"Niin paljon mahtui vuoteen tähän, jota on jäljellä enää ihan vähän...."

Virnun hallitusvuosi 2012

Perjantai 9.12.2011.

Virnun virallinen syyskokous Kehräsaaressa totuttuun tapaan. Toimintasuunnitelman hyväksyminen, taloussuunnitelman läpikäynti. Loputon keskustelu järjestösihteerin sopimuksen jatkamisesta kaupungin tuen puitteissa.

Kokous venyy, venyy ja lopulta päästään asiaan; Virnun on määrä koota uusi hallitus ja uusia ehdokkaita pestiin on yllättäen tungokseksi asti. Ensi kertaa ehkä koskaan Virnun historiassa?

Taisipa oma hakemukseni lähteä vasta samaisena päivänä, muutamaa tuntia ennen kuten tapojeni mukaista on. Epäröin yhä ja siinä vaiheessa kun J-P piti puheenvuoron jäävätäkseen itsensä. Oli pakko avata oma suuni. Salla pani pisteen epäröinnille määräten äänestyksen. Kukaan ei saanut jääväytyä nyt!

Näin tehtiin. Ääntenlaskijat saivat miesmuistiin varsin vastuullisen tehtävän; laskettavaa!

Ei ollut helppoa pitkän päivän jälkeen, kun poppoo tupattiin toimiston ulkopuolelle laskun suorittamisen ajaksi ja kello kävi puoli kymmentä.

Järjestösihteeri olisi käytettävissä vielä toukokuuhun asti, mikä helpotti työnjakoa ja punaisen langan pitämistä käsissä. Hallitus oli uusia tulokkaita täynnä, innokkaita ottamaan kahdet vaalit vastaan tulevana kautenaan.

Päivän saldona oli Joulutorilla kylmettyminen myyjän roolissa, sieltä bodyBalanceen hakemaan mielenrauhaa ja lämpöä vereen. Jotain evästä ennen kokousta…

Oli kaistapäinen tunne kävellä läpi kaupungin kymmeneltä perjantai-iltana, äärettömän väsyneenä mutta odotusta täynnä. Toki odotus kuuluu joulukuun jännitykseen. Hallitusvuosi!

Politiikka oli tuonut omaan elämääni jotain, jonka vuoksin olin Joku. Se oli hankala sisäistää, koska en tosiaan tiennyt politiikan normeista mitään, en myöskään järjestötyöstä, johtamisesta, organisoinnista, tietojenkäsittelystä, tietotekniikasta. Ainut mitä oli annettavanani, oli korkea moraali, ymmärrys oikean ja väärän erosta.

Oli viimein konkreettista tehtävää maailman pahuuksia vastaan, ihmisten kieroutuneita asenteita. Työskentelin siviilissä niiden ihmisten kanssa, joille elämä oli kääntänyt selkänsä. En mainitse pessimismiä, mutta elämä kovettaa asenteet. Se on pidemmän päälle hyvin turhauttavaa päivästä toiseen.

Siksikin vihreys on piristystä arkeen. Ihmisillä on tahto tehdä asioille jotain sen sijaan että jäisivät voivottelemaan kohtaloaan. Rypemään risukasassa kuin sanotaan.

”Jaa luuletsä et sä pärjäät siellä. Eikö sulla ole nyt ihan tarpeeksi muutakin.” (Ei kysymys vaan toteamus!). Ihana, 30-luvun asentein varustettu isoäitini tokaisi ykskantaan kertoessani hallituspaikasta. Kuivasti naurahtaen.

Niin luulenko? En luullut mitään, mutta sen tiedän että tämä vuosi on opettanut enemmän –huomaamattani- ainakin itsevarmuutta ja vahvuutta aavistuksen heikkoon luonteeseeni.

Olen muun muassa ensi kertaa uskaltanut sairastumiseni jälkeen, 2008, lähteä reissuun muualle kuin sukulaisteni luokse. Lappeenrannan puoluekokous oli muistorikas kokemus kaikkineen. Vaikka olin siellä väsynyt ja nääntynyt monin tavoin, uusi kaupunki ja hyvä porukka kantoivat yli upean viikonvaihteen. Huomasin löytäneeni mielipiteitä ihan omasta itsestäni. Ja perustelut niille.

Vuoden aikana olen tavannut hienoja Vihreitä; eturiviläisiä, pitkän linjan poliitikkoja ja konkareita. - Saanut tavata ainutlaatuisen presidentti-ehdokkaamme ja olla tyytyväinen kampanjointiimme ja yhteishenkeen. Sehän tunnetusti nousi hurmoksen lailla presidentinvaaleissa.

Muutamat paleltumat ja ahdasmieliset asenteet eivät etenemistä jarruttaneet.

Otin mutun mukaan vastaan mitä eteen tuli ja pääsin sen avulla vaalilautakuntaan, jossa toimin pöytäkirjanpitäjänä. Sain olla ylpeä saadessamme kiitosta että pöytäkirja oli virheetön sekä ennen kaikkea Olkahisen koulun hyvästä tiimistä. Sieltä löysin itseni myös syksyllä kuntavaalien aikaan. Hyvin eri tunnelmissa tosin, mutta kokemukset mukanani.

Vihreissä nuorissa olen tosissaan ollut hallituslainen ja saanut unohtaa rauhassa siviili-persoonani niin moninaisine ongelmineen. Minua ei ole arvioitu historiani tai osaamattomuuteni, kouluttamattomuuteni perusteella, päinvastoin; saanut kiitosta siitä mitä olen tehnyt. Nyt.

En toivonut ystäviä tai ihmissuhteita vaan enemmänkin vaikuttamista. Tahtomattani välimme aktiivien välillä, siis aikuis-Vihreiden, että nuorten kesken lämpeni joksikin; yhteishengeksi. Niinpä en pane pahakseni, että voin kutsua monia heistä ystävikseni statuksestaan huolimatta.

Edelleen fanitan suuresti O-P:aa, joka on ollut loistokas tuki aina sitä tarvitessani. Ja koska tämä kirjoitelma on joulutoivotusten merkeissä kirjoitettu, vilpitön kiitos menee OP:lle ja vaimolleen Marille. Loppujen lopuksi suuret asiat ovat niin pienistä hipuista kiinni. Niin hyvässä kuin pahassa. Jälkimmäistä olen, myönnettäköön, ajautunut maistamaan mm. kunnallisvaalien myötä.

Ihmissuhde-ongelmat pilaavat realiteetit eikä mikään määrä politiikkaa väsytä niin paljon.

Olin kokenut ensitapaamisilla Iidan vaikeasti lähestyttävänä, nyt tunne on muuttunut täysin päinvastaiseksi, luotan Iidan arviointikykyyn ja koen hänet varsin lämpimänä ja välittävänä ihmisenä. Siksi olin enemmän kuin harmissani hänen lähtiessään hallituksesta lopullisesti kesän alussa. Kun kiintyy ihmisiin, on omat mielipahat haaste jättää toisarvoisiksi. Se on kuitenkin hyväksyttävä. Kiitos Iida! Muistan erityisen mieluisana lukupiiri-iltamme Telakalla romanien oloista. *"Roma and Traveller Inclusion in  Europe - Green Questions and Answers"

Puheenjohtajaksi valittiin Olga;  jo eduskuntavaalien myötä kivenkovaksi osoittautunut sosiaalipoliitikkomme . Olgan kautta innostuin erityisesti perustulo-teemasta. Se on aiheena mielettömän inspiroiva. Toivon sen nostamista framille seuraavana hallitusvuotenamme, siksi onkin otollista että saimme Olgan jatkamaan puheenjohtajuuttaan. Olga on kovan luokan tekijä, ja vastuunkantaja kaikkineen. Samoin kuin Iida, on Olgakin vaikeasti lähestyttävä, mutta poliitikon on naisena pakkokin olla. Onneksi jään mursi yhteinen palo tanssiin ja Gogo. Olga, vilpittömät onnittelut varavaltuutetun paikastasi ja isosti onnea rupeamaan!

Maijusta huokui tekemisen halu ja intohimo kaikkea kohtaan, kun tapasimme pikkujouluissa Purttarilla 2011 joulun alla. Maijun kanssa oli heti helppo päästä juttuun (vaikkakin olin tuolloin varsin ajatuksiini uppoutunut) ja mielipiteissään tyttö on tiukka! Maiju osaa kyseenalaistamisen taidon ja mikä parasta; perustelut löytyy aina. Sen taidon haluan oppia sinulta Maiju. Inhimillisenkin puolen näin Minerva-neidin muodossa viettäessämme valtuustoetkoilua glögien kera seuraten kaupungin valtuuston kokousta läppäriltä Maijun iki-ihanassa asunnossa Juhannuskylässä. Vanhat puutalot ja kissat, yhteisiä intressejä löytyi Maijunkin kanssa ja uskaltauduin Maijuun tutustumisen myötä muuttamaan naapurikseenkin. Se onkin ollut vuoden parhautta. (Ja raskautta!) - K!!tos Maiju.

Katri, sossutäti vaikkei ihan heti uskoisi! Tähän sanavalmiiseen tyttöön olisin mielelläni tutustunut vielä toisenkin hallituskauden ajan. Uskon kuitenkin että Katrista tulee mitä mainioin Vihreä sosiaalitäti, joka osaa kyseenalaistaa yhteiskunnan totutut kaavat ja normit ottaen huomioon vähemmistön näkökulman. Se ei todellakaan ole helppoa. Ei, vaikka itsekin menen noihin raameihin varsin mutkitta. Katri, toivon että pysyt meidän aktiivina ja jatkat pressanvaalien tuomaa kampanja-intoa! Muista että kylmänsieto on sekin taito…

( J-P:  olen pahoillani ettet päässyt sihteeröimään, sen manttelin olisin sinulle luovuttanut ensi vuodelle, jos vain olisit jatkanut porukassa! Olet ollut testosteronin tuoja hallitukseen ja kuten sanoin; olisin mieluusti jakanut ensi kauden kanssasi mutta toivon että pysyt mukana yhäkin!)

J-P on arvojensa mukaisesti avoin ja helposti lähestyttävä, yllättäen tanssikyky ja olenkin yllättynyt kuinka moni meistä politiikan inspiroimista nuorista hakee vastapainoa tanssin olemuksesta.

Politiikassa sinun on oltava vakavasti otettava kovan luokan taitaja, osattava esittää faktat vakuuttavasti ja tiedettävä ”kaikesta kaikki”. Tanssiin et voi itseäsi pistää likoon kuin tekemällä itsestäsi naurettavan; heittäytymällä. Se on täydellinen vastapaino politiikalle.

Ja Ville. Mies, joka avaa suunsa vain kun hänellä on asiaa. (Jos silloinkaan?)

Tutustuin Villeen vasta Lappeenrannan reissulla. Tai siis en tutustunut.

Mutta huomasin että Ville on se puuttuva palanen jos tuntuu että porukka ei ole kasassa.  

Ville tietää paljon, ja oivalsin että politiikan sisällöissä meillä on ehkä eniten yhteisiä, vuoden aikana itselleni heränneitä, intressejä. Sen suhteen voin tuntea kateuden pistoksen että Ville opiskelee täysillä asioita, joissa itse olen vasta lastenkengissä. Yhtäkaikki, Villekin luopui hallituspaikastaan, joten odotan hänestä tiukkaa kansainvälisen teknologiamme pelastajaa ja kantajaa kehitysyhteistyön merkeissä!

Jonnen taival jäi hyllylle harmillisen nopeasti, tosin harmillisen vain meidän kannaltamme.

Poikkeuksellisen avoimesti oma itsensä (en tässä viittaa mihinkään seksuaaliseen identiteettiin nyt) sellaisena kuin on. Jonnen kanssa tulee juttuun heti ensitapaamisella ja mielestäni hän herättää heti luottamusta, joka tänä päivänä on hieman harvinainenkin piirre.

Jonne on toiminnan mies; harrastusten ja intressiensä perusteella, ei juuri pysy aloillaan. Ei varmaan siis tarvinne kehottaa tarttumaan tilaisuuteen mutta onnea ei maailmalla mukana ole liikaa..

Sokerina pohjalla vasen kätemme; Anni. Annilla on taito saada ihmiset tuntemaan itsensä tervetulleiksi. Annin iloisen tervehdyksen kuulee ensimmäisenä, sen muistan omien kokemusteni kautta ensikerroilta. Kaiken lempeyden vastapainona löytyy horjumaton jämäkkyys ja järjestelykyky. Asiat saavat vauhtia Annin käsissä. Maijun tapaan Anni kyseenalaistaa monesti myös tehokkaasti -pelotta- tarjoten samalla vaihtoehdon, joka haastaa muut miettimään syvemmin käsiteltävää kysymystä.

Anni, jos joku, on paitsi pitänyt ääntä tapahtumista, osallistunut itse ehkä aktiivisimmin meistä sekä toiminut ansiokkaasti linkkinä ViNOon. 

Lisäksi olet Anni petollisen tehokas taivuttelemaan ja rohkaisemaan! (…ja niinpä löysin itseni Tavin hallituksesta….)

Plussana kiitoksena vuodesta Vellulle, joka muuten saa pisteet Talvivaaran miekkari-matkan järjestämisestä joka oli hiuskarvan varassa jäädä vaille Virnun mies- ja naisvahvuutta.

Henkilökohtainen kiitos Vihreälle uranuurtajalle, Jaakko Stenhällille. Jaakko briiffasi minut kunnallisvaali-työryhmän ytimeen, siitä huolimatta että olin pelonsekaisin tuntein lähtenyt kokeilemaan niinikään kepillä jäätä, vaikken uskonut missään vaiheessa sen kantavan. Kantoi se.

Sanottakoon vielä että vuoden mieleen jäävin ja odottamaton kiitos tuli juurikin Jaakon suusta Markuksentorin kunnallisvaali-illanvietossa.

Lämmin kädenpuristus myös uusille vanhoille tuttavuuksille; Veikolle, Aksulle ja Tonille, ketkä todensivat Rosan uhkauksen ”vaalit ovat ihmisen parasta aikaa” ja toivat kampanjointiin ihan uusia ulottuvuuksia.

Nämä olivat henkilöhistoriani ensimmäiset kunnallisvaalit, joiden myötä olen karkeasti havainnut kuinka todellisuutta on että poliitikkokin todella on vain ihminen. Ja palkkansa ansainnut. Kaiken sen itsensä likoon laiton jälkeen.

Kiitos.

Feministiajatuksia televisiosarjoista ja elokuvista

Kuulin ohi mennen pätkän jotain suomalaista TV-sarjaa, kun itse ”työskentelin” läppärillä. En edes muista keskustelun tarkkaa sisältöä, muistan vain, että kyse oli jostain poliisihommasta, jossa miespuoliset poliisin tutkijat pohtivat jotain johonkin alamaailman verkostoon liittyvää yhden naistutkijan kanssa. Miehet latelivat yleistietoa ja päivittivät tilannetta, kunnes nainen kysyy, että mitä häh, miten niin, mitä tää tarkoittaa? Mies selostaa auttavaisesti että no hei, näin tää juttu menee, etsä tiiä vai?? Aivoihini ilmestyi taas joku feministisuodatin varmaankin, kun mietin: Kylläpä tuo dialogi sai naisen kuulostamaan bimbolta , tietämättömältä ja ymmärtämättömältä.

Minullahan ei ole mitään hajua, onko tällainen ilmiö yleistä suomalaisissa draama-sarjoissa tai vastaavissa, koska en seuraa niitä. (En halua tuomita minkään kansakunnan televisiosarjoja näkemättä niistä juuri mitään, mutta varmasti jokainen suomalainen fiktiivinen tv-sarja ja useimmat elokuvat, joita olen nähnyt, ovat aiheuttaneet myötähäpeää ja face-palm - hetkiä niin paljon, etten jaksa enää yrittää. Helppoa kun ei omista telkkaria.) Mut niin, ei tässä mitään, en ajatellut asiaa sen enempää. Kunnes se tuli taas mieleeni, kun katsoin scifi-sarjaa Firefly. Captain Reynolds ja Zoe miettivät sarjan ensimmäisessä jaksossa, millä planeetalla saisi varastetun arvotavaran myytyä eteenpäin ja kenelle. Zoe ehdottaa litanian planeettoja ja ihmisiä, mutta mikään ei kelpaa, kapteenilla on jokaiseen ehdotukseen vasta-argumentti, tai päivittyneempää tietoa, joka vie Zoen ehdotukselta kaiken uskottavuuden. Nainen on taas se tietämättömämpi, vaikka onki niin siisti ja kovis. 

Miksi näin? En oikein usko, että kukaan tahallaan haluaa laittaa naista tyhmän rooliin, jolle pitää kaikki selittää, jota pitää opastaa ja jonka tietoja on täydennettävä. Ja voihan siis olla, että kohdalleni vaan sattui parin vuorokauden aikana ne televisiomaailman kaksi harvinaista hetkeä, jolloin nainen vaikuttaa erityisen tyhmältä miehen rinnalla (näin toivon!), mutta aion pitää korvani ja silmäni auki. En saa tästä mitään angstia aikaiseksi, mutta onhan tää nyt über kiinnostavaa! 

I <3 analysointi.

Terkuin Maiju

P.S. Fireflyn luoja Joss Whedon on ihana, koska se on luonut myös yhden 1990-luvun parhaista TV-sarjoista, Buffy Vampyyrintappajan (Buffy the Vampire Slayer), jossa lihasvoiman käyttäjinä (Buffy) ja fiksuina päivänpelastaja-nörtteinä (Willow <3 ), toimivat naiset ja miehet lähinnä toilailee (Xander), on vähän hupsuja (Giles) tai muuten vaan heiluvat seksiobjekteina mukana (Angel ja Spike <3 ). 

Kerrankin näin päin, virkistävää!

Tampereen yliopiston opiskelijat haluavat lisää pyöräteitä

Tampereen vihreät nuoret -Virnu ry ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan vihreä edustajistoryhmä eli Vihreä lista keräsivät yliopiston Aatemarkkinoilla opiskelijoiden toiveita Tampereen kehittämiseksi. Vastauksia tuli ennätysmäärä ja viesti oli selkeä: Tampereelle tarvitaan paremmat pyöräilymahdollisuudet!

Yli 50 opiskelijaa kertoi kaipaavansa parempia pyöräilyolosuhteita. Pyöräteiden vähyyden lisäksi esille nousivat muun muassa pyöräilyä vaikeuttavat korkeat rotvallit ja pyöräilyvihamielinen ilmapiiri. Pelkät pyörätiet eivät siis ratkaise kaikkea, vaan ne tulee erottaa selkeästi käveluteistä, jotta kaikkien on helpompi liikkua keskustassa eivätkä kävelijät ja pyöräilijät asetu toisiaan vastaan.

Pyöräilyn ohella eniten vaadittiin autotonta Hämeenkatua ja ratikkaa sekä muuta joukkoliikenteen kehittämistä. Autottoman keskustan ja paremman joukkoliikenteen puolesta liputti yli 30 opiskelijaa. Joukkoliikenteen pitäisi olla joko ilmaista tai nykyistä halvempaa ja bussilinjoja tulisi olla nykyistä paremmin myös poikittaissuuntaisesti. Opiskelijoiden kannalta ongelmallista on myös yöbussien vähyys erityisesti viikolla.

Liikuntapaikat, puistot ja kierrätyspisteet olivat myös monen opiskelijat ykköstoiveina. Opiskelijat kaipaavat monipuolisia palveluja kaupunkiin niin uimahallien, kirjastojen kuin viljelypalstojenkin muodossa. Ideoita oli paljon eli nuorten ja opiskelijoiden ajatuksia keskustan kehittämisestä kannattaa ehdottomasti hyödyntää kaupungin suunnittelussa. Toivottavasti tulevaan valtuustoon valitaan paljon nuoria ehdokkaita, joille opiskelijoiden arki tuttua, mutta parhaiden ideoiden hyödyntämiseksi niitä tulee kerätä aktiivisesti pitkin valtuustokautta.

Monet ilmoittivat haluavansa Tampereelle myös enemmän suvaitsevaisuutta, iloisia ilmeitä katukuvaan, tanssia, auringonpaistetta sekä haleja ja pusuja. Toivottavasti tulevat vihreät valtuutetut löytävät keinoja edistää myös näitä tavoitteita :)

Esiin nousi myös perinteisiä kunnallispolitiikan haasteita eli lastensuojelun liian vähäinen työtekijömäärä ja liian kalliit asunnot. Kansainvälisyyden ja maahanmuuton editämistä pidettiin myös tärkeänä.

Opiskelijoiden arki nostaa selkeästi esiin monenlaisia tarpeita, joten tässä vielä muutamia yksittäisiä toiveita elämän ja arjen parantamiseksi:

• Kauppa, jossa myydään makeaa popkornia
• Kunnon smetanaa kauppoihin
• Teleporttaus Hervannan ja yliopiston välille
• Avoimia salaseuroja
• Ja tottakai: Tissejä!

Kuntauudistuksella palautetaan valta kuntalaisille

Kuntia uudistamalla pitää varmistaa palvelujen laadun kehittyminen, parantaa seudullisen suunnittelun demokraattisuutta ja ennen kaikkea lisätä ihmisten vaikutusmahdollisuuksia omaan arkeensa.

Uudistuksessa palvelujen tuottamisesta vastaavia alueita laajennetaan. Tämä ei tarkoita sitä, että palveluja väistämättä supistetaan ja keskitetään, vaan että ne lepäävät nykyistä laajemmilla hartioilla. Suurin osa Suomen maaseudun kunnista on keskustan valta-aluetta. Keskittämisen tekevät, jos tekevät, keskustalaiset poliitikot. Suuri kuntakoko ei siihen itsessään pakota.

Isommalla kuntakoolla poistetaan lisäksi kuntien välistä epätervettä kilpailua hyvistä veronmaksajista ja epäeettistä kilpailua heikko-osaisten asukkaiden välttelyssä.

Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin lähidemokratian parantaminen nykyisestä. Jo nyt monista ihmisille läheisistä asioista päätetään hyvin kaukana, vaikka nimellisesti asiat ovatkin kunnan käsissä. Joko asiat on ulkoistettu valtuutettujen vallasta kuntien välisille kuntayhtymille, tai on synnytetty isoja kuntia ilman kunnanosa- tai pitäjäkohtaista päätöksentekoa.

Isoissa kaupungeissa taasen voi tällä hetkellä olla väkimäärältään keskikokoisen kunnan kokoisia alueita, joilla ei ole juuri lainkaan edustusta kaupunginvaltuustossa.

Jos nykyiset kunnat halutaan säilyttää, joudutaan kuntien tehtäviä karsimaan entisestään ja siirtämään rahoitusvastuuta valtiolle tai kuntien väliseen epädemokraattiseen yhteistyöhön. Kysymys on, haluammeko jatkaa nykymallin mukaista puolivallatonta puolilähidemokratiaa vai kehittää kaikille avointa, uudenlaista kansanvaltaista kunta- ja pitäjädemokratiaa.

Tarvitaan siis isompia kuntia pitämään huolta palvelujen turvaamisesta, kaavoituksen suurien linjojen järkevyydestä ja demokratian toteutumisesta seututasolla ja nykyistä vahvempia pitäjiä kuntien sisälle päättämään ihmisiä lähellä olevista asioista, kuten esimerkiksi palvelujen ja kaavoituksen yksityiskohdista omalla alueella.

Vastuu Vapaus Välittäminen

Vastuu, Vapaus, Välittäminen- heränneitä ajatuksia

Vihreys on niin monen monta asiaa.

Vuoden ajan sosiaalinen piirini on laajentunut varsin erilaisista persoonista aiempaan verrattuna.

Periaateohjelman luonnos on avannut hieman käsitystä siitä mitkä teesit yhdistävät tätä sekalaista seurakuntaa.

Vaikea sanoa mikä meistä on tehnyt vihreitä ja periaateohjelma on juuri omiaan avaamaan sitä (myös niille jotka vielä epäilevät omaa vihreyttään.)

Se on se kantava voima, johon voidaan tukeutua väärinkäsitysten yhteydessä –näin Rosaa suurpiirteisesti lainaten. –Siis heti kun olemme hioneet keskinäiset käsitykset yhtämielisiksi.

Pelkkä sisällysluettelon läpiluku sai asettamaan päähän pinkit aurinkolasit, mutta tekstiin paneutuessa alkoikin itkettää. Huonosta verbaliikastani huolimatta -tai juuri siksi- tuntui siltä kun minut olisi revitty sanasta sanaan auki. Ohjelmassa oli kaikki se mitä itse olen. Tästä seuraava aivoitus olikin että ainakin minulle vihreänä sisältö on selvää kauraa, mutta ystäväpiirini –itseasiassa jokaisen ihmisen- tulisi lukea teksti sydämellä, järjellä ja ajatuksella!

(Kaikkein surullisin ahaa-elämykseni oli ettei ainakaan omista läheisistäni ketään kiinnostaisi lukea periaateohjelmaa, joka suoraan viitaten tarkoittaa etten minäkään kiinnosta heitä….??!!!!!!)

Niinpä flunssasta ja muista maallisista rajoitteista huolimatta halusin ehdottomasti tsekata sekä PIRVIn että VIRNUjen esittely/kommenttikierroksen; niiden ihmisten spekulaatiot, joita kiinnostaa. Molemmat omalla tavallaan herkullisia tapaamisia.

Kuten odotinkin, Virnulaisten kanssa saimme aikaan tehokasta hiusten halkomista. Aikakin loppui jälleen kesken.

Tässäpä muutamia valittuja paloja:

”Politiikka ohjaa markkinoita eikä päinvastoin”, ehdotettiin: politiikka asettaa rajat markkinoille. –Kuitenkin: Putoaako tällöin lauseen loppu, ja näin myös itse sen idea, pois? Itse pidän lausemuotoilun yksinkertaisuudesta, se on toimiva, mutta ymmärrän että ulkopuolisen silmissä taas ISOLLE, MAHTAVALLE ja pelottavallekin POLITIIKALLE annetaan vapaus ohjata markkinoita.

Taas päästään politiikka-termin syntysijoille: mitä se politiikka tarkoittikaan kun sitä pitää niin hanakasti vastustaa, työntää sormet syvälle korviin ja pitää epämääräistä älämölöä.

”Eteenpäinvievää, ratkaisuun tähtäävää keskustelua yhteisistä asioista”(??)

Siitä huolimatta useimmat meistä kohottavat kädet kasvojen eteen ennen kuin ehdit sanan loppuun sanoa. Termi on tabu?

”Sen paremmin linnut kuin saasteetkaan eivät pysähdy rajalla.”

Ihmiset haluavat kynsin hampain pitää rajoistamme, omastamme kiinni. Moni fanaattisesti isänmaa-uskollinen vastustaa yhtälailla EU:ta kuin kaikkea yhteistyötä naapuriensa kanssa. Toivon erityisesti heidän pitävän mielessä että ”vastuu ympäristöstä ylittää valtioiden rajat. Olemme sidottuja yhteisten ongelmien ratkaisemiseen kansalaisuudesta/kotipaikasta riippumatta.”

Naapurirakkaus ei ole suomalaisten suurimpia hyveitä. Saisimmekohan vaalien jälki-flowssa iskostettua kuitenkin tämän lauseen ihmisten mieliin.

”Luomussa ei käytetä geenitekniikkaa.”

Geenimuuntelun ei ole todistettu olevan absoluuttinen paha. Se saattaa jopa olla askel torjunta-aineettomampaa viljelyä, koska kasveja voidaan muuntaa vastustuskykyisemmiksi tuholaisia vastaan. Säästöjä syntyy myös siitä että kevytmuokkaus maalle riittää perinteisen kynnön sijaan. Tällöin eroosio sekä hiilidioksidipäästöt, maan hiilivarastojen vapautuminen, vähenee.

 Virnulaisten näkökulma oli että kannanotto geenitekniikkaan, ek. sana ”geenitekniikka”, jäisi pois. Moneen muuhun ruuantuotannon ongelmiin verrattuna geenimuuntelu ei välttämättä ole mörkö.

”Ihmisellä on oikeus hyvään kuolemaan”. Kannatamme eutanasiaa ja haluaisimme yksimielisesti lauseelle enemmän painoarvoa kuten ”hyvään, tarvittaessa avustettavaan, kuolemaan.”

Lähes sanonnaksi muodostunut mielipide on että itsemurha on itsekkäin teko mitä tehdä voi. Kuitenkin aina kun ihminen kuolee, jäämme tänne suremaan ennen kaikkea omaa menetystämme.

Siinä missä emme hyväksy ihmisoikeusloukkauksia, on samoin epäinhimillistä pitää kivuissa parantumattomasti sairasta ihmistä pakolla hengissä. Varsinkin jos hänen oma tahtonsa on armokuolema.

”…usein hinnoilla ja tiedolla ohjaaminen on kuitenkin tehokkaampaa ja taloudellisempaa.” Suurin osa pitkän linjan Virnulaisista kyseenalaisti tiedolla ohjaamisen tehokkuuden.(Siksi käsittelen tämän nyt pitkästi...) 

Unohdammeko kuitenkin valveutuneina ja yhteiskunnasta kiinnostuneina kansalaisenalkuina, että tämän päivän tietomäärä ei ehkä ole tavoittanut arjen pyörryttämiä vanhempiamme?Tietoa on valtavasti. Sen etsiminen on haastavaa saati että oikea tieto tavoittaisi helposti ja samalla ymmärrettävästi kohderyhmänsä eli suomalaisen veronmaksajan. Myös medialla on sormensa pelissä.

Jo sertifikaatti-viidakko saattaa aiheuttaa epätoivon hetkiä kauppareissulla. Helpompaa on valita ympärisömerkitty tuote, kun alkaa tulkkaamaan pränttiä valmistusmaan selvittämiseksi. 

Nuukana tunnettu isoäiti rukkaa aina jos mahdollista avainlippu-tuotteen eikä hintakaan ohita sitä kriteeriä. Uskon että erityisesti seniorimme ovat ostokäyttäytymiseltään suomalais-uskollisia kunhan tieto tuotteen alkuperästä saavuttaa ilman liikaa vaivannäköä ostajan. Nykyisessä tuotevalikoima-paljoudessa moni on varmasti eksyksissä.

Entäpä kierrätys? Moniko tietää mitä bio-, energia-, lasi-, metalli-, kartonki ym.jätteelle käy kun se jatkaa matkaansa roska-auton kyydissä?

Jätteen hyödyntämisellä aineena tai energiana säästetään luonnonvaroja, joista osa on uusiutumattomia, siis menetettyjä, joita ei saa takaisin.

Tavoitteet kaatopaikkajätteen osuudelle 2016 vuoteen mennessä on 20% sen ollessa 2007 vuonna 53%. Tämä on saavutettavissa tiedon jakamisella ja halulla sen hyödyntämiseen.

Mitäpä jos vaan heitän sekajätteeseen pari ongelmajätettä –paristoa, loisteputken tai lopuillaan olevan lakkapurkin-kerran pari vuodessa, ei se maailmaa kaada? (ei ihan vielä.)

Epävirallisen tilastoinnin mukaan suomalaista kohden syntyy siltikin 3-5kg ongelmajätettä per vuosi. Tiedämmekö mitään muuta ongelmajätteistä kun että niiden on kerrottu olevan haitallisia. Niin tupakankin! Missä viipyy propaganda!

Tarvitaan kuvia öljyyntyneistä sorsista, sinilevän rehevöittämistä uimarannoista, monipäisistä mutaatiokaloista jotka ovat täynnä raskasmetallikertymiä. Jo pieninä määrinä ongelmajätteet hajoavat hitaasti ja rikastuvat ravintoketjussa, niillä on vaikutus lisääntymiseen, vastustuskykyyn, sikiönkehitykseen ja syöpäaltistavuus. Jo viimeksi mainittu saisi aika monen miettimään mitä haluaa luontoon heittää. Ainakin allekirjoittanut on menettänyt syövälle tarpeeksi läheisiään.

Tieto lisää tuskaa, mutta kun sitä podetaan yhdessä ja alettaisiin toimia sitä hyödyntäen, saattaisi ne jätevuoretkin alkaa jakautua hyötykäyttötarkoituksiin.

”Sananvapauteen kuuluu oikeus puhua, mutta vain vuorollaan, toisen samaa oikeutta kunnioittaen.”  ”..vain vuorollaan”- haluttiin kommenttikierroksella pudottaa pois virkkeestä. Petyin, koska ensi kosketukseni lauseeseen oli ihastus. Syitä valottaa riparikaverini kirjoitus itsestäni: ”ihana höpöttäjä, jota kukaan ei kuuntele.” Vuosi tästä en puhunut sitten asioistani enää mitään enkä kenellekään. Iän myötä löysin tapani reagoida. Useimmiten ratkaisumme on puhua toisen päälle tai vain keskeyttää toinen. Muistelkaapa vaikka presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen paneeleja. Kun isot herrat olivat saman pöydän ääressä, oli keskustelun seuraaminen tuskallista. Ja kyllä Timo Soini, tarkoitan erityisesti sinua.

Eräällä työtoverillani on tapa aloittaa oma juttunsa kesken toisen puheen, kääntyen kylmästi poispäin puhujasta. Olen opetellut tilanteessa lyömään hanskat tiskiin ja antamaan asian olla. Mutta yhtäkaikki: kirjaus ohjelmassa oli hieno. Tasa-arvoa -ja yleistä kohteliaisuutta- toista kohtaan edistävä. Periaatteessa siis kyllä mutta käytännössä EI. Mutta tämä blogi käsitteleekin periaatteita.

Turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksista

Helsingin sanomat uutisoi eilen ongelmista kidutettujen turvapaikanhakijoiden käännytyspäätöksissä. Aiheesta on keskusteltu mediassa jo pitkään, mutta nyt Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta ja YK:n kidutuksenvastaiselta komitealta saamat moitteet ovat taas nousseet otsikoihin, kun useita kidutettujen turvapaikanhakijoiden palautuksia on pysäytetty viime kuukausina. Päätöksiä on perusteltu sillä, että pelkkä kidutuksen kohteeksi joutuminen ei ole peruste turvapaikalle, vaan päätökseen vaikuttavat useat tekijät, kuten hakijan kotimaan turvallisuustilanne hakemuksen käsittelyhetkellä.

