Ristiriitaisuuksia

Kun tulee käymään kotona Kainuussa, kuten nyt joululomalla, tekee heti mieli alkaa bilettää.

Tänään krapula-aamunani päätin katsoa toistamiseen elokuvan Sinkkuelämää 2. Tutustuttuani kyseiseen leffaan ihan elokuvateatterissa asti erään tyttöjen illan merkeissä oli minulle jäänyt pakonomainen tarve tsekata se uudemman kerran joskus tulevaisuudessa - ei siksi, että kyseessä olisi ollut poikkeuksellisen hyvä kuva vaan siksi, että se herätti minussa voimakkaita tunteita, jotka taas antavat fiiliksen elämisestä. Puhkuin raivoa elokuvan alleviivatessa kuluttamisen riemua. Nauroin katketakseni, kun sinkkisbeijbet lauloivat yhdessä kornisti naisena elon ihanuudesta. Olin ihmetyksestä pyöreänä yhden leffan pääsanoman vuoksi, joka tahtoi kertoa että vaikka kulttuureissa on suuria eroja, on onneksi olemassa muoti, jota sitoo massia omaavat naiset maailman eri kolkista kulttuuritaustoihin katsomatta toisiinsa. Prada yhdistää rikkaat siskot yhteiseen rintamaan. Ihastuttavaa. Nyt halusin kokea nuo suuret tunteet uudelleen ja löytää jotain uutta parjattavaa tuosta palasesta Hollywoodin aivotonta viihdettä, jota vihaan, koska olen vihainen nuori nainen.

Ja kritisoitavaa riitti toisellekin katselukerralle. Tuotteita mainostetaan näkyvästi merkkien vilahdellessa ruudussa häpeilemättömästi. Ladyjen arvomaailmassa ulkonäkö tuntuu olevan suhteettoman tärkeä asia. Lisäksi sinkkiksistä on kerrassaan mahtavaa matkustaa ilmastoystävällisesti jokainen omalla taxillaan lentokentältä hotellille.

Niin sain aamulla jälleen tunteilla darrassani tätä maailman ikävyyttä – Miksei kukaan boikotoi Sinkkuelämää 2 kaltaista roskaa, vaan sen sijaan tyttöjen ja naisten annetaan oppia kimalteen, uutuuden ja merkkien arvostamista vaikkapa kierrätyksen cooliuden sijasta?

Onneksi ympärilläni mörköilevistä kyseenalaisista kulttuurituotteista huolimatta olen kasvanut itse vihreäksi, maanläheiseksi ja tiedostavaksi ihmiseksi. Mutta aina kun menen käymään kavereideni luona Helsingissä, alkaa tehdä ihan hirveästi mieli bilettää. On niin ihanaa karistaa Tampereen velvollisuudet ja yliopisto taakseen ja suunnata etelämmäksi rentoutumaan. Helsingin viikonloppuihin kuuluu ehdottomasti ulkona syöminen, eikä makaronia siellä ole olemassakaan. Niinä viikonloppuina tykkään ahtautua trendikkääseen mekkoon ja käyttää korkkareita sekä mielettömän paljon aikaa laittautumiseen niin että näyttäisin aivan uskomattoman hotilta ja in-tyypiltä. Kun pääkaupungin kaveriporukkamme palaa fancystä baarista, teemme sen taxilla ja poikkeamme matkalla mäkkärissä. Matkalla viihdytämme kuskia laulamalla iPodini säestyksellä.

Kaksoiselämäni on minusta toisaalta kutkuttavaa, toisaalta sisälmyksiäni riipivää. On järkyttävää huomata kerta toisensa jälkeen olevansa itse osa systeemiä ja vieläpä nauttivansa siitä. Löydän usein itseni tekemästä asioita, joita en periaatteessa kannata tai arvosta, mutta jotka palvelevat hedonistista minää. Syntien anteeksisaaminen jesseltä ei riitä jos mielii olla mukana pelastamassa maailmaa – silloin täytyy konkreettisesti kantaa kortensa kekoon ja kolikkonsa Punaisen ristin lippaaseen kaikkien yhteiseksi hyväksi. Mutta vihreälle mikään henkilökohtainen uhraus ei ole kylliksi. Rosa Meriläisen sanoin tosivihreä tappaa itsensä kompostiin, mikä sekin tosin tuottaa lopulta päästöjä ilmakehään.

Päätän jatkossa yrittää ymmärtää myös niitä, joiden mielestä Sinkkuelämää 2 oli hyvä leffa. Ehkä jokainen meistä ansaitsee satunnaiset aivottomat hetkensä?

Vegaanin joulukiukku ja muuta..

On jouluviikko. Se tuli huomaamatta, tilaamatta, yllätyksenä ja kaikkea sellaista..

Hirvitys kauhistus saan lukea uutisia, kuinka monta suklaa levyä tai kuinka monta kiloa rosollia voi joulupöydässä syödä 2000 kalorin päivä kulutukseen. (On muuten kuulemma kaksi levyä tai viisi kiloa.) Ja saan lukea, kuinka nekin 2000 kaloria voi jumpata etukäteen jo veks. Ajattelin kyllä syödä juurikin niin paljon suklaata kuin tuntuu hyvältä, sanoipa hesari mitä vain. (Tarkennetaan: Reilun Kaupan –suklaata, ei sitä verisuklaata, josta myös joulun alla huhutaan.)

Vegaaniliiton sähköpostilistalla on kolmen viikon ajan huhuiltu hyviä kinkku-reseptejä –sellaisia tofuisia—Joulun lehtihaastatteluita varten. Työpaikan jouluaterialla vegaani söi rosollia ja perunoita. Tarjoilija katsoi hämmästyneenä kysyttäessä laatikoista: ”tulee niin harvoin vastaan”. Ei se mitään, rosolli on hyvää..olisin kyllä halunnut sen kermavaahto-etikka-kastikkeella. Kaura”kermavaahtoon” ja vaaleanpunaiseksi värjättynä. En kaipaa pöytään tofu-möhkälettä kinkunkorvikkeeksi. Eikä vegaanin joulukinkun vaihtoehto ole joulukiukkukaan. Joulukiukku tulee jostain ihan muusta. Joulukiukku kuuluu kaikille!

Joulukiukku on suomalainen perinne. Se alkaa hyvissä ajoin, kun ensimmäiset jouluvalot ilmestyvät kauppojen ikkunaan nostamaan stressin-odotustasoa. Töissä kaikki sekoavat joulun lähestyessä kuin Joulu ja sitä vääjäämättä seuraava vuoden loppu olisi päätepiste jollekin suuremmallekin. Ei, kyllä valitettavasti vielä vuoden vaihduttuakin pitää tulla takaisin töihin. (Tosin sitä en uskalla huikata vastapäätä istuvalle tavallista rankemmin kiroilevalle työkaverilleni.)

Kauneimmat joululaulut, joulunavaus, asunnottomien jouluateria, koulun joulunäytelmä ja tiernapojat..ja alkaa keskustelu, joulun uskonnollisuudesta. Ateistin joulukiukku? Ei ateisti määrätietoisesti inhoa ja vihaa kaikkea uskontoon liittyvää. Pitäkööt laulunsa ja juhlansa. Niistä voi poimia rusinat päältä –ja ehkä valikoiden vähän vastustaa loppuja. Ja miksi asunnottomien jouluateria mainitaan tässä listassa? Useimmissa kaupungeissa seurakunta järjestää tämänkaltaista toimintaa ja juhlaan kuuluu ruuan ja lämpimän majapaikan lisäksi hartaus ja veisuu. En usko että moni asunnoton vastustaa kristillisyyttä yhtä voimakkaasti kuin koulun joulunäytelmää kirkkoon kuulumattomien oppilaiden vanhemmat. Ateisti asunnottomat eivät jostain syystä ole kovin järjestäytynyt liike.

Joulukiukkua ei paranna myöskään suljetut lentokentät, myöhästelevät junat tai luikkaat pikatiet. Pitkänmatkan junat olivat tiistaina myöhässä puolituntia. Vain puolituntia. Tiukkaan pakattuja junavaunuja täynnä tavallista äkäisempiä joulunviettoon suuntaavia juhlijoita. Kerään omaa kiukkuani, joka on vielä antanut odotella itseään. Joulukiukkuni kliimaksi on 25.12. kun aion uhmata kaikkia karmanlakeja ja ahtautua tuollaiseen Vr:n matkustuskapseliin. Matkan pituuden etukäteisarvio: 45 min. Lippu ostettu hyvissä ajoin –lahjat ei. Kokoan itseäni. Töiden jälkeen pisteisku kauppoihin. Suunnitelma laadittu valmiiksi etukäteen. Epätoivo. Pipariksi se kuitenkin menee..niinkuin Joulu aina.

Joulukiukkua on kuitenkin (ainakin) kahta lajia: sitä joka harmittelee ja stressaa lahjoja, koristeita ja sen sellaista ja sitten sitä toisenlaista kiukkua -- sellaista, joka ajaa lapset ja vaimon hankeen Jouluaattona.

Tätä naputellessani oli valmistunut tutkimus, jonka mukaan tuo viimeksi mainittu kiukku, on pystytty määrittelemään suomalaisten geenistön erikoisominaisuudeksi. Suomalaisten geenistöstä on löydetty alkoholin kanssa huonosti yhteen sopiva geeni, joka aiheuttaa impulsiivisuutta ja aggressiivuutta. Ja niistä aineksista syntyy eräs suomalaisen joulupöydän erikoisuus: joulukiukku.

Aiemmin mainittu asunnottomien joulu jatkuu avoimin ovin Tampereen Mustassa Lampaassa aattopäivästä Tapaninpäivän iltaan. Ja myös SPR:n Nuorten turvatalo päivystää Joulun aikaan 24/7.

Rauhallista kauden juhlaa.

-anne

(ehkä ensi kerralla blogiin jotakin poliittisempaa, joulu on kuitenkin täynnä tähtiä ja punaista väriä..ja vihreää!!)

Tampereen vihreille nuorille uusi hallitus!

Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry valitsi syyskokouksessan 9.12.2010 yhdistykselle uuden puheenjohtajan ja muut hallituksen jäsenet. Puheenjohtajaksi valittiin 22-vuotias ympäristöpolitiikan opiskelija Hanna Hakko. Hakko on toiminut kuluneen vuoden yhdistyksen varapuheenjohtajana ja työskennellyt Suomen ympäristökeskuksessa.

"Ensi kevään eduskuntavaalit tulevat pitämään meidät kiireisinä", sanoo Hakko, joka on itsekin ehdolla vaaleissa. "Virnu tulee tekemään paljon töitä, jotta nuoretkin pääsevät osallistumaan päätöksentekoon." Omiksi tavoitteekseen Hakko listaa tieteen mukaisen ja kunnianhimoisen ilmastolain, eläinten olojen parantamisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan, jossa esimerkiksi vanhemmuuden kustannukset on jaettu eikä avioliittolaki erottele ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen mukaan.

Tampereen vihreät nuoret haluavat, että vuonna 2011 politiikan tavoitteeksi nostetaan entistä selvemmin myös ihmisten onnellisuus. Hyvinvoivan Suomen edellytyksiä muotoillaan muun muassa kestävän talouden ja toimivan sosiaalipolitiikan näkökulmista. Virnu haluaa, että Tampereesta kehittyy onnellisuuden mallikunta, joka on turvallinen ja houkutteleva asuinpaikka kaikenlaisille ihmisille, ja jossa seurataan tarkalla korvalla asukkaiden tyytyväisyyttä.

Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Olga Haapa-aho, Anni Heinilä, Leena Herrala, Paavo-Einari Kaipila, Joel Linnainmäki, Ida Reini, Salla Sinkkonen ja Anne Soinsaari.

Autojen keskustasta ihmisten keskusta

(mielipidekirjoitus, julkaistu Tamperelaisessa 20.11.2010)

Tampereen keskustaa ollaan pikkuhiljaa elävöittämässä muuttamalla katuja kävelypainotteisiksi tai kävelykaduiksi. Yhdyskuntalautakunta päätti kokouksessaan 29. kesäkuuta lisätä Näsinlinnankadun, Hallituskadun ja Kuninkaankadun alueen kävely- ja pyöräilypainotteisuutta. Samaan suuntaan edetään, kun kaupunki lisää Kyttälän kävelypainotteisuutta. Hämeenkadun eteläpuoli onkin kauan kaivannut tällaisia piristysruiskeita. Suunta on loistava niin ympäristöystävällisyyden kuin kaupungin viihtyisyydenkin näkökulmasta.

Päättäjien tulisi kuitenkin reippaasti muuttaa katuja suoraan kävelykaduiksi pelkän kävelypainotteisuuden lisäämisen sijaan. Näin katuja rauhoitettaisiin ja samalla lisättäisiin keskustan elinvoimaisuutta. Usein esitetty huoli keskustan elinkeinoelämän näivettymisestä ei pidä paikkaansa. Kävelykatujen on päinvastoin havaittu lisäävän liikkeiden myyntiä. Viihtyisät kävelykadut houkuttelevat ihmiset liikkeelle.

Kehittäminen tuleekin nyt suunnata keskustan ytimeen, Hämeenkatuun. P-Hämpin valmistumisen tulee näkyä kaupunkikuvassa: parkkipaikkoja pitää vähentää maan pinnalta roimasti ja näin vapauttaa kaupungin keskustaa ihmisille. Hämeenkadusta tulee tehdä kevyt- ja joukkoliikennekatu, johon varataan tila myös tulevalle ratikalle.

Ennen kaikkea Hämeenkadusta tulee tehdä kaupunkilaisten ajanviettopaikka ja ylpeyden aihe, jota ihailtaisiin ja josta otettaisiin mallia kaupunkisuunnitteluun ympäri maata. Ensiaskeleet ovat jo hyvät. Autojen keskustasta on tehtävä ihmisten keskusta.

Salla Sinkkonen, puheenjohtaja
Hanna Hakko, varapuheenjohtaja
Tampereen vihreät nuoret Virnu ry.

Vihreät nuoret ja opiskelijat vaatii: Tilaa talvipyöräilylle!

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO) kokoontuu 4.-5.12. Tampereelle syksyn liittokokoukseen. Kokouksen yhteydessä lauantaina 4.12. vihreät nuoret järjestävät kulkueen talvipyöräilyn puolesta.

Pyöräilijät ovat ainoa ryhmä, joiden liikkumista rajoitetaan Tampereella vuodenaikojan mukaan. Muun muassa Hämeenkadulla ja Itsenäisyydenkadulla on voimassa talvipyöräilykielto. ViNO vaatii, että käytännöstä luovutaan pikimmiten niin Tampereella kuin muissakin kaupungeissa.

-Pyöräily on osa liikennettä siinä missä yksityisautoilu, joukkoliikenne ja kevytliikennekin. Miksi juuri pyöräilijöiden pitää luopua omasta liikennevälineestään talvisin? Kunnan tulisi pitää huolta siitä, että myös talvisin kadut ovat siinä kunnossa, että niillä pyöräileminen on turvallista, vaatii ViNOn puheenjohtaja Heikki Sairanen.

-Cancunin ilmastokokouksen alla on erityisen hyvä hetki miettiä, miten yhteiskunnastamme tehdään ilmastoystävällinen. Ihmisten mahdollisuuksia valita ekologisempia liikkumistapoja, tässä tapauksessa pyöräilyä, ei pitäisi rajoittaa, painottaa ViNOn toinen puheenjohtaja Paloma Hannonen.

Vihreät nuoret ja opiskelijat aloittavat kulkueensa Hämeenpuistosta noin klo 13:45. Kulkue päättyy Hämeenkatua pitkin Keskustorille, jossa järjestetään tiedotustilaisuus klo. 14:15. Kulkueen osallistujat nostavat polkupyöränsä harteilleen talvipyöräilykiellon vuoksi.

