sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Vitutuksesta viisastuneina

Alla Ville Laineen ansiokkaat muistiinpanot 4.3. pidetystä viherkriittisestä keskustelutilaisuusta, jotka tänne välitän:

Vihreä ajattelutapa on löytänyt tiensä lähes jokaisen suomalaisen arkipäivään. Pieniin ekologisiin tekoihin kannustavat niin paikallislehdet kuin valtakunnalliset mediatkin. Lienee lähes mahdotonta välttyä poimimasta jonkinasteisia tiedonjyväsiä ilmastonmuutoksesta, kestävän kehityksen tärkeydestä ynnä muista ajankohtaisista ympäristökysymyksistä. Vaikka sulkisikin silmänsä ja korvansa tietoisesti kaikelta edellä mainitulta informaatiolta, ympäristönsuojelun laiminlyönnin seuraukset alkavat asteittain kehittyä tulevaisuuden uhkakuvista nykyhetken painajaiseksi. Tästä huolimatta vihreä liikehdintä on saanut osakseen runsaasti arvostelua niin puolueena kuin ideologiana. Keskiviikkona 4. maaliskuuta kirjastokahvila Metsossa pidetyssä avoimessa aivoriihessä ”Mikä Vihreissä vituttaa?” pyrittiin purkamaan auki kritiikin syitä sekä puolueen imagon että tosiallisen toiminnan näkökulmasta ja esittämään mahdollisia parannusehdotuksia nykytilanteeseen.

Vihreiden imagon kannalta ongelmalliseksi koettiin vahva virheellinen profiloituminen vain luonnon ja ympäristön oikeuksien puolesta puhujaksi varsinkin haja-asutusalueilla. Arvoliberalismin ja inhimillisemmän sosiaaliturvajärjestelmän edistäminen ynnä muut jokaista kansalaista koskettavat pyrkimykset eivät kantaudu kuin satunnaisesti suurten asutuskeskusten ulkopuolisen väestön keskuuteen. Tämän lisäksi puolueen toiminnan yhteneväisyydet kansalaisjärjestöjen toiminnan kanssa voivat herättää vääristyneitä mielikuvia liian radikaalista tai muuten epäsovinnaisesta vaikuttamisesta. Äänestäjä voikin pelätä, mihin hän sitoutuu puoluetta kannattaessaan. Toisaalta sitoutumisen ongelmaksi nähtiin myös se, että stereotyyppinen mielikuva puolueen kannattajasta on voinut muotoutua yli-inhimilliseksi. Yksityisautoileva sekasyöjä saattaa vieraantua Vihreistä vain siksi, ettei alemmuudentunnossaan koe kykenevänsä täyttämään kuvittelemiaan moraalisia standardeja. Puolueen toimintaa satunnaisesti seuraavalta saattavatkin mennä jyrkät kannat ja periaatteet sekaisin, jolloin ideaaleihin ratkaisuihin pyrkiminen nähdään liiankin ehdottomana ja kompromisseihin tyytymättömänä. Imagon ristiriitaisuutta lisää se, kuinka puoluetta arvostellaan sekä selkärangattomaksi tehdessään myönnytyksiä suurempien päämäärien saavuttamiseksi että vastaanhangoittelevaksi esittäessään kritiikkiä itselleen tärkeissä periaatekysymyksissä.

Kaikki kritiikki ei kuitenkaan johdu epätietoisuudesta tai imagon vääristyneisyydestä. Vihreiden puolueohjelmien suuri määrä ja niiden päivittämättä jättäminen on muodostanut tilanteen, jossa käytännössä kukaan ei ole perillä kaikista puolueen virallisista kannoista. Puoluetta arvostelevat tahot voivatkin helposti vedota argumenteissaan johonkin epäselvästi muotoiltuun kantaan, joka tosiasiassa on itse puolueen sisällä selkeytetty, muttei päivitetty puolueohjelmaan. Myös Vihreiden sisäinen kritisointi koettiin hankalaksi: esimerkiksi feminismi ja puna-vihreys eivät saisi muodostua sellaisiksi itseisarvoiksi, joiden lävitse ajetaan kritiikittä uusia periaatteita. Samalla tavalla dogmaattisuutta tulisi pyrkiä välttämään puolueen ottaessa kantaa muun muassa energia- ja maahanmuuttokysymyksiin. On argumentoitava periaatteiden ja faktojen pohjalta – ei vain periaatteesta. Myös puolueen linjaukset tulisi muotoilla niin, ettei idealistisen ja realistisen tilanteen välille synny sovittamatonta ristiriitaa. Parempi tulevaisuus rakennetaan osatavoittein.

Niin imagon kuin käytännönkin ongelmien ratkaisuna pidettiin läpinäkyvyyden lisäämistä sekä puolueen päätöksenteossa että toiminnassa. Mitä selkeämmin päätösten, kannanottojen ynnä muiden linjausten luomisprosessi on tarkasteltavissa, sitä helpompi on löytää mahdolliset epäkohdat ja pyrkiä korjaamaan ne. Samalla tavoin vihreän politiikan ei pitäisi olla totuuksien julistamista, vaan niistä keskustelua. Ylhäältä sanellut periaatteet hukuttavat moniäänisyyden, jota voisi pitää demokratian ytimenä. Moniäänisyys ei kuitenkaan kasva, ellei keskustelun piiriä kasvateta. Aivoriihessä koettiinkin tärkeäksi keskustella politiikasta Vihreiden ulkopuolisten ihmisten kanssa. Tällöin ennakkoluulot puoluetta kohtaan voivat hälventyä, kun taas Vihreät itse saavat uuden kanavan näkökulmiensa avartamiseen. Uusia ääniä vihreän liikehdinnän sisälle pitäisikin hakea aktiivisesti muun muassa korkeakoulumaailman ulkopuolelta. On paradoksaalista, kuinka puolue taistelee niiden puolesta, joilla ”ei ole ääntä”, mutta kannatus akateemisen ja hyvin toimeen tulevan väestön ulkopuolella on vähäistä.

Keskustelussa toivottiin Vihreiden selkeyttävän poliittista viestimistään. Puolueen tulisi puhua asioista siltä kannalta, miten ne koskettavat kaikkia. Vain konkreettiset esimerkit auttavat ymmärtämään tilannetta, siinä missä periaatteisiin vetoaminen saattaa jäädä turhan abstraktille tasolle. Käytännön ratkaisujen selkeä esittäminen on ainut tapa erottautua muiden puolueiden tasapäisistä arvo-ohjelmista. Samalla tavalla poliittisten päätösten tosialliset seuraukset on tuotava vahvasti esille niin muiden puolueiden kuin Vihreiden itsensäkin kohdalla.

Ei kommentteja: