Seuraava on 27.2.2009 julkaistu kanannotto
Tampereen yhdyskuntalautakunta päätti laskea Tampereen ydinkeskustan nopeusrajoituksen 30 kilometriin tunnissa. Tampereen vihreät nuoret kiittää nopeuden laskemista kannattaneita jäseniä turvallisuutta edistävästä päätöksestä.
"Nopeuden vähentäminen neljästäkympistä kolmeenkymppiin voi tuntua pieneltä askeleelta, mutta se pelastaa tutkitusti ihmishenkiä.", toteaa Tampereen vihreiden nuorten hallituksen jäsen Heikki Sairanen "Autoilijan näkökulmasta muutos todella on mitätön. Matkan viimeisen kilometrin ajaminen uuden rajoituksen mukaan pidentää matka-aikaa alle puoli minuuttia."
Erityisesti Tampereen vihreät nuoret kiittää kansalaisrohkeudesta lautakunnan vihreitä jäseniä Kirsikka Siikiä ja lautakunnan varajäsen Juhana Suoniemeä. Siik ja Suoniemi äänestivät lautakunnassa ryhmä-XL:n yksittäisen sopimuksen vastaisesti. Vihreät ovat sitoutuneet vain pormestariohjelmaan, jossa ei nopeusrajoituksista puhuta sanaakaan. Ohjelmassa sen sijaan puhutaan keskustan turvallisuuden kehittämisestä, liikennemuotojen turvallisesta kehittämisestä ja läpiajon ohjaamista kehäväylille. Kaikki nämä toteutuvat kun nopeusrajoitusta lasketaan.
Tampereen vihreät nuoret vaatii Tampereen vihreiden valtuustoryhmältä paluuta takaisin perinteiseen vihreään politiikkaan, jossa päätöksenteko on avointa ja omantunnon mukaan äänestämisestä ei ole seurannut nuhteluita. Ihmishenkien pelastaminen muutaman autoilijan pienen haitan perusteella on selkeästi omatunnon kysymys ja on väärin vaatia ihmisiä toimimaan omantuntonsa vastaisesti.
"Kabinettipäätökset ovat jäänne Tampereen kunnallispolitiikkaan menneiden vuosikymmenten aikoina pesiytyneestä huonosta toimintakulttuurista. ", sanoo Tampereen vihreiden nuorten puheenjohtaja Jaakko Stenhäll. "Vihreiden on toimittava tällaista kulttuuria vastaan eikä sen puolesta. On uuden avoimuuden aika!"
perjantai 27. helmikuuta 2009
maanantai 16. helmikuuta 2009
Euroopassa luodaan eurooppaa
Usein kuulee sanottavan, että niin ja niin monta kymmentä prosenttia Suomen lainsäädännöstä tulee nykyään suoraan Euroopan Unionista. Luvut pitävät varmasti paikkansa, mutta mielestäni näin sanottuna keskitytään epäolennaiseen. Olennaista ei ole miettiä, kuinka monta prosenttia yhden maan lainsäädännöstä tulee EU:sta, vaan huomata, kuinka monta prosenttia lainsäädännöstä pätee kaikkialla Euroopassa.
Yhtenäinen lainsäädäntö on se, jolla taataan yhtäläiset ihmisoikeudet koko unionin alueella ja jolla patistetaan kaikki jäsenvaltiot tekemään oman osansa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Samalla yhtenäinen lainsäädäntö on kuitenkin myös se, jolla asetetaan terrorismin torjunta yksityisyydensuojan edelle, tai jolla standardisoidaan ihmiset syömään kaikkialla samanlaisia tomaatteja. Koska EU:n lainsäädäntö on vaikutuksiltaan näin merkittävää ja laaja-alaista, on ensisijaisen tärkeää, että EU:n elimissä asioista on päättämässä ajattelevia, aktiivisia ja lahjomattomia päättäjiä. Lakialoiteoikeus on unionissa varattu komissiolle, mutta euroopan parlamentilla on valta joko hylätä tai hyväksyä lakialoitteet sellaisinaan tai muutoksin. Tämä korostaa europarlamentaarikkojen tärkeyttä ja kesän eurovaalien merkitystä.
Vihreiden osalta tilanne näyttää hyvältä. Keskustan ehdokashankinta näyttää vähintään säälittävältä. Myös puolueen puheenjohtajan näkemys europarlamentaarikoiden tehtävästä on kummallinen. Hänen mielestään siis vaikkapa vihreiden meppien pitäisi parlamentissa ajaa Suomen etuja (mitäköhän nämä yksiselitteiset maamme edut ovat, herra Vanhanen?), eikä sitä ajatusmaailmaa, jonka vuoksi heidät on parlamenttiin äänestetty. Kokoomus on tapansa mukaan hukassa ja kyselee ihmisiltä, että onkos se unioni tyhmä vai ei, ja vasta sen jälkeen päättää, että mitä mieltä asioista pitäisi olla. Vasemmistosta en ole edes kuullut mitään mainitsemisen arvoista. Perussuomalaisten osalta on jännittävää nähdä, miten epäpyhä, mutta oikeastaan niin luonteva allianssi kristillisdemokraattien kanssa tuottaa tulosta. Onneksi puolue sentään luopui ajatuksestaan laittaa ehdokkaita perussuomalaisen rehellisesti vain keräämään ääniä ilman aikomustakaan ottaa paikkaa vastaan.
Se, että sanon vihreiden tilannetta hyväksi, ei kuitenkaan ole seurausta edellä kuvatusta muiden puolueiden tilasta. Meillä epätoivoisen ehdokkaaksi pakottamisen tai kokemattomien julkkisten haalimisen sijaan on saatu ehdokkaaksi puolueen terävintä kärkeä ja lupaavimpia uusia kykyjä. Erityisen iloinen olen kaimani Touko Aallon ehdokkuudesta. Nuoresta iästään huolimatta siinä on ehdokas, joka varmasti hallitsee asian, osaa puhua (myös ranskaksi), verkostoitua ja tehdä yhteistyötä. Vihreiden teemat ovat selvimmin euroopanlaajuisia, sillä harvassa oikeassa ongelmassa pelkkä paikallinen toiminta riittää. Siksi toivonkin, että tulemme näkemään asiapitoisen kampanjan ja että yritykset polarisoida vaalit keskusteluksi EU:n näennäisestä hyvyydestä tai pahuudesta epäonnistuvat. Kyseessä on kuitenkin se, millaista eurooppaa halutaan luoda, eikä se, millaiseksi Suomi halutaan torjuntavoitoin umpioida.
Yhtenäinen lainsäädäntö on se, jolla taataan yhtäläiset ihmisoikeudet koko unionin alueella ja jolla patistetaan kaikki jäsenvaltiot tekemään oman osansa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Samalla yhtenäinen lainsäädäntö on kuitenkin myös se, jolla asetetaan terrorismin torjunta yksityisyydensuojan edelle, tai jolla standardisoidaan ihmiset syömään kaikkialla samanlaisia tomaatteja. Koska EU:n lainsäädäntö on vaikutuksiltaan näin merkittävää ja laaja-alaista, on ensisijaisen tärkeää, että EU:n elimissä asioista on päättämässä ajattelevia, aktiivisia ja lahjomattomia päättäjiä. Lakialoiteoikeus on unionissa varattu komissiolle, mutta euroopan parlamentilla on valta joko hylätä tai hyväksyä lakialoitteet sellaisinaan tai muutoksin. Tämä korostaa europarlamentaarikkojen tärkeyttä ja kesän eurovaalien merkitystä.
Vihreiden osalta tilanne näyttää hyvältä. Keskustan ehdokashankinta näyttää vähintään säälittävältä. Myös puolueen puheenjohtajan näkemys europarlamentaarikoiden tehtävästä on kummallinen. Hänen mielestään siis vaikkapa vihreiden meppien pitäisi parlamentissa ajaa Suomen etuja (mitäköhän nämä yksiselitteiset maamme edut ovat, herra Vanhanen?), eikä sitä ajatusmaailmaa, jonka vuoksi heidät on parlamenttiin äänestetty. Kokoomus on tapansa mukaan hukassa ja kyselee ihmisiltä, että onkos se unioni tyhmä vai ei, ja vasta sen jälkeen päättää, että mitä mieltä asioista pitäisi olla. Vasemmistosta en ole edes kuullut mitään mainitsemisen arvoista. Perussuomalaisten osalta on jännittävää nähdä, miten epäpyhä, mutta oikeastaan niin luonteva allianssi kristillisdemokraattien kanssa tuottaa tulosta. Onneksi puolue sentään luopui ajatuksestaan laittaa ehdokkaita perussuomalaisen rehellisesti vain keräämään ääniä ilman aikomustakaan ottaa paikkaa vastaan.
Se, että sanon vihreiden tilannetta hyväksi, ei kuitenkaan ole seurausta edellä kuvatusta muiden puolueiden tilasta. Meillä epätoivoisen ehdokkaaksi pakottamisen tai kokemattomien julkkisten haalimisen sijaan on saatu ehdokkaaksi puolueen terävintä kärkeä ja lupaavimpia uusia kykyjä. Erityisen iloinen olen kaimani Touko Aallon ehdokkuudesta. Nuoresta iästään huolimatta siinä on ehdokas, joka varmasti hallitsee asian, osaa puhua (myös ranskaksi), verkostoitua ja tehdä yhteistyötä. Vihreiden teemat ovat selvimmin euroopanlaajuisia, sillä harvassa oikeassa ongelmassa pelkkä paikallinen toiminta riittää. Siksi toivonkin, että tulemme näkemään asiapitoisen kampanjan ja että yritykset polarisoida vaalit keskusteluksi EU:n näennäisestä hyvyydestä tai pahuudesta epäonnistuvat. Kyseessä on kuitenkin se, millaista eurooppaa halutaan luoda, eikä se, millaiseksi Suomi halutaan torjuntavoitoin umpioida.
torstai 5. helmikuuta 2009
Muutetaan maailmamme ilmaston sijaan
Olin ilmastonmuutosaiheisessa seminaarissa ja uhat lävähtivät taas järkyttäen naamalle.
Tämän hetkiset huonot uutiset ovat Leo Straniuksen esitystä siteeraten seuraavia; kasvihuoneilmiötä kiihdyttäviä kaasuja on päästetty lähivuosina ilmakehään enemmän kuin pahimmissakaan ennusteissa osattiin joitaikin vuosia sitten arvioida, ilmastonmuutoksen seurauksena neljännes kaikista maapallon lajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon, korallit ja Amazonin sademetsä tulevat häviämään, jäätiköt sulamaan, miljardit ihmiset kärsimään vesipulasta ja äärimmäiset sääilmiöt lisääntymään. Palautekytkennät (Esim. lämmön noustessa vettä höyrystyy enemmän; vesihöyry on voimakkain kasvihuonekaasu, mutta muodostaessaan pilviä vesihöyry toisaalta varjostaa maata. Merten lämmetessä ne eivät enää sido niin paljoa hiilidioksidia, eli hiilidioksidia vapautuu ilmaan entistä enemmän jne.) vaikeuttavat ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointia – ilmaston lämpenemiseen liittyy siis riski käsistä riistäytymisestä.
Yksittäinen tähän vuoden aikaan liittyvä surkeuden aihe on lumisten talvien harvinaistuminen ja jopa häviäminen Suomesta – talvet lämpenevät arvioiden mukaan 4-6 astetta vuoteen 2070-2099 mennessä. Talvista tulee myös entistä sateisempia, noilla lämpötilan muutoksilla siis vesisateisimpia. Kuinka moni jaksaa tätä pimeyttä vesisateessa? ”Vettä tulvillaan / on ruma talvisää...”
Voi kaameuksien kaameus. En halua taas kuulla näitä hirvittäviä uutisia. En halua katsella kuvia söpöistä jääkarhun pennuista ja jouluisista pakkapäivistä, kun tiedän niiden olevan pian mennyttä!
Mutta hyviäkin uutisia on. Ehdimme tehdä katastrofin välttämiseksi tarvittavia päästövähennyksiä vielä joitakin vuosia. Päästöjen vähentämiseen tarvittava teknologia on jo olemassa, mitään uutta ei siis tarvitse keksiä, vaikkei siitä haittaakaan toki ole vaikkapa talouden virkistämiseksi. Jos vertaamme tilannetta, jossa jatkaisimme tupruttelua vanhaan malliin, ja tilannetta, jossa tekisimme ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tarvittavat toimet, on jälkimmäinen selvästi halvempi vaihtoehto pitkällä aikavälillä. Lisäksi ihmiset ovat gallupien mukaan valmiita muutokseen.
Okei! Unohdetaan surkeiden uutisten kanssa synkistely, niitä on jo kuultu, suurin osa meistä tietää hyvin, mitä on tulossa, jos mitään ei tehdä. Eli ei muuta kuin hommiin!
Osa meistä onkin on ruvennut hommiin. Mutta kunnon meininkiin ei kyllä olla vielä päästy. Suomen hallitus tekee esimerkiksi energiaselontekojaan ajattelemalla, että sähkönkulutuksemme kasvaa jatkuvasti, tai sitä saadaan poliittisilla toimilla vähennettyä ehkä 5 % vuoteen 2020 mennessä (EU:n mielestä tulisi vähentää 20 %, jos sekään riittää). Ja mitä kulutukselle oikeasti tapahtuu – se väheni viime vuonna 4 %. Ruotsissakin energiankulutus on ajat sitten kääntynyt laskuun. Kulutuksen vähenemiseen on toki monia syitä, mutta tilanne kuitenkin kuvaa päättäjien asennetta – kunnon tositoimiin ei haluta/osata/tajuta ryhtyä.
Roope Mokka kertoi seminaarissa Demos Helsingin tekemistä havainnoista. Mielipidekyselyiden perusteella näyttää, että ihmiset kyllä tietävät, miten vakava aihe ilmastonmuutos on ja ovat myös valmiita tarvittaviin toimenpiteisiin. Toisaalta moni uskoo, etteivät kaikki muut ole vielä valmiita. Demoksen mukaan on siis vaarana sivustaseuraaja-ilmiö. Seisomme lähtöviivalla odottelemassa, että muutkin ovat valmiita spurttaamaan. Nyt tarvittaisiin siis sellaista henkeä, että tärkeintä on, että kaikki, jotka voivat, lähtevät liikkeelle. Kaikilta tasoilta pitäisi löytyä ihmisiä, jotka tsemppaisivat muutkin vauhtiin, toisin sanoen kaivataan johtajuutta. Meidän on uskottava, että pystymme siihen yhdessä. Kyllä, yes we can, kuten Obama sanoi.
Mutta osa meistä on jo aloittanut. Juokseminen saattaa kuitenkin muistuttaa epämääräistä säntäilyä. Ekologinen elämäntapa ja valinnat eivät ole vielä helppoja! Tietoa ympäristöystävällisyydestä saa onkia jos jostakin tuutista eikä sitä aina jaksa tehdä. Ja jotkin valinnat ovat liian kalliitakin.
Konkreettiset valintatilanteet ovat kriittisiä pisteitä ilmastokatastrofin estämisessä. Jos kouluruokalassa ei ole tarjolla maittavaa kasvisruokaa, miksi valitsisin sen, vaikka se on selkeästi vähempipäästöistä kuin sekaruoka? Jos olen päättänyt rakentaa oman talon, miten voin tehdä siitä passiivitalon, jos rakennusvalvonta ei tuo vaihtoehtoja aktiivisesti esiin tai tarvittavat rakennustarvikkeet eivät ole rautakaupassa esillä? Miten haaveilisin kaukomaalomamatkan sijaan Suomessa reissaamisesta, jos aikakauslehdessäni hehkutetaan vain Thaimaan hiekkarantoja? Miten voin vertailla tuotteiden päästöjä, jos niistä ei kerrota kauppakuitissa?
Vähähiilisempi Suomi ja maailma vaativat mittavia toimia. Poliittisten päätösten tulee olla jämäkämpiä ja loogisempia. Syöttötariffit pitää siirtää turpeelta tuulisähkölle, ruoan arvonlisävero kohdistaa ympäristöystävälliseen ruokaan ja vuosittaiset päästövähennykset tulee kirjata reippaasti lakiin. Jotta vähänpäästöiset valinnat eivät olisi vain viherpiipertäjien trendikästä hapatusta, olisi johtajien ja esikuvien tultava esiin omien elämäntapavalintojensa kanssa. Tietoa valinnoista pitäisi olla helposti saatavilla ja sen pitäisi olla ymmärrettävää ja konkreettista. Kestävä elämäntapa pitäisi saada osaksi peruskoulun opetussuunnitelmaa. Kestävän elämäntavan tulisi toisin sanoen olla helpompaa ja hauskempaa, parempaa kuin kestämättömän.
Melkein kaikki osaavat jo lajitella jätteensä, mutta se ei riitä, koska vain pieni osa kasvihuonekaasupäästöistä syntyy jätteiden käsittelyssä. Jotta päästöjä voidaan vähentää 50-85% vuoden 1990-tasosta vuosisadan puoleenväliin mennessä, kuten Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC vaatii, pitää tehdä kaikki mahdollinen.
Ja kun et jaksa odottaa viimeisenkin Kainuun papan säpsähtämistä, voit vaikka vaihtaa sähkösi tuulisähköön. Se on yksittäisistä henkilökohtaisista valinnoista ehkäpä tehokkain. Ja jos olet sen jo tehnyt, voit esimerkiksi laskea äidin tai kaverin puolesta, miltä hänen sähkölaskunsa näyttäisi vaihtamalla markkinoiden edullisimpaan ekosähköön.
Linkkejä:
Jos haluat vielä paneutua yksityiskohtiin:
Ekosähköjen vertailu ei onnistu yhdellä nettisivulla vielä aivan täydellisesti (kaikkia myyjiä ei löydy sivuilta jne), mutta päivityksiä odotellessa:
Muuten vain: http://www.treehugger.com/
tiistai 3. helmikuuta 2009
SATA-komitean menetetyt mahdollisuudet
Viime aikoina monien mieliä on askarruttanut SATA-komitean vaisu mietintö ja siihen kuinka komitean mietinnöllä pyyhittiin pöytää. En itsekään vain voi käsittää sitä työmarkkinajärjestöjen sosiaalitupoa, joka on ehkä kärkevin osoitus perinteisen ay-liikkeen päämääristä ja solidaarisuuden puutteesta. Hetken aikaa nimittäin ehti jo näyttää siltä, että muidenkin kuin ansiosidonnaisten etuuksien piirissä voitaisiin parantaa. Mutta siinä vaiheessa varmaan Hakaniemessä ja Etelärannassa alkoivat hälytyskellot soimaan ja teollisten alojen miehet löytää toisiaan.
Tällä hetkellä viesti on karu ja selvä: jos olet lomautusuhan alla oleva 55-vuotias metalli-, paperi- tai valkokaulusmies niin voit odottaa että joku pitää puoliasi silloin kun menee vähän heikomminkin. Jos taas olet vaikkapa nuori, pätkätöissä vaikkapa hedelmällisyyden takia oleva nainen, vajaakuntoinen tai muuten vain tehnyt jotain muuta kuin pitkän työuran niin asemaasi ei ole tulossa kauheasti parannusta.
Ajatus sosiaaliturvan ansaitsemisesta tuntuu monista luonnollisesti epäoikeudenmukaiselta, ja niin minustakin. Vieläpä voi ihmetellä, että jos jotain muuta edes tavoitellaan, niin isojen poikien poliittinen tahto loppuu siihen paikkaan. En millään jaksaisi uskoa tulevien 11 kuukauden muutosvoimaan tässä tilanteessa, näillä eväillä, mutta vaihtoehtojen puutteessa se nyt kuitenkin on vain pakko.
Tällä hetkellä viesti on karu ja selvä: jos olet lomautusuhan alla oleva 55-vuotias metalli-, paperi- tai valkokaulusmies niin voit odottaa että joku pitää puoliasi silloin kun menee vähän heikomminkin. Jos taas olet vaikkapa nuori, pätkätöissä vaikkapa hedelmällisyyden takia oleva nainen, vajaakuntoinen tai muuten vain tehnyt jotain muuta kuin pitkän työuran niin asemaasi ei ole tulossa kauheasti parannusta.
Ajatus sosiaaliturvan ansaitsemisesta tuntuu monista luonnollisesti epäoikeudenmukaiselta, ja niin minustakin. Vieläpä voi ihmetellä, että jos jotain muuta edes tavoitellaan, niin isojen poikien poliittinen tahto loppuu siihen paikkaan. En millään jaksaisi uskoa tulevien 11 kuukauden muutosvoimaan tässä tilanteessa, näillä eväillä, mutta vaihtoehtojen puutteessa se nyt kuitenkin on vain pakko.
perjantai 16. tammikuuta 2009
Virnu sai uuden hallituksen
Virnun vuosikokous pidettiin 15. tammikuuta Tampereen Pantin auditoriossa. Kokouksessa käsiteltiin tavanomaiset vuosikokoukseen kuuluvat asiat tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman hyväksymisineen. Näiden lisäksi päätettäviin asioihin kuului hallituksen valinta vuodelle 2009, ja hallituksen kokoonpano tänä vuonna onkin seuraava:
Jaakko Stenhäll (pj.)
Touko Apajalahti
Hanna Hakko
Veli-Matti Partanen
Heikki Sairanen
Allan Seuri
Salla Sinkkonen
Uuden hallituksen puolesta minulla onkin ilo kutsua kaikki Virnun uudet ja vanhat jäsenet mukaan aktiiviseen toimintaan. Parhaiten mukaan pääsee tulemalla rohkeasti mukaan erilaisiin tapahtumiin tutustumaan toimintaan ja toimijoihin. Muun muassa parin viikon välein järjestettävät Virnun hallituksen kokoukset ovat avoimia kiinnostuneille, muiden tapahtumien tavoin. Tapahtumista ilmoitetaan Virnun sivuilla ja sähköpostilistoilla.
Jaakko Stenhäll (pj.)
Touko Apajalahti
Hanna Hakko
Veli-Matti Partanen
Heikki Sairanen
Allan Seuri
Salla Sinkkonen
Uuden hallituksen puolesta minulla onkin ilo kutsua kaikki Virnun uudet ja vanhat jäsenet mukaan aktiiviseen toimintaan. Parhaiten mukaan pääsee tulemalla rohkeasti mukaan erilaisiin tapahtumiin tutustumaan toimintaan ja toimijoihin. Muun muassa parin viikon välein järjestettävät Virnun hallituksen kokoukset ovat avoimia kiinnostuneille, muiden tapahtumien tavoin. Tapahtumista ilmoitetaan Virnun sivuilla ja sähköpostilistoilla.
tiistai 13. tammikuuta 2009
Asuntopolitiikalla pelastetaan keskiluokka vaan ei köyhiä
Seuraava Jaakko Stenhällin ja minun kirjoitus julkaistiin Aamulehdessä 12.01.09
Suomen nykyinen asuntopolitiikka suosii omistusmisasumista ja sorsii vuokralla-asujia. Käytännössä tämä tarkoittaa rikkaiden rikastuttamista köyhien kustannuksella. Tilanne onkin kestämätön. Laman uhatessa tarvitaan reilumpaa asuntopolitiikkaa, sillä nykylinjalla pelastetaan korkeintaan keskiluokka vaan ei köyhiä.
Niin asuntoministeri Vapaavuoren (4.1.) kuin Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkmanin (7.1.) toiveet valtion tulemisesta asuntovelanottajien takaajaksi ovat vain jatkumoa aiemmalle kehitykselle, jossa keskiluokan pelastaminen riittää osoitukseksi yhteiskunnallisesta vastuusta. Samaan aikaan vuokramarkkinoilla vuokrat nousevat hallitsemattomasti vuokra asuntotuotannon pysyvän vajauksen ja rakennusyhtiöiden suhdannehuipulla osoittaman ahneuden seurauksena. Vuokralla asuvista ei pidetä siis huolta nousukaudella eikä lamassa.
Jo tällä hetkellä omistusasumista tuetaan avokätisesti muun muassa verohelpotuksin vuokra asumiseen verrattuna. Keskituloinen ensiasunnonostaja saa parhaimmillaan jopa 1400 euron verohelpotukset korkokuluistaan ja lainat maksettuaan omistaja saa asuntonsa. Vuokra-asujille verohelpotuksia ei ole suotu. Erityisen kohtuuttomaksi tilanteen tekee se, että vuokralla asuvat usein opiskelijat, pätkätyöläiset sekä työttömät, joiden tulotaso ei juuri muutu vuodesta toiseen. Viime aikoina ehdotetut valtion takaukset ja avustukset kasvattavat tätä epäsuhtaa edelleen. Tällöin kansanosa jolla ei ole toivoakaan omistusasunnon hankinnasta jää yhteiskunnassa yhä uudelleen paitsioon. Kaiken huipuksi nyt osoitetut toimet voivat olla kestämättömiä. Esimerkit Atlantin takaa asuntoluottojen tuputtamisesta epävarman maksukyvyn asiakkaille eivät ole rohkaisevia.
Nykyisenä lamapelkojen ja elvytyksen leimaamana aikana tulisikin miettiä helpotuksia myös vuokranmaksajien asemaan. Tällä hetkellä ainoaksi lohduksi on jäämässä seuraavaan suhdannevaiheeseen valmistuvat, valtion tuella rakennetut vuokra-asuntohankkeet. Mikäli omistusasuntojen hankintaa ryhdytään valtion tuella takaamaan, tulee löytää parannuksia myös vuokralla asuvien asemaan. Sopiva keino voisivat olla esimerkiksi väliaikaiset tulonsiirrot kaikkein matalimmille tuloryhmille. Samalla on huolehdittava, että valtion omistusasunnon takaamiset jäävät väliaikaisiksi. Kurjistetuille kansanosille kohdennetut tulonsiirrot ovat lisäksi tehokas keino elvyttää, sillä tällä suurella ihmisjoukolla ei ole yksinkertaisesti varaa säästää.
Heikki Sairanen
Jaakko Stenhäll
Suomen nykyinen asuntopolitiikka suosii omistusmisasumista ja sorsii vuokralla-asujia. Käytännössä tämä tarkoittaa rikkaiden rikastuttamista köyhien kustannuksella. Tilanne onkin kestämätön. Laman uhatessa tarvitaan reilumpaa asuntopolitiikkaa, sillä nykylinjalla pelastetaan korkeintaan keskiluokka vaan ei köyhiä.
Niin asuntoministeri Vapaavuoren (4.1.) kuin Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkmanin (7.1.) toiveet valtion tulemisesta asuntovelanottajien takaajaksi ovat vain jatkumoa aiemmalle kehitykselle, jossa keskiluokan pelastaminen riittää osoitukseksi yhteiskunnallisesta vastuusta. Samaan aikaan vuokramarkkinoilla vuokrat nousevat hallitsemattomasti vuokra asuntotuotannon pysyvän vajauksen ja rakennusyhtiöiden suhdannehuipulla osoittaman ahneuden seurauksena. Vuokralla asuvista ei pidetä siis huolta nousukaudella eikä lamassa.
Jo tällä hetkellä omistusasumista tuetaan avokätisesti muun muassa verohelpotuksin vuokra asumiseen verrattuna. Keskituloinen ensiasunnonostaja saa parhaimmillaan jopa 1400 euron verohelpotukset korkokuluistaan ja lainat maksettuaan omistaja saa asuntonsa. Vuokra-asujille verohelpotuksia ei ole suotu. Erityisen kohtuuttomaksi tilanteen tekee se, että vuokralla asuvat usein opiskelijat, pätkätyöläiset sekä työttömät, joiden tulotaso ei juuri muutu vuodesta toiseen. Viime aikoina ehdotetut valtion takaukset ja avustukset kasvattavat tätä epäsuhtaa edelleen. Tällöin kansanosa jolla ei ole toivoakaan omistusasunnon hankinnasta jää yhteiskunnassa yhä uudelleen paitsioon. Kaiken huipuksi nyt osoitetut toimet voivat olla kestämättömiä. Esimerkit Atlantin takaa asuntoluottojen tuputtamisesta epävarman maksukyvyn asiakkaille eivät ole rohkaisevia.
Nykyisenä lamapelkojen ja elvytyksen leimaamana aikana tulisikin miettiä helpotuksia myös vuokranmaksajien asemaan. Tällä hetkellä ainoaksi lohduksi on jäämässä seuraavaan suhdannevaiheeseen valmistuvat, valtion tuella rakennetut vuokra-asuntohankkeet. Mikäli omistusasuntojen hankintaa ryhdytään valtion tuella takaamaan, tulee löytää parannuksia myös vuokralla asuvien asemaan. Sopiva keino voisivat olla esimerkiksi väliaikaiset tulonsiirrot kaikkein matalimmille tuloryhmille. Samalla on huolehdittava, että valtion omistusasunnon takaamiset jäävät väliaikaisiksi. Kurjistetuille kansanosille kohdennetut tulonsiirrot ovat lisäksi tehokas keino elvyttää, sillä tällä suurella ihmisjoukolla ei ole yksinkertaisesti varaa säästää.
Heikki Sairanen
Jaakko Stenhäll
perjantai 9. tammikuuta 2009
Virnun jäsenkyselyt vuonna 2008
Päädyimme Virnussa tekemään peräti kaksi jäsenkyselyä vuonna 2008. Ensimmäisen teimme heti, kun saimme ajatuksen tällaisen kyselyn hyödyllisyydestä. Toisen tuloksia taas tarvittiin vuoden 2009 toiminnan suunnitteluun.
Tein kummastakin kyselystä jonkinlaisen purun. Pahoittelen kummankin tiedoston pientä sekavuutta.
Helmikuun jäsenkysely 2008
Marraskuun jäsenkysely 2008
Mielestäni tämänkaltainen järjestön kehittäminen on hyödyllistä toimintaa. Joskus hallituksessa istuessa, unohtuu se, miksi hommia tehdään. Esimerkiksi keväällä huomasimme, että järjestö ei todellakaan ollut tarpeeksi aktiivinen poliittisesti, vaikka sen pitäisi ainakin minusta olla ydintehtävämme. Kyselyitä vertailemalla näyttäisi siltä, että tässä edistyttiin... Ainakin jäsenistön mielestä.
Tein kummastakin kyselystä jonkinlaisen purun. Pahoittelen kummankin tiedoston pientä sekavuutta.
Helmikuun jäsenkysely 2008
Marraskuun jäsenkysely 2008
Mielestäni tämänkaltainen järjestön kehittäminen on hyödyllistä toimintaa. Joskus hallituksessa istuessa, unohtuu se, miksi hommia tehdään. Esimerkiksi keväällä huomasimme, että järjestö ei todellakaan ollut tarpeeksi aktiivinen poliittisesti, vaikka sen pitäisi ainakin minusta olla ydintehtävämme. Kyselyitä vertailemalla näyttäisi siltä, että tässä edistyttiin... Ainakin jäsenistön mielestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)