Vihreiden nuorten ylistys

Tampereella järjestetty ViNOn liittokokous oli ja meni. Lauantaina tempaistiin talvipyöräilyn täyden sallimisen puolesta ja biletettiin limudiskossa lapsuuden parhaiden biisien tahtiin, ja sunnuntaina valittiin uudet puheenjohtajat Paloma Hannonen ja Inka Venetvaara. Kärkiehdokkaiden joukkoon pääsi Tampereen oma Olli-Poika Parviainen. Viikonlopun järjestelyitä kehuttiin vuolaasti ja monessa välissä, eli hyvä Virnu! Ollemme tehneet hyvää työtä, joten saamme olla ylpeitä itsestämme.

Mutta se hehkutuksesta. Haluaisin jakaa yhden kokemuksen tamperelaisesta politiikanteosta.

Minä ja Leeni kävimme toissa viikolla seuraamassa valtuuston kokousta. Odotimme mielenkiinnolla mm. joukkoliikennesuunnitelman käsittelyä, mutta kyseinen kokonaisuus jätettiin pöydälle. Sen sijaan saimme odottamatonta huvia peruskoulutuksen vientituotteistamista koskevan valtuustoaloitteen käsittelystä.

Väittely taisi alkaa siitä, kun joku täräytti peruskoulun olevan kotoisin DDR:stä. Tämä kommentti selvästi iski kookomuslaisten ja demareiden nostalgiahermoihin, koska peruskoulun syntyhistoriasta, puolesta- ja vastaanpuhujista heiteltiin piikkejä suuntaan jos toiseen. Eipä sillä, kyllä vasemmisto ja keskustakin sotkivat lusikkansa tähän soppaan. Myös tuntijakouudistuksesta sanottiin sanottavansa. Vanhojen puolueiden kinastelu siitä, kuka oli tehnyt mitäkin vuosikymmenien poliittisen historian aikana, vei hyvän hetken valtuuston työajasta.

Eniten minua hämmensi erään vasemmistolaisen esittämä surullinen kuva peruskoulusta. Kuulemma kouluissa kannustetaan huolehtimaan vain itsestään ja ottamaan hyöty muista, koska palkinnot tulevat vain harvoille. Lisäksi kouluissa ei muka kannusteta oppilaita oppimaan yhdessä. Esitettiin myös epäily, että aiemmin kuria ja kuuliaisuutta tuleville työläisille opettava koululaitos saattaisi kuitenkin olla muutoksessa.

Kauhukuvaa kuunnellessani mieleen hiipi ajatus, että valtuuston väki taisi olla (joitakin opettajia lukuunottamatta) jokusen vuosikymmenen liian vanhaa kertomaan, mitä kouluissa oikeasti tapahtuu. En oikein usko, että olen Lappeenrannassa peruskoulun suorittaessani ollut jotenkin harvinaisissa kouluissa, kun niissä tehtiin ryhmätöitä ja esitelmiä, valittiin aiheita ja työtapoja itse ja autettiin luokkakavereita hankalissa tehtävissä vastavuoroisesti silloin, kun kukakin apua tarvitsi. Valtuusto kaipaisi selvästi vähän nuorempia valtuutettuja edustamaan tuoreempaa kokemusta siitä, mitä koulutus nykyään on ja mikä siinä on vialla.

Toinen minua hämmentänyt asia oli monien valtuutettujen energia vääntää asiasta, josta ei oltu edes tekemässä päätöksiä. Sitä kuvittelisi, että heidän ajalleen olisi parempaakin käyttöä kuin mihinkään johtamaton kollegoiden nokittelu. Esimerkiksi tuntijakouudistus ei tietenkään edes kuulunut valtuuston toimivaltaan. En tosin tiedä, kuuluuko moinen toiminta sitten valtuuston yleisiin käytäntöihin. Virnussa ja ViNOssa on vain päässyt oppimaan mielestäni paremmille, skarpeille toimintatavoille. ViNOn liittarikin loppui tuntia ennen aikataulua, kun aikaa ei käytetty turhaan vääntämiseen, vaan asioista keskusteltiin napakasti silloin kun kuului, kunnioitettiin työryhmien esityötä ja puheenjohtajat pitivät menon asiallisena.

Eli siis: hyvä vinolaiset ja hyvä virnulaiset, näytetään muillekin hyvää esimerkkiä jatkossakin. Ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!