tiistai 14. kesäkuuta 2011

Bolsa familia ja perusturva kehitysmaissa

Olen seuraillut aika kiinnostuneena Brasilian* entisen presidentin Lula da Silvan luomaa Bolsa familia -ohjelmaa. Se on monella tavalla mielenkiintoinen: köyhyyttä poistava, Maailmanpankin kehuma, katolisen kirkon vastustama ja aika lähellä optimia siitä, miten perusturvamallinen sosiaaliturva kannattaa kehitysmaahan luoda. Brasiliassahan köyhyys väheni Lulan kaudella aika paljon.


Konsepti on seuraava: köyhät perheet saavat 12 dollaria kuussa per lapsi siitä, että lapsi on rokotettu ja käy koulussa. Tätä tukea voi saada maksimissaan kolmelle lapselle. Äärimmäisessä köyhyydessä eläville perheille annetaan vielä lisäksi noin 40 euroa kuussa ilman mitään velvotteita. Tämä vastaa oikeastaan suomalaista perusturvaa.


Pidän tällaista ajattelutapaa älyttömän mielekkäänä verrattuna moneen muuhun kehitysmaissa käytössä olevaan malliin. Ohjelman pitäisi periaatteessa pikku hiljaa poistaa merkityksensä, kun äärimmäisessä köyhyydessä olevat perheet saavat lapsensa kouluun ja paremmin tuottaviin töihin. Näin koko yhteiskunnan koulutustaso nousee, talous kasvaa ja alimmille tuloluokille tehtävä tulonsiirto menettävät suhteellista merkitystään. Korkeamman tuottavuuden työpaikat ovat sitten todennäköisemmin verotuksen piirissä, mikä osaltaan vakauttaa veropohjaa.


Seuraava luonteva askel Brasilian kaltaisessa maassa olisi sitten perustulo yhdistettynä hyvin yksinkertaiseen verojärjestelmään: kun lisäetuudet keskitettäisiin väestön koulutukseen ja veropohja saataisiin laajennettua kaikkeen taloudelliseen vaihdantaan (ei itsestäänselvyys kehitysmaissa) olisi arvonlisäveroon ja haittaverojen yhdistelmä yksinkertaisena (vain muutamilta tasoiltaan progressiivisena) veromallina aika kätevä. Ongelmanaksihan jää kehitysmaihin erottamattomasti kuuluvan eliitin paikallaanpysyminen, mutta keskityn tässä nyt köyhyyden vähenemiseen enkä kateuteen.


Samalla tuo vapauttaisi köyhyydestä nousevat luokkia mukavasti . Ympäristöveroilla ohjausta voisi vielä vahvistaa järkevään suuntaan ilman sen kummempaa elinkeinorakenteen toivelistaa, joka kehittyvissä maissa luo aina riskinsä. Esimerkiksi Kiinassa alueiden kilpailu kasvussa luo aikamoista ylikuumentumista investointiasteissa, joka on jo pari vuotta ollut ihan maailman yleisenä huolena. Intiassa korruptio on ollut estämässä rivakkaa kasvua, mutta siellä investointiasteet suhteessa kasvuun ovat toisaalta ehkä tästä syystä terveemmällä pohjalla.


Monissa muissa kehittyvissä (tai suorastaan kehitys-) maissa ratkaisu köyhyyteen on ollut nurinkurinen: väestöön investoimisen sijaan on keskitytty lievittämään ongelmia tukiaisilla ruokaan ja polttoaineisiin. Tällaisen tien päähän tulee kahdessa tilanteessa vastaan: alikehittyneen maan keskeiset vientituotteet kohtaavat maailmanmarkkinoilla romahduksen ja siten tukiaisiin ei ole varaa. Kun väestöön ei ole panostettu, on näitä myös vaikea korvata. Toinen mahdollinen vaihtoehto on sitten vain se, että perustarvikkeiden hinnat lähtevät globaaliin nousuun, jolloin niiden inflaatio iskee esimerkiksi palveluiltaan alikehittyneisiin talouksiin ylikorostuneesti. Näin oikeastaan kävikin arabimaissa tänä keväänä. Markkinoita ei pääse karkuun.


*) Brasilian talous on tällä hetkellä kasvamassa aika vauhdikkaasti. Jopa niin vauhdikkaasti, että Maailmanpankki ei enää kauheasti suosittele lisäämään tulonsiirtoja inflaation takia. Voisi tietenkin miettiä, missä määrin Brasilian inflaatio johtuu vaikkapa ruoan hinnan noususta (Brasilia kasvattaa kaikkea paljon) ja missä määrin 2,5 % budjetista vievästä ohjelmasta.

3 kommenttia:

Touko Apajalahti kirjoitti...

"Ongelmanaksihan jää kehitysmaihin erottamattomasti kuuluvan eliitin paikallaanpysyminen, mutta keskityn tässä nyt köyhyyden vähenemiseen enkä kateuteen."

Itse puhuisin kateuden sijaan epäreiluudesta - ei tunnu reilulta, että eliitti kahmii rahat.

Jaakko Stenhäll kirjoitti...

Epäreilua se tietenkin on, mutta aika rohkaisevaa on tuokin, että bkt:ssä valuu kaikkein köyhimmille yli prosentti tulonsiirtoina. Gini-indeksissä on toki vielä kirittävää, mutta tuossa kannattaa huomata, että nimenomaan koulutuksella lisätään heikompien kansanryhmien liikkuvuutta ja mahdollisuuksia puuttumatta samalla kauhean rajusti yritystoimintaan*.

Tämä antaa mahdollisuudet taas sitten sille, että ihmiset sijoittuvat ihan luonnollisen kehityksen kautta fiksusti työmarkkinoille. Yleensä vasemmistolaisten hallitusten ongelmahan kehitysmaissa on ollut epäreiluuden korjaaminen _vain_ jakamalla, mikä on taas sitten raunioittanut talouden. Silloin kestävät tulonsiirrot köyhimmille eivät ole mahdollisia.

*) Ympäristön osalta sääntely saisi olla tiukempaa, totta tosiaan.

Touko Apajalahti kirjoitti...

Totta, mutta toki perustuloakin olisi helpompi rahoittaa, jos eliittiä ja (suur)yrityksiä pystyttäisiin tehokkaammin verottamaan.