Uusimmassa Vihreässä langassa (37/09) oli kysytty muutamalta vihertävän maineen omaavalta poliitikolta miksi he eivät kuulu vihreisiin.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kritisoi vihreiden kantoja heiluviksi monessa vasemmistolle keskeisissä asioissa eikä ole kuulemma ikinä tuntenut vetoa vihreisiin. Keskustan Kimmo Tiilikaista taas häiritsi, että vihreät korostavat ympäristöä liikaa talouden kustannuksella. Kokoomuksen Sirpa Pietikäisellä tai SDP:n Pilvi Torstilla ei ollut syitä, jotka estäisivät kuulumisen vihreisiin, mutta mielenkiintoiset perustelut puolueelleen silti.
Sirpa Pietikäisen lähtiessä politiikaan vihreitä ei ollut olemassakaan ja liittymistään hän perustelee näin: "Kokoomusnuorissa vaikutti silloin kriittiinen rationalismi, näkemys, jonka mukaan ei voita tietää totuutta, ja siksi kaikkia näkemyksiä on ruokittava. Vain näin voi syntyä toimiva demokratia." Myöhempää puolueen vaihtamista hän vertaa avioliittoon, jossa ei ukko yleensä vaihtamalla parane. Pilvi Torsti taas valitsi SDP:n koska koki sosiaalidemokratian historian ja kansainvälisyyden tärkeänä. SDP:n asema suurena puolueena liittyi myös valintaan.
Artikkelin innoittamana ajattelin lyhyesti perustella, miksi itse kuulun vihreisiin. Tärkeimpänä kriteerinä oli luonnollisesti mitä asioita puolue ajaa. Itselleni merkittävimmät asiat, joiden puolesta haluan toimia ovat ilmastokatastrofin ehkäiseminen ja globaalin köyhyyden vähentäminen. On yksiselitteisesti väärin, että aiheutamme elintavoillamme peruuttamatonta tuhoa maapallollemme emmekä siltikään saa järjestettyä edes kohtuullisia elinolosuhteita kaikille ihmisille.
Kaikista puolueista löytyy ihmisiä, jotka jakavat samat tavoitteet, mutta vihreät ovat toimineet globaalin oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen puolesta kaikkein johdonmukaisimmin. Muissa puolueissa ajautuisi helposti vähemmistöön ajaessaan näitä asioita. Näin on käynyt sekä Kokoomuksen Sirpa Pietikäiselle että SDP:n Thomas Wallgrenille.
Kokoomus keskittyy liikaa hyväosaisten etujen ja Keskusta taas maanviljelijöiden ja metsänomistajien etujen ajamiseen. Tavoitteiden lisäksi myös keinot ratkaisevat. Vasemmistoliitto ja osin SDP:kin taas vaikuttavat keinovalikoimaltaan jääneen viime vuosituhannelle. Valtio ja ay-liike ei ole vastaus kaikkeen vaan pitää uskaltaa uusia toimimattomia rakenteita ja käyttää markkinatalouden mekanismeja hyödyksi.
Poliittisten tavoitteiden lisäksi myös tapa tehdä politiikkaa vaikuttaa olevan vihreissä edistyneempää kuin muissa puolueissa. Vaalirahakohu on näyttänyt selkeästi, miten kaukana yhteisten asioiden hoitamisen ideaalista politiikka pahimmillaan on. Eivätkä suuret puolueet vaikuta kovin innostuneilta muuttumaan avoimiksi. Vihreät ovat myös selkeästi vaatineet lisää avoimuutta ja suoran vaikuttamisen mahdollisuuksia kansalaisille.
Lopuksi on todettava, että on demokratialle kuitenkin hyvä, että kaikki fiksut ihmiset eivät valikoidu samaan puolueeseen. Vihreän ajattelun ja globaalin näkökulman yleistyminen saattaa tarkoittaa sitä, että muut puolueet alkavat vaikuttaa yhä enemmän nykyiseltä Vihreältä liitolta.
2 kommenttia:
Mietinpä itsekin asiaa tuota juttua lukiessani, että kuinkahan esimerkiksi 80-luvulla olisi valinnan käynyt. Ehkä kuitenkin itseäni kiehtoo se, että Vihreissä keskeiset uudet yhteiskunnalliset kipupisteet on otettu käsittelyn keskiöön muita aiemmin. Tällöin niitä voidaan tarkastella selkeästi asioina sinänsä, ilman että niitä tarvitsee pukea vanhojen liikkeiden aatteellisiin kehyksiin tai traditioihin.
Koska Vihreät on niin nuori puolue, eturyhmäpolitikointi on meille paljon vaikeampaa kuin vanhemmille puolueille. Me emme ole rakentaneet yhteiskuntaan massiivisia tukijärjestelmiä kenellekään, kuten SDP palkansaajille ja Keskusta maanviljelijöille. Ainoat Vihreiden eturyhmät, jotka minulle tulevat mieleen, ovat vammaiset ja seksuaalivähemmistöt. Näiden etujen ajaminen ja turvaaminen tuskin saa aikaan valtaisia muutoksia yhteiskunnassamme kokonaisuudessaan - vaikka Päivi Räsänen olisi jälkimmäisen suhteen varmaan eri mieltä. Tietenkin on monta muutakin tapaa olla huono puolue, eli ei pidä tuudittautua itsetyytyväisyyteen.
Lisäksi minulle tuli artikkelista mieleen uskomus ja toive, että jos Kimmo Tiilikainen tekisi päätöksensä vuonna 2009, hän ei kokisi Vihreitä liian yrittäjävastaisiksi.
Lähetä kommentti