Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä lähes minkä tahansa kielen oppiminen on rikastavaa ja avartavaa –ehkä myös, koska kielten oppiminen on itselleni aina ollut helppoa. Silti vellova keskustelu ruotsin asemasta on saanut minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että sen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa tulisi harkita uudelleen, erityisesti kaikille pakollisena kouluaineena.
Ruotsi on sinänsä perusrakenteeltaan melko yksinkertainen kieli esimerkiksi suomen kielen sijajärjestelmään tai venäjän verbien aspekteihin verrattuna. Lisäksi ruotsia näkee ja kuulee jatkuvasti suomalaisessa yhteiskunnassa, koska kaiken maitopurkista junan kuulutuksiin tulee olla kahdella virallisella kielellä. Ruotsin oppimisen ei siis sinänsä kuuluisi olla niin vaikeaa kun se tällä hetkellä monille on, elleivät asenteet torjuisi sitä niin voimakkaasti.
Tämä negatiiviseen asenteeseen ruotsia kohtaan vaikuttavat niin historialliset kuin ajankohtaisemmatkin syyt. Historiallisesti katsoen ruotsi on tavallaan hieman samassa asemassa kuin siirtomaakielet monissa Afrikan maissa: se on entisen valloittajan kieli, jota eliitti aikoinaan käytti, ja joka dominoi suomalaista yhteiskuntaa niin politiikassa kuin koulutuksessakin. Tilanne ei tietenkään ole täysin verrannollinen, mutta uskon, että ruotsi-vihan takana on osittain edelleen ajatus bättre folkista ja suomen kielen alistamisesta pitkäksi aikaa maaseudun yksinkertaisen kansan kieleksi. Tätä nykyä valtasuhteet kielten välillä ovat käytännössä muuttuneet ja suomi dominoi ruotsia, mutta ruotsin asema edelleen heijastaa vanhoja valtasuhteita.
Tätä nykyä suurimmassa osassa maata ruotsin kieltä ei näe tai kuule juuri muualla kuin selvästi kaksikielisillä alueilla. Ruotsia ei tarvitse suuressa osassa Suomea käyttää käytännössä ikinä eikä sitä kuule kadulla paljoakaan. Ruotsissakaan vieraillessa suomenruotsista ei ole aina apua, koska siellä puhuttavat ruotsin murteet eroavat suomenruotsista huomattavasti. Ruotsin kieli toki välittää omaa suomenruotsalaista kulttuuria, joka eroaa niin suomalaisesta kuin ruotsalaisestakin kulttuurista. Väittäisin kuitenkin, että suomessa puhuttavan suomenruotsin välittämä kulttuuri ei eroa niin ratkaisevasti suomalaisesta kulttuurista, että sen oppiminen todella olisi koko Suomessa tärkeätä. Kieliä, jotka todella lisäisivät ymmärrystä vieraita kulttuureja ja erilaista ajattelutapaa kohtaan, ovat esimerkiksi venäjä, espanja tai arabia, joiden puhujia on myös maailmanlaajuisesti huomattavasti enemmän kuin ruotsin. Niiden opetuksen olisi ilo nähdä lisääntyvän, koska niistä on myös eniten hyötyä globalisoituvassa maailmassa, jossa toisten kielten ja kulttuurien ymmärtäminen on entistä tärkeämpää. Ruotsin opettaminen pakkopullana syö siis resursseja jotain todella uutta ja erilaista välittävien kielten opettamiselta, eikä torjuvien asenteiden vuoksi välttämättä edes lisää ymmärrystä suomenruotsalaisten historiallisesta asemasta Suomessa .
Oman äidinkielen puhuminen on erittäin tärkeä asia – yleensä vain äidinkielellään pystyy löytämään juuri oikeat sanat ilmaisemaan esimerkiksi tunteitaan. Omasta äidinkielestä puhuminen herättää paljon vahvoja tunteita enkä missään tapauksessa halua vähentää suomenruotsalaisten mahdollisuuksia puhua äidinkieltään. Pikemminkin haluan kiinnittää huomiota siihen, kuinka tämän kuitenkin suhteellisen pienen vähemmistökielen asemaa maassamme pitäisi harkita uudelleen. Onko todella järkevää, että peruskoulussa käytetään resursseja sellaisen kielen opettamiseen, josta (rohkenen väittää) suurelle osalle oppilaista siitä ei jää paljoakaan mieleen? Onko ruotsinkielisten saatava palvelua ruotsiksi myös Lappeenrannassa, missä kadulla kuulee enemmän venäjää kuin ruotsia? Tai voisiko kaksikielisyyden rajoittaa vain niille alueille, missä ruotsinkielisten määrä ylittää jonkin tietyn prosenttiluvun? Tällaista prosenttiajatteluahan jo harrastetaan kadunnimikylttien suhteen, ja se mahdollistaisi oman äidinkielen puhumisen arjen ympäristössä, mikä kuitenkin kaikkein tärkeintä. Olisi lisäksi mielenkiintoista tietää, kuinka usein suomenruotsalainen todellisuudessa saa palvelua ruotsiksi missä päin tahansa Suomea – käytännössä kun esimerkiksi ns. virkamiesruotsin suorittaminen ei tarkoita, että kieltä todellisuudessa osaisi.
Ruotsinsuomalaisten ja suomenruotsalaisten määrien välillä ei ole kovin suurta eroa. Kuitenkin suomen kielen asema Ruotsissa on sama kuin saamen Suomessa (virallinen vähemmistökieli). Tämä kertoo osuvasti siitä, kuinka ruotsin kielen asemassa on kyse historiallisesta menneisyydestä eikä niinkään ajankohtaisesta ilmiöstä. Ruotsi on epäilemättä yksi parhaiten suojeltuja vähemmistökieliä maailmassa, vaikka se on täysin elinvoimainen kieli eikä vaarassa kuolla puhujien vähentyessä, eikä siis sinänsä tarvitse erityistä suojelua. Yksi mahdollisuus uudistaa Suomen vähemmistökieliä koskevaa politiikkaa olisikin se, että koulussa olisi valittava saamen ja ruotsin väliltä. Uskon, että tämä parantaisi pidemmällä tähtäimellä kummankin kielen asemaa, ja poistaisi ruotsista etuliitteen pakko-.
1 kommentti:
Hyvä kirjoitus.
Minusta on syntyperäisenä lappeenrantalaisena välillä tuntunut tosi vieraannuttavalta sellainen tietty kulttuurin säilyttämiseen vetoaminen ruotsin kielestä keskusteltaessa, koska se suomenruotsalainen kultturi todella on siellä niin vähäistä ja etäistä. Idässä ruotsin opiskelu sinänsä ehkä välittääkin vähän erilaisempaa kulttuuria Länsi- ja Lounais-Suomesta, mutta pitäisin silti tärkeämpänä sitä, että olisi mahdollisuus opiskella sellaista kieltä, joka hyödyttää työllistymistä, työntekoa ja yrittämistä. Voisi jopa sanoa, että ruotsin pakollinen opiskelu Itä-Suomessa on aluepoliittisesti epäreilua, kun käytännössä venäjä tukisi toimeentulonkin mahdollisuuksia siellä paljon paremmin. Liian hyvin siellä kun ei noin taloudellisesti mene.
Lähetä kommentti