Viime maanantaina Virnu kokoontui keskustelemaan tekijänoikeuksista. Toinen VINOn puheenjohtajista, Virnun entinen hallitusaktiivi Heikki Sairanen, esitteli meille VINOn viime syksynä hyväksymää tietoyhteiskuntalinjapaperia. Heikin alustuksen jälkeen keskustelimme muun muassa siitä, kuinka kauan tekijänoikeuksien tulisi olla voimassa teoksen tekijän kuoleman jälkeen. Tällä hetkellä teoksen tekijänoikeudet ovat voimassa 70 vuotta kuolemasta. Harvan teoksen arvo säilyy kuitenkaan niinkään kauaa ja VINOn linjaus voimassaoloajasta onkin radikaalisti erilainen. Tekijänoikeudet olisivat VINOn mallissa voimassa maksimissaan 20 vuotta ja ne olisi uusittava viiden vuoden välein.
Tällainen tekijänoikeuden rajoittaminen mahdollistaisi esimerkiksi taitelijat vapaasti yhdistelemään vaikutteita vanhoista teoksista joksikin uudeksi, joka viittaa toisiin teoksiin. Tämä paitsi uudistaisi taitelijan vapautta, myös mahdollisesti kannustaisi kaikki luomaan kulttuuria nostamatta ketään tekijää tai mitään teosta ylemmälle tasolle kulttuurin tekijänä. Tämä voisi vähentää taiteen näkemistä vain jonain elitistisenä ja itsestään kaukaisena, vain tiettyjen ihmisten toimintana. Lisäksi ilmeisesti esimerkiksi Disney on vaikuttanut siihen, että tekijänoikeuksien voimassaoloaikaa on aina pidennetty, kun Mikki Hiiristä kavereineen on uhannut tulla yhteistä omaisuutta. Pitkässä tekijänoikeudessa voi siis usein olla kyse pikemminkin oman taloudellisen edun kuin jonkin erityislaatuisen suojelusta.
Toinen asia, mikä herätti keskustelua, oli oppikirjatilanne kouluissa. Tällä hetkellä oppikirjat niin peruskoulussa kuin lukiossa aiheuttavat merkittäviä kustannuksia, joita lähes jokavuotiset uudet painokset olemattomine muutoksineen vain lisäävät. Pohdimme, mikä olisi sopiva ratkaisu. Pitäisikö valtion tuottaa oppikirjoja koulujen käyttöön, jotta kustannuksia aiheuttavat kaupalliset intressit eivät aiheuttaisi turhia kustannuksia julkiselle sektorille? Ja voitaisiinko näiden valtion tuottamien oppikirjojen laatu varmistaa vaikka siten, että kirjasarjoja olisi muutama per oppiaine ja niitä suunnittelemassa kilpailevat asiantuntija ryhmät? Entä mikä olisi e-kirjojen vakiintumisen vaikutus koulukirjoihin? Ne poistaisivat painamiseen ja uusiin painoksiin liittyviä kustannuksia, ja itse näkisin peruskoulun olevan ehkä paras paikka e-kirjojen vakiinnuttamisen aloittamiseksi. Tällä hetkellä peruskoulua käyvät lienevät paljon tottuneempia ruudulta lukijoita ja tietotekniikan käyttäjiä kuin esimerkiksi minun ikäiseni 80-luvun puolivälissä syntyneet – me kun vielä muistamme jopa ajan ennen internetiä. Jos e-kirjat ovat osa arkea kaikille pakollisessa koulussa, tottuu lukemaan ruudulta nuoresta lähtien eikä vierasta sitä aikuisenakaan. Spekuloimme myös sitä, tuleeko e-kirjoihin siirtyminen saamaan aikaan samanlaisen nostalgia-aallon minkä lp-levyt ja käsittääkseni viimeisimpänä jopa kasetit ovat aiheuttaneet.
Pieni tekijänoikeuspoliittinen keskustelumme avasi aihetta minulle ainakin jonkin verran. Nyt on helpompi muodostaa omaa poliittista näkemystään esimerkiksi piraattipuolueen poliittisesta sanomasta. Kaiken kaikkiaan tekijänoikeuksissa kun ei ole vain kyse siitä, mitä musiikkia saa ladata ilmaiseksi, vaan laajemmista omistamispoliittisista kysymyksestä. Teosten intertekstuaalisuus ja vaikutteiden käyttö sekä teosten saatavuuteen ja käyttöön liittyvää problematiikka on kaiken kaikkiaan monimutkaistunut ja – puolistunut huomattavasti vain viimeisen 20 vuodenkin aikana. Tämä uusi kehitys tulisi ottaa huomioon myös lainsäädännössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti