Muuan professori (Ilkka Ruotetsaari) uskoo demokratian palautuvan vaalirahan vähennyttyä. Hänen mainitsemiaan vaikutuksia tulee varmasti tapahtumaan, ja esimerkiksi puoluetuen tarjoaman perusrahoituksen ohjaaminen ihan tavalliseen kenttäväen masinoimaan kampanjointiin voi olla jopa tervettä. Puoluetuen paikkaamärään mukainen jakautuminenhan kun on (ainakin periaatteessa) nollasummapeliä.
Vaikeinta ennustaa koko asiassahan on kohun vaikutus äänestysaktiviisuuteen. Osa vanhoista vanhojen puolueiden äänestäjistä voi jäädä pettyneenä kotiin, mutta toisaalta uudet voimat voivat hyvin kanavoitua protestiin. Kaikesta vaikeudesta huolimatta ajattelin spekuloida, miten kampanjat rakentuisivat tuon ylimääräisen rahan vähentyessä, ja esitän mielipiteinäni pari esimerkkiä:
1) Kampanjoiden fyysinen näkyminen
Niin sanotulla ylimääräisellä rahalla rahoitetut lehtimainokset ja -liitteet ja televisiopaketit vähenevät. Tämä pakottaa ehdokkaita entistä enemmän liikkeelle niihin hypermarketteihin joissa perhependelöijät käyvät sillä työn ja kodin välisellä sekunnilla jolloin he ovat julkisen yhteiskunnan osasia. Sillä vaikka kuinka tuollaista markettilähestymistä voidaan pitää ahdistavana, on se kuitenkin aika äärettömän kustannustehokas tapa kontaktoida ihmisiä.
Nykyinen esimerkiksi Tampereella keskustorille keskittyvä kampanjointihan kun on ollut lähinnä velvollisuus puolueille, joissa erityistä aktiivisuutta osoittavat ihmiset tavoitetaan. Eurovaaleissa telttailumme kantoi varmasti tulosta siksi, että olimme yksin, jolloin ainoan näkyvän yrittäjän rajahyöty ylitti rajakustannuksen heiluen, toisin kuin eduskunta- tai kunnallisvaaleissa.
2) Puolueväen aktivointi
Ruostetsaari puhuu myös puoleväen aktivoinnista keskeisenä tekijänä, joka nyt on jäänyt unholaan. Tästä olen samaa mieltä, vaikkakin olen hieman skeptinen siitä missä määrin tuota on mahdollista elvyttää tilanteessa, jossa rahavarat vähenevät ja asiassa on tiettyä pakonomaista fiilistä.
Osin kyse on siitä, että rämettyneen puoluekoneiston lämmittäminen uudelleen voi olla jopa vaikeampaa kuin uuden luominen tyhjästä. Osin kyse on tosin siitäkin, että politiikka ei vain näyttäydy ihmisille kovin houkuttelevana tavallista elämää täyttävänä harrastuksena. Varsinkin kun bodypumpista, hot joogasta tai vaikkapa avioeroseminaareista tarjotaan kilpailtuja, kiiltäviä harrastepaketteja jotka voi vain valita ajantäytteekseen. Eikä nyt käytävä kohu varmaan toiminnan houkuttelevuutta, ainakaan suurissa puolueissa, ole houkuttelevuutta lisännyt. Uusilla tilanne onkin (omaan kokemukseeni ja eräisiin tilastoihin nojaten) toinen.
3) Väestöllinen hajaantuminen
Jotenkin myös toivoisi, Ruostetsaaren viittausten pohjalta, että kampanjoiden halpeneminen houkuttelisi tuossa kaikessa ruohonjuuritason lähentymisessä myös kalastelemaan myös niiden ryhmien ääniä jotka eivät primetimen-mainosten tai valtalehtien sivujen kautta välity. Käytännössähän tämä tarkoittaa ns. ei-kulttuurillista keskiluokkaa, vähäosaisia ja osaa nuorisosta. Vaikeaksi asian tekee olettamukseni mukaan se, että kyseiset ryhmät ovat paljon hajaantuneempia kuin aiemmin viitattu hypermarket-kansa, joka sentään tulee kootusti työpäivän tarjolle. Ongelmat myös tuottaa toki sekin, että näille hajanaisille ryhmille ei politiikan suuret toimijat ole oikein mitään tarjonneet.
Politiikan sisältöjen suuntaaminen lapsiperheistyneelle keskiluokalle on toki ihan oman analyysinsä aihe, ja se vaatisi laajaa mutinaa lähtien mediamaksusta aina väläyteltyihin veroteknisiin avioliittoihin asti. Sen aika ei ole nyt.
Lisäksi on mainittava, että tietenkin joidenkin toimijoiden voi olla järkevää suunnata rajallinen mainontansa edelleenkin mainostoimistoanalyysin pohjilta taatulle kohderyhmälle missä tilanteessa tahansa. Sehän nyt siirtää myös vaalistrategioiden painopistettä tietynlaisesta kustannustehokuuden johtamisesta tiukempaan differaatioon, sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti