Ympäristökasvatus, kestävä kehitys ja koulu
Pari viikkoa sitten eräs hyvin nuori nainen sanoi Aamulehden haastattelussa, että ystävä on joku, jonka kanssa voi vaikka laskea mäkeä punaisella rattikelkalla. Ystävänpäivän ja laskiaisen sattuessa samaan päivään tänä vuonna --en sijoita punaiseen rattikelkkaan, mutta-- löydän ystävän, joka lähtee sellaisella tylsällä ja ehkä jo vähän vanhanaikaisella punaisella liukurilla laskemaan mäkeä kanssani. Aamulehden artikkelissa esiteltiin Vihreä lippu -ohjelmaan kuulunutta lasten vierailua vanhainkotiin. Vihreä lippu -ohjelmassa koulut ja päiväkodit opettelevat kestävän kehityksen eri taitoja valittujen kokonaisuuksien ja painotusalueiden mukaan. Ystävyys sen sijaan on aineetonta ”hyödykettä”, jota voi kuluttaa ekologisesti ja hyvällä mielin.
Ystävyys on osa sosiaalista kestävää kehitystä. En tiedä, kuinka ystävyyttä opitaan tai opetetaan, joten keskityn kestävään kehitykseen oppilaitoksissa yleisemmällä tasolla.
Ympäristökasvatuksen tavoitteiksi kirjataan YK:n ympäristökonferenssissa vuonna 1977: Kasvattaminen tietoisuuteen ja huoleen taloudellisten, sosiaalisten, poliittisesten ja ekologisten tekijöiden vaikutussuhteesta toisiinsa kaupunki- ja maalaisympäristössä. Mahdollistaa jokaiselle tietojen, arvojen, asenteiden, sitoutumisen ja taitojen saaminen, joita tarvitaan ympäristön suojeluun ja parantamiseen. Luoda yksilöille, ryhmille ja koko yhteiskunnalle uusia ympäristöön liittyviä toimintamalleja. (Sytnik et al. 1985; Wolff 2004.) Ympäristökasvatuksessa pyritään usein oppilaan henkilökohtaisen ympäristösuhteen välittömään vahvistamiseen. Omakohtaiset kokemukset nousevat aiemmin korostuneet tiedonhankinnan ylitse. (Cantell, 2004) Ympäristökasvatuksen osallistumistavoitteen mukaan tulee yhteisöille ja yksilöille antaa mahdollisuus työskennellä aktiivisesti ja vastuullisesti ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.
Vuoden 1994 valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa painotetaan luonnon monimuotoisuudesta huolehtimista ja kestävän kehityksen edistämistä. Nykyajan ilmiöiden havainnointi ja analysointi nähdään tärkeinä taitoina oppijalla. Havainnointi lähtee paikalliselta ruohonjuuritasolta suurempiin, globaaleihin, kokonaisuuksiin. Ympäristökasvatus-käsite putoaa tässä vaiheessa pois opetussuunnitelman kielenkäytöstä. Kestävä kehitys kuitenkin tuodaan kaikkia peruskouluja ja lukioita koskevaksi aihekokonaisuudeksi.(Peruskoulun...1994; Cantell 2004.)
Aihekokonaisuudet osana opetussuunnitelmaa
Vaikka kestävä kehitys tulee esille useissa aihekokonaisuuksista, se muodostaa myös oman kokonaisuutensa. Peruskoulussa tämä aihekokonaisuus on nimetty: vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta. Aihekokonaisuuden tavoitteiksi on mainittu:
”oppilas oppii
-ymmärtämään ympäristönsuojelun välttämättömyyden ja ihmisen hyvinvoinnin edellytykset ja niiden välisen yhteyden
-havaitsemaan ympäristössä ja ihmisen hyvinvoinnissa tapahtuvia muutoksia, selvittämään syitä ja seurauksia sekä toimimaan elinympäristön hyväksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi
-arvioimaan oman kulutuksensa ja arkikäytäntöjensä vaikutuksia ja omaksumaan kestävän kehityksen edellyttämiä toimintatapoja
-edistämään hyvinvointia omassa yhteisössä sekä ymmärtämään hyvinvoinnin uhkia ja mahdollisuuksia globaalilla tasolla
-ymmärtämään, että yksilö rakentaa valinnoillaan sekä omaa tulevaisuuttaan että yhteistä tulevaisuuttamme, ja toimimaan rakentavasti kestävän tulevaisuuden puolesta” (Peruskoulun...1994.)
Kasvatuksen tavoitteena on ympäristötietoinen vastuuntuntoinen ihminen, joka tuntee myös vaikutusmahdollisuutensa. Vaikuttamismahdollisuuksien kehittämisen tulee lähteä oppilaan omasta ympäristöstä. Koulun eri toimijoiden tulisi toimia avoimessa yhteistyössä keskenään, jotta oppilaille tarjoutuu mahdollisuus oppia ymmärtämään yhteisön päätöksentekoon liittyvät strategiat. Kouluyhteisön odotetaan toimivan avoimemmassa yhteistyössä ympäristönsä kanssa. Vahventamalla oppilaiden kulttuuri-identiteettiä pyritään vahvistamaan myös oman elintilan tuntemista ja vastuun ottamista siitä. Alueidentiteetin syntyminen kasvattaa tahtoa suojella ja edistää alueen säilymistä niin luonnon kuin kulttuurisenakin ympäristönä. Yhteiskunnan pelisääntöjen tunteminen antaa eväitä omaan vaikuttamiseen työpaikoilla, harrastusten parissa ja järjestöissä niin turvallisuuden ja viihtyvyyden kuin ympäristöongelmienkin eteen. Riippuen tavoitteistaan koulu voi tehdä yhteistyötä esimerkiksi eri viranomaisten, median tai yritysten ja järjestöjen kanssa. (Huotsanen & Åhlberg 2005.)
Mites meillä?
Tampereen kaupungin ympäristöpoliittisessa ohjelmassa vuonna 1994 on kirjoitettu seuraavaa: ”Ympäristökasvatus otetaan osaksi kaikkea kasvatusta. Ympäristönsuojelun onnistuminen edellyttää, että jokainen päättäjä, virkamies ja kuntalainen pitää asiaa tärkeänä ja pyrkii omassa elämässään noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita. Tämän vuoksi opetuksessa ja koulutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota ympäristöasioihin.”
Näitä tavoitteita arvioi vuoden 2000 ympäristöpolitiikan ja ympäristöhallintajärjestelmän auditointi. Selvityksen mukaan ”Peruskouluissa ja lukioissa koulukohtaiset ympäristöohjelmat on viety osaksi opetussuunnitelmaa. Käytännön toteutuminen vaihtelee kouluittain: osa kouluista painottaa kestävän kehitysken teemoja opetuksessa ja kasvatuksessa paljon, osassa toiminta on viety läpäisyperiaatteella osaksi kaikkien aineiden opetusta jne -- ”. Edelleen Opetushallituksen valtakunnallisessa selvityksessä vuodelta 2009 todetaan kolmas osan koulujen rehtoreista arvioineen kestävän kehityksen aihekokonaisuuksien toteutuvan koulun arjessa hyvin vähän jos laisinkaan. (Kartovaara, 2009)
Tampereen ympäristöstrategian (2003) vuosille 2003-2012 tavoitteissa ensimmäisenä johtamisnäkökulmana kaupungin kehittämiseen mainitaan ympäristötietoisuuden lisääminen. Keinoina tavoitteeseen pääsemiseksi mainitaan muun muassa tiedotuksen ja Internet-palveluiden kehittäminen sekä ympäristökasvatuksen ottaminen jatkossa osaksi kaikkea opetusta ja kasvatusta. Tässä yhteydessä ympäristökasvatukseen myös liitetään elinikäisen oppimisen periaatteen soveltaminen. (Yhteistyöllä ympäristön ykköseksi, Tampereen kaupungin ympäristöstrategia vuosiksi 2003-2012, 2003.)
Kuudella Tampereen koululla/päiväkodilla on Vihreä lippu -sertifikaatti ja yhteensä kahdeksan osallistuu toimintaan (www.vihrealippu.fi). Tampereen kestävän kehityksen raportissa 2008 ympäristökasvatukseen osallistumisen kohdalla mainitaan myös vuonna 2002 toimintansa aloittanut luontokoulu Korento. Luontokoulun opetus kohdistuu päiväkoti ja peruskoulu ryhmille. Ympäristöagenttikoulutusta järjestetään myös lukiolaisille. Ekokumppanit Oy:n ylläpitämä ympäristötietokeskus Moreeni järjestää näyttelyitä ja Ekokumppanit Klubi ry ympäristöaiheisia tilaisuuksia. Lisäksi kaupunki tarjoaa kuntalaisille opastettuja luontoretkiä. (Tampereen kaupungin kestävän kehityksen raportti 2008, 2009.)
Eri yhteyksissä ympäristökasvatuksen tavoitteiden painotukset ovat vaihdelleet. Suurin osa tavoitemääritelmistä kuitenkin pohjautuu Tbilisissä annettuun ohjeistukseen. Yhteistä näillä painotuksille on myös tavoite pyrkiä käytännön toiminnan muutokseen. Kaikki ympäristökasvatuksen nimellä kulkeva toiminta ei suinkaan täytä ympäristökasvatuksen tavoitteita. (Wolff 2004.) Ympäristökasvatuksen opettamisen tarkoitus on auttaa yhteisöä ja sen toimijoita yksilöinä hahmottamaan tunteitaan suhteessa ympäristöön. Tarkoitus on myös motivoida vastuulliseen ympäristön hyväksi toimimiseen. Taidollisissa tavoitteissa taas pyritään antamaan ryhmälle taitoja ratkaista ja tunnistaa ympäristöongelmia. Taidot antavat tällöin menetelmät toimia asenteiden mukaan ympäristön hyväksi. Wolff kritisoi ympäristökasvatusta liiasta tavoitteiden ja sisällön kehittämisestä menetelmien kehittelyn sijaan. Toimintamallien kehittely ympäristötietoisuuden ja ympäristöasioiden oppimiseksi on tärkeä ja liian vähäiseen huomioon jätetty osa ympäristökasvatusta. Suuri osa ympäristökasvatuksen nimellä kulkevasta opetuksessa on itse asiassa olevan luonto-opetusta tai esimerkiksi sosiaalisten taitojen harjoittelua, eikä näin täytä Tbilisin ympäristökasvatus konferenssin ohjeita. (Wolff 2004)
Koulujen omia opetussuunnitelmia on arvosteltu ympäristökasvatus-käsitteen löyhästä käytöstä. Paikoin opetussuunnitelmissa esimerkiksi kirjataan ympäristö- tai luonnontieteen oppimistavoitteet ympäristökasvatus otsikon alle. (Lahti, 2000) Suunnitelmissa saatetaan myös jättää määrittelemättä tarkkaan luokka-aste kohtaista aihealueiden käsittelyä ja prosessinomaisen pitkäjänteisen ympäristökasvatustyön sijaan aiheiden käsittely korvataan yksittäisillä projekteilla. Tällöin tiedon prosessointi ja kumuloitumisvaikutus jäävät. Taitojen opettelun ohella opetuksen tulisi muodostaa kokonaisvaltaisempi taidollis-tiedollinen prosessi, johon sisältyisi sekä kulttuurisia, sosiaalisia että luontoon ja ekologiaan liittyviä kohtia.
Valtakunnallisen opetussuunnitelman esittäessä vain löyhän määritelmän aihekokonaisuudesta jää kouluille vastuu oman opetussuunnitelmansa sisällöstä. Monitieteellisyys näkökantana kestävään kehitykseen, omien vaikuttamismahdollisuuksien ja päätöksentekoprosessien ymmärtäminen, henkilökohtaisen luontosuhteen kehittäminen ja koulun arjen toteuttaminen kestävää kehitystä tukien ovat osa kouluille esitetyistä haasteista. Opetustyössä vastaantulevat haasteet tulisi huomioida entistä enemmän opettajien koulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa. Suomen ympäristökasvatusseura on lausunnoissaan vaatinut myös kestävän kehityksen vastuuhenkilö nimeämistä jokaiseen opettajankoulutusyksiköön.
Punainen rattikelkka karkasi käsistäni ja blogi-kirjoitus paisui tekstihirviöksi. Tästä syystä en liitä enää lähteitä kirjoituksen yhteyteen kilometrin pituiseksi listaksi. Ilmaista ympäristökasvatustietoutta, -materiaalia ja esimerkiksi valmiita tehtäväkokonaisuuksia kouluille tarjoavat muun muassa: Suomen ympäristökasvatusseura, WWF ja Vihreä lippu -ohjelma.
-Anne Lehtelä
Kirjoittaja valmistelee pro gradu -työtä taiteen keinoin toteutetusta ympäristökasvatuksesta yläkoulussa ja lukiossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti