Olen ajautunut tänä syksynä vallankumouksellisten ajatusten pariin. Syynä on rakas yliopistomme.
Aiemmin syksystä sain joltakulta tuntemattomalta yliopistolaiselta käteeni anarkistisen manifestin, jota olen nyt pikku hiljaa lueskellut ja pureskellut. Toiseksi olen juuri aloittanut kurssin luokkatutkimuksesta. Antagonismit ja vallankumoukset ovat oikein vilisseet silmissä ja korvissa.
Joidenkin luokkatutkijoiden mukaan koulutus uusintaa luokkia. En voi väittää vieläkään täysin ymmärtäneeni, mitä luokilla kulloinkin tarkoitetaan (ja sillähän tarkoitetaan kaikenlaista), mutta henkilökohtaisesti olen pitänyt yhteiskunnalta saamaani koulutusta hyvänä ja voimauttavana: omaan ajatteluun ja tiedonhakuun on aina kannustettu, ja etenkin yliopistolla ollaan eri aloilla ajettu ties minkä suuntaisia reformeja ja revoluutioita. Millaisiksi luokiksi meitä siis uusinnetaan? Onko olemassa jotakin näyttöä siitä, että opettajien panostus eri oppilaisiin riippuisi jotenkin oppilaiden taustoista?
Mitä sitten pitäisi ajatella koulujen nykyään harrastamasta yrittäjyyskasvatuksesta? Se kai sekoittaa ainakin yksinkertaisinta luokkadualismia. Henkilökohtaisesti en ole aiemmin ollut kauhean innostunut yrityskasvatuksen tuomisesta peruskouluun mm. siksi, että se tuntuu vievän tilaa tärkeältä yleissivistävyydeltä ja tuovan tilalle talouselämän intressejä. Mutta toisaalta; eikö juuri yrittäjänä ihmisellä ole mahdollisuus muotoilla omaa työntekoaan ja olla siinä mielessä itsenäinen oman työnsä ja pääomiensa haltija?
Entä miten me vihreät asetumme luokkiin? Tulojen ja ammattien kautta varmasti moniinkin. Maun ja kulutustottumusten kauttakin suuntia on useita. Luomuruoka on toisinaan kalliuden perusteella leimattu elitistiseksi. Toisaalta kulutustason pitäminen matalana, mihin moni meistä toivottavasti pyrkii, saattaa asettaa meidät erilaiseen luokkaan kuin tuloja tarkastellen voisi tehdä; keskimäärinhän tulojen kasvu nimittäin näkyy kulutuksen ja ympäristörasitteen kasvamisena.
Henkilökohtaisesti luokkakeskustelun ymmärtämisessä on minulle ehkä samanlaisia vaikeuksia kuin degrowth-keskustelun ymmärtämisessä. Samaan tapaan kuin degrowthin sijaan keskittyisin mieluummin tiettyjen taloudellisten toimien ja kuluttamistottumusten ympäristövaikutuksiin, keskittyisin myös luokkien sijaan mieluummin tarkemmin määriteltyihin taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin ja mahdollisesti niitä aiheuttaviin rakenteisiin ja koulutuksen ja työelämän käytäntöihin. Mieluummin myös kehittelisin ratkaisuja ongelmiin kuin ideoisin vallankumousta, mieluummin yhteistyössä ja demokraattisesti kuin antagonistisesti.
4 kommenttia:
Yrittäjyyskasvatuksella tarkoitetaan myös hirveän montaa asiaa. Parhaimmillaan se on itsetunnon, itseohjautuvuuden tai omatoimisuuden kohottamista. Tällaista on helppo sympata. Huonoimmillaan kyse on taas aivopesua siitä, että on tärkeä ansaita paljon rahaa ja yrittäminen on siihen ainoa tie.
Tosiasia on kuitenkin ettei peruskoulussa oikeasti ehditä antaa käytännön tietoja siitä, miten yritystä pyöritetään. Tämä tuntuu aika usein unohtuvan keskustelusta ja vähän tällä mielikuvalla touhua viedään eteenpäin.
Koulutusjärjestelmän voidaan ajatella eri tavoin uusintavan luokkajakoja. Voidaan esimerkiksi ajatella, että koulun kuri kouluttaa alistuvia työläisiä. Toisaalta esim. kuvaamataidon tunneilla voidaan kehottaa lapsia olemaan luovia, ja ylempiluokkaisten perheet pärjäävät todennäköisemmin spontaanissa luovassa toiminnassa paremmin, koska heidät on jo kotona opetettu siihen. Kouluissa voidaan myös jättää opettamatta sellaiset asiat, jotka oppii vain "parempiin piireihin" syntymällä. Ja vielä toisaalta: voidaan myös ajatella, että koulu pistää uusiksi jaot, siis häivyttää perhetaustan vaikutusta ja arvottaa ihmiset kykyjensä (arvosanojen) mukaan uudelleen, jolloin luokkajako tehdään uudestaan, vain eri perustein.
Nämä on tietysti kärjistettyjä, mutta kuitenkin esimerkkejä siitä, miten voi nähdä koulujärjestelmän uusintavan luokkia.
Yksi moderni klassinen esimerkkihän tuosta uusintamisesta on erilaisten tutkielmien teettäminen oppilailla. Kas kummaa, että akateemisten perheiden lapset voivat kysyä asiasta vähän paremmin neuvoa vanhemmiltaan kuin vaikka duunariperheen. Tässä tosin saattaa olla niinkin, että tällainen toiminta on sensitiivisyyden nimissä jo huomioitu.
Mutta luokan käsitteessä noin yleensä mennään minusta vähän vikaan, jos siinä jumiudutaan vain tuloihin. Enemmänkin musta on kyse vain inhimillisestä yleispääomasta, johon Sallan "paremmat piiritkin" viittaavat.
Kiinnostavia pointteja. Mietin vaan, että onko uusintaja silloin koulu, jos erilaisista taustoista tulevat oppilaat saavat tukea tehtäviin tai joihinkin aineisiin kotoaan? Sensitiivisyys on tässä tietysti tarpeen, ettei koulussa sitten arvotettaisi arvosanoin ja muuten niitä luokkautuneita taitoja.
Tuo sosiaalisen pääoman korreloiminen tuloluokkien mukaan on jännä kysymys, jota itsekin mietin. Hesarissa oli viime viikolla juttua tutkimuksesta, jonka mukaan lapset rakentelevat kouluissa sosiaalisia verkostojaan osittain perheiden tulojen mukaan.
Lähetä kommentti