Turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksista

Helsingin sanomat uutisoi eilen ongelmista kidutettujen turvapaikanhakijoiden käännytyspäätöksissä. Aiheesta on keskusteltu mediassa jo pitkään, mutta nyt Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta ja YK:n kidutuksenvastaiselta komitealta saamat moitteet ovat taas nousseet otsikoihin, kun useita kidutettujen turvapaikanhakijoiden palautuksia on pysäytetty viime kuukausina. Päätöksiä on perusteltu sillä, että pelkkä kidutuksen kohteeksi joutuminen ei ole peruste turvapaikalle, vaan päätökseen vaikuttavat useat tekijät, kuten hakijan kotimaan turvallisuustilanne hakemuksen käsittelyhetkellä.

Koska Suomi on saanut useita kieltoja täytäntöönpanna ihmisoikeuksia loukkaavia päätöksiä, tulisi turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien toteutuminen nostaa nykyistä huomattavasti merkittävämpään rooliin maahanmuuttopolitiikassa. Tällä hetkellä Suomen maahanmuuttopolitiikan tila ei valitettavasti ole kehuttava ja ihmisoikeusnäkökulma jää työperäiselle maahanmuutolle asetettujen tavoitteiden jalkoihin. Turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuskysymykset jäävät valitettavan pieneen rooliin hallitusohjelmassa, vaikka kyseessä on selkeästi yksi Suomen maahanmuuttopolitiikan ongelmakohdista.

Turvapaikkapäätösten keskimääräinen käsittelyaika on ollut jo vuonna 2010 343 vuorokautta eikä tilanteeseen ole odotettavissa parannusta, koska Maahanmuuttoviraston menoja on karsittu neljäsosa vuoden 2010 tasosta. Keskimääräiseen käsittelyaikaan ei ole laskettu mukaan paikallispoliisin, Rajavartiolaitoksen tai mahdollisen valitusprosessin aikaa eli on ilmiselvää, että jo turvapaikkapäätöksen saamiseen kuluva aika on hakijan kannalta kohtuuttoman pitkä.

Liian pitkä käsittelyaika on paitsi raskas hakijalle, myös monimutkaistaa hakemuksen perusteita, koska hakijan ja lähtömaan tilanne saattaa muuttua paljonkin prosessin aikana. Lähtömaan tilanteen muuttuminen on yksi merkittävä syy siihen, että Suomen viranomaiset ovat katsoneet kohtuulliseksi palauttaa turvapaikanhakija takaisin lähtömaahan. Hakijan tarve turvapaikalle ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen kysymys, kuten palautusten pysäytykset osoittavat. Turvapaikanhakijoiden kannalta olisi siis ensiarvoisen tärkeää, että käsittelyajat saataisiin kohtuullisiksi ja hakijoiden lähtömaassa kokemiin traumoihin ja uhkiin suhtauduttaisiin riittävällä vakavuudella.

Prosessin venyminen luonnollisesti vaikeuttaa hakemuksen käsittelyä ja lisää siihen kuluvaa työaikaa, mikä pahentaa ongelmaa entisestään. Pelkillä prosessien tehostamistoimilla ei voida mitenkään lyhentää käsittelyaikoja, jos henkilöstön palkkaamiseen ei ohjata riittävästi resursseja. Myös hallitusohjelmassa on kirjattu, että ”turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttamiseksi varmistetaan riittävä käsittelijöiden määrä”. Tällä hetkellä säästöt maahanmuuttopuolella ovat kuitenkin sitä luokkaa, että tämä on käytännössä mahdoton tavoite.

Turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien toteutumisen ja yleisemminkin maahanmuuttopolitiikan tulevien linjojen kannalta odotan erityisen mielenkiinnolla, mitä Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiaan tullaan kirjaamaan, koska siinä määritellään hyvin pitkälti Suomen maahanmuuttopolitiikan suunta tulevina vuosina. Strategiaa valmisteleva työryhmä on parhaillaan toiminnassa, mutta sen työn tuloksia jouduttaneen odottelemaan vuoden 2013 loppupuolelle.

Työryhmän tehtäväksi on määritelty valmistella strategia, joka tukee suvaitsevan, turvallisen ja moniarvoisen yhteiskunnan rakentamista sekä lisää Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Valitettavasti hallitusohjelmassa määritellyissä tavoitteissa ei mainita sanallakaan ihmisoikeuksien toteutumista. Toivon mukaan työryhmä, jossa on onneksi mukana myös eri kansalaisjärjestöjen edustajia, onnistuu sisällyttämään strategiaan työllisyyden tehostamisen ja kilpailukyvyn parantamisen keskelle myös hiukkasen globaalia solidaarisuutta ja edesauttamaan sitä, että jatkossa Suomessa tehtävät turvapaikkapäätökset kestävät päivänvaloa.

Helsingin Sanomien artikkeli:

http://www.hs.fi/kotimaa/Suomi+sai+moitteita+YKlta+kidutettujen+k%C3%A4%C3%A4nnytyksist%C3%A4/a1305555556546

Maahanmuuttoviraston tietoa käsittelyajoista:

http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?article=3908

Sisäasiainministeriön tietoa Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiasta:

http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/A3BB79E08DF4FB59C22579640055D8C5?opendocument

Mitä internetissä oikein tapahtuu?

Internet ja niin sanottu blogosfääri ovat kuohuneet viime aikoina. Viime vuoden lokakuussa Yhdysvaltain edustajahuoneessa esitettiin lakialoite, joka laajentaisi viranomaisten ja tekijänoikeuksien haltijoiden valtaa taistella nettipiratismia vastaan. SOPA, eli Stop Online Piracy Act siirtäisi vastuun tekijänoikeuksien rikkomuksista nettisivujen käyttäjiltä itse nettisivujen ylläpitäjille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos käyttäjä julkaisee esimerkiksi Facebookissa materiaalia, joka rikkoo tekijänoikeuslakeja, tai linkin sivustolle jossa on julkaistu laitonta materiaalia, on Facebook vastuussa tämän sisällön tai linkin poistamisesta sivustoltaan. Ottaen huomioon Facebookin käyttäjämäärän (hulppeat 800 miljoonaa), on kyseessä liki mahdoton tehtävä.

SOPA siirtäisi siis vastuun itse palveluntarjoajille, mikä pakottaisi sivustot kuten Google, Facebook ja Twitter, valvomaan käyttäjiensä toimintaa. Mielestäni on täysin absurdia, että yksityiset palveluntarjoajat joutuisivat toimimaan amerikkalaisten mediatalojen vahtikoirina. Lisäksi niin sanottujen dotcom -yritysten toiminta vaikeutuisi. Internetin käyttöön pohjautuvien yritysten määrän kasvu perustuu siihen, että tällaisen yrityksen perustaminen vaatii erittäin vähän alkupääomaa. SOPA johtaisi kuitenkin sen, että uusi yritys saattaa joutua ensin käymään oikeudessa ennen kuin saa aloittaa toimintansa, mikä on kallista ja aikaa vievää. Olet siis syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Kovin moni innovaatio jäisi ideatasolle tämän takia. SOPA vähentäisi lukuisilla tavoilla sananvapautta internetissä sekä vaikeuttaisi sisällön tuottamista ja jakamista. Jotkut sanovat että laki käytännössä rikkoisi internetin.

Tilanne on kuitenkin edistynyt tammikuun aikana. Wikipedian, Facebookin ja monen muun palveluntarjoajan protestit sekä internetin käyttäjien aktiivinen toiminta ovat saaneet lukuisat Yhdysvaltain kongressin edustajat muuttamaan mieltään SOPAn suhteen. Vaikuttaisi siis siltä, että laki on saatu torjuttua ainakin toistaiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että voimme vielä huokaista helpotuksesta, sillä hyvin erikoisia asioita tapahtuu kulissien takana. Lukuisat maat ovat julkisuudelta salassa valmistelleet jo useiden vuosien ajan lakia, jonka taustalla on piratismin vastainen taistelu. ACTA, eli Anti-Counterfeiting Trade Agreement, on ollut Euroopan komission sopimusneuvotteluissa jo vuodesta 2010 ja eilen torstaina Suomen suurlähettiläs allekirjoitti kyseisen sopimuksen Tokiossa 21 muun EU:n jäsenvaltion kanssa. Sopimusta on kritisoitu laajasti, sillä sopimusneuvottelua käydään kansalaisten selän takana, eivätkä neuvottelijat ole EU:n kansalaisten demokraattisesti valitsemia edustajia. Sopimus kuitenkin vaatii vielä europarlamentin hyväksymisen. Erikoista on se, että EU:n parlamentti joutui vuonna 2010 uhkaamaan komissiota oikeustoimilla, jollei se julkista sopimusneuvottelun asiakirjoja. Miksi komissio haluaa salata sopimusneuvottelut parlamentilta?

Meidän, kansalaisten ja internetin käyttäjien, tulee olla varuillamme ja tiedostaa näiden lakialoitteiden olemassaolo. Vaikka lakien virallisena tavoitteena on taistella piratismia  vastaan, voivat ne huonosti muotoiltuina johtaa sananvapauden ja luovuuden vähenemiseen. Internet on korvaamaton innovaatio, jonka kaikkia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia ei välttämättä olla vielä edes päästy näkemään. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa päästää ketään pilamaan näin kallisarvoista luovuuden lähdettä ja jakamisen kanavaa.

Suosittelen tutustumaan näihin lakeihin omin päin jos ette ole kuulleet niistä aiemmin. Tässä linkit wikipedia-artikkeleihin, sekä video joka selittää SOPA:aan liittyvän kritiikin.

SOPA wikipediassa

ACTA wikipediassa

Uutinen ACTA:n allekirjoittamisesta

SOPA youtubessa

Hei me kampanjoidaan!

Rämpiessä eteenpäin lumessa keskustorin vaalimökkien ohi pimeänä tammikuisena iltana, sinnittelee siellä yksi mökki viimeisenä auki ja edustaltaan kuuluu kova naurun remakka.

Kampanjointi on kivaa! Mitenkä sitä muuten lähtee palelluttamaan sormensa ja varpaansa ja ottamaan vastaan ihmisten suoranaista välinpitämättömyyttä tai vaihtoehtoisesti provosoivia kommentteja.
Mutta -kun ensimmäinen ohikulkija ottaa lehden vastaan, on voittaja-tunne. Vihreillä on aina ollut hyvä fiilis ja tekemisen meininki. Niitä ihmeitä tapahtuu kun me niitä tehdään! Tahto. on juuri se tunne, joka tekemisestä välittyy ja luo yhteenkuuluvuuden tunteen. Puoluekumppanit ja aktiivit ovatkin parasta antia kampanjoinnissa. Nyt kun naamatkin ovat jo tulleet tutuiksi, ei enää jännitäkään niin paljon olla porukassa. (Vaikka höpötän yhä kuin papupata hermostuneena.). Jokainen nyt vaan on joskus ollut ensikertalainen.
Uskon että kansalaiset ovat siellä rivin ensimmäisessä mökissä kohdanneen iloisia naamoja ja punaisia poskia. Glögi on virrannut niin että Sokkarin varastot ovat pian tyhjillään.
Ja mikäs sitä on vaalityötä tehdessä, kun on niin loistava tuo ehdokas kuin Pekka. Mökillä onkin tullut kaikenikäisistä -nuoresta vanhaan- kertomaan ja kehumaan ehdokastamme. Ja tottahan että Haavistolla on kaikki presindentiltä vaadittavat ja toivottavat elementit kohdillaan. Hienoa että suomalaisetkin ovat sen noteeranneet-ehkä emme olekaan niin jäykkää ja vanhoillista sekä perinteisiin tuijottavaa kansaa kuin on luultu.

Eräs keski-ikää lähentelevä nainen tuli kertomaan kuinka on vihdoin Pekan kampanjan ja esiintymisen myötä alkanut vihdoin hyväksyä oman veljensä biseksuaalisuuden.Sydäntäsärkevän rehellisesti hän uskoutui ettei koskaan tätä ennen ole voinut tuota veljensä "epänormaaliutta" myöntää saati hyväksyä.

Toinen mieleenjäänyt kaveri tuli pohdiskelemaan Pekan kantaa ydinvoimaan, joka aiheena on minulle varsin punainen vaate. Onneksi Tuomo oli pelastamassa tilanteen suhtautuen fyysikkona objektiivisesti aiheeseen ja kertoen rationaalisesti että puolueen yleinen linja on ydinvoimaa vastaan mutta löytyy myös puoltavia jäseniä. Tieto hämmensi miestä joten otin vastuun kertoa että voit liittyä vihreisiin vaikka ajat yksityisautolla tai käytät nahkakenkiä -tai kannatat ydinvoimaa. Meillä jokaisella on oma akilleenkantapäämme, eikä kukaan ole täydellinen (miten se sitten määritelläänkään). Ei tarvitsekaan. Se on suvaitsevaisuutta.Se on tasa-arvoa.
(Monesti kuitenkin tieto lisää tuskaa ja ydinvoiman kannatus perustuukin tiedonpuutteeseen tai -kyseenalaistamiseen. -Mutta tämä blogi ei käsittele ydinvoimaa joten asia sikseen..)

Osa konkareista on harjaantuneita flaikkujen jakajia, ja yllätyksekseni ihmiset ottavat niitä vastaan jopa tuulessa ja tuiskussa vaikka voisi kuvitella että kadullakulkijat ovat tumppautuneet toppavaatteisiin pipo syvällä silmillä kun taivaalta sataa pikku-ukkoja. "...vaikka vaan tuulenasuojaksi!" huutelen poikakaksikon perään kun nämä vastenhakoisesti ottavat "Vihreän Tampereen" vastaan huvittuneina. Alkaa naurattaa. Höpötän jakaessani umpimähkää ja sekoan sanoissani, mutta se ei haittaa, tiedän ettei ohikulkijat kuuntele puoliakaan. " Saako olla vihreää lueattavaa tampereesta- saako olla tamperelaista luettavaa vihreästä- ...Luettavaa tampereesta vihreänä! otatko matkaluettavaa vihreästä tamperelaisesta-eikun kotitampereesta--...." Voin joko hautautua itseeni häveten säälittävää ulosantiani silmät päästäni mutta valitsen itsekseni naureskelun ja keskittymällä jälleen jakamiseen. Hypin pysyäkseni lämpimänä. Tekee mieli tanssia. Lumisade virkistää ja kotona voi pitää vaikka after-skitä jälkikäteen. Jos jossain niin tässä oppii nauramaan itselleen ja tekemään itsestään pellen riisumalla maskinsa hetkeksi. Tiedän että fiksun-viileät vihreät pitävät tuota hulluna mutta ehkä edes kansalaiset kokevat lähestymisen helpommaksi. Ja mitä hulluuteen tulee, puolustuksekseni voin sanoa omistavani ihan viralliset lääkärin kirjoittamat paperit siihen.Ja siihen voin aina vedota.

Yleensä paras flow kampanjoinnissa on vaaliviikonloppu eli lauantai. Sen kunniaksi päätin väsymyksestä huolimatta leipoa uupuneille äänestäjille ja uupuneemmille kampanjoijille piristystä tammipakkasiin. Hyödynsin myös ulkoilumahdollisuuden käyttää Milo-kissaani valjaissa. Olin sille lupaillut jo ennen joulua että pääsee haistelemaan kaupunkia kun muuttomme on ohi. Nyt siitä oli jo kuukausi ja kissa katseli kaihoisasti kadulle tehostaen säälipisteitään pitäen tassua ikkunaa vasten.
Saimme siis myös vaalikissan, joka herättää ihmisten sympatiat puoleen sun toiseen. Toiset säälivät kylmyyttä, mutta oma tapaukseni on jo rodultaankin niin paksuturkkinen/-nahkainen ettei kylmyys ainakaan tunnin ulkoilun verran sitä rasita. Kesäkuuma onkin toinen juttu.
Toiset, kissaihmiset, taas tulevat kertomaan omista rakkauspakkauksistaan ja kissakokemuksistaan tai kehumaan Milon kieltämättä nallekarhumaisen komeaa ulkomuotoa. Milo on varsinainen mammanpoika ja sylivauva, eikä myöskään ole koskaan tehnyt ihmiselle mitään arvaamatonta. Se nauttii ihmisen läheisyydestä, jopa enemmän kuin lajitoverinsa, kotona odottelevan nuorikon, tättähäärä-tyttösemme.
Se oli varsin paitsi kiitollinen, ennen kaikkea hämmentävä torireissu. Puoluetovereiden suhtautuminen on tietenkin itselleni tärkeää sen myötä tunnenko itseni hyväksytyksi joukkoon. Mutta uskoisin että pääpiirteittäin spontaaniuteni mahtuu kampanjoinnin raameihin.

Olipa perjantaina mökillä vaalikoirakin stailattuna Haavisto-kassiin. Jakajia olikin kiitettävä määrä joten erkanin kauemmas risteykseen jakamaan varsin huonolla menestyksellä. Com sii,Com saa- sainpa myöhemmin palauttetta (joten paikkavalinta ei osoittautunutkaan niin huonoksi), ehkä jopa parhaan ikinä: "...no mä tossa katoinkin että mitä noin fiksunnäköinen nuori nainen tekee jakamassa Soinin lehteä!"(vaalikoiramme omistajan sanoin.)

-Nyt olemme päässeet nauttimaan kampanjoinnin työn tuloksista ja kampanjointi jatkuu vielä kovemmalla nosteella, jos mahdollista. Haastan jokaisen kokeilemaan vaalikampanjointia kun tilaisuus tulee vastaan. Ja nythän se tulee!

Kirjoittaja: Eve Tervahartiala

Kylätalosta ratkaisu vanhus-Suomeen?

Hoitosuhteen muutos Suomessa sai minut ajattelemaan vanhusten hoitoa. Hoitosuhde tarkoittaa sitä, kuinka monta vanhusta ja lasta sataa työikäistä kohden on. Tällä hetkellä sataa työikäistä kohden on 50 vanhusta ja lasta, vuonna 2030 heitä on 75. Muutos on suuri. Ratkaisuksi ei voi vain ajatella vanhainkoteja, vaan on mietittävä koko yhteiskuntaa ja jokaisen suomalaisen arkea ennakkoluulottomasti. Miten asiat hoidettaisiin parhaiten niin, että meillä kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla, ja toisaalta, että käyttäisimme työpanoksemme ja verorahat järkevästi?

Hoitosuhteen suuri muutos tarkoittaa sitä, että yhä useampi meistä on jatkossa ammatiltaan vanhustenhoitaja, vaikka kunnat tai valtio kuinka koittaisivat säästää vanhustenhuollosta. Mielestäni muutos on niin suuri, että ihan jokaisen pitää miettiä, millainen osa meillä on jatkossa vanhustenhoidossa.

Mieleeni piirtyy pienen pähkäilyn jälkeen kuva keskeisellä paikalla ja mahdollisimman hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella sijaitsevista kylä- tai kaupunginosataloista, joissa lähiseudun asukkaat voisivat kohdata. Taloon tai kortteliin keskittyisi eri-ikäisten palveluja. Yläkerroissa asuisi vanhuksia ja muita hoivapalveluita kaipaavia, välikerroksissa sijaitsisi nuorisokahvila, kunto- ja jumppasali, terveydenhoitajan ja sosiaalineuvojan vastaanotto, alakerrassa olisi lastentarha, lehtilukusali, ruokala ja kaiken kruunaava yhteinen ”olohuone”, jossa kaikenikäiset voisivat viihtyä ja kohdata toisiaan.

Erilaisten palveluiden käytön ohessa työikäiset ja nuoret voisivat esimerkiksi lukaista lehteä vanhuksille, osallistua yhteislaulusessioon tai vaikka rullata yhden vanhuksen haukkaamaan raitista ilmaa. Terveydenhoidon ammattilaiset voisivat keskittyä ammattilaisuutta vaativiin tehtäviin. Vanhustenhoitajien ei tulisi olla yksin vastuussa siitä, että vanhusten elämä olisi mielekästä. Vanhuksenhoitajan työaikaa kannattaisi käyttää niihin tehtäviin, joihin tarvitaan koulutusta. Lehdenlukua, kävelylle viemistä ynnä muuta voisivat muilla aloilla työskentelvät ja nuoret tehdä pienissä erissä omalla vapaa-ajallaan. Kun kylätalo kokoaisi eri-ikäisten harrastuksia, viihdykettä ja palveluita, olisi pieni palvelus vanhuksille helpompi tehdä samalla. Eri-ikäisten kohtaaminen lisäisi toisten ymmärrystä ja jopa elämän mielekkyyden tuntua.

Kylätalo työllistäisi omia pysyviä työntekijöitä, mutta osa ammattilaisista voisi kiertää ja sijaistaa useissa kylätaloissa. Esimerkiksi ruoka, logistiikka ja huolinta voitaisiin organisoida kaupungin laajuisesti. Osa kylätaloon liittyvästä päätöksenteosta voitaisiin tehdä kylätalossa asuvien ja lähiasukkaiden kesken tai ainakin vahvasti heidän kanssaan keskustellen. Kylätalo voisi palkata lähialueen nuoria kesätöihin ja eri tavoilla muilta työmarkkinoilta ulkona olevia.

Kuulostaako realistiselta? Tavoittaisiko kylätalo erilaiset ihmiset ja mitä muuta se vaatisi? Miten se toimisi aivan keskustoiden tuntumassa, entä harvemmin asutuilla alueilla? Mitä kylätalossa olisi, jos sinä saisit päättää?

Hädänalaisten kansalaisten roskalainamarkkinat - oppilaskunnat apuun?

Törmäsin (aina yhtä erinomaisen) Akateemisen talousblogin kautta oheiseen Fixura-palveluun, jossa yksityiset ihmiset voivat myöntää toisilleen lainoja, joita palvelu välittää. Käytännössä homma toimii niin, että rahantarpeessa oleva kansalainen laittaa sivustolle lainatarpeensa. Tämän jälkeen palvelu (jokseenkin hämärästi muuten) luokittaa lainantarvitsijan, ja tämän jälkeen laina tulee tarjolle palveluun, josta lainajat voivat ostaa velasta osuuksia.

Palvelu tarjoaa muuten myös valmista lainojen paketointia, jossa voi ostaa vain osuuksia lainoista rajattujen hakuehtojen mukaan. Yksityiselle sijoittajalle homma vaikuttaa vähän samalta kuin Yhdysvaltain subprime-luotot. Koska tuo Fixura ei ole mikään pankki, vaan vain yksityinen yritys, melkein kiinnostaisi tietää mitä tuollaiselle paketoinnille tapahtuu jos firma kaatuu alta. Lähteekö silloin vaikka kymmenestä lainasta pienen osuuden ostava lainanantaja perimään kaikkia lainoja erikseen? Tämä ei käytännössä maksaisi vaivaa, vaan luulenpa että perintäfirmat saisivat ostettua roskalainoja jonkinlaisella tukkualennuksella.

Lainanhakijoiden tarinat ovat muuten usein vähintäänkin epäuskottavia, tai ainakin sellaisia, jotka minut henkilökohtaisesti karkoittavat pois. Pari esimerkkiä:

• Jartsa 21 v: " Yrittäjyyteen menisi rahat ajttelin perustaa Firman ja tartten siihen rahaa", ja tähän Jartsa tarvitsisi 8000 euroa 32 prosentin korolla 5 vuoden maksuajalla, jolloin lainan kuluiksi tulisi yli 8100 euroa. Toivottavasti Jartsalla on aika kultainen bisnesidea
• Noorja 21 v: "Muutin kaksi kuukautta sitten tähän asuntoon, missä asun, ja tämä on remontoitu viimeksi joskus 70-luvulla, niin haluan pistää keittiön ja vessan kuntoon ja muutkin seinät kaipaavat maalia." Ummm... jos Noorja asuu vuokralla, kannattaisi remontti hoitaa vuokranantajan kautta - jos taas omistusasunnossa, melkein kysyisin miksei remonttilainaa tullut yhdistettyä asuntolainaan. Fixuran kautta maksettavaa 3500 euron lainalle yhteensä 5300 euroa.
  

Ja niin edelleen, vaikka muutamia tavallaan lähes uskottavia tarinoita on lainakannassa on mukana. Kokonaisuudessaan bisnes kuitenkaan ei näytä tarjoavan mitään ratkaisua markkinoiden nykyiseen tarjoamaan, vaan pikemminkin kysymyksiä siitä, että miksi markkinoilla ole parempia ratkaisuja.

Eräs ihan ilmeinen puute koko hommassa on se, että lainojen luokitus perustuu aika pitkälle henkilöiden hajanaisiin taustatietoihin (sukupuoleen ja ikään, joka muuten ulkomaisissa mikrolainoissa suosii nuoria naisia), ja heidän tarinoihinsa. Tämä ajaa väistämättä korot aika kohtuuttomille tasoille, kun yhteiskunnassa on aika luonnollista että toisenlaisista taustoista tulevia ihmisiä kohtaan tunnetaan epäluuloa.

Voisiko asian hoitaa paremmin?

Yhtä asiaa ihmettelen tässä toiminnassa: miksi markkinat eivät ole luoneet eriytyneempiä rahanlainaustapoja, tai jos ovatkin, miksi niitä ei käytetä. Esimerkiksi Tamyllä on oma vippikassa, josta saa luottoa 10 prosentin vuosikorolla enintään neljäksi kuukaudeksi. Maksimimääräisestä 170 euron lainasta korkoa tulee maksetaan siis 5,60 euroa, jolla kulut hädin tuskin peittyvät, käsittelymaksuja kun ei ole.

Tämä johtuu siitä, että Tamyllä on varmasti varaa toimintaan: lainat ovat jopa opintotukeen verrattuna pieniä, lainaan vaaditaan takaajat ja ennen kaikkea: homogeeninen yliopisto-opiskelijaryhmä tunnetaan, ja korko voidaan asettaa matalaksi. Lähinnä ihmettelenkin sitä, että kuulemani mukaan vippikassaa käytetään vähän. Pikavipit houkuttelevat kuulemma enemmän -- ei yliopisto-opiskelijoista uskoisi.

Vähäistä suosiota kavahtamatta mietin kuitenkin, että eikö oppilaskuntien ja muiden kannattaisi lähteä noudattamaan Tamyn esimerkkiä? Fixurankin asiakkaista aika suuri osa on nuoria ihmisiä, joista suuri osa opiskelijoita. Korko esimerkiksi ammattikoulujen tai lukioiden vippikassoissa olisi varmasti kovempi kuin Tamylla, mutta toisaalta sosiaalipoliittinen hyötykin olisi suurempi. Toiselle porukalle vaihtoehto olisi luoda samanlainen järjestelmä vaikka ammattiliittojen yhteyteen, joiden järjestelmät rahaliikenteeseen voisivat taipua vielä paremminkin. Intuitiivisesti vain näkisin, että asiakaskunnan käyttäytymisen edes kohtuullinen tunteminen toisi tuohon lisäarvoa, jota yksityisten firmojen on vaikea välittää, ilman kiskurikorkoa.

Toinen, ehkä vielä parempi, tapa olisi se jos pankit loisivat opintolainan oheen kevyemmän lainamahdollisuuden, vaikka sitten takaajien kera. Pankkitoiminnan rakenteesta ja hallinnointikuluista kertoo varmaan vain jotain sekin, että he eivät ole jaksaneet vain tälle markkinasegmentille tulla.

Virnulle uusi hallitus!

Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry valitsi syyskokouksessaan 9.12. järjestölle uuden puheenjohtajan ja hallituksen.

Puheenjohtajaksi valittiin Olga Haapa-aho, 24-vuotias sosiaalipolitiikan opiskelija Kalevasta. Haapa-aho on toiminut vuonna 2011 Tampereen vihreiden nuorten hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän on ollut useissa muissa luottamustoimissa erityisesti opiskelijapolitiikan saralla.

"Ensi vuonna kunnallisvaalit ovat tärkeä osa Virnun toimintaa ja tulemme osallistumaan aktiivisesti kunnallispoliittiseen keskusteluun ja tukemaan nuoria vihreitä ehdokkaita", vastavalittu puheenjohtaja linjaa."On tärkeää, että Virnu järjestää monipuolisesti sekä mielenkiintoisia poliittisia tilaisuuksia että rentoa matalan kynnyksen vapaa-ajan toimintaa."

Hallituksen muiksi jäseneksi vuodelle 2012 valittiin Anni Heinälä, Iida Kalmanlehto, Ville Lahtinen, Jonne Leivo, Jukka-Pekka Ovaska, Eve Tervahaltiala, Katri Tuomi ja Maiju Turunen.

Tampereen vihreiden nuorten puheenjohtajana vuonna 2011 toiminut Hanna Hakko valittiin valtakunnallisen Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajaksi.

Lisätietoja:

Olga Haapa-aho, 050 3030437

Hanna Hakko, 050 3040180

Suomi ja saamelaiset: junamatka pohjoisen uusiin ulottuvuuksiin

Vietin taannoin marraskuisen viikonlopun Rovaniemellä Suomen YK-liiton ja Kansalaisten maailmannäyttämö -hankkeen järjestämässä seminaarissa "Making Marginalized Voices Heard in the UN Processes". Pohjoisen yöjunaan kannusti kapuamaan kiinnostavan yksi seminaarin tärkeimmistä teemoista eli saamelaiskysymys: kuten niin monet, itsekin olen vasta ympäri maailmaa matkustelun jälkeen tajunnut, kuinka kiinnostava alkuperäiskansa Suomen pohjoisosissa asustaa.

