Kuinka tukea kasvisruuan tuotantoa ja kulutusta?

Allekirjoittaneella on parhaillaan käsissään vetovastuu Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden ympäristöpoliittisen linjapaperin kirjoitustyöstä. Yhtenä aiheena on ruuantuotannon ympäristöhaittojen vähentäminen. Käytännössä tavoitteena on liharuuan korvaaminen kasvisruualla, vaikka myös lähi- ja luomuruokaa halutaan edistää. Myös kasviselintarvikkeissa pitää tehdä valintaa, esim. riisi on ekologisesti kannattavaa korvata ohralla.

ViNO ei lähtökohtaisesti suhtaudu kielteisesti sääntelyyn tai kasvisruokapäivien tyylisiin politiikkavälineisiin, mutta tällä kertaa minua kiinnostaisi pohtia, millaisia markkinavälineitä kasvisruuan edistämiseksi voitaisiin kehitellä. Eli miten kasvisruuasta voitaisiin tehdä taloudellisesti houkuttelevampaa. Tässä joitakin ideoita:

• eläintuotannon tukien vähentäminen(/poistaminen pidemmällä tähtäimellä)
• ateriatukien (esim. opiskelijaruokailun KELA-korvaus) porrastaminen siten, että kasvisruuan tuki olisi suurempi
• arvonlisäveron muuttaminen niin, että kasvisperäisten elintarvikkeiden vero olisi eläinperäisten elintarvikkeiden veroa pienempi

Mitä muita mekanismeja voisi olla? Ovatko em. kolme ideaa käyttökelpoisia? Periaatteessa tukien ja verojen porrastamisessa tavoitteena se, että ne vastaisivat kunkin tuotantontavan ekologisuutta samaan tapaan, kuin energiantuotannossa tulisi verottaa energianlähteitä niiden päästöjen mukaan. Mutta pitäisikö tässä suunnata ohjauskeinot tuottajiin vai kuluttajiin, vaiko molempiin?

Sivuhuomiona; jos tavoitellaan vain eettistä laadunparannusta eläintuotannon sisällä, eläintuotannon tukien siirtäminen entistä enemmän luomutuotannolle on myös varmastikin hyvä idea.

Taustaksi: maatalous kouluu tällä hetkellä EU:n päästökaupan ulkopuolisiin sektoreihin. Kokonaisuudessaan maatalous tuottaa Suomen päästöistä 8% (Tilastokeskus). Yksilötasolla hiilijalanjäljen suurimmat osat muodostuvat asumisesta, liikenteestä ja ruuasta.

Nuoret kunnallispoliitikot vs. vakiintuneet virkamiehet - kuka vaikuttaa eniten?

Tamperelaisena nuorena luottamushenkilönä vietin viime lauantain Kuntaliiton järjestämässä nuorten kuntavaikuttajien foorumissa, jonka johdosta yliopiston tiloihin kokoontui joukko kunnallispoliittisissa asemissa olevia, itsensä nuoriksi mieltäviä ihmisiä eri puolilta Suomea. Saimme niin paketin tarpeellista lakitietoutta, absurdeja esimerkkejä kuntatalouden toiminnasta kuin tehdä vaikean valinnan kiinnostavien työpajojen välillä. Tunnelma oli hyvä ja rauhallinen ja keskustelu mielenkiintoista.

Ehdottomasti mielenkiintoisin osio päivästä oli heti ensimmäinen, jossa erikoistutkija Pia Bäcklund puhui valtuutetun roolista hallinnon, kuntalaisten ja politiikan vuoropuhelussa. Painopiste oli tiedon välittymisessä kuntalaisilta päätöksentekijöille ja toisinpäin, mikä on aina yhtä ongelmallista. Esimerkiksi Tampereen kaupungilla on oma kuntademokratiayksikkö, jonka tehtävänä on muun muassa kuntalaisen tuominen lähemmäksi päätöksentekoa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi valmistelufoorumi Valmaa, jonka kautta kuntalaiset voivat netissä kertoa mielipiteensä kaupungin käsittelyssä olevista asioista. Valma ei ole täysin ongelmaton, mutta kuitenkin askel hallinnon ja kuntalaisten lähentämiseksi.

En ollut kuitenkaan tullut koskaan ajatelleeksi, että tämän tapaiset, virkamiesten kehittelemät kanavat kuntalaisten kuulemiseksi ovat tavallaan ristiriidassa vaaleilla valittujen valtuutettujen roolin kanssa. Jos tieto menee suoraan kuntalaiselta virkamiehille, tarvitseeko luottamushenkilön enää edustaa kuntalaista ainakaan samassa mittakaavassa kuin yleensä ajatellaan? Itse kun koen nimenomaan tämän linkin kuntalaiseen yhtenä tärkeimpinä valtuutetun tehtävistä. Ehkä on parasta nähdä valtuutettu tulkkina viranhaltijoiden ja kuntalaisten välillä, kuten yksi meille esitellyistä teoreettisista malleista esitti. Kuntalaispalautetta kun ei voi tulla koskaan liikaa, tulee se sitten virkamiesten tai valtuutettujen kautta - kaikki kuitenkin palvelee samaa tarkoitusta.

Tästä muodostuukin sopiva aasinsilta toiseen käsittelemäämme aiheeseen, virkamiesten valtaan päätösvalmistelussa ja asioiden esittelijänä. Esimerkiksi edellä mainittuun Valma-foorumiin tulleista vapaamuotoisista vastauksista virkamies koostaa yhteenvedon asiaa käsittelevälle elimelle. Tässä yhteenvedossa voivat tahallaan tai tahattomasti näkyä virkamiehen arvovalinnat, vaikka luottamushenkilöiden onkin mahdollista myös itse lukea kaikki vastaukset. Kuntalaisen mielipiteet eivät siis välttämättä päädy sellaisenaan asiaa käsitteleville ihmisille, vaan käyvät läpi tietyn seulan – luottamushenkilön työtaakan tietäen on vaikea vaatia sitäkään, että kaikki lukisivat kaikki mielipiteet.

Viranhaltija ei siis päätä asioista, mutta voi vaikuttaa niiden käsittelyn toteutumistapaan huomattavasti. Tämä johtaa kysymykseen siitä, kannattaako luottamushenkilön vahvistaa tällaista päätöksenteon yhteyttä viranhaltijoihin olemalla yhteydessä heihin jonkin tärkeäksi kokemansa valmistelun aikana, jotta tämä esimerkiksi ottaa huomioon myös luottamushenkilön tärkeänä kokemat asiat? Vai pitäisikö nimenomaan yrittää rikkoa tätä päätöksenteon yhteyttä virkamiehiin? Tähän, kuten niin moneen muuhunkin asiaan politiikassa, lienee jonkinlainen välimuoto se paras vastaus.

Muutoin Kuntaliiton päivä tarjosi verkostoitumismahdollisuuksia puolue- ja maantieteelliset rajat ylittäen. Tällaiselle voisi olla enemmänkin kysyntää – oli hyvin mielenkiintoista kuulla esimerkkejä ja näkemyksiä erilaisilta toimijoilta erilaisessa asemassa olevista kunnista. Esimerkiksi Uusikaupunki jäi mieleeni erityisen ilmastoystävälliseksi kehittyneenä kaupunkina. Virnu kyhää tällä viikolla taas mielipiteitä Valma-foorumin kyselyihin ja toivoo, että ne pääsevät mahdollisimman muuttumattomina virkamiesten muurin läpi suoraan päätöksenteon kuumaan ytimeen.

Talouskasvu ei ole ympäristöfiksuuden ehto

Eduskunta hyväksyi kesäkautensa päätteeksi Kokoomuksen lähes yksimielisenä ajamat ydinvoimaluvat TVO:lle ja Fennovoimalle. Samaan aikaan Kokoomus on julkisuudessa muuttunut poliittisesta järjestöstä vihreäksi valistusjärjestöksi, joka muistuttaa kansalaisia pakastimen sulattamisesta ja kannen sulkemisesta vettä keitettäessä. Viesti on selvä: kansalaiset säästäkööt, kun teollisuus tuhlaa halpaa sähköä miten lystää.

Totuus on, ettei kansalaisten yksittäisillä säästötoimilla vielä pitkälle päästä - varsinkaan, jos sähkö on niin halpaa, ettei säästö edes tunnu säästäjän kukkarossa. Itse talousjärjestelmä on uudistettava siten, että jos talouskasvua syntyy, se syntyy lisäämättä luonnon kuormitusta. Tämä vaatii poliittista tahtoa ja päätöksiä. Näitä ei kansanvalistusseura talkoissaan ehdota. Vielä 20 vuotta sitten se vaati ympäristöpoliittisessa ohjelmassaan energiankulutuksen vähentämistä viidenneksellä vuoteen 2010 mennessä. Nyt etusijalle asetetaan talouskasvun varmistaminen “ympäristöfiksuja” tuotteita ostaen ja samalla energiankulutusta kasvattaen, vaikka ensisijaisen tavoitteen tulisi olla luonnon tuhoutumisen estäminen.

Ympäristön pelastamiseen tarvitaan kaikkia. Myös teollisuuden on oltava valmis laskemaan energiankulutustaan asteella siinä missä tavallisen suomalaisen huoneistonsa lämpötilaa, jos todetaan, että ympäristömme kestävyys sitä vaatii. Ydinvoimapäätös antaa voimakkaan signaalin materiaalisen kasvun puolesta juuri sen vuosisadan alussa, joka ei materiaalista kasvua enää kestä.

Olen nähnyt humalaisen aikuisen ja selvän nuoren

Melkein meni ohi jo hieman vanha Aamulehden juttu siitä, miten Viikinsaaressa on soveliasta päivänsä viettää. Asiasta päättää nimittäin saarelle menevän laivayhtiö, evätessään pääsyn muilta kuin mielekkäiltä matkustajilta. Valintaprosessi liittyy yleisesti ottaen ihmisten kantamuksiin: "Piknik-korivaihtoehdot sallitaan. Jos joku perhe lähtee saareen ja heillä on viinipullo mukana, me emme sano mitään. Jos nuorisoryhmä lähtee niin, että jokaisella on kori per mies, se ei ole hyväksyttävää, koska siitä tulee harmia."

Tietenkin lausunnossa haetaan hyvin kuvaavia esimerkkejä, mutta varmasti valintatilanteita tulee noiden tapausten väliltäkin. Entä jos perheellä onkin mukanaan laatikkoviini (3 litraa, vastaa noin koria olutta) tai jos nuorisolla onkin mukanaan six-packit (vastaa noin pullollista viiniä)? Kuka jää tällöin laiturille?

Kuvaavinta on kuitenkin asenne, nuorista on harmia ja aikuiset eivät piknikillä humallu. Ja jos humaltuvatkin, niin onhan se nyt ainakin poikkeus ja vähintään nyt vastapainoa rankasta työstä. Nuoret sen sijaan vain hömpöttelevät kaljoissaan kesät läpeensä, ja useimmiten heidät kaupungilla näkeekin vähintään yhtä riskiraja-annosta kantaen. Ikärasismia vältelläkseni en kaiva tähän tilastoja siitä, mitkä ikäryhmät käyttävät katkaisuhoitoja eniten kesäisten piknik-putkiensa loputtua, töiden taas alkaessa.

Noin yleensä olen itsekin julkijuopottelua vastaan, mutta sille en näe erotusta, kuka milläkin juomalla pientä piknik- tai päiväkaljoitteluhetkeään viettää.

New York 1970 - Helsinki 2010

28. kesäkuuta vuonna 1970 järjestettiin New Yorkissa Yhdysvaltojen historian ensimmäinen gay pride-kulkue vuotta aiemmin tapahtuneiden Stonewallin / Christopher Streetin mellakoiden muistoksi. Näistä mellakoista on puhuttu ja kirjoitettu paljon, mutta nyt aiheesta on vihdoin tehty myös laadukas dokumentti; Stonewall Uprising. Katsoin sen valkokankaalta Helsingin Pride Kinossa viime torstaina. Koko yleisö liikuttui ja taputti, enkä usko, että kenelläkään oli sen jälkeen enää tunne: "Nooh, Pride on taas täällä, kuten joka vuosi." Elokuvan jälkeinen fiilis seurustelukumppanini sanoin: "Nyt todellakin on Pride ja aika olla ylpeitä itsestämme, näkyvästi!"

En siis enää epäillyt, uskallanko olla oma itseni lauantain Pride-kulkueessa. En mies, en nainen. Jotain siltä väliltä tai niiden ulkopuolelta. Lähinnä ihminen. Kun ihmisellä on kuuma, on tapana vähentää vaatteita. Sen perusteella, mitä haarojen välistä löytyy, määrittyy lain mukaan se, saako ihminen olla julkisella paikalla ilman paitaa vai ei.

Suomen rikoslain 17 luku: Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
"21 § (24.7.1998/563)
Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen.
Joka tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheuttaa pahennusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. "

Mutta entäpä minä ja monet muut, jotka identifioivat oman sukupuolensa/sukupuolettomuutensa jonkin muun kuin haarojensa perusteella? Mielestäni heillä pitäisi olla oikeus kulkea ilman paitaa, jos siltä tuntuu. Joku kokisi sen pervona, mutta tulisiko paljaasta, pyöreästä kudoksesta oikeasti niin mahdottoman siveetön, jos kangaspala ei peittäisi sitä? Jos luovutaan iskostuneista oletuksista, voi näky jopa ällöttää. Kummin vain, onko haitta oikeasti sakkojen tai vankeuden arvoinen? Samaan aikaan kaupunkien keskustoissa virtsataan minne sattuu ja media tarjoaa kaikille yliannostuksen paljasta pintaa. Miten määritellään se, että siveellisyysraja menee juuri nänneissä? Peniksen omaavilla ihmisilläkin on omansa.



Kulkueessa riitti meininkiä ja sateenkaarikansaa ystävineen oli kaduilla tuhansia, kulkueessa ennätykselliset 5000! Kulkueen jälkein puistojuhlakin Hakasalmen puistossa oli viihdyttävä ja tapasin monia ystäviä ympäri Suomea. Helsinki Pride -viikon lauantai tuntui jälleen kerran joululta. Olla omien joukossa, mutta avoimena maailmalle. Vasta puistosta lähtiessäni sain tietää kulkueessa tapahtuneesta savu- ja kyynelkaasuiskusta, kun kyselin kaverini fiiliksiä päivästä. Hän oli joutunut keskelle savua ja kärsi edelleen huimauksesta ja käheästä äänestä. Onneksi ei pahemmin. Pelkoni poliisin nuhteluiden kohdistumisesta minuun oli ollut todella turhaa. (Myöhemmin tajusin myös, että ylläkin näkyvä kuva minusta kumppanini kanssa on otettu juuri hetkeä ennen iskua, juuri Kluuvin nurkilla. Ei siis ihme, kun kulkueen loppupäätä kohden meininki tuntui kuihtuvan ainakin hetkellisesti... Ei vain tullut mieleen katsoa taaksepäin?)

Vaikka en ole koskaan pitänyt Suomea lintukotona, yllätti tapahtunut minut täysin. Niin kauan, kun Pride-kulkueet aiheuttavat ihmisissä näin vahvoja negatiivisia reaktioita, on tarve järjestää kulkueita ja muilla tavoin ajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia!

Aiheesta lisää: Vihreät tuomitsevat väkivallan Helsinki Pride -kulkuetta vastaan

Ydinvoimapäätös oli pettymys

Eduskunnan enemmistö (= Kokoomus, Keskusta, RKP, puolet SDP:stä ja hajanaisia edustajia kaikista paitsi Vihreistä) antoi eilen tukensa kahdelle uudelle ydinvoimalalle. Tilanne oli näyttänyt huonolta jo pitkään, mutta kyllä se silti tuntuu nyt pahalta.

Näin ympäristöpolitiikan opiskelijana kiitosta voi antaa lähinnä siitä, että tässä prosessissa riittää reilusti tutkittavaa. Aika paljon kun meni pieleen:

• virheelliset sähköntarve-ennusteet ja jopa niistä tehdyt virheelliset johtopäätökset ydinvoiman tarpeesta
• keskeisen valmistelijan ilmeinen jääviys
• mietinnön antaneen valiokunnan puheenjohtajan jääviys
• ennätyksellisen kiireellinen valmistelu seurausten kauaskantoisuuteen nähden
• väitteet taloudellisten panostusten yksityisyydestä, vaikka mahdollisen onnettomuuden vastuu on painavasti valtion harteilla
• ydinvastuulain kansainvälisen hyväksyttämisen keskeneräisyys
• asiantuntijatietojen sivuuttaminen
• ja ties mitä muuta.

Lauri Myllyvirta teki Greenpeacen blogissa hyviä huomioita siitä, miten ydinvoiman kannattajat suhteutuvat sitovien päästövähennysten kannattajiin. Enimmäkseen ne, jotka äänestivät kyllä ydinvoiman puolesta, eivät siis kannata suunnitelmallista, ennakoitavaa ja riittävän kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Osa vastustuksesta liittynee toki epäluuloon laki-instrumenttia kohtaan, joskin epäluuloa on pyritty hälventämään selvittämällä, että ilmastolaki ei sulje pois taloudellisia ohjauskeinoja, joilla vähennyksiä käytännössä voitaisiin suunnata.

Ydinvoiman puoltajat pyrkivät siis pitkälti määrittelemään omat motiivinsa ympäristön, tässä tapauksessa ilmastonsuojelun kautta. Kokoomus on tietysti tehnyt tätä brändäystä koko puolueensa osalta viiden miljoonan vihreän sävyn merkeissä muutenkin tänä vuonna. En tiedä, missä määrin tämä oikeasti uppoaa vihreiden ja muiden ympäristötoimijoiden ulkopuolella, mutta härskiä toimintaahan se on. Sinänsä on kyllä kiinnostavaa huomata, että puolueiden viestintä noudattelee tässä jotakuinkin samansuuntaista linjaa yritysten ympäristöviestinnän kanssa. Siinä missä aiemmin ympäristö sivuutettiin tai todettiin, että muut arvot ovat tärkeämpiä, niin nykyään painotetaan lähinnä oman toiminnan erinomaisuutta ja ekologisuutta niin vilpittömään tyyliin, että hirvittää.

Toinen asia, mistä tässä voisi tietysti yrittää löytää hyvää on se, että populismista ei sinänsä voi olla kyse, kun päätöksessä mentiin niin räikeästi kansalaisten enemmistön toiveita vastaan. Onko tämä nyt sitä poliittista johtajuutta, mitä on peräänkuulutettu?

Elän toivossa, että EU ottaa pian tähän tilanteeseen kantaa. Tai että markkinatilanne ajaa nyt luvan saaneiden reaktoreiden ohi. Moneen suomalaiseen poliitikkoon ei paljon tunnu voivan toivoa laittaa.

Nähtäväksi jää, joutuuko Virnukin tulevaisuudessa tekemään töitä sen eteen, että Tampereen energiahuoltoa ei yritettäisi paikkailla ydinvoimalla. Ihan kuin turpeenkäytön lopettamisessa ei olisi tarpeeksi energiapoliittista työnsarkaa.

Lama se on vielä Irlannissakin - ja kova

Tulin juuri matkalta Irlannista, ja talouskriisin jälkimaininkien rajuus jotenkin kovasti yllätti. Oheisen kirkon (joka muuten mainitaan James Joycen Odysseuksessakin) toimistotiloiksi vuokraamisen ohella tuli kuultua myös kiinnostavia tilastoja:

* Maan asunnoista kolmasosa on tällä hetkellä tyhjinä
** Suuri osa näistä sijaitsee 600 hylätyllä asuinalueella, joiden tulee määritelmällisesti sisältää yli 10 taloa
** Kurja kohtalo tosin on heilläkin, jotka yhden tai kahden perheen ostovoimin pitävät jotain tällaista asuinaluetta hengissä: sähköä tai juoksevaa vettä kun ei yleensä kannata tällaisiin puolivalmiisiin yhteisöihin asentaa.
* Maan työttömyysaste on korkein saaren tilastoinnin alusta lukien (14,5 %)...
** ...ja enemmistö kansalaisista odottaa tilanteen vielä pahentuvan

Mistä tämä sitten johtuu? Matkamme aikana julkaistussa raportissa sanottiin, että kiinteistöbuumia yritettiin pitää väkisin yllä vielä aikojen tullessa ratkaisevasti huonommiksi, valtion verotulot kun olivat lähinnä riippuvaisia yritysten verojenmaksukyvystä. Tämä aiheutti sitten paineita pitää rakennusyritykset edes jotenkin vauhdissa, kun tulo- ja arvonlisäverotus oli painettu kohtuuttoman alhaiselle tasolle. Nyt näihin veroihin joka tapauksessa kohdistuu korotuspaineita, ihmisten ollessa pulassa asuntolainoineen mitä erilaisimmissa olosuhteissa. No country of millionaires anymore!, kuten kaapelitelevisiomainoskin sanoi.

Mitä tästä voi sitten oppia?

a) No ainakin sen, että verotus on paletti, jossa vähän samalla tavalla kuin yksityisissä sijoituksissa kannattaa pitää turvasatamia. Ihmisillä on taipumus saada palkkaa (noin keskimäärin) ja ostaa yleisten arvonlisäverokantojen tuotteita kovemmassakin taantumassa.

b) Ja toki sitten sen, kansainvälinen verokilpailu voi muodostaa maalle ihan samantapaisia haavoittuvuuksia kuin Suomen tapauksessa kotimaisen tuotantokoneiston keskittyminen muutamalle vientialalle. Tätä pitää tutkia vähän enemmän, mutta noin mutuna jään vain odottelemaan yhteisöverokantojen harmonisointia ihan EU-tasolla. Noin economic governmentin alkusoittona.