Euroopassa luodaan eurooppaa

Usein kuulee sanottavan, että niin ja niin monta kymmentä prosenttia Suomen lainsäädännöstä tulee nykyään suoraan Euroopan Unionista. Luvut pitävät varmasti paikkansa, mutta mielestäni näin sanottuna keskitytään epäolennaiseen. Olennaista ei ole miettiä, kuinka monta prosenttia yhden maan lainsäädännöstä tulee EU:sta, vaan huomata, kuinka monta prosenttia lainsäädännöstä pätee kaikkialla Euroopassa.

Yhtenäinen lainsäädäntö on se, jolla taataan yhtäläiset ihmisoikeudet koko unionin alueella ja jolla patistetaan kaikki jäsenvaltiot tekemään oman osansa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Samalla yhtenäinen lainsäädäntö on kuitenkin myös se, jolla asetetaan terrorismin torjunta yksityisyydensuojan edelle, tai jolla standardisoidaan ihmiset syömään kaikkialla samanlaisia tomaatteja. Koska EU:n lainsäädäntö on vaikutuksiltaan näin merkittävää ja laaja-alaista, on ensisijaisen tärkeää, että EU:n elimissä asioista on päättämässä ajattelevia, aktiivisia ja lahjomattomia päättäjiä. Lakialoiteoikeus on unionissa varattu komissiolle, mutta euroopan parlamentilla on valta joko hylätä tai hyväksyä lakialoitteet sellaisinaan tai muutoksin. Tämä korostaa europarlamentaarikkojen tärkeyttä ja kesän eurovaalien merkitystä.

Vihreiden osalta tilanne näyttää hyvältä. Keskustan ehdokashankinta näyttää vähintään säälittävältä. Myös puolueen puheenjohtajan näkemys europarlamentaarikoiden tehtävästä on kummallinen. Hänen mielestään siis vaikkapa vihreiden meppien pitäisi parlamentissa ajaa Suomen etuja (mitäköhän nämä yksiselitteiset maamme edut ovat, herra Vanhanen?), eikä sitä ajatusmaailmaa, jonka vuoksi heidät on parlamenttiin äänestetty. Kokoomus on tapansa mukaan hukassa ja kyselee ihmisiltä, että onkos se unioni tyhmä vai ei, ja vasta sen jälkeen päättää, että mitä mieltä asioista pitäisi olla. Vasemmistosta en ole edes kuullut mitään mainitsemisen arvoista. Perussuomalaisten osalta on jännittävää nähdä, miten epäpyhä, mutta oikeastaan niin luonteva allianssi kristillisdemokraattien kanssa tuottaa tulosta. Onneksi puolue sentään luopui ajatuksestaan laittaa ehdokkaita perussuomalaisen rehellisesti vain keräämään ääniä ilman aikomustakaan ottaa paikkaa vastaan.

Se, että sanon vihreiden tilannetta hyväksi, ei kuitenkaan ole seurausta edellä kuvatusta muiden puolueiden tilasta. Meillä epätoivoisen ehdokkaaksi pakottamisen tai kokemattomien julkkisten haalimisen sijaan on saatu ehdokkaaksi puolueen terävintä kärkeä ja lupaavimpia uusia kykyjä. Erityisen iloinen olen kaimani Touko Aallon ehdokkuudesta. Nuoresta iästään huolimatta siinä on ehdokas, joka varmasti hallitsee asian, osaa puhua (myös ranskaksi), verkostoitua ja tehdä yhteistyötä. Vihreiden teemat ovat selvimmin euroopanlaajuisia, sillä harvassa oikeassa ongelmassa pelkkä paikallinen toiminta riittää. Siksi toivonkin, että tulemme näkemään asiapitoisen kampanjan ja että yritykset polarisoida vaalit keskusteluksi EU:n näennäisestä hyvyydestä tai pahuudesta epäonnistuvat. Kyseessä on kuitenkin se, millaista eurooppaa halutaan luoda, eikä se, millaiseksi Suomi halutaan torjuntavoitoin umpioida.