Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden ylin päättävä elin, eli toinen vuoden kahdesta liittokokouksesta, pidettiin viime viikonloppuna Joensuussa. Sinällään mielenkiintoisten henkilövalintojen lisäksi asialistalla oli myös poliittista sisältöä, nimittäin uudistetun periaateohjelman ja siihen liitteeksi tulevien lyhyiden kantojen hyväksyminen. Periaateohjelman osalta yksityiskohtaista käsittelyä ei tällä kertaa enää käyty, ja niinpä päähuomio keskittyikin lyhyisiin kantoihin, joiden on tarkoitus evästää eri toimijoita ViNOn tärkeimmistä kannoista. Tämä aiheutti, kuten voi arvata, reilusti keskustelua yli 70 liittokokousedustajan kansoittamassa kokoustilassa.
Vaikka poliittinen ohjelmatyö onkin hankalaa, varsinkin suurella joukolla toteutettuna, on siinä myös arvonsa. Kuten eräässäkin puheenvuorossa mainittiin, se vähintäänkin pakottaa vihreiden maanlaajuisesti kokoontuneet vihreät nuoret käsittelemään myös niitä asioita, joista ollaan eri mieltä. Siinä prosessissa jokainen saa, ainakin toivottavasti, myös uusia näkökulmia omaan ajatteluunsa ja parhaimmillaan kokonaan uusia mietintöjen aiheita.
Omalla kohdallani liittokokousten parasta poliittista antia on ollut edellä mainittu uusien näkökulmian saaminen. Maailmankuva ei koskaan muutu niin voimakkaasti ja selkeästi kuin silloin, kun asiaan perehtynyt ihminen sitä hyvin perustellen valaisee. Toki tässä ei aina onnistuta kaikilla tasoilla ja teemoilla, ihmiset kun ovat erehtyväisiä, mutta oppimisprosessiin kuuluu sekin aivan yhtäläisesti.
Kun nämä viralliset keskustelut vielä liitetään vähintäänkin yhtä tärkeään epäviralliseen yhdessäoloon ja biletykseen, ei olekaan ihme että liittarit ovat monille vuoden odotetuimpia tapahtumia. Sen takia myös kovin soisikin, että kaikki pääsisivät tästä osallisiksi taas ainakin seuraavalla kerralla, myös he urheat hallituslaisemme jotka jaksoivat painaa työryhmissä taas kerran yömyöhään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti