Viime päivinä on spekuloitu, mitä vaalilaille käy Säätytalon hallitusneuvotteluissa (ks. esim. Hesarin jutut tästä ja tästä). Uusi vaalilaki hyväksyttiin eduskunnassa viime vaalikaudella, mutta koska se on osa perustuslakia, se täytyy hyväksyä kahtena peräkkäisenä vaalikautena.
Keskusta ja kokoomus ajoi vaalilakia viime kaudella, mutta nyt varsinkin kokoomuksen uumoillaan lipsuvan kannastaan. Sdp on vastustanut lakia koko ajan ja vedonnut siihen, että uusi vaalitapa on liian monimutkainen. Todellisuudessa vanhat suuret puolueet eivät lämpene laille, koska pelkäävät menettävänsä uudessa vaalitavassa joitakin kansanedustajapaikkoja.
Nyt näyttää siltä, että myös media on nielaissut sdp:n viljelemän monimutkaisuus-argumentin. Mutta kuinka moni äänestäjä nykyäänkään tietää, miten äänet lasketaan? Tietävätkö ihmiset, että ääniä lasketaan d’Hondtin menetelmällä ja mitä se tarkoittaa?
Nykyinen menetelmä takaa sen, että jos ehdokas ei pääse läpi, ääni ei mene täysin hukkaan, vaan se menee saman puolueen laariin kyseisessä vaalipiirissä. Vaalipiirit ovat kuitenkin erikokoisia ja pienimmissä vaalipiireissä esimerkiksi Itä-Suomessa voi mennä tuhansia ääniä hukkaan sen takia, että jo yhden edustajan läpi saaminen vaatii paljon enemmän ääniä kuin suurissa vaalipiireissä kuten Uudellamaalla. Vuoden 2007 vaaleissa 25% äänistä meni tästä syystä hukkaan. Uudessa vaalitavassa taattaisiin yhtä lailla, että ääni menee saman puolueen hyödyksi, vaikkei ehdokas pääsisi läpi, mutta huomioon otettaisiin lisäksi puolueen vaalitulos koko maassa. Näin kaikkien suomalaisten äänet olisivat tasa-arvoisessa asemassa vaalipiiristä huolimatta.
Minulle äänestäjänä on paljon tärkeämpää se, että äänelläni on yhtälainen painoarvo, kuin se, osaanko aivan tarkalleen laskukaavaa. Nykyisen ja uuden laskukaavan voi nopeasti tarkistaa vaikka internetistä. Minusta olisi hienoa, että esimerkiksi 15 % kannatuksen saanut puolue saisi 15 % edustajapaikoista. Perustuslain mukaan suomalaisilla on yhtäläinen äänioikeus, mutta nykyisessä vaalitavassa se ei toteudu. Toivotan siis hallitusneuvotteluihin Säätytalolle hyviä, demokratiaa edistäviä päätöksiä!
Esitys uudesta vaalilaista löytyy täältä: http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100007
Luen myös Samuli Lintulan bloggaus vaalilain uudistuksesta (vuodelta 2009): http://www.samulilintula.net/?p=448
perjantai 27. toukokuuta 2011
tiistai 10. toukokuuta 2011
Tuen Ville Niinistöä
Toivon tämän olevan alku virnulaisten näkemyksille siitä, kenet pitäisi valita puolueen puheenjohtajaksi.
Itse aion antaa ääneni Ville Niinistölle tulevassa puolueen puheenjohtajavaalissa. Laadukkaita ehdokkaitahan on monta, mutta koen että Ville on se henkilö jonka haluan luotsaamaan puoluetta eteenpäin kohti uusia koitoksia.
Miksi?
Itse olen tutustunut Villeen erityisesti puolueen tuoretta (v. 2010) elinkeinopoliittista ohjelmaa työstettäessä. Työskentely oli lopussa melko kiireistä, ja vähän hirvitti, että mitähän tästä tulee: paljon tekstiä oli kuitenkin tuotettu, josta osa oli aika priimaa ja osa ei niinkään. Avoimeen ohjelmaprosessiin sitoutuneet tyypit (joihin itsekin kuulun) varmaan olisivat kauhistelleet lopulta sitä, kun viime metreillä ohjelmaan iskeytyi vielä viitisen sivua tiukkaa poliittista agendaa. Itse ohjelmastahan tuli lopulta mainio, ja siitä on veistettävissä terävää työllistymisen ja talouden oppositiopolitiikkaa pitkälle ensi kauteen.
Puheenjohtajuudessa yleensä tulee mielestäni olemaan kyse yhä enemmän siitä, miten tällä jäsenmäärän kasvuvauhdilla kansanliikkeeksi nouseva, moniäänisempi vihreä puolue pystyy nostamaan uudet ideat parhaiten esiin. Siitä riippuu mielestäni paitsi puolueen, myös uuden Suomen menestys. Kaipaammekin kasvoiksemme tyyppejä, jotka ovat älyllisesti uteliaita, valmiita ottamaan koppeja uusista aihealueista (Jyrki Kasvin pudottua esim. tietoyhteiskuntapolitiikassa tätä tarvitaan) ja eivät tässä samalla sulje jotain osaa porukasta pois tavalla tai toisella. Monilla löytyy kaksi näistä kolmesta, mutta Villessä näen kaikki nämä kolme.
Pidän myös ihan vilpittömästi Villen ajamasta sosiaaliliberalismin käsitteestä, ja siitä kuinka se sopisi vihreiden suuntaan. Näen itse sen kuitenkin ainoastaan sosiaali- ja talouspoliittisena sovellutuksena siitä, miten asiat tulee järjestää kun ekosysteemin asettamat reunaehdot on otettu täysimääräisesti huomioon. Siinä tilanteessa jos missä tarvitaan lujaa vakaumusta pitää kiinni samaan aikaan yksilönvapauksista ja edistää vielä sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
Historiallinen esimerkki löytyy toisesta yhteydestä Niinistön suosikista: Ståhlberg laittoi tämän prosessin ensimmäisessä tasavallassa liikkeelle, jääkärikapinoita uhmaten. Globaalissa taloudessa on jääkäreitäkin voimakkaampia eturyhmiä ajamassa etujaan. Villellä on jutut mietittyinä kohdalleen sen suhteen, miten yhteiskunta voivat pitää kaikki sellaisetkin kyydissä, jotka eivät etujaan pysty ajamaan.
Miksi ei?
Samalla on luontevaa miettiä, että mitkä syyt eivät päätökseen vaikuta ja mitä en Niinistön eduksi laske. Niitä on parikin, mutta ensimmäisenä pitää sanoa, että tämä ei ainakaan ole mikään epäluottamuslause Anni Sinnemäkeä kohtaan. Jos vaalitappio pitää henkilöidä, henkilöityy se aivan samalla tavalla meihin nuoriin politrukkeihin kuin puolueen puheenjohtajaankin, joka yhteistä linjaa ja viestiä vaalikentillä ja -tenteissä toi esiin.
Toiseksi: mieshän on turkulainen. Se vain pitää niellä.
Miten mielipiteensä voi ratkaista?
Jäsenäänestys mahdollistaa aiempaa avoimemman tavan puheenjohtajan valintaan. Salavihkaisen junttauksen sijaan suosittelenkin kaikille tovereille avointa lähestymistapaa kannanmuodostukseen ja siinä samalla reippaita keskusteluja. Myös paneelit kannattaa hyödyntäää: erinomainen tilaisuus selvittää valintaa pidetään Tampereellakin 17.5. klo 18 Wayne's Coffee Siperiassa.

tiistai 19. huhtikuuta 2011
Ekologisen jalanjäljen pienentämiseen tarvitaan strategia
Suomalaisten elintapa ylittää luonnon kantokyvyn noin viisinkertaisesti. Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin viisi maapalloa. Jo nykyisellä kulutuksen tasolla maapallon väestö kuluttaa noin 1,5 maapallollisen verran.
Seuraavan hallituksen on luotava Suomelle strategia suomalaisten ekologisen jalanjäljen saattamiseksi yhden maapallon kokoiseksi vuoteen 2050 mennessä. Tämä strategia on otettava talouspolitiikkaa ohjaavaksi lähtökohdaksi. Kaikki taloudelliset päätökset pitää punnita ensin siten, että tiedetään lisäävätkö vai vähentävätkö ne ympäristökuormitustamme. Vain kuormitusta vähentävät päätökset tulee hyväksyä.
