Ilmastokatastrofi, tiettyjen luonnonvarojen ehtyminen ja luonnon monimuotoisuuden vähentyminen ovat saaneet minut pohtimaan elämäntapamme kestävyyttä. Voiko materiaalinen hyvinvointimme alati kasvaa, jos se jo nyt on kestämätöntä?
Toisessa yhteydessä olen pohtinut tuotannon ja työpaikkojen tehokkuusvaatimuksia. Jotkin ihmiset näyttävät voivan töissään huonosti - tehostuspaineet saattavat rasittaa. Tehostus voi olla hyväkin asia, kun esimerkiksi karsitaan turha byrokratiaa tai otetaan käyttöön nopeampia tietokoneita. Mutta joissain tapauksissa tehostaminen saattaa myös tarkoittaa, että vähemmän ihmisjoukon on selviydyttävä suuremmasta määrästä töitä, tai että työsuhteista tulee epävarmempia, koska on tehokkaampaa, kun voidaan vaihtaa porukkaa parempaan tarpeen vaatiessa. Kaikkia nämä tehostustoimet eivät suoraan koske, mutta jo yleinen puhekin voi saada ihmisen omaksumaan ajatuksen, että on oltava tehokas. Ja tämä taas on omiaan luomaan paineita ja stressiä ihan itsessään. Ja sitten on vielä tämä kokonaistyöajan pidentäminen pidentämällä työuria molemmista päistä.
Mutta kaikki tämä tehostaminen ja työtuntien lisääminenhän on tarkoitettu hyväksi. Halutaan kasvattaa suomalaisten hyvinvointia. Halutaan saada työläisellekin taulutelevisio, kakkosauto ja kesämökki. Halutaan verovaroilla parempia julkisia palveluita ja verovarathan kasvavat, kun kansantuote kasvaa.
Kuitenkin tehostaminen ja työurien pidentäminen ahdistaa, ainakin, jos ei saa itse päättää tai jos tehokkuus otetaan työntekijän selkänahasta tai päästä ja vapaa-ajalta. Eivätkö hyvinvoinnin lisäämistoimet lisääkään hyvinvointia? Jotkut sanovat, että vastapainona on sitten hyvinvointivaltion tukitoimet, jotka tarjoavat apua hädässä oleville, stressaantuneille, uupuneille, työkyvyttömille. Mutta tuntuu silti, että niin sanotusti "systeemissä on vikaa", enemmän kuin siinä ehkä tarvitsisi olla. Osaa laastareista ei tarvittaisi, jos haavoja saataisiin parantumaan.
Olen pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että hyvinvoinnin kasvu on liiaksi materiaalista kasvua. Taulutelevisio ei välttämättä auta tarpeeksi, kun ahdistaa. Miksi olemme jämähtäneet tavaravuorten lisäämiseen? Miksei henkilökohtaista hyvinvointia voitaisi enemmän kasvattaa immateriaalisesti? Maapallokin tykkäisi siitä enemmän. Meidän tulisi saada enemmän aikaa, vapaa-aikaa, se on yksi osa hyvinvointia, joka on unohdettu materian kustannuksella. Ja tähän olen vastaukseksi saanut työviikon lyhentämisen. Työviikon voisi lyhentää vaikkapa 35 tuntiin, myöhemmin ehkä lisää. 40 tunnin työviikko on normi, joka ohjaa ihmisten käyttäytymistä, ei mikään taivaalta tippunut optimi. Sitä voisi mielestäni aivan hyvin lyhentää.
Työviikkoa lyhennettäessä tuntipalkka pysyisi samana, eli kokonaispalkka vähenisi. Toisaalta kokonaispalkkaa ei välttämättä tarvitsisi vähentää ihan samassa suhteessa kuin tunteja, koska ihmisistä tulisi todennäköisesti hieman tehokkaampia per tunti mitattuna. Joka tapauksessa, ihmisten palkka laskisi, mutta vapaa-aika lisääntyisi. Uskallan väittää, että "todellinen" hyvinvointi ja onnellisuus lisääntyisi, sellainen jonka mittaamisessa käytetään uusia hyvinvointi-indeksejä, eikä bruttokansantuotetta. Kun meillä olisi vähemmän rahaa, kuluttaisimme vähemmän, joten elämäntapammekin olisi kestävämpää.
Verotuloja työn verotuksesta kertyisi tällöin toki vähemmän, mutta veropohjan kerääminen onkin jo toinen keskustelu, johon liittyy esimerkiksi ekologinen verouudistus, eli verotuksen painotuksen siirtäminen työn verotuksesta saasteiden ja päästöjen verottamiseen. Verotuksella tulisi myös tasoittaa tuloeroja, ettei vähempituloisilla olisi niin suurta matkaa keskimääräiseen hyvinvointiin eikä keskiverrolla matkaa sikarikkaisiin eikä siksi kaipuuta saavuttaa erityisen paljon korkeampaa materiaalin omistuksen tasoa. Tyytyväisyys omaan tulotasoon kun on suhteellista.
Teknologia on kehittynyt ja silti ihmiset tekevät entistä enemmän töitä. Lapsiperheelliset tekevät paljon ylitöitä. Jotain mätää siinä minusta on. En ole välttämättä miettinyt asiaa loppun asti, mutta haluan esittää idean työviikon lyhentämisestä ja aion ajaa sitä niin kauan, kunnes kohtaaa perusteluja, jotka osoittavat, ettei sillä saavutettaisi niitä asioita, joita tavoittelen tai jos ne saavutettaisiin helpommin toisella tapaa. Pallo on siis sinulla lukija, kerro minulle, jos olen väärässä.
Mieti samalla, mitä sinä tekisit viidellä lisätunnilla vapaa-aikaa viikossa.
6 kommenttia:
Itsehän olen tehnyt hyvinkin monenlaista työtä, mutta nuori kun olen, niin yksikään sellainen homma ei ole tullut vastaan jossa työaika olisi 40 h/vko. Puhumattakaan mistään 8-16 työskentelyajoista. Lisäksi työnkuvani ei ole ollut ojankaivuuta jonka voi lopettaa neljältä iltapäivällä. Ajattelemista, puhelimeen vastaamista, sosiaalisten verkostojen rakentamista, CV:n keräämistä ja vastaavaa tuotantoa ihmiset eivät yleensä lopeta tehtaan pillin viheltäessä.
Meillä on ihmisiä jotka haluaisivat lyhentää työviikkoaan itselleen sopivaksi ja minusta sen tulee olla mahdollista. Toisaalta meillä on myös sellaisia ihmisiä jotka haluavat tehdä paljon pidempää viikkoa ja mielestäni se heille sallittakoon.
Itse taas olen ollut vain työharjoittelijan roolissa koko tämän elämäni aikana viikkotyöajoissa. Kannatan lämpimästi lyhyempiä viikkotyöaikoja, sillä ihmiset ovat nyt jo aika piipussa.
Olen lähinnä alkanut miettimään tässä sitä, että onko nykyajan työnteon ja vapaa-ajan yhdistelmässä downshifting tuota kautta mahdollista. Aika monet ihan vapaat yksilöt eivät kuitenkaan anna nykyisen 40 tunninkaan haitata työntekoaan, jos on erityinen riemu päällä. No, saattaahan toki olla että normiohjaus tuossa purisi, ja siihen ainakin joskus tähtäilitkin. Uhkana tuossa tosin on se, että palkkoja leikattaisiin tuntimäärän mukaan, mutta tehtävät säilyisivät. Tosin, joillakin aloilla tuollainenkin tuottavuuden kasvu voisi onnistua, samalla kuin joillakin aloilla se oikeasti revittäisiin selkänahasta.
Tuotannollisessa työssä asia onkin toinen, mutta sen osuus kun vähenee jatkuvasti. Näin ollen ratkaisun pitäisi tulla erityisesti tuohon ensimmäiseen ryhmään.
Tuotannollisessa työssä asia onkin toinen, mutta sen osuus kun vähenee jatkuvasti. Näin ollen ratkaisun pitäisi tulla erityisesti tuohon ensimmäiseen ryhmään.
Tuotannollinen työ ei kuitenkaan koskaan katoa minnekään. Lyhyempi työviikko on hieno juttu, enkä itsekään näkisi pahakseni jos voisin poistua töistä hieman aiemmin, vaikka se palkassa näkyisikin.
Vastaan olisi seuraavat kaksi argumenttia; ensinnäkin tehtaissa ja muissa ympäri vuorokauden toiminnassa olevissa työpaikoissa (pikaruokalat, huoltoasemat, apteekit, sairaalat, päivystyspalvelut jne.) työvuoron pitää olla jaollinen 24:llä, muuten säännöllisen työajan ylläpitämisestä tulee tarpeettoman monimutkaista.
Toiseksi; Tietyöt, raksatyöt yms. pitää tehdä silloin kun valoa on, ei milloin pilli soi. Tämä on johtanut siihen, että alalla on käsittääkseni yleistä, että tehdään kymmentuntista, nelipäiväistä viikkoa. En pitääisi mahdottomana, että raksalla siirryttäisiin 11 tuntiseen päivään, jotta torstaikin saataisiin vapaaksi. Tästä seuraa kysymyksiä työn laadusta, kun miehet puskevat työtä väsyneenä. Toisaalta raksa hiljenee nopeasti loppuviikosta. Olisi järkevää, jos tietyöt, rakennukset ja kunnostukset saataisiin tehtyä lyhyimmässä mahdollisessa ajassa.
KUITENKIN. Ranskassa tätä kokeiltiin, mutta muutaman vuoden jälkeen luovuttiin. Miksi? Jos asiaa alkaa tarkemmin pohtimaan, niin meidän pitäisi tutkia ainoa olemassaolevaa konkreettista esimerkkiä, ennenkuin aletaan asiasta huutamaan kylillä ja torilla.
EDELLEEN. Tämä on jälleen ylimääräinen taakka yrityksille. Henkilöstökulut kasvavat lähes 15%, sillä työmäärä ei ole mihinkään vähentynyt. Ottaen huomioon kuinka raivokkaasti EK taisteli muutaman promillen eläkemaksun takia, niin voitte vain kuvitella reaktion sata kertaa suurempaan maksuun. Voi tietenkin olla, että palkkaa leikataan samassa suhteessa, mutta meillä on jo nytkin ihmisiä jotka elävät kädestä suuhun. He eivät välttämättä ole iloisia ylimääräisestä vapaa-ajasta!
Idea on mielestäni hyvä, mutta asia on paljon monimutkaisempi kuin vain mahdollinen palkan laskeminen. ViNO koostuu nimensä mukaisesti opiskelijoista ja nuorista aikuisista, joilla ei ole paljoa suuria menoja (esim. lapset ja asuntolaina). Lisäksi jäsenistö on - tai on menossa (luulen, minulla ei ole tilastoja) - toimistotyötä (tai työtä, joka ennen tehtiin toimistolla), joten ongelmat eivät ole kovin lähellä arkeamme. Tämä ei kuitenkaan ole todellisuutta läheskään kaikille suomalaisille.
Salo:
Ranskassa homma meni pieleen lähinnä siksi, että työaikaa lyhennettiin ja palkat pidettiin samalla tasolla. Tämä tarkoitti käytännössä melkoista tuntipalkan korotusta, mikä ei tietenkään ollut mikään mainion juttu yritysten kilpailukyvylle.
Salo: "Tuotannollinen työ ei kuitenkaan koskaan katoa minnekään."
Mitä on tuotannollinen työ? Tietääkseni kaiken työn olisi tarkoitus tuottaa jotain, olipa kyse perunoista, kumiapinoista, kampauksista, välittämisen tunteista, informaatiosta, lastenhoidosta, jne. Teollinen työ kylläkin pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä.
Salo: "työvuoron pitää olla jaollinen 24:llä, muuten säännöllisen työajan ylläpitämisestä tulee tarpeettoman monimutkaista."
Rehellisyyden nimissä asia ei voi olla näin yksinkertainen. Jos tehdas toimii läpi vuorokauden, niin ei niitä insinöörejä, palkanlaskijoita, markkinointisuunnittelijoita, hallisiivoojia ja muita epeleitä tarvita öisin. Perinteisen teollisuustyön hoitaa nykyään yhä suuremmilta osin automaatio. Mainitsemissasi huoltoasemissa on ihan sama juttu. Kylmäasemat ovat yleistyneet ja apteekeissakin ruuhka taitaa painottua tiettyihin kellonaikoihin, eikä niinkään tasainen asiakasvirta läpi vuorokauden.
Salo: "En pitääisi mahdottomana, että raksalla siirryttäisiin 11 tuntiseen päivään, jotta torstaikin saataisiin vapaaksi. Tästä seuraa kysymyksiä työn laadusta, kun miehet puskevat työtä väsyneenä. Toisaalta raksa hiljenee nopeasti loppuviikosta. Olisi järkevää, jos tietyöt, rakennukset ja kunnostukset saataisiin tehtyä lyhyimmässä mahdollisessa ajassa."
Varmaankin työntekijöille voisi kelvatakin, mutta tässä pitää muistaa huomioida myös työturvallisuus.
"Ranskassa tätä kokeiltiin, mutta muutaman vuoden jälkeen luovuttiin. Miksi?"
Työaika laskettiin kertaheitolla, mutta palkkoja ei. Oli vähän liian kova kolaus kansantaloudelle.
"ViNO koostuu nimensä mukaisesti opiskelijoista ja nuorista aikuisista, joilla ei ole paljoa suuria menoja (esim. lapset ja asuntolaina)."
Hassua, että yhä edelleen asuntolaina koetaan tuollaiseksi suuremmaksi menoksi jota nuorille ei ole. Vuokra-asuminen kun on lähtökohtaisesti kalliimpaa ja sitä verotetaan voimakkaasti toisin kuin omistusasumista jossa korkokustannukset ovat verovähennyskelpoisia.
"Lisäksi jäsenistö on - tai on menossa (luulen, minulla ei ole tilastoja) - toimistotyötä (tai työtä, joka ennen tehtiin toimistolla), joten ongelmat eivät ole kovin lähellä arkeamme."
Pitäisi ViNO:ssa olevan aika monenlaista ammattikuntaa edustettuna. Kyse on vaan siitä, että työn luonne ei ole enää samanlainen kuin 70-luvulla.
Lähetä kommentti