Helsingissä vieraillessa sen huomaa. Rautatieasemien ja metrojen turvallisuus hoidetaan yksityisten vartiointifirmojen avulla, presidentti Putinin tapaiset arvokkaat (ja varakkaat) vieraat työllistävät isoa osaa poliisin kalustosta ja miehistöstä.
Siis hetkinen, yksityinen yritys pitää huolta kansalaisten turvallisuudesta, ja julkista palvelua käytetään yksittäisen henkilön turvallisuuteen. Ja etenkin henkilön, jolla olisi varaa maksaa myös yksityisille yrityksille? Mitä tapahtui valtion väkivaltamonopolille? Vielä oudompaa tästä tekee se, että vartiointifirmat ovat tasaisessa kasvussa, mutta poliisikoulusta valmistuu työttömäksi. Toki jälkimmäisten tilanne on kääntymässä suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä työvoimapulaksi, ja vartijoiksi työllistyy aikalailla eri ihmiset kuin poliiseiksi(, mikä ehkä osaltaan ongelmia aiheuttaakin).
Laajemmin ajateltuna tämä avaa mielestäni mielenkiintoisen tarkastelunäkökulman siitä, mihin yhteiskunta ja valtio ovat menossa. Mikä antaa valtiolle oikeuden olla olemassa ja kerätä veroja? Juuri kanslaisten turvallisuuden ja terveyden takaaminen on mielestäni valtioiden raison d'être. En kiistä, etteivätkö yksityiset yrityksetkin voisi täydentää valtion turvallisuustarjontaa, mutta olisi huomattavasti loogisempaa, jos ne olisivat täydentävässä roolissa, ja tarjoaisivat maksusta lisäturvallisuutta niille, jotka kokevat sellaista tarvitsevansa. Ja yksityiset yritykset tarjoavat hyvin erilaista turvallisuutta, erilaisilla standardeilla ja erilaisita lähtökohdista kun valtion tarjoama, ihannetilanteessa "puolueeton" turvallisuus. Yksityinen turvallisuus puolustaa maksajansa intressejä, jotka voivat erota valtion ja kansalaisten intresseistä. Samoin vartijoiden voimankäytön oikeutus ja määrä herättää kysymyksiä, eikä ole mielestäni sattumaa, että vartiointialan yritykset ovat joutuneet vaihtamaan nimiään maineenmenetyksien myötä.
Sama ilmiö on nähtävissä terveydenhuollon puolella, tosin siellä julkista palvelua on helpompi ja mutkattomampi täydentää(esim. työterveyshuolto, esteettinen kirurgia). On ongelmallista, jos Suomessakin terveydenhuollon yksityistäminen ja julkisen tarjonnan karsinta menee siihen pisteeseen, että sairastavan on pohdittava vakavissaan pitääkö kasata rahat yksityisen puolen operaatioon tai hoitoihin, vai uskaltaako odottaa julkisen jonoissa. Näin ei varmaankaan ole käymässä, mutta yksityistäminen hiipii terveydenhoitoon meillä ennemmin julkishallintoon omaksutun liikeyritysten johtamista mallintavan ajattelutavan vuoksi. Liiketaloudessa olennaisin lähtökohta on tuloksen teko, se mitä jää viivan alle, ja tämä vaatii kulujen ja menojen suhteen optimointia. Jossain kohtaa tasapainoillaan minimipanoksen ja maksimaalisen tuoton rajapinnalla, ja tuossa pisteessä laitetaan henkilöstö- ja muut resurssit äärimmilleen. Itse valitsen mieluummin hukatut resurssit ja tehottomuuden, jos se edes teoreettisesti vähentää hoitovirheiden ja muiden mokien todennäköisyyttä. Jos tällaisilla työttömyysmäärillä meillä ei ole varaa olla tehottomia, niin koska sitten?
Minusta on outoa politiikkaa, että perinteisesti valtion hoitamien tehtävien yksityistäminen aloitetaan alueilta, joita voidaan perustellusti pitää valtion ydintehtävinä. Miksi erimerkiksi Suomessa Veikkauksen monopoliasemasta ei olla yhtä innokkaasti purkamassa, tai Alkon monopolia omalla alallaan? Onko arpojen ja viinan myynti valtion tärkeimpiä tehtäviä? Toki valtio voisi kontrolloida näiden alojen toimintaa viranomaisena, standardein ja lupamaksuin, vaikka varsinainen liiketoiminta olisikin yksityistä liiketoimintaa.
Aleksi Rantala
toim. huom. välitin tekstin, siksi nimeni näkyy alla. -J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti