Palvelu tarjoaa muuten myös valmista lainojen paketointia, jossa voi ostaa vain osuuksia lainoista rajattujen hakuehtojen mukaan. Yksityiselle sijoittajalle homma vaikuttaa vähän samalta kuin Yhdysvaltain subprime-luotot. Koska tuo Fixura ei ole mikään pankki, vaan vain yksityinen yritys, melkein kiinnostaisi tietää mitä tuollaiselle paketoinnille tapahtuu jos firma kaatuu alta. Lähteekö silloin vaikka kymmenestä lainasta pienen osuuden ostava lainanantaja perimään kaikkia lainoja erikseen? Tämä ei käytännössä maksaisi vaivaa, vaan luulenpa että perintäfirmat saisivat ostettua roskalainoja jonkinlaisella tukkualennuksella.
Lainanhakijoiden tarinat ovat muuten usein vähintäänkin epäuskottavia, tai ainakin sellaisia, jotka minut henkilökohtaisesti karkoittavat pois. Pari esimerkkiä:
- Jartsa 21 v: " Yrittäjyyteen menisi rahat ajttelin perustaa Firman ja tartten siihen rahaa", ja tähän Jartsa tarvitsisi 8000 euroa 32 prosentin korolla 5 vuoden maksuajalla, jolloin lainan kuluiksi tulisi yli 8100 euroa. Toivottavasti Jartsalla on aika kultainen bisnesidea
- Noorja 21 v: "Muutin kaksi kuukautta sitten tähän asuntoon, missä asun, ja tämä on remontoitu viimeksi joskus 70-luvulla, niin haluan pistää keittiön ja vessan kuntoon ja muutkin seinät kaipaavat maalia." Ummm... jos Noorja asuu vuokralla, kannattaisi remontti hoitaa vuokranantajan kautta - jos taas omistusasunnossa, melkein kysyisin miksei remonttilainaa tullut yhdistettyä asuntolainaan. Fixuran kautta maksettavaa 3500 euron lainalle yhteensä 5300 euroa.
Eräs ihan ilmeinen puute koko hommassa on se, että lainojen luokitus perustuu aika pitkälle henkilöiden hajanaisiin taustatietoihin (sukupuoleen ja ikään, joka muuten ulkomaisissa mikrolainoissa suosii nuoria naisia), ja heidän tarinoihinsa. Tämä ajaa väistämättä korot aika kohtuuttomille tasoille, kun yhteiskunnassa on aika luonnollista että toisenlaisista taustoista tulevia ihmisiä kohtaan tunnetaan epäluuloa.
Voisiko asian hoitaa paremmin?
Yhtä asiaa ihmettelen tässä toiminnassa: miksi markkinat eivät ole luoneet eriytyneempiä rahanlainaustapoja, tai jos ovatkin, miksi niitä ei käytetä. Esimerkiksi Tamyllä on oma vippikassa, josta saa luottoa 10 prosentin vuosikorolla enintään neljäksi kuukaudeksi. Maksimimääräisestä 170 euron lainasta korkoa tulee maksetaan siis 5,60 euroa, jolla kulut hädin tuskin peittyvät, käsittelymaksuja kun ei ole.
Tämä johtuu siitä, että Tamyllä on varmasti varaa toimintaan: lainat ovat jopa opintotukeen verrattuna pieniä, lainaan vaaditaan takaajat ja ennen kaikkea: homogeeninen yliopisto-opiskelijaryhmä tunnetaan, ja korko voidaan asettaa matalaksi. Lähinnä ihmettelenkin sitä, että kuulemani mukaan vippikassaa käytetään vähän. Pikavipit houkuttelevat kuulemma enemmän -- ei yliopisto-opiskelijoista uskoisi.
Vähäistä suosiota kavahtamatta mietin kuitenkin, että eikö oppilaskuntien ja muiden kannattaisi lähteä noudattamaan Tamyn esimerkkiä? Fixurankin asiakkaista aika suuri osa on nuoria ihmisiä, joista suuri osa opiskelijoita. Korko esimerkiksi ammattikoulujen tai lukioiden vippikassoissa olisi varmasti kovempi kuin Tamylla, mutta toisaalta sosiaalipoliittinen hyötykin olisi suurempi. Toiselle porukalle vaihtoehto olisi luoda samanlainen järjestelmä vaikka ammattiliittojen yhteyteen, joiden järjestelmät rahaliikenteeseen voisivat taipua vielä paremminkin. Intuitiivisesti vain näkisin, että asiakaskunnan käyttäytymisen edes kohtuullinen tunteminen toisi tuohon lisäarvoa, jota yksityisten firmojen on vaikea välittää, ilman kiskurikorkoa.
Toinen, ehkä vielä parempi, tapa olisi se jos pankit loisivat opintolainan oheen kevyemmän lainamahdollisuuden, vaikka sitten takaajien kera. Pankkitoiminnan rakenteesta ja hallinnointikuluista kertoo varmaan vain jotain sekin, että he eivät ole jaksaneet vain tälle markkinasegmentille tulla.
