Itsetietoinen yhteiskuntamme

Tietoyhteiskunta määritellään yhteiskunnaksi, jossa informaation tuotanto, käsittely, käyttö, jakelu ja levitys on merkittävää talouden, politiikan ja kulttuurin kannalta. Termi mielletään usein suhteellisen tuoreeksi ilmiöksi, jonka avainkäsitteitä ovat esimerkiksi elektroniikka, digitaalisuus ja Internet. Sekä tietoa että yhteiskuntia on kuitenkin ollut olemassa ihmiskunnan alkuajoista lähtien, ja sanan määritelmä voikin kattaa yhtäältä esi-isiemme tulentekotaitojen välittämisen sukupolvelta toiselle, sekä toisaalta nykyisen satelliittien kyllästämän taivaankantemme.

Tämä on ratkaisevaa sikäli, ettemme tietoyhteiskunnasta keskustellessa sorru pitämään aihetta vain ohimenevänä trendinä, vaan kykenemme liittämään sen yhteen kollektiivisen historiamme kanssa. Lisäksi se saattaa auttaa meitä hahmottamaan tulevia kehityssuuntia, koska emme tarkastele sitä tilapäisenä aiheena erillään muusta yhteiskunnasta. Ihmiskunta on aina ollut tietoyhteiskunta, olemme sitä nyt ja tulemme olemaan jatkossakin.

Nykyistä kuvaamme tietoyhteiskunnasta värittävät tietenkin muut yhteiskunnallisesti merkittävät ilmiöt. Esimerkkinä markkinatalous: kun useita arvojamme mitataan rahalla, on luonnollista nähdä myös tieto taloudellisena valttina ja sijoittaa siihen tulevien voittojen toivossa. Valuutasta poiketen informaatiota on kuitenkin huomattavasti helpompi kopioida, eivätkä siihen muutenkaan päde samat lainalaisuudet kuin aineelliseen omaisuuteen.

On silti muistettava, että maailmassamme vallitsee monia digitaalisia kuiluja ikäryhmien, sukupuolten, ammattialojen, kansallisuuksien sekä monien muiden vielä määrittelemättömien ryhmien välillä. Tieto on kulttuurista pääomaa, ja digitaaliset kuilut voidaankin nähdä eräänlaisena tietoyhteiskunnan vastineena taloudelliselle epätasa-arvolle. Tuloerot myös osaltaan kietoutuvat yhteen kuilun kanssa, koska teknologia mahdollistaa tiedon leviämisen parhaiten maissa, joilla on varaa Internet-yhteyksiin ja päätelaitteisiin. Ilmiö tulee näyttelemään lähivuosina merkittävää roolia niin työssä kuin vapaa-ajallakin, ja tietoyhteiskunnan sosiopoliittiset vaikutukset sekä ympäristövaikutukset tulee ilman muuta ottaa huomioon sen kehitystä ohjailtaessa.

Ihmisten asenteet digitaalista teknologiaa kohtaan ovat edelleen skeptiset, koska monet ovat kuluttajina joutuneet kohtaamaan tallennusformaattien ainaisen vaihtumisen. Muistatko vielä VHS-soittimet? Siis ne, mitä tavattiin kutsua videonauhureiksi vielä ennen kuin DVD-soittimet tulivat. Myös DVD:t ovat siirtymässä vähitellen samaan karvalakkimallistoon Blu-rayn ja digitaalisen jakelun yleistyessä. Voiko DVD:itä katsoa vielä 10 vuoden kuluttua? Aika näyttää. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että vaikka fyysiset tallennusvälineet muuttuvat, ykköset ja nollat pysyvät samoina. DVD-kokoelma on mahdollista kopioida (laillisesti) omalle ulkoiselle kiintolevylle ja varmuuskopioida vielä nettiin omalle palvelimelle toisella mantereella, jolloin tulipalokaan ei pyyhi dataa maailmankartalta.

Varmuuskopiointiprosessien helpottuessa kirjastojen polttamisesta katoaa mielekkyys, jos siinä nyt mitään mieltä koskaan olikaan. Internet mahdollistaa ihmiskunnalle kollektiivisen muistin tarjoamalla eräänlaisen rajapinnan keinoaivoille: ihmiset ovat tietoa käsitteleviä neuroneita ja tietoliikenneyhteydet synapseja, jotka kuljettavat informaatiota ihmisille. Me olemme tekoäly. Ja itse asiassa olemme aina olleet ja tulemme olemaan jatkossakin.

Juho Hartikainen
Kirjoittaja opiskelee digitaalista mediaa eikä väitä tietävänsä, mistä puhuu, mutta tulipahan sanottua.