Olen osallistunut viime aikoina aika paljon erilaisten poliittisten työryhmien työskentelyyn. Työ on ollut hauskaa ehkä erityisesti siksi, että puolueen aktiivien parissa suositaan aina aika edistyksellisiä ajatuksia. On hauskaa pyrkiä hyvällä porukalla nappaaamaan ajan virrasta edistyksellisiä teemoja tai ajatusvirtauksia, ja sitten laittaa niitä vihreän politiikanteon osasiksi. Joku prosentti näistä kun vielä sitten realisoituu oikein suomalaiseen yhteiskuntaankin.
Pääsääntönähän vihreiden oloisella puolueella nyt joka tapauksessa on se, että joitakin asioita edistetään. Tällöinhän aktiivisesti luodaan jotain uutta käytäntöä tai nostetaan esille asia, jonka realisoitumiseen yhteiskunta ei ehkä ole aiemmin ollut kypsä, ja kokeillaan että josko nyt. Esimerkkejä tästä ovat monet yhdenvertaisuuteen, eläintensuojeluun ja vaikkapa ilmastopolitiikkaan liittyvät toimenpiteet. Tarkemmin ajatellen oikeastaan kaikki vihreän liikkeen ideologiaan vivahtavat ulottuvuudet ovat kaapiutuneet 60-luvulta lähtien kehittyneistä tieteellisistä tai eettisistä lähtökohdista, jotka sitten ovat lähteneet valtaamaan alaa jonkinlaisina kulttuurillisina innovaatioina.
Tätä taustaa vasten pyörittelenkin aina välillä ajatusleikkiä siitä, että miltä tuntuisi olla kontra-aktiivisen politiikan bisneksessä. Eli jos puolueena otettaisiinkin kantaa asioihin aina negaation kautta, tunnistaen yhteiskunnan keskeisiä murroskohtia ja niitä ponnekkaasti vastustaen. Alkuvuonna tällaisen puolueen asialistalle olisi siis mahtunut kasvisruokapäivän vastustaminen, työeläkejärjestelmän (ja etenkin työurien) säilyttäminen ennallaan, turkistarhauksen puolustaminen, homoseksuaalien rekisteröityjen parisuhteiden siunauksen estäminen (kirkollisella puolella) ja vaikkapa lääninhallitusten puolustaminen. Kiireistä, mutta varmasti hermoja nostattavaa.
Tuollaista puoluetta suomalaisella politiikan kentällä itse asiassa ei edes ole, vaika niin luulisi. Kristillisdemokraatit ovat tietyllä tavalla hyvin lähellä, mutta etenkin sosiaalipolitiikan ohjelmallisella puoluella tietynlaista viritystä raikkauteen ja edistyksellisyyteen näyttää esiintyvän. Suosittelisin jotakin puoluetta asiaa kuitenkin kokeilemaan melko ennakkoluulottomasti: tietynlaiseen vakaaseen kannatukseen yhteiskunnassa voisi asiasta riippumatta luottaa, lama-aikana hieman suurempaankin. Lisäksi Loka Laitinen voisi lopulta löytää poliittisen kotinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti