen Tokiossa 21 muun EU:n jäsenvaltion kanssa. Sopimusta on kritisoitu laajasti, sillä sopimusneuvottelua käydään kansalaisten selän takana, eivätkä neuvottelijat ole EU:n kansalaisten demokraattisesti valitsemia edustajia. Sopimus kuitenkin vaatii vielä europarlamentin hyväksymisen. Erikoista on se, että EU:n parlamentti joutui vuonna 2010 uhkaamaan komissiota oikeustoimilla, jollei se julkista sopimusneuvottelun asiakirjoja. Miksi komissio haluaa salata sopimusneuvottelut parlamentilta?
Meidän, kansalaisten ja internetin käyttäjien, tulee olla varuillamme ja tiedostaa näiden lakialoitteiden olemassaolo. Vaikka lakien virallisena tavoitteena on taistella piratismia vastaan, voivat ne huonosti muotoiltuina johtaa sananvapauden ja luovuuden vähenemiseen. Internet on korvaamaton innovaatio, jonka kaikkia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia ei välttämättä olla vielä edes päästy näkemään. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa päästää ketään pilamaan näin kallisarvoista luovuuden lähdettä ja jakamisen kanavaa.
Suosittelen tutustumaan näihin lakeihin omin päin jos ette ole kuulleet niistä aiemmin. Tässä linkit wikipedia-artikkeleihin, sekä video joka selittää SOPA:aan liittyvän kritiikin.
SOPA wikipediassa
ACTA wikipediassa
Uutinen ACTA:n allekirjoittamisesta
SOPA youtubessa
perjantai 27. tammikuuta 2012
Hei me kampanjoidaan!
Rämpiessä eteenpäin lumessa keskustorin vaalimökkien ohi pimeänä tammikuisena iltana, sinnittelee siellä yksi mökki viimeisenä auki ja edustaltaan kuuluu kova naurun remakka.
Kampanjointi on kivaa! Mitenkä sitä muuten lähtee palelluttamaan sormensa ja varpaansa ja ottamaan vastaan ihmisten suoranaista välinpitämättömyyttä tai vaihtoehtoisesti provosoivia kommentteja.
Mutta -kun ensimmäinen ohikulkija ottaa lehden vastaan, on voittaja-tunne. Vihreillä on aina ollut hyvä fiilis ja tekemisen meininki. Niitä ihmeitä tapahtuu kun me niitä tehdään! Tahto. on juuri se tunne, joka tekemisestä välittyy ja luo yhteenkuuluvuuden tunteen. Puoluekumppanit ja aktiivit ovatkin parasta antia kampanjoinnissa. Nyt kun naamatkin ovat jo tulleet tutuiksi, ei enää jännitäkään niin paljon olla porukassa. (Vaikka höpötän yhä kuin papupata hermostuneena.). Jokainen nyt vaan on joskus ollut ensikertalainen.
Uskon että kansalaiset ovat siellä rivin ensimmäisessä mökissä kohdanneen iloisia naamoja ja punaisia poskia. Glögi on virrannut niin että Sokkarin varastot ovat pian tyhjillään.
Ja mikäs sitä on vaalityötä tehdessä, kun on niin loistava tuo ehdokas kuin Pekka. Mökillä onkin tullut kaikenikäisistä -nuoresta vanhaan- kertomaan ja kehumaan ehdokastamme. Ja tottahan että Haavistolla on kaikki presindentiltä vaadittavat ja toivottavat elementit kohdillaan. Hienoa että suomalaisetkin ovat sen noteeranneet-ehkä emme olekaan niin jäykkää ja vanhoillista sekä perinteisiin tuijottavaa kansaa kuin on luultu.
Eräs keski-ikää lähentelevä nainen tuli kertomaan kuinka on vihdoin Pekan kampanjan ja esiintymisen myötä alkanut vihdoin hyväksyä oman veljensä biseksuaalisuuden.Sydäntäsärkevän rehellisesti hän uskoutui ettei koskaan tätä ennen ole voinut tuota veljensä "epänormaaliutta" myöntää saati hyväksyä.
