sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Vanhempi valtionhoitaja hakemassa töitä

SDP on vanha valtionhoitajapuolue, joka esittää mainoskampanjassaan uutta työsopimusta itselleen. Pomona varmaankin on ajateltu toimivan Suomen kansan.

Pointit vaikuttavat hyviltä ja selkeiltä, ja onpa SDP:n esittämät työtehtävätkin ihan selvästi kytköksissä noihin. Myös pätkätöitä tekevät otetaan nyt haltuun ihan olemassaolevana todellisuutena, eikä ohimenevänä turmiollisena ilmiönä siinä hyvinvointiyhteiskunnassa jonka SDP ajatteli luoneensa.

Jokin saa kuitenkin minut ajattelemaan, että puolue ei ehkä ole paras määrittelemään nykyajan työtä, eikä ainakaan siitä, mitä työsopimuksiin kirjataan. Työsopimuksiin ei nimittäin laiteta asioita, jotka jo ovat olemassa, joiden tulisi tapahtua rutiinilla tai tapahtuvat ilmankin työntekijän panosta. SDP:n työn tavoitteet ovat nimittäin juuri sellaisia, joita ovela pomo ei koskaan kirjaisi:

- Satatuhatta uutta työpaikkaa
-- Tämä varmaan tarkoittaa, että satatuhatta työpaikkaa lisää. EVA:n raportin mukaanhan kuitenkin Suomessa syntyy ja tuhoutuu joka päivä 400 työpaikkaa. SDP:n tavoite on tehty ilman SDP:tä siis kahdeksassa kuukaudessa, ja loppu vaalikausi jäisi hengailuun.
- Suomalaisesta työelämästä maailman paras
-- Ihan ok, mutta miten poliittinen puolue työllään tämän tekee? Perustamalla komitean? Saattamalla yhteen työnantajat, ammattiliitot ja hallituksen ja tekemällä työelämätupon? Jälkimmäinen lause kuulostaa melkein pelottavasti siltä, mitä varmaan yritettäisiin saada aikaan
- Oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen Suomi
-- Tämä kuulostaakin epämääräisyydessään hieman enemmän nykyajan työsopimukselta. Toisaalta tämä on sellaista kehityksen jatkamista, joka tavallaan kuuluu rutiiniin, mutta onhan se työnantajan kannalta ihan turvallista mainita. Ettei vaikka poisteta varallisuusveroa uudelleen.
- Valtiontalouden tasapainotus ja velkaantumisen pysäyttäminen
-- Tässä on todellinen tehtävä, mutta sääli vain että kukaan ei sitä sitten muista kun se on vaalikauden jälkeen tehty, paitsi ehkä veroja maksaessaan.

SDP:n työsopimus ei ehkä tulekaan ajatella minään nuoren kaverin näytönpaikan kuvailuna. Ehkä demarit kokevatkin olevansa kun se vanhempi kollega kehityskeskustelussa, joka yhdessä itseä nuoremman pomon kanssa kirjaa ylös mitä tehtäviä hän vielä ottaa hoitaakseen. Pomo antaa mandaattia "Hei, katsos, onhan sullaki vielä jotain annettavaa".

Ennen kaikkea ihmetyttääkin se, että miksi demarit eivät halua käynnistää hommaa uudelleen ja ottaa hommaan sellaista intomielisen keski-ikäisen asennetta, joka rikkoo rajojaan uudessa tehtävässä? Kertoen samalla, mistä tulevat 100 000 uutta työpaikkaa rakennemuutoksen päälle, mitä tehdään ilmastolle, miten Suomi liikkuu 2015, miten vanhuksille taataan ihmisarvoiset palvelut. Pelkkä vanhuspalvelulain säätäminenhän hoitaa vanhuksia saman verran kuin pelkkä ilmastolaki estää ilmaston lämpenemistä.

Ei kommentteja: