keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Vaadin että ateistinakin saan äänestää!

Niin kauan kuin kirkko ja valtio ovat Suomessa yhdessä, ja yritykset maksavat kirkonkymmenyksiä, vaadin että ateistinakin saan äänestää!

..tai vähintään että kaikki, joilla äänioikeus on, taapertavat 14.11. isänpäivänä äänestämään.


Kirkosta eroaminen ei automaattisesti tee ihmisestä uskonnotonta tai ateistia, mutta osa kirkosta eronneista saattaa vielä näissä vaaleissa käyttää äänioikeutta: Vaalilainsäädännön asiantuntijan Lauri Tarastin mukaan Ylen "homoillan" jäsenpaossa kirkosta eronneet voivat äänestää tulevissa vaaleissa. Vaaliluetteloa on käytännössä mahdotonta päivittää suuren eronneiden määrän vuoksi, jolloin kaikki 15.8. jälkeen eronneet ovat vielä äänioikeutettuja.

Kirkko on uudistuksellisesti kokeilemassa myös 16 vuoteen alennettua äänestysikärajaa. Vaalisivustolta löytää nuoret ehdokkaat helpostii parilla klikkauksella. Tampereella alle 30-vuotiaita ehdokkaita on muuten 33 henkeä. Ja --Oi joi-- seurakuntavaalejahan voi tykätä feisbookissakin! Sivusto on groovaavasti nimettykin ”eka kerta”.


Tutustuin viikonloppuna seurakuntavaalien vaalikoneeseen. Eihän minulla toki ole ollut äänioikeutta näissä vaaleissa koskaan (tai korkeintaan ne pari kuukautta, jotka ehtivät vierähtää ennen kuin 18-vuotiaana sai nettilomakkeen täytetyksi eroakirkosta.fi -palvelussa. Monet siis ovat selvästi minua nopeampi naputtelemaan eroanomuksensa sopivan uutisen noustessa tapetille.) Tuttavani kuitenkin kuuluvat kirkkoon ja mielenkiinnolla lauantaiaamuna seurasin vastauksia netti-oraakkelin kysymyksiin seurakuntavaalit.fi -sivustolla.

Mistä toimintamuodosta lähdetään tulojen vähentyessä säästämään? Miten kirkon ilmasto-ohjelman tulisi näkyä seurakunnassa? Entä samaasukupuolta olevien parien asema kirkossa?

--Näkisikö jostain tilaston, kuinka näihin kysymyksiin on vastattu? Vai odotanko vain vaalitulosta?

Maanantaina alkaneelta kirkolliskokoukselta odotettiin kantaa samaasukupuolta olevien parien vihkimiseen. Keskiviikko aamun uutisissa homoparien rukousohjetta valmistelleen valiokunnan kerrotaan keskustelleen parien siunaamisesta. Ehdotusta kirkolliskokoukselle ei kuitenkaan tuoda. Sen sijaan perustevaliokunta esittää, että kirkolliskokous antaisi piispainkokouksen laadittavaksi pastoraalisen toimintaohjeen siunaamisesta. Viiden allekirjoittaneen jättämässä eriävässä mielipiteessä todetaan toimintatavan mitätöivän Raamatun ohjeellisuuden ja mahdollistavan totuuksien kännön päälaelleen.


Miksi rippikoulun kesken jättänyt ateisti kirjoittaa seurakuntavaaleista? Miksi minulle kaikista ihmisistä tulee olo, että haluaisin jo suojella kirkkoa kristityiltä --vai oliko se sittenkin kristillisiltä? Voisiko kristillisen puolueen rinnalle nousta ateistinen tai uskonnoton puolue, jonka tarkoituksena ei olisi tulkita Raamatun tekstiä yksipuolisesti ja käyttää uskontoa poliittisena lyömäaseena vaan taata uskonnon ja uskonnottomuuden vapaus ja yhdenvertainen kohtelu kaikille –kuten meitä on opetettu?

Ei instituutio ole yhtä kuin usko, mutta instituutio on se, joka kerää verot, palkkaa työntekijät, järjestää hengellisiä- ja sosiaalisia palveluita. Ja mihin seurakuntavaaleissa ääniä haalineet edustajat sitten oikein pääsevät vaikuttamaan? Asiasta tietämättönä lähden tutustumaan seurakuntavaalit.fi -sivustoon. Virhe, sivusto mainostaa vain feisbookkia ja heittää silmille youtube-videoita. Wikipedia ei petä tälläkään kertaa: viidellä virkkeellä sivu tiivistää minulle kirkkovaltuuston päättävän seurakunnan taloudesta, viranhaltijoista ja kappalaisen valinnasta sekä antaa äänioikeuden hiippakuntavaltuuston, kirkolliskokouksen ja piispan vaaleissa. Taas lisää vaaleja, jotka eivät sano minulle mitään..kirkollispolitiikka on auttamatta liian monimutkaista minulle.


Hyviä seurakuntavaaliteesejä Vihreillä kuitenkin on: ympäristövastuuta, paikallista ja globaalia vastuuta, tasa-arvoa ja avointa demokratiaa.

Ja niihin voi tutustua: http://www.vihreat.fi/seurakuntavaaliteesit


-anne

joka ei nyt tiedä yhtään mistä puhuu.

(jos joku voisi piirtää yksinkertaisen kaavion, missä vaaleissa seurakunnissa, kuka päättää ja mistä, niin kiitos.)

Ei kommentteja: