Alla minun ja Heikki Sairasen mielipidekirjoitus, joka julkaistiin Aamulehdessä 31.8.2009.
Siisti Tampere kuninkaalle ja kaupunkilaiselle
Aamulehti uutisoi tällä viikolla näyttävästi kuningas Kaarle Kustaan vierailun aiheuttamasta siivousurakasta. Siivoamisen kohteena olivat kaupungin keskeisimmät alueet, joista eräät puhdistettiin jopa yksittäisistä purkkatahroista. Toivottavasti kaupungista jäi kuninkaallisille edustava kuva.
Tampereen siisteyskampanjaa tulisi seuraavaksi ulottaa myös niihin kohteisiin, joita käytetään paljon arkisempiin asioihin. Esimerkkinä tästä on Sorsapuisto, joka tänäkin kesänä on palvellut kaikenikäisiä kesänviettäjiä aurinkoisina päivinä. Valitettavasti kaupunkilaisten olohuoneesta on tullut myös kaupunkilaisten vessa, josta kärsii puiston käyttäjien lisäksi myös lähiympäristö. Ensi kesänä kaupunkilaisten hätää helpottamaan tarvittaisiinkin tilapäiskäymälöitä, esimerkiksi bajamajoja.
Kaupungin siisteyttä ei tule vähätellä. Tässäkin asiassa tarvitaan kuitenkin priorisointia. Ympäristön ja kaupunkilaisten todellinen hyvinvointi on tärkeämpää kuin nurkkien kiillottaminen vieraiden valtojen symbolisia hallitsijoita varten.
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
torstai 13. elokuuta 2009
Ruuan arvonlisäveron vähentäminen on hulluutta
Suomen hallitus on laskemassa ruuan arvonlisäveroa 17 prosentista 12:sta. Ajatus veronvähennykseen oli mielestäni typerä jo syntyessään, mutta nykyinen taloudellinen tilanne tekee siitä vielä aavistuksen typerämmän.
Ruuan ALV:n laskeminen on hyvin kallista. Kyseistä veronalennusta ei myöskään korvata tällä hetkellä yhtään millään veronkorotuksilla, joten on turha ajatella tämän veronalennuksen lisäävän progressiota merkittävästi.
Merkittävä ongelma ruuan arvonlisäveron vähentämisessä on se, ettei ruokakauppa Suomessa ole aidosti kilpailtu ala. Tämän vuoksi on erittäin todennäköistä, että merkittävä osa veronalennuksesta jää kaupalle. Merkit ovat aika vahvasti ilmassa jo nyt: ruuan hinta putoaa maailmalla ja pitäisi pudota siis suomalaisessa lähikaupassa. Näin ei kuitenkaan tällä hetkellä näytä käyvän, koska kauppa odottaa veronalennuksia. Veron laskiessa kuluttajat ja media ovat tavallista tarkempia hintojen putoamisesta. Oikeasti pitäisi olla tarkkana jo nyt.
Jos vero siirtyisikin hintoihin kunnolla, kohdistuisivat veronalennukset pääasiassa rikkaimpaan kansanosaan. Niin oudolta kuin se tuntuukin - rikkaat käyttävät suhteessa vain vähän vähemmän rahoistaan ruokaan kuin köyhät.
Erityinen ongelma suunnitellussa veronalennuksessa on se, ettei ravintolaruuan verotusta kevennetä samalla kuin kaupoista ostettavan tai vaikkapa ravintolasta ulos kannetun ruuan hinta laskee. Ravintolaruokailu työllistää kokkeja ja tarjoilijoita, joten pahimillaan tämä veroalennus voi jopa lisätä työttömyyttä. Onpa ravintolaruokailu myös keskimäärin ympäristöystävällisempää kuin kotona tehty ruoka, sillä raaka-aineet saadaan käytettyä tehokkaammin.
Kaiken tämän jälkeen voidaan vielä kysyä, onko ruuanhinnan laskeminen todella mielekästä politiikkaa muutenkaan. Hulluin esimerkki jonka olen keksinyt: veronalennus tulee laskemaan makeisten hintaa mutta esimerkiksi hammastahnan hinta säilyy nykyisellään. Onko todella kaikkien etu, että ihmiset käyttävät suuremman osan tuloistaan ruokaan?
Keskustalaisten into vähentää ruuan verotusta johtunee siitä, että he kuvittelevat veronalennuksen parantavan maatalouden kannattavuutta Suomessa. Itse uskallan epäillä jopa tätä väitettä. Onko nimittäin mitään syytä olettaa, että ihmiset siirtyisivät enemmän suomalaisiin elintarvikkeisiin? Ei ole.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto julkaisi viime viikonloppuna aiheesta kannanoton:
ViNO: Ruuan arvonlisäveroalennuksen sijaan perusvähennyksen korotus
Kuvan lähde ja lisenssi:
torstai 9. heinäkuuta 2009
TOAS ja ansaittu yhteiskunta
Pari päivää vanhan Aamulehden uutisen kommentit herättivät taas mielessä vanhan ärsyyntymisen aiheen, nimittäin joidenkin piiloasenteen eri ryhmien "ansaitusta paikasta" yhteiskunnassa. Taustaksi tähän siis mainittakoon, että TOASkin pääsee nyt sijoittumaan keskustaan ja sen tuntumaan aiempaa paremmin tonttien hinnan laskiessa ja rakennusliikkeiden tehdessä rakennuttajalle mielekkäämpiä tarjouksia.
Markkinatilanteen hyödyntäminen opiskelijoiden (ja rakennusliikkeiden siinä samalla) eduksi ei nyt kuitenkaan kelpaa kaikille. Opiskelijat kun eivät "ole ansainneet" keskusta-asumista, toisin kun kunnon ihmiset jotka ovat säästäneet elämänsä aikana satoja tuhansia euroja keskusta-asumiseen. Tämän elämyksen sitten etuuksilla elävät opiskelijat tulevat pilaamaan ja metelöimään heidän seuduilleen "jotka ovat siitä maksaneet". Kritiikkiä ei toki muuta se, että opiskelija saa saman verran opintotuen asumislisää, mikäli vuokra nousee hieman 200 euron yli.
Joka tapauksessa asian kritiikissä huvittavaa ovat oikeastaan suomalaisen porvarillisuuden kaksi puolta, jotka vääntävät kättä. Toisaalla on TOAS, joka vapaiden markkinoiden tilannetta hyödyntäessään suuntaa pääomiaan omien asiakkaidensa kysynnän mukaan. Tuollaisen markkinaehtoisuuden (ja vieläpä sen tukiessa rakennusliikkeiden osakkeenomistajia) luulisi lämmittävän kenen tahansa kapitalistin sydäntä. Toisaalla on taas sitten Tampellan kovan rahan omistusasuja, joka on luonnollisesti tehnyt joko sosiaalisen arvonnousun (sykähdyttävää) tai perityn rahan (kunnioitettavaa) avulla oman asumisvalintansa Tampereen kalleimmille alueille. Ja sitten se arvokas valinta vain riistetään pois mahdollistamalla ties minkälaisista sosiaalisista luokista tulevia opiskeljoita.
Olen joskus miettinyt, miten Suomen ainoan porvaripuolueen Kokoomuksen keskuudessa näitä asioita mietitään. Miten rintamalinjat asettuvat silloin kun joskus ironisestikin vastakkain asettuvat markkinoiden järkevä toiminta (tai vaihtoehtoisesti markkinoiden ulkoisvaikutukset) ja ilmeisten kannattajien asenteet. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa, että ainakaan elinkeinoelämän asenteet eivät ole aina puhtaan tai pyyteettömän markkinahenkisiä. Tämä näkyy jo yksin siinäkin, että EK:n ja Suomen Yrittäjien edut käyvät melko usein hieman ristiin, eikä SY:n porukoita työmarkkinaosapuolena oteta vieläkään täysin vakavasti. Tämä on jotenkin yllättävää, sillä jos markkinoiden haluttaisiin toimivan samoin kaikille ja vielä mahdollisimman vapaina, luulisi myös neuvotteluvaateiden olevan melko yhtenäisiä.
Todellisuudessahan aina löytyy Sukareita, ja menneisyydessä nyt vaikka Waldeneita, jotka kannattavat markkinoiden vapautta ja ohjautuvuutta aina niin kauan kuin ne palvelevat omaa etua. Jos taas eivät toimi, niin silloin kaikki keinot maakuntakaavojen muuttamisesta puolitehottomiin devalvaatioihin ovat yleensä olleet sallittuja. Sen jos minkä luulisi käyvän ainakin ideologisten talousmiesten, ja monien kokoomuslaisten, luonnon päälle. Ja onhan se käynytkin, jos yhtään vaikka Vapaavuoren viime aikojen toimintaa on seuraillut.
Markkinatilanteen hyödyntäminen opiskelijoiden (ja rakennusliikkeiden siinä samalla) eduksi ei nyt kuitenkaan kelpaa kaikille. Opiskelijat kun eivät "ole ansainneet" keskusta-asumista, toisin kun kunnon ihmiset jotka ovat säästäneet elämänsä aikana satoja tuhansia euroja keskusta-asumiseen. Tämän elämyksen sitten etuuksilla elävät opiskelijat tulevat pilaamaan ja metelöimään heidän seuduilleen "jotka ovat siitä maksaneet". Kritiikkiä ei toki muuta se, että opiskelija saa saman verran opintotuen asumislisää, mikäli vuokra nousee hieman 200 euron yli.
Joka tapauksessa asian kritiikissä huvittavaa ovat oikeastaan suomalaisen porvarillisuuden kaksi puolta, jotka vääntävät kättä. Toisaalla on TOAS, joka vapaiden markkinoiden tilannetta hyödyntäessään suuntaa pääomiaan omien asiakkaidensa kysynnän mukaan. Tuollaisen markkinaehtoisuuden (ja vieläpä sen tukiessa rakennusliikkeiden osakkeenomistajia) luulisi lämmittävän kenen tahansa kapitalistin sydäntä. Toisaalla on taas sitten Tampellan kovan rahan omistusasuja, joka on luonnollisesti tehnyt joko sosiaalisen arvonnousun (sykähdyttävää) tai perityn rahan (kunnioitettavaa) avulla oman asumisvalintansa Tampereen kalleimmille alueille. Ja sitten se arvokas valinta vain riistetään pois mahdollistamalla ties minkälaisista sosiaalisista luokista tulevia opiskeljoita.
Olen joskus miettinyt, miten Suomen ainoan porvaripuolueen Kokoomuksen keskuudessa näitä asioita mietitään. Miten rintamalinjat asettuvat silloin kun joskus ironisestikin vastakkain asettuvat markkinoiden järkevä toiminta (tai vaihtoehtoisesti markkinoiden ulkoisvaikutukset) ja ilmeisten kannattajien asenteet. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa, että ainakaan elinkeinoelämän asenteet eivät ole aina puhtaan tai pyyteettömän markkinahenkisiä. Tämä näkyy jo yksin siinäkin, että EK:n ja Suomen Yrittäjien edut käyvät melko usein hieman ristiin, eikä SY:n porukoita työmarkkinaosapuolena oteta vieläkään täysin vakavasti. Tämä on jotenkin yllättävää, sillä jos markkinoiden haluttaisiin toimivan samoin kaikille ja vielä mahdollisimman vapaina, luulisi myös neuvotteluvaateiden olevan melko yhtenäisiä.
Todellisuudessahan aina löytyy Sukareita, ja menneisyydessä nyt vaikka Waldeneita, jotka kannattavat markkinoiden vapautta ja ohjautuvuutta aina niin kauan kuin ne palvelevat omaa etua. Jos taas eivät toimi, niin silloin kaikki keinot maakuntakaavojen muuttamisesta puolitehottomiin devalvaatioihin ovat yleensä olleet sallittuja. Sen jos minkä luulisi käyvän ainakin ideologisten talousmiesten, ja monien kokoomuslaisten, luonnon päälle. Ja onhan se käynytkin, jos yhtään vaikka Vapaavuoren viime aikojen toimintaa on seuraillut.
torstai 11. kesäkuuta 2009
Johan nyt on markkinat
Jotenkin olen viime aikoina miettinyt kovin paljon markkinoita, yhtiöittämistä ja kilpailutuksia. Taustalla on toisaalta kaupungeissa esiintyvä suuntaus kohti erilaisia yhtiöittämisiä tai liikelaitosmyyntejä ja toisaalta valtion palveluiden järjestyminen erilaisiin valtionyhtiöihin.
Olen aina ollut sitä mieltä, jo ihan koulutuksenikin kautta, että eri organisaatioiden kannattaa keskittyä ydintehtäviinsä ja erikoistua niihin. Kaupungin kannattaa järjestää palveluita erilaisille asukkailleen hyviä ja huonoja aikoja varten, mutta mielellään nojautuen selkeisiin periaatteisiin. Yhtäläisiin mahdollisuuksiin ihan arvopohjalta tähtäävä peruskoulutus on aika selkeästi kunnan ydintoimintaa ja -palvelua. Sen sijaan jokin tietotekninen palvelu, tai suoranainen tuote, on aika selkeästi jotain mille vapailla markkinoilla on toimiva tarjooma- ja hinnoittelumekanismi. Väliin jää se kaikki muu toiminta, jonka käsittelyssä yhdistyy suloisesti poliittiset ambitiot ja ainakin näennäisesti järkiperusteinen argumentointi.
Asiaa ei tietenkään helpota se, että käsitteitä ja asioita sotketaan yleensä mahdollisimman tehokkaasti. Minun näkökulmastani ongelmat tiivistyvät oikeastaan kolmeen eri sarjaan:
1) Puhuttaessa vaikka infrapalveluiden tuotannosta ja sen järkevästä toteuttajasta hypätään hyvin helposti vaikka hyvinvointipalveluiden yksityistämiskehitykseen. Se on toisaalta harmi, sillä molemmat ansaitsisivat omat keskustelunsa johtuen jo ihan siitäkin, että eri alojen kustannusrakenteet, markkinatoimijat ja toimialojen kehityskulut eroavat aika paljon.
2) Yksityistämisen ja kilpailutuksen näkeminen perinteisenä oikeiston ideologisena missiona. Minun on kuitenkin aika vaikea nähdä sitä, miksi järkeviä toimenpiteitä tulee vastustaa vain siksi, että ne sattuvat osumaan yhteen joidenkin toisten toimijoiden ideologisen kehyksen kanssa. Ei varmaan meillä vihreilläkään ole mitään sitä vastaan, jos joku toinen puolue ottaa meille ideologisesti oikeita asioita ajaakseen suorastaan pragmaattisista lähtökohdista.
3) Markkinat ja yrittäminen nähdään jotenkin epäilyttävänä toimintana. Yksityistämisen jälkeen jotenkin kaupungin veronmaksajien "tulee maksaa myös yritysten voitot palveluiden kustannusten lisäksi". En näe kyllä tässäkään ongelmaa niin kauan kunhan verorahoja kuluu vähemmän ja palvelu pysyy yhtä laadukkaana. Minusta on jopa kansantaloudellisesti esteettistä ajatella, että joku pystyy järjestämään tuotannon niin tehokkaasti, että saa jostain niinkin epäseksikkäästä kuin kuntasektorin palvelutoiminnasta vielä voittoakin irti. Kyllä sellainen kansalainen, yrittäjä tai osakas, suorastaan palkinnon ansaitseekin.
Siltikin asiasta toivoisi jotain kunnollista, harkittua keskustelua. Mikä on kaupungin tehtävä ja missä taas markkinat tulevat vastaan. Tulen pitämään huolen että Virnu jotain asiasta syksyllä järjestää, toivottavasti yhdessä muiden toimijoiden kanssa.
Kunnallisella puolella käsitteillä on sentään mahdollisuus pysyä jotenkin näpissä. Valtion palveluiden osalta tilanne on, jos mahdollista, vielä mutkikkaampi. Ensinnäkin valtio-omisteisten yhtiöiden yhdistäminen toisaalta kriiseihin varautumiseen ja toisaalta kaikkien omistajien tasapuoliseen kohteluun on hankalaa, jolloin kysymyksenasettelu käsittelee lähinnä yritystoiminnan perusteita. On jotenkin kohtuutonta odottaa yksityiseltä osakkeenomistajalta huolenpitoa kansakunnan kriisivarmuudesta hänen miettiessään omaa sijoitussalkkuaan.
Sitten kun keskusteluun tuodaan erilaiset hyödylliset (tai hyödyltään kyseenalaiset) monopolit kuten VR, Alko tai Veikkaus niin aletaankin olla jo aika pahoissa ongelmissa. Esimerkiksi VR valtakunnallisena palveluntuottajana käskytetään vähän väliä parantamaan toimintaansa, jota se omalla tavallaan tekeekin, mutta sitten siinä sivussa pitääkin vähän tasoittaa suhdanteita aluepoliittisilla painotuksilla. Jotenkin vain tuntuisi reilummalta päästää kunnolla irti, jos kerran toimintaa ei valtio-omistuksessa oikeasti edes saa kehittää.
Olen aina ollut sitä mieltä, jo ihan koulutuksenikin kautta, että eri organisaatioiden kannattaa keskittyä ydintehtäviinsä ja erikoistua niihin. Kaupungin kannattaa järjestää palveluita erilaisille asukkailleen hyviä ja huonoja aikoja varten, mutta mielellään nojautuen selkeisiin periaatteisiin. Yhtäläisiin mahdollisuuksiin ihan arvopohjalta tähtäävä peruskoulutus on aika selkeästi kunnan ydintoimintaa ja -palvelua. Sen sijaan jokin tietotekninen palvelu, tai suoranainen tuote, on aika selkeästi jotain mille vapailla markkinoilla on toimiva tarjooma- ja hinnoittelumekanismi. Väliin jää se kaikki muu toiminta, jonka käsittelyssä yhdistyy suloisesti poliittiset ambitiot ja ainakin näennäisesti järkiperusteinen argumentointi.
Asiaa ei tietenkään helpota se, että käsitteitä ja asioita sotketaan yleensä mahdollisimman tehokkaasti. Minun näkökulmastani ongelmat tiivistyvät oikeastaan kolmeen eri sarjaan:
1) Puhuttaessa vaikka infrapalveluiden tuotannosta ja sen järkevästä toteuttajasta hypätään hyvin helposti vaikka hyvinvointipalveluiden yksityistämiskehitykseen. Se on toisaalta harmi, sillä molemmat ansaitsisivat omat keskustelunsa johtuen jo ihan siitäkin, että eri alojen kustannusrakenteet, markkinatoimijat ja toimialojen kehityskulut eroavat aika paljon.
2) Yksityistämisen ja kilpailutuksen näkeminen perinteisenä oikeiston ideologisena missiona. Minun on kuitenkin aika vaikea nähdä sitä, miksi järkeviä toimenpiteitä tulee vastustaa vain siksi, että ne sattuvat osumaan yhteen joidenkin toisten toimijoiden ideologisen kehyksen kanssa. Ei varmaan meillä vihreilläkään ole mitään sitä vastaan, jos joku toinen puolue ottaa meille ideologisesti oikeita asioita ajaakseen suorastaan pragmaattisista lähtökohdista.
3) Markkinat ja yrittäminen nähdään jotenkin epäilyttävänä toimintana. Yksityistämisen jälkeen jotenkin kaupungin veronmaksajien "tulee maksaa myös yritysten voitot palveluiden kustannusten lisäksi". En näe kyllä tässäkään ongelmaa niin kauan kunhan verorahoja kuluu vähemmän ja palvelu pysyy yhtä laadukkaana. Minusta on jopa kansantaloudellisesti esteettistä ajatella, että joku pystyy järjestämään tuotannon niin tehokkaasti, että saa jostain niinkin epäseksikkäästä kuin kuntasektorin palvelutoiminnasta vielä voittoakin irti. Kyllä sellainen kansalainen, yrittäjä tai osakas, suorastaan palkinnon ansaitseekin.
Siltikin asiasta toivoisi jotain kunnollista, harkittua keskustelua. Mikä on kaupungin tehtävä ja missä taas markkinat tulevat vastaan. Tulen pitämään huolen että Virnu jotain asiasta syksyllä järjestää, toivottavasti yhdessä muiden toimijoiden kanssa.
Kunnallisella puolella käsitteillä on sentään mahdollisuus pysyä jotenkin näpissä. Valtion palveluiden osalta tilanne on, jos mahdollista, vielä mutkikkaampi. Ensinnäkin valtio-omisteisten yhtiöiden yhdistäminen toisaalta kriiseihin varautumiseen ja toisaalta kaikkien omistajien tasapuoliseen kohteluun on hankalaa, jolloin kysymyksenasettelu käsittelee lähinnä yritystoiminnan perusteita. On jotenkin kohtuutonta odottaa yksityiseltä osakkeenomistajalta huolenpitoa kansakunnan kriisivarmuudesta hänen miettiessään omaa sijoitussalkkuaan.
Sitten kun keskusteluun tuodaan erilaiset hyödylliset (tai hyödyltään kyseenalaiset) monopolit kuten VR, Alko tai Veikkaus niin aletaankin olla jo aika pahoissa ongelmissa. Esimerkiksi VR valtakunnallisena palveluntuottajana käskytetään vähän väliä parantamaan toimintaansa, jota se omalla tavallaan tekeekin, mutta sitten siinä sivussa pitääkin vähän tasoittaa suhdanteita aluepoliittisilla painotuksilla. Jotenkin vain tuntuisi reilummalta päästää kunnolla irti, jos kerran toimintaa ei valtio-omistuksessa oikeasti edes saa kehittää.
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Eurovaalit voitettu
Me vihreät toteutimme mahdottomalta tuntuneen tavoiteemme kahdesta paikasta europarlamenttivaaleissa. Tästä tuloksesta on syytä olla ylpeä.
Pari faktaa:
Pari faktaa:
- Vihreät olivat toiseksi suurin puolue Tampereella Kokoomuksen jälkeen. Demarit putosivat kolmanneksi.
- Vihreät ovat Pirkanmaalla kolmanneksi isoin puolue. Taakse jäivät tällä kertaa keskustalaiset. Edellä ovat vielä kokoomus ja demarit.
- Valtakunnallisesti tuplasimme tietenkin paikkamäärämme. Tulos on huikea, kun ottaa huomioon, että Suomen kokonaispaikkamäärä laski.
- Euroopan parlamenttiin tulee ilmeisesti 52 vihreää. Tämä tarkoittanee noin 22 prosentin kasvua.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
EU-tason nuorisopoliittiset terveiset
Vihdoin ehtii kirjoittamaan jonkinlaisen tilityksen siitä, mitä tapahtui FYEGin vuosikokouksessa ja kevätkonferenssissa Alankomaissa, Maastrichtissa 23.-26.4. Olin siellä vieraan asemassa edustamassa VINOa ja Virnua. FYEG eli Federation of Young European Greens on Euroopan vihreiden nuorisojärjestöjen kattojärjestö. Suurin osa FYEGin jäsenjärjestöistä on kansallisten vihreiden puolueiden virallisia nuorisosiipiä, mutta erityisesti Itä-Euroopan alueelta on mukana myös aktiivisia ympäristöjärjestöjä ilman virallista statusta vihreässä puolueessa.
Tapahtuma kesti neljä päivää ja oli hengästyttävä kokemus. Kyseessä oli toinen FYEGin järjestämä tapahtuma, johon otin henkilökohtaisesti osaa - uuden tiedon ja uusien tuttujen määrä oli valtava. Lisäksi ohjelma oli tiukka ja mielenkiintoinen. Aloitimme torstaina virallisella vuosikokouksella ja uudet hallitukseen pyrkijät sekä puheenjohtajaehdokkaat (mies ja nainen) esittäytyivät. Suomesta miespuheenjohtajan pallille pyrki Markus Drake, joka kuitenkin koko viikonlopun kestäneestä ankarasta lobbauksesta huolimatta hävisi kisan bosnia-herzegovinalaiselle Gordan Isabegovicille. Tasapainottelu Itä- ja Länsi-Euroopan välillä vaikutti varmasti äänestystulokseen: ainoa naispuheenjohtajakandidaatti on hollantilainen Eline van Nistelrooij ja kaksi kolmesta miespuheenjohtajaehdokkaasta tuli lännestä (Belgia ja Suomi). Uusien ja vanhojen jäsenvaltioiden välistä tasapaino ilmeisesti koettiin tärkeäksi – lisäksi äänet jakautuivat liikaa kahden läntisen kandidaatin välillä. FYEGin uusi hallitus on siis ensimmäistä kertaa vuosiin ilman suomalaisvahvistusta, kun Teo Kortman ei enää asettunut ehdolle.
Perjantaina ja lauantaina vuosikokouksen viralliset kiemurat keskeytyivät kevätkonferenssin vuoksi. Konferenssin teema oli EU-vaalit. Keskusteluiden aiheina olivat esimerkiksi Green New Deal sekä Lissabonin sopimus. Myös se, kuinka EU saataisiin lähemmäksi kansalaisia, oli yhden paneelin aiheena. Teimme myös pienen tempauksen ja jaoimme Green New Deal-ilmapalloja ja lentolehtisiä kauniin Maastrichtin kaduilla. Asiaa vaikeutti vain hiukan se, että suurin osa vihreistä nuorista ei puhu hollantia ja lisäkysymyksiin vastaaminen oli hieman haasteellista...
Kevätkonferenssin jälkeen jatkoimme vuosikokousta lauantai-iltana. Imin innokkaasti tietoa FYEGin rakenteesta ja toimintakulttuurista. Ilmeisesti esimerkiksi yhteydenpito kansallisiin jäsenjärjestöihin ja äänensä kuuluviin saaminen Euroopan vihreässä puolueessa aiheuttavat hankaluuksia. Lisäksi budjetti on tietenkin aina liian pieni. Hakijoita FYEGin hallitukseen oli vain yksi enemmän kuin hallituspaikkoja – hallitustyöskentely on hyvin aikaavievää ja siksi kisaan ei kannata lähteä ilman pitkää etukäteisharkintaa.
Lauantai-iltana tapahtuneista hallitusvalinnoista tuli loppujen lopuksi melkoinen farssi. FYEGin säännöissä havaittiin puutteellisuuksia ja äänestysjärjestelmää jouduttiin spontaanisti muuttamaan – ja ensimmäisen ääntenlaskennan jälkeen huomattiin että suurin osa äänestäjistä ei ollut ymmärtänyt uutta äänestämisjärjestelmää. Muutaman uudelleenäänestyksen jälkeen hallitus saatiin kuitenkin valittua. Lauantain ohjelma venyi sen verran, että loppujen lopuksi olin onnellinen siitä, että olin paikalla vain vieraan statuksella ilman äänioikeutta. Väsymys esti siinä vaiheessa jo järkevän ajattelun enkä olisi varmaan saanut kirjoitettua oikeaa nimeä papereihin - onneksi Jehki ja Verna Helsingistä käyttivät VINOn äänet harkitusti ja viisaasti.
Tarkempi raportti (joka toivottavasti saadaan viimeisteltyä pian) hyväksytyistä linjapapereista - mm. abortista, romanien asemasta ja paljon keskustelua herättäneestä regionalismista - , uusista jäsenjärjestöistä ja muusta ohjelmasta löytyy VINOn wikistä http://www.vino.fi/jasenet/wiki/. FYEGin oma raportti ja yleiskokouksen sekä konferenssin pöytäkirjat löytyvät sen sijaan täältä http://www.fyeg.org/cms/index.php?option=com_content&task=blogcategory&id=59&Itemid=79.
Loppukaneettina kerrottakoon, että äänestyshässäkkä ei ollut ainoa jännitysmomentti Maastrichtissa: hollantilainen FYEG-aktiivi menetti pyöräonnettomuudessa muistaakseni seitsemän hammasta ja belgialainen toista miestä suudellut nuori miesaktiivi hakattiin hostellin viereisessä puistossa viimeisen illan bileiden jälkeen. Kummallekaan ei käynyt kuitenkaan kovin pahasti vaan he jatkoivat konferenssia kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kuulin FYEGin vuosikokouksessa aikaisemmin mukana olleilta, että näin tapahtumarikasta konferenssia ei ole koskaan aikaisemmin ollut. No, tulipa koettua siis jotain ennennäkemättömän hurjaa ja tutustuttua EU-tason politiikkaan hieman käytännössä. Suosittelen – oli hauskaa!
maanantai 1. kesäkuuta 2009
Miksi äänestää?
Sinun äänesi ei tule ratkaisemaan näitä vaaleja. Vihreiden toinen paikka ei tule ratkeamaan yhdellä äänellä. Vaikka haluaisitkin Vihreille vaalivoiton, ei sinun välttämättä kannata äänestää. Ei kenenkään oikeastaan kannata äänestää, jos haluaa vain vaikuttaa lopputulokseen.
Mutta äänestämisessä ei ole kyse siitä. Kuten parhaat asiat elämässä, tai elämä itse, se ei ole päämäärärationaalista. Käyn kirkossa ja äänestän samoista syistä – omatunto lievittyy, vaikka tietää, että homma on kusetusta, ilmaisi eräs fiksummista tuttavistani. Ja hän puhuu oikeasta asiasta, mutta minulle vieraalla tavalla. Kyse on siitä, että tuntee yhteyttä johonkin suurempaan, vaikka tietää sen olevan myytti.
Myytit ovat vain asioita, joista ei voida sanoa, ovatko ne totta vai ei. Jotkut näistä asioista ovat hyviä, peräti välttämättömiä, kuten demokratia on tälle maalle ja unionille. Me hallitsemme itseämme yhdessä, uskomme sen olevan totta ja näytämme uskomme, jos ei muuten, niin vaalipäivinä ainakin.
Anarkisti sanoisi oikeutetusti, että alhaiset äänestysprosentit tarkoittavat sitä, että kaikki meistä eivät usko siihen (mutta hänelle demokratia ei varmaan olekaan myytti, vaan valhe). Jos et usko, niin olkoon, mutta yritä edes vallankumousta sitten. Jos uskot, näytä se itsellesi ja muille, että hekin uskoisivat.
Mene ja äänestä viimeistään sunnuntaina. Ole osa meitä: Eurooppaa, Suomea ja mahdollisesti myös Vihreitä.
Mutta äänestämisessä ei ole kyse siitä. Kuten parhaat asiat elämässä, tai elämä itse, se ei ole päämäärärationaalista. Käyn kirkossa ja äänestän samoista syistä – omatunto lievittyy, vaikka tietää, että homma on kusetusta, ilmaisi eräs fiksummista tuttavistani. Ja hän puhuu oikeasta asiasta, mutta minulle vieraalla tavalla. Kyse on siitä, että tuntee yhteyttä johonkin suurempaan, vaikka tietää sen olevan myytti.
Myytit ovat vain asioita, joista ei voida sanoa, ovatko ne totta vai ei. Jotkut näistä asioista ovat hyviä, peräti välttämättömiä, kuten demokratia on tälle maalle ja unionille. Me hallitsemme itseämme yhdessä, uskomme sen olevan totta ja näytämme uskomme, jos ei muuten, niin vaalipäivinä ainakin.
Anarkisti sanoisi oikeutetusti, että alhaiset äänestysprosentit tarkoittavat sitä, että kaikki meistä eivät usko siihen (mutta hänelle demokratia ei varmaan olekaan myytti, vaan valhe). Jos et usko, niin olkoon, mutta yritä edes vallankumousta sitten. Jos uskot, näytä se itsellesi ja muille, että hekin uskoisivat.
Mene ja äänestä viimeistään sunnuntaina. Ole osa meitä: Eurooppaa, Suomea ja mahdollisesti myös Vihreitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)