Ylen Silminnäkijä-ohjelman Kerjäläisyliopisto-jakso nosti taas vastustuksen aallon lukukausimaksuja vastaan, kun EK:n projektipäällikkö Marcus Nybergh jäätyi yrittäessään perustella lukukausimaksuja. Kysymys maksullisesta koulutuksesta ei kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoinen, että paha elinkeinoelämä haluaisi vain potkia opiskelijoita valmistumaan nopeammin ja viedä vähätkin rahat pois.
En ole oikein koskaan nähnyt tai kuullut kunnollista julkista keskustelua maksullisesta koulutuksesta, vaan kiistan molemmat osapuolet ovat aina keskittyneet puhumaan toistensa ohi, eikä mitään dialogia ole päässyt syntymään. Maksuttomaan koulutukseen liittyy kuitenkin monia kysymyksiä, jotka ovat pohtimisen arvoisia. Tässä niistä muutama.
Koulutus periytyy
Suomessa, niin kuin muissakin läntisissä maissa, voi tilastollisesti nähdä, että akateemisten vanhempien lapset menevät aikanaan korkeakouluun, kun taas duunarien lapset menevät ammattikouluun. Ja kun korkeakoulutuksen kustantaminen maksaa paljon enemmän kuin ammatillinen koulutus, siitä seuraa, että duunarit maksavat suurelta osin akateemisten hyväosaisten koulunkäynnin.
Toisen tutkinnon kyseenalainen hyöty
Rajahyöty toisesta korkeakoulututkinnosta on sen verran alhainen, että yhteiskunnan kannalta ei ole juurikaan järkeä kannustaa tällaiseen toimintaan. Tietysti on niitä, jotka eivät ensimmäisellä kerralla osu oikeaan, mutta ratkaisu tähän pitäisi olla selkeästi suurempi panostus opintojenohjaukseen.
Sivistys ei edellytä yliopistotutkintoa
Monet maksuttomuuden puolustajat vetoavat sivistykseen arvona, että kaikilla pitää olla universaali oikeus sivistää itseään valtion ja Kelan piikkiin niin kauan kuin huvittaa. Sivistys ei kuitenkaan nykymaailmassa löydy enää yliopistoista. Meillä on erinomainen kirjastolaitos, joka takaa kaikille hyvät mahdollisuudet sivistää itseään. Lisäksi meillä on hyvin tuetut kansalais- ja työväenopistot, sekä laadukas Yleisradio. Nämä ratkaisut ja maksuton perus- ja toisen asteen koulutus riittävät kyllä takaamaan riittävän sivistyksen.
Ja viimeisenä käytännön kannalta tärkein pointti:
Lukukausimaksut ovat huono tapa hoitaa koulutuksen maksullisuus!
Paljon paremman tavan tähän tarjoaa esimerkiksi ns. Graduate Tax -malli, jossa koulutuksen hinta peritään valmistumisen jälkeen ylimääräisellä tuloverolla. Köyhyys ja lukukausimaksut eivät siis estä akateemista koulutusta. Tällä hoidetaan samalla se, että kovapalkkaiseksi juristiksi valmistuva maksaa koulutuksestaan enemmän kuin kirjastonhoitajaksi valmistuva. Kätevää, eikö?
9 kommenttia:
"Kätevää, eikö?" Ei minusta. Opiskelijat alkaisivat pantata valmistumistaan, joka tietäisi tuhtia menoerää, vaikkei useilla akateemisilla ole nykyisin tietoakaan alansa työpaikasta.
Minusta opiskelun maksullistamisessa on se perusvika, että kuvitellaan nyky-Suomessa olevan vähän rahaa (julkisiin palveluihin). Tosiasiassa Suomessa on enemmän rahaa kuin ikinä. Asiat täytyy vain priorisoida uudelleen. Jos 30 vuotta sitten on pärjätty ilman yliopistomaksuja, miksi tänään ei pärjätä, vaikka sitä rahaa on tolkuttomasti enemmän? Toki voi sanoa, että nyt on enemmän muita menoja, mutta ovatko ne muut sen arvoisia? (Toki esim. sosiaali- ja terveystoimi menee vielä korkeakoulujen edelle asian tärkeydessä.)
Mitä akateemisiin ja duunareihin tulee, minusta on vinossa se lähtöoletus, että 'akateemisten lapsista tulee akateemisia ja duunareiden lapsista duunareita – minkäs sille voi'. Yhteiskunnan täytyisi pyrkiä purkamaan luokkaeroja kulttuurisella tasolla ja raivata esteet työväenluokan nuoren yliopistoon menon tieltä. Toisaalta ystäväni ehti opiskella kaksi vuotta yliopistossa ennen oivallusta, että hänen paikkansa onkin käsiteollisuudessa eikä kotitaustan ennakoima akateeminen. Sitäkään kahta vuotta ei tarvittaisi.
Totta, yliopisto ei ole ainoa paikka, mistä nyky-Suomessa löytää sivistystä. Se on kuitenkin ainoa paikka, missä professori, dosentti, assistentti tai muu voi siirtää eteenpäin vuosisataisen tutkivan ja keskustelevan akateemisen perinnön ihmisille, joilla on kyky ottaa se vastaan. Sekin on jotain se.
Keiju:
Opiskelijat alkaisivat pantata valmistumistaan, joka tietäisi tuhtia menoerää, vaikkei useilla akateemisilla ole nykyisin tietoakaan alansa työpaikasta.
Tämä saattaisi olla ihan oikea ongelma, mutta ulkomailta pitäisi löytyä ihan riittävästi dataa vaikutuksen arvioimiseen. Suomessa kuitenkin työnantajat arvostavat tutkintoa ja ainakin julkisella puolella sitä suorastaan vaaditaan monissa paikoin.
Minusta opiskelun maksullistamisessa on se perusvika, että kuvitellaan nyky-Suomessa olevan vähän rahaa (julkisiin palveluihin). Tosiasiassa Suomessa on enemmän rahaa kuin ikinä. Asiat täytyy vain priorisoida uudelleen. Jos 30 vuotta sitten on pärjätty ilman yliopistomaksuja, miksi tänään ei pärjätä, vaikka sitä rahaa on tolkuttomasti enemmän?
Valtio ottaa velkaa yli 8 miljardia ensi vuonna ja lisäksi väestön vanheneminen aiheuttaa tulevaisuudessa hyvin kipeitä priorisointipäätöksiä, joten ei meillä mitenkään määrättömästi rahaa ole käytettäväksi.
30 vuotta sitten pärjättiin paremmin varmaankin siksi, että työllisyysaste oli parempi ja vanhus- sekä opiskelijamäärät olivat paljon alhaisemmat kuin nykyään.
Mitä akateemisiin ja duunareihin tulee, minusta on vinossa se lähtöoletus, että 'akateemisten lapsista tulee akateemisia ja duunareiden lapsista duunareita – minkäs sille voi'. Yhteiskunnan täytyisi pyrkiä purkamaan luokkaeroja kulttuurisella tasolla ja raivata esteet työväenluokan nuoren yliopistoon menon tieltä.
Olen aivan samaa mieltä siitä, että luokkaeroja pitää purkaa, mutta en usko, että maksuton koulutus on tehokkain tapa siihen. Jos koulutus maksettaisiin vasta valmistumisen jälkeen, niin köyhilläkään ei pitäisi olla ongelmia opiskelemaan hakeutumisessa. Tärkeämpää olisi pienentää tuloeroja (tai ainakin hidastaa niiden kasvua) ja ehkäistä syrjätymistä.
Kun nykyään kuulen "julkisessa taloudessa on tarpeeksi rahaa" -argumentin, haluan aina kysyä sanojalta jotain konkreettista politiikkaratkaisua. Niin nytkin. Kun siis Suomen yliopistot nyt kuluttavat vuodessa n. 2,3 miljardia euroa, niin millä rahasummalla ne tulisivat toimeen, kun 1) maksut eivät tule kyseeseen, 2) yliopistoilla on omien sanojensa mukaan liian vähän rahaa ja 3) yliopistojen alojen ja opiskelijamäärien vähentäminen on useiden kannanottojen mukaan puolifasistista yliopistojen kuristamista.
Eli keräämmekö enemmän veroja vai leikkaamme julkista kulutusta muualta, ja kuinka paljon?
Hei oisko heittää jotain linkkiä tai kirjallisuusviitettä tuosta periytyvyydestä?
Oton kommentti oli hyvä. Juurikin tuosta syystä (kerättävän summan suuruus) olen nähnyt maksullisuuden lähinnä kannustavuuteen liittyvänä kysymyksenä - että ei tehtäis niitä turhia toisia tutkintoja tai jatkotutkintoja vain siksi, että työelämä ei houkuttele. Kannustavuudessa tietysti voi olla muitakin, tehokkaampia keinoja.
Ja jos uskoo, että koulutuksessa on kyse enimmäkseen signaling-ilmiöstä niin maksullisuuden voi nähdä haittaverona : D
Allan:
Hei oisko heittää jotain linkkiä tai kirjallisuusviitettä tuosta periytyvyydestä?
No ainakin Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsaus 1/2009
Lisää viitteitä korkeakoulutuksen periytyvyyteen.
Kivinen, Hedman, Kaipainen: From Elite University to Mass Higher Education. Educational expansion, equality of opportunity and returns to university education. Acta Sociologica 50 (3) 2007:231-247
Kivinen, Ahola, Hedman: Expanding Education and Improving Odds? Participation in Higher Education in Finland in the 1980s and 1990s. Acta Sociologica 44 (2) 2001: 171-181.
Esimerkiksi puolustusvoimien Natoa valmistelevaan budjettiin on ensi vuodeksi varattu satoja miljoonia ja lähivuosiksi peräti miljardeja euroja. Sieltä kyllä liikenisi kaikkeen tähdellisempään. Toisaalta Suomessa on lakkautettu sellainen asia kuin varallisuusvero. Se oli 1) hyvä keino tasata ihmisten sosioekonomisia eroja, 2) hyvä tulonlähde valtionkassalle. Kolmanneksi Suomen valtio tukee koko ajan vientiteollisuutta, missä yhteydessä liikkuu myös melkoisia summia – muutama miljoona ei näes liikauta isoa bisnestä mihinkään suuntaan. (Ja edelleen, yliopistoihin vain välillisesti liittyen, kuntataloudet sijoittavat rahojaan käsittämättömiin pullistelukohteisiin sen sijaan, että käyttäisivät ne siellä missä niitä tarvitaan eli sosiaali-, terveys- ja koulutusalalla.)
Suomen vuotuisesta budjetista olisi loppujen lopuksi napattavissa miljardeja euroja hyvinvointi- ja sivistysyhteiskunnan ylläpitämiseen. Sitä vain ei haluta tehdä. Poliittista tahtoa puuttuu. Nykyistä ideologiaa ylläpitävät tietysti ensisijaisesti suuret porvaripuolueet. Minusta vihreiden hymistely niiden rinnalla on inhottavaa ja vastenmielistä.
Vellu: Noissa Graduate Tax -yhteiskunnissa (esim. Australia, Iso-Britannia) korkeakoulutuksella palkkataso myös nousee aika kovalle tasolle muuhun väestöön verrattuna.
Nythän Suomessa laaja koulutus on mahdollistanut sen, että meillä on esimerkiksi aika laaja insinöörireservi, joka tekee suhteellisen matalalla palkalla hommia. Tämä on osaltaan estänyt esimerkiksi rivikoodauksen ulkoistusta muualle suuremmassa mitassa kuin korkeiden palkkatasojen maissa. Samalla julkinen talous on hyötynyt suuremman joukon tuomasta laajasta veropohjasta.
Tämä ei välttämättä ole tulevaisuuden haasteiden kannalta optimaalinen tai pysyvä (näyttäisi siltä että tarvitsisimme oikeasti huippuja), mutta pitää ottaa huomioon kaikissa Graduate Tax -kaavailuissa. Mielestäni koulutettavien määrän vähentäminen ajaisi vähän samaa asiaa, mutta sillä voi olla jotain muita haittavaikutuksia.
Pohdin vaan tuosta maisteriverosta tai vastaavasta, että jos sellaisen ottaisi käyttöön, niin pitäisikö se sitten mielestänne myös korvamerkitä yliopistoille? Jos ei, niin silloinhan sen rahan voi periaatteessa kerätä millä tahansa muullakin verolla, paitsi jos nimenomaan halutaan verottaa koulutettuja ja mahdollisesti rahakkaampiin töihin päässeitä. Mikä ei sinänsä ole mielestäni huono ajatus.
Lähetä kommentti