Koska Suomi on saanut useita kieltoja täytäntöönpanna ihmisoikeuksia loukkaavia päätöksiä, tulisi turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien toteutuminen nostaa nykyistä huomattavasti merkittävämpään rooliin maahanmuuttopolitiikassa. Tällä hetkellä Suomen maahanmuuttopolitiikan tila ei valitettavasti ole kehuttava ja ihmisoikeusnäkökulma jää työperäiselle maahanmuutolle asetettujen tavoitteiden jalkoihin. Turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuskysymykset jäävät valitettavan pieneen rooliin hallitusohjelmassa, vaikka kyseessä on selkeästi yksi Suomen maahanmuuttopolitiikan ongelmakohdista.

Turvapaikkapäätösten keskimääräinen käsittelyaika on ollut jo vuonna 2010 343 vuorokautta eikä tilanteeseen ole odotettavissa parannusta, koska Maahanmuuttoviraston menoja on karsittu neljäsosa vuoden 2010 tasosta. Keskimääräiseen käsittelyaikaan ei ole laskettu mukaan paikallispoliisin, Rajavartiolaitoksen tai mahdollisen valitusprosessin aikaa eli on ilmiselvää, että jo turvapaikkapäätöksen saamiseen kuluva aika on hakijan kannalta kohtuuttoman pitkä.

Liian pitkä käsittelyaika on paitsi raskas hakijalle, myös monimutkaistaa hakemuksen perusteita, koska hakijan ja lähtömaan tilanne saattaa muuttua paljonkin prosessin aikana. Lähtömaan tilanteen muuttuminen on yksi merkittävä syy siihen, että Suomen viranomaiset ovat katsoneet kohtuulliseksi palauttaa turvapaikanhakija takaisin lähtömaahan. Hakijan tarve turvapaikalle ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen kysymys, kuten palautusten pysäytykset osoittavat. Turvapaikanhakijoiden kannalta olisi siis ensiarvoisen tärkeää, että käsittelyajat saataisiin kohtuullisiksi ja hakijoiden lähtömaassa kokemiin traumoihin ja uhkiin suhtauduttaisiin riittävällä vakavuudella.

Prosessin venyminen luonnollisesti vaikeuttaa hakemuksen käsittelyä ja lisää siihen kuluvaa työaikaa, mikä pahentaa ongelmaa entisestään. Pelkillä prosessien tehostamistoimilla ei voida mitenkään lyhentää käsittelyaikoja, jos henkilöstön palkkaamiseen ei ohjata riittävästi resursseja. Myös hallitusohjelmassa on kirjattu, että ”turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttamiseksi varmistetaan riittävä käsittelijöiden määrä”. Tällä hetkellä säästöt maahanmuuttopuolella ovat kuitenkin sitä luokkaa, että tämä on käytännössä mahdoton tavoite.

Turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien toteutumisen ja yleisemminkin maahanmuuttopolitiikan tulevien linjojen kannalta odotan erityisen mielenkiinnolla, mitä Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiaan tullaan kirjaamaan, koska siinä määritellään hyvin pitkälti Suomen maahanmuuttopolitiikan suunta tulevina vuosina. Strategiaa valmisteleva työryhmä on parhaillaan toiminnassa, mutta sen työn tuloksia jouduttaneen odottelemaan vuoden 2013 loppupuolelle.

Työryhmän tehtäväksi on määritelty valmistella strategia, joka tukee suvaitsevan, turvallisen ja moniarvoisen yhteiskunnan rakentamista sekä lisää Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Valitettavasti hallitusohjelmassa määritellyissä tavoitteissa ei mainita sanallakaan ihmisoikeuksien toteutumista. Toivon mukaan työryhmä, jossa on onneksi mukana myös eri kansalaisjärjestöjen edustajia, onnistuu sisällyttämään strategiaan työllisyyden tehostamisen ja kilpailukyvyn parantamisen keskelle myös hiukkasen globaalia solidaarisuutta ja edesauttamaan sitä, että jatkossa Suomessa tehtävät turvapaikkapäätökset kestävät päivänvaloa.

Helsingin Sanomien artikkeli:

http://www.hs.fi/kotimaa/Suomi+sai+moitteita+YKlta+kidutettujen+k%C3%A4%C3%A4nnytyksist%C3%A4/a1305555556546

Maahanmuuttoviraston tietoa käsittelyajoista:

http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?article=3908

Sisäasiainministeriön tietoa Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiasta:

http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/A3BB79E08DF4FB59C22579640055D8C5?opendocument

Mitä internetissä oikein tapahtuu?

Internet ja niin sanottu blogosfääri ovat kuohuneet viime aikoina. Viime vuoden lokakuussa Yhdysvaltain edustajahuoneessa esitettiin lakialoite, joka laajentaisi viranomaisten ja tekijänoikeuksien haltijoiden valtaa taistella nettipiratismia vastaan. SOPA, eli Stop Online Piracy Act siirtäisi vastuun tekijänoikeuksien rikkomuksista nettisivujen käyttäjiltä itse nettisivujen ylläpitäjille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos käyttäjä julkaisee esimerkiksi Facebookissa materiaalia, joka rikkoo tekijänoikeuslakeja, tai linkin sivustolle jossa on julkaistu laitonta materiaalia, on Facebook vastuussa tämän sisällön tai linkin poistamisesta sivustoltaan. Ottaen huomioon Facebookin käyttäjämäärän (hulppeat 800 miljoonaa), on kyseessä liki mahdoton tehtävä.

SOPA siirtäisi siis vastuun itse palveluntarjoajille, mikä pakottaisi sivustot kuten Google, Facebook ja Twitter, valvomaan käyttäjiensä toimintaa. Mielestäni on täysin absurdia, että yksityiset palveluntarjoajat joutuisivat toimimaan amerikkalaisten mediatalojen vahtikoirina. Lisäksi niin sanottujen dotcom -yritysten toiminta vaikeutuisi. Internetin käyttöön pohjautuvien yritysten määrän kasvu perustuu siihen, että tällaisen yrityksen perustaminen vaatii erittäin vähän alkupääomaa. SOPA johtaisi kuitenkin sen, että uusi yritys saattaa joutua ensin käymään oikeudessa ennen kuin saa aloittaa toimintansa, mikä on kallista ja aikaa vievää. Olet siis syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Kovin moni innovaatio jäisi ideatasolle tämän takia. SOPA vähentäisi lukuisilla tavoilla sananvapautta internetissä sekä vaikeuttaisi sisällön tuottamista ja jakamista. Jotkut sanovat että laki käytännössä rikkoisi internetin.

Tilanne on kuitenkin edistynyt tammikuun aikana. Wikipedian, Facebookin ja monen muun palveluntarjoajan protestit sekä internetin käyttäjien aktiivinen toiminta ovat saaneet lukuisat Yhdysvaltain kongressin edustajat muuttamaan mieltään SOPAn suhteen. Vaikuttaisi siis siltä, että laki on saatu torjuttua ainakin toistaiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että voimme vielä huokaista helpotuksesta, sillä hyvin erikoisia asioita tapahtuu kulissien takana. Lukuisat maat ovat julkisuudelta salassa valmistelleet jo useiden vuosien ajan lakia, jonka taustalla on piratismin vastainen taistelu. ACTA, eli Anti-Counterfeiting Trade Agreement, on ollut Euroopan komission sopimusneuvotteluissa jo vuodesta 2010 ja eilen torstaina Suomen suurlähettiläs allekirjoitti kyseisen sopimuksen Tokiossa 21 muun EU:n jäsenvaltion kanssa. Sopimusta on kritisoitu laajasti, sillä sopimusneuvottelua käydään kansalaisten selän takana, eivätkä neuvottelijat ole EU:n kansalaisten demokraattisesti valitsemia edustajia. Sopimus kuitenkin vaatii vielä europarlamentin hyväksymisen. Erikoista on se, että EU:n parlamentti joutui vuonna 2010 uhkaamaan komissiota oikeustoimilla, jollei se julkista sopimusneuvottelun asiakirjoja. Miksi komissio haluaa salata sopimusneuvottelut parlamentilta?

Meidän, kansalaisten ja internetin käyttäjien, tulee olla varuillamme ja tiedostaa näiden lakialoitteiden olemassaolo. Vaikka lakien virallisena tavoitteena on taistella piratismia  vastaan, voivat ne huonosti muotoiltuina johtaa sananvapauden ja luovuuden vähenemiseen. Internet on korvaamaton innovaatio, jonka kaikkia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia ei välttämättä olla vielä edes päästy näkemään. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa päästää ketään pilamaan näin kallisarvoista luovuuden lähdettä ja jakamisen kanavaa.

Suosittelen tutustumaan näihin lakeihin omin päin jos ette ole kuulleet niistä aiemmin. Tässä linkit wikipedia-artikkeleihin, sekä video joka selittää SOPA:aan liittyvän kritiikin.

SOPA wikipediassa

ACTA wikipediassa

Uutinen ACTA:n allekirjoittamisesta

SOPA youtubessa

Hei me kampanjoidaan!

Rämpiessä eteenpäin lumessa keskustorin vaalimökkien ohi pimeänä tammikuisena iltana, sinnittelee siellä yksi mökki viimeisenä auki ja edustaltaan kuuluu kova naurun remakka.

Kampanjointi on kivaa! Mitenkä sitä muuten lähtee palelluttamaan sormensa ja varpaansa ja ottamaan vastaan ihmisten suoranaista välinpitämättömyyttä tai vaihtoehtoisesti provosoivia kommentteja.
Mutta -kun ensimmäinen ohikulkija ottaa lehden vastaan, on voittaja-tunne. Vihreillä on aina ollut hyvä fiilis ja tekemisen meininki. Niitä ihmeitä tapahtuu kun me niitä tehdään! Tahto. on juuri se tunne, joka tekemisestä välittyy ja luo yhteenkuuluvuuden tunteen. Puoluekumppanit ja aktiivit ovatkin parasta antia kampanjoinnissa. Nyt kun naamatkin ovat jo tulleet tutuiksi, ei enää jännitäkään niin paljon olla porukassa. (Vaikka höpötän yhä kuin papupata hermostuneena.). Jokainen nyt vaan on joskus ollut ensikertalainen.
Uskon että kansalaiset ovat siellä rivin ensimmäisessä mökissä kohdanneen iloisia naamoja ja punaisia poskia. Glögi on virrannut niin että Sokkarin varastot ovat pian tyhjillään.
Ja mikäs sitä on vaalityötä tehdessä, kun on niin loistava tuo ehdokas kuin Pekka. Mökillä onkin tullut kaikenikäisistä -nuoresta vanhaan- kertomaan ja kehumaan ehdokastamme. Ja tottahan että Haavistolla on kaikki presindentiltä vaadittavat ja toivottavat elementit kohdillaan. Hienoa että suomalaisetkin ovat sen noteeranneet-ehkä emme olekaan niin jäykkää ja vanhoillista sekä perinteisiin tuijottavaa kansaa kuin on luultu.

Eräs keski-ikää lähentelevä nainen tuli kertomaan kuinka on vihdoin Pekan kampanjan ja esiintymisen myötä alkanut vihdoin hyväksyä oman veljensä biseksuaalisuuden.Sydäntäsärkevän rehellisesti hän uskoutui ettei koskaan tätä ennen ole voinut tuota veljensä "epänormaaliutta" myöntää saati hyväksyä.

Toinen mieleenjäänyt kaveri tuli pohdiskelemaan Pekan kantaa ydinvoimaan, joka aiheena on minulle varsin punainen vaate. Onneksi Tuomo oli pelastamassa tilanteen suhtautuen fyysikkona objektiivisesti aiheeseen ja kertoen rationaalisesti että puolueen yleinen linja on ydinvoimaa vastaan mutta löytyy myös puoltavia jäseniä. Tieto hämmensi miestä joten otin vastuun kertoa että voit liittyä vihreisiin vaikka ajat yksityisautolla tai käytät nahkakenkiä -tai kannatat ydinvoimaa. Meillä jokaisella on oma akilleenkantapäämme, eikä kukaan ole täydellinen (miten se sitten määritelläänkään). Ei tarvitsekaan. Se on suvaitsevaisuutta.Se on tasa-arvoa.
(Monesti kuitenkin tieto lisää tuskaa ja ydinvoiman kannatus perustuukin tiedonpuutteeseen tai -kyseenalaistamiseen. -Mutta tämä blogi ei käsittele ydinvoimaa joten asia sikseen..)

Osa konkareista on harjaantuneita flaikkujen jakajia, ja yllätyksekseni ihmiset ottavat niitä vastaan jopa tuulessa ja tuiskussa vaikka voisi kuvitella että kadullakulkijat ovat tumppautuneet toppavaatteisiin pipo syvällä silmillä kun taivaalta sataa pikku-ukkoja. "...vaikka vaan tuulenasuojaksi!" huutelen poikakaksikon perään kun nämä vastenhakoisesti ottavat "Vihreän Tampereen" vastaan huvittuneina. Alkaa naurattaa. Höpötän jakaessani umpimähkää ja sekoan sanoissani, mutta se ei haittaa, tiedän ettei ohikulkijat kuuntele puoliakaan. " Saako olla vihreää lueattavaa tampereesta- saako olla tamperelaista luettavaa vihreästä- ...Luettavaa tampereesta vihreänä! otatko matkaluettavaa vihreästä tamperelaisesta-eikun kotitampereesta--...." Voin joko hautautua itseeni häveten säälittävää ulosantiani silmät päästäni mutta valitsen itsekseni naureskelun ja keskittymällä jälleen jakamiseen. Hypin pysyäkseni lämpimänä. Tekee mieli tanssia. Lumisade virkistää ja kotona voi pitää vaikka after-skitä jälkikäteen. Jos jossain niin tässä oppii nauramaan itselleen ja tekemään itsestään pellen riisumalla maskinsa hetkeksi. Tiedän että fiksun-viileät vihreät pitävät tuota hulluna mutta ehkä edes kansalaiset kokevat lähestymisen helpommaksi. Ja mitä hulluuteen tulee, puolustuksekseni voin sanoa omistavani ihan viralliset lääkärin kirjoittamat paperit siihen.Ja siihen voin aina vedota.

