Tämä blogikirjoitus on taidetta.

Perussuomalaisten vaaliohjelma julistaa taiteen olevan kaikissa muodoissaan yksi kulttuurin peruselementeistä. (Luovaa, myös wikipedia-artikkeli aiheesta taide alkaa samaisella lauseella.)

Tähän hyvät uutiset loppuvatkin.

Persut julistavat kulttuurin kuoleman alkaneen kultakauden jälkeen ja nyt kulttuurituet tulisi ohjata suomalaisen identiteetin vahvistamiseen.

Kaikki kunnia Sibeliukselle ja Gallen-Kallelalle, mutta kansamme identiteettiä ei vahvista sen yksipuolistaminen.

Tämäkin vuosikymmen tulee joskus olemaan historiaa ja toivoisin niin yksittäisen taiteilijan, taiteenkuluttajan kuin suomalaisuudenkin kannalta nykytaiteen olevan elossa vielä vuosisatojen päästä.

Jotta Persut pääsisivät tavoitteeseensa lakkauttaa tuet "tekotaiteellisilta postmoderneilta kokeiluilta", olisi pystyttävä määrittelemään mikä on taidetta ja mikä ei.

Minä itse en siihen pysty, enkä halua muidenkaan sitä yrittävän.

Millaista sitten on suomalaista identiteettiä vahvistava taide? Ovatko maailmankuulut taiteilijat Pablo Picasso ja Salvador Dalí onnistuneet vahvistamaan espanjalaisen taiteen arvostusta? Kummankaan teoksista en löydä kansallisromantiikkaa enkä perinteisyyttä, mutta luettelisin heidät ehdottomasti taiteen merkkihenkilöihin ja täten myös kotimaatansa edustamaan.

Niin Picasso kuin Aleksis Kivikin ovat monien muiden taiteilijoiden tapaan saaneet arvostusta vasta kuolemansa jälkeen. Otetaan tänään opiksemme ja kiitetään ja tuetaan suomalaisia taitelijoita kaikilta kulttuurinaloilta heidän vielä eläessään. Joku heistä voi postmoderneine kokeiluineen päästä vielä pitkälle.

10 askelta radikaalisti avoimeen yhteiskuntaan

Avatakseni keskustelua Vihreiden Radikaalisti avoin yhteiskunta -ohjelmasta päätin koota hiukan pitkän ohjelman sisältä kymmenen askelta radikaalisti avoimeen Suomeen. Näiden takana on helppo seistä ja nämä ovat jokseenkin suoraa copy&pastea ohjelmasta. Ohjelmasta on julkaistu oikolukematon versio.

Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa ihmiset vaikuttavat aktiivisesti paikallisella, kansallisella ja EU-tasolla. Julkinen päätöksenteko on läpinäkyvää ja avointa. Radikaalisti avoimessa yhteiskunnassa demokratia on jatkuva prosessi; Kansalaiset ja kansalaisjärjestöt voivat reaaliaikaisesti seurata, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ongelmina eivät ole niinkään tietovuodot tai muu tiedon liian vapaa kulku, vaan se, ettei tieto kulje eri toimijoiden välillä.

1. Eduskunnan valiokuntien kokoukset ja kuulemiset sekä kuntien valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien sekä kuntayhtymien kokoukset tulee esittää netissä niiltä osin kuin se ei vaaranna turvallisuutta tai kansalaisten yksityisyyttä.

2. Julkisen sektorin ostaessa palveluita ja tuotteita yrityksiltä, niiltä on vaadittava mahdollisimman avointa tuotantoketjua ja sitoutumista tuotannosta ja logistiikasta kerättyjen tietojen julkaisuun. Valtio-omisteisista yhtiöistä on tehtävä avoimuuden mallitoimijoita.

3. Kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistamiseksi viranomaisten ei aina kannata perustaa omia keskustelufoorumeita, vaan he voivat mennä sinne missä kansalaiskeskustelua muutenkin käydään. Viranhaltijoiden osallistumista verkkokeskusteluihin virka-asemansa ja työtehtävänsä esiin tuoden tulee kannustaa ja niihin on varattava aikaa ja resursseja.

4. Julkisen datan tulee olla avoimesti saatavilla ja jatkokäytettävissä. Maksuperustelaki tarkistetaan julkisen sektorin tietojen luovuttamista koskevilta osiltaan siten, että lähtökohtana on tietojen ja niiden luovuttamisen maksuttomuus. Lakiin kirjataan lisäksi ne perustellut poikkeukset, joissa tiedon luovuttamisesta voidaan tai tulee periä maksua.

5. Julkisuuslain toteutumista valvomaan on määrättävä viranomainen tai mahdollisesti laajennettava tietosuojavaltuutetun roolia. Viranomainen myös auttaisi aineistojen julkaisemiseen liittyvässä lisensoinnissa ja juridisissa kysymyksissä.

6. Tekijänoikeuksien suoja-aikaa on lyhennettävä nykyisestä, mikä mahdollistaa niin tietojen yhdistelemistä kuin uuden kulttuurin luomista. Suoja-aikoja on kohtuullistettava ja yhdenmukaistettava. Suoja-aika on sidottava teoksen syntyhetkeen eikä tekijöiden kuolemaan. Tekijänoikeusjärjestelmän selkeys on varmistettava, jotta tavallinen kansalainen tietää, mikä tietoyhteiskunnan arjessa on sallittua ja mikä ei.

7. Hankinnat järjestelmien kokonaistoimituksista yksittäisiin ohjelmistopäivityksiin on kilpailutettava ja rakennettava siten, että ylläpitoa ja kehitystöitä voidaan hankkia useilta tahoilta, pieniä toimittajia syrjimättä. Tämä edellyttää avoimia rajapintoja, jotka eivät sido yhteen toimittajaan.

8. Avoimen lähdekoodin käyttö julkishallinnon järjestelmissä edistää kilpailua ja lisää toimintavarmuutta, koska tilaaja voi vapaasti luovuttaa vanhojen järjestelmiensä lähdekoodit uudelle toimittajalle.

9. Tilastollisia tutkimuksia varten julkisten palveluiden asiakastiedoista, esimerkiksi potilastiedoista on kuitenkin voitava tuottaa vahvasti anonymisoituja tietoja. Näin esimerkiksi potilastietojärjestelmissä olevia tietoja voitaisiin hyödyntää epidemiologisessa tutkimuksessa nykyistä paremmin.

10. Internetin keskustelufoorumeista on syntynyt merkittävä vertaistuen muoto. Yksittäisen avuntarpeessa olevan henkilön voi kuitenkin olla vaikeaa erottaa, mikä tieto on oikeaa, mikä virheellistä tai jopa vahingollista. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tulisikin entistä enemmän hyödyntää näitä mahdollisuuksia sekä myös osallistua aktiivisesti verkkokeskusteluihin.

munasoluista ja siemennesteestä

Olen piakkoin luovuttamassa munasolujani jollekin niitä tarvitsevalle pohjoismaiselle perheelle. Syyt ovat niin auttamisen halu kuin kokemuksen jano - onhan se nyt varsin jännää jatkua geneettisellä tasolla, vaikkei omia lapsia olekaan ajatellut hankkia.

Munasolujeni luovuttamishankkeen johdosta minulle on tehty erinäisiä kokeita. Hauskin niistä oli ehkä sukupuolen testaamiskoe - sain vast´ikään kotiin kirjeen, jossa lyhyesti kerrottiin lääkärien todenneen minun olevan nainen. Mahtavaa että saa tietää olleensa jo 20 vuotta täysin oikeassa asian suhteen! Muutenkin olen kokeiden mukaan sopiva yksilö luovuttamista varten. Naiset yleensä ovatkin, kun taas miehistä ainoastaan 20% luovuttajaksi pyrkineistä otetaan prosessiin mukaan sukusolukokeiden jälkeen. 80%:n sperma ei ole kovin hyvässä kunnossa.

Syynä tähän ovat mm. saasteet, jotka kulkeutuvat ihmiskehoon asti tekemään tuhojaan, runsas lääkkeiden, alkoholin ja rasvaisen ruuan käyttö sekä tupakan polttaminen. Myös länsimaissa edelleen valitettavan cool juttu stressi on omiaan heikentämään siittiöiden laatua.

On tragihassua että aikamme ongelmat uhkaavat ihmiskuntaa myös lisääntymis-asioiden merkeissä - huonosta siemennesteestä on hankala tehtailla ketään. Toisaalta on kätevää, että jos suositaan luomua, vähennetään päästöjä, lisätään terapeuttien ja yhteisöllisyyden määrää lääkkeiden käytön minimoimiseksi ja jaetaan työtä, ovat ihmiset paremmassa kuosissa lisääntymistäkin varten. Vihreillä ratkaisuilla varmistamme siis sen, että vaavoja riittää tulevaisuudessakin!

Minussa on tosin sen verran "linkolalaistakin vihreyttä", että olisin valmis tehtailemaan koko maailmaa koskevat rajoitukset siitä, kuinka monta lasta parit saavat hankkia. Mutta pitäähän niitä lapsia nyt kuitenkin jonkin verran tulla, niin että Tampereella on tulevaisuudessakin ilo tuottaa Pikku Kakkosta! Ideaaliahan olisi jos eri maat ja kulttuurit saataisiin siltä osin yhteiseen rintamaan, että niin heterot, homot kuin polyamoristitkin ympäri maailman saisivat hommata korkeintaan yhden tai kaksi lasta per perheyksikkö.

Uskon nimittäin sen yhden tai kahden lapsen olevan jokaisen kypsän ja tasapainoisen lapsirakkaan ihmisen oikeus. Siksi luovutan munasolujani, varsinkin adoption harmillisesti edelleen ollessa monelle liian kallis prosessi. Yksittäisten henkilöiden sukusolujen luovutuksen sekä adoptioiden lisäksi tarvitsemme kuitenkin konkreettisia toimia ihmiskunnan säilyttämiseksi, ja niitä ovat erityisesti vihertävät poliittiset toimet.

Vihreät - vauvojenkin puolue.

Perustulosta ratkaisu yrittäjien ongelmiin

Kirjoitus julkaistiin Aamulehdessä 13.2.2011.

Perustulosta ratkaisu yrittäjien ongelmiin

Harri Jaskari vaatii kirjoituksissaan “Kohtuulliset verot takaavat parhaan tuoton” (AL 27.1.) sekä “ Verotus- ja tuloerokeskustelussa analysoinnin tasolle” (AL 4.2) tuloverotuksen alentamista. Erityisesti hän huolehtii keskituloisten verotuksesta. Jaskari näkee tuloverotuksen alentamisen olennaisena työhön panostavana toimenpiteenä ja perustelee kantaansa muun muassa sillä, että työnteon tulisi olla kannattavaa joka tilanteessa. Yleiseen perustuloon siirtyminen helpottaisi kuitenkin työn vastaanottamista enemmän kuin tuloverotuksen keventäminen.

Sosiaaliturvajärjestelmämme ei vastaa nykyisen työelämän tarpeita. Osa- ja lyhytaikaiset työsuhteet lisääntyvät jatkuvasti, mutta sosiaaliturvan varassa elävien ei välttämättä ole järkevää ottaa vastaan esimerkiksi keikkatöitä. Kannattavuusongelma syntyy ennen kaikkea siitä, että vastikkeellisen sosiaalietuuden menetys saattaa olla yhtä suuri kuin työstä saatu palkka. Tällöin työn tekeminen ei paranna ihmisen tuloja. Pienituloisten ja sosiaaliturvan varassa elävien kohdalla vaikeudet vastaanottaa työtä johtuvat siis pääosin etuuden samanaikaisesta menetyksestä, ei tuloverosta. Pienten ansiotulojen verotus on niin pientä, ettei sillä ole merkittävää vaikutusta siihen, onko työn vastaanottaminen kannattavaa.

Jaskari näkee työn kannustavuuden toteutuvan, jos jokaisesta tienatusta eurosta jää käteen vähintään 50 senttiä. Vihreiden perustulomallissa tämä tavoite toteutuu erittäin hyvin. Siinä jokaisesta tienatusta eurosta jää vähintään puolet työntekijälle, koska palkkatulot eivät vähennä perustulon määrää, vaan se maksetaan kaikille samansuuruisena. Vihreiden mallissa perustulo olisi 500€ kuussa jokaiselle täysi-ikäiselle muista tuloista riippumatta. Niinpä perustulo sekä antaisi turvaa toimeentulon riskeiltä että tekisi samalla kaikesta työnteosta kannattavaa, mikä olisi eduksi myös julkiselle taloudelle. Perustulon lisäksi säilyy mahdollisuus tarveharkintaiseen toimeentulotukeen ja asumistukeen.

Perustulo parantaisi myös yrittäjien asemaa ja pienentäisi riskejä. Koska yrittäjien tulot saattavat olla hyvinkin epätasaisia ja epäsäännöllisiä, taattu perustoimeentulo toisi turvallisuutta yrittäjien arkeen ja siten kannustaisi yrittäjyyteen ja vähentäisi siihen liittyviä pelkoja. Lisäksi perustulosta hyötyisivät myös muut sellaiset työntekijät, joiden toimeentulo on epäsäännöllistä. Heitä ovat esimerkiksi taiteilijat, tutkijat ja freelancerit, joiden toimeentulo on luonteeltaan hyvin erilaista kuin perinteinen palkkatyö. Tällä hetkellä eri toimeentulon muotojen yhdistäminen on kohtuuttoman vaikeaa tällaisten työntekijöiden kohdalla.

Sosiaaliturvan ja työnteon yhdistämiseen liittyvän byrokratian väheneminen auttaisi myös tekemään työn vastaanottamisesta houkuttelevampaa. Turhan paperisodan poistaminen myös vapauttaisi yrittäjille ja freelancereille enemmän aikaa varsinaisen työn tekemiseen. Sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistaminen ja järkevöittäminen olisivat parhaita keinoja työn vastaanottamisen helpottamiseksi ja yrittäjyyden tukemiseksi. Pidämme siis yleistä perustuloa parhaana tapana tukea sekä yrittäjiä että pienituloisia ja epätyypillisissä työsuhteissa olevia. Pelkkä verojen laskeminen ei ratkaisen molempien ryhmien ongelmia läheskään yhtä tehokkaasti.

Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry.
Hanna Hakko - puheenjohtaja
Olga Haapa-aho - hallituksen jäsen

Iloiset osalliset

Olen vaalitohinoiden välissä ehtinyt lukea hieman ympäristöpolitiikan tutkimuskirjallisuutta. Nyt luvussa on Macnaghtenin ja Urryn Contested Natures, josta haluaisin jakaa joitakin knoppeja.

Tilastollisissa tutkimuksissa näyttää siltä, että ympäristöhuolen määrä ei itsestään selvästi seuraile maan taloudellista asemaa. Kehitysmaissa voidaan pitää ympäristön tilaa tärkeämpänä kysymyksenä kuin teollisuusmaissa. Kuitenkin vihreä kuluttajuus ja muut yksilön ympäristöteot liittyvät selvästi elintasoon ja vahvistavat siten maslowilaisen tarvehierarkia-ajattelun: ympäristöön voidaan panostaa silloin, kun muut perustarpeet ovat hoidossa. Tietysti voidaan kysyä, aletaanko ympäristöön satsata vasta sitten, kun on saavutettu sellainen materiaalinen elintaso, joka on alun alkaenkin ollut ympäristön kannalta osa ongelmaa, ei ratkaisua.

Toiseksi eri maiden kansalaisia vertaillessa on huomattu, että mitä voimaantuneemmat kansalaiset, sitä valveutuneemmat ympäristöasenteen. Mikäli ihmiset eivät luota valtioon ja erilaisiin julkisiin instituutioihin, mukaan lukien julkiset tutkimuslaitokset, ja jos he eivät koe voivansa mitenkään vaikuttaa julkisen vallan toimiin, he eivät ole erityisen toiveikkaita senkään suhteen, että he voisivat tehdä jotain ympäristön hyvän tilan eteen. Näyttää siis siltä, että kansalaisten osallistamiseen ja osallisuuteen kannattaa panostaa. Sitoutuneisuus yhteisiin asioihin näkyy myös aktiivisempana ympäristötoimijuutena. Tähän liittyy myös kolmas tutumpi tulos: ihmisiä huolettaa ympäristötoiminnassa se mahdollisuus, että he ovat tekoineen yksin. Suomalaiset ovat kohtuullisen suopeita ympäristötoiminnan tukemiseen laeilla, jotta he tietäisivät, että muutkin joutuvat vaikkapa lajittelemaan.

Tampereella tällaista yhteisyyttä ja sitoutumista on mielestäni viime aikoina luonut mahdollisuus osallistua ratikan linjojen suunnitteluun. Prosessin etenemistä on jännittävää seurata, ja osallistumismahdollisuudet herättävät toiveita siitä, että ratikka tulisi toteutumaan ainakin jossain määrin käyttäjien ehdoilla. Se tekisi ympäristön suojelemisen liikenteessä monille taas hieman helpommaksi ja mukavammaksi. Se olisi myös jotain konkreettista, josta voi sanoa, että "minä olen vaikuttanut tuohon". Vihreissä saavutuksesta saisi tietysti olla aivan erityisen tyytyväinen, onhan asiaa viety meidän toimestamme tarmokkaasti eteenpäin.

Valtuusto tekee seuraavan kerran päätöksiä ratikan kohtalosta syksyllä. Toivotaan, että se päättää pitää kiinni tästä projektista. Kaupan päälle kaupunki voi saada entistä sitoutuneempia kuntalaisia, jotka tekevät nykyistä mieluisammin osansa yhteisen ympäristömme eteen.

Onko aika rahaa? Ei.

Hakemalla sanaa "aikapankki" löytää netistä useampia osumia ihan Suomestakin. MTV3 ilmoittaa aikapankkeja olevan ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa. Parhaimman käsityksen saa Stadin aikapankista, jolla on kohtuulliset sivutkin.

Ajatus kuulostaa hyvältä. Rahan sijaan vaihdetaan tunnin työpanosta, jota kutsutaan toviksi. Kaikkien työpanos on myös saman hintainen: tunti lastenhoitoa on yhtä arvokasta kuin tunti siivoamista. Aikapankin puolesta puhuu myös se, että siihen voi osallistua myös sellaiset henkilöt, joiden työpanos ei byrokratian tai korkeiden rajakustannusten takia päädy työmarkkinoille. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi osa työttömistä, jotkut eläkeläiset tai vaikkapa tulorajat kohdanneet opiskelijat.

Mikä asiassa sitten mättää? Itseäni asiassa kaihertaa oikeastaan kaksi asiaa: taloustieteeseen perustuvat tekniset ja moraaliin liittyvät periaatteelliset ongelmat.

Teknisestä tehottomuudesta on kirjoittanut aikanaan Joan ja Richard Sweeney artikkelissa "Monetary Theory and the Great Capitol Hill Baby-Sitting Co-op Crisis" johon Paul Krugman viittaa Slaten kirjoituksessaan. Aikapankin tyylisissä ratkaisuissahan ainakin alkuun tovien määrä on vakio, ja lisääntyy ainoastaan uusien jäsenten tuodessa uusia toveja markkinoiden käytettäväksi. Kuten Slaten artikkelista ilmenee, ainakin seteliperusteisessa aikapankissa tulevia palvelukssia säästävät yksiköt alkavat hamstarata aikakuponkeja, jolloin niiden määrä kierrossa pienenee. Nykyisissä aikapankeissa tämä tarkoittaa vastaavasti tilannetta, jossa laskelmoivien ihmisten tilit pullistelevat toveja ja paljon palveluita käyttäneiden tilit alkavat olla velkaisia. Tämä voi johtaa periaatteessa kahteen tilanteeseen:

1) Paljon toveja velkaa olevat yksiköt lähtevät kävelemään koska eivät halua tehdä pelkästään työtä päästäkseen tasapainoon. Toveja hamstranneet pariskunnat eivät voi olettaa saavansa kaikilla toveilla työpanosta vastineeksi, jolloin liikkeellä olevan rahan määrä on liian suuri työn tarjontaan nähden. (Vastaava tilanne muuten kaatoi Neuvostoliiton jos Mauno Koiviston muistelmia on uskominen)

2) Ennen joukkopakoa ryhdytään toimenpiteisiin, jotta toveja hamstranneet ihmiset uskaltaisivat taas kuluttaa aikaa. Pelkonahan tässä on se, että paljon velkaa olevat ihmiset jäävät hengailemaan, mutta eivät halua tarjota työtään (koska palkkiota ei ole näköpiirissä), jolloin tovirikkaat toverit pitävät toveistaan yhä hanakammin kiinni. Hieman Sweeneytä & Sweeneytä laajentaen vaihtoehtoina on seuraavasti:

1) Rankaiseminen - pakotetaan toviylijäämäisiä käyttämään tovejaan suoraan yhteisön säännöillä. Jokainen voi miettiä miten innokas olisi kuluttamaan palveluita vain sääntöjen pakosta.
2) Ajallisuusverotus - vähän vastaava tilanne, jonka esitti lounaskeskustelussa Touko. Kovasti aikavarallisia pariskunnilta voidaan ottaa ylijäämää (vaikkapa osuus yli 5 tovin ylittämästä tovimäärästä) ja jakaa se perusaikana (vrt. perustulo) kaikille yheisön jäsenille. Tämä johtaisi siis sisäiseen tulonjakoon, jossa myös voitaisiin kysyä miksi lähtökohtaisesti solidaarisuuteen perustuvassa järjestelmässä tällaisia tarvittaisiin, ellei kyseessä ole nyt ihan selkeä valuvika.
3) Keskuspankkitoiminta - Krugmanin suositus, jossa toveja tehdään maailmaan, jotta vältytään kysynnän lamaantumiseen perustuvalta lamalta, samallahan myös hamstraajien säästöt menettävät arvoaan ja vähentävät motivaatiota tällaiseen toimintaan.. En ymmärrä miksi tähän ei viitata missään aikapankkien usein kysytyissä kysymyksissä. Tuntuu kuin noiden perustajat eivät olisi lukeneet kansantaloustiedettä yhtään sen enempää kuin tällainen maalaisdiplomi-insinööri.

Stadin aikapankkiin liittyy näiden lisäksi vielä ainakin esittelyn perusteella eräs ongelma. Esittelykuvassa viitataan siihen, kuinka "Leo vie Annan, Pedron ja Irjan sieniretkelle". Oletan, että Leo saa tässä yhteydessä kolme tovia, siinä missä Anna, Pedro ja Irja menettävät yhden. Leon tuottavuus on siis kolminkertainen verrattuna Haravoija-Annaan tai Kaitsija-Irjaan. Ei ole epäilystäkään, että jos aikapankit saavat suuremmat käyttäjämäärät, tuottavuudeltaan erilaiset yksilöt löytävät keinonsa hyödyntää parempaa tuottavuuttaan. Tämä puolestaan edellyttää ehkä sekä ylläkuvattuja keskuspankki- ja verotustoimintoja, jotta toiminta myös muille kuin tuottavuudeltaan ylivertaisille Sieniretki-Leoille on mielekästä.

Periaatteellisella tasolla asiassa mietityttää ennen kaikkea se, että noinkaan yksinkertainen asia ei näytä toimivan ilman säätelyä, ainakaan kaveripiiriä laajemmasa mitassa. Samalla säätely näyttää tavallisen yhteiskunnan tapaan ajavan siihen, että tuottavat yksilöt rahoittavat vajaatuottoisten mukanaoloa järjestelmässä. Tämä on yleisesti hyväksytty periaate yhteiskunnassa, mutta ei oikein sovellu aikapankin ajatukseen "jossa kaikkien aika ja työpanos on yhtä arvokasta". Tätä tilannetta aikapankki ei poista.

Samalla voisi kysyä, miksi tällaiset jutut pitäisi ylipäätään järjestää talousjärjestelmästä erillään? Kaveripiirissä voidaan muuttaa talouksia ilman järjestelmää ja kirjanpitoakin.

Aikapankin tyyppinen solidaarisuuden institutionalisointi voi jopa syrjäyttää vajatuottoisten työpanosta, kun koulutetut ja työssäkäyvät ihmiset alkavat preferenssiensä mukaan hanttihommailemaan toistensa nurkissa. Jos halutaan puuhastella yhteistoiminnallisesti, tehokkaampaa olisi palkata vaikkapa vajaatyökykyinen kaveripiirin kotitöihin. Syrjäytyminen estyisi tehokkaammin, maksettaisiin verot ja kaiken kaikkiaan tuottavuus olisi paremmin kohdallaan.

Yhden asian aikapankki todistaa kirkkaasti: jopa aikapankkien virittelijät uskovat syvällä sisimmässään markkinatalouden toimivan tehokkaasti, ja jopa niin hyvin että se halutaan solidaarisuuden nimessä toisintaa ilman niitä mekanismeja, jotka on aikojen saatossa kehitetty suojelemaan talousjärjestelmää itseltään.

Saksilaista vihreyttä

Hallo und viele Grüsse aus Leipzig!

Tässä talvilomaani viettelen Saksassa. En ole suunnannut Alpeille laskettelemaan tai alennusmyynteihin shoppailemaan, vaan ihan yksikseni kaupunkilomailemaan. Uusi vuosi vierähti Berliinissä ja nyt hengaan Leipzigissa. Ensi viikolla vielä Bremen ennen kotiinpaluuta. Hienoa on ollut, mukaviin ihmisiin olen tutustunut, kielitaito kehittynyt etc. Tarkoitukseni oli kuitenkin nyt kirjoittaa lyhyt raportti toissapäivältä, kun kävin Grüne Jugend Leipzigin Orgassa = paikallisten vihreiden nuorten aktiivien tapaamisessa.

Olin ilmoittanut itsestäni etukäteen ja olin lämpimästi tervetullut. Kokoontuminen alkoi kuuden jälkeen paikallisten Vihreiden toimistolla kaupungin etelälaidalla. Paikalla oli viisi aktiiviä + minä. Keskustelua vuoden 2011 alkupuolikkaan tapahtumista, uusien jäsenten rekrytoinnista yms.

Faktoja Grüne Jugend Leipzigista:
- Piiritasolla (Bundesebene) kuuluvat Grüne Jugend Sachsen:iin, jonka alaisena toimii kolme paikallisryhmää (Basisgruppe); Leipzig, Dresden, Chemnitz
- Jäseniä noin 50, aktiiveja 5-10
- "Stammtisch" eli eräänlainen avoin kokous joka kuun kolmantena torstaina, yleensä jossain kuppilassa.
- "Orga" eli aktiivien/hallituslaisten kokous joka kuun ensimmäisenä keskiviikkona.

Tampereella ja Leipzigilla kaupunkeina on hämmentävän paljon yhtenäisyyksiä, vaikka asukasluvultaan Tampere onkin puolet pienempi ja sijaitsee eri maassa. Samalla tavoin törmäsin myös yllättävän moniin yhtäläisyyksiin Virnun ja "Lirnun" välillä. Puheenaiheiksi nousi/on noussut ydinvoima ja ydinjätteen loppusijoitus, pyörätiet, ratikka, perustulo, luonnonsuojelu yms. Ikuisuuskysymys uusien jäsenten rekrytoinnista oli kuuma peruna ja yhteys paikallisessa kaupunginvaltuustossa toimivaan "ex-lirnulaiseen" mainittiin muutamaan kertaan. Uusia tempauksia suunniteltiin ja menneitä muisteltiin, mikä ei sinänsä enää yllättänytkään. Sen sijaan yhteistyö muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa oli ottanut tulta alleen edeltävinä vuosina Tamperetta paremmin alueellisen projektirahoituksen myötä (täksi vuodeksi ko. rahoitusta ei ollut herunut).

Täkäläisten aktiivien ja rahallisten resurssien vähäisyyden vuoksi emme suunnitelleet kummoisempaa yhteistyötä Virnun ja Grüne Jugend Leipzigin kanssa. Terveisiä lähetettiin kuitenkin monin verroin ja sovimme, että tapaamme jälleen, mikäli Erasmus-paikka aukenee minulle täältä ensi lukuvuodeksi!