Ristiriitaisuuksia

Kun tulee käymään kotona Kainuussa, kuten nyt joululomalla, tekee heti mieli alkaa bilettää.

Tänään krapula-aamunani päätin katsoa toistamiseen elokuvan Sinkkuelämää 2. Tutustuttuani kyseiseen leffaan ihan elokuvateatterissa asti erään tyttöjen illan merkeissä oli minulle jäänyt pakonomainen tarve tsekata se uudemman kerran joskus tulevaisuudessa - ei siksi, että kyseessä olisi ollut poikkeuksellisen hyvä kuva vaan siksi, että se herätti minussa voimakkaita tunteita, jotka taas antavat fiiliksen elämisestä. Puhkuin raivoa elokuvan alleviivatessa kuluttamisen riemua. Nauroin katketakseni, kun sinkkisbeijbet lauloivat yhdessä kornisti naisena elon ihanuudesta. Olin ihmetyksestä pyöreänä yhden leffan pääsanoman vuoksi, joka tahtoi kertoa että vaikka kulttuureissa on suuria eroja, on onneksi olemassa muoti, jota sitoo massia omaavat naiset maailman eri kolkista kulttuuritaustoihin katsomatta toisiinsa. Prada yhdistää rikkaat siskot yhteiseen rintamaan. Ihastuttavaa. Nyt halusin kokea nuo suuret tunteet uudelleen ja löytää jotain uutta parjattavaa tuosta palasesta Hollywoodin aivotonta viihdettä, jota vihaan, koska olen vihainen nuori nainen.

Ja kritisoitavaa riitti toisellekin katselukerralle. Tuotteita mainostetaan näkyvästi merkkien vilahdellessa ruudussa häpeilemättömästi. Ladyjen arvomaailmassa ulkonäkö tuntuu olevan suhteettoman tärkeä asia. Lisäksi sinkkiksistä on kerrassaan mahtavaa matkustaa ilmastoystävällisesti jokainen omalla taxillaan lentokentältä hotellille.

Niin sain aamulla jälleen tunteilla darrassani tätä maailman ikävyyttä – Miksei kukaan boikotoi Sinkkuelämää 2 kaltaista roskaa, vaan sen sijaan tyttöjen ja naisten annetaan oppia kimalteen, uutuuden ja merkkien arvostamista vaikkapa kierrätyksen cooliuden sijasta?

Onneksi ympärilläni mörköilevistä kyseenalaisista kulttuurituotteista huolimatta olen kasvanut itse vihreäksi, maanläheiseksi ja tiedostavaksi ihmiseksi. Mutta aina kun menen käymään kavereideni luona Helsingissä, alkaa tehdä ihan hirveästi mieli bilettää. On niin ihanaa karistaa Tampereen velvollisuudet ja yliopisto taakseen ja suunnata etelämmäksi rentoutumaan. Helsingin viikonloppuihin kuuluu ehdottomasti ulkona syöminen, eikä makaronia siellä ole olemassakaan. Niinä viikonloppuina tykkään ahtautua trendikkääseen mekkoon ja käyttää korkkareita sekä mielettömän paljon aikaa laittautumiseen niin että näyttäisin aivan uskomattoman hotilta ja in-tyypiltä. Kun pääkaupungin kaveriporukkamme palaa fancystä baarista, teemme sen taxilla ja poikkeamme matkalla mäkkärissä. Matkalla viihdytämme kuskia laulamalla iPodini säestyksellä.

Kaksoiselämäni on minusta toisaalta kutkuttavaa, toisaalta sisälmyksiäni riipivää. On järkyttävää huomata kerta toisensa jälkeen olevansa itse osa systeemiä ja vieläpä nauttivansa siitä. Löydän usein itseni tekemästä asioita, joita en periaatteessa kannata tai arvosta, mutta jotka palvelevat hedonistista minää. Syntien anteeksisaaminen jesseltä ei riitä jos mielii olla mukana pelastamassa maailmaa – silloin täytyy konkreettisesti kantaa kortensa kekoon ja kolikkonsa Punaisen ristin lippaaseen kaikkien yhteiseksi hyväksi. Mutta vihreälle mikään henkilökohtainen uhraus ei ole kylliksi. Rosa Meriläisen sanoin tosivihreä tappaa itsensä kompostiin, mikä sekin tosin tuottaa lopulta päästöjä ilmakehään.

Päätän jatkossa yrittää ymmärtää myös niitä, joiden mielestä Sinkkuelämää 2 oli hyvä leffa. Ehkä jokainen meistä ansaitsee satunnaiset aivottomat hetkensä?