New York 1970 - Helsinki 2010

28. kesäkuuta vuonna 1970 järjestettiin New Yorkissa Yhdysvaltojen historian ensimmäinen gay pride-kulkue vuotta aiemmin tapahtuneiden Stonewallin / Christopher Streetin mellakoiden muistoksi. Näistä mellakoista on puhuttu ja kirjoitettu paljon, mutta nyt aiheesta on vihdoin tehty myös laadukas dokumentti; Stonewall Uprising. Katsoin sen valkokankaalta Helsingin Pride Kinossa viime torstaina. Koko yleisö liikuttui ja taputti, enkä usko, että kenelläkään oli sen jälkeen enää tunne: "Nooh, Pride on taas täällä, kuten joka vuosi." Elokuvan jälkeinen fiilis seurustelukumppanini sanoin: "Nyt todellakin on Pride ja aika olla ylpeitä itsestämme, näkyvästi!"

En siis enää epäillyt, uskallanko olla oma itseni lauantain Pride-kulkueessa. En mies, en nainen. Jotain siltä väliltä tai niiden ulkopuolelta. Lähinnä ihminen. Kun ihmisellä on kuuma, on tapana vähentää vaatteita. Sen perusteella, mitä haarojen välistä löytyy, määrittyy lain mukaan se, saako ihminen olla julkisella paikalla ilman paitaa vai ei.

Suomen rikoslain 17 luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
"21 § (24.7.1998/563)
Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen.
Joka tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheuttaa pahennusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. "

Mutta entäpä minä ja monet muut, jotka identifioivat oman sukupuolensa/sukupuolettomuutensa jonkin muun kuin haarojensa perusteella? Mielestäni heillä pitäisi olla oikeus kulkea ilman paitaa, jos siltä tuntuu. Joku kokisi sen pervona, mutta tulisiko paljaasta, pyöreästä kudoksesta oikeasti niin mahdottoman siveetön, jos kangaspala ei peittäisi sitä? Jos luovutaan iskostuneista oletuksista, voi näky jopa ällöttää. Kummin vain, onko haitta oikeasti sakkojen tai vankeuden arvoinen? Samaan aikaan kaupunkien keskustoissa virtsataan minne sattuu ja media tarjoaa kaikille yliannostuksen paljasta pintaa. Miten määritellään se, että siveellisyysraja menee juuri nänneissä? Peniksen omaavilla ihmisilläkin on omansa.



Kulkueessa riitti meininkiä ja sateenkaarikansaa ystävineen oli kaduilla tuhansia, kulkueessa ennätykselliset 5000! Kulkueen jälkein puistojuhlakin Hakasalmen puistossa oli viihdyttävä ja tapasin monia ystäviä ympäri Suomea. Helsinki Pride -viikon lauantai tuntui jälleen kerran joululta. Olla omien joukossa, mutta avoimena maailmalle. Vasta puistosta lähtiessäni sain tietää kulkueessa tapahtuneesta savu- ja kyynelkaasuiskusta, kun kyselin kaverini fiiliksiä päivästä. Hän oli joutunut keskelle savua ja kärsi edelleen huimauksesta ja käheästä äänestä. Onneksi ei pahemmin. Pelkoni poliisin nuhteluiden kohdistumisesta minuun oli ollut todella turhaa. (Myöhemmin tajusin myös, että ylläkin näkyvä kuva minusta kumppanini kanssa on otettu juuri hetkeä ennen iskua, juuri Kluuvin nurkilla. Ei siis ihme, kun kulkueen loppupäätä kohden meininki tuntui kuihtuvan ainakin hetkellisesti... Ei vain tullut mieleen katsoa taaksepäin?)

Vaikka en ole koskaan pitänyt Suomea lintukotona, yllätti tapahtunut minut täysin. Niin kauan, kun Pride-kulkueet aiheuttavat ihmisissä näin vahvoja negatiivisia reaktioita, on tarve järjestää kulkueita ja muilla tavoin ajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia!

Aiheesta lisää: Vihreät tuomitsevat väkivallan Helsinki Pride -kulkuetta vastaan