Opinkin viikonloppuna todella paljon saamelaistan asemasta alkuperäiskansana sekä heidän kieliänsä ja maitansa koskevista ongelmista. Saamelaispolitiikassa on tapahtunut jo paljon parannuksia verrattuna entiseen, mutta tajusin Rovaniemellä aikana, että asiat eivät kuitenkaan ole lainkaan niin hyvin kuin olen kuvitellut. Monissa keskusteluissa korostui kuinka Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä tuntuu olevan melko suuri kuilu, ja niin minä kuin muutamat muut saman oivaltaneet seminaarin osanottajat käytimme puheenvuoroja siitä, että ehkä yksi syy tähän saamelaisten ja Lapin osittaiseen unohtamiseen olisi tiedon puute. Välimatka pohjoisesta Helsinkiin on niin pitkä, että tieto katoaa matkalle, ja että etelässä ei vain tiedä mitä pohjoisessa todella tapahtuu ja mitä saamelaiset tarvitsevat kulttuurinsa ja elämäntapansa ylläpitämäksi. Tämä tiedon puute ei ole tietenkään ainoa syy saamelaisten asioiden unohtamiselle, mutta kun ehdotimme viattomasti esimerkiksi Saami -viikkoja kouluihin ja muuta vastaavaa, meille puhumassa ollut nuori saamelaisaktivisti-nainen sanoi kuulleensa nuo lauseet vuosien varrella moneen kertaan, ilman että mitään koskaan on tapahtunut.

Olin melko järkyttynyt näin nuoren ihmisen kokemasta toivottomuudesta. Onko todella niin, että saamelaiskysymyksestä ei edelleenkään haluta puhua, tai siihen ei todella haluta muutosta? Mietin myös, kuinka paljon tähän haluttomuuteen saada aikaan todellista muutosta vaikuttavat Lapissa mylläävät muut, valtiolle merkittävämmät voimat, esimerkiksi turismi ja kaivosyhtiöt? Kuulin seminaarissa viiltäviä kuvauksia saamelaisten suhteesta omaan perinteiseen maahansa, omaan tilaansa, ja sitä kautta omaan kulttuuriinsa. Seminaarissa käytettiin niinkin vahvoja käsitteitä kuin kulttuurinen kansanmurha - voiko todella pitää paikkansa, että Suomen kaltaisessa valtiossa on vähemmistö, joka edelleen kokee, että heitä alistetaan tavoitteena assimiloida heidät suomalaisiksi?

Pohjoismaista vain Norja on ratifioinut ILO:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan sopimuksen. Tällä hetkellä valmistelussa on Pohjoismainen saamelaissopimus, jonka voi vain toivoa tuovan jotain parannusta tilanteeseen. Onko tämänkin saamelaisille hyvin merkittävän asian suhteen kyse siitä, ettei sen mahdollisesta merkittävyydestä ole tietoa täällä etelässä – vai eikö sitä haluta korostaa liikaa, ettei kuva Suomesta hyväntekijänä kansainvälisissä rauhanneuvotteluissa ynnä muissa hämärtyisi? Seminaarissa leikiteltiin ajatuksella jonkinlaisesta pohjoisen autonomisesta saamelaisalueesta Ahvenanmaan tyyliin, ja vaikka käytännössä tämä ratkaisu lienee mm. saamelaisalueiden hajanaisuuden vuoksi vähintäänkin hankala, on ajatus jonkinlaisesta pohjoisen itsehallintoalueesta jo pelkästään demokratiasyistä kiehtova.

Junamatka pohjoiseen avasi minulle aivan uusia ulottuvuuksia omasta kotimaastani. Vasta nyt tajusin, kuinka verrannollisia pohjoisen alkuperäiskansat niihin kaikkiin paljon puhuttuihin eteläisiin todella ovat. Lisäksi tajusin, että Suomella on kuitenkin vielä paljon parannettavaa saamelaisia koskevassa politiikassaan. Tähän tarvitaan niin muutosta kansallisen tason politiikassa kuin myös kansainvälisellä tasolla ILO:n sopimuksen ja pohjoismaisen yhteistyön kautta.