Toinen mieleenjäänyt kaveri tuli pohdiskelemaan Pekan kantaa ydinvoimaan, joka aiheena on minulle varsin punainen vaate. Onneksi Tuomo oli pelastamassa tilanteen suhtautuen fyysikkona objektiivisesti aiheeseen ja kertoen rationaalisesti että puolueen yleinen linja on ydinvoimaa vastaan mutta löytyy myös puoltavia jäseniä. Tieto hämmensi miestä joten otin vastuun kertoa että voit liittyä vihreisiin vaikka ajat yksityisautolla tai käytät nahkakenkiä -tai kannatat ydinvoimaa. Meillä jokaisella on oma akilleenkantapäämme, eikä kukaan ole täydellinen (miten se sitten määritelläänkään). Ei tarvitsekaan. Se on suvaitsevaisuutta.Se on tasa-arvoa.
(Monesti kuitenkin tieto lisää tuskaa ja ydinvoiman kannatus perustuukin tiedonpuutteeseen tai -kyseenalaistamiseen. -Mutta tämä blogi ei käsittele ydinvoimaa joten asia sikseen..)
Osa konkareista on harjaantuneita flaikkujen jakajia, ja yllätyksekseni ihmiset ottavat niitä vastaan jopa tuulessa ja tuiskussa vaikka voisi kuvitella että kadullakulkijat ovat tumppautuneet toppavaatteisiin pipo syvällä silmillä kun taivaalta sataa pikku-ukkoja. "...vaikka vaan tuulenasuojaksi!" huutelen poikakaksikon perään kun nämä vastenhakoisesti ottavat "Vihreän Tampereen" vastaan huvittuneina. Alkaa naurattaa. Höpötän jakaessani umpimähkää ja sekoan sanoissani, mutta se ei haittaa, tiedän ettei ohikulkijat kuuntele puoliakaan. " Saako olla vihreää lueattavaa tampereesta- saako olla tamperelaista luettavaa vihreästä- ...Luettavaa tampereesta vihreänä! otatko matkaluettavaa vihreästä tamperelaisesta-eikun kotitampereesta--...." Voin joko hautautua itseeni häveten säälittävää ulosantiani silmät päästäni mutta valitsen itsekseni naureskelun ja keskittymällä jälleen jakamiseen. Hypin pysyäkseni lämpimänä. Tekee mieli tanssia. Lumisade virkistää ja kotona voi pitää vaikka after-skitä jälkikäteen. Jos jossain niin tässä oppii nauramaan itselleen ja tekemään itsestään pellen riisumalla maskinsa hetkeksi. Tiedän että fiksun-viileät vihreät pitävät tuota hulluna mutta ehkä edes kansalaiset kokevat lähestymisen helpommaksi. Ja mitä hulluuteen tulee, puolustuksekseni voin sanoa omistavani ihan viralliset lääkärin kirjoittamat paperit siihen.Ja siihen voin aina vedota.
Yleensä paras flow kampanjoinnissa on vaaliviikonloppu eli lauantai. Sen kunniaksi päätin väsymyksestä huolimatta leipoa uupuneille äänestäjille ja uupuneemmille kampanjoijille piristystä tammipakkasiin. Hyödynsin myös ulkoilumahdollisuuden käyttää Milo-kissaani valjaissa. Olin sille lupaillut jo ennen joulua että pääsee haistelemaan kaupunkia kun muuttomme on ohi. Nyt siitä oli jo kuukausi ja kissa katseli kaihoisasti kadulle tehostaen säälipisteitään pitäen tassua ikkunaa vasten.
Saimme siis myös vaalikissan, joka herättää ihmisten sympatiat puoleen sun toiseen. Toiset säälivät kylmyyttä, mutta oma tapaukseni on jo rodultaankin niin paksuturkkinen/-nahkainen ettei kylmyys ainakaan tunnin ulkoilun verran sitä rasita. Kesäkuuma onkin toinen juttu.
Toiset, kissaihmiset, taas tulevat kertomaan omista rakkauspakkauksistaan ja kissakokemuksistaan tai kehumaan Milon kieltämättä nallekarhumaisen komeaa ulkomuotoa. Milo on varsinainen mammanpoika ja sylivauva, eikä myöskään ole koskaan tehnyt ihmiselle mitään arvaamatonta. Se nauttii ihmisen läheisyydestä, jopa enemmän kuin lajitoverinsa, kotona odottelevan nuorikon, tättähäärä-tyttösemme.
Se oli varsin paitsi kiitollinen, ennen kaikkea hämmentävä torireissu. Puoluetovereiden suhtautuminen on tietenkin itselleni tärkeää sen myötä tunnenko itseni hyväksytyksi joukkoon. Mutta uskoisin että pääpiirteittäin spontaaniuteni mahtuu kampanjoinnin raameihin.
Olipa perjantaina mökillä vaalikoirakin stailattuna Haavisto-kassiin. Jakajia olikin kiitettävä määrä joten erkanin kauemmas risteykseen jakamaan varsin huonolla menestyksellä. Com sii,Com saa- sainpa myöhemmin palauttetta (joten paikkavalinta ei osoittautunutkaan niin huonoksi), ehkä jopa parhaan ikinä: "...no mä tossa katoinkin että mitä noin fiksunnäköinen nuori nainen tekee jakamassa Soinin lehteä!"(vaalikoiramme omistajan sanoin.)
-Nyt olemme päässeet nauttimaan kampanjoinnin työn tuloksista ja kampanjointi jatkuu vielä kovemmalla nosteella, jos mahdollista. Haastan jokaisen kokeilemaan vaalikampanjointia kun tilaisuus tulee vastaan. Ja nythän se tulee!
Kirjoittaja: Eve Tervahartiala
Kampanjointi on kivaa! Mitenkä sitä muuten lähtee palelluttamaan sormensa ja varpaansa ja ottamaan vastaan ihmisten suoranaista välinpitämättömyyttä tai vaihtoehtoisesti provosoivia kommentteja.
Mutta -kun ensimmäinen ohikulkija ottaa lehden vastaan, on voittaja-tunne. Vihreillä on aina ollut hyvä fiilis ja tekemisen meininki. Niitä ihmeitä tapahtuu kun me niitä tehdään! Tahto. on juuri se tunne, joka tekemisestä välittyy ja luo yhteenkuuluvuuden tunteen. Puoluekumppanit ja aktiivit ovatkin parasta antia kampanjoinnissa. Nyt kun naamatkin ovat jo tulleet tutuiksi, ei enää jännitäkään niin paljon olla porukassa. (Vaikka höpötän yhä kuin papupata hermostuneena.). Jokainen nyt vaan on joskus ollut ensikertalainen.
Uskon että kansalaiset ovat siellä rivin ensimmäisessä mökissä kohdanneen iloisia naamoja ja punaisia poskia. Glögi on virrannut niin että Sokkarin varastot ovat pian tyhjillään.
Ja mikäs sitä on vaalityötä tehdessä, kun on niin loistava tuo ehdokas kuin Pekka. Mökillä onkin tullut kaikenikäisistä -nuoresta vanhaan- kertomaan ja kehumaan ehdokastamme. Ja tottahan että Haavistolla on kaikki presindentiltä vaadittavat ja toivottavat elementit kohdillaan. Hienoa että suomalaisetkin ovat sen noteeranneet-ehkä emme olekaan niin jäykkää ja vanhoillista sekä perinteisiin tuijottavaa kansaa kuin on luultu.
Eräs keski-ikää lähentelevä nainen tuli kertomaan kuinka on vihdoin Pekan kampanjan ja esiintymisen myötä alkanut vihdoin hyväksyä oman veljensä biseksuaalisuuden.Sydäntäsärkevän rehellisesti hän uskoutui ettei koskaan tätä ennen ole voinut tuota veljensä "epänormaaliutta" myöntää saati hyväksyä.
Toinen mieleenjäänyt kaveri tuli pohdiskelemaan Pekan kantaa ydinvoimaan, joka aiheena on minulle varsin punainen vaate. Onneksi Tuomo oli pelastamassa tilanteen suhtautuen fyysikkona objektiivisesti aiheeseen ja kertoen rationaalisesti että puolueen yleinen linja on ydinvoimaa vastaan mutta löytyy myös puoltavia jäseniä. Tieto hämmensi miestä joten otin vastuun kertoa että voit liittyä vihreisiin vaikka ajat yksityisautolla tai käytät nahkakenkiä -tai kannatat ydinvoimaa. Meillä jokaisella on oma akilleenkantapäämme, eikä kukaan ole täydellinen (miten se sitten määritelläänkään). Ei tarvitsekaan. Se on suvaitsevaisuutta.Se on tasa-arvoa.
(Monesti kuitenkin tieto lisää tuskaa ja ydinvoiman kannatus perustuukin tiedonpuutteeseen tai -kyseenalaistamiseen. -Mutta tämä blogi ei käsittele ydinvoimaa joten asia sikseen..)
Osa konkareista on harjaantuneita flaikkujen jakajia, ja yllätyksekseni ihmiset ottavat niitä vastaan jopa tuulessa ja tuiskussa vaikka voisi kuvitella että kadullakulkijat ovat tumppautuneet toppavaatteisiin pipo syvällä silmillä kun taivaalta sataa pikku-ukkoja. "...vaikka vaan tuulenasuojaksi!" huutelen poikakaksikon perään kun nämä vastenhakoisesti ottavat "Vihreän Tampereen" vastaan huvittuneina. Alkaa naurattaa. Höpötän jakaessani umpimähkää ja sekoan sanoissani, mutta se ei haittaa, tiedän ettei ohikulkijat kuuntele puoliakaan. " Saako olla vihreää lueattavaa tampereesta- saako olla tamperelaista luettavaa vihreästä- ...Luettavaa tampereesta vihreänä! otatko matkaluettavaa vihreästä tamperelaisesta-eikun kotitampereesta--...." Voin joko hautautua itseeni häveten säälittävää ulosantiani silmät päästäni mutta valitsen itsekseni naureskelun ja keskittymällä jälleen jakamiseen. Hypin pysyäkseni lämpimänä. Tekee mieli tanssia. Lumisade virkistää ja kotona voi pitää vaikka after-skitä jälkikäteen. Jos jossain niin tässä oppii nauramaan itselleen ja tekemään itsestään pellen riisumalla maskinsa hetkeksi. Tiedän että fiksun-viileät vihreät pitävät tuota hulluna mutta ehkä edes kansalaiset kokevat lähestymisen helpommaksi. Ja mitä hulluuteen tulee, puolustuksekseni voin sanoa omistavani ihan viralliset lääkärin kirjoittamat paperit siihen.Ja siihen voin aina vedota.
Yleensä paras flow kampanjoinnissa on vaaliviikonloppu eli lauantai. Sen kunniaksi päätin väsymyksestä huolimatta leipoa uupuneille äänestäjille ja uupuneemmille kampanjoijille piristystä tammipakkasiin. Hyödynsin myös ulkoilumahdollisuuden käyttää Milo-kissaani valjaissa. Olin sille lupaillut jo ennen joulua että pääsee haistelemaan kaupunkia kun muuttomme on ohi. Nyt siitä oli jo kuukausi ja kissa katseli kaihoisasti kadulle tehostaen säälipisteitään pitäen tassua ikkunaa vasten.
Saimme siis myös vaalikissan, joka herättää ihmisten sympatiat puoleen sun toiseen. Toiset säälivät kylmyyttä, mutta oma tapaukseni on jo rodultaankin niin paksuturkkinen/-nahkainen ettei kylmyys ainakaan tunnin ulkoilun verran sitä rasita. Kesäkuuma onkin toinen juttu.
Toiset, kissaihmiset, taas tulevat kertomaan omista rakkauspakkauksistaan ja kissakokemuksistaan tai kehumaan Milon kieltämättä nallekarhumaisen komeaa ulkomuotoa. Milo on varsinainen mammanpoika ja sylivauva, eikä myöskään ole koskaan tehnyt ihmiselle mitään arvaamatonta. Se nauttii ihmisen läheisyydestä, jopa enemmän kuin lajitoverinsa, kotona odottelevan nuorikon, tättähäärä-tyttösemme.
Se oli varsin paitsi kiitollinen, ennen kaikkea hämmentävä torireissu. Puoluetovereiden suhtautuminen on tietenkin itselleni tärkeää sen myötä tunnenko itseni hyväksytyksi joukkoon. Mutta uskoisin että pääpiirteittäin spontaaniuteni mahtuu kampanjoinnin raameihin.
Olipa perjantaina mökillä vaalikoirakin stailattuna Haavisto-kassiin. Jakajia olikin kiitettävä määrä joten erkanin kauemmas risteykseen jakamaan varsin huonolla menestyksellä. Com sii,Com saa- sainpa myöhemmin palauttetta (joten paikkavalinta ei osoittautunutkaan niin huonoksi), ehkä jopa parhaan ikinä: "...no mä tossa katoinkin että mitä noin fiksunnäköinen nuori nainen tekee jakamassa Soinin lehteä!"(vaalikoiramme omistajan sanoin.)
-Nyt olemme päässeet nauttimaan kampanjoinnin työn tuloksista ja kampanjointi jatkuu vielä kovemmalla nosteella, jos mahdollista. Haastan jokaisen kokeilemaan vaalikampanjointia kun tilaisuus tulee vastaan. Ja nythän se tulee!
Kirjoittaja: Eve Tervahartiala
lauantai 14. tammikuuta 2012
Kylätalosta ratkaisu vanhus-Suomeen?
Hoitosuhteen muutos Suomessa sai minut ajattelemaan vanhusten hoitoa. Hoitosuhde tarkoittaa sitä, kuinka monta vanhusta ja lasta sataa työikäistä kohden on. Tällä hetkellä sataa työikäistä kohden on 50 vanhusta ja lasta, vuonna 2030 heitä on 75. Muutos on suuri. Ratkaisuksi ei voi vain ajatella vanhainkoteja, vaan on mietittävä koko yhteiskuntaa ja jokaisen suomalaisen arkea ennakkoluulottomasti. Miten asiat hoidettaisiin parhaiten niin, että meillä kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla, ja toisaalta, että käyttäisimme työpanoksemme ja verorahat järkevästi?
Hoitosuhteen suuri muutos tarkoittaa sitä, että yhä useampi meistä on jatkossa ammatiltaan vanhustenhoitaja, vaikka kunnat tai valtio kuinka koittaisivat säästää vanhustenhuollosta. Mielestäni muutos on niin suuri, että ihan jokaisen pitää miettiä, millainen osa meillä on jatkossa vanhustenhoidossa.
Mieleeni piirtyy pienen pähkäilyn jälkeen kuva keskeisellä paikalla ja mahdollisimman hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella sijaitsevista kylä- tai kaupunginosataloista, joissa lähiseudun asukkaat voisivat kohdata. Taloon tai kortteliin keskittyisi eri-ikäisten palveluja. Yläkerroissa asuisi vanhuksia ja muita hoivapalveluita kaipaavia, välikerroksissa sijaitsisi nuorisokahvila, kunto- ja jumppasali, terveydenhoitajan ja sosiaalineuvojan vastaanotto, alakerrassa olisi lastentarha, lehtilukusali, ruokala ja kaiken kruunaava yhteinen ”olohuone”, jossa kaikenikäiset voisivat viihtyä ja kohdata toisiaan.
Erilaisten palveluiden käytön ohessa työikäiset ja nuoret voisivat esimerkiksi lukaista lehteä vanhuksille, osallistua yhteislaulusessioon tai vaikka rullata yhden vanhuksen haukkaamaan raitista ilmaa. Terveydenhoidon ammattilaiset voisivat keskittyä ammattilaisuutta vaativiin tehtäviin. Vanhustenhoitajien ei tulisi olla yksin vastuussa siitä, että vanhusten elämä olisi mielekästä. Vanhuksenhoitajan työaikaa kannattaisi käyttää niihin tehtäviin, joihin tarvitaan koulutusta. Lehdenlukua, kävelylle viemistä ynnä muuta voisivat muilla aloilla työskentelvät ja nuoret tehdä pienissä erissä omalla vapaa-ajallaan. Kun kylätalo kokoaisi eri-ikäisten harrastuksia, viihdykettä ja palveluita, olisi pieni palvelus vanhuksille helpompi tehdä samalla. Eri-ikäisten kohtaaminen lisäisi toisten ymmärrystä ja jopa elämän mielekkyyden tuntua.
Kylätalo työllistäisi omia pysyviä työntekijöitä, mutta osa ammattilaisista voisi kiertää ja sijaistaa useissa kylätaloissa. Esimerkiksi ruoka, logistiikka ja huolinta voitaisiin organisoida kaupungin laajuisesti. Osa kylätaloon liittyvästä päätöksenteosta voitaisiin tehdä kylätalossa asuvien ja lähiasukkaiden kesken tai ainakin vahvasti heidän kanssaan keskustellen. Kylätalo voisi palkata lähialueen nuoria kesätöihin ja eri tavoilla muilta työmarkkinoilta ulkona olevia.
Kuulostaako realistiselta? Tavoittaisiko kylätalo erilaiset ihmiset ja mitä muuta se vaatisi? Miten se toimisi aivan keskustoiden tuntumassa, entä harvemmin asutuilla alueilla? Mitä kylätalossa olisi, jos sinä saisit päättää?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)