Kun lupauduin kirjoittamaan tähän blogiin ensikertalaisen kokemuksistani ViNOn liittokokouksessa, esitettiin epäilyjä, että tekstini saattaisi olla liian realistinen. Tämä kirjoitelma on siis enemmänkin temaattinen analyysi kuin mimeettinen kuvaus viikonlopusta – varsinkin kun Jaakko on jo varsin ansiokkaan kortensa siihen kekoon kantanut.
Teema 1. Lähdin Joensuuhun lähinnä kuuntelu- ja katseluoppilaaksi. Vaikka olen erinäisissä järjestöissä ja yhdistyksissä toimiessani tottunut kokousjargoniin, liittokokouksen byrokratia oli jotain aivan uutta. Mietin, miksi nuortenkin ihmisten pitää tehdä tästä niin jäykkää. Toisaalta kaikenlainen jämptiys ja tiettyjen ”rituaalien” mukaan toimiminen tekee painavien kysymysten käsittelystä huomattavasti helpompaa. Oikeastaan sellaiset fraasit kuin ”Arvoisa liittokokousväki” tai ”Kiitän teitä puheenvuorosta, arvon puheenjohtaja” ovat sangen viehättäviä. Toivottavasti kommenttipuheenvuoroja ei tulevaisuudessa sentään tarvitse pyytää paperilapulla viuhtomalla ja sitä samalla raivoisasti täyttämällä.
Teema 2. Suomalaiseen kansanluonteeseen tuntuu lähtemättömästi kuuluvan pikkuasioihin takertuminen. Suuriin ja tärkeisiin ongelmiin on vaikea ottaa kantaa, edes mutu-tasolla, mutta se, voiko ”ja”-sanaa käyttää kaksi kertaa peräkkäin samassa lauseessa, herättää äänekkäitä intohimoja. Toisaalta suurista kysymyksistä saatetaan olla jo valmiiksi samaa mieltä, eikä työryhmän muotoilemiin kantoihin siksi esitetä vastalauseita. Ansaitumman tunteen vallankäytöstä saisi kuitenkin hyvin perustellusta, asiantuntevasta puheenvuorosta.
Teema 3. Poliittinen korrektius on sitten asia erikseen. On kummallista, että vaikka monet nyökyttelivät hyväksyvästi Heikin ansiokkaalle puheenvuorolle määrittelyihin ripustautumisen vaarallisuudesta, sellaiset sanat kuin ”nainen” tai ”mies” saivat lähes kirosanan aseman. Uskokaa nyt, ei se karhu tule sieltä metsästä, vaikka sanonkin sen ääneen.
Teema 4. Kuten Jaakkokin alla olevassa tekstissään mainitsee, uusien näkökulmien saaminen on liittokokouksen parasta antia. Allekirjoitan! Vieraannuttavan efektin tuottivat niin uudet tuttavuudet, uudet keskustelunaiheet kuin uusi ympäristökin – välillä erehdyin luulemaan olevani ulkomailla (”Hmm, mitäs eksoottista täältä löytyy ruokakaupasta... Ai niin, olen Suomessa!”)
Johtopäätökset. Hauskaa oli. Omat ajatukseni kirkastuivat. Pitäisi tutustua enemmän talouskysymyksiin (ks. kohta 2). Ainoana suurempana miinuksena mainittakoon, etten edelleenkään ole löytänyt toteemieläintäni. Where art thou?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti