Kunnallisvaaleista tuli uskomaton voitto

Kunnallisvaalit olivat ja menivät. Tulos oli vihreille aivan uskomaton.

• Tampereella ylitettiin kaikki tavoitteet. Yltiöoptimistisesti tavoite aika monen mielissä oli kaksi lisäpaikkaa. Lisäpaikkoja tuli kolme.
  
• Pirkanmaalla paikkoja tuli lisää 20. Pirkanmaa siis vihertyi todella. Erityisesti Tampereen ympäryskunnat paransivat asemiaan erittäin komeasti.
• Tampereen vihreiden nuorten ehdokkaista läpi menivät Olli-Poika Parviainen ja Emilia Olkanen. Varalle pääsivät Sanna Huikuri, Amu Urhonen, Iida Kalmanlehto ja Toni Paju. Tämän kuusikon harteilla jää nyt Tampereen vihreiden nuorten vaaliohjelman teemojen toteuttaminen.
• Valtakunnallisesti vihreät ohittivat vasemmistoliiton kannatuksessa. Olemme nyt 4. suurin puolue kunnissa.
• Itseäni häiritsee perussuomalaisten menestys. On vaikea ymmärtää, kuinka ihmiset voivat haksahtaa näin tyhjään politiikkaan. Puolueella on kaksi oikeaa teemaa: maahanmuuton vastustaminen ja kaiken vääryyden sysääminen EU:n vastuulle. Kumpakaan näistä teemoista ei ole mahdollista viedä eteenpäin kuntatasolla. Asiasta voi vakuuttua lukaisemalla perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelman, jonka voinee tiivistää: "Sairaalat, koulut ja kaikki muut palveluihin käytetyt rahat ylös ja veroja ei saa nostaa".
• Äänestysintoa ei häirinnyt edes aivan kamala sää. Äänestysprosentti nousi vaikka ulkona satoi ja oli muutenkin todella ankea keli. Mielestäni on selvää, että tämän jälkeen on turha vaatia äänestämisen helpottamista esimerkiksi muuten arveluttavalla nettiäänestyksellä. Ihmiset äänestävät, kun he kokevat voivansa vaikuttaa (tietysti esimerkiksi perussuomalaisia äänestäneet ovat väärässä luulonsa kanssa).
• Omasta puolestani kiitos kaikille kampanjoineille vihreille nuorille. Me voitimme kerrankin oikein kunnolla ja siihen tarvittiin jokaisen meidän työpanosta! Jatketaan toistemme kiittelyä vielä ainakin muutama päivä! Kiiteltävää on nimittäin valtavasti!
  

Nuorten äänestäminen voi elvyttää yhteiskuntaa

Alla oleva mielipidekirjoitus julkaistiin, hieman lyhennettynä, Vihreän langan numerossa 33/2008. Alla olevat näkökulmat ovat omiani. Muun muassa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO hyväksyi keväällä periaateohjelmansa hyväksymisen yhteydessä kannan, että äänestysikärajan alentamista on kokeiltava aloittaen kunnallisvaaleista.

---

Vihreän langan viime numeron artikkelissa käsiteltiin äänestysikärajaa, nuorten äänestämistä ja yhteiskunnallista osallistumista. Artikkelissa todettiin, että pelkkä äänestysikärajan alentaminen ei nosta nuorten äänestysintoa. Äänestysikärajan laskemisen edut voivat kuitenkin olla luonteeltaan kumuloituvia ja tulla esiin epäsuorasti.

Ikävuodet välillä 15-17 lienevät tärkeintä aikaa herkkyydelle yhteiskunnallisen valveutuneisuuden ja aktiivisuuden syntymisen kannalta. Mahdollisuus äänestää tuottaisi pikemminkin enemmän pohdintaa omien valintojen perusteista ja seurauksista, ja voisi luoda tukevampaa pohjaa tulevaisuuden äänestyskäyttäytymiselle.

Joissain yhteyksissä on puhuttu siitä, että 16-17 -vuotiaiden äänestäminen lisäisi mahdollisesti ääriliikkeiden osuutta valtuustoissa ja edustuslaitoksissa. Nämä argumentit ovat yksinkertaisesti irrelevantteja ja vieraita demokratialle ja yhdenvertaisuudelle. Nuoret toki voivat todennäköisemmin äänestää ns. ääriliikkeiden edustajia tai mustavalkoisemmin yhteiskunnallisiin kysymyksiin suuntautuvia tahoja. Alle 18-vuotiaiden äänestäminen ei kuitenkaan muodostaisi kuin erittäin pienen osan siitä väestöstä, joka äänestää. Argumentti ääriliikkeiden noususta siinä tapauksessa, jos nuorille sallitaan äänestäminen, vertautuu argumentille vaalien äänikynnyksen asettamisesta.

Äänioikeusikärajan alentaminen palautuu lopulta vain siihen subjektiiviseen näkemykseen, halutaanko 16-17 -vuotiaille antaa äänioikeus. Äänestysikärajan alentamisen kokeilua kunnallisvaaleissa perustellaan sillä, että kunnallisvaalit kansalaisia konkreettisimmin koskettavina vaaleina kiinnostaisivat nuoria parhaiten ja näin saataisiin parhaimmmat tulokset äänestysikärajan laskusta. Enempää metsään ei arvio nuorten kiinnostuksesta paikallisia kysymyksiä ja kunnallisvaaleja kohtaan voi mennä. Tämän yhteiskunnan jäseniä yleisesti eniten kiinnostavat vaalit ovat presidentinvaalit ja eduskuntavaalit. Mikä olisi toisin myös nuorten kohdalla? Parhaan näkyvyyden ja parhaan tuloksen äänestysvilkkauden kannalta saa todennäköisesti juuri vaikkapa eduskuntavaaleista nuorillakin. Sikäli nuorten äänestysaktiivisuudesta ei valitettavasti suoraaan ole suuria odotettavissa, todennäköisesti yleinen äänestysaktiivisuus vain laskisi. Tämän ei ensisijaisena tavoitteena ja lähtökohtana pitäisi ollakaan.

Perustavanlaatuisissa yhteiskunnan toimintamuodoissa ja edellytyksissä pitäisi lisäksi olla mahdollisimman suora. Jos halutaan alentaa ikärajaa äänestämiseen kaikissa vaaleissa, voisi tämän selvyyden vuoksi tuoda nimenomaisesti julki. Jos tavoitteena on ainoastaan äänioikeusikärajan alentaminen kunnallisvaaleissa, pitää tämä perustella. Millä perusteella ihminen muka olisi kykenevä äänestämään yksissä vaaleissa, mutta ei tarpeeksi kypsä tekemään sitä toisissa?

Mahdollisuus äänestää voi tuottaa pohdinnan aiheen sen ikäiselle nuorelle, joka hahmottelee omaa suhdettaan yhteiskuntaan. Aloittamalla äänestämisen aikaisin ihminen todennäköisesti mieltää sen sen näin paremmin luonnolliseksi osaksi kansalaistoimintaa ja oikeuksiaan. Historian ja yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon tunneilla olisi melkein pakko käsitellä enemmän ja kattavammin kansalaisuutta, demokratiaa, puolueita ja yhteiskuntaa.

Antamalla tunne pienestä mahdollisuudesta vaikuttaa, annetaan samalla yhtälaisesti tunne tasa-arvoisesta mielipiteiden huomioon ottamisesta. Tärkeintä on se, että nuoret sosiaalistetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteiskunnan jäseneksi antamalla heille oikeudet, joita he ovat yhtä kykeneviä toteuttamaan kuin muutkin.

Hämeenkadun pyöräkaistoista on jo hyvät suunnitelmat

Reilu viikko sitten kävimme muutaman virnulaisen kanssa tarkastelemassa Hämeenkadun pyöräkaistojen tilaa. Pyöräkaistoihin nykyisessä muodossa liittyy monia ongelmia: niiden huomaamattomuus, mainostelineiden ja puiden sijainti, autojen parkkipaikat ja terassit. Sen kummemmin emme lähteneet yksittäisiä ongelmakohtia käymään läpi, vaan totesimme, että jos Tampereen keskustan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelmaan sisältyviä luonnoksia Hämeenkadun pyöräteistä lähdetään toteuttamaan, monet näistä ongelmista poistuvat. Ongelmat ovat siis jo tiedossa ja ratkaisuehdotuksiakin olemassa.

Tämänhetkisen tilanteen pohjalta ei voi tehdä lopullisia päätelmiä siitä, miten kaistat kunnolla toteutettuna toimisivat. On erikoista, että suuren yleisön tiedossa ei ole, ettei tämä kokeilu ole lopullinen versio pyöräkaistoista. Tampereen kaupungin keskustan kevyen liikenteen kehittämissuunnitelma ja selvitys Hämeenkadun ja Itsenäisyydenkadun kevyen liikenteen järjestelyjen vaihtoehdoista löytyy osoitteesta http://www.tampere.fi/liikenne/projektit/kevyenliikenteenkehittamissuunnitelma/index.html. Suunnitelmassa on Hämeenkadun kevyen liikenteen väylän kapeuden osoittamissa rajoissa esitetty muutama vaihtoehto pyöräkaistojen toteuttamiselle. Selvityksessä on ratkaistu juuri virnulaistenkin havainnoimia ongelmia. Esimerkiksi Erkki Axenin pelkäämät näkövammaisten ongelmat poistunevat sillä, että pyöräkaistat toteutettaisiin eri päällystemateriaalilla ja erotettaisiin kävelytiestä mahdollisesti esimerkiksi kiviraidalla tai tasoerottelulla.

Pyöräkaistat parantavat lähes missä muodossa tahansa sekä kävelijöiden että pyöräilijöiden turvallisuutta Hämeenkadulla. Kaikki tilaongelmat poistuisivat jos yksityisautoilu kiellettäisiin, mutta kyseinen vaihtoehto käsittääkseni valitettavasti hylättiin selvityksiä tehdessä aivan ensimmäisenä. On jo kuitenkin kaupungin johdollekin itsestäänselvää, että Tampereen pääkadulla tulee olla mahdollisuus liikkua päästöttömästi, terveellisesti ja vaivattomasti. Selvitykset ja suunnitelmat on jo siis laadittu niin Hämeenkadun kuin koko keskustan osalta – nyt tulee vain pitää huoli siitä, että ne myös toteutetaan. 

Ensikommentteja budjettiriihestä

Hallituksen tekemät linjaukset veronkevennyksistä saivat ainakin minut hieman hämmentyneeseen tilaan. Toisaalta edes työtulovähennyksen avulla tehdyt painotukset pienituloisille ovat hyvä asia, mutta hallituksen lähes progressioneutraali linja ei voi vihreitä täysin tyydyttää. Toki nyt tehty ratkaisu on esimerkiksi Kokoomuksen ajamaa linjaa huomattavasti parempi, ja mielestäni esimerkiksi Pekka Ravin aiemmat lausunnot (jossa hän haukkui pienituloisille painottuvia veronkevennyksiä oppositiopolitiikaksi) pitäisi ottaa kunnon käsittelyyn. Nyt tehtyä ratkaisua tarkastellessa ainakin vaikuttaa siltä, että oppositioon tuntuivat jääneen Ravi ja muut Kokoomuksen kovimmalla linjalla olevat, jotka lähinnä varmistelivat oikeiston peruskannattajien ääniä. No, Kokoomuksne ja RKP:n onneksi sentään alkoholiverotus pysyi ennallaan ja viiniä suositaan edelleenkin kohtuuttomasti lähinnä sen takia että varakkaat ovat tottuneet sitä subventoidusti juomaan.

Vihreänä toimijana kannattaa kuitenkin aina muistaa, että pieniä puolueita on varsinkin hallitustyöskentelyssä helppo syyttää kaksilla korteilla pelaamisesta; jääväthän monet tärkeät tavoitteet suurempien puolueiden valtapolitiikan tallottavaksi. Tästä huolimatta nykyisessä hallituksessa mukanaolo on mahdollistanut paljon vihreille tärkeitä asioita, ja tämän takia pienemmät takaiskutkin on helpompi niellä. Pienikin puolue voi saavuttaa neuvottelemalla paljon, ja vihreillä riittää kaksia kortteja pelattavaksi pitkälle tulevaisuuteen.

Siirtyminen kohti ekologisempaa kulutuspainotteista verotusta on hyvä ja välttämätön tavoite pidemmällä aikavälillä, josta tulee pitää kiinni. Lyhyemmällä aikavälillä perusvihreä voi olla tyytyväinen siihen että saa keskustaoikeistolaisen hallituksen tekemään sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa.

Keskiviikosta ja aatteensa myymisen alhaisesta taidosta

Keskiviikkona pidettiin hieno tilaisuus kulttuuripiirin merkeissä, viisi ihmistä kertomassa heille tärkeistä kirjoista. Yksi kerrallaan jokainen sai puhua suoraan sydämestä ja kaikki muut kuuntelivat tarkkana ja esittivät kysymyksiä. Mahtavaa! Fiilis tilaisuuden jälkeen oli hieno. Tällaisen jälkeen jaksaa taas uskoa politiikkaan ja sen mahdollisuuksiin. Kiitos kaikille mukana olleille, olen niin innoissani, että tekisi mieli päästä triathlonille!

Todellakin, on olemassa hetkiä, jolloin tunnen itseni Alexander Stubbiksi kaikessa innostuneisuudessani. Tilaisuudessa käytiin läpi rakkaita aatteita ja ajatuksia, meitä herättäneitä ja muuttaneita teoksia. Jokainen sai puhua rauhassa ja jokaista kuunneltiin. Innostus herätti kuitenkin aiheellisen otsarypyn siitä, miksi poliittisessa toiminnassa ei ole aina näin vekkuli
meininki.

Antti Nylén on ilmaissut kaunopuheisuudellaan: ”Poliitikot ovat paskatyön tekijöitä, ja sellaisina pyhiä. He joutuvat tunkemaan kätensä niin syvälle paskaan, etten minä kestäisi sitä.” Meidän sukupolvellamme ei ole verta käsissään, vaan paskaa olkapäihin saakka. Emme ikinä vetoa siihen, mikä meidän mielestämme on oikeudenmukaista, vaan siihen, mikä äänestäjien eli kansan mielestä on.

Kaltaistemme nuorisopoliitikkojen kädet ovat paskassa lähes kaiken aikaa. Me käymme läpi sanavalintoja teksteihin, joita vain harva lukee. Me mietimme, mitä muut puolueet sanovat jostain asiasta ja mietimme sen jälkeen, mitä me sanomme siitä. Puurramme demokratian kaikkinäkevän silmän alla yrittäen vakuuttaa yleisöämme.

Keskiviikkona ei ollut näin. Emme yrittäneet myydä mitään, emme vakuuttaa ketään. En miettinyt, millaisella retoriikalla saisin paikallaolijat vakuuttumaan Francis Fukuyaman tarkkanäköisyydestä historian tulkitsijana. Silloin, kun ei välitä, mihin muut uskovat, usko on riittävä.

Ongelma onkin siinä, että yritämme saada kaikki muut uskomaan siihen, mihin me uskomme pelkillä sanoilla. Ei ole uskoa ilman uhrausta ja vain tekoihin voi liittyä uhraus, ainakin meillä vapaan sanan maassa, jossa puhe kieltämättä on halpaa. Kun aikamme yleisin uhraus on arvoton raha reilun kaupan banaaneille, ei tarvitse ihmetellä sitä, miksei poliittiseen vaikuttamiseen uskota. Todellakin, on olemassa hetkiä, jolloin olen onnellinen siitä, että voin täysin rehellisenä itselleni ja muille toteuttaa teon, joka vie minut vankilaan.

Voitte suudella kaikkia puolisoitanne

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden eli ViNOn keväällä hyväksymässä periaateohjelmassa vaaditaan avioliittolain uudistamista. ViNO vaatii, ettei avioliiton osapuolien sukupuolilla pitäisi olla väliä eli laista pitäisi tehdä sukupuolineutraali. Tämähän on jo peruskauraa vihreiden vaatimusten listalla. Aivan uutta, ainakin minun korvissani, on ohjelman vaatimus siitä, että aviopuolisoiden lukumäärällä ei pitäisi olla väliä.

Virnu ei kuitenkaan lyhyitä kantojaan nettisivuilleen listatessaan halunnut lisätä avioliiton lukumääräneutraaliutta ajettavien asioiden luetteloon. Osasyynä oli se, ettei ollut tarkoitus tyhjentää pajatsoa, mutta oikeastaan asiasta ei oltu yhtä mieltä. Jonkun mielestä kyseessä on myös niin marginaalista ihmisryhmää koskettava asia, ettei asiaa siksi tulisi mainita. Asia herätti keskustelua ja mahdollisesti joitakin tunteita.

Ennen kuin pureudutaan kysymykseen, tulisiko avioliittolakia muuttaa, kuten ViNO periaateohjelmassaan vaatii, on otettava huomioon, että moniavioisuutta saattavat tavoitella ainakin kahden eri ryhmän edustajat. Ensinnäkin on niitä tiettyihin uskontokuntiin tai kulttuuripiireihin kuuluvia ihmisiä, jotka haluaisivat, että miehellä voisi olla useampi vaimo. Sitten on niitä queer-ihmisiä, jotka muodostavat useamman hengen intiimejä rakkaussuhteita, joissa voi olla naisia tai miehiä tai molempia enemmän kuin kaksi. Muitakin tapoja muodostaa moniavioliitto ehkä on, mutta minulle ei tule tämän useampaa mieleen.

Minusta tuntuu, etten haluaisi lähtökohtaisesti suhtautua asiaan negatiivisesti, olenhan avoin ja ymmärtäväinen ihminen! Mutta asiaa on kyllä perinpohjaisesti pohdittava. Joku saattaa heittää, ettei hän halua tukea naisten alistamista eikä siksi halua sallia moniavioisuutta Suomessa. Toisaalta, sallimmehan vaikkapa, että naiset pitävät huntua uskonnollisista syistä. Moniavioisuus ei itsessään tuota esimerkiksi fyysisiä kärsimyksiä naisille. Moniavioisuuden salliminen ei tarkoittaisi, että väkivalta olisi avioparien välillä yhtään sen laillisempaa kuin mitä se Suomessa nyt on, tai että avioliittoon saisi edelleenkään pakottaa.

Väkisinkin alan miettiä lain sisältöä ja unohdan varsinaisen kysymyksen moniavioisuuden sallimisen oikeellisuudesta.

Olisivatko ”mies ja monta vaimoa”-tyylisessä avioliitossa olevat naiset myös keskenään naimisissa? En tiedä, mitä tällaisiin avioliittoihin haluavat tästä ajattelisivat. (Tässä kohtaa on sanottava, että termit ovat minulta aiheesta harvinaisen hyvin hukassa, joten älkää ihmetelkö käyttämiäni ilmaisuja, keksin osaa niistä samalla kun kirjoitan.) Yli kolmen hengen queer-avioliitoissa tarkoituksena olisi ilmeisesti se, että kaikki haluaisivat osoittaa rakkautta toisiinsa menemällä kaikkien kanssa naimisiin. Puolisoiden juridisilla suhteilla ei varmaankaan olisi kauheasti väliä kuin vasta erotilanteessa – miten yhteinen omaisuus tulisi jakaa? Suomessa, tasa-arvoa ainakin maljapuheissaan suitsuttavassa maassa, emme ehkä kuitenkaan haluaisi, että moniavioliiton missään vaiheessa yksi voisi olla erityisasemassa muihin avioliiton jäseniin nähden.

Tosiaan, miten moniavioliitto purkautuisi? Kai vain yksi voisi lähteä? Omaisuuden ositus voisi olla hankalaa, mutta eikö se ole sitä jokaisessa avioerossa? Useamman ihmisen voisi toisaalta olla helpompi maksaa yksi ulos esimerkiksi yhteisestä asunnosta – maksettavaa olisi suhteessa vähemmän kuin kahden hengen avioliitoissa. Jos kuitenkin kaikki osapuolet haluaisivat jättää avioliiton ja kaikki olisivat pahasti riidoissa, voisi omaisuuden jako olla tuskaisaa. Mutta niin, nämä taitavat siis olla kaikkien avioliittojen ongelmia!

Asiaa pohtiessa herää kysymys määrästä. Kuinka monta henkilöä moniavioliitossa voisi olla? Pitäisikö henkilömäärälle asettaa jokin katto? Hmm. Kiperä kysymys. Tiettyä lukumäärää olisi kyllä vaikea asettaa. Pitäisikö se jättää aviopuolisoiden itsensä päätettäväksi? Vai pitäisikö avioliittoa suoraan muuttaa osakeyhtiön suuntaan?

Yksityiskohtia miettiessä tulee mieleen, kuinka kunnioittavaa tällainen retostelu on niitä henkilöitä kohtaan, jotka oikeasti haluaisivat olla moninaisesti aviossa? Mässäilenkö minä aiheella, ehkä jopa vitsailen? Täytyy myöntää, että aihetta on helppo väännellä ja käännellä unohtaen varsinaiset ihmiset, koska aihetta pidetään yleisesti niin epätodellisena ja kaukaisena. Sitä, että intiimissä ihmissuhteessa on kaksi osapuolta eikä yhtään enempää, pidetään itsestään selvänä. Oikeastaan asiaa ei edes ajatella, se vain on niin. Jonkin muun asiantilan pohtiminen saatikka täytäntöönpano olisi uhka parisuhteelle, tuolle herkälle onnen keitaalle.

Eri ihmissuhdemuotojen asettaminen vastakkain on kuitenkin turhaa. Ei myöskään ole syytä sijoittaa joitain niistä toisten edelle. Vai miten on?

Voittajan on helppo hymyillä, budjettiriihessäkin

Virnussa vallitsevasta kesäisestä juhlatunnelmasta huolimatta poliittisen kentän muilla alueilla tapahtuu. Elokuun mittaan nimittäin on alkamassa taas budjettiriihi, jossa tällä kertaa oleellisimmat kysymykset taitavat keskittyä veronalennusten mittavuuden ja painotusten ympärille.

Ylen uutisoinnin mukaan kyse olisi etenkin vihreiden ja Kokoomuksen välisistä näkemyseroista sen suhteen, pitäisikö tuloveron kevennys kohdistaa pienituloisille vai Kokoomuksen mallin mukaan kaikille tuloluokille. Valtiovarainministeri Jyrki Katainenhan on perustellut retorisella nerokkuudellaan muunlaista veronalennusta "ontoksi". Kokoomuksen uusliberalistisen politiikan tavoitteiden kannalta muunlainen ratkaisu olisikin onttoa, vaikka kansantalouden ja työllisyyden kehittymisen kannalta köyhimpien ostovoiman parantaminen olisikin parempi vaihtoehto.

Vihreiden ei tässä yhteydessä kuitenkaan kannata alkaa tekemään asiasta arvovaltakysymystä, vaan pyrkiä tavoittelemaan edes siedettävää kompromissia. Jo kertalleen (muualla kuin juhlapuheissa) haudatut ekologisen verouudistuksen periaatteet voisivat ainakin osin livahtaa verotuskysymyksissäkin mukaan. Toisaalta tämäkään ei paljoa lämmittäisi, mikäli hallitus tekisi uhkaavan taantuman alla niin raivokkaan oikeistolaista ja jopa ylioptimisista politiikkaa mitä Katainen haluaisi. Miehellähän on mm. omaa ministeriötään toiveikkaammat inflaatio-odotukset, ja samalla melkoinen luottamus omien tavoitteiden eteenpäin viemiseen. Jo yksin tästä syystä olen omistanutkin otsikon ministeri Kataisen budjettitunnelmille.

Jännittäväksihän tämä kaikki asian vetää, osin myös pääministerimme odotetun vaiteliaisuuden takia. Budjettiriihestä voi tulla näin ollen mitä tahansa ulos, ja vain toivoa sopii ettei kovin paljoa joutuisi häpeämään hallituksen linjauksia. Jäänemme tarkkailemaan tilannetta