Yleensä paras flow kampanjoinnissa on vaaliviikonloppu eli lauantai. Sen kunniaksi päätin väsymyksestä huolimatta leipoa uupuneille äänestäjille ja uupuneemmille kampanjoijille piristystä tammipakkasiin. Hyödynsin myös ulkoilumahdollisuuden käyttää Milo-kissaani valjaissa. Olin sille lupaillut jo ennen joulua että pääsee haistelemaan kaupunkia kun muuttomme on ohi. Nyt siitä oli jo kuukausi ja kissa katseli kaihoisasti kadulle tehostaen säälipisteitään pitäen tassua ikkunaa vasten.
Saimme siis myös vaalikissan, joka herättää ihmisten sympatiat puoleen sun toiseen. Toiset säälivät kylmyyttä, mutta oma tapaukseni on jo rodultaankin niin paksuturkkinen/-nahkainen ettei kylmyys ainakaan tunnin ulkoilun verran sitä rasita. Kesäkuuma onkin toinen juttu.
Toiset, kissaihmiset, taas tulevat kertomaan omista rakkauspakkauksistaan ja kissakokemuksistaan tai kehumaan Milon kieltämättä nallekarhumaisen komeaa ulkomuotoa. Milo on varsinainen mammanpoika ja sylivauva, eikä myöskään ole koskaan tehnyt ihmiselle mitään arvaamatonta. Se nauttii ihmisen läheisyydestä, jopa enemmän kuin lajitoverinsa, kotona odottelevan nuorikon, tättähäärä-tyttösemme.
Se oli varsin paitsi kiitollinen, ennen kaikkea hämmentävä torireissu. Puoluetovereiden suhtautuminen on tietenkin itselleni tärkeää sen myötä tunnenko itseni hyväksytyksi joukkoon. Mutta uskoisin että pääpiirteittäin spontaaniuteni mahtuu kampanjoinnin raameihin.

Olipa perjantaina mökillä vaalikoirakin stailattuna Haavisto-kassiin. Jakajia olikin kiitettävä määrä joten erkanin kauemmas risteykseen jakamaan varsin huonolla menestyksellä. Com sii,Com saa- sainpa myöhemmin palauttetta (joten paikkavalinta ei osoittautunutkaan niin huonoksi), ehkä jopa parhaan ikinä: "...no mä tossa katoinkin että mitä noin fiksunnäköinen nuori nainen tekee jakamassa Soinin lehteä!"(vaalikoiramme omistajan sanoin.)

-Nyt olemme päässeet nauttimaan kampanjoinnin työn tuloksista ja kampanjointi jatkuu vielä kovemmalla nosteella, jos mahdollista. Haastan jokaisen kokeilemaan vaalikampanjointia kun tilaisuus tulee vastaan. Ja nythän se tulee!

Kirjoittaja: Eve Tervahartiala

Kylätalosta ratkaisu vanhus-Suomeen?

Hoitosuhteen muutos Suomessa sai minut ajattelemaan vanhusten hoitoa. Hoitosuhde tarkoittaa sitä, kuinka monta vanhusta ja lasta sataa työikäistä kohden on. Tällä hetkellä sataa työikäistä kohden on 50 vanhusta ja lasta, vuonna 2030 heitä on 75. Muutos on suuri. Ratkaisuksi ei voi vain ajatella vanhainkoteja, vaan on mietittävä koko yhteiskuntaa ja jokaisen suomalaisen arkea ennakkoluulottomasti. Miten asiat hoidettaisiin parhaiten niin, että meillä kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla, ja toisaalta, että käyttäisimme työpanoksemme ja verorahat järkevästi?

Hoitosuhteen suuri muutos tarkoittaa sitä, että yhä useampi meistä on jatkossa ammatiltaan vanhustenhoitaja, vaikka kunnat tai valtio kuinka koittaisivat säästää vanhustenhuollosta. Mielestäni muutos on niin suuri, että ihan jokaisen pitää miettiä, millainen osa meillä on jatkossa vanhustenhoidossa.

Mieleeni piirtyy pienen pähkäilyn jälkeen kuva keskeisellä paikalla ja mahdollisimman hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella sijaitsevista kylä- tai kaupunginosataloista, joissa lähiseudun asukkaat voisivat kohdata. Taloon tai kortteliin keskittyisi eri-ikäisten palveluja. Yläkerroissa asuisi vanhuksia ja muita hoivapalveluita kaipaavia, välikerroksissa sijaitsisi nuorisokahvila, kunto- ja jumppasali, terveydenhoitajan ja sosiaalineuvojan vastaanotto, alakerrassa olisi lastentarha, lehtilukusali, ruokala ja kaiken kruunaava yhteinen ”olohuone”, jossa kaikenikäiset voisivat viihtyä ja kohdata toisiaan.

Erilaisten palveluiden käytön ohessa työikäiset ja nuoret voisivat esimerkiksi lukaista lehteä vanhuksille, osallistua yhteislaulusessioon tai vaikka rullata yhden vanhuksen haukkaamaan raitista ilmaa. Terveydenhoidon ammattilaiset voisivat keskittyä ammattilaisuutta vaativiin tehtäviin. Vanhustenhoitajien ei tulisi olla yksin vastuussa siitä, että vanhusten elämä olisi mielekästä. Vanhuksenhoitajan työaikaa kannattaisi käyttää niihin tehtäviin, joihin tarvitaan koulutusta. Lehdenlukua, kävelylle viemistä ynnä muuta voisivat muilla aloilla työskentelvät ja nuoret tehdä pienissä erissä omalla vapaa-ajallaan. Kun kylätalo kokoaisi eri-ikäisten harrastuksia, viihdykettä ja palveluita, olisi pieni palvelus vanhuksille helpompi tehdä samalla. Eri-ikäisten kohtaaminen lisäisi toisten ymmärrystä ja jopa elämän mielekkyyden tuntua.

Kylätalo työllistäisi omia pysyviä työntekijöitä, mutta osa ammattilaisista voisi kiertää ja sijaistaa useissa kylätaloissa. Esimerkiksi ruoka, logistiikka ja huolinta voitaisiin organisoida kaupungin laajuisesti. Osa kylätaloon liittyvästä päätöksenteosta voitaisiin tehdä kylätalossa asuvien ja lähiasukkaiden kesken tai ainakin vahvasti heidän kanssaan keskustellen. Kylätalo voisi palkata lähialueen nuoria kesätöihin ja eri tavoilla muilta työmarkkinoilta ulkona olevia.

Kuulostaako realistiselta? Tavoittaisiko kylätalo erilaiset ihmiset ja mitä muuta se vaatisi? Miten se toimisi aivan keskustoiden tuntumassa, entä harvemmin asutuilla alueilla? Mitä kylätalossa olisi, jos sinä saisit päättää?