Vaalien alla yksi keskeisimmistä teemoista on ollut kansantalouden kestävyysvajeen paikkaaminen. Jos se hoidetaan ensisijaisesti talouskasvulla, asettaa se samalla suuria haasteita ekologisen jalanjäljen pienentämiselle. Jotta ekologinen jalanjälkemme palautettaisiin kestäväksi ehdottamallani aikataululla, kolmen
prosentin talouskasvun vallitessa tarvittaisiin käytännössä kuuden prosentin parannuksia ekotehokkuuteen kaikessa Suomen tuotannossa vuoteen 2050 asti joka vuosi. Tähän uskoo tuskin edes hartainkaan teknologiauskovainen.
Ympäristön säästämiseen ohjaavan veropolitiikan ja uusien teknologisten innovaatioiden tukemisen lisäksi tarvitaan siis myös keskustelua kansantaloutemme koosta. Kuinka pitkään meillä on varaa elää yli luonnon kantokyvyn? Kuinka pitkään meillä on oikeus elää kulutustottumuksilla, joiden yleistyminen maailmanlaajuisiksi ei ole ikinä mahdollista?
Kansantalouden kestävyysvajeen paikkaaminen on tärkeää. Vielä tärkeämpää on poistaa vaje luonnon kantokyvyn ja ihmisten aiheuttaman kuormituksen väliltä.
Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 19.4.2011. Inspiraationa kirjoitukseen oli Timo Järvensivun kirjoitus Degrowth.fi-sivustolla

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Taitettu eläkeindeksi on korjattava!
Näidenkin vaalien yhteydessä on ollut paljon puhetta taitetusta indeksistä. Alunperinhän työeläkelain astuessa voimaan vuonna 1962 työeläkkeet sidottiin pelkästään palkkaindeksiin. Siten varmistettiin, että eläkeläisten tulotaso pysyi samalla tasolla palkansaajien kanssa. Vuonna 1977 eläkeindeksiä muutettiin ns. puoliväli-indeksiksi, jolloin indeksi määräytyi puoliksi palkkaindeksin ja puoliksi kuluttajahintaindeksin mukaan. Taitettu indeksi tuli voimaan vuonna 1996, jolloin kuluttajahintaindeksin osuudeksi tuli 80% ja palkkaindeksin 20%. Tämä on johtanut sihen, että työeläkkeet ovat jääneet selkeästi palkkakehityksestä jälkeen.
Kysymys kuuluukin: So what?
Miksi ihmeessä työeläkkeiden ylipäänsä pitäisi seurata palkkakehitystä? Työeläkehän on osuus palkasta, joka poikkeuksellisesti maksetaan vasta eläköitymisen jälkeen. En näe mitään perustetta sille, että tämän pitäisi nousta palkkojen mukana. Eihän eläkkeellä olevilla ole osaa eikä arpaa nykyisten työntekijöiden kohonneeseen tuottavuutteen, joka osaltaan mahdollistaa palkkojen nousemisen. Työeläkkeen saajat eivät voi olla mikään yhteiskunnan etuoikeutettu ryhmä, joka ansaitsee erityistukea. Vertailun vuoksi kansaneläke, työttömyysturvan peruspäiväraha ja lapsilisät on kaikki sidottu pelkkään elinkustannusindeksiin. Opintotukea taas ei ole vielä sidottu minkäänlaiseen indeksiin!
Tämä epäkohta on korjattava. Työeläkkeiden taitetusta indeksistä pitääkin pikimmiten siirtyä pelkkään kuluttajahintaindeksiin. Mahdollisuudet tämän epäkohdan korjaamiseen tosin heikkenevät vuosi vuodelta. Jo nyt suomalaista noin 18% on yli 65-vuotiaita ja heidän osuutensa tulee vain kasvamaan tulevina vuosina. Väestöennusteiden mukaan vuoteen 2030 mennessä yli joka neljäs suomalainen on yli 65-vuotias. Eläkeläisten painoarvo politiikassa siis vain nousee, ja veikkaan, että he tulevat valvomaan omia etujaan. Pelkäänkin pahoin, että me nuoret tulemme vielä kärsimään vanhusten ahneudesta.

maanantai 4. huhtikuuta 2011
Tampereen vihreiden nuorten vaalirahoitus
Ehdokkaat ovat saaneet tähän päivään asti aikaa tehdä ennakkoilmoituksen omista eduskuntavaalien budjeteistaan. Ilmoituksia voi tarkastella täällä. Virnu tekee saman tässä blogipostauksessa.
Tampereen vihreät nuoret on osallistunut vaaleihin rahallisesti 300€:n summalla. Tuon rahan olemme käyttäneet ylioppilaskunnan lehteen, Aviisiin ostettuun mainokseen, johon otettiin mukaan Pirkanmaan vaalipiirin viisi nuorinta ehdokasta, Paavo-Einari Kaipila, Hanna Hakko, Riku Merikoski, Emilia Olkanen ja Olli-Poika Parvianen. Tuki kutakin nuorta ehdokasta kohden on täten 60€.
Varat ehdokkaiden tukemiseen tulevat yhdistyksen jäsenmaksuista, joita myös kaikki ehdokkaat ovat maksaneet.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Vihreänä valkoisena mustassa Afrikassa
Lähdin puoli vuotta sitten talvehtimaan tansanialaiseen Mwanzan kaupunkiin Victoria-järven rannalle. Olen täällä Tampereen yliopiston ensimmäisenä edustajana sen paikallisessa yhteistyöyliopistossa (St. Augustine University of Tanzania, SAUT, www.saut.ac.tz). Viime lukukauden luin antropologina sosiologian kursseja, nyt opiskelen kieltä ja kerään graduaineistoa vielä huhtikuun loppuun asti.
Kaikesta Afrikan vehreydestä huolimatta vihreyden olen joutunut täällä unohtamaan melko lailla kokonaan. Tämä johtuu ehkä ensinnä siitä, että täällä musta ja valkoinen määrittävät ihonväreinä elämääni niin räikeästi. Täällä ei voi hetkeksikään unohtaa omaa väriään, sitä huudellaan perään jatkuvasti. Valkoinen ei ole vain eri värinen vaan myös äärettömän rikas ja voi järjestää kelle tahansa tuosta vain rahaa, työpaikan tai matkan pois Afrikasta. Koen kaiken tämän avun pyytämiseksi naamioidun kerjäämisen ahdistavana. On kieroutunutta, että valkoisia tunnutaan edelleen katsottavan ylöspäin ja heidän edustamaansa kulttuuria, kieltä tai yhteiskuntaa ihannoitavan, kun samaan aikaan heitä kohdellaan rasistisina stereotypioina – jotka toki usein johtuvat vain koulutuksen ja tiedon puutteesta eivätkä ole tarkoitettu niin pahaksi kuin miltä tuntuvat. Kaiken kaikkiaan täällä on saanut huomata, että myös muillakin kuin valkoisilla on oikeus rasismiin.
Tämä kaikki pyytäminen heijastaa mielestäni myös sitä, mikä kehitysavussa on niin usein mennyt pieleen. Jos huonoa omatuntoa potien annetaan rahaa, tavaraa ja resursseja ”kärsiville köyhille”, niin paljon kuin se kaikki oikeasti onkin tarpeen, sillä saadaan myös aikaan riippuvuussuhde. Kun valkoiset ovat aina olleet ne, jotka tuovat rahaa, miten mitään muuta heiltä osataan odottaakaan? Tai pahimmassa tapauksessa, miten opitaan kehittämään omavaraisia keinoja tuottaa sitä rahaa ja hyvinvointia ilman valkoisia? Laadukas koulutus ja capacity building, niin kliseisiä sanahirviöitä kuin ovatkin, ovat paljon parempaa kehitysapua kuin raha tai tavara. Tämän näkee yksinkertaisimmillaan siinä, että suurin osa huutelijoista ja rahanpyytäjistä on huonosti koulutettuja vartijoita tai moottoripyörätaksikuskeja.
Täällä on joutunut vihreyden unohtamaan myös politiikassa. Puolueissa kun on täällä maan mannerosassa (vs. Sansibarin itsehallintoalue) valinnan varaa lähinnä sen suhteen, onko äänestettäviä puolueita yksi vai kaksi - äänestääkö sosialistisilta ajoilta peräisin olevaa puoluetta CCM:ää, jolla edelleen lähes yksipuolueasema, vaiko vihaista oppositiopuoluetta Chademaa (Zanzibarilla CUF. Vaikka yksipuoluejärjestelmä loppui virallisesti n. 20 vuotta sitten, käytännössä vasta viime lokakuun yleisvaaleissa oppositiopuolue Chadema sai ensimmäistä kertaa vähän enemmän ääniä. Erityisesti Mwanzan alue oli vahvaa oppositioaluetta: Mwanzan kunnallisvaaleissa Chadema nosti kannatuksensa nollasta 50 prosenttiin ja opiskelukaverini Chademan ehdokkaana ollut serkku pudotti CCM:n vanhan hallituksen ministerin pois eduskunnasta. Poliittinen kartta on siis muuttumassa kovasti, lisäksi täällä ei ole politiikassa oikein totuttu yhteistyöhön tai kompromisseihin - niin Chademan protestimielenosoitukset kuin niiden tukahduttaminenkin.ovat olleet väkivaltaisia. (Lisää esim. http://thecitizen.co.tz/component/content/article/37-tanzania-top-news-story/5244-ccm-loses-over-20-seats.html, http://allafrica.com/stories/201103020039.html, http://www.bbc.co.uk/news/world-africa-11668588, http://allafrica.com/stories/201101070761.html).
Suomen monipuoluekarttaa selittäessä on siis joutunut melkoisen hämmästelyn kohteeksi, ja Vihreiden perusidean selittäminen on saanut aikaan kummastuneita katseita. Vihreys kun on jäänyt unholaan myös siksi, että täällä ei ympäristöasioihin paljokaan kiinnitetä huomiota - ympäristöasioista huolehtimiseen ei tässä yhdessä maailman köyhimmiksi luokitelluista maista katsota olevan ”varaa”. Kuten joku minulle kommentoi: kun ihmisoikeuksienkin kanssa on vielä tekemistä, ei niihin eläinten oikeuksia oikein ehdi ajattelemaan. Itse tietenkin näen, että ”vihreys” tai ympäristön huomioon ottaminen eivät täällä olisi mistään pois, vaan pikemminkin loisivat uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi jätteet hävitetään täällä lähinnä jokiin heittämällä tai polttamalla (oi sitä muovisavun tuoksua!), vaikka jätefirmoilla olisi täällä isot markkinat ja ne voisivat luoda paljon kaivattuja työpaikkoja. Kompostointi taas voisi taas lisätä viljelymaiden hedelmällisyyttä, maanviljely kun on edelleen Tansanian pääasiallinen elinkeino, tai aurinkoenergian käyttö vähentää jokapäiväisiä turhauttavia sähkökatkoja. Tansaniassa on myös paljon hyödyntämättömiä mineraaleja ynnä muita luonnonvaroja, joita voitaisiin hyödyntää huomattavasti kestävämmällä tavalla. Tällä hetkellä kun muun muassa Afrikkaan kovaa vauhtia rynninyt Kiina häikäilemättömästi käyttää hyväkseen kaikkea mahdollista, ja ulkomaisia investointeja kaikin tavoin maahan houkutteleva hallitus mieluummin käskee kansalaisia olemaan syömättä joen kaloja kuin tiukentaa ympäristönormeja jokea saastuttavalle kiinalaistehtaalle.
Ympäristöystävällinen ja reilu elämä ei toisin sanoen ole Tansaniassa kovin helppoa –kuten ei elämä toisaalta täällä muutenkaan. Onneksi kaikki ei ole kuitenkaan aivan niin mustavalkoista: ihmiset ovat hirvittävän ystävällisiä ja vieraanvaraisia, elämä ihan oikeasti vähän rennompaa, ja arki tapahtumarikasta, spontaania ja äärimmäisen mielenkiintoista. Joka päivä voi tapahtua melkein mitä tahansa - täällä maailma ja globalisaatio heittävät häränpyllyä, mikä ehkä onkin juuri se, mikä tällaiseen höykytykseen saa lähtemään.
Englanninkielinen blogini osoitteessa http://safirisalama.wordpress.com/.

perjantai 1. huhtikuuta 2011
Ketä voit syyttää, kun politiikka kusee? Katso linkit!
Kuuntelin aamulla radioita, ja siellä mollattiin taas politiikoita. Harjoitin aamupalalla ajatusleikkiä ja käänsin väitteet ylösalaisin.
politiikot pitävät vaaleja välttämättömänä pahana, joka katkaisee neljän vuoden välein eduskuntatyön= kansa pitää vaaleja välttämättömänä pahana, joka keskeyttää ärsyttävästi rauhallisen ihmiselon neljän vuoden välein: lempisarjan tilalla on puuduttava vaalitentti ja kadulla kampanjaväki hyppii silmille
poliitikot ovat kiinnostuneita kansasta vain kuukautta ennen vaaleja
= kansa on kiinnostunut poliitikoista vain vaalien alla, kun on pakko päättää, ketä äänestää, jos silloinkaan
poliitikot painuvat vaalien jälkeen takaisin kabinetteihinsa
= kansa huokaisee helpotuksesta, kun poliitikot painuvat vaalien jälkeen pois häiritsemästä
En syyttäisi politiikan tilasta vain poliitikkoja, enkä toisaalta kansaakaan. Enkä varsinkaan puhuisi henkisestä taantumasta, jota joissain puheenvuoroissa on viljelty, minusta se on suorastaan loukkaavaa. Sosiologian opiskelijana haluan kääntää katseen rakenteisiin ja kulttuuriin, jotka ovat historiallisesti rakentuneita ja joita on useita lomittain. Jos politiikkaan osallistuminen tarkoittaa joko ehdokkaaksi asettumista tai äänestämistä, ei ole mikään ihme, jos ihmiset toimivat sen mukaisesti. Kuinka moni meistä jaksaa jatkuvasti "toimia laatikon ulkopuolella"? Vaalien välillä osallistuminen monimutkaisten huonosti tiedotettujen lausunto- ja valituskierrosten avulla on vaikeaa, eikä ole ihme, jos ihmiset eivät jaksa nähdä vaivaa. Julkinen keskustelu on vaikeaa, koska päätöksenteon taustalla olevat tiedot ovat surkeasti saatavilla.
En ihmettele, jos kaikki eivät tiedä, ketkä istuvat tai eivät istu hallituksessa. Miettikääpä, mistä tuo tieto on helposti saatavilla, mistä olette sen itse kuulleet. Kun googlaan "hallitus", tulee ensimmäisenä tuloksena kyllä hienosti valtioneuvoston sivu "nykyinen hallitus", mutta kun klikkaan sitä, en vieläkään heti löydä tietoa siitä, mistä puolueista hallitus koostuu. Ministerit on kyllä lueteltu, mutta puoluekannat näen vasta, kun klikkaan erikseen jokaista ministeriä. Käyn siis kaikki ministerit läpi ja tsekkaan, mitkä puoleet ovat mukana ja mitkä puuttuvat? Kuinka moni etsijä olisi jo luopunut yrityksestä?
Hallituksen kokoonpanon löytäminen on vain jäävuoren huippu. Se ei ole ehkä vaikeinta, mutta mitä monimutkaisempaa tietoa pitäisi löytää, sitä vaikeampaa se on. Osaa tiedosta ei ole edes yritetty asettaa helposti saataville, ja osassa yrityksistä on epäonnistuttu.
Kuvaavaa on, että ehkä helpoiten tiedon hallituksen kokoonpanosta löydät wikipediasta hakemalla esim. "Suomen hallitus". Wikipedia on netissä avoimesta muokattava tietosanakirja.
Uskallan väittää, että avoimuus onkin yksi tärkeimmistä avaimista politiikan ongelmiin. Kun tieto on helposti saatavilla, sitä on helpompi seurata ja siitä on helpompi käydä keskustelua. Mutta kovin kauaa emme jaksa keskustella vain keskustelun ilosta. Keskustelulla pitää olla jokin tarkoitus, ja se voisi olla esimerkiksi suora ja sitovat kansanäänestys tai oman kaupunginosan valtuusto, jossa päätettäisiin oman lähiympäristön asioista.
Esimerkiksi Sveitsissä kansanäänestykset ovat arkipäivää ja siksi myös politiikasta puhuminen on normaalia ja luontevaa. Sveitsin mallissa on toki puolensa, enkä tarkoita, että kaikki suoran demokratian muodot ovat helposti toteutettavia, mutta tärkeintä olisi, että ryhtyisimme pohtimaan, mitä me haluamme demokratialta. Suoran demokratian uudistuksia odotellessa päätöksen teon taustalla oleva tieto on avattava kaikkien helposti käytettäväksi, jotta ne, jotka nykyisessä järjestelmässä jaksavat tehdä niistä ymmärrettäviä koosteita keskustelun tueksi, voisivat sen mahdollisimman helposti tehdä.
Oma motivoituneiden joukko on herännyt myös Vihreiden sisällä. Vihreät on pitkään ollut etunenässä ajamassa avoimuutta päätöksentekoon (ks esim. Demokratiaohjelma vuodelta 2004). Nyt nuorista aktiiveista alkunsa saanut projekti haluaa tuunata puolueen sisäisen päätöksenteon avoimuuden huippuunsa. Seuraa tänään alkavan prokkiksen kehitystä täällä: http://uusipuolue.wordpress